KannustaloNews 2024

Page 1

KANNUSTALONEWS 2024

Kolme rakentajatarinaa

Uusi parempi seinärakenne s.12 Sijoittaja Jukka Oksaharju:

NYT ON HYVÄ AIKA RAKENTAA s.42

KANNUSTALON

HINTATURVA Sopimus pitää! s. 46


VALOA KOHTI Rakennusala on kovien myllerrysten kourissa. Kysynnän lasku on vaikuttanut myös Kannustaloon. Meillä on osaava henkilökunta ja olemme yhdessä kehittäneet määrätietoisesti mallistojamme sekä palvelu- ja toimintaprosessejamme. Tämän kehitystyön hedelmiä poimitaan nyt. KANNUSTALO ON VUODEN 2023 KASVAJA JA MENESTYJÄ. Kauppalehti myönsi Kannustalolle Kasvaja- ja Menestyjäluokitukset. Vain 8 % suomalaisista osakeyhtiöistä kuuluu Menestyjiin ja 2 % Kasvajiin. Lisäksi Talouselämä antoi Kannustalon vuoden 2022 tilinpäätökselle arvosanaksi 9,9 (asteikko 4–10), joka on toimialan paras. Tilikauden 2023 tulos on edelleen positiivinen. Myyntimme vuodelle 2024 on roimasti edellisvuotta parempi. Tehtaaltamme lähtee myös talvikaudella 2024 joka viikko toimituksia. KANNUSTALO OTTAA ENSIMMÄISENÄ TALOTEHTAANA HUOMIOON ILMASTONMUUTOKSEN VAIKUTUKSET RAKENTEESEEN. Uudistimme vuoden 2024 alussa seinärakennettamme Rakennusinsinööriliiton (RIL) uusien ohjeistusten ja suositusten mukaisesti. Niissä huomioidaan ilmastonmuutoksen vaikutukset rakenteeseen. Voit tutustua rakenteeseen tarkemmin nettisivuillamme, kannustalo.fi. Uusi rakenne mahdollistaa myös entistä suuremmat ikkunapinnat ja isommat huonetilat. Kaksikerroksisten talojen yläkerran huonekorkeus nousee ja välipohjan elementointi parantaa työturvallisuutta. MENNÄÄN VALOA KOHTI. Monien talousennusteiden mukaan korkotaso alkaa vähitellen laskea. Se vaikuttaa rahoituskustannuksiin ja myös vanhojen asuntojen kauppaan. Jos vanhat merkit pitävät paikkaansa pian on taas kädet täynnä töitä. Jos rakentaminen on ajatuksissa, niin juuri nyt on hyvä hetki hyödyntää laskusuhdanteen hintataso. Koti kannattaa rakentaa silloin, kun tarve on suurin. Kannustalon ammattilaiset auttavat sinua kodin rakentamiseen liittyvissä asioissa.

Mika Uusimäki Toimitusjohtaja

KASVUYRITYS 2023


ME TEEMME KOTEJA! Kannustalon talomallit ovat olleet Suomessa jo vuosikymmeniä suunnannäyttäjiä. Kehitämme jatkuvasti talomallistojamme entistä toimivampaan ja vastuullisempaan suuntaan. Rakennamme jokaisen käsistämme lähtevän talon ammattitaidolla ja sillä asenteella kuin rakentaisimme itsellemme. Me teemme Koteja! 3


SISUSTA-ITSE

METSÄN KESKELLÄ Pilvi ja Jarkko Vuorelan rakennusprojekti sai alkunsa perhepiirissä tapahtuneesta tragediasta. Vihdoin rohkeus riitti toteuttaa yhteinen pitkäaikainen unelma. Nyt metsän keskellä Sipoon Pigbyssä asuu onnellinen perhe. 4


Olohuoneessa on keskeisellä paikalla Nordpeisin valkoinen Monaco-takka. Se tuo lämpöä ja tunnelmaa isoon avonaiseen olohuone-keittiö-ruokailutilaan. Ruokapöydän päällä on B.Livingin rottinkinen Inala-valaisin.

Pilvi ja Jake Vuorela miettivät aika ajoin talo rakentamista, mutta ajatus tuntui pelottavalta ja liian suurelta hankkeelta toteuttaa. He asuivat 16 vuotta Oulunkylässä kaksikerroksisessa rivitalossa ja viihtyivät alueella hyvin. Perheeseen kuuluu vanhempien lisäksi kaksi aikuistuvaa tytärtä Emma ja Sofia sekä lemmikkikoirat Armas ja Urho. Pilvi haaveili asumisesta metsän keskellä, josta pääsisi suoraan kotiovelta sienestämään ja ulkoilemaan koirien kanssa. Jaken oli paljasjalkaisena helsinkiläisenä vaikea kuvitella itseään maalle, kunnes hektinen arki mainosfilmialalla ja rankat kokemukset perhepiirissä saivat hänet kaipaamaan luonnon rauhaa.

Pitkälle terassille mahtuu niin kesäkeittiö, ruokapöytä, oleskelutila, aurinkotuolit kuin Drop-allaskin. Kesällä elämä keskittyy viihtyisäksi sisustetulle terassille, jonka voi hyvin yhdistää sisätiloihin kolme metriä leveillä liukuovilla.

HAAVEET TOTEUTETAAN NYT Pilvin sisarenpojan vakava sairastuminen ja kuolema olivat suuri suru koko perheelle ja lähipiirille. Pilvi ja Jake puhuivat keskenään paljon elämän rajallisuudesta ja siitä kuinka tärkeää on toteuttaa haaveet ja elää tässä ja nyt, koska huomisesta ei koskaan tiedä. Se oli lopullinen sysäys ryhtyä rakentamaan unelmien kotia. He alkoivat saman tien katselemaan sopivaa tonttia kohtuullisen matkan päästä Helsingistä. He löysivätkin tammikuussa 2021 täydellisen tontin Sipoon Pigbyn kylästä, mutta päätöksen tekoon kului aikaa. Tontti oli kallioinen ja Jake alkoi mielessään ennakoimaan, kuinka paljon kallion louhimiseen ja kunnalliseen viemäriverkostoon liittymiseen palaisi aikaa ja rahaa. Sen vuoksi tontin etsimistä jatkettiin, ja Vuorelat kävivät katsastamassa parikymmentä muuta tonttia Keravalla, Tuusulassa ja Järvenpäässä. Mikään ei kuitenkaan tuntunut samalta kuin Sipoon tontti, minne he palasivat moneen kertaan haaveilemaan. Jo ensimmäisellä käynnillä Pilvi oli ihastunut täydelliseen hiljaisuuteen.

5


Avoimen tilan sisäkorkeudessa on hyödynnetty koko harjakorkeus. Olohuoneen, ruokailutilan ja keittiön sydän on kauniin pastelliset A.S.Helsingön keittiökalusteet, joissa on Ikean rungot. Hakolan Lazy-kulmasohvaan valittiin vaalea Latte-sävy. Keittiösaarekkeen päällä on siro, kuparinen GANTlightsin Copper Pendant -valaisin, jonka pituus on 182 senttiä.

Viisimetrisestä lasipinnasta tulee paljon valoa sisään. Koko kotiin asennettiin Novafloorin Meister DD 350S tammi pure yksisauvainen vinyylilattia, joka on akustoiva ja myös koiraperheessä helppohoitoinen ja kestävä.

Pilvi ja Jake ovat molemmat innokkaita kokkamaan. Avaraan keittiöön saarekkeen ympärille mahtuu useampikin kokki yhtäaikaa.

6

’’Sisusta itse -toimitustapa antaa rajattomat mahdollisuudet materiaalivalintoihin’’


Leffahuoneesta on pitkä näkymä avoimen ruokailutilan ja keittiön kautta aina talon toisessa päässä sijaitsevaan Pilvin ja Jaken makuuhuoneeseen. Mustat lasiovet rytmittävät muuten vaaleaa tilajatkumoa.

TALOVALMISTAJIEN VERTAILUA Lopulta tonttikaupat tehtiin ja pariskunta pääsi toteuttamaan unelmaansa Pigbyn kylään. Ajatus itse talosta oli piirtynyt kirkkaaksi jo vuosia aiemmin. Tunnelmallinen kuva Kannustalon Ladosta iltavalaistuksessa muistui molempien mieleen. Rakentamispäätöksen jälkeen Pilvi ja Jake tutustuivat kuitenkin useiden valmistajien talomalleihin ja kävivät talonäytöissä. – Ymmärsimme nopeasti valtavan laatueron eri talovalmistajen välillä. Vakuutuimme Kannustalon rakentamisen jäljestä ja laadusta. Tavattuamme Kannustalon talomyyjän Jarkko Rossin välillemme syntyi heti täydellinen luottamus ja hyvä keskusteluyhteys. Pääsimme katsomaan lähes valmista Muuttovalmis-toimituksena rakennettua Lato-malliston taloa Vantaan ja Sipoon rajalla. Käynnin jälkeen päätös oli helppo tehdä. Aloimme muokkaamaan Jarkon kanssa meille sopivaa kotia Lato 154:n pohjasta. Muutamia ovia ja takkaa siirrettiin, että huoneista saatiin helpommin kalustettavia. Suurin muutos oli takapihan julkisivuun lisätty iso ikkuna ja kolmemetrinen lasiliukuovi, kertoo Jake. OMALLA TYYLILLÄ Muuttovalmiin talon helppous houkutteli, mutta Pilvi ja Jake päätyivät pienen pohdinnan jälkeen Sisusta itse -toimitukseen. He halusivat toteuttaa rakennusprojektissa omaa persoonallista tyyliään ja käyttää myös rohkeasti värejä.

Jake teki sisätiloista 3D-mallinnoksen, joka helpotti hahmottamaan huonekalujen paikat ja niiden mittasuhteet. Kun talon sokkeli oli valettu, Vuorelat säikähtivät talon kokoa. Se näytti aivan liian pieneltä! Seinäelementtien pystyttäminenkään ei vielä hälventänyt tätä pelkoa. Vasta kun väliseinät saatiin rakennettua talon todellinen koko alkoi hahmottua. Silloin Pilvi ja Jake ymmärsivät, kuinka tilava talosta oli tulossa ja olivat tyytyväisiä tekemäänsä tilasuunnitteluun. Tehtyään päätöksen rakentamisesta Pilvi ja Jake alkoivat saman tien selaamaan Pinterestistä kuvia ja tekemään moodboardeja sisustuksesta ja valaistuksesta. Vaikka he tiesivät, että materiaali- ja värivalintoihin oli tarjolla paljon vaihtoehtoja, rajattomalta tuntuva valikoima silti yllätti. Sisustusratkaisut oli tehty jo sulassa sovussa ennen kuin tontille alettiin kaivaa monttua. Ainoastaan joitakin värejä ja yksityiskohtia vielä puntaroitiin. Päätösten tekoa helpotti samanlainen maku ja molempien taito tehdä kompromisseja. He käyttivät paljon aikaa vertaillakseen hintoja ja laatua. JALAT MAASSA, PÄÄ PILVISSÄ Rakentamiseen liittyvät käytännön asiat jäivät enimmäkseen Jaken hoidettaviksi, sillä Pilvi työskenteli päiväkodissa eikä hänellä ollut arkisin mahdollisuutta osallistua tapaamisiin. Jakella on työnsä vuoksi kokemusta mainosfilmiprojektien aikatauluttamisesta ja siitä oli paljon hyötyä talon rakentamisessa. Suurin osa asioista oli hoidettava arkisin työpäivän aika-

7


Pilvin ja Jaken makuuhuoneseen tulee valoa kahteen suuntaan antavista ikkunoista. Valkoinen akustoiva katto on Mesk Stretch-katto Oy:n valmistama. Päätyseinä on päällystetty Jukola Industries Oy:n valmistamalla Pyöräpaanulla. Sisusta itse -toimitustapa antaa rajattomat mahdollisuudet materiaalien valinnassa.

na ja Jake pystyi järjestelemään omia aikataulujaan. Hän hoiti kaikki materiaali- ja tarviketilaukset sekä aikataulutti ne rakentamiseen. Rakennusbudjetti oli mietitty ja laskettu melko tarkasti etukäteen, eikä siinä yritetty säästää. Kun rakentamaan oli vihdoin ryhdytty Pilvi ja Jake halusivat toteuttaa kaikki unelmansa, joista he olivat puhuneet ja haaveilleet vuosikausia. Jake piti koko rakennusprojektin ajan kuluista tarkkaa excel-taulukkoa. Vaikka rakentamiseen liittyy aina yllättäviä, ennakoimattomia kuluja, projektin budjetissa pysyttiin hyvin. Muuttovalmis-toimituksessa lopullinen hinta on tarkkaan tiedossa, mutta Sisusta itse -toimituksessa voi tulla yllätyksiä esimerkiksi materiaalin hintojen noustessa.

