kautumiseen liittynyt. Tokmanni jatkoi tämänkin jälkeen polttoöljyn myyntiä vuoden 2004 omistusjärjestelyihin saakka, jolloin toiminta näiltä osin siirtyi Kakkosten omistamalle Joensuun Kauppa ja Kone Oy:lle, joka puolestaan lopullisesti luopui öljykaupasta vuoden 2007 lopulla. Kyösti Kakkonen piti öljyliiketoi-
mintaa aluksi Tokmannille hyvin sopivana, mutta aikaa myöten kävi selväksi, että polttoaineen jakelun ja öljynmyynnin noin 17-18 miljoonan euron liikevaihdon yhtiöön synnyttämä kate oli toiminnan kannattavuudesta huolimatta verrattain vaatimaton. Näistä syistä öljyala jäi Tokmannille lopulta kokeiluksi.
Ei ole mikään itsetarkoitus saada Suomeen ulkomaalaista ketjua, mutta uusi kansainvälinen toiminta lisäisi vähittäiskaupan hintakilpailua ja tarjoaisi kuluttajille uusia palvelumuotoja ja tuotevaihtoehtoja. Jos joku kotimainen kilpailija pystyy tuomaan saman vaikutuksen, niin totta kai sekin sopii. Yksi keino rantautua Suomeen on perustaa kauppaketju kauppakeskuksiin, joita on rakennettu paljon ja rakennetaan lisää. Ne tarjoavat varman asiakasvirran ja valmiit puitteet, jos oman ketjun rakentaminen on liian kallista ja riskialtista. Toinen tapa on ostaa valmis myymäläverkosto, sillä riittävän hyvät kauppapaikat tahtovat olla Suomessa jo varattuja. Kaupan professori Arto Lindblom, Hgin Yo, Aamulehti.
52