Kesäteatteri A R T X E ITäVäyLäN LIITE - KESäKUU 2013
Kesäteatteri ammattilaisten ja harrastajien yhteistyönä L
Putkosen perhe vahvasti mukana -Elokuva jätti syvän jäljen tunteisiin, mutta sen jälkeen elokuvan pohjalta tehdyt teatteriesitykset ovat tuntuneet vesitetyiltä, sanoo käsikirjoituksen Porvoon Kesäteatteriin uudelleen kirjoittanut Hortto Kaalon alkuperäisjäsen Marko Putkonen, Suomen Kansallisoopperasta eläköitynyt solisti ja kirjailija. Uusi käsikirjoitus pohjautuu löyhästi Emil Lotianun elokuvaan sekä Maksim Gorgin novelliin mustalaisheimon vanhimmasta Makar Tsudrasta. Marko on kirjoittanut
ITäVäyLä/MARKO wAHLSRTÖM
Mustalaisleirin tunnelmissa vasemmalta Harri Blomerus, Feija Åkerlund, Antonio Flores, Ellen Åkerlund, Tiina Lepistö, Noora Laitinen, Marko Putkonen, Mari Kankaala, Janus Putkonen, koreografi Mia Vasara ja ohjaaja Tuovi Putkonen.
aiemmin uudet sovitukset mustalaisaiheisista teoksista Carmen, mustalaisnainen ja Kaunis Veera. Molemmat teokset saivat suuren suosion ”mustalaistettuina” versioina Porvoon Mustalaismusiikin festivaaleilla, Porvoon Kesäteatterissa ja Loviisassa Svartholman linnoituksessa. Putkosten perhe on vahvasti edustettuna Mustalaisleirissä. Kokonaisuuden ohjaa Tuovi Putkonen, heimon vanhinta esittää Marko Putkonen ja keskeistä miesroolia Loiko Zobaria näyttelee heidän poikansa Janus Putkonen. Siskon Rusalinan roolia esittää tosielämänkin sisko, ammattinäyttelijä Krista PutkonenÖrn. Janus Putkonen vastaa myös lavastuksesta.
Laulava ja tanssiva mustalaisleiri Jyväskylän Kaupunginteatterin vuoden 1988 kantaesityksen koreografi Mia Vasara lupautui uuden sovituksen koreografiksi, koska on esiintynyt paljon Hortto Kaalon kanssa tanssijana ja on heidän läheinen ystävänsä. Hän on monipuolisen tanssijanuran tehnyt pedagogi, koreografi ja yksi Suomen johtavista mustalaistanssin koreografeista. Mustalaisleirillä esiintyy Tanssiryhmä Mia Vasara-Seppo Lindy. Musikaalin roolit ovat suurimmalta osin Porvoon Teatterin näyttelijöiden harteilla. Naispääroolissa Raddana nähdään Roomassa nykyisin näyttelevä ja te-
atteritaidetta opiskeleva Noora Laitinen. Muista Porvoon Teatterin tutuista näyttelijöistä ovat mukana Eeva Puromies, Mari Kankaala, Mia Lehtola, Lasse Rantanen, Jaakko Huotari, Ronda Lindberg, Janne Alastalo, Soila Tikkanen, Ilkka Kinosmaa, Johanna Saarikallio, Tuula Venäläinen ja Juho Siimes. Puvustaja Anne Ratia on mukana myös näyttelijänä, samoin maskeeraaja Sanna Saarnio. Harri Ahvenainen JONNA ÖSTByE
egendaarinen mustalaisyhtye Hortto Kaalo on mukana Porvoon Teatterin tähän asti suurimmassa kesäteatterihankkeessa. Mustalaisleiri muuttaa taivaaseen-musikaalin yli nelikymmenpäinen esiintyjäjoukko muusikoineen, hevosineen ja tanssijoineen luo Kokonniemen laskettelukeskuksen alueelle draaman, jota suuri yleisö rakastaa erityisesti sen sisältämän musiikin vuoksi. Musiikki on valtaosaltaan Venäjän mustalaisten kansanmusiikkia, mukaansa tempaavaa, iloista ja surullista, kuten elämä. Monet laulut ovat tuttuja myös Hortto Kaalon ohjelmistosta. Hortto Kaalon Feija ja Iris Ellen Åkerlund esiintyvät teoksessa omina itsenään. Musikaalissa venäläiselle romanileirille tulee ryhmä suomalaisia romaneja hevostenostomatkalla, mutta he viihtyvätkin sitten leirillä soittaen, laulaen ja tanssien.
on rakentanut lavasteita. Askolasta tulevat Tiina Lepistö ja Harri Blomerus ja pääkaupunkiseudulta Krista Putkonen-Örn, Anette Åkerlund, Tuuli Pitkänen ja Antonio Flores. Mukana on myös lapsinäyttelijöitä sekä Roomasta Porvoon kesään lentänyt italialainen commedie dell’artenäyttelijä Marco Ziello. Muusikkoina esiintyvät viulisti Elina Mieskolainen, haitaristi Ari Suomela ja basisti Jorma Ojanperä.
MUSTALAISLEIRI MUUTTAA TAIVAASEEN Perustuu Emil lotianun elokuvaan ja maksim Gorkin novelliin
Kirjoittanut MarKo PutKonEn | ohjaus tuovi PutKonEn | Musiikki FEija ÅKErLund ja perinteinen mustalaismusiikki | Musiikin sovitus ja harjoittaminen MarKo PutKonEn | Koreografia Mia vasara | Lavastus, tekninen toteutus ja grafiikka janus PutKonEn | Puvut annE ratia Maskeeraus sanna saarnio | tuottajat Porvoon teatteri ry ja tMP-ohjelmatuotanto oy
Porvoonjoen länsiranta, Kokonniementie 17 Laskettelukeskuksen alueella kahvila ja pysäköintilat
ke 3.7. klo 19
Esitykset:
la 6.7. klo 19
su 7.7. klo 15
ke 10.7. klo 19
Esitykset la 13.7. klo 19
su 14.7. klo 15
ke 24.7. klo 19
la 27.7. klo 19
su 28.7. klo 15
Liput 25€ / 22€ fi Ennakkomyynti Piletti. i tter tea n ja Porvoo 16 040 571 0680 ark. klo 10i.fi tter tea www.porvoon