Strategiaa, kulttuuria vai molempia?

Suomen Nato-jäsenyys on viittä vaille valmis – odotamme enää Turkin ja Unkarin ratifiointia sekä liittymissopimuksen eduskuntakäsittelyä. Suomen ja Ruotsin mahdollinen jäsenyys on kerännyt paljon huomiota kansainvälisesti. Suomi olisi liittokunnalle arvokas jäsen strategisesti merkittävän sijaintinsa vuoksi. Kuuluisa, yli 1300 kilometriä tuplaisi Naton Venäjän vastaisen maarajan. Lisäksi Suomen ja Ruotsin liittyminen Natoon luo pohjoisen Euroopan puolustuksen kannalta yhtenäisen ja riittävän syvän alueen. Suomen, Ruotsin ja Norjan puolustusta tulisi tarkastella kokonaisuutena, kunkin maan vahvuuksia mahdollisimman tehokkaasti hyödyntäen.

Suomen puolustuskyky on eurooppalaisittain huippuluokkaa, kiitos pitkäjänteisen kehittämisen. Lähes kolmikymmenvuotinen Naton rauhankumppanuus sekä aktiivinen osallistuminen Naton, YK:n ja EU:n kriisinhallintaan ovat parantaneet puolustusvoimien yhteensopivuutta läntisten asevoimien kanssa. Suomi saa poikkeuksetta kiitosta toiminnastaan kansainvälisissä ympäristöissä. Venäjän hyökättyä Ukrainaan on painopiste ollut kansallista puolustuskykyä kehittävässä kansainvälisessä harjoitustoiminnassa, joka jatkuu aktiivisena myös vuonna 2023. Liittokunnan jäsenenä Suomi joutuu uuteen tilanteeseen, jossa vahvan kansallisen puolustuksen periaatteita pitää avata kumppanimaille arvioinnin ja kehittämisen mahdollistamiseksi.

Edellä mainitut kehityskulut ovat osa suomalaisen strategisen kulttuurin ilmentymää. Maantieteen ja historiallisten tapahtumien lisäksi strategisen kulttuurin muodostumisen taustalla voidaan nähdä ulkopoliittisen ajattelun kehitys. Suomalainen strategiaan liittyvä keskustelu ja käytännön toiminta ovat Ukrainan sodan syttymisen jälkeen entisestään vahvistaneet Suomen asemoitumista euroatlanttiseen yhteisöön. Tätä suuntausta voi tut- kija Benjamin Tallisin tapaan luonnehtia myös uusidealistiseksi näkökulmaksi, jossa arvot kuten vapaa demokratia, ihmisoikeudet, kansainvälinen normipohjainen rakenne sekä taloudellisen ja kulttuurisen vallan elementit ovat itsessään puolustettavia ideaaleja.

Naton juuret organisaationa ilmentävät hyvin uusidealismin periaatteita. Jo liittokunnan perustana toimivassa Pohjois­Atlantin sopimuksessa (1949) jäsenten todetaan sitoutuvan kansojen demokratiaan, yksilövapauksiin ja yhteiseen kansainväliseen normiperustaan pohjautuvan vapauden varmistamiseen kollektiivisen puolustuksen kautta. Naton perustehtävät: pelote ja puolustus, kriisinhallinta ja yhteistyövarainen puolustus ovat keinoja tämän tavoitteen saavuttamiseksi.

Venäjän laittoman ja laajamittaisen sotilaallisen hyökkäyksen uuteen vaiheeseen siirtämä sota Ukrainassa on kirkastanut liittokunnan uhkakuvastoa, jonka uudessa strategisessa konseptissa (2022) tuodaan esille harvinaisen selkeästi: Venäjä on tärkein ja suora uhka Naton jäsenmaille ja euroatlanttisen alueen vakaudelle.

Nato on toiminut Venäjän hyökkäyksen suhteen yhtenäisesti. Venäjän muodostama uhka on selkiytynyt ja tuki Ukrainalle jatkuu määrätietoisesti. Naton itäinen sivusta on vahvistunut sotilaallisesti. Kehitys todennäköisesti jatkuu käynnissä olevien joukkorakenteen ja operatiivisen suunnittelun prosessien kautta.

Suomen ja Ruotsin hakemuksien ratifiointi on edennyt historiallista vauhtia –ovathan molemmat Naton pitkäaikaisia kumppaneita. Viime vaiheet ratifiointiprosessissa ovat kuitenkin osoittaneet, ettei Natoa kaikissa tilanteissa voi tarkastella pelkästään uusidealistiseen näkökulmaan pohjaavana monoliittina. Unkarin ja Turkin ratifiointien viivästyminen avaa mahdollisuuden arvioida myös yksittäisten jäsenmaiden strategisen kulttuurin perusteita. Maantieteellisten ja historiallisten vaikuttimien lisäksi myös maiden ideologinen lähestymiskulma on erilainen. Nationalistinen, osin autoritäärisiä piirteitä ilmentävä ja transaktionaalinen tapa tarkastella kansallisia intressejä on jokseenkin ristiriitainen arvojen ensisijaisuuteen perustuvan uusidealismin kanssa.

Suomen ja Ruotsin strategisen kulttuurin perusta ja niistä seuraavat tavoitteet sekä toimintaperiaatteet ovat hyvin linjassa niin Naton kuin sen suurimman jäsenmaan, Yhdysvaltojen näkökulmasta. Liittokunnassa on kuitenkin 30 jäsenmaata, joilla on omanlaisensa lähestymistapa turvallisuuden tavoitteluun. Viimeaikaisten ulostulojen kautta Suomen ja Ruotsin ulkopoliittinen johto on ilmaissut ensisijaista uskollisuutta uusidealistista arvopolitiikkaa kohtaan. Esimerkiksi Turkille tehtävien myönnytyksien kautta ei olla valmiita uhraamaan omia hyveitä. Sälenin turvallisuuskonferenssissa Suomen ja Ruotsin sekä Naton edustajat toivat esille maiden yhteisen liittymisen etuja sekä yhteistä arvopohjaa. Jäsenyyden toteuduttuakin yksi Suomen keskeisistä strategisen kulttuurin muutostarpeista on omien turvallisuusintressien yhteensovittaminen 31 muun liittolaisen kanssa. Avain tähän on ymmärrys strategisen kulttuurin rakennuspalikoista.

Tapani Montonen

Kuvat: Puolustusvoimat, fi.wikipedia.org, pixabay.com. Kuvanmuokkaus