Fin5_suunnistusliite_2021

Page 1

Fin5 2021 KISALEHTI

2021.fin5.fi

SUUNNISTUSVIIKKO

11.–16.7.2021 KUUSAMO • POSIO

KUUSAMON KAUPUNKI

1


2

Kilpailunjohtajan terveiset

S

uunnistuksen Fin5-viikko saapuu seitsemän vuoden jälkeen Koillismaalle. Sanotaan, että yhteistyössä on voimaa, ja tähän mekin kahden urheiluseuran toimijoina luotamme. Kuusamon Erä-Veikkojen vankka kokemus Suomen suurimpien urheilutapahtumien järjestäjänä ja Posion Pyrinnön pitkät perinteet monen lajin kansallisen kilpailutoiminnan parissa luovat mainion pohjan Fin5-suunnistusviikon toteuttamiselle. Hankittu tietotaito ja osaaminen luovat turvaa selvitä tästäkin. Seurojen välistä yhteistyötä on viimeisten vuosien aikana harjoiteltu muun muassa Koillismaan Rastipäivien järjestämisen merkeissä. Niinpä olemme uskaltaneet ottaa Fin5-viikon myötä selätettäväksemme huomattavasti suuremman haasteen. KILPAILUKESKUKSIA on tämän vuoden Fin5-viikolla kaksi. Ensimmäiset kaksi osakilpailua suunnistetaan 11.–12.7. Posion Kirintövaaran kilpailukeskuksesta ja viimeiset kolme kilpailua Kuusamon Meskusvaarassa 14.–16.7. Suunnistusmaastot ovat hyvin tyypillisiä koillismaalaisia: tarjolla on avaraa metsää, korkeuseroja sekä vaihtelevaa maastonpohjaa. Suunnistusviikon aikana on ohjelmassa viisi osakilpailua, joista kolme on keskimatkan kilpailuja ja kaksi pitkän matkan kilpailuja. Tänä vuonna ei siis aiemmista vuosista poiketen ole sprinttisuunnistusta. Talkootyötä on tehty tapahtumaa varten jo parin vuoden ajan. Ilman talkoolaisia Fin5-viikon kokoista suurtapahtumaa ei pystytä järjestämään ja talkoolaisten merkitys tapahtuman onnistumiselle onkin todella suuri. Kaiken kaikkiaan on laskelmoitu, että kisojen onnistuneeseen toteuttamiseen tarvitaan yli 300 vapaaehtoista päivittäin. Heille kaikille löytyy tärkeää ja merkityksellistä työtä kisaviikon ajaksi. Vielä jos suhteuttaa vapaaehtoisten määrää Posion ja Kuusamoon asukaslukuihin, niin ymmärtää, kuinka suuri tehtävä talkoolaisten rekrytointi on.

FIN5-SUUNNISTUSVIIKKO tuo Koillismaalle suunnistajia sekä muita kisatapahtumiin osallistujia suuren joukon. Isojen tapahtumisen saralla suurimpia haasteita ovat yleisesti majoituspaikat, mutta tähän haasteeseen Kuusamon ja Posion alueella on hyvät valmiudet. Ruka tarjoaa noin 20 000 vuodepaikkaa ja lisäksi kisa-alueen mökit, lomakeskukset, hotellit sekä leirintäalueet mahdollistavat kaikkien tapahtumaan tulijoiden majoittumisen kisakeskusten läheisyydessä. Fin5-suunnistusviikko kestää sunnuntaista 11.7. perjantaihin 16.7., minkä aikana suunnistajat ehtivät suoritustensa lisäksi tutustua Kuusamon ja Posion muuhun tarjontaan. OMAT suosikkini lomaviikon aktiviteeteiksi ovat mahtavat luontokohteet kansallispuistoissa Riisitunturissa ja Oulangalla sekä vierailu Korouoman rotkolaaksossa. Luontokohteiden lisäksi suosittelen tutustumista maailman pohjoisimpaan ja Suomen ainoaan keramiikkatehtaaseen Pentik-mäellä. Rukalla vapaa-ajalla voi koronaturvallisesti testata vaikkapa kesäkelkka- tai frisbeegolfradan. Jos suunnistuksen nälkä ei viiden osakilpailun avulla helpota, kisojen välipäivänä tiistaina 13.7. on mahdollisuus osallistua Posiolla sprinttisuunnistukseen Pentik-mäellä tai koluta Posion ja Kuusamon alueella olevilla omatoimirasteilla, joista lisätietoja löytyy Fin5-viikon nettisivuilta. KORONAPANDEMIA siirsi Fin5-viikkoa Koillismaalla yhdellä vuodella eteenpäin. Toivottavasti saamme tänä vuonna nähdä työmme tuloksen ja järjestää suunnistusviikon vuonna 2021 heinäkuussa kaikille suunnistuksen harrastajille. Koronapandemia on lisännyt aikaa valmistua tähän suurtapahtumaan, mutta toisaalta luonut paljon epätietoisuutta, suunnitelmien muutoksia, lisätyötä ja lukemattomia määriä kokouksia. Terveysviranomaisten kanssa asioidessamme joudumme huomioimaan monet ohjeet, kilpaillaanhan kisat

ILMOITTAUTUMINEN

Kilpasuunnistajat: IRMA-palvelun kautta 31.5. mennessä, jälki-ilmoittautuminen 23.6. mennessä. Kuntosuunnistajat: rastilippu.fi Lisätietoja ja ajantasainen info terveysturvallisiin kisoihin:

2021.fin5.fi

Kilpailunjohtaja Antti Häkämies

tänä vuonna kahdella eri paikkakunnalla, kahdessa eri maakunnassa ja jopa kahden eri sairaanhoitopiirin alueella. Kuitenkin pandemian vielä maailmalla jyllätessä, tulee meidän järjestäjinä taata kaikkien tapahtumaan osallistuvien terveysturvallisuus. Tähän tavoitteeseen pääsemme hyvällä ennakkovalmistautumisella ja -suunnittelulla sekä tapahtuman aikaisten terveystoimenpiteiden tarkalla toteuttamisella. Tulemme vaalimaan osallistujien terveysturvallisuutta parhaamme mukaan. KOILLISMAA tarjoaa keskellä heinäkuuta ainutlaatuisen suunnistusviikon, mutta Posion ja Kuusamon alueella on mahdollisuuksia paljon muuhunkin. Lunta, polkuja, rullahiihtomaastoja, suunnistuskarttoja ja -maastoja sekä järviä, lampia ja jokia on Koillismaa pullollaan - voidaan selkä suorana puhua kestävyysliikkujan paratiisista! Kannattaa siis suunnata seudulle Fin5-viikon jälkeenkin.

