4 minute read

PÄIVIN PALSTA

INSPEHTORIN TERVEHDYS

Tiedekuntamme inspehtorina esitän uusille opiskelijoille lämpimät onnittelut opiskelupaikan johdosta ja toivotan niin uusille kuin vanhoille opiskelijoille hyvää syksyn alkua covid19-pandemiasta huolimatta. On harmillista, että moni hartaasti odotettu ja vaivalla suunniteltu tapahtuma jää toteutumatta, siirtyy hamaan tulevaisuuteen tai pidetään vain virtuaalisesti. Samalla mahdollisuudet henkilökohtaisten kontaktien ylläpitämiseen ja uusien ystävyyssuhteiden luomiseen heikentyvät.

Advertisement

Olosuhteille emme valitettavasti voi mitään, mutta voimme kuitenkin itse vaikuttaa siihen, miten niihin suhtaudumme. Etäopiskelu voi vapauttaa aikaa asioihin, joita aikaisemmin ei ole ajanpuutteen vuoksi voinut harjoittaa. Tarjolla on esimerkiksi monenlaisia liikuntamahdollisuuksia, kuten myös podcasteja, webinaareja ja rentoutusharjoituksia. Nyt on aikaa lukea muitakin kuin pääsykoe- ja oppikirjoja tai aloittaa vaikka uusi harrastus.

Pandemiatilanteen vuoksi opetus tapahtuu pienemmissä ryhmissä, jolloin tutustuminen ryhmän jäseniin voi olla mutkattomampaa. Ujojen ja hiljaisten voi olla helpompaa saada äänensä kuuluville verkon kautta, kun puhumista ei tarvitse jännittää eikä ”suunvuoron” saaminen ole nopeudesta kiinni. Ehkä tämän kokemuksen jälkeen osaamme myös antaa aikaisempaa enemmän arvoa yhteisöllisyydelle ja yhdessä tekemiselle. Koska kotona opiskelu lisääntyy, on hyvä huolehtia siitä, että läppärissä on ajantasaiset tietokoneohjelmat ja että kotona on siisti ja edes kohtuullisen ergonominen työpiste. Työpisteellä on myös henkistä merkitystä opiskelun ja vapaa-ajan erottajana. Kannattaa myös tehdä tavanomaiset päivänaloitusrutiinit ja pukeutua päivävaatteisiin, vaikka jäisikin kotiin opiskelemaan. Vuorokausirytmistä ja säännöllisestä aterioinnista on hyvä pitää kiinni.

Moni opiskelija kokee riittämättömyyden tunnetta ja saattaa syyllistyä vitkutteluun, kun opintoihin tuntuu olevan ”koko päivä” aikaa. Tämän seurauksena opiskelupäivät venyvät, ja opiskelun ja vapaa-ajan raja hämärtyy. Tähän auttaa se, että jo edellisenä päivänä listaa kolme tärkeää tehtävää, jotka seuraavan päivän aikana tekee. Suoritettujen tehtävien yliviivaaminen listalta tuottaa tyydytystä. On myös tärkeä päättää, mihin asioihin syventyy perusteellisesti ja mitkä tehtävät voi hoitaa nopeammin. Vitkuttelua tai jonkin asian liian perinpohjaista tekemistä estää se, että etukäteen päättää tehtävän suorittamiseen käