RUOKAVÄYLÄ 17–19. Seuraavat ovat keskiviikkona 16.11. ja 14.12., Fellman jatkaa. Illallisilla tarjottavat ruoka-annokset riippuvat siitä, mitä ruoka-aineita ravintolassa ja kaupassa on kulloinkin jäänyt yli. – Pyrimme siihen, että aina olisi salaattia sekä kasviskeitto ja kaksi muuta ruokavaihtoehtoa, Annika Fellman sanoo. Ilmaisten illallisten tarjoamista Fellmanit kokeilivat jo viime joulun alla. – Yksityishenkilön ideasta tarjosimme vähävaraisille jouluaterian. Teimme yli 30 annosta, joista yhdeksän perheisiin ja 21 yksinäisille ihmisille. Silloin jaoimme ruuan koteihin; jakoapua saimme kaupungin sosiaalitoimelta, he kertovat. Todennäköisesti he tulevat toteuttamaan vastaavan myös tänä vuonna. – Facebookin kautta on jo ilmoittautunut talkootyöntekijä, Annika Fellman sanoo. Loviisalaisyrittäjät haluavat samalla haastaa itäisen Uudenmaan muut ravintolat ja ravintoloitsijat mukaan pienentämään ruokahävikkiä. – Parasta olisi, jos saisimme aikaiseksi ringin, jossa olisi mukana ravintoloita aina Sipoosta Porvooseen ja Loviisaan asti, Atte Fellman sanoo. – Tällöin ravintoloitsijat voisivat sopia vaikka vuorot, jonka mukaan esimerkiksi kahden viikon välein jossain päin itäistä Uuttamaata tarjoiltaisiin ilmaisia hävikkiruokaillallisia, hän jatkaa. Fellmanit myöntävät, että ilmaisten illallisten tarjoaminen tuo myönteistä julkisuutta ravintolayritykselle. – Ennen kaikkea itselle tulee hyvä mieli, jos vain voi jollain tavalla auttaa toista ihmistä, Annika Fellman korostaa. MARKO WAHLSTRÖM
28. SYYSKUUTA 2016
17
S-ryhmä palkkaa 11 traineeta kaupan alalle ITÄ-UUSIMAA S-ryhmä palkkaa 11 uutta traineeta syksyllä kaupan alalle sekä matkailu- ja ravitsemisalalle. S-Trainee-ohjelma tarjoaa väylän ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneille nuorille tulevaisuuden avaintehtäviin. – Tällä hetkellä kauppa kansainvälistyy voimakkaasti ja on suurimmassa murroksessa sataan vuoteen. Uusien kykyjen kasvattaminen on meille
tärkeämpää kuin koskaan, SOK:n henkilöstöjohtaja Susa Nikula kertoo. Ohjelmaan voivat hakea hiljattain ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneet tai lähiaikoina valmistuvat. Hakuaika päättyy 7.10. Paikkoja on auki Osuuskauppa Varuboden-Oslassa, Etelä-Karjalan Osuuskaupassa, HOK-Elannossa, Osuuskauppa Suur-Savossa, Sokotel Oy:ssä ja SOK:ssa. IV
Lohikalojen syysrauhoitus alkoi PORVOO–SIPOO Porvoon ja Sipoon kalastusalue muistuttaa lohikalojen syysrauhoituksen alkamisesta. Lohi ja taimen ovat rauhoitettuja syys-, loka- ja marraskuun ajan joissa ja puroissa sekä siika mereen laskevissa joissa ja puroissa. Sipoon-, Musti-, Porvoonja Ilolanjoessa on vielä tiukemmat rajoitukset. Niissä kaikki kalastus, pois lukien onkiminen, pilkkiminen ja katiskalla kalastaminen on kielletty 30.11 asti. Sipoonlahti on samana aikana rauhoitettu niin, että kaikki kalastus on kielletty. Kokonaan uusia säädöksiä ovat jokisuu- ja jokialueen verkkokalastuskiellot. Meressä kilometriä
A
Uutta on kielto kalastaa taimenta pintaverkolla. lähempänä vaelluskalavesistöön kuuluvan joen suuta on kalastaminen verkolla kielletty 31.10. asti. Vaelluskalavesistöön kuuluvassa joessa kalastus verkolla on kielletty 30.11. asti. – Uutta on myös kielto kalastaa taimenta pintaverkolla meressä. Pintaverkolla tarkoitetaan veden pintaan tai lähemmäksi kuin 1,5 metriä veden pinnasta asetettua verkkoa, isännöitsijä Gabi Lindholm kertoo. IV
Ruokamessut Taidetehtaalla Svenska-veckanilla PORVOO Haaga-Helian Porvoon toimipisteet opiskelijat ovat saaneet tehtäväkseen järjestää ruotsalaisuuden viikolla (Svenska-veckan) marraskuun alussa ruokatapahtuman.
– Tapahtuma järjestetään Taidetehtaalla perjantaina 4.11., opiskelija Emilia Raussi kertoo. Opinnäytetyönä toteutettavan ruokatapahtuman toimeksiantajana on Svenska Finlands Folktinget. IV
HOIKKA MUOTO, HYVÄÄ MAKUA. VALTAVA MAKU NÄIN PIENI HINTA OSOITTAA
PARHAAT PIKKUJOULUT VARATAAN NYT!
LISÄTÄY
PRESTBACKAN
TRATTI sauna-, kokous- ja majoitustilat
Pitokartano tarjoaa tilat isommankin pikkujouluryhmän ruokailuun -tilaa jopa 150 hengelle.
SOPII HYVIN PIKKUJOULUILLE - kysy lisää!
Vuokraa vaikka viikonlopuksi!
Ota yhteyttä ja varaa oma juhlasi nyt!
0400 804 883
info@prestbacka.fi | Myrskyläntie 526, Huuvari
w w w . p r e s t b a c k a . f i
EUROLL TE A
127
JA LANKKUPIZZAT AMERICANA JA 0,5 L JUOMA YHTEISHINTAAN
POLLO AMERICANA VEGE, BEEF’N’ROAST, KANA, PARMANKINKKU
Tarmola, Porvoo
90
Kotipizza Tarmola, Porvoo Werner Söderströminkatu 22 me kuljetamme! Werner 22 Puh. (019) Söderströminkatu 580 636 Puh.10.30-21, Puh.Puh. (019) 636 la 11-22, su 12-21 ma-to pe580 10.30-22, Avoinna: ma-to 10.30-21, peei 10.30-22, 11-22,tarjoukseen. su 12-21 Tarjous voimassa 28.9.-12.10.2016, voi yhdistää la toiseen Verkkokaupassa hinta päivittyy tarjoushinnaksi siirtyessäsi kassalle.
28.9.–12.10.2016, ei voi yhdistää toiseen tarjoukseen. Tarjous on voimassa 10.–24.8.2016, ei voi yhdistää toiseen tarjoukseen. Verkkokaupassa hinta päivittyy tarjoushinnaksi siirtyessäsi kassalle.
Tiesitkö, että Itäväylässä ilmoituksen hintaan sisältyy aina myös ilmoitusvalmistus.
KPL NORM. 9,90
KPL