Valokuvat tallentavat hetkiä

’’Valokuva kertoo aina jostain hetkestä, joka ei enää koskaan toistu samanlaisena.’’

Jämijärven kuntaa on lykästänyt kunnan kuvapankin osalta, sillä maaseutusihteeri Tuomo Leikkola harrastaa vaimonsa Marjon kanssa valokuvaamista ja kunta on monin tavoin päässyt kuvasadosta nauttimaan. Annetaan Tuomon kertoa harrastuksesta ja nautitaan hienoista otoksista.

- Kamera on ollut seuranani jo ihan pikkupojasta lähtien. Sain vanhan pienen pokkarin käteeni ja muistelen, että ensimmäinen kuvani oli perheen kissasta. Se on vieläkin tallessa. Siinä näkyy vähän leikkimökin seinää, paljon kattoa ja hiukan sitä kissaakin.

- Aktiivisempi kuvaaminen alkoi kuitenkin vasta parikymppisenä, kun ostin ensimmäisen järjestelmäkameran, johon sai objektiiveja makro-objektiiveista aina maitotonkan kokoisiin teleobjektiiveihin. Olen pitäytynyt kustannus- ja kuljetussyistä maksimissaan reilun maitopurkin kokoisissa objektiiveissa.

- Eihän sitä alkuun juuri mitään kameran arvojen säätämisestä tiennyt. Sen tiesi, että jos valoa ei ole riittävästi, kuvasta ei tule mitään. Kun elettiin filmiaikaa, lopputuloksen näki vasta kun oli saanut kuvat kotiin. Niistä pilalle menneistä kuvistakin tietenkin joutui maksamaan.

- Silloinen tyttöystäväni eli nykyinen vaimoni oli alusta lähtien ainakin yhtä innokas valokuvaaja. Pian siirryimme paperikuvista diakuviin. Niiden katseleminen oli paljon vaikuttavampaa kuin pikkuisten paperikuvien.

- Kuvauskohteet olivat ja ovat edelleen varsin moninaisia ja ovat vaihdelleet aina elämäntilanteiden mukaan. Kun poikamme pelasivat jääkiekkoa, räpsittiin peleistä tuhansittain kuvia. Filmikamera-aikana hämärissä halleissa otetut kuvat harvoin onnistuivat, mutta digikamera mullisti kaiken, kun lopputuloksen näki heti ja kameraa pystyi säätämään lennosta.

- Nykyään kuljemme vaimoni Marjon kanssa useimmiten kahden kameran kanssa. Kamerareppu kulkee kätevästi pyörän tarakalla ja myös soutuveneessä. Aina isoa reppua ei jaksa ottaa mukaan. Niinpä kännykälläkin tulee kuvattua. Valitettavasti kännykän pienellä ruudulla hyvältä näyttävä kuva harvoin näyttää hyvältä tietokoneen ruudulla. Toisaalta, se kuva on paras kuva, joka on otettu.

- Me emme ole varsinaisia luontokuvaajia. Meillä ei ole piilokojuja eikä haaskaruokintapaikkoja. Olemme siinä mielessä luomukuvaajia, että kuvaamme sitä, mikä eteen tulee jos tulee. Silmä katselee maisemaa usein kuin katsoisi kameran tähyslasin läpi.

- Kuvia kannattaa ottaa mieluummin liikaa kuin liian vähän. Ylimääräisistä pääsee helposti eroon. Kuvakirja on ehkä se hienoin tapa säilöä kuvat. Kirjaan tulee valittua tietenkin ne parhaat otokset.

- Oma luonteeni on valitettavasti sellainen, etten ole kovin kauan tyytyväinen mihinkään tekemääni. Jos joku kuva näyttää tänään hyvältä, ensi viikolla siitä löytää jo jotain vikaa. Varsinkin, kun näkee ”oikeiden ” kuvaajien otoksia, tuntee itsensä aika usein varsin onnettomaksi tunariksi. Mutta toisaalta, minun ottamiani kuvia ei kukaan muu ole ottanut. Valokuva kertoo aina jostain hetkestä, joka ei enää koskaan toistu samanlaisena.

Soutumatkalta Huoppansaaren ympäri.

Jämijärvellä kohtaa helposti tällaisia ystäviä. Tuomon vinkit kuvauspaikoiksi

Keväällä Aittosaari ja Juminsaari täyttyvät valkovuokoista ja niitähän täytyy kuvata. Järvellä soutelemme usein Huoppansaaren, Palosaaren tai Juminsaaren ympäri. Maisemaan ei koskaan kyllästy, sillä se on aina erilainen. Taivaan, veden ja rantojen kasvillisuuden värit vaihtelevat vuoden- ja vuorokauden ajan mukaan. Valokin on erilainen katsottuna myötä- tai vastavaloon. Joskus voi nähdä kalasääsken kalastelevan ja onpa merikotkakin onnistuttu ikuistamaan Jämijärven yllä. Uiva kauris tai uimaan lähtemistä empivä hirvi on ikuistettu.

Pyöräillen oma suosikkireittini on kirkonkylästä Jämille, harjupolkua pitkin laskettelurinteelle ja sieltä edelleen harjun yläreunalla kulkevaa polkua pitkin Koivistonharjulle, josta aukeaa hieno maisema järvelle. Sieltä jatketaan vähän matkaa harjua pitkin ja laskeudutaan Mielahden paikkeilla tielle ja jatketaan Pitkäniemen kylän läpi.

Talvella liikutaan tietenkin paljon suksilla ja nykyään myös lumikengillä. Kenkäily mahdollistaa kulkemisen melkein missä vaan. Viime talvenakin Jämillä oli aivan huiman kaunista ja lumisten puiden seassa kelpasi kuljeskella.