Marjukka Mattila OLL:n puheenjohtajaksi 2016

Page 1

a l i t t a M a k k u j r a M OLL:n puheenjohtajaksi 2016

laskunta ppi

채skyl채n y Jyv

iston ylio liop

JYY


Marjukka on luonteeltaan helposti lähestyttävä, aktiivinen ja innostava liikunnan moniosaaja. On ollut ilo seurata Marjukan työskentelyä Jyväskylän korkeakouluopiskelijoiden liikkumisen edistämiseksi muun muassa eduskuntavaalikampanjan aikana. Marjukka on ollut mahdollistamassa saumattoman yhteistyön Jyväskylän korkeakoulujen välillä liikunta-asioissa. Mielestäni Marjukka on paras valinta OLL:n puheenjohtajaksi vuodelle 2016.

Niina Lampi Jyväskylän ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan puheenjohtaja

edunv

kovalla t L

iikuntaedunvalvonta on maailman helpointa ja jekteja ja vaikuttamistyötä sekä luonut ja toteuttanut maailman vaikeinta työtä. Kaikki tunnustavat vetovoimaisia tapahtumia. Olen ollut yhdessä kuntaliikunnan ja arkiaktiivisuuden merkityksen puo- sektorin kanssa mukana etsimässä yhteisiä liikuntaluekannasta riippumatta ja näkevät sen edistämi- malleja kaupungin ja yliopiston välille. Olen tiivistänyt sen tärkeänä erityisesti kansanterveydellisestä näkö- yhteistyötä vertaistoimijoiden kanssa, mikä on tarkoitkulmasta. Haaste on kuitenkin siinä, että liikunta-asiat tanut muun muassa tiivistä yhteydenpitoa ja toteutethelposti putoavat prioriteettilistoilla nopeasti alaspäin, tuja projekteja paikallisen opiskelijakunnan kanssa. jos niitä ei rohkeasti ja äänekkäästi peräänkuuluteta ja Johtaminen merkitsee minulle laajaa kokonaiskuvan lobata. Selkeät tulokset vaativat sinnikkyyttä, verkos- hahmottamista ja ymmärrystä missä on vaikuttamisen toja ja pitkäjänteistä vaikuttamista. mahdollisuus ja paikka. Kahden järjestön puheenjohtaOlen jo pitkään kehittänyt itseäni paikallisena lii- jana olen oppinut, että toiminnalle tulee luoda alussa kuntavaikuttajana: opintojen, luottamustoimien sekä järkevät rajat, jotta toiminta on selkeää ja kehittyvää. työn kautta olen vaikuttanut ihmisten mahdollisuuteen OLL on kehittänyt toimintaansa vahvemmin edunliikkua. Liikkuminen ja sen edistäminen on minulle elä- valvonnalliseen suuntaan ja siinä liiton tulee rönsyilemäntapa, jonka parismättä pysyä. OLL:n tulee tehdä sa haluan tehdä töitä edunvalvonnan terävöittämistä Marjukka on yksi niistä ihmisistä, jotka inspiroivat tulevana vuonna kanniin kansallisella, paikallisella kuin minua omassa työssäni joka päivä: innostuneisuus, osaaminen ja muiden aito huomiointi tarttuvat! sallisella tasolla. kansainvälisellä kentällä. TehtäMarjukka ymmärtää johtamisesta olennaisen ja liikutKuluvana vuotena väni opiskelijoiden liikuntaliiton taa ihan jokaista. Siksi Marjukka – the one and only. olen tehnyt ylioppipuheenjohtajana on varmistaa, Selma Vidgren laskunnan hallituksesettei liikunta putoa prioriteettiJYYn hallituksen puheenjohtaja sa pitkäjänteisiä prolistoilta ensi vuonnakaan.


Marjukka Opiskelijoiden liikuntaliittoa johtamaan! Marjukalla on palava halu tehdä laadukasta työtä sekä rohkeus samanaikaisesti hypätä mukaan kehittämään ja kokeilemaan uusia asioita. OLL saa Marjukasta selkeän johtajan, joka ei tyydy olemassa olevaan, vaan tartuu mahdollisuuksiin ja antaa niillä siivet alleen.

Béla Pavelka Liikuntatieteiden tohtori, Jyväskylän yliopisto

Yhteistyöllä eteenpäin! Opiskelijoiden liikuntaympäristö on

Liikuntavalvontaa

työllä

alati muuttuva kenttä, joka voi kehittyä äärimmäiseen potentiaalin vain hyvin toimivan yhteistyön kautta niin paikallisella kuin kansallisella tasolla. Kansallisen tason opiskelijajärjestöillä on kaikilla yhteinen tavoite - opiskelijan parempi huominen. Vaikka toiminnan fokus on toimijoilla eri ovat vaikuttamisen kohteet eli valtio, kunnat ja korkeakoulut samat. Tämän vuoksi OLL:n tulee parantaa yhteistyötä Suomen muiden kansallisten tason opiskelijoiden edunvalvontatahojen kanssa. Liiton tulisi tehdä myös terävää vaikutustyötä valtakunnallisen liikunta- ja urheiluorganisaatio ry VALOn suuntaan, jotta terveysliikunta ja sen hyödyt ja edistäminen noteerattaisiin yhdistyksen toiminnassa paremmin.

