Hyvässä Hoidossa 4 / 2011

Page 1

Hyvässä hoidossa

Porin Lääkäritalon tiedotuslehti 4/2011


Meillä mietittyä

Ajankohtaista Porin Lääkäritalo toivottaa asiakkailleen rauhallista joulunaikaa!

Terveydenhuollossa riittää keskustelunaiheita T

erveydenhuolto on ollut viime aikoina voimakkaasti näkyvillä julkisessa keskustelussa. Se on sinänsä ymmärrettävää, kun ala on tunneherkkä ja meillä kaikilla on siitä kokemuksia ja mielipiteitä. Erityisesti valelääkäriasia on ollut kovasti esillä. Meitä terveydenhuollon ammattilaisia todella harmittaa, kun epäilyksen varjoa aletaan sälyttää rehellisten ylle muutaman häikäilemättömän rikollisen petollisen toiminnan vuoksi. Vaatii nimittäin todella paatunutta mieltä, kun kouluttamattomana alkaa leikkiä potilaiden hengellä. Sellainen härskiys on äärettömän kaukana lääkärin ammatin eettisistä lähtökohdista. Varsin erikoiselta on kuulostanut Valviran toimintaa tutkimaan nimitetyn selvitystyöryhmän puheenjohtajan näkemys, että valelääkäri-ilmiön taustan syynä on terveydenhuoltoalan kaupallistuminen. On todella kaukaa haettua väittää, että julkisen sektorin terveyspalvelujen ostot, joiden osuus on tällä hetkellä noin 3–4 % kuntien ja kuntayhtymien omasta tuotannosta, olisivat tämän petollisen toiminnan takana. Todellinen ongelma on ollut valvonnan pettäminen ja sen hämmästyttävä sinisilmäisyys. Kaikkien terveydenhuollon palveluntuottajien - niin julkisten kuin yksityisten - on voitava ehdottomasti luottaa Valviran rekistereiden oikeellisuuteen ja ajantasaisuuteen nyt ja tulevaisuudessa. Toinen paljon keskustelua herättänyt asia viime aikoina on ollut pääomasijoittajien tapa kotiuttaa voit-

tonsa Suomesta veroparatiiseihin. Tätähän pääomasijoittajat ovat tehneet vuosikausia, koska se on ollut täysin laillista. Nyt kun terveydenhuollossa toimiva valtakunnallinen ketju tekee samaa, asia on noussut ongelmaksi. Sitä se ehkä moraaliselta kannalta onkin, kun verojen maksamiselta Suomessa vältytään lähes kokonaan. Närkästystä on herättänyt erityisesti se, että osa palvelutuottajan toiminnasta on ollut juuri verorahoin kustannettua ostopalvelua. Se väärinkäsitys on kyllä oikaistava, että Kela-korvauksia ei veroparatiiseihin ole kadonnut senttiäkään, sillä korvaukset maksetaan potilaille. Tällainen verosuunnittelu luo selvää eriarvoisuutta kilpailussa, kun veronsa kunniallisesti maksavat yritykset yrittävät menestyä samoilla markkinoilla. Jos me täällä Satakunnassa haluamme kehittää omaa seutukuntaamme, niin ilman verovaroja se ei mitenkään onnistu. On meidän kaikkien etu, että paikalliset yritykset menestyvät ja ne voivat samalla luoda veronmaksukyvyllään hyvinvointia ympäristöönsä. Jokaisen yhteiskuntavastuunsa tuntevan pitäisi tämä huomioida aina tehdessään ostopäätöksiä. Etenkin julkisissa hankinnoissa tämä pitäisi olla itsestäänselvyys, koska siellä toimitaan täysin verovaroilla. Yhdeksi hankintakriteeriksi kilpailutuksissa voisi ottaa paikallisen yhteiskuntavastuun kantamisen. Heikki Kuuri-Riutta toimitusjohtaja

Nettiajanvaraus 24 h Muistathan, että voit varata vastaanottoajan myös nettisivultamme silloin, kun sinulle itsellesi parhaiten sopii: www.porinlaakaritalo.fi. Nettiajanvaraus toimii seitsemänä päivänä viikossa, vuorokauden jokaisena tuntina. Lisäksi olemme ottaneet puhelinvarauksessa käyttöön takaisinsoittopalvelun: kun ajanvarausnumerossamme on ruuhkaa, asiakkaan ei tarvitse jonottaa, vaan hän voi jättää meille takaisinsoittopyynnön. Tällöin henkilökuntamme soittaa asiakkaalle takaisin, ja ajanvaraus hoituu näin.

Asiakaspysäköintiä helposti Olemme halunneet varmistaa asiakkaillemme pysäköintimahdollisuuden lähelle Lääkäritaloa, jotta asiointi sujuisi mahdollisimman jouhevasti. Asiakkaillemme onkin tarjolla runsaasti pysäköintitilaa Itätullinkadun puoleisen sisäänkäynnin yhteydessä, katoksen alla ja sateelta suojassa. Lääkäritalon maan alla olevassa parkkihallissa on myös reilusti parkkitilaa, jonne ajo tapahtuu Itätullinkadulta. Parkkihallista pääsee hissillä suoraan Lääkäritalon ala-aulaan ja vastaanottokerroksiin. Pysäköintialueet ovat maksullisia, ja niissä on kunnallinen pysäköinninvalvonta.