8

AMMATTILAISET ASIALLE Lopulta Pilvi ja Jake päättivät palkata ammattilaiset esimerkiksi tasoittamaan ja maalaamaan seinät. He olivat alun perin suunnitelleet tekevänsä sen itse, mutta taloon asennettiin paljon epäsuoraa valoa, joka olisi paljastanut kaikki epätasaisuudet seinissä. He päättivät luottaa ammattilaisiin. Kannustalo teki seinät levyvalmiiksi, jonka jälkeen Vuorelat teettivät seinä- ja lattiapinnat ja kalusteasennukset omilla urakoitsijoillaan. Sisusta itse -toimitukseen kuuluu lvi- ja sähköasennukset, jotka Kannustalon asentajat hoitivat vielä lopuksi. Helpolla Jake ja Pilvi eivät ole rakentamisessa päässeet, mutta silti heitä ei kaduta että valitsivat Sisusta itse -toimituksen. Kodista


Molemmilla tytöillä on tilavat ja valoisat huoneet, joissa on lähes lattiasta lähtevät korkeat ikkunat. Tyttöjen huoneissa ja eteisen wc:ssä on erityiskorkeat, äänieristetyt ovet. Kattoon on asennettu huomaamattomat verhokiskot.

Pilvi ja Jake ihastuivat A.S.Helsingön kauniisiin värisävyihin ja käytännöllisiin ratkaisuihin. Myös kodinhoitohuoneen vaaleanruskeat kalusteet ja Raaka Rån vaaleanpunaiset käsin tehdyt keraamiset vetimet ovat sieltä. Muista tiloista poiketen kodinhoitohuoneeseen valittiin Hietakarin lasiovi valkoisena.

9


saatiin kaikkine yksityiskohtineen juuri sellainen kuin haluttiin. Varsinkin Jake sanoo, että välillä jaksaminen oli koetuksella, kun samaan aikaan rakentamisen kanssa oli isoja työprojekteja tiukkoine aikatauluineen. Paineita aiheutti myös se, ettei rakennuksella ollut varaa tehdä virheitä ja kaikki eteni kovaa vauhtia. UNELMIEN KOTI Perhe pääsi muuttamaan uuteen kotiin ennen vappua 2022. Heti samana vuonna rakennettiin autokatos ja pihan puolelle iso ja viihtyisä terassi. Myös pihatyöt saatiin hyvään vaiheeseen. Molempien työpaikat ovat Helsingissä, mutta matkustaminen ei rasita kun tietää työpäivän päätteeksi pääsevänsä kodin rauhaan metsän keskelle. – Alusta asti itse suunniteltu koti on meille niin monen vuoden unelmien täyttymys. Emme oikein vieläkään täysin ymmärrä tätä kaikkea tapahtunutta ja sitä, että talo on meidän. Puolentoista vuoden asumisen jälkeen olemme kaikkeen edelleen tosi tyytyväisiä. Jake käytti paljon aikaa myös hifijärjestelmän ja valaistuksen suunnitteluun. Hyvällä valaistuksella täällä pimeyden keskellä on iso merkitys, sanoo Pilvi. Seuraa instagramissa @villa.mantyla

Asukkaat: Pilvi ja Jarkko Vuorela, tyttäret Emma ja Sofia sekä koirat Armas ja Urho Koti: Yksikerroksinen Lato 154 Sipoon Pigbyssä Toimitustapa: Sisusta itse -toimitus

Vanhempien vaatekomerot sijaitsevat Hietakarin Bläk-lasiovien toisella puolella. Seinässä on samaa akustoivaa rimapaneelia kuin olohuoneen katossa. Harmaa kylpyhuoneen kaluste on A.S.Helsingöltä kuten kaikki kodin kiintokalusteet. Lasitehdas.com:sta tilattu peili on takaa valaistu.

ÄLYVALAISTUS Jarkko Vuorela teki valaistussuunnitelman ja ohjelmoi perheen kotiin älyvalot Philips Hue -järjestelmällä. Kaikki talon ja tontin sähkölaitteet on liitetty Athom Homey -kotiautomaatio hubiin aina ulkovaloista keittiökoneisiin. Tarkkaan mietitty kotiautomaatio ja valaistuksen ohjelmointi helpottaa arkea ja tuo mukavuutta ja tehokkuutta elämään.

10

HIFI-JÄRJESTELMÄ Hifi-järjestelmä samoin kuin valaistus täytyy lyödä lukkoon jo talon suunnittelun alkuvaiheessa. Vuorelat halusivat järjestelmästä mahdollisimman helpon ja langattoman. Talon leffahuoneeseen asennettiin järjestelmä, jossa on neljä kaiutinta ja subwoofer eli erityisesti matalia taajuuksia toistava alataajuuskaiutin. Valaisu on tehty Philipsin Hue -järjestelmällä, joka vaihtaa värit sen mukaan mitä tv-ruudulla tapahtuu. Elämyksestä tulee kokonaisvaltainen.

Lue kodin älyvalaistuksesta ja hifi-järjestelmästä lisää kannustalo.fi


LATO 150 4 h + k, huoneistoala 150,0 m2 kerrosala 168,0 m2 (163,5 m2*)

Makuuhuoneet ryhmittyvät avaran keittiö-olohuoneen ympärille. Lähes 60 neliön avoin tila jatkuu maisemaikkunoiden kautta terassille. Vanhempien makuuhuoneessa on ylellisen iso pukeutumistila ja oma pieni kylpyhuone. Saarekkeella voi jakaa tilaa avaran tunnelman kärsimättä. Meisemakuvassa sekä sisustuskuvassa erikoiskorkeat maisemaikkunat. Lisävaruste.

MH 11.0

VH 7.0

K+RUOK+OH 58.5

WC 3.0

TH 10..0

MH 12.5

PH 4.5 S 4.0

ET 9.0 MH 11.0

KHH 11.5 WC 2.5

9,0 16,7

*) Maankäyttö ja rakennuslain sallima 250 mm:n seinävahvuudella laskettu kerrosala.

11


UUSI ENTISTÄ PAREMPI SEINÄRAKENNE

Kannustalo haluaa olla alan edelläkävijä ja vastuullinen toimija myös talojen rakenneratkaisuissa. Teemme useita tuoteuudistuksia vuonna 2024. Näistä suurin on seinärakenteen muutos, joka antaa Kannustalo-rakentajalle lisää joustavuutta suunnitteluun, paremman energiatehokkuuden ja pitkäikäisemmän rakenteen. Yleisesti rakennuksille määritellään 50 vuoden käyttöikä. Uudella rakenteellamme pidennämme käyttöikätavoitteen 100 vuoteen. Samalla työmaan työturvallisuus paranee.

Vastuullisempia rakenneratkaisuja. Kannustalo. 12

U-ARVO

0,15


KANNUS­TALON UUSI RAKENNE ON VASTUULLISEMPAA RAKEN­TAMISTA Olemme alan edelläkävijä ja vastuullinen toimija myös rakentamiemme talojen rakenneratkaisuissa. Tuotekehitystiimimme tekee jatkuvaa kehitystyötä, jotta tuotteemme olisivat entistä pitkäikäisempiä ja vastuullisempia. Näin Kannustalo-rakentaja saa entistä enemmän vastinetta suurelle investoinnilleen. Teemme useita tuoteuudistuksia vuonna 2024. Näistä suurin on seinärakenteen muutos, jonka ansiosta Kannustalo-rakentaja saa lisää joustavuutta suunnitteluun, paremman energiatehokkuuden ja pitkäikäisemmän rakenteen. Samalla työmaan työturvallisuus paranee.

HUNTON TUULENSUOJALEVY Uudessa rakenteessa on uusi tuulensuojalevy. Korvaamme seinäelementin ulkopuolen tuulensuojakipsilevyn Huntonin 25 mm paksulla eristävällä tuulensuojalevyllä. Sama levy toimii myös rungon jäykisteenä. Tällä hetkellä Huntonin 25 mm paksu tuulensuojalevy on markkinoiden ainoa levy, joka täyttää RILin suositusten ja ohjeiden pohjana olevat kriteerit. Siksi se oli luonnollinen valinta valitessamme ilmaston muutokset paremmin huomioon ottavaa levyä elementin ulkopintaan. Muutoksen myötä ulkoseinän lämmönläpäisykerroin eli U-arvo paranee. Uuden rakenteen U-arvo on 0,15, kun se oli aikaisemmin 0,17.

UUSI RAKENNE TUO JOUSTAVUUTTA KODIN SUUNNITTELUUN Uusi rakenne antaa aivan uudenlaisia mahdollisuuksia kodin julkisivujen suunnitteluun. Ikkunoiden ja ovien alareuna voidaan sijoittaa sekä ala- että yläkerrassa lähes lattian rajaan. Rakennemuutoksen ansiosta tuotteeseen saadaan myös esteettömyyttä parantavia ratkaisuja esimerkiksi kynnyskorkeuksien osalta.

YLÄKERRAN HUONEKORKEUS Kaksikerroksisten talojen tilan tuntu kasvaa yläkerrassa, kun huonekorkeudeksi saadaan 2,6 metriä tai lisähinnalla jopa 2,8 metriä. Lisäksi kaksikerroksisten talojen välipohja toimitetaan työmaalle valmiina elementteinä. Samalla välipohjan rakennepaksuutta kasvatettiin. Se antaa lisää mahdollisuuksia ensimmäisen kerroksen tilasuunnitteluun. Huoneissa voi olla enemmän avointa tilaa, pidemmät jännevälit mahdollistavat suuremmat huonetilat. Välipohjaelementin sisällä voidaan tehdä myös putkivetoja. Sen myötä alakerran katoissa tarvitaan vähemmän huonetilaa madaltavia alaslaskuja ja putkilinjojen kotelointeja.

13


MUUTTOVALMIS

GOLFKENTÄN LAIDALLA Aiemman vapaa-ajan kotinsa itse rakennuttaneet Viktoria ja Timo Herskoi eivät voineet uskoa, kuinka vaivattomasti Kannustalon Muuttovalmis-talo valmistui. Nyt he viettävät paljon aikaa Auma-talossaan Nordcenterin golfresortissa. Viktoria ja Timo Herskoilla oli perheineen 15 vuotta vapaa-ajanasunto Loviisan saaristossa. Matkaa Loviisan keskustasta oli 20 kilometriä mökkirantaan. Vaikka talo oli ulkosaaristossa, pääsi sinne autolla perille pihaan asti. Helsingissä asuneet Herskoit olivat valinneet mökkipaikan harrastuksensa mukaan, sillä he olivat vuosikausia innokkaita veneilijöitä. UUSI HARRASTUS Viktorian ja Timon elämässä tapahtui iso ja yllättävä käänne, kun molemmat innostuivat pelaamaan golfia ja halusivat viettää entistä aktiivisempaa vapaa-aikaa. Loviisan vapaa-ajan kodista matka lähimmille golfkentille Rönnäsiin ja Porvooseen oli kohtalaisen pitkä. – Oli puhdas vahinko, että päädyimme Nordcenteriin Åminneforsiin. Golfvalmentajani Paloheinästä järjesti pelimatkoja. Naisten fitnessgolf-ryhmällämme oli tarkoitus tulla tänne pelaamaan, mutta reissu peruuntui, kertoo Viktoria.

14

Pariskunta ajatteli lähteä Nordcenteriin yhdessä pelaamaan, mutta päätyivät ajelemaan seudulla muuten. Paikka jäi kuitenkin vaivaamaan Timoa ja hän ajoi myöhemmin yksinään Nordcenteriin. Hän ihastui alueeseen ja halusi, että he tulisivat käymään siellä yhdessä Viktorian kanssa. Timo sai houkuteltua vaimonsa mukaan ja ajoi noin kilometrin päähän alueella sijaitsevasta vanhasta Åminneforsin kartanosta, joka toimii golfkentän klubitalona. Timo ehdotti talon rakentamista. Viktoria ei ollut innostunut uudesta rakennusprojektista. He kävivät kuitenkin pelaamassa Nordcenterin kahdella golfkentällä muutaman kerran, ja Viktoria tuli myös toisiin ajatuksiin. KUINKA PÄÄDYTTIIN KANNUSTALOON? He alkoivat käydä läpi eri talotoimittajien vaihtoehtoja, selailla esitteitä ja tutkia nettisivuja. Edellinen vapaa-ajankoti Loviisassa oli ollut hirsitalo ja mietinnässä olikin rakennetaanko hirsitalo vai perinteinen puutalo.


Taloon valittiin maalämpö, joka on ollut taloudellinen ja vaivaton sen jälkeen, kun alkusäädöt saatiin tehtyä. Nordpeisin takka lämmittää ison, avoimen huonetilan tehokkaasti. Herskoit eivät halunneet älykotia, vaan kaikki on ihan perustekniikkaa, talossa on muun muassa perinteiset lukitusratkaisut.

– Täällä Nordcenterissä ihmiset ovat tosi samanhenkisiä. Vaikka tämä on golfareiden paikka, niin paljon muitakin harrastusmahdollisuuksia löytyy.

Poreamme on täysin omassa rauhassa, vaikka tontin vieressä notkelmassa on golfväylä.

15


Avoimen olohuoneen, ruokailutilan ja keittiön lähes koko pitkä seinä on suurta lasipintaa. Vepsäläiseltä ostetun lepakkotuolin istuinosa on lampaantaljaa. Adean Camp-sohva rajaa olohuoneen selkeästi ruokailutilasta.

– Puutalotoimittajista Kannustalo tuntui hyvältä heti alusta lähtien. Ensimmäiset yhteydenotot Kannustaloon olivat hyvin mutkattomia. Ajatus hirsitalosta kulki kuitenkin vielä siinä vierellä. Lopulta päätös oli helppo, ja mitä enemmän olimme Kannustalon kanssa tekemisissä, sitä helpommilta asiat tuntuivat, kertoo Timo. Tonttikaupat tehtiin joulukuussa 2020 ja muutaman kuukauden kuluttua helmikuussa Herskoit tekivät sopimuksen Muuttovalmiista talotoimituksesta Kannustalon kanssa. Ensimmäisen version he olivat piirtäneet ruutupaperille. Sen jälkeen arkkitehdin koulutuksen saanut Kannustalon talomyyjä Sirkku Kontinen tarkisti mitoitukset ja piirsi talosta Viktorian ja Timon toiveiden mukaisen. Sirkku oli yksi projektin avainhenkilöistä. Pohja oli sattumalta hyvin lähellä Kannustalon yhtä Harmaja-malliston talomallia. Alueen rakennuskaava mahdollisti sekä harja- että aumakattoisen talon rakentamisen. Naapuritontilla oli rakenteilla aumakattoinen talo, joka miellytti molempien silmää. Niin talon ulkomuodoksi valittiin Kannustalon Auma. Maansiirtotyöt tontilla tehtiin keväällä 2021, ne olivat Timon ja Viktorian vastuulla. Sen jälkeen Kannustalo teki perustukset ja talotoimitus tuli kesäkuussa. Muuttovalmis-toimitus oli ainoa realistinen vaihtoehto, sillä Timo oli jatkuvasti ulkomailla työmatkoilla ja rakentaminen olisi ollut hankalaa. Hän suosittelee Muuttovalmis-toimitusta, jos ei ole aiempaa kokemusta rakentamisesta tai ei ole itse rakennusalan ammattilainen.

16

AIEMMAT RAKENNUSKOKEMUKSET Edellisen vapaa-ajan kodin he rakennuttivat itse ja Timon mukaan se oli raskasta aikaa. Kannustalon rakentama talo valmistui aikataulussa, ilman minkäänlaisia viivästyksiä helmikuussa 2022. Tehtaalla asiakasvastaava Nina Kivelä ja rakennuksella työpäällikkö Otto Syvähuoko pitivät huolen kaikesta. Puheluihin ja sähköpostiviesteihin vastattiin heti. Viktorialle ja Timolle tuli tunne, että he olivat turvallisissa käsissä, eikä heitä jätetty rakennusprojektissa yksin ja vaille tukea. – Teimme päätöksen hyvään aikaan ennen kuin rakennusmateriaalien hinnat lähtivät kovaan nousuun. Muuttovalmis talo on rakentajalle turvallinen vaihtoehto kun hinta on tarkkaan tiedossa ennen rakentamista, jos vaan malttaa pysyä alkuperäisissä suunnitelmissa. Meille tuli muutoksia omien valintojemme vuoksi, ja se tietysti vaikutti myös lopulliseen hintaan. Rakennusaikana emme tehneet itse juuri muuta kuin siivoilimme vähän paikkoja. Kaikki meni niin hienosti, että kannatti pysyä pois tieltä. Kannustalon konsepti on uskomattoman hyvä, sanoo Timo. SISUSTUSKONSULTAATIO Herskoilla oli vahva visio siitä, mitä he halusivat ja Viktorialla jo selkeä ajatus myös värimaailmasta. Kannustalon Muuttovalmis-toimitukseen kuuluu kolmen tunnin sisustuskonsultaatio sisustussuunnittelija Helena Karihtalan kanssa. Helena oli pariskunnalle jo ennestään tuttu. – Meillä oli omat vahvat ajatukset, mutta oli kiva pallotella niitä sisus-


Viktoria ja Timo kehuvat vuolaasti Puustellin keittiösuunnittelua. Keittiöstä saatiin juuri sellainen, kun haluttiin. Keittiön musta hana on Tapwellin ja tiskiallas Franken. Siemensin liesi ja tasoon upotettu liesituuletin sijoitettiin saarekkeeseen.

tuksen ammattilaisen kanssa ja vahvistaa omia näkemyksiä. Helena on tosi tarkka työssään ja pitää huolen siitä, että kokonaisuus pysyy kasassa, sanoo Viktoria. ELÄMÄÄ NORDCENTERISSÄ Viktorian ja Timon kaupunkikoti vaihtui myös Espooseen, lähemmäs nykyistä vapaa-ajankotia. Matkaa ovelta ovelle on vain 70 kilometriä. Lomilla ja viikonloppuina pariskunta pelaa yhdessä golfia, pelaamaan lähdetään jo aamulla aikaisin. Herskoit kehuvat Nordcenterin lukuisia vapaa-ajanvietto mahdollisuuksia. Alueella on kaksi golfkenttää, mutta paljon muutakin tekemistä kuin golfin pelaaminen. Åminneforsin kartanossa on golfklubi ja ravintola sekä biljardi, kuntosali ja saunat sekä lisäksi kaksi padel- ja kaksi tenniskenttää. Läheinen venesatama ja kaunis luonto sienestys- ja marjastusmahdollisuuksineen on saanut monet ihastumaan alueeseen. Billnäsin ja Fiskarsin ruukkialueet ovat lähellä, ja Tammisaari ja Hankokin ovat päiväretken päässä. Terassin yksinkertainen, tumma kalustus sopii hyvin japanilaishenkisen Auma-malliston henkeen.

17


Auringonkukkalakanat ovat Gantin mallistosta. Kaikki kodin viltit on vaihdettu Balmuirin Aurora Kid Mohairiin, joita koiranpentu ei saa purtua rikki.

Asukkaat: Viktoria ja Timo Herskoi sekä jackrussellinterrieri Mona. Aikuiset lapset puolisoineen sekä 4-vuotias lapsenlapsi. Vapaa-ajan koti: Yksikerroksinen Auma 100 (muunneltu 120-neliöiseksi) Nordcenterissä Åminneforsissa Toimitustapa: Muuttovalmis-toimitus

Golfkentältä tullessa sisään mennään takaoven kautta. Halkopino on kaunis elementti talon tummaa seinää vasten. Saunan Iki-kiuas on upotettu lauteisiin. Saunan lauteet, seinät ja katto ovat lämpökäsiteltyä haapaa. Talon takana on puinen terassi, joka jatkuu kivilaatoituksena. Puuterassiin on upotettu poreamme, jonne on suora käynti takaovesta. Puolen kilometrin päässä sijaitseva meri siintää metsikön takana. Terassilta voi seurata metsän eläimiä tai par 3 -väylällä pelaavia golfareita.

18


PUUSTELLISTA YKSILÖLLISET KOKO KODIN KALUSTERATKAISUT SUOMEN ARVOSTETUIN JA OSTETUIN KEITTIÖMERKKI VUODESTA 1983 ALKAEN. (RTS)

19


KANNUSTALON RAKENTAJAT

Moni Kannustalon työntekijä on rakentanut perheelleen talon. Saimme kutsun vierailla eri vuosikymmenillä rakennetuissa persoonallisissa Kannustalo-kodeissa.

Lähettämötyöntekijä Jerry Joki-Hollanti asuu vaimonsa Marian ja lastensa Eetun ja Vilman kanssa Kannuksessa muutaman kilometrin päässä Kannustalon tehtaasta. Jerry ja Maria alkoivat rakentaa omakotitaloa, kun lasten leikeille kaivattiin tilaa ja omaa pihaa. Tärkeää oli myös saada lapsille omat huoneet ja kaikille perheenjäsenille mahdollisuus omaan rauhaan. – Sisällä koko perheen lempipaikka on olohuone ja sen iso sohva, jossa katsomme elokuvaa kaikki yhdessä. Nykyään aika usein myös kahdestaan Jerryn kanssa, kun lapset ovat jo isoja ja heillä on paljon omia menoja, kertoo Maria.