Pohjoismaisten hiihtolajien maailmancupin avaus

Ruka Nordic Rukalla 26.–28.11.2021

Järjestävä seura: Kuusamon Erä-Veikot ry. yhteistyössä Posion Pyrintö ry:n kanssa Vanttajantie 6 B, 93600 Kuusamo puh. 040-1485533 email: kev@kev.fi Pääsihteeri: Seppo Linjakumpu puh. 0400-706433 email: seppo.linjakumpu@kev.fi Fin5 kisasivut: 2021.fin5.fi Kilpailutoimisto Rukalla: Rukan kokouskeskus, Hotelli Scandic Rukahovi Rukankyläntie 15, 93825 Rukatunturi

Fin5 2021 KISALEHTI

Päätoimittaja: Seppo Linjakumpu Sivunvalmistus: Kaleva Media Painosmäärä: 4000 kpl Painopaikka: Kaleva Media Jakelu: KEV/PosPy/Kisajärjestäjän toimisto


3

FIN5 2021 SUUNNISTUSVIIKON OHJELMA KUUSAMO–POSIO 11.–16.7.2021 Su 11.7.

10:00

Avaus 1. osakilpailu, keskimatka

Kirintövaara Kirintövaara

Ma 12.7. 10:00 19:00

2. osakilpailu, pitkämatka Palkintojenjako 1. ja 2. osakilpailun voittajat

Kirintövaara

Ti 13.7.

Suunnistajien tapahtumapäivä Rukan ja Kuusamon ja Posion ohjelmatarjontaa Välipäivänsuunnistus Pentik-mäellä

Rukankylä Ruka, Kuusamo Posio Posio

Ke 14.7.

10:00

3. osakilpailu, keskimatka

Meskusvaara

To 15.7.

10:00 19:00

4. osakilpailu, keskimatka Palkintojenjako 3. ja 4. osakilpailun voittajat

Meskusvaara

11:00

Pe 16.7.

Rukankylä, Tykky

Rukankylä, Tykky

9:00 5. osakilpailu, pitkämatka

19:00

Meskusvaara Palkintojen jako kilpailukeskuksessa Meskusvaara Suunnistusviikon päätösjuhla Scandic Rukahovi ravintola

FIN5 2021 yleiskartta

Vaaramaaston kutsu

F

in5 2021 -suunnistusviikon kaksi ensimmäistä kilpailua järjestetään Posion Kirintövaarassa 11.– 12.7.2021 (su-ma) ja kolme viimeistä Kuusamon Meskusvaarassa 14.–16.7.2021 (kepe). Itse tapahtuman kisakylä on viikon ajan Kuusamon Rukan kävelykylässä. Matkaa kilpailukeskuksiin kisakylästä on 33–63 kilometriä. MAASTOPOHJA on kaikilla alueilla tyypillistä koillismaalaista vaaramaastoa, hyväkulkuista ja avointa. Korkeuserot ovat paikoin suuret pitkillä radoilla. Osakilpailut 3.–5. suunnistetaan maastoissa, jotka eivät ole aiemmin olleet kilpailukäytössä. Karttojen päävastaavana toimii Tapio Tahkola ja ratamestaritiimiä johtaa Timo Ronkainen.

– POSION Kirintövaarassa ensimmäisen osakilpailun maasto tarjoaa vauhdikasta keskimatkan suunnistusta rinnerasteilla vaatien hyvää käyränlukua. Toisen osakilpailun pitkällä matkalla korkeuserot ovat suurimmat, kertoo karttojen päävastaavana toimiva Tapio Tahkola. – Kuusamon puolelle siirryttäessä Meskusvaaran Itävaaran maasto on keskimatkalla lienee viikon helpointa ja tasaisinta. Neljännen osakilpailun Meskusvaaran keskimatka puolestaan tarjoaa vaativaa rinnekisaa ja vaaramaastoa. Viimeinen pitkän matkan osakilpailu käydään Tavivaarassa, joka on tiheämpää aluetta ja jossa on vähemmän korkeuseroja, Tahkola valottaa.


4

Monipuolista urheiluseutua ja seurojen välistä yhteistyötä Koillismaa tunnetaan erityisesti talviurheilijoistaan. Viime vuosina Kuusamoa ovat tehneet tunnetuksi lentopalloilijat. Janne Kaikkonen

K

oillismaan alue tunnetaan lukuisista menestyneistä urheilijoistaan sekä perinteitä huokuvista urheiluseuroista. Kuusamo on noussut maineeseen erityisesti talviurheilupitäjänä. Takavuosina Kuusamon hiihtäjät toivat paikkakunnalle mainetta ja kunniaa niin kotimaan laduilla kuin kansainvälisissäkin ympyröissä. Maastohiihdon lisäksi menestystä on tullut myös mäkihypyssä ja yhdistetyssä. Talvilajeista ei sovi unohtaa rinnelajeja. Alppihiihdon, lumilautailun sekä freestylehiihdon saralla on vuosien saatossa saatu nauttia kuusamolaisten urheilijoiden hienoista otteista. OLOSUHTEET talvisten lajien harrastamiseen ovat paikkakunnalla huippuluokkaa, mikä saa myös monet muualta tulevat urheilijat viih-

tymään Kuusamossa. Esimerkiksi viimeisen reilun kahden vuosikymmenen aikana on iso osa suomalaisista alppihiihtäjistä käynyt koulunsa Kuusamossa. Rukan Alppikoulussa opiskelevat myös freestylehiihtäjät sekä lumilautailijat. Talviurheilulajien lisäksi Kuusamo on tullut viime vuosina tunnetuksi lentopallopitäjänä. Pallo-Karhujen edustusjoukkue Pölkky Kuusamo on pitänyt siitä huolen kotimaan kentillä naisten Mestaruusliigassa sekä Euroopassa. Maaliskuussa päättyneellä kaudella Pölkky Kuusamon joukkue ylsi Pallo-Karhujen lentopalloliigahistorian parhaimpaan saavutukseen SM-hopeaan. Lentopallon lisäksi Pallo-Karhuilla on toimintaa Kuusamossa jääkiekossa, jalkapallossa ja salibandyssa. MYÖS Kuusamon naapuripitäjät Taivalkoski ja Posio ovat ansioitu-