Ilmoittautuminen jonottamatta Voit ilmoittautua vaivattomasti vastaanotolle näyttämällä Kela-korttia sähköisessä ILMO- ilmoittautumispisteessä. Itseilmoittautumispisteet sijaitsevat tällä hetkellä ensimmäisessä ja kolmannessa kerroksessa. Ilmoittautuminen käy hetkessä näyttämällä Kela-kortissa olevaa viivakoodia tietokoneruudun vieressä olevaan lukijaan, jossa palaa punainen valo. Tämän jälkeen tietosi tulevat ruudulle, josta näkee muun muassa vastaanottoajankohdan, vastaanottajan nimen sekä huoneen numeron. Ei siis haittaa, vaikka lääkärin, jolle aika on varattu, nimi olisi unohtunut. Tiedot poistuvat ruudulta automaattisesti 15 sekunnin kuluttua, eikä seuraava asiakas pääse niitä näkemään. Ilmoittautumisen jälkeen voi istua odottamaan, että vastaanottaja kutsuu sisään.

Hyvässä hoidossa

Porin Lääkäritalon tiedotuslehti 4/2011 Julkaisija: Porin Lääkäritalo Oy

Porin Lääkäritalo Oy

Toimitus: Minna Kalliomäki ja Anne-Mari Lehto

Itsenäisyydenkatu 33, 28100 Pori p. 622 633 etunimi.sukunimi@porinlaakaritalo.fi

Taitto: Mainostoimisto Jabadabaduu Kannen kuva: Tiina Ebid Painopaikka: iPrint, Seinäjoki Painosmäärä: 55 000 kpl

2

4/2011

www.porinlaakaritalo.fi


M

iehisyys on monisyinen kokonaisuus, joka on enemmänkin ihannekuva kuin kaikilta osiltaan toteutuva standardi. Näin ollen miehistä hyvinvointia ikääntymisen yhteydessä tulisi tarkastella monelta kannalta. Ikääntymiseen voi liittyä monia oireita, kuten lihasmassan väheneminen, kehon rasvan lisääntyminen ja seksuaalisen, psyykkisen sekä fyysisen suorituskyvyn alentuminen. Myös toisinaan vähentyneet seksuaaliset ajatukset ja halukkuus, erektiohäiriöt, mielialan vaihtelut, alavireys, keskittymiskyvyttömyys, muistihäiriöt, univaikeudet, vireystilan lasku, väsymys, heikentynyt lihasvoima ja hauraus-raihnaus voivat liittyä ikääntymiseen. Kyseisiä oireita pidetään usein normaaliin vanhenemiseen kuuluvina ilmiöitä, mutta ne voivat liittyä myös siihen, että miessukupuolihormonin eli testosteronin vaikutus kudoksissa on heikentynyt. Huomattavaa on, että oireiden esiintymiseen vaikuttavat myös elämäntavat ja sairaudet. Tällaisia ovat esimerkiksi tupakointi, runsas alkoholin käyttö ja vähäinen liikunta sekä virheellinen ravitsemus, D-vitamiinin vajaus ja ylipainoon liittyvä niin sanottu metabolinen oireyhtymä ja diabetes sekä monet krooniset sairaudet ja niiden hoito.

Testosteronipitoisuus laskee iän myötä Miessukupuolihormoni testosteronin pitoisuus putoaa 40−70 ikävuoden välissä noin yhden prosenttiyksikön (0,5–1,5 %) vuodessa. Esimerkiksi noin 30 prosentilla yli 70-vuotiaista miehistä on matala veren testosteronipitoisuus. Tämä merkitsee, että Suomessa saattaa olla jopa 50 000−100 000 miestä ikäryhmässä 30−79 vuotta, joilla on matala testosteronipitoisuus. Koska elimistön kudosten herkkyys testosteronin vaikutuksille on ratkaiseva ja vaihtelee yksilöllisesti eikä kudosvaikutusta voida mitata, on löydettävä muita merkkejä miehen miessukupuolihormoninpuutoksesta. Niinpä

Ikääntyvän miehen hyvinvointi

jos edellä mainitut ikääntymiseen liittyvät oireet yhdistyvät matalaan veren testosteronipitoisuuteen, voi kyseessä olla ikääntymiseen liittyvä hypogonadismi, joka johtuu kivesten vajaatoiminnasta. Tilaa on kutsuttu myös miehen menopaussiksi eli andropaussiksi. Elämäntapojen ja sairauksien merkitys elämänlaadun heikentäjänä voi kuitenkin olla huomattavasti tärkeämpi kuin vain matala veren testosteronipitoisuus.

Testosteronihoito vaatii säännöllistä kontrollointia

Ikääntymiseen liittyy monia elimistön rakenteen ja hyvinvoinnin muutoksia niin naisilla kuin miehilläkin. Ikääntymisen myötä kivesten hormonitoiminta säilyy pitempään kuin munasarjan. Päinvastoin kuin naisella vaihdevuosissa, miehen hedelmällisyys ja kivesten testosteronineritys heikkenevät vähitellen ikääntymisen myötä.

Jos todetaan, että oireiden syynä on liian heikko testosteronivaikutus kudoksissa ja ikääntymiseen liittyvä kivesten vajaatoiminta, voidaan harkita hoitoa sopivalla testosteronivalmisteella. Tällöin on otettava huomioon potilaan yleinen terveydentila, yksilöllisesti valittujen, tiettyjen laboratoriokokeiden tulokset ja testosteronihoidon kannalta muut tärkeät sairaudet. Ehdottomia esteitä testosteronin käytölle ovat eturauhassyöpä ja miehillä hyvin harvinainen rintasyöpä. Myös hankalaoireinen eturauhasen liikakasvu, hoitamaton uniapnea ja sydämen vajaatoiminta asettavat rajoituksia hoidon aloittamiselle. Testosteronihoidon aloittamisen jälkeen säännölliset lääkärintarkastukset ja laboratoriokokeiden kontrollit ovat tarpeen. Hoidon onnistumisen mittana käytetään ennen kaikkea hoidon vaikutusta potilaan oireisiin ja elämänlaatuun. Hyvä, tasapainoinen ravinto sekä sen suhteuttaminen kulutukseen niin, että vältetään ylipainon kehittyminen, pyrkimys normaalipainoon, korkeintaan kohtuullinen alkoholinkäyttö sekä tupakoimattomuus ovat aina hyviä elämänohjeita ja elämänlaadun parantajia missä iässä tahansa. Nämä ovat myös tehokkain keino estää ikääntymiseen liittyvää testosteronipuutteen kehittymistä. ESA SOPPI sisätautien erikoislääkäri

Asiakastyytyväisyystutkimus auttaa kehittämään palveluita V

uoden 2011 asiakastyytyväisyystutkimus toteutettiin yhteistyössä Innolink Rearch Oy:n kanssa ja kyselyn kohderyhmänä olivat Porin Lääkäritalon yksityisasiakkaat. Koko talon vastausprosentiksi muodostui yhteensä 50.

Asiantuntijuutta arvostetaan Hienoista tuloksista läpileikkauksena voi mainita, että Porin Lääkä-

ritalo koetaan vahvaksi asiantuntijuuden, laadun ja luotettavuuden osalta. Yllätyksiä tai suuria kehittämiskohteita ei tutkimuksessa noussut esiin, vaan meidän tulee keskittyä pitämään asiakkaamme myös jatkossa tyytyväisinä kuuntelemalla toiveita ja palautetta herkällä korvalla. Kolme tärkeintä syytä valita Porin Lääkäritalo olivat: • nopeus, • työterveyshuollon järjestäminen Lääkäritalossa ja • lääkärin asiantuntemus.

Parhaiten olemme asiakkaidemme mielestä onnistuneet seuraavissa asioissa: • lääkäripalvelujen monipuolisuus, • tutkimus ja hoitopalvelujen monipuolisuus, • lääkärin asiantuntemus sekä • hyvä sijainti.

Parkkipaikoista palautetta Parkkipaikkojen suhteen kaivattiin edelleen parannusta ja osa asiakkaista ei

ollut vielä löytänyt uutta parkkihalliamme sekä katutason pysäköintiä. Pyrimme informoimaan pysäköintitiloista jatkossa paremmin. Koska parkkipaikat ovat maksullisia ja pitkäaikaispysäköinti puuttuu niiltä, on asiakkaillemme aina pysäköintitilaa vapaana. Kokonaisuudessaan Lääkäritalon palvelu sai asiakkailta kouluarvosanan 8,84. Kiitos kaikille kyselyyn vastanneille!

Hyvässä hoidossa


Kehon muokkaus rasvansiirron avulla Rasvansiirto plastiikkakirurgisena toimenpiteenä on maailmalla lisääntynyt viime vuosina. Rasvaimu ja rasvansiirto eivät ole kuitenkaan kokonaan uusia asioita. Rasvaa on vuosikymmenten ajan siirretty pieniä määriä muun muassa kasvoihin.

S

uurempien rasvansiirtojen ongelmana on aiemmin ollut, että rasvan kerääminen muualta kehosta on ollut työlästä ja aikaa vievää. Rasvan tarttuvuus uuteen paikkaan on ollut epävarmaa, ja vanhanaikainen teknisesti hankala kerääminen eli rasvaimu on epäilemättä vaurioittanut rasvasoluja. Saksassa vuosia käytössä ollut ja hyväksi havaittu tekniikka nimeltään WAL eli water-assisted liposuction tai Body-Jet -laite mahdollistaa rasvaimun hellävaraisesti paikallispuudutuksessa. Rasvaa saadaan kerättyä talteen suuriakin määriä ja valmiiksi siirrettävässä muodossa, jolloin samassa yhteydessä voidaan rasvaa siirtää potilaan haluamaan paikkaan - esimerkiksi rintoihin, kasvoihin, arpialueille tai pakaroihin. Arpikorjauksiin rasvansiirto on erityisen sopiva: rasvasolukon sisältämät kantasolut saavat aikaan tuntematto-

masta syystä arven pehmenemistä, ja arpikiristystä voidaan huomattavasti helpottaa.

Moninaisia käyttökohteita Rasvansiirrolla on mitä moninaisimpia käyttökohteita. Erilaisten arpien tai vammojen jättämiä ”monttuja” tai synnynnäisiä kuoppia ja epäsymmetrioita voidaan rasvansiirrolla täyttää ja korjata. Rasvaa voidaan siirtää kasvoille korjaamaan ikääntymisen muutoksia, koska luonnollinen ikääntyminen aiheuttaa juonteita ja rasvan pakenemista esimerkiksi nenä-huulipoimusta sekä poskipäistä. Rasvansiirrolla voidaan suurentaa tai täyttää rintoja, ja käyttää näin ollen omaa kudosta silikoniproteesien sijaan.

”Rasvalla voidaan rakentaa kokonaan uusi rinta rintasyöpäleikkauksen jälkeen.”

Rasvalla voidaan rakentaa myös kokonaan uusi rinta esimerkiksi rintasyöpäleikkauksen jälkeen. Mikäli rasvansiirtoa suunnitellaan, täytyy kehossa luonnollisesti olla riittävästi ”ylimääräistä” rasvaa. Sopivia rasvan ottokohtia ovat esimerkiksi vatsanseutu, jenkkakahvat, pakaroiden ylä-ulkoneljännekset, reidet, reisien ratsupaikat, polvien sisäsyrjät. Mitä selkeämpi ja runsaampi ottokohta on, sitä paremmin ja nopeammin rasvaa saa kerättyä.