20

Toinen koko perheen rakastama paikka on talon takaterassi, jossa oleskellaan ja grillataan kesällä usein. Siellä on myös palju, jota käytetään kesällä vähemmän. Kylmään ja pimeään vuodenaikaan on sen sijaan mukava istuskella pitkään lämpöisessä paljussa ja ihailla tähtitaivasta. – Talopakettia valitessa kannattaa kiinnittää huomiota laatuun, eikä pelkästään hintaan. Talo on yleensä elämän suurin sijoitus, sanoo Jerry. JERRY JOKI-HOLLANTI

Kannustalossa töissä vuodesta 2003. 2004 oman mallin mukaan toteutettu Kannustalo, 130 m².


Asiakasvastaava Sisko-Riitta Ikävalko asuu miehensä Tomin ja tyttärensä Roosa-Marian kanssa Kannuksessa. Perheen esikoinen Jeremias on muuttanut jo omaan kotiin. Kun Sisko-Riitta aloitti työt Kannustalossa, oli hän sitä mieltä, ettei tule koskaan rakentamaan taloa. – Kannustalon silloinen edustaja halusi kuitenkin esitellä meille tontin, joka oli ison tien ja junaradan varressa. Sanoin heti, että tähän me emme tule. Kunnes Kääsikujalta Kannuksen keskustan liepeiltä tuli neljä tonttia myyntiin. Kävelimme sinne polkua pitkin ja sanoin heti Tomille, että tähän nousee meidän talo. Hän ei pistänyt ollenkaan hanttiin, kertoo Sisko-Riitta. Talot oli jo suunniteltu tonteille, eikä perhe tehnyt pohjakuvaan mitään muutoksia. Ainoastaan materiaali- ja sisustusratkaisuja hiottiin hieman. Talossa oli hyvä, toimiva peruspohja. – Perheemme lempipaikka on keittiö, jossa on edelleen alkuperäiset siniset kaapistot. Olemme muuttaneet muualta ja meillä on paljon sukulaisia ja ystäviä, jotka asuvat kaukana. Kun he tulevat kylään, silloin meillä on usein 12–14 henkeä pöydän ääressä. Se on tähtihetkeni, kun saan tehdä paljon ruokaa. Pelaamme lautapelejä ja istumme keittiössä yömyöhään, sanoo Sisko-Riitta. – Taloa suunnitellessa suosittelen miettimään säilytystiloja. Meillä ei ollut alkuvuosina ulkovarastoa, ja oli ikuinen pulma, missä säilytämme tavaroita, kertoo Tomi. SISKO-RIITTA IKÄVALKO

Kannustalossa töissä vuodesta 2000. 2006 rakennettu Kannustalon Helmi, 119 m². 2011 rakennettu piharakennus, jossa on autokatos ja varasto.

21


Rakennussuunnittelija Eliisa Santapakka muutti miehensä Pasin sekä heidän kahden vanhimman lapsensa, Eetu ja Ellan, kanssa Himangalle vastavalmistuneeseen taloon. Myöhemmin perheeseen syntyivät vielä Eino ja Elli. Alussa kaksikerroksisen talon toinen pääty oli kylmäullakkona, mutta perheen kasvaessa sinne rakennettiin lisää huoneita. Nyt Eetu on jo muuttanut pois kotoa. – Kotona vietämme paljon aikaa olohuoneessa, jossa on tilaa hengittää ja voimaantua. Soitan täällä flyygelillä niin ilot kuin surutkin. Rakastan talon sijaintia luonnon keskellä, olen aina ollut mehtäläinen. Olen kasvanut metsän ja pellon reunalla ja harrastanut suunnistusta, kertoo Eliisa. – Taloa suunnitellessamme huomioimme oman elämämme näkemykset ja tarpeet. Halusimme kodin, jossa jokaiselle on tilaa ja oma huone. Nelilapsisessa perheessä olen pitänyt tärkeänä sitä, että on perustoiminnoille tilaa. Arjen täytyy pyykinpesuineen ja ruoanlaittoineen olla toimivaa. Kodin täytyisi muuntua elämänkaaren mukaan. Kun muutimme tänne, oli meillä paljon tyhjiä kaappeja, mutta enää ei ole. Ihminen täyttää sen tilan, mitä käytettävissä on, Elisa kertoo. ELIISA SANTAPAKKA

Kannustalossa töissä vuodesta 2000, jäänyt eläkkeelle 2023. 2003 rakennettu Kannustalon Rauhala, 155 m².

22


Työnjohtaja Jani Vuorenmaa ajatteli Lato-talon tullessa Kannustalon mallistoon, että on kyllä karmean näköinen talo. Jotenkin silmä kuitenkin tottui siihen ja Jani alkoi rakentamaan itselleen Latoa Kannukseen, työpaikan lähelle. – En halunnut rivi- tai kerrostaloon. Minulla on Kannustalon työn lisäksi myös oma yritys, joka tekee autojen kiillotuksia ja pinnoituksia. Tarvitsin yritystoiminnalle pihapiiriin sopivat tilat. Alusta asti suunnitelmiin kuului 80-neliöinen autotalli, kertoo Jani. Avovaimo Emilia Huuki tuli mukaan kuvioihin, kun rakennusprojekti oli jo pitkällä. Nyt Ladossa asuvat Janin ja Empun lisäksi kultaiset noutajat Turo ja Pyry. – Yhteinen lempipaikkamme on avoin olohuone- ja keittiötila. Usein rauhoitumme kotiin sisälle vasta illalla, kun Jani palaa autotallista ja minä koirien kanssa pitkältä lenkiltä ulkoa, kertoo Emilia. – Ajattelen aina, ettei kaikkea tarvitse tehdä kertaheitolla, varsinkin jos rakentaa taloa itse. Meilläkin on tässä 1,5-kerroksisessa talossa yläkerrassa vielä 50 neliötä rakentamatonta tilaa. On hyvä, että voi kypsytellä ratkaisuja kaikessa rauhassa, sanoo Jani. JANI VUORENMAA

Kannustalossa töissä vuodesta 2012. 2018 rakennettu Kannustalon Lato, 100 m².

23


AMMATTILAISEN omaTALOPROJEKTI

TALOPAKETTI

Jonna Tyynelä ja Otto Syvähuoko rakensivat valkoisen Ladon rauhalliselle tontille Siuntioon. Talossa hyödynnettiin ideoita, joihin Otto on kiinnittänyt huomiota lähes sadalla rakennustyömaalla työssään Kannustalon työpäällikkönä. 24


Sormipaneelin väri valkolakattu koivu valittiin huolella Witka Wood Oy:n mallistosta. Kodin sisustaminen on vielä osittain kesken. Rakennusprojekti oli sen verran vaativa, että päätöksiä sisustuksesta ei haluttu tehdä heti saman tien. Jonna Tyynelä ja Otto Syvähuoko asuivat vuokralla Espoon Leppävaarassa, kunnes omistaja laittoi asunnon myyntiin. Ensimmäinen ajatus oli asunnon ostaminen, mutta hinta 50-neliöisestä kaksiosta oli kova ja toinen ostajaehdokas oli valmis tarjoamaan siitä enemmän. VAIHTOEHTONA TALON RAKENTAMINEN – Aloimme tosissamme miettiä, kuinka haluamme asua. Elämäntilanteemme oli sellainen, että oman kodin hankkiminen oli seuraava järkevä askel. Ensimmäinen ajatus oli kerros- tai rivitalokodin ostaminen. Mielessä kävi myös talon rakentaminen, mutta pääkaupunkiseudun tonttien hinnat tuntuivat liian korkeilta. Huomasimme pian, että Siuntiosta saa tontin vähän edullisemmin. Siitä lähti idea omakotitalon rakentamiseen. Laskeskelimme budjettia ja kävimme katsomassa Siuntiossa useita tontteja ennen kuin päädymme tähän tonttiin, jossa on oma rauha. Olemme molemmat Salosta lähtöisin ja Siuntiosta on sinne alle tunnin matka. Sekin vaikutti päätökseemme, kertoo Otto. Otto tuli Kannustalolle työpäälliköksi vuonna 2018 ja maalaispoikana ajatteli, ettei ikinä muuta Latoon. Toisin kuitenkin kävi. Kannustalon Lato-malli miellytti sekä Ottoa että Jonnaa monestakin syystä. Tärkeäksi nousivat talon molemmilla pitkillä sivuilla olevat isot ikkunat, joista tulee paljon valoa avoimeen keittiöön ja olohuoneeseen. Töissä Oton osuus Kannustalon rakennustyömailla alkaa siitä, kun elementit tuodaan tontille. Erillinen asennuspäällikkö sopii muun muassa talon elementtien asennuksen ja katon tekemisen. Siitä eteenpäin Otto hoitaa talon rakentamisen loppuun asti, aina siihen kunnes asukkaat pääsevät muuttamaan sisään. Hän hoitaa asioita ja aikatauluja asukkaiden, tavarantoimittajien ja urakoitsijoiden kanssa.

25


AIKAA RAKENTAA ITSE Siuntiossa rakennuslupaprosessi oli suoraviivainen ja helppo. Pienessä kunnassa asiat hoituivat nopeasti. Rakennuslupa laitettiin sisään heinäkuussa 2020 ja lupa saatiin lähes saman tien. Jonna ja Otto valitsivat Kannustalon Talopaketti-toimituksen ja ottivat lisäksi kipsilevyt ja puutavaratoimitukset Kannustalon kautta. Talopaketti pystytettiin tontille joulukuun alussa 2020. Pariskunta pääsi muuttamaan uuteen kotiin jo toukokuun lopussa 2021 viiden kuukauden tehokkaan rykäisyn jälkeen. – Olimme ehtineet tilata ja maksaa rakennusmateriaalit ennen koronasta johtuvia hinnankorotuksia. Aikataulun kanssa kävi hyvä tuuri. Ainoastaan joissain materiaaleissa hinnankorotus ehti näkyä. Kun tein saunan lauteet vasta vähän myöhemmin, runko- ja lautatavara oli kallistunut niin, että haukoin het-

26

ken henkeä. Koronasulkujen vuoksi harrastukset olivat tauolla, minulla oli hyvin aikaa rakentaa iltaisin ja viikonloppuisin, kun en päässyt pelaamaan salibändyä ja jalkapalloa. Vaativimmissa työvaiheissa käytin ylitöistä kertyneitä saldotunteja. Muutimme rakennusajaksi Kirkkonummelle, josta oli vain 15 minuutin ajomatka rakennustyömaalle, kertoo Otto. Otto levytti väliseinät, asensi lattiat, listat ja ovet sekä teki kalusteasennukset. Ennen rakennusmestarin opintojaan sekä myös opintojen aikana hän oli tehnyt rakennuksilla töitä, ja monet asiat sujuivat muitta mutkitta. Tiettyihin työvaiheisiin palkattiin kuitenkin ulkopuolinen tekijä, muun muassa maalariporukka sekä yksittäisiä timpureita. Otto ajatteli, että ammattilaisilla menee samaan työvaiheeseen päivä, jossa hänelle itsellään menisi viikko. Tavarat tulivat aikataulussa, työt edistyivät suunnitelmien mukaan ja kokonaisaikataulu piti.


Jonna, Otto ja Obelix-kani olohuoneen sohvalla, joka oli ruokapöydän lisäksi ensimmäisiä hankintoja uuteen kotiin. Isompia hankintoja tehdään pikkuhiljaa ja huolella harkiten. Talon keskellä olevan avoimen olohuone-keittiö-ruokailutilan sisäkatto seuraa harjan muotoa. Talon päädyissä olevissa pesutiloissa ja makuuhuoneissa on alaslasketut katot. Lattiamateriaaliksi valittiin Pergon Seaside Oak -laminaatti. SELKEÄ TYÖNJAKO Otto hoiti kaikki rakentamiseen liittyvät käytännön asiat ja Jonna päätti värit ja materiaalit. Sopu säilyi hyvin, kun kumpikaan ei astunut toisen tontille. Otto luotti siihen, että Jonna tekee hyvät valinnat. Jonnan inspiraatio materiaaleihin ja väreihin lähti vuoden 2020 Tuusulan asuntomessuilta. Siellä oli paljon sellaista, joka miellytti Jonnan silmää. Messutaloissa oli käytetty paljon beigen ja harmaan sävyjä sekä puuta. – Otimme messuilta paljon valokuvia, joita katselimme jälkikäteen. Niiden avulla mietin, mistä tykkäämme. Käytin myös paljon pinterestiä ja instagramia sekä tein moodboardeja. Materiaaleissa ja väreissä koin tärkeäksi, että kokonaisuus on ehjä ja linja säilyy kaikissa huoneissa yhtenäisenä. Pohdin niitä paljon, välillä keskusteluissa mukana olivat myös äiti, siskot ja tädit. Kyselimme paljon muidenkin mielipiteitä, mutta lopulta

päädyimme siihen, mitä olimme alun perin ajatelleet. Ensimmäinen intuitio oli aina oikea. Isot materiaalivalinnat teimme jo syksyllä ennen kuin rakentaminen alkoi. Ainoa asia, joka jäi vähän viimetippaan oli ovien valitseminen. Väliovet tulivat vasta muuttotarkastuksen jälkeen. Vaikeinta oli valita lattia. Pähkäilimme pitkään miten se sopii muun muassa keittiökalusteiden ja olohuoneen sormipaneelin kanssa. Keittiökalusteet olivat jo tulleet, kun vielä mietimme lattiavalintaa, kertoo Jonna. PIENI BUDJETIN YLITYS – Yritimme suunnitella järkevän pohjan, että voimme asua tässä niin pitkään kuin haluamme. Todennäköisesti tämä ei kuitenkaan ole loppuelämämme koti. Taloon lisättiin toinen wc, jonka takia jouduimme jatkamaan vähän talon pituutta.

27


Huonejärjestys myös muuttui alkuperäisestä Lato 119 -mallista. Talotekniikasta ja valoista tuli lisäkustannuksia. Innostuin valosuunnittelusta ja suurimman osan valoista pystyy ohjaamaan kännykällä. Myös maalämpölaite on kännykkäohjattava. Nälkä kasvoi syödessä ja lopulta valolistoja tuli keittiöön, saunaan ja moneen muuhunkin paikkaan. Panostimme myös kodinkoneisiin ja keittiökalusteisiin. Tontin maaperä on savinen, ja olimme varautuneet tontin paalutukseen. Ylitimme kuitenkin budjetin vain 10 prosentilla, alkuperäinen budjetti oli 300 000 euroa ja toteuma 330 000 euroa. Emme joutuneet tekemään kovinkaan paljon kompromisseja. Olemme tyytyväisiä erityisesti materiaalivalintoihin, talon huonekorkeuteen ja valon määrään, sanoo Otto.

Asukkaat: Jonna Tyynelä ja Otto Syvähuoko ja hermeliini-rotuinen kani Obelix Koti: Yksikerroksinen Lato 119 Siuntiossa (muunneltu 126-neliöiseksi) Toimitustapa: Talopaketti

28

Pesutiloihin saatiin avaruutta asentamalla lasiseinät sekä saunaan että vessaan. Mustat sadesuihkut ovat Tapwellin mallistosta. Tummilla sävyillä haluttiin luoda spa-henkeä.

Kodinhoitohuoneen mustat mattapintaiset kaapistot ovat Puustellilta. Tummiin kaappeihin sopii hyvin välitilan puiset sormipaneelit. Kodinhoitohuoneesta tehtiin vähän alkuperäistä suurempi. Tekninen tila saatiin kodinhoitohuoneeseen peilikaapin sisään piiloon.


Benders tilikatto kruunaa kodin


Kestävät pintamateriaalit kotiisi


Valmiita seinäelementtejä varastotelineessä tehtaalla.

Rakennamme jokaisen käsistämme lähtevän talon niin kuin tekisimme sen itsellemme.

KANNUSTALO – SUOMEN KAUNEIMPIA KOTEJA Valkoinen tehdas Kannuksessa.

Laadukkaat materiaalit kestävät aikaa. Puutavara sahattu sydänpuoli ulospäin.

Pienestä kannuslaisesta rakennusliikkeestä on reilun neljän vuosikymmenen aikana kasvanut puutalorakentamisen vahva suunnannäyttäjä Suomessa. Mallistomme uudistuu ja laajenee jatkuvasti, ja hiomme palveluamme yhä paremmaksi. Haluamme tehdä kodin rakentamisesta mahdollisimman helppoa. Kannustalo on yksi vanhimmista suomalaisista, perheomisteisista talovalmistajista. Kannustalo tunnetaan kauniista arkkitehtuurista, korkeasta laadusta sekä ammattitaitoisesta palvelusta. Talomme ovat olleet suomalaisen omakotirakentamisen edelläkävijöitä. Rakastetut perinnetalot Ainola, Onnela, Rauhala, Aurora ja Vihervaara ovat voittaneet Asuntomessujen Paras talo -yleisöäänestyksen, ja ne ovat edelleen suosittuja malleja. Rakentajien suosikeiksi ovat nousseet modernit talomme, kuten Harmaja ja Lato. Kannustalosta on tullut Suomen arvostetuin valmistalorakentaja. Rakennustiedon vuosittain teettämän Omakotirakentajatutkimuksen mukaan meillä on jo monen vuoden ajan ollut Suomen tyytyväisimmät asiakkaat. Myös talojemme arkkitehtuuri ja julkisivut arvioidaan markkinoiden parhaiksi. Kannustalossa teemme työtä kehittääksemme jatkuvasti yhä parempia, kustannustehokkaampia ja ekologisempia rakentamisratkaisuja. Olemme käyneet läpi talomallistomme jokaisen neliön löytääksemme kohdat, joissa voimme säästää hinnassa. Emme tingi laadusta vaan keskitymme kustannustehokkaaseen suunnitteluun. Kannustalo on aina arvokas ja yksilöllinen. Me teemme Koteja!

Seinä tehdään valmiiksi ihanneolosuhteissa tehtaalla.

31


NIMELTÄ TUNNETUT MENESTYSTALOMME Kannustalon talomallistosta löydät monta talonrakentajien suosikkia. Valitse sopiva talomalli ja räätälöidään siitä yhdessä unelmakoti.

HARMAJA Harmaja-mallisto on suomalaisen puutalorakentamisen edelläkävijä jo vuodesta 2005. Harmajasta on helppo räätälöidä toiveet täyttävä, arvonsa säilyttävä koti. Talon sydän on avara keittiö-olohuone-ruokailutila. Pitkät näkymät tilasta toiseen ja maisemaikkunat tekevät Harmajasta avaran ja valoisan. Harmaja Orginal 135

LATO Kannustalon paras messutalo -äänestyksen voittanut Lato-mallisto syntyi muotoilija Ulla Koskisen perheelleen suunnitteleman kodin pohjalta. Ladossa on vaikutteita modernista loftista ja vanhasta tuvasta. Pohjaratkaisu on helposti muokattavissa. Lato on kustannustehokas ja sopii pienelle tontille. Lato 122

Villinki Kannustalon Villinki-talomalliston tunnistettava piirre on huvilatyylinen, kodikas ulkonäkö. Mallisto on saatavana auma- tai harjakattoisena. Villingissä on ajateltu toimivaa arkea ja tilojen monikäyttöisyyttä sekä muunneltavuutta. Talomalleissa on myös hyvin kakkoskodiksi sopivia vaihtoehtoja. Villinki 124

AURORA Aurora on valittu vuonna 2015 Asuntomessujen kaikkien aikojen kauneimmaksi messutaloksi. Klassinen perinnetalo on yhdistelmä suomalaista puutaloarkkitehtuuria ja siirtomaatyyliä. Taloa kiertävät viihtyisät terassiparvekkeet ja isot ruutuikkunat. Mallistosta löytyy koti kaikenkokoisille perheille. Aurora 178

32


RAUHALA Perinteinen, julkisivuiltaan symmetrinen Rauhala on saanut vaikutteita Länsi-Suomen kartanoista. Tilankäytössä on huomioitu tehokkuus ja hyvät säilytystilat. Lasisten ruutuovien läpi aukeaa pitkiä, avaria näkymiä huoneesta toiseen. Rauhalan terassin voi lasittaa viihtyisäksi kesähuoneeksi. Rauhala 183

Vihervaara Klassisessa Vihervaarassa on Kannustalon perinnetalojen lämpöä. Mallisto on saanut inspiraationsa Amerikan itärannikon tunnelmallisista ja kodikkaista taloista. Vihervaaran selkeälinjainen tyyli kestää hyvin aikaa. Pohjaratkaisultaan selkeä Vihervaara on toteutettavissa esteettömänä. Vihervaara 166

AUMA Auma on japanilaista minimalismia henkivä talomallisto. Aumakaton kaltevuudeksi on valittavissa joko jyrkkä 1:3 tai loiva 1:4. Ulkoseinät laudoitetaan pysty- tai vaakalaudoin tai Lato-paneloinnilla. Auman erikoismallistossa on korkeat maisemaikkunat ja katetulle terassille aukeavat lasiliukuovet. Auma 138

Must A MustA-talomallisto on suunniteltu yhteistyönä sisustussuunnittelija Helena Karihtalan kanssa. Pienille tonteille suunniteltu talo on ajaton ja käytännöllinen, ihmisen mittakaavaan sopiva kokonaisuus. MustA-talo vastaa arjen tarpeisiin, elää ja muuntuu helposti perheen elämänvaiheiden mukaan. MustA 133

OPTIMI Optimi-malliston lähtökohtana on ollut luoda Kannustalon suosituimmista pohjaratkaisuista entistä kustannustehokkaampia. Asumisen laadusta tinkimättä suunnittelussa on kiinnitetty erityistä huomiota arkkitehtuurin selkeyttämiseen, tilaratkaisujen tehostamiseen, ikkunapintojen optimointiin sekä katto- ja energiaratkaisuihin. Mallistossa on sekä yksiettä kaksikerroksisia taloja, joihin on mahdollista lisätä halutun kokoisia terasseja ja ulko-ovia tarpeiden ja ilmansuuntien mukaan.

Optimi 76

33


SUOMI 133/146 5 h + k, huoneistoala 132,5 m2 kerrosala 151,7 m2 (146,2 m2*)

Uusi Suomi 133 -talomalli jatkaa Lohjan asuntomessuilla 2021 esiteltyä, paljon kiiteltyä Suomi-mallistoa. Pohja jakautuu yleisiin ja yksityisiin tiloihin talon pituussuunnassa. Heti sisäänkäynnistä aukeaa pitkä näkymä läpi talon. Sisääntulon vieressä on työhuone, joka voi toimia myös kotitoimistona. Avoin olohuone-keittiö-ruokailutila on kooltaan ruhtinaalliset 50 neliötä. Tilan tuntua lisää vino sisäkatto ja isot maisemaikkunat.

18,2 8,5 WC 2.2

PH 3.8

KHH 7.1 PUKUH 7.0

S 3.9

MH 9.6 VH 3.2

MH 9.6

MH 10.9

WC 2.5

OH+K+RUOK 50.6

ET 9.0

TH 7,6

Talon toisella pitkällä seinustalla on tilava kodinhoitohuone, kaksi pienempää makuuhuonetta ja vanhempien makuuhuoneesta walk in -vaatehuoneen läpi suora kulku kylpytiloihin. Asumismukavuutta tuovat iso pukuhuone, erillinen wc, kaksi suihkua ja vastakkaiset lauteet saunassa sekä lyhyt matka saunasta terassille vilvoittelemaan.

34


’Maisemaikkunat tuovat vuodenaikojen mukaan vaihtelevan luonnon osaksi sisustusta.’’ Talon etukulmissa olevat seinäkkeet tuovat yksityisyyttä ja näkösuojaa terassille. Julkisivujen ilmettä voidaan muuttaa värien käytöllä ja tehostepaneelilla. Kannustalon uusi rakenneratkaisu mahdollistaa sen, että kolme metriä korkeat ikkunat voidaan rakentaa ulottumaan lähes lattiasta kattoon.

35


OPTIMI 99

Katso hinnat kannustalo.fi

4 h + k, huoneistoala 99,0 m² kerrosala 113,0 m² (110,0 m²*) Optimi 99 -talomallin ulkoverhous on tehty vaakalaudoituksella ja julkisivuissa on käytetty tehostepaneelia. Katemateriaalina käytetään betonikattotiiltä. Talon selkeä, arjessa toimiva pohjaratkaisu on sama kuin Kannustalon suositussa Lato 99 -talomallissa. Keskellä taloa sijaitseva avoin olohuone-keittiöruokailutila tuo alle 100-neliöiseen taloon runsaasti tilan tuntua. Päädyissä on yhteensä kolme tilavaa makuuhuonetta. Keittiöstä ja kodinhoitohuoneesta on mahdollista tehdä suora uloskäynti terassille.

KHH 10.0

TH 10.5 OH+K 39.5

MH 10.5

WC 2.5

PH 3.0

ET 6.0

MH 11.0

S 2.5

7,5 13,2

MUOKKAA SOPIVAKSI Katso lisää pohjaratkaisun ja julkisivun muuntelusta

www.kannustalo.fi/nain-rakennamme/muuntelu

RAUHALA 145 5 h + k, huoneistoala 145,0 m² kerrosala 167,0 m² (161,5 m²*)

Rauhala 145:n kartanotyylinen klassinen julkisivu kestää aikaa ja katseita. Taloon sisään astuttaessa vastaan tulvahtaa kaunis valo vastakkain olevista suurista ikkunoista. Kannustalon arkkitehdin suunnitellessa talomallia ajatuksena oli, että mahdollisimman moneen huoneeseen tulee luonnonvaloa kahdesta eri suunnasta. Tämän talomallin ikkunoiden koko ja rytmi ihastuttavat monia rakentajia. Rauhalan tilankäyttö on suunniteltu huolellisesti, tässä talomallissa ei ole lainkaan hukkaneliöitä. Talon takana on iso terassi, joka soveltuu kesäaikaan ulko-olohuoneeksi.

KEITTIÖ 9.0 MH 10.0 OH+RUOK 33.0

TH 9.5

36

S 3.0

PH 3.5

ET 7.5

AULA 25.0

MH 12.5

MH 10.0 KHH 8.5

WC 3.0

VH 3.5


Suomen luotetuin katto jo 60 vuotta

Lähes joka toinen suomalainen asuu Ruukki-katon alla. Valitsemalla Ruukin katon kunnioitat myös ympäristöä. Kiitos luottamuksesta, suomalaiset! www.ruukki.fi


AINOLA 30 VUOTTA

Kannustalon Ainola-mallisto viettää 30-vuotisjuhlavuottaan. Sen tarina alkoi Asuntomessuilta vuonna 1994 Pietarsaaressa. Ajatus Ainolaan lähti asiakkailta tulleesta palautteesta, miksei enää rakenneta kuten ennen ja miksi talot näyttävät samanlaisilta. Toisen polven Kannustalo-yrittäjä Mika Uusimäki oli aloittanut työt isänsä jalanjäljissä ja ajatus jäi askarruttamaan häntä. Mika itse pitää perinteisen näköisistä taloista, jotka sopivat suomalaiseen maisemaan ja kestävät aikaa. Sen pohjalta alettiin suunnittelemaan perinteistä talomallistoa, jossa olivat esikuvana maalaistalot ja pitsihuvilat. Taloissa oli ensimmäistä kertaa huonekorkeutena 280 senttiä, kauniit puuleikkaukset ja yksityiskohdat. Yhdelle talomallille annettiin nimeksi Ainola Mikan isoäidin Ainon mukaan. 1990-luvun alun lamavuosina Kannustalossa elettiin vaikeita aikoja, kuten monessa muussakin suomalaisessa yrityksessä. Ainolan menestys Asuntomessuilla käänsi yrityksen suunnan. Kun Asuntomessut päättyivät Ainola valittiin ylivoimaisesti messujen suosituimmaksi taloksi. Se aloitti ennennäkemättömän perinnetalobuumin Suomessa. Rakentamisen vuosikymmenistä tehdyssä väitöskirjassa Ainola mainitaan merkittävimpänä 90-luvun yksittäisenä talomallina, jolla on ollut vaikutusta suomalaiseen rakentamiseen. Ainolasta tuli Kannustalon perinteisten talomallien peruskivi. Sitä seurasivat huvilatyylinen talomallisto Onnela ja kartanotyylinen Rauhala sekä Aurora. Se antoi Kannustalolle vahvan aseman perinteisen näköisten talojen luotettavana ja ammattitaitoisena toimittajana. Kannustalo on yksi harvoja talotoimittajia, jolla on nimeltä tunnetut talomallit. Juhlavuoden kunniaksi syksyllä julkistetaan uusi, seuraavan sukupolven perinnetalomallisto.

38


TULEVAT MESSUT

Olemme kevään aikana mukana seuraavilla rakentajamessuilla. Tervetuloa tutustumaan Kannustaloon! 26.–28.1. Rakenna & Remontoi, Myyrmäki-halli, Vantaa 2.–4.2. Asta, Messu- ja Urheilukeskus, Tampere 9.–11.2. Rakennusmessut, Messukeskus, Turku 24.–25.2 Rakenna ja Asu, Kuopio-halli, Kuopio 8.–10.3. Raksa, Messukeskus, Lahti 5.–6.4. Pytinki, Areena, Seinäjoki 20.–21.4. Koti ja Piha, Karhuhalli, Pori

KANNUSTALO-MAAILMA TAMMISTOON

Avaamme uuden aikakauden talomyymälän Tammistoon kevään 2024 aikana. Mankkaan myymälämme palvelee siihen asti. Uusi myymälämme on elämys, joka vie talon ostamisen ja rakentamisen aivan uudelle tasolle, tekee siitä helpompaa ja konkreettisempaa. Myymälässä on esillä laajasti Kannustalon tuotevaihtoehdot sekä muun muassa ulko- ja sisämateriaalit ja rakenneratkaisut. Haluamme palvella asiakkaitamme entistä paremmin ja kokonaisvaltaisemmin. Samasta myymälästä löydät yhteistyökumppanimme SunSaunan erilaisia saunaratkaisuja ja materiaaleja, Schiedelin takkoja ja kaminoita sekä Drop-altaita. Kaksikerroksiseen myymälään tulee myös muun muassa Kannustalon talotekniikkatoimittaja ja valostudio, jossa voidaan suunnitella ja testata valaistusta. Esillä on sisävaloja sekä seinään asennettuja ulkovaloja, mikä helpottaa valintojen tekemistä. Kannustalo-maailmassa tullaan järjestämään erilaisia rakentamiseen liittyviä mielenkiintoisia tapahtumia.

TULEVAT TALOESITTELYT Aitoa Kannustaloa on vaikea kuvailla, se täytyy itse kokea. Näet paikan päällä eri sisä- ja ulkomateriaalit, huonekorkeuden ja tinkimättömän, viimeistellyn työn laadun, josta olemme ylpeitä. Tervetuloa esittelyihimme! Tarkempaa tietoa esittelyistä nettisivuillamme kannustalo.fi

39


Valitset minkä tahansa toimitustavan, Kannustalon myyjät auttavat budjettiisi sopivan talopaketin räätälöinnissä.

TOIMITUS­TAVAT Voit valita Kannustalon toimitustavan kolmesta eri vaihtoehdosta. Kaikki toimitustavat sopivat niin Kannustalon valmiisiin talomalleihin kuin räätälöityihin ja mittatilauksena suunniteltuihin taloihin.

MUUTTOVALMIS Yhdellä sopimuksella saat tarkan budjetin ja valmistumisaikataulun, valmiin talon ja avaimet käteen! Talon elementit rakennetaan tehtaalla. Työmaalla Kannustalo rakentaa elementeistä talosi muuttovalmiiksi niin ulkoa kuin sisältä.

‘’Muuttovalmis-toimitus sopii hyvin ensirakentajalle, mutta myös kokeneemmalle rakentajalle, joka arvostaa rakentamisen helppoutta.’’ SISKO-RIITTA IKÄVALKO ASIAKASVASTAAVA

SISUSTA ITSE Kannustalo rakentaa kotisi pinnat levyvalmiiksi ja huolehtii talotekniikasta, kuten sähköistä. Osallistut talon sisäpintojen rakentamiseen ja sisustamiseen itse hankkimillasi materiaaleilla ja kiintokalusteilla.

‘’Sisusta itse -vaihtoehto sopii rakentajalle, joka haluaa valita pintamateriaalit markkinoilla olevista vaihtoehdoista ja osallistua rakentamiseen.’’ OTTO SYVÄHUOKO TYÖPÄÄLLIKKÖ

TALOPAKETTI Kannustalo toimittaa rakennusmateriaalit ja asentaa elementit. Sen jälkeen huolehdit itse talon rakentamisesta valmiiksi, myös talotekniikan osalta. Talopaketti on edullinen vaihtoehto, ja voit vaikuttaa valinnoillasi talon lopulliseen hintaan. ‘’Talopaketissa voi omalla työpanoksella sekä sisustus- ja materiaalivalinnoilla vaikuttaa kokonaisbudjettiin.’’ RIIKKA MATILAINEN ARKKITEHTISUUNNITTELIJA

40


TALOMALLI MUKAUTUU TARPEISIISI Näin räätälöit Kannustalosi: Kun olet löytänyt parhaan pohjaratkaisun ja mieleisesi talomallin, voit räätälöidä taloasi perheesi toiveiden mukaan. Katso lisää muuntelusta kannustalo.fi/nain-rakennamme/muuntelu/

1.