neita urheilupaikkakuntia. Taivalkoskella Metsä-Veikot ovat järjestäneet viime vuosina isoja kotimaisia hiihtotapahtumia, kuten Suomen Cupia ja SM-hiihtoja. Taivalvaaralla olosuhteet ovat erinomaiset myös esimerkiksi kumparelaskuun, jossa onkin järjestetty esimerkiksi Eurooppa Cupin kilpailuja. Taivalkosken Kuohu on ansioitunut viime vuosina koripallossa seuran tyttöjen pelatessa ikäluokassaan korkealla tasolla. Onpa Taivalkosken Kuohun koripalloilijoita nähty myös maajoukkueleirityksissä. POSIOLLA Pyrintö on perinteikäs yleisseura, joka on tullut tunnetuksi useissa lajeissa, kuten yleisurheilussa, hiihdossa ja suunnistuksessa. Naisten maajoukkuejääkiekkoilija, Yhdysvalloissa pelaava ja opiskeleva Sini Karjalainen on Posion Pyrin-

nön kasvatti. Se on yksi osoitus siitä, että pieneltä paikkakunnalta ponnistava urheilija voi yltää vaikka kuinka pitkälle. JO mainittujen lajien lisäksi Koillismaalta löytyy paljon muutakin seurattavaa tai harrastettavaa urheilun piiristä. Lajeja on pyöräilystä keilailuun ja kamppailulajeista tikanheittoon tai vaikkapa ammuntaan. Myös voimalajeissa on Koillismaalle tullut menestystä. KOILLISMAALLA urheiluseurat ovat myös tehneet keskinäistä yhteistyötä. Hyvä esimerkki löytyy juuri suunnistuksen puolelta, jossa Kuusamon Erä-Veikot ja Posion Pyrintö ovat jo useamman vuoden ajan jär-

jestäneet yksissä tuumin Koillismaan Rastipäivät. Nyt seurat järjestävät yhteistyössä Fin5-suunnistusviikon. Kilpailujen järjestäminen kahden seuran yhteistyönä on molempien seurojen ja paikkakuntien etu. Se mahdollistaa isomman talkoolaisten määrän ja toisaalta myös sponsoreiden saamisen sekä Kuusamosta että Posiolta.

KUVA: KAISA VÄNSKÄ

Suunnistus on suosittu laji Kuusamossa. Arttu Törmänen kokeili lajia viime kesänä KEV:n monilajikoulussa.

KUVA: ASTA FLÖJT

Kuusamon Erä-Veikot ja Posion Pyrintö ovat järjestäneet yhteistyössä Koillismaan rastipäiviä jo useamman vuoden ajan. Posion Pyrinnön Esa Mursu ja SK Pohjantähden suunnistaja Anna Haataja puivat kisan kulkua kesällä 2017.


5 KUVAT: MIKKO HALVARI

Pölkky Kuusamon liigajoukkue on yksi paikkakunnan vetonauloista. Päättyneellä kaudella lentopalloilijat saavuttivat SM-hopeaa.

Hiihtoon Koillismaalla olosuhteet ovat erinomaiset. Sekä Kuusamossa, Taivalkoskella, että Posiolla tehdään vahvaa seuratyötä lajin parissa. Takavuosina Kuusamon hiihtäjät niittivät mainetta niin kotimaassa kuin kansainvälisilläkin kilpaladuilla.

Kuusamossa on monipuoliset mahdollisuudet harrastaa liikuntaa ja kasvaa aina huippu-urheilijaksi saakka. Kuva on alppikoululaisten harjoituksista muutaman vuoden takaa.


6

Ruka-Kuusamon runsas palvelutarjonta Rukan kesäkelkkarata, maisemahissi ja gondoli Vauhdin hurmaa löytyy Suomen pisimmältä kesäkelkkaradalta. 1001 metrin pituisen kesäkelkkaradan lähtöpiste on Rukan huipulla, jonne pääsee Maisemahissillä tai rinteillä kulkevia retkeilyreittejä pitkin. Gondolihissillä voi puolestaan ihailla upeita maisemia Rukan “ylilennon” aikana Saaruan huipun kautta Ruka Valleyhin ja takaisin. Huomioi, että sadesäällä kesäkelkkarata on turvallisuussyistä suljettu. Lisätiedot: ruka.fi/kesakelkka

Ruka-Kuusamon kesän viikko-ohjelma Olemme koonneet suosituimmat kesäelämykset viikko-ohjelman muotoon. Tekemistä löytyy aamusta iltaan jokaiselle viikonpäivälle ja koko perheelle. Osa Rukan alueen tarjonnasta on kaiken muun hyvän lisäksi ihan ilmaista! Vauhdin ystäville löytyy upeita seikkailuja pyörän selässä kuten opastusta alamäkiajoon ja pyörätaituruutta lapsille, sekä mönkijäsafari Rukan huipulle. Vesipedoille on tarjolla koskikelluntaa Kiveskoskella, koko perheen kalastusretki Juumajärvelle, koko perheen koskiseikkailu ja tietysti huikea K-18 koskenlasku Villireitillä.

Nautiskelijoille suosittelemme Pyhäpiilon savusaunaa tai saunailtaa maaseudulla herkullisen maalaispäivällisen kera. Arktiset eläimet tulevat tutuksi karhunkatselussa sekä porotilan aamutoimiin osallistumisen myötä, tai vaikkapa porojoogassa! Maksuttomat seikkailumme sisältävät mm. luontoretken Valtavaaraan, lasten olympialaiset, rinnesuunnistusta, ja tutustumista frisbeegolfin heittotekniikoihin. Koko Ruka-Kuusamon kesän viikkoohjelma: ruka.fi/kesan-viikko-ohjelma

Maastopyöräily ja Ruka Bike Park Ruka on mainio paikka maastopyöräilyyn. Ruka Bike Park tarjoaa monipuolisesti reittejä sekä maastopyöräilyyn että alamäkiajoon. Osa reiteistä on vielä työn alla ja valmistuu syksyllä 2021. Huipulle pääsee kätevästi pyörän kanssa Maisemahissillä tai gondolilla. Lue lisää: ruka.fi/maastopyoraily Koskenlasku Kuusamon kuuluisat koskenlaskureitit sijaitsevat Oulangan kansallispuistossa Kitkajoella. Perhereitin seitsemän kosken riemut pääsevät kokemaan kaikki 5-vuotiaista lähtien, kun taas Villin reitin vauhdikkaat maisemat ovat K18-elämys. Lisätietoja: ruka.fi/koskenlasku Karhunkatselu Yksi Kuusamon kesän eksoottisimmista elämyksistä on ehdottomasti karhunkatselu mukavasta mökistä sopivalla turvaetäisyydellä.

Karhunkatseluun voi piipahtaa iltakäynnillä tai viipyä ihastelemassa luontoa koko yön. Tutustu: ruka.fi/karhunkatselu Melonta Oulangan kansallispuiston erämaisia maisemia pääsee ihailemaan omatoimisella tai opastetulla melontaretkellä Oulankajoella Savilammelta Oulangan luontokeskuksella tai upean Kiutaköngäs-putouksen alapuolelta kohti Venäjän rajaa. Kanootissa kulkee mukavasti koko perhe vauvasta vaariin ja koiriin. Tuhansien järvien Kuusamo on myös upea kohde kajakilla melontaan. Lue lisää: ruka.fi/melonta Ratsastus Kuusamon kauniit metsät ovat omiaan ratsastusretkellä varmajalkaisilla islanninhevosilla tai perinteikkäillä suomenhevosilla. 1-2 tunnin retkiä on tarjolla kaiken tasoisille ratsastajille, ja monelta tallilta löytyy myös kotieläinpiha. Lisätiedot: ruka.fi/ratsastus Eikä tässä vielä kaikki! Tarjolla on mönkijäsafareita, kalastusta, opastettuja luontoretkiä, lintujen bongausta, koskikelluntaa, paintballia, joogaa vaikkapa porojen keskellä, frisbeegolfia, golfia, minigolfia sekä ihania hyvinvointipalveluja ja saunaelämyksiä, ja sisätiloissa mm. pakohuonepelejä, kylpylä ja seikkailupuisto.... Myös Rukan uutuus, Suomen pisin vaijeriliuku huipulta huipulle avautuu heinäkuussa 2021! Kaikki Ruka-Kuusamosta: ruka.fi

Tervetuloa kylään Bjarmia-taloon!

Bjarmia -talo on shoppailijan ja “kuusamon kävijän” aarreaitta, 1000m2 kahdessa kerroksessa sisältää mm:

- Keramiikka-ateljee Käsintehtyä käyttö- ja taidekeramiikkaa, jo vuodesta 1974!

- Vaate ja sisustussoppi Naisten ja lasten vaatteita, kankaita ja vahakankaita, piensisustustavaraa...

- Skandinaavista designia, käsitöitä -

Paikallisia käsitöitä, saunatuotteet, kuksat, puukot...

- Bjarmian Villiherkut! -

Juhlakuohujuoma, Lakka- ja Mustikkahillo, Kuusenkerkkäsiirappi, Marjavaahtokarkit... Ei keinotekoisia maku- tai väriaineita! Huom! Kesän ajan Bjarmia-talon edustalla Kesätori, jossa alennuksella keramiikkaa, vaatteita ym... Tervetuloa tutkimaan!

Bjarmia Oy

Vienantie 1 93600 Kuusamo 08 853869 https://bjarmia.fi

Avoinna: Ma-Pe 10-18, La 10-15

Myös Lenno


7

Rukan kylässä tapahtuu FIN5-suunnistusviikolla

R

ukan yrittäjät toivottavat FIN5-suunnistusviikon vieraat lämpimästi tervetulleiksi Ruka-Kuusamoon. Suunnistusviikon aikana Rukan kylän yritykset tarjoavat palveluitaan monipuolisesti alueelle tuleville kisavieraille. Lapsia varten kylässä on tarjolla maksutonta ohjelmaa ja erilaisia kilpailuja. Suosittuja tekemisiä koko perheelle ovat Rukan kesäkelkkarata ja maisemahissi sekä Rukan ”ylilento” gondolihissillä ja maastopyöräily Ruka Bike Parkissa. RUKAN kylän ostospaikat tarjoavat mahdollisuuden ulkoiluvarusteiden täydentämiseen ja ihanien matkamuistojen hankintaan. K-Market Rukankylästä saa täydennystä viikon päivittäisiin tarpeisiin. Rukan ravintolatarjonta on erittäin monipuolinen. Terassit ovat avoinna sään mukaan ja take-away -ruokaa saa melkeinpä kaikista ravintoloista. Myös aterioiden kotiinkuljetusta on tarjolla. Tutustu tarkemmin: ruka.fi/kyla

KAIKKI PALVELUT LÄHELLÄ

KUVAT: RUKA-KUUSAMO MATKAILU RY


8

Pentik 50 vuotta: Yhden naisen taiteen palosta menestyneeksi d P

entikin puolen vuosisadan mittainen matka on tarina tahdosta ja taidosta, ehtymättömästä elämänjanosta ja taiteen palosta. Yrityksen kasvuvoima kumpuaa pohjoisen luonnosta ja jatkuvasta kauneuden kaipuusta. Anu Pentikin unelmasta ja kodin yhteydessä sijainneesta keramiikkapajasta alkanut tarina on kasvanut vuosien myötä menestyneeksi designtaloksi, joka tavoittelee kasvua ja panostaa kotimaiseen valikoimaan. PENTIKIN menestystarina alkoi 1970-luvun alussa Anu Pentikin omaleimaisista Kaamoskivistä, uniikeista keraamisista kynttilänjaloista, jotka jakoivat mielipiteitä. – Rakkaudella ja rehellisesti sanottuna, ensimmäinen myyntituotteemme oli rujonkaunis möhkäle, yhtaikaa kaamea ja kaunis keraaminen Kaamoskivi-kynttilänjalka, jossa yhdistyivät ruskan värit, luonnon muodot ja Lapin karu maa. Lopputulos oli niin erikoinen, että samanlaista ei kukaan takuulla ollut tehnyt. Paikalliselta Posion Essolta alkanut tuotteiden myynti ja nopeasti laajentunut kysyntä sytytti minussa taiteilijan, keraamisten käyttöesineiden muotoilijan ja teki myös perheestämme yrityksen, kertoo Anu Pentik yrityksen alkumetreistä ja jatkaa: – Missioni on ollut jo 50 vuoden ajan luoda kauneutta koteihin. Mat-