Oman kehon rasva on turvallinen aine Rasvansiirto voidaan suunnitella tehtäväksi kahtena tai jopa kolmena eri kertana. Siirretystä rasvasta jää jäljelle yleensä 60−80 prosenttia. Pieni osa rasvasoluista kuolee ja häviää. Suurin osa siirtoalueen turvotuksesta häviää kahdessa viikossa, ja lopullinen tulos on arvioitavissa noin kuuden viikon kuluttua. Toimenpide voidaan uusia aikaisintaan kolmen kuukauden kuluttua edellisestä siirrosta, kun siirtoalue on toipunut ja pehmentynyt. Rasva ruiskutetaan ohuina noroina

ja viuhkamaisesti, jolloin siirre tarttuu paremmin ja asettuu tasaisesti. Mikäli rasvaa siirretään yhteen paikkaan liikaa ja alue muuttuu pinkeäksi ja kireäksi, rasvasolujen verenkierto häiriintyy ja tarttuvuus on heikompaa. Rasvaa voidaan toki laittaa enemmän tietyille alueille, mutta jos rasvaa ruiskuttaa liian suuren määrän yhteen kohtaan, rasva voi mennä kuolioon ja kalkkeutua möykyksi. Siirretty oma rasva ei muutoin aiheuta vierasesineongelmia silikoniproteesien tapaan, eikä myöskään näkyviä ja tuntuvia ”reunoja” tai epäluonnollisia ääriviivoja. WAL-laitteella voidaan luonnollisesti tehdä myös pelkästään rasvaimu ilman rasvansiirtoa. Mikäli rasvaa tarvitaan mahdolliseen seuraavaan siirtokertaan, sitä kannattaa jättää jäljelle ”varastoon”, vaikka kyseessä onkin uusiutuva luonnonvara. IRA SAARINEN plastiikkakirurgian erikoislääkäri

Lisätietoja: sairaala p. (02) 622 6270

Apua vartalon ongelma-alueisiin UltraShape™ -rasvanpoistomenetelmä rikkoo rasvasoluja paikalliselta alueelta, kuten vatsasta, kyljistä ja reisistä. Hinnat: • Lääkärin vastaanotto 120 • Ravitsemusterapeutin vastaanotto 60 • 1. hoitokerta 700 • 2. hoitokerta 600 • 3. hoitokerta 600

€ € € € €

Lisäksi tulevat tarvittavien verikokeiden hinnat. Hoito ei ole Kela-korvattava.

Lisätietoja toimenpideyksiköstä puhelimitse (02) 6226 238 ja netistä www.ultrashape.com

4

4/2011


Mitä kasvot kertovat iästäsi? ”Vastaanotolla mietitään aina yhdessä asiakkaan kanssa kasvojen alueesta riippuen sille sopiva täyteaine ja oikea määrä, jotta lopputulos on paras mahdollinen.”

Kasvot ja kasvojen iho kertovat paljon ihmisen voinnista, ja ne kielivät myös iästä. Vuosien saatossa ihon kimmoisuus väistämättä vähenee ja iho veltostuu. Juonteiden ja ryppyjen muodostuminen on yksilöllistä, mihin vaikuttavat henkilön iän lisäksi elintavat: ravitsemus, tupakointi, alkoholin käyttö, unen laatu ja stressi. Osalla vanhenemisen merkit alkavat olla häiritseviä aiemmin kuin toisilla.

I

hon täyteainepistokset ovat veitsetön vaihtoehto juonteiden ja uurteiden korjaamiseen. Porin Lääkäritalossa annettavat pistokset ovat turvallisia, ja niitä antavat ainoastaan asiantuntevat terveysalan ammattilaiset. Vastaanotolla mietitään aina yhdessä asiakkaan kanssa kasvojen alueesta riippuen sille sopiva täyteaine ja oikea määrä, jotta lopputulos on paras mahdollinen. Plastiikkakirurgian erikoislääkäri Ira Saarinen kertoo, että hoidot voidaan tehdä lääkärin vastaanottohuoneessa normaalin vastaanottoajan puitteissa. Tulokset ovat nähtävissä välittömästi ja toipumisaika on lyhyt. Hoidon jälkeen voi siis jatkaa välittömästi normaalia elämää.

Täyteaineet ovat erilaisia Ryppyjen ja juonteiden poistoon eri ihoalueilta käytetään erilaisia täyteaineita, joiden valintaan vaikuttavat hoidettava alue, asiakkaan terveydentila sekä asiakkaan toive hoitotuloksen kestosta. Botuliinihoitoa on käytetty esteettisiin tarkoituksiin jo vuosien ajan. Pääkäyttöalueena on otsan alueen poikkijuonteiden ja kulmakarvojen välisten pystyjuonteiden hoitaminen. Käyttöalue on laajentunut moniin muihinkin kohteisiin kasvojen alueella, ja hoitosuunnitelma tehdään aina yksilöllisesti huomioiden myös mahdolliset muut hoidot joko samanaikaisesti tai vaiheittain. Juvederm Ultra on koostumukseltaan sileää geeliä, jota ruiskutetaan ihoon

antamaan sille täyteläisyyttä, tasoittamaan ohuita juonteita, ryppyjä ja poimuja ja muotoilemaan huulia. Se leviää ihoon helposti ja lopputulos on tasainen ja luonnollisen näköinen. Aineen etuja on myös hoitotulosten hyvä säilyvyys. Juvederm Voluma on Juvedermtuotesarjan tiivein ja pitkäkestoisin sekä uusin tuote. Sillä voidaan kasvattaa kasvojen pehmytkudosten volyymia. Käyttöalueina on muun muassa poskipäiden ja leukapielten täyttäminen. Poskipäitä täytettäessä aikaansaadaan kasvoja kohottava vaikutus ja sillä voidaan myös muotoilla ja korostaa poskipäitä.

Huolehdi ihostasi muutamilla perusohjeilla:

Hoito ihoalueen mukaan

• Juo paljon vettä ja huolehdi nestetasapainostasi.

Useimmiten otsan alueella hoidetaan kulmakarvojen välisiä juonteita sekä otsan poikittaisuurteita. Vain ilmehtiessä näkyviin eli dynaamisiin juonteisiin riittää usein botuliinihoito, jonka seurauksena yliaktiiviset lihakset rentoutuvat ja rypyt tasoittuvat. Silmien alueen injektiohoidossa poistetaan tyypillisesti esimerkiksi silmänulkonurkan naururyppyjä. Botuliinihoito on tässäkin tehokas dynaamisten juonteiden hoidossa, mutta pysyvien juonteiden hoitoon on hyvä yhdistää myös täyteaineita. Poskipäiden muotoiluun käytetään puolestaan mahdollisimman tiiviitä täyteaineita ja usein käytetään myös pinnallisemmin ryppyjen täyttämiseen tarkoitettuja täyteaineita. Huulien alueen juonteiden hoidossa tiiviit täyteaineet toimivat hyvin. Esimerkiksi nenän ja suupielen välistä luonnollista juonnetta voidaan keventää pistoshoidoin. Ylähuulen pystyjuonteiden alkuvaiheessa täyteaine ja mahdollisesti pieni määrä botuliinia oikein kohdennettuna tuovat hyvän avun. Alaspäin suuntautuneita suupieliä puolestaan hoidetaan usein pienellä täyteainemäärällä. Lisäksi jo pienillä täyteainemäärillä, eri tekniikoin laitettuna sekä oikein kohdennettuna saadaan erinomaisia tuloksia, kun halutaan muotoilla huulia. ANNE-MARI LEHTO

• Noudata monipuolista ruokavaliota. • Huolehdi yleiskunnostasi liikkumalla säännöllisesti. • Nuku riittävästi. • Älä tupakoi. Se aiheuttaa ihon ennenaikaista rypistymistä. • Käytä auringossa aurinkosuojaa, jossa on riittävän korkea suojakerroin. Auringon ultraviolettisäteily vaurioittaa ihosoluja pysyvästi. • Käytä kosteusvoidetta suojataksesi ja pitääksesi ihosi pehmeänä ja joustavana.

Lisätietoja: toimenpideyksikkö (02) 622 6238

Hyvässä hoidossa


Terapiassa hoidetaan ihmistä ja suhdetta Parisuhteeseen liittyvät kysymykset askarruttavat useimpia ihmisiä läpi elämän. Lähes jokaisessa pitkässä parisuhteessa on vaiheita, joissa pariterapiasta olisi hyötyä. Kriisissä olevan parin olennaisin kysymys ei yleensä ole riidan aiheessa, vaan siinä, miten turvallisena tai turvattomana suhde koetaan tässä tilanteessa.

E

mme ole suhteessa vain sen ihmisen kanssa, joka istuu vastapäätä aamukahvipöydässä. Olemme suhteessa myös hänen perheensä ja koko hänen historiansa kanssa. Parisuhde on aina vähintään kaksikulttuurinen: kaksi eri perhekulttuurista tulevaa ihmistä yrittävät sovittaa yhteen toiveensa ja unelmansa sekä jakaa pettymyksensä ja pelkonsa. Mitä siirrän vanhempieni parisuhteesta omaan parisuhteeseeni? Millaisena kiiltokuvana näin puolisoni, ennen kuin huomasin hänen olevan monipuolinen ja elävä ihminen? Näiden asioiden tiedostaminen on askel kohti itsensä ja kumppanin parempaa tuntemista ja ymmärtämistä. Vain pieni osa suhteessa olemisesta on tietoisia tekoja, tunteita ja valintoja. Itse asiassa parisuhde solmitaan suurelta osin juuri puolisoiden tiedostamattomien puolien, odotusten ja tarpeiden välillä.

Läheisyys ja välimatka parisuhteessa Kaksi toistaan rakastavaa ihmistä ei voi koskaan päätyä jatkuvaan suhteeseen,

6

4/2011

jossa ei olisi ristiriitoja, koska ihmisten välillä on aina erillisyys, raja, jota ei voi ylittää. Suhteeseen tarvitaan kaksi erillistä ihmistä, jotka kykenevät intiimiin läheisyyteen ja etäisyyteen ja näiden vaihteluun niin, ettei oma minuus tule uhatuksi. Parisuhde on yritys sovittaa yhteen kaksi ihmisen perustarvetta: yhteyden tarve ja erillisyyden tarve. Yhteyden tarve liittyy läheisyyteen ja yhteenkuulumisen tunteeseen. Erillisyys on itsenäisyyttä, omaa tilaa ja välimatkaa toiseen. Näiden yksilöllisten tarpeiden yhteensovittaminen on jokaisen parisuhteen haaste.

Mikä paripsykoterapiassa auttaa Parisuhteen ongelmat aiheuttavat monelle stressiä, mikä puolestaan vaikuttaa eri tavoin hyvinvointiin ja terveyteen. Stressiä aiheuttavia tekijöitä suhteessa voivat olla esimerkiksi kontrollointi ja tunteiden ilmaisun puuttuminen. Tunteiden tukahduttamisella onkin havaittu selvä negatiivinen vaikutus fyysiseen terveyteen. Aikaisemmin paripsykoterapia on nähty osana perheterapiaa, koska teoreettinen pohja aikuisrakkauden

”Paripsykoterapian tavoite on uuden turvallisen tunnesiteen luominen.” monimuotoisuuden ymmärtämiselle on puuttunut. Vasta 1980-luvun lopulla parisuhteeseen alettiin soveltaa muun muassa kiintymyssuhdeteoriaa, mikä on ollut merkittävää pariterapialle ja sen kehittymiselle. Esimerkiksi masennuksen pariterapiahoitoa on kehitetty ja tutkittu laajasti ja sen tuloksellisuudesta on paljon näyttöä. Kiintymyssuhde voidaan kokea enimmäkseen turvallisena tai turvattomana. Turvaton suhde voi olla pelokas, välttelevä tai takertuva. Tarve turvalliseen kiintymyssuhteeseen on olemassa syntymästä saakka. Syntyvän lapsen ensimmäinen sanaton kysymys on: ”Onko täällä yhtään ihmistä minua varten?” Kantamalla lastaan sylissään äiti vastaa tähän kysymykseen. Vasta kun

tämä vastaus on lopullisesti sisäistynyt lapsen ja äidin mieleen, lapsi on valmis lähtemään tutkimaan ympäröivää maailmaa. Sama prosessi on nähtävissä kahden juuri rakastuneen välillä: he tarvitsevat jatkuvasti toistensa läheisyyttä, jotta voivat sisäistää toisen pysyvästi mieleensä. Vasta sitten kun rakastava kuva toisesta ja itsestä on sisäistynyt, he voivat taas keskittyä muuhun ympärillä olevaan elämään. Esimerkiksi lapsen syntymä, lasten muutto pois kotoa tai oman vanhemman kuolema voivat olla tilanteita, joissa keskinäisen läheisyyden puuttuminen nousee pintaan aiheuttaen tunteen: ”Olen parisuhteessa, mutta yksinäinen”. Turvallisen kiintymyssuhteen merkitys korostuu, kun elämässä tapahtuu jokin kriisi tai muutos. Terapiassa auttaa ennen kaikkea se, että molemmilla puolisoilla on siinä mahdollisuus ilmaista tekojen ja sanojen takana olevia tunteitaan, odotuksiaan ja pettymyksiään turvallisesti ja saada samalla uutta ymmärrystä itsestä ja toisesta. Paripsykoterapian tavoite ei siis ole ainoastaan kriisin tyynnyttäminen, vaan uuden turvallisen tunnesiteen luominen. HEIKKI KRUUS paripsykoterapeutti

Lisätietoja: ajanvaraus p. (02) 622 622


Vakuutuksien tunteminen sujuvoittaa hoitoprosessia Vakuutusyhtiöt ovat tärkeässä roolissa monissa Porin Lääkäritalossa tehtävissä toimenpiteissä. Haluamme kertoa, mitä kaikkea on hyvä selvittää ja tietää omista vakuutuksista, jotta sairastumisen tai tapaturman sattuessa hoidon eteneminen sujuisi mahdollisimman mutkattomasti.

P

orin Lääkäritalo on solminut yhteistyösopimukset merkittävimpien vakuutusyhtiöiden kanssa. Yhteistyön tavoitteena on asiakkaan hoidon nopea ja joustava toteutuminen. – Lääkäritalon ja suurimpien vakuutusyhtiöiden välillä on suojattu sähköinen viestinvälitysjärjestelmä, jonka avulla asiakkaillamme on mahdollisuus saada nopeasti vakuutusyhtiön maksusitoumus esimerkiksi leikkaustoimenpiteeseen tai magneettitutkimukseen. Tällöin voimme suoralaskuttaa palvelun vakuutusyhtiöltä, vakuutusyhtiöiden kanssa tiiviissä yhteistyössä toimiva Porin Lääkäritalon yhteyspäällikkö Tiina Äijälä kertoo. Omiin vakuutuksiin kannattaa perehtyä etukäteen, jotta tarvittaessa tietää, mitä ne korvaavat. Tarvittavien papereiden ja todistuksien ottaminen mukaan vastaanotolle nopeuttaa hoitoprosessin etenemistä. Asiakkaiden on myös syytä olla yhteydessä vakuutusyhtiöön ja selvittää esimerkiksi omavastuuosuus ja muut vakuutuskohtaiset asiat.

Kuvantamisen vastaava hoitaja Jouni Stenfors on samaa mieltä ja sanoo oman kiinteän magneetin mahdollistavan entistä nopeamman pääsyn magneettitutkimukseen.

Lasku suoraan vakuutusyhtiölle Lakisääteisiin vakuutuksiin kuuluvat työtapaturma-, liikennevahinkovakuutukset sekä ammattiurheilijoiden vakuutukset. – Työtapaturman sattuessa kannattaa pyytää työnantajalta vakuutustodistus ennen vastaanotolle tuloa. Lisäksi työnantajan on tehtävä sattuneesta tapaturmasta vahinkoilmoitus vakuutus-

yhtiöön, Äijälä selventää. Liikennevahingon sattuessa vastaanottotilanteessa tarvittavia tietoja ovat vakuutusyhtiön lisäksi vahinkopäivä, vahingon aiheuttajan nimi ja ajoneuvon rekisterinumero. Lisäksi asiakkaan on tehtävä viipymättä ilmoitus vakuutusyhtiöön sattuneesta vahingosta. Työantajalla on myös mahdollisuus ottaa työntekijöilleen vapaaehtoisia vakuutuksia, jotka on hyvä selvittää omia vakuutustarpeita miettiessä. Myös itse otettujen vapaa-ajan tapaturmavakuutuksien, sairaskulu- ja matkustajavakuutuksien sisältöön kannattaa tutustua. ANNE-MARI LEHTO

”Työtapaturman sattuessa kannattaa pyytää työnantajalta vakuutustodistus ennen vastaanotolle tuloa.” Sairaanhoitaja Tiina Huru Porin Lääkäritalon sairaalasta sanoo yhteistyön eri osapuolien välillä olevan tärkeää hoitoprosessin etenemiselle. – Sairaalalla ja kuvantamisella on tiivistä vuorovaikututusta, jotta magneettikuvauksen jälkeen hoito jatkuu ilman Lääkäritalosta johtuvia viivästyksiä, Huru mainitsee.

Maksusitoumuksella nopeasti hoitoon

P

orin Lääkäritalon sairaalaan tulevilla asiakkailla on usein vakuutusyhtiön maksusitoumus leikkaukseen. Se takaa nopean hoitoon pääsyn ilman turhaa odottamista.

Malliesimerkki hyvästä yhteistyöstä Rakennusalan töissä tapaturmaisesti kätensä loukannut Pekka Stenholm oli hoidettavana Lääkäritalon sairaalassa kuluneena syksynä, ja työnantajan ottama tapaturmavakuutus kattoi leikkauskulut. Stenholmin hoitoprosessi oli esimerkillinen, ja yhteistyö eri tahojen välillä sujui kuin suoraan oppikirjasta. Työtapaturman jälkeen lääkäri kirjoitti ensimmäisen vastaanottokäynnin yhteydessä lausunnon vakuutusyhtiölle, lisäksi työnantaja toimitti vakuutusyhtiölle tapahtumasta vahinkoilmoituksen. Stenholm sai käteensä ensin fysikaalista hoitoa, mutta kipujen pahentuessa todettiin, että leikkaus on välttämätön. Ultraäänikuvan mukaan näytti siltä, että käsi olisi tarvinnut lopullista mittavamman leikkauksen. – Sairaalassa kuitenkin selvisi, että vamman laatu oli oletettua pienempi, Stenholm sanoo helpottuneena.

Mutkatonta palvelua ja onnea matkassa

Porin Lääkäritalon yhteyspäällikkö Tiina Äijälä ja sairaanhoitaja Tiina Huru työskentelevät päivittäin tiiviisti vakuutusyhtiöasioiden parissa.

Pekka Stenholm pääsi kotiin jo samana päivänä, kun leikkaus tehtiin. – Olen tottunut aina olemaan menossa ja touhuamaan, joten pitkä sairausloma käsi paketissa kauhistutti jo ennalta, mutta onneksi toipuminen lähti hyvin käyntiin, eikä kantosidettäkään tarvittu, Pekka Stenholm kiteyttää tuntojaan. Erikoislääkärin kirjoittaman hakemuksen jälkeen maksusitoumus ja leikkausaika järjestyivät nopeasti. – Olen yllättynyt, että asiat voivat sujua näin hyvin ja matkassa oli myös hyvää tuuria, Stenholm ihmettelee ja kiittelee kaikkien osapuolien joustavuutta.

Hyvässä hoidossa


Lääkärit Anestesiahammashoito Ismo Raitakari

Anestesiologia

Uolevi Salo Juhani Santavirta Eeva-Liisa Sävelä Matti Sävelä Heli Virtanen

Antti Pehkonen Pekka Sipponen Sari Sjövall Timo Virtanen

Kliininen fysiologia

Endokrinologia

Olli-Pekka Heikkilä Jaana Ilomäki Timo Lahin Raili Laiho-Rekola Hanna Sahlsten Kirsi Ylitalo

Paavo Pääkkönen

Fysiatria Jarkko Levola

Geriatria Kalle Honkanen Maritta Salonoja

Gynekologia Tuula Asantila Johanna Haikonen Merja Huttunen Minna Maunola Sinikka Oksa Outi Pakarinen Satu Pietarinen Reetta Uusitalo Kimmo Vihko Outi Yli-Kesti Ari Ylä-Outinen

Gynekologiset leikkaukset Reijo Raitala

Ihotaudit

Pekka Varjo

Korva-, nenä- ja kurkkutaudit

Käsikirurgia Jorma Panula Hanna-Stiina Taskinen

Lastenkirurgia

Tapio Nieminen Ira Saarinen

Timo Lahin

Psykiatria

Ossi Lehmijoki

Hannu Holm Matti Joukamaa Seppo Ojanen Jorma Renfors Marko Sorvaniemi Leena Vahero

Suu- ja leukakirurgia Sydäntaudit Jouko Remes

Terveydenhuolto Anu Toivanen

Psykoterapia

Työterveyshuolto

Hannu Holm Marja-Riitta Neumann Seppo Ojanen Jorma Renfors Leena Vahero

Anja Renfors

Radiologia Elina Heikkilä Timo Lehtonen

Työterveyslääkärit Reetta Järvenpää Marja-Riitta Neumann Anja Renfors Pauli Riikonen Anna Routama-Paana Marja-Riitta Saikkonen Naana Salo Juha Varjo Janne Vehanen Kaija Westergård

Reumasairaudet

Lastentaudit

Ruuansulatuselinten kirurgia

Ahti Huida Matti Kesälä Samuli Ylitalo

Antti Hakkiluoto Arvo Saarelainen Juhani Santavirta Eeva-Liisa Sävelä

Urheilulääkärit

Ruuansulatuselinten sairaudet

Teemu Joutsi Heikki Korhonen Pekka Salminen

Magneettitutkimukset Timo Raudaskoski Simo Savijoki

Muistitutkimukset Maritta Salonoja

Jukka Juhela Anu Virolainen Tuula Vuorio

Keuhkosairaudet

Neurologia

Matti Pietiläinen

Tapani Jolma Kirsi Malmberg-Ceder

Pertti Aarnio Antti Hakkiluoto Jorma Hannukainen Teemu Joutsi Juha Korhonen Harri Mäkelä Tapio Nieminen Jorma Panula Arvo Saarelainen Pekka Salminen

Sotilaslääketiede

Juha Korhonen Sari Malmi

Neurofysiologia

Kirurgia

Plastiikkakirurgia

Esa Rauhala Jan Siren

Ortopedia Ilkka Antti-Poika Pertti Eerola Anti Kukkela Juha Kukkonen Harri Mäkelä Juhani Nirhamo Uolevi Salo Seppo Suominen Matti Sävelä

Tapio Ahola

Jukka Korpela Matti Kukola

Silmäkirurgia Jari Leppälä Taina Naatula-Hyyti Ville Paavilainen Ulla Reunanen

Jyrki Levola Timo Nykänen

Urologia

Verisuonikirurgia Pertti Aarnio Jorma Hannukainen

Veritaudit Seppo Vanhatalo

Otto Ettala Elina Fält Rauno Järvenpää Reetta Järvenpää Teija Kauti Karri Kirjasuo Pauli Kulta Janne Kuvaja Viljami Laine Marja-Riitta Neumann Timo Nykänen Pauli Riikonen Antti Saivo Naana Salo Juha Varjo Janne Vehanen

Muut asiantuntijat Akupunktio

OMT-fysioterapia Mika Kerokoski

Paripsykoterapia Heikki Kruus

Psykoterapia Tuulikki Ahopelto Marjatta Immonen Eija-Maaria Jussila Anja Järvinen Heikki Kruus Pirjo Lehtinen Päivi Nieminen Brita Rantala Päivi Väkiparta

Päihdeterapia Markku Hernesniemi

Mervi Gustafsson Juha-Pekka Kallio Mika Kerokoski Pekka Kuoppala Tapio Uusitalo

Ravitsemusterapia

Alaraajafysioterapia

Seksuaaliterapia

Tiina Stenman

Solja Salminen

Fysioterapia

Sosiaalipsykologia

Mervi Gustafsson Merja Haavisto Petteri Joukamaa Päivi Joukamaa Juha-Pekka Kallio Mika Kerokoski Pekka Kuoppala Tiina Stenman Tapio Uusitalo Kristiina Ylistalo

Kalervo Nikkilä

Reino Jokiranta

Sisätaudit

Yleislääketiede

Tapio Ahola Kalle Honkanen Jukka Korpela Hannu Koskivirta Matti Kukola Paavo Pääkkönen Jouko Remes Maritta Salonoja Pekka Satomaa Esa Soppi Margarita Tynni Seppo Vanhatalo

Esko Karra Pauli Korkeamäki Raili Laiho-Rekola Jyrki Levola Ilkka Piisi Anja Renfors Marja-Riitta Saikkonen Anu Toivanen Kaija Westergård

Kiropraktiikka

Yleislääkärit

Muistitutkimukset

Sami Elamo

Pirjo Lehtinen Hanne Suckman

Matti Kuuri-Riutta

Kuntohoitaja Jorma Pohjonen

Lymfaterapia Pekka Kuoppala Marianne Tikkanen Leena Hannula

Roope Mäkelä

Seksuaali- ja pariterapia Leena Hannula

Syömishäiriöklinikka Toimintaterapia Venla Nordström

Työterveyspsykologia Helena Säynäjäkangas

Urheiluhieronta Urheiluklinikka Urogynekologinen fysioterapia Virve Mujunen

Äitiysneuvola Kristiina Kuusisto Merja Leppänen Taina Pösö Helena Väkiparta

Porin Lääkäritalo I Itsenäisyydenkatu 33, 28100 Pori I Varaa aikasi numerosta 622 622 tai www.porinlaakaritalo.fi

Ota osaa kilpailuun ja voita hieronta! Vastaukset väittämiin löydät tästä lehdestä. Rastita oikea vaihtoehto ja postita kuponki 30.12.2011 mennessä. Olet mukana arvonnassa, jossa on palkintona hieronta. Edellisen kilpailun voitti Sirkka Pintilä Porista. Onneksi olkoon! Lähetä vastauksesi postitse osoitteeseen Porin Lääkäritalo/arvonta, Itsenäisyydenkatu 33, 28100 PORI. Voit vastata kilpailuun myös nettisivuiltamme osoitteessa www.porinlaakaritalo.fi. 1. 70-v miehillä alhainen testosteronipitoisuus on noin 10 prosentilla 30 prosentilla 70 prosentilla 2. Rasvansiirron lopullinen hoitotulos on nähtävissä toimenpiteen päätyttyä

kuukauden kuluttua kuuden viikon kuluttua 3. Ihon täyteainepistoksien jälkeen toipumisaikaa on ei lainkaan viikko kaksi viikkoa 4. Parisuhdeterapian tavoitteena on riitelyn lopettaminen erillisyyden vähentäminen turvallisen tunnesiteen luominen 5. Vakuutuksen tiedot on hyvä selvittää vakuutusyhtiöstä maksusitoumuksen saamiseksi ennen vastaanotolle tuloa yhdessä lääkärin kanssa pyytää hoitohenkilökuntaa selvittämään asia

Ota osaa kilpailuun ja voita hieront a! Nimi

Osoite

Puhelin


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.