TEE TALON POHJASTA ARKEESI SOPIVA Jokaisen Kannustalo-talomallin pohjaratkaisua on helppo muokata perheesi toiveiden ja tontin vaatimusten mukaan. Tontin sijainti usein määrää, millaisen talon alueelle saa rakentaa. Lisäksi tontin muoto ja ilmansuunnat vaikuttavat kodin tilojen suunnitteluun. Oma Kannustalo-myyjäsi vastaa mielellään kysymyksiisi.

SIIRRÄ HUONEIDEN PAIKKOJA

MUUTA HUONEIDEN MÄÄRÄÄ

VALITSE HUONEKORKEUS: 2,6/2,8 M

SYVENNÄ TAI PIDENNÄ POHJAA

MUUTA IKKUNOITA JA OVIA

POISTA VÄLISEINIÄ

2.

MUOKKAA JULKISIVUSTA MIELEINEN Kaikki Kannustalon pohjaratkaisut voidaan toteuttaa sekä moderneilla että perinteisillä julkisivutyyleillä. Tässä on samasta kodista esimerkit eri julkisivutyyleillä. Lisäksi voit valita katon muodon.

AURORA

RAUHALA

VIHERVAARA

LATO

HARMAJA

HARJAKATTO

MURRETTU HARJAKATTO

EPÄSYMMETRINEN HARJAKATTO

PULPETTIKATTO

AUMAKATTO

3.

SISUSTUSRATKAISUT Kannustalon Muuttovalmis-talotoimituksessa ammattilaisemme ovat apunasi myös kodin sisätilojen ratkaisuissa. Pääset valitsemaan mieluiset pintamate­r iaalit Kannustalon laajasta sisustuskokoelmasta. Kaikki pintamateriaalit on jaettu eri hinta­r yhmiin, joista sinun on helppo koota mieleisesi kokonaisuus lattioihin, seiniin ja kattoihin. Talokaupan jälkeen tapaat Kannus­t alon sisustussuunnittelijan Sisustus­s tudiollamme. Käyt ammattilaisen kanssa läpi yksityiskohtaisesti jokaisen tilan pintamateriaalit ja saat apua kokonaisuuden ideointiin.

Myyjäsi auttaa muutoksissa ja laskee toiveillesi tarkan hinnan.

41


KANNUSTALON KOLUMNISTI, OSAKESTRATEGI JUKKA OKSAHARJU:

NYT ON HYVÄ AIKA RAKENTAA

Suurelle yleisölle jää epäselväksi, mikä yhdistää kriisiytyneitä rakennusalan toimijoita. Siksi yleiskuvaksi muodostuu, että kaikki rakennusalan toimijat ovat suurissa vaikeuksissa. Näin asia ei kuitenkaan ole, sanoo Jukka Oksaharju. – Harvassa ovat päivät ilman uutista, että jokin rakennusalan hanke tai toimija on ajautunut vaikeuksiin. Tuoreeltaan myös Tilastokeskus kertoi vireille pantujen konkurssien määrän olevan nyt korkeimmillaan kymmeneen vuoteen. Tilastossa korostuu rakennusalan ahdinko toimialan tilanteen ollessa heikoin sitten vuosien 2008–2009 globaalin finanssikriisin. Alaa koskeva mediauutisointi tuntuu kuitenkin jo ylittävän tuolloisen uutisvirran synkkyyden, lähennellen pikemminkin 1990-luvun laman uutisointia. Ongelmat keskittyvät suurten kerrostalokohteiden rakennuttajiin. Niiden joukossa kriisitunnelma on läsnä erityisesti sellaisilla rakennuttajilla, jotka harjoittavat rakennusyhtiön omilla kassavaroilla sijoitustoimintaa kantamalla rakentamisurakoinnin lisäksi myös asuntojen myynnin riskin. Kun myynti ei vedä, rahat jäävät saamatta kassaan sekä rakentamisurakoinnista että asuntojen myyntiriskin kantamisesta. Samaan aikaan urakoitsijan omat kulut kasvaneine korkokuluineen raksuttavat jatkuvasti. Asuntojen myyntiriskin realisoituminen kerrostalokohteissa kassakriisiksi pohjautuu nyt siihen, että asuntosijoittajien velkavetoiset sijoitukset lakkasivat toimimasta, kun lainakorot ja vastikkeet ylittivät uudistuotannosta saatavissa olevat vuokratuotot. Tämän vaikutus on mittava, sillä Rakennusteollisuus RT:n tuoreen suhdannekatsauksen mukaan ”viime vuosina jopa 60–70 prosenttia [asunto]tuotannosta on ollut sijoittajalähtöistä”. RT arvioi, ettei sijoittajakysynnän merkittävälle toipumiselle ole toistaiseksi taloudellisia edellytyksiä. Siksi uusien asuntojen rakentamis- ja valmistumismäärät tulevat putoamaan parin seuraavan vuoden aikana 1940-luvun tasolle – vähimmilleen sitten toisen maailmansodan. Sijoittajavetoisia rakennushankkeita voisi populistisesti syyllistää ahneista virityksistään, jotka lakkasivat toimimasta korkojen noustua. Silti totuus on, että asuntorakentamisen suurimmat vaikeudet tuntuisivat olevan edessä kuntien ja valtion tukemissa

42

vieläkin raskaammin velkarahan käyttöön perustuvissa asumisen malleissa. Niihin koronnousu iskee suhteessa kovempaa. Uutiset yli kymmenen prosentin vuokrankorotuksista ja peruskorjausten lykkäyksistä liittyvät tyypillisesti näihin asumisen malleihin. Ja on sanomattakin selvää, että nämäkin uutiset leimaavat aiheettomasti myös omakotitalojen ja vapaa-ajan asuntojen markkinaa luomalla negatiivista yleistunnelmaa rakentamisen ympärille. Talopakettimaailmassa asiat ovat toisin. Omakotitalojen ja vapaa-ajan asuntojen pakettien toimittajat eivät lähtökohtaisesti harjoita edellä kuvattua rakennuttamisliiketoimintaa. Ne toimivat tavanomaisesti mallilla, jossa asunnolla ei ole myyntiriskiä. Talopakettia siis aletaan valmistaa vasta todelliseen tarpeeseen eli vasta sitten, kun asiakas on tilannut talon. Lisäksi talopaketteja valmistava yhtiö harvoin – jos ylipäätään koskaan – omistaa rakennuskelpoista tonttimaata, josta sitä rasittaisivat rahoituskulut. Tonttihan on lähtökohtaisesti talopaketin tilaajan hankkima ja rahoittama. Talopakettiyhtiö ei myöskään rahoita rakentamista, vaan asiakas maksaa projektia valmiusasteen edistymisen mukaisesti. Jonkin verran ongelmia on ilmennyt sellaisten talopakettitoimittajien keskuudessa, jotka ovat kasvattaneet liiketoimintaansa erityisen nopeasti 2010-luvun lopussa ja 2020-luvun alussa. Kun talopakettien tilauskanta kasvoi nopeasti pandemia-aikana nollakoron ja miltei nollainflaation oloissa, tuli talotehtaiden tilauskantoihin sovittua merkittävä määrä kiinteähintaisia sopimuksia, jotka ovat viime ja tänä vuonna näyttäytyneet kannattamattomina projekteina kustannusinflaation kiihdyttyä 40 vuoden huippulukemiinsa. Tältä osin riskienhallinta on pettänyt osalla uutisiin päätyneistä markkinatoimijoista. Korkeasta kustannusinflaatiosta on uutisoitu paljon, koska se vaikuttaa paitsi rakentamiseen myös ihmisten arkeen. Uutisoinnin taustalta kannattaa havaita, että todellisuudessa inflaatioluke-


Kotitalouksien nykyhetkellä kohtaamaa elinkustannusten nousua väheksymättä omakotitaloa rakennuttavien kannalta vallitseva taloustilanne tarjoaa myös pilven hopeareunuksia. Selkeänä etuna markkinoilta löytyy tänään osaavia tekijöitä, jotka eivät ole kiinni liian monessa rakennushankkeessa samanaikaisesti. Myös osa rakennustarvikkeiden hinnoista on jo laskenut selvästi huipuistaan. Lisäksi yleinen korkotaso tuskin tulee enää nousemaan merkittävästi lähitulevaisuudessa. Katseet alkavat vähitellen kääntyä pikemminkin siihen, milloin korkotaso kääntyy takaisin lasku-uralle. Ja sekin näyttää ilmeiseltä, että asuntorakentamisen nykyisen jarrutuksen seurauksena muodostuu lähivuosina sijainnista riippuen tilanteita, joissa uusia asuntoja ei valmistu riittävästi täyttämään markkinoiden tarpeita. Jos oletamme, että maailma ei pysähdy tähänkään taantumaan lopullisesti ja että korkotaso ajan kanssa maltillistuu nykytasoltaan, saatamme hyvinkin nähdä tulevaisuuden tarpeita täyttävien asuntojen reipastakin arvonnousua vuosikymmenen loppua kohden. Osakemarkkinoilla kenties aikamme menestynein sijoittaja Warren Buffett on luonut parhaiden pitkän aikavälin tuottojen perustan aktivoitumalla talouden haastavina aikoina ja keventämällä kaasujalkaa kuumissa noususuhdanteissa. Elämme parhaillaan ajanjaksoa, jolloin ohjenuoraa kannattaisi soveltaa myös oman asumisen ratkaisuihin.

Jukka Oksaharju on Nordnetin osakestrategi ja sijoituskirjailija. Oksaharjun perhe on rakennuttanut Kannustalon omakotitalon Helsinkiin vuonna 2021. Lue perheen rakentajatarina Vihdoin uuteen kotiin! kannustalo.fi/inspiroidu/kauneimmat-kodit

mat ovat jo enemmän kuin puolittuneet viime vuoden marraskuun huipuistaan. Yleisen hintakehityksen trendi on siten itse asiassa laskenut lähes vuoden ajan, mikä näkyy jo osassa rakennustarvikkeiden hintoja. Korkojen nousustakin 15 vuoden huippulukemiinsa uutisoidaan paljon, mutta korkeintaan sivulauseen tasolle jäävät maininnat siitä, että rahoitusmarkkinoilla jo hinnoitellaan keskuspankkien aloittavan koronlaskujen sarjan ensi vuonna. Ja ensi vuosi alkaa 11 viikon kuluttua. On selvää, että korkojen ja elinkustannusten nousu on kiristänyt asuntomarkkinoiden tilannetta sijoittajien lisäksi myös kotitalouksissa, jotka etsivät tai rakennuttavat omaa vakituista tai vapaa-ajan asuntoaan. Kotitalouksien asuntokysynnän vaikeuksien taustalla ovat täsmälleen samat tekijät kuin sijoittajakysynnässä, mutta perusskenaariossa kotitalouksien markkinan tilanne tulee helpottamaan ennen sijoittajamarkkinaa. Näin siksi, koska sijoittajakysyntä kohdistuu pieniin (kerrostalo)asuntoihin, joissa tuottoyhtälö toimii hyvin vain korkotason ollessa lähellä nollaa. Sen sijaan omakotitalot ja perheasunnot hankitaan oman asumisen tarpeeseen, jolloin kyse ei ole pelkästä laskuharjoituksesta. Ongelmallisimpia rakennusalan osa-alueita ovat siis nyt ja lähitulevaisuudessa pääasiassa sijoittajakäyttöön rakennettavat vuokratalokohteet (usein kerrostalot) ja rakennusyhtiön omilla varoilla rakennettavat omistusasuntokohteet, joita rakennusyhtiö pyrkii myymään rakennusaikana riskiä ottaen. Haastaviksi saattavat muodostua myös raskaasti taloyhtiölainoitetut rivi- ja kerrostalokohteet, joissa yksittäisen tai yksittäisten asunto-osakkaiden maksuvaikeudet saattavat kasvattaa muiden asukkaiden maksutaakkaa. Mikään edeltävistä ei liity omakotitalojen ja vapaa-ajan asuntojen rakennuttamiseen. Omakotitalojen ja vapaa-ajan asuntojen markkinassa tulevaisuuden näkymä on siten huomattavasti yleistä uutisvirtaa valoisampi, koska siellä sijoittajaraha ei ole lähtökohtaisesti lainkaan läsnä

43


UUSI MODERNI MAISEMA -TALOMALLISTO

Keväällä lanseerataan Kannustalon moderni, uuden sukupolven Maisema-talomallisto. Mallisto on saanut innoituksensa muun muassa modernin arkkitehtuurin ikonista, Charles ja Ray Eamesin Eames Housesta. Kaliforniaan suuntautuneella matkallaan lokakuussa 2023 Kannustalon toimitusjohtaja Mika Uusimäki osti paikallisen taiteilijan Shagin litografian, joka esittää Charles ja Ray Eamesin taloa. Tehtaan portaikkoon ripustettu uusi taulu nousi keskustelunaiheeksi Kannustalon markkinoinnin ja suunnittelun yhteispalaverissa. Rakennesuunnittelija Heikki Pentikäinen ja suunnittelupäällikkö Jarmo Ahomäki oivalsivat, että Kannustalon uusi seinärakenne mahdollistaa kaksikerroksisessa talossa vastaavan ikkunaratkaisun, isot lähes lattiasta kattoon ulottuvat lasipinnat. Niin syntyi ajatus modernista suomalaisesta Maisema-talomallistosta. Myös Eames Housen seinäelementointi on edelleen yhtä ajankohtainen kuin sen rakennusvuonna 1949. Maisema-talojen julkisivut rakentuvat erilaisista seinäelementeis-

44

tä, joita yhdistelemällä ja laittamalla erilaiseen järjestykseen saadaan suunniteltua toisistaan poikkeavia kokonaisuuksia. Moduuleilla voidaan avata ja sulkea näkymiä. Maisema-malliston taloissa maisema tulee upeaksi osaksi sisustusta, ja talon sisätiloissa on kaunis valon virta. Talomalli muuntuu moneen erilaiseen muotoon ja tarpeeseen. Eames Housen ajaton arkkitehtuuri on ollut inspiraation lähteenä aiemminkin Kannustalon mallistoissa, muun muassa Kosketus- ja Harmaja-taloissa. Kosketus valittiin New Yorkin Modernin taiteen museon MoMAn näyttelyyn 2008, jossa esiteltiin maailman valmistalojen parhaimmistoa. Myös vuonna 2007 Habitareen suunnitellussa Laavussa arkkitehdit Heikkinen-Komonen ja sisustussuunnittelija Ulla Koskinen käyttivät suunnittelutyössään toisistaan tietämättä inspiraation lähteenä Eamsien henkeä.


SUUNNITTELIJAN PÖYDÄLLÄ KÄYTÄNNÖLLINEN RUOKAKOMERO Ruokakomerosta on tullut haluttu lisä keittiön yhteyteen. Yhä useampi rakentaja haaveilee tästä arkea helpottavasta tilasta. Ruokakomero on noussut keittiötrendien kärkeen aamiaiskaapin ohella. Nyt vuosikymmeniä unohduksissa ollut käytännöllinen keittiön aputila nousee usein esiin keittiösuunnitelmaa tehdessä. Ruokakomerosta käytetään myös englanninkielistä nimitystä pantry ja ruotsinkielistä skafferi. Suunnitteilla olevaan omakotitaloon ruokakomerolle on yleensä melko helppoa löytää paikka, jos se otetaan huomioon jo suunnittelun alkuvaiheessa. Toimivassa ruokakomerossa kaikelle on omat paikkansa ja tavarat on helppo löytää. Ruokakomerosta kannattaa suunnitella tarpeeksi tilava, jotta sinne mahtuu astumaan sisään ja kääntymään vaivattomasti. – Ruokakomeroomme asennettiin liiketunnistimella varustettu valaistus, ettei tarvitse ruokatavarat käsissä sytytellä ja sammutella valoja. Riittävä valaistus ja käytännöllinen hyllyjärjestelmä ovat pantryssä tärkeitä. Valitsimme laattalattian, joka on helppo pitää puhtaana. Muutenkin halusimme pitää ruokakomeron selkeänä ja helposti siivottavana, kertoo Kannustalo-rakentaja Sari Bjugg kokemuksistaan. Yhteistyökumppaniemme keittiösuunnittelijat neuvovat ruokakomeron suunnittelussa

Kuva Naantalin asuntomessutalosta

TUTUSTU ESTEETTÖMÄÄN TALOMALLISTOOMME Kannustalon uusi avara Vapaus-talomallisto on suunniteltu erityisesti ihmisille, joille tilojen esteettömyys on tärkeää. Talomalliston mitoituksessa on huomioitu eri tavoin liikkuvien ihmisten tarpeet ja liikkumiseen tarvittavien apuvälineiden käyttö. Talossa on muun muassa leveämmät ovet ja tilavammat kulkuväylät. Esteetön Vapaus-talomalli sopii hyvin myös lapsiperheelle tai perheelle, jolla on lemmikkieläimiä. Esteettömien omakotitalojen kysyntä on kasvanut. Eri tavoin vammautuneille tai ikääntyville henkilöille kodin ja pihapiirin esteettömyys on ensiarvoisen tärkeää hyvän elämänlaadun turvaamiseksi. Esteettömien tilojen muunneltavuus erilaisten elämäntilanteiden ja tarpeiden mukaan edistää kestävää ja pitkäaikaista asumista. Esteetön Vapaus-talomallisto sopii yhtä hyvin kaikille, riippumatta iästä tai tavasta liikkua ja toimia. Kun esteettömyys huomioidaan jo rakentamisvaiheessa, esteetön rakentaminen on vain 1–2 % kalliimpaa normaaliin rakentamiseen verrattuna. Räätälöimme talomallin asukkaiden toiveiden ja tarpeiden mukaan. Tutustu esteettömään Vapaus-talomallistoon kannustalo.fi Kysy lisää Kannustalon talomyyjiltä!

45


KANNUSTALON

HINTATURVA Sopimus pitää!

HINTATURVA Kannustalon kanssa sovittu hinta pitää Kodinrakentamista suunnittelevien foorumeissa on keskusteltu viime aikoina vilkkaasti joidenkin rakentajien kaupanteon jälkeen talotehtaaltaan saamista yllättävistä lisälaskuista.

MUUTTUUKO KANNUSTALON HINTA KAUPANTEON JÄLKEEN? Kannustalon kuluttajakaupassa kauppasopimukseen kirjattu hinta on kiinteä ja sitova. Kannustalo-rakentajana voit keskittyä kaupanteon jälkeen rauhassa uuteen kotiisi. Kiinteä hinta koskee kauppasopimuksessa määriteltyä toimitussisältöä ja toimitusaikaa. Kannustalo kantaa vastuun hinnoittelusta ja mahdollisesta hinnanmuutoksesta sen jälkeen, kun talokauppa on vahvistettu tehtaalla. Mikäli toimitussisältöä tai toimitusaikaa muutetaan kaupanteon jälkeen asiakkaasta johtuvasta syystä, hinta muuttuu kustannusmuutosta vastaavasti. Saat yksityiskohtaisempaa tietoa Kannustalo-myyjältäsi.

KULUTTAJA-ASIAMIEHEN HYVÄKSYMÄT SOPIMUSEHDOT TUOVAT TURVAA KODINRAKENTAJALLE Kannustalo Oy on alan kattojärjestön, Pientaloteollisuus ry:n, jäsenyritys. Kuluttajakaupassa kauppasopimustemme liitteenä on aina kuluttaja-asiamiehen tarkastamat ja hyväksymät Pientaloteollisuus ry:n yleiset sopimusehdot. Ne ovat toimintamme perusta ja tuovat turvaa kodinrakentajalle. Yleisissä sopimusehdoissa on otettu kantaa mm. hinnanmuutoksiin, toimituksen viivästymisiin ja muihin käytännön asioihin.

Hyvät yhteydet kuuluvat kaikille. Varmista omasi. Kannustalo Mainingin mobiilikuuluvuus on varmistettu Tiivi Antennilasilla.

Yhteistyössä: www.tiivi.fi

0800 184 484



​P ORVOO, ITÄ-UUSIMAA

SERA HONKAVAARA-TUOMINEN 040 702 4265 sera.honkavaara-tuominen@kannustalo.fi

UUSIMAA, KANTA-HÄME, PIRKANMAA

UUSIMAA

LEILA ELORANTA 045 783 82954 leila.eloranta@kannustalo.fi

UUSIMAA, PÄIJÄT-HÄME

PETRI NOPONEN

050 538 0268 sirkku.kontinen@kannustalo.fi

050 561 7484 petri.noponen@kannustalo.fi

UUSIMAA, KANTA-HÄME

JARKKO ROSSI

JERRY PATOMERI

050 567 7043 jarkko.rossi@kannustalo.fi

050 561 3747 jerry.patomeri@kannustalo.fi

VARSINAIS-SUOMI

UUSIMAA, KANTAHÄME

SIRKKU KONTINEN

UUSIMAA

MIRKA RAUTAVUORI 050 379 9920 mirka.rautavuori@kannustalo.fi

UUSIMAA, KANTA-HÄME

TOMI TAKA-EILOLA 040 665 7226 tomi.taka-eilola@kannustalo.fi

SAMI KIVILÄHDE

VARSINAIS-SUOMI, UUSIMAA

VARSINAIS-SUOMI

PIRKANMAA

MATIAS PITKÄNEN

HENRI RIITAMO

OUTI TAURU

040 5900 500 sami.kivilahde@kannustalo.fi

040 707 4281 matias.pitkanen@kannustalo.fi

050 303 6498 henri.riitamo@kannustalo.fi

040 596 6636 outi.tauru@kannustalo.fi

SATAKUNTA, PIRKANMAA (LÄNTINEN OSA)

POHJANMAA, KESKI-POHJANMAA

SARI UUSITALO

JARNO KIVELÄ

KYMENLAAKSO, PÄIJÄT-HÄME, ETELÄ-SAVO(E.OSA), E-KARJALA(E.OSA)

ETELÄ-POHJANMAA, KAINUU, POHJOIS-SAVO, POHJOISKARJALA, ETELÄ-KARJALA (P.OSA), ETELÄ-SAVO (P.OSA)

0400 426 255 sari.uusitalo@kannustalo.fi

050 521 0087 jarno.kivela@kannustalo.fi

PÄIVI SIPILÄ

JARKKO LUOMA

050 3752 624 paivi.sipila@kannustalo.fi

0500 365 867 jarkko.luoma@kannustalo.fi

Me teemme Koteja KESKI-POHJANMAA, POHJOIS-POHJANMAA (E.OSA)

SEVERI LÄSPÄ 050 5854 823 severi.laspa@kannustalo.fi


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.