Marjukassa yhdistyvät kaikki ne ominaisuudet, joita vastuunkantajassa arvostan. Hänellä on kyky innostaa ja taito toteuttaa. Siksi tuen Marjukkaa OLL:n puheenjohtajaksi.

Janne Heikkinen Kempeleen kaupunginvaltuuston puheenjohtaja

Profiloitumalla selkeät

Yhdenvertaiset

linjat toimijoille ja jäsenille

liikuntamahdollisuudet

Opiskelijoiden liikuntaliiton tulee

Opiskelijoilla on oikeus

kattaviin liikuntapalveluihin sekä arkiaktiivisuuteen kannustaviin toiprofiloitua entistä vahvemmin osaavaksi ja tietäväksi mintaympäristöihin. Opiskelijoiden liikuntaliitto on edunvalvojaksi. Se on OLL:n ydintoimintaa ja sen pitäisi ansioituneesti tehnyt työtä näiden molempien asioiden näkyä myös viestinnässä ja toiminnassa selkeimmin. edistäjänä ja tulokset alkavat näkyä. Nyt liiton tulee ottaa Opiskelijoiden liikuntaliiton tulee tulevalla kaudella katse tulevaisuuteen ja pohtia, kuinka liikuntapalveluja kiinnittää erityisesti huomiota siihen, miltä liiton toivoitaisiin kehittää niin, että tulevaisuudessa opiskelijoiminta näyttää eri yhteistyötahojen silmissä. Opiskeden liikuntamahdollijoiden SM-kisat näyttäytyvät hyvin lisuudet eivät olisi erilaisina järjestäjille, kisoihin osallistuOpiskelijaliikunnassa tarvitaan näkemystä mukavasta, virkissidottuja pelkästään ville sekä OLL:n jäsenille. Tällä hetkellä tävästä ja terveyttä edistävästä liikunnasta, joka olisi mahtämän omaan opisdollista saavuttaa helposti eikä aiheuta suuria kustannuksia. opiskelijoiden SM-kisat imevät suuren Kilpaurheilu on osalle tärkeä tavoite, mutta opiskelijoiden ja kelupaikkaan. osan liiton energiasta eivätkä näyttäydy tulevien työntekijöiden työhyvinvointiin Marjukalla on hyviä puhtaasti hyvässä valossa kenellekään. ideoita ja halua työskennellä vahvasti niiden puolesta. Kisoista on käytävä perustavanlaatuiSirpa Paatero nen keskustelu, jonka kautta kisoille Kansanedustaja & Työväen Urheiluliiton puheenjohtaja löydetään kestävät raamit.


CV

Marjukka Mattila

Koulutus

Harrastukset

Yhteiskuntatieteiden ylioppilas, kansalaisyhteiskunnan asiantuntijuuden maisteriohjelma, pääaine valtio-oppi, Jyväskylän yliopisto Vaihto-opiskelija, L’institut Etudes Politiques 2014 Ylioppilas, Ylivieskan lukio 2011

Luottamustehtävät Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta: hallituksen jäsen 2015 (vastuualueet liikunta, sosiaalipolitiikka ja työelämä) edustajiston jäsen 2014– Jyväskylän yliopiston kollegion ja yhteiskuntatieteellisen tiedekuntaneuvoston varajäsen 2014– Valtio-opin opiskelijoiden ainejärjestö Puolue: hallituksen puheenjohtaja 2013 tapahtumavastaava 2012 Jyväskylän yhteiskuntatieteellisen speksi ry:n hallituksen puheenjohtaja 2013

Työkokemus SUP-joogan ja -coren ohjaaja, Tavinsulka oy, 2015 Ryhmäliikunnanohjaaja, Jyväskylän yliopiston korkeakoululiikunta 2013–2015 Liikennemyymälätyöntekijä, Joutsentien ABCliikennemyymälä 2013

Yhteystiedot Marjukka

marjukka.mattila@hallitus.jyy.fi 050 468 6269

Kampanjapäällikkö Mari Kröger toiminnanjohtaja@jyy.fi 045 138 6816

Kielitaito Suomi Äidinkieli Englanti Erinomainen Ruotsi Hyvä

Youtube-jumppaaminen, ruokakauppashoppailu ja satiiriuutisten seuranta

Ranska Alkeet Japani Alkeet

Some

www.facebook.com/OLLmarjukka2016 Twitter: @MaryjohnMattila


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.