ka ei ole aina ollut helppo, mutta vaikeatkin vaiheet ja erilaiset kokeilut ovat olleet tärkeä osa sitä. Olen jatkuvassa luomisen tilassa enkä pelkää epäonnistua. Sattumalta tapahtumien keskipisteeksi valikoitunut Posio ja savi raaka-aineena ovat erottamaton osa minua. Täällä “keskellä kaikkea ja ei mitään” savesta syntyy keraamisia kodintuotteita ja uniikkeja taide-esineitä, jotka oikeaoppisesti ja rakkaudella kohdeltuna ovat ikuisia! – Pentikin juhlavuosi on myös taiteilijajuhlavuoteni, joka huipentuu kesäkuussa WAM Turun kaupungin taidemuseossa pidettävään Alussa oli siemen -näyttelyyn. Se kertoo pienen tytön matkasta taiteilijaksi ja on Pentikin kasvutarina, niin taiteilijana kuin yrityksenä. PIENESTÄ ponnistanut Pentik on 50 vuodessa kasvanut menestyneeksi designtaloksi ja matka on vasta alussa, Anu Pentik iloitsee. Anun rinnalla Pentikin suunnittelijoina työskentelevät Minna Niskakangas ja Lasse Kovanen, molemmat taiteen maistereita Lapin Yliopistosta. Pentik työllistää tänä päivänä 249 henkilöä Suomessa, joista suurin osa työskentelee omissa myymälöissä ympäri Suomen sekä Posiolla keramiikka- ja kynttilätuotannossa, logistiikassa ja muissa tukitoiminnoissa. 50-vuotiaalla yrityk-

sellä on 50 omaa myymälää, joista kävijämäärältään ja myynniltään suurimmat vuonna 2020 olivat verkkokauppa sekä Posion myymälä. PENTIKIN laadukkaat ja kestävät keramiikkaesineet valmistetaan omassa, maailman pohjoisimmassa keramiikkatehtaassa Posiolla, Napapiirin tuntumassa. Saman katon alla sijaitsee myös yrityksen kotimainen kynttiläpaja. – Posio on Pentikille arvokas ja tärkeä monessakin mielessä. 50 vuodessa olemme kehittäneet tehtaallamme maailman mittakaavassa ainutlaatuisen tuotantotekniikan, joka mahdollistaa monipuolisen teollisen tuotannon kodin käyttöesineistä uniikkeihin taide-esineisiin sekä rakennusteollisuuden laattaratkaisuihin. Posiosta on kasvanut myös suosittu matkailukohde. Kestävän matkailun Sustainable Travel Finland -tunnustuksen ensimmäisenä suomalaisena matkailualueena saanut Posio ja Pentik-mäki tarjoavat elämyksiä yli 100 000 vieraalle vuosittain, Pentikin toimitusjohtaja Riikka Wulff sanoo. – PANOSTAMME kannattavaan ja kestävään kasvuun. Tavoitteemme

on lisätä kotimaisten tuotteiden osuutta valikoimassamme entisestään. Uudistamme parhaillaan muun muassa herkkukonseptiamme ja etsimme kumppaneiksi laadukkaita suomalaisia toimijoita, jotta voimme jatkossa tarjota myymälöissämme 100 % kotimaisia herkkuja, kuten makeisia, hunajaa ja hilloa. Tavoitteemme on tarjota kokonaisvaltaisia ratkaisuja ja kestävää kauneutta koteihin, Riikka Wulff kertoo. ANU Pentik suunnitteli Pentikin 50. juhlavuoden symboliksi keraamisen Kuksa-sarjan, joka koostuu kahdesta kupista ja kulhosta. Tuoteperhe täydentyy vuoden 2021 aikana mukilla. Pentik Kuksa on moderni tulkinta perinteisestä koivunpahkasta KUVA: MIKKO HALVARI

Pentikin perustaja Anu Pentik.

valmistetusta Lapin klassikkotuotteesta ja samalla kunnianosoitus suomalaiselle luonnolle. Monikäyttöisten keraamisten kuksien käytössä, niin arjen kuin juhlienkin kattauksissa, vain mielikuvitus on rajana. – Esittelemme ylpeydellä juhlavuoden Pentik Kuksa-sarjan ja samalla kannustamme tuotteidemme ystäviä luovuuteen – kattauksista saa persoonallisia yhdistelemällä tuotteita rohkeasti. Suosimalla kotimaisia yrityksiä ja laadukkaita tuotteita jokainen voi toimia vastuullisesti. Keramiikkaesineemme on tehty kestämään käytössä sukupolvelta toiselle, kertoo Pentikin markkinointijohtaja Minna Lampinen. – Pentikin historia on tarina perheestä, ystävyydestä ja yhdessä tekemisen voimasta. Juhlavuoden kunniaksi esittelemme tarinoita tuotteiden, niiden tekijöiden sekä tapahtumapaikkojen taustalla. Me Pentikillä ajattelemme, että upeimmat tarinat taltioidaan tuotteisiin niiden käytön myötä. Siksi kutsumme myös kaikki Pentik-ystävät jakamaan omia tarinoitaan vuoden 2021 aikana, Minna Lampinen sanoo.

Pentik Oy:n toimitusjohtaja Riikka Wulff.


9

designtaloksi

Tervetuloa Posiolle! Pentik-mäen kulttuurikeskuksen kesäterassi ja kahvila tarjoilee itseleivottuja herkkuja ja raikkaita juomia. Anu Pentik Galleriassa on esillä Pentik 50 v. juhlavuoden näyttely. Pentik Kartano avaa ovensa jälleen 20.6.

PENTIK-MÄKI Maaninkavaarantie 3 • avoinna ma-pe 10-17, la-su 10-16 PENTIK KARTANO Timisjärventie 26 • avoinna 20.6.-8.8. joka päivä klo 11-17 Puh. 040 632 6252, pentik.kartano@pentik.com | pentik.com

Pentik-vuosikymmenet: 1970-luku:

Tuotanto käynnistyy kotona olevasta keramiikkapajasta ja laajenee käyttöesineiden valmistamiseen Pentikäiset päätyivät Posiolle sattumalta, vastavalmistuneen voimistelunopettaja Topi Pentikäisen työn perässä. Uudessa kodissa ja luonnon lomassa oli tilaa ajatella ja olla oma itsensä. Yritys starttasi vuonna 1971 Anu Pentikin kodin yhteydessä olleesta keramiikkapajasta sekä nuoren naisen taiteenpalosta ja uskosta omaan unelmaan. Ensimmäinen myyntituote oli rujonkaunis Kaamoskivi-kynttilänjalka, joka jakoi mielipiteitä, mutta vietiin käsistä sitä mukaa kun tuotteita valmistui. Paikalliselta Posion Essolta alkanut myynti laajeni nopeasti Suomen suosituimpiin tavarataloihin. Anu Pentik monipuolisti tuotantoaan taiteesta käyttöesineisiin ja yrittäminen sai uudet mittasuhteet, kun maailman pohjoisin keramiikkatehdas vihittiin käyttöön Posiolla vuonna 1974. Pentikin ensimmäinen Helsingin myymälä avattiin vuonna 1976 Esplanadille.

1980-luku:

Kasvun aika Pentikin kodin käyttöesineille oli kysyntää ja keramiikkatehdasta laajennettiin kahteen otteeseen. Keramiikan ohella muodikkaista nahkavaatteista kehittyi yritykselle toinen vahva toimiala. Lisäksi Pentik aloit-

ti huonekalujen valmistuksen Artzan-tuotemerkillä. Pentik palkittiin vuonna 1986 valtakunnallisella yrittäjäpalkinnolla.

1990-luku:

Keskittyminen takaisin ydintoimintaan Pentik lopettaa huonekalutehdas Artzanin ja nahkapukinevalmistuksen. Lamavuosien aikana keskitytään takaisin keramiikkatuotteisiin ja perustetaan rohkeasti oma myymäläketju Suomeen. Vuosien 19931995 aikana myymälöitä avataan parhaimmillaan yksi per kuukausi. Myymäläverkostoon kuuluu yhteensä 35 myymälää.

2000-luku:

Sukupolvenvaihdos monipuolisessa designtalossa Kodintekstiilit ja huonekalut tulevat vuosituhannen vaihteessa osaksi perheyrityksen valikoimia. Anu Pentikille jää tilaa taiteelle ja luoville kokeiluille, kun yhtiössä tehdään sukupolvenvaihdos. Vuonna 2004 Pentikin toimitusjohtajaksi valitaan Anun ja Topin poika Pasi Pentikäinen. Anu Pentik järjestää 2000-luvulla useita taidenäyttelyitä ja hänet palkitaan lukuisilla tunnustuksilla ja palkinnoilla. Hänet promovoidaan mm. Lapin yliopiston kunniatohtoriksi. Pentik-myymäläketju laajentuu Ruotsiin, Norjaan ja Tanskaan.

2010-luku:

Myymäläverkoston kansainvälistymisen aika Vuonna 2013 Venäjälle avataan ensimmäisen oma myymälä ja vuosien 2016-2017 aikana myymäläketju laajenee Utrechtiin ja Prahaan. Riikka Wulff aloittaa Pentikin ensimmäisenä perheen ulkopuolisena toimitusjohtajana elokuussa 2019. Yrityksen johtoryhmä uudistuu täysin vuosien 2019-2020 aikana. Johtoryhmään kuuluvat Riikka Wulffin lisäksi design- ja tuotejohtaja Luisa Laine, markkinointijohtaja Minna Lampinen, henkilöstöpäällikkö Carola Rahkola sekä verkkokauppapäällikkö Sami Karjalainen.

2020-luku:

Kestävä kehitys ohjaa toimintaa Pentikin keramiikkatuotteet valmistetaan edelleen Posiolla, Napapiirin tuntumassa. Maailman pohjoisimman keramiikkatehtaan rinnalla toimii myös kynttiläpaja, joka valmistaa kotimaisia sesonkeihin sopivia kynttilöitä. Valtaosa yrityksen liikevaihdosta tulee Design from Finland -tuotteista ja kaikilla Posion tehtaalla valmistetuilla tuotteilla on Avainlippu-tunnus. Tuotannossa panostetaan ympäristöystävällisiin toimintatapoihin ja keramiikkatehtaalla sekä kynttiläpajassa hyödynnetään hukkalämpöä. Posiolla sijaitseva Pentik-mäki saa vuonna 2020 Green Key- sekä Sustainable Travel Finland -merkit osoi-

tuksena arvokkaasta ja pitkäjänteisestä työstä kestävän matkailun eteen. Vastuullisessa ja suositussa matkailukohteessa käy vuosittain yli 100 000 vierasta. Pentik juhlii 50-vuotista taivaltaan. Perheyrityksen juhlavuosi on myös Anu Pentikin taiteilijajuhlavuosi, joka huipentuu kesäkuussa 2021 WAM Turun kaupungin taidemuseossa pidettävään ”Alussa oli siemen” -näyttelyyn.


10

Koillismaan Fin5-suunnistusviikolla Labyrintti korvaa Rastirallin

A

ikaisemmin Fin5-suunnistusviikolla perheen nuorimmille on ollut tarjolla kilpailukeskuksissa Rastirallia. Tällä kertaa Labyrintti korvaa Rastirallin. LABYRINTTISUUNNISTUS on hauska ja vauhdikas tapa harjoitella kartanlukua ja suunnistusta ja vieläpä useammalla eri radalla. Kuusamon Erä-Veikot on järjestänyt labyrinttisuunnistusta lapsille ja vähän vanhemmillekin viime kesästä lähtien. - Fin5-Suunnistusviikolla jokaisessa osakilpailussa rakennetaan erilainen labyrintti ja erilaiset radat kierrettäväksi, Suunnistusviikon pääsihteeri Seppo Linjakumpu kuvailee. IDEAN Koillismaalle toi kilpailun varajohtaja Ari Isokääntä Sveitsin Rastiviikolta. Kuusamossa labyrintistä tuli lisäideoinnin myötä tasamittainen, valmiisiin elementteihin perustava versio, jota on helppo rakentaa, purkaa ja muuntaa.

- Samoilla elementeillä voi rakentaa monta eri versiota labyrinteistä. Minikokoisia rastipukkeja emitteineen ja koodeineen on valmiina kymmenkunta ja kun kaikki sijoittaa labyrinttiin niin ratoja saa yhteen labyrinttiin useita, Isokääntä kertoo. - Lisäksi koko setti aitoineen ja rasteineen pakkaantuu yhteen jääkiekkokassiin ja siitä saa lukemattomia eri versioita, joissa sekä labyrintti että radat vaihtelevat. Labyrinttien pohjat voi tallentaa OCAD-kartanpiirto-ohjelmaan, joten rastipukkien paikkoja vaihtelemalla versiointi ja ratojen tulostaminen on helppoa. ENNEN Suunnistusviikkoa labyrintti-suunnistusta pääsee testaamaan Kuusamossa jo kesäkuussa, kun tiistaiset HIPPO-rastit aloittelijoiden kuntoratoineen alkavat. Koillismaan kuin myös muun Suomen kesän kuntosuunnistusmahdollisuuksia pääset katsomaan myös rastilippu.fi-palvelusta.

LOMAILE VAIVATTOMASTI TUNTURIN PARHAILLA PAIKOILLA.

AINA KUN MAJOITUT SKI-INN -HUONEISTOSSA, MYÖNNÄMME AUTOMAATTISESTI 15 % ALENNUKSEN MAJOITUKSEN KOKO HINNASTA, KUN MAJOITUS KESTÄÄ 4 VUOROKAUTTA TAI YLI. VARAA SKI-INN.FI

Labyrinttisuunnistus on hauska ja vauhdikas tapa harjoitella kartanlukua sekä suunnistusta ja vieläpä useammalla eri radalla.

POSIO-RASTIT

tiistaisin kesäkuusta alkaen. Lisätiedot: posionpyrinto.com/suunnistus/

PÖLKKY-RASTIT

Kuusamossa keskiviikkoisin toukokuusta alkaen. Lisätiedot: kev.fi/suunnistus/


11

Fin5-suunnistusviikko 2022 kilpaillaan Orimattila– Lahti–Hollola -akselilla!

V

uoden 2022 Fin5-suunnistusviikko juostaan 12.-17.7.2022 Orimattilassa, Lahdessa ja Hollolassa. Järjestävinä seuroina toimivat yhteistyössä Rastivarsat Orimattilasta, Lahden Suunnistajat -37 ja Hollolan Urheilijat -46. FIN5-suunnistusviikko alkaa tiistaina 12.7. ja ensimmäiset kaksi osakilpailua (pitkä- ja keskimatka) käydään Orimattilan Sammaliston ”tulisilla” ja haastavilla avokalliobaanoilla. Sammaliston upeissa maastoissa suunnistettiin viimeisimpänä arvokilpailuna SM-keskimatka 2010. Näitä kahta ensimmäistä osakilpailua isännöi Orimattilan Rastivarsat. Torstaina on suunnistusviikon välipäivä, jolle on suunnitteilla suppailtarastit sekä suunnistajien golfkilpailu. Lisäksi tavoitteena on järjestää viikon aikana useamman osakilpailun tarkkuussuunnistuskilpailusarja. PERJANTAI-ILTANA homman ottaa haltuun Lahden Suunnistajat -37, kun rastiviikkokansa siirtyy rallattelemaan sprinttiä Lahden keskustan ja Matkakeskuksen lähettyville. Tämä suunnistusviikon kolmas osakilpailu tulee samalla ole-

maan Lahden Suunnistajien vuoden 2023 SM-sprintin esikilpailu. Lauantaina siirrytään Hollolaan, Tiirismaan upeille ja jylhille rinteille, kun vuorossa on neljäs osakilpailu keskimatkan muodossa Hollolan Urheilijat -46 järjestämänä. SUUNNISTUSVIIKON päättää Lahden Suunnistajien isännöimä pitkänmatkan kilpailu nopeissa, mutta silti niin haastavissa Messilän ja Tapanilan maastoissa! Suunnistusviikko juostaan poikkeuksellisesti neljästä eri kilpailukeskuksesta ja tästä syytä tarjolla onkin sitä olennaisinta eli täysipainoista suunnistusnautintoa viiden osakilpailun verran. Suunnistusviikolle odotetaan osanottajiksi maan parhaimmisto ja yhteensä noin 25003000 osanottajaa kilpa- ja kuntosarjoihin. KAKSI WRE-osakilpailua, koko viikon kestävä netti-tv-lähetys, monipuoliset maastot, pitkää ja lyhyttä matkaa, lomailua ja puuhaa koko perheelle; näistä, sekä monesta muusta asiasta rakentuu Fin5-suunnistusviikko 2022 Orimattila-Lahti-Hollola!

SUUNNISTUSPÄ I VÄ N PA R H A AT I LTA R A S T I T L Ö Y D ÄT M E I LTÄ ! W W W. R U K A . F I / R AV I N T O L AT

Majoitu mukavasti Holiday Club Kuusamon Tropiikissa hotellissa tai loma-asunnon rauhassa. Hotellimajoitus sis. kylpylän vapaa käytön ja aamiaisen. Loma-asunto min. majoitus 2 vrk sis. liinavaatteet, takkapuut ja siivouksen. Varaa holidayclub.fi/kuusamontropiikki

Loma – ihan Suomessa.


12

Revontulentie 8, 93600 Kuusamo puh. (08) 851 5500, fax (08) 851 5510

www.kantolakoramo.fi

Ouluntaival 1, Kuusamo • Puh. 08 844 2200 Ma-pe 8-20, la 9-17, parillisina su 11-16 • kuusamonkeskusapteekki.fi

Osuuspankin omistajaasiakkuudesta saat paljon hyötyä ja iloa arkeen. Tutustu ja tule omistaja-asiakkaaksi. www.op.fi/kuusamo www.op.fi/posio


13 KUVAT: RUKA-KUUSAMO MATKAILU RY

Karhunkierros Suomen suosituin vaellusreitti, legendaarinen Karhunkierros, vie sinut Oulangan kansallispuiston parhaisiin paikkoihin, kuohuvien könkäiden luo. Karhunkierros tarjoaa vaeltajalle runsaasti silmänruokaa ja hikisiä kilometrejä, mutta sopii myös päiväretkeilyyn lyhyiden reittivaihtoehtojen ansiosta. Osan kierrosta voi myös meloa. Tämä reitti on kierrettävä vähintään kerran elämässä!

HIERONTA / RUKA

KAUPPAKESKUS KUMPARE

• Klassinen hieronta • Nikamakäsittely • Hermoratahieronta • Urheiluhieronta Varaukset infosta 08 860 0250

Hieroja Osmo Saapunki 0400 589 409

Fin5-SUUNNISTUSVIIKON PAIKKAKUNNAT 1984 Kauhajoki 1985 Lahti 1986 Kotka 1987 Oripää ja Yläne 1988 Helsinki 1989 Joensuu 1990 Seinäjoki 1991 Lahti 1992 Jyväskylä 1993 Juva 1994 Lapua 1995 Lappeenranta 1996 Kouvola 1997 Paimio 1998 Ikaalinen, Hämeenkyrö, Viljakkala 1999 Pello ja Ylitornio 2000 Lahti 2001 Raisio, Masku, Naantali, Nousiainen, Vahto ja Turku 2002 Varkaus 2003 Loppi ja Tammela 2004 Kerava ja Sipoo 2005 Eura 2006 Joensuu 2007 Kankaanpää, Lavia 2008 Saarijärvi 2009 Hämeenlinna 2010 Imatra 2011 Lohja 2012 Teuva, Jurva, Närpes 2013 Välivuosi (vain KRV, MM-kilpailut Vuokatissa) 2014 Kuusamo 2015 Lieto, Mynämäki 2016 Hamina 2017 Tampere 2018 Seinäjoki, Lapua 2019 Tahko, Kuopio ja Nilsiä 2020 Välivuosi, koronaepidemian takia 2021 Kuusamo, Posio

Pukeutumisen ja sisustuksen lifestyle-myymälä Kuusamon Uistimen tehtaanmyymälän yhteydessä.

Professori Räsäsentie 1–2, Kuusamo, puh. 08-860 3466

Katso aukioloajat www.kuusamonuistin.fi


14 KUVA: JUHA MARTIKAINEN

Parisprintistä SM-plaketti

K

uusamon Erä-Veikkojen hiihtosuunnistajien SkiO-Team on jatkanut kasvuaan parin viime talven aikana entisestään paluumuuton ja seuranvaihtojen myötä. Tämä on näkynyt niin kisamatkoilla uusina kasvoina kuin myös hiihtosuunnistuksen harjoitusuraston aktiivisena käyttönä niin Kuusamossa kuin Posiollakin.

KEV:n Teemu Tauriainen ja Santeri Aikio juhlistivat SM-plakettia parisprintissä myös vuonna 2019.

TÄNÄ vuonna lunta oli lopulta tarjolla myös Etelä-Suomessa mutta koronan vuoksi myös hisukausi on ollut hieman poikkeuksellinen, minkä vuoksi suurin osa kilpailuista jäi pitämättä, myös omat kisat. Peruuntuneisiin kilpailutapahtumiin lukeutui mm. viestit, jotka on yleensä ollut tiimin vahvuus SM-kilpailuissa. Nuoret eivät koronariskin vuoksi tänä vuonna myöskään lähteneet osallistumaan parisprinttiin. Sen sijaan kaksikko Teemu Tauriainen ja Santeri Aikio matkusti maaliskuussa eteläiseen Suomeen ja hiihtosuunnisti miesten pääsarjassa monien vaiheiden jälkeen hienosti kuudenneksi saavuttaen samalla SM-plaketin Hollolan Hälvälässä käydyssä SM-parisprintissä.

LISÄKSI alkutalven henkilökohtaisissa SM-kilpailuissa hiihtosuunnistivat kymmenen parhaan joukkoon H17-sarjassa Eino Gretschel (sprintissä 7 ja keskimatkalla 9), H21-sarjassa Santeri Aikio (pitkällä matkalla 8 ja keskimatkalla 10) sekä pari vuotta vanhempien sarjoissa 20-vuotiaissa kilpailleet Valtteri Aikio ja Liisa Gretschel, jotka leimasivat SM-pitkällä matkalla molemmat sijalle 10. Koronavuodesta huolimatta hiihtosuunnistajat jatkavat innostunein ottein myös tulevia kausia ja SM-kisoja kohti.

OSTAMME ELÄMÄNTYÖTÄ Oletko myymässä metsää? Toisille metsänomistus on rakas harrastus ja toisille elämäntyö. Meille perhe, luottamuksellisuus ja pohjoiset juuret ovat kaikki kaikessa. Ota yhteys lähimpään Pölkyn hankintaesimieheen ja solmi sekä sinua että metsääsi hyödyttävä kumppanuussuhde, joka kestää läpi elämän.

Myytkö metsää? Kaikki puunostajamme näet osoitteesta www.polkky.fi (Puunhankinta > Myy Metsää) Ota yhteyttä verkossa, sähköpostilla tai soita 020 764 0200.

Pölkky Oy | puh. 020 764 0200 | sähköposti: office@polkky.fi


15

Yli 4000 vuokramökkiä ympäri Suomen. Tutustu ja varaa! Alk. 390 € / viikko www.lomarengas.fi

Joka päivä joku etsii Googlesta yrityksesi palveluita

Olemme mukana FIN5-kisakylässä!

Me varmistamme yrityksesi löydettävyyden.

Asiantuntijamme auttavat sinua tavoittamaan digimarkkinoinnin avulla ostoaikeissa olevat asiakkaasi. Pyydä tarjous hakusanamainonnasta: kalevamedia.fi/digimarkkinointi

Paljon upeita kisaviikon tarjouksia teltassa ja myymälässä!

RUKA Rukankyläntie 6


16

PekkaSport on mukana FIN5-Suunnistusviikolla! Olitpa suunnistaja tai muu liikkuja, kilpailija tai kuntoilija, valikoimasta löydät varmasti juuri sinulle parhaiten sopivat tuotteet.

SUUNNISTA SIIS KAUPALLENI JA POIMI PARHAAT TARJOUKSET!

Pekka Väisänen, 0400 490 839 • pekka.vaisanen@pekkasport.fi

www.pekkasport.fi

INTEGRATOR

EMIT TÄNÄ VUONNA 40 VUOTTA! VANHAN KILPAILUKORTIN PALAUTTAMALLA UUDESTA KUNNON ALENNUS!

Emit 40 kortti V6 kilpailu87,-

normaalisti

KAUTTA AIKAIN SUOSITUIN SUUNNISTUSKENKÄ NYT HUIPPUHINTAAN

tarjouksen muksáisesti:

52,20

99,- 29

- 40% TARJOUS KOSKEE SUOMALAISIA SUUNNISTAJIA JA NIITÄ KILPAILUKORTTEJA, JOTKA ON OSTETTU SUUNNISTAJAN KAUPASTA.

SUUNNISTUSSUKAT (29,-) 19,90

MONIPUOLISUUTENSA ANSIOSTA NIIN KILPASUUNNISTAJAN KUIN HARRASTAJANKIN LUOTTOKENKÄ!

2 PARIA ,90

RAPID 03-62 Suurin ja tehokkain peukaluuppi. Joko vasempaan tai oikeaan peukaloon. Suunnistuskin sujuu paremmin kun näkee mitä kartalla on!

Suunnistajan Kauppa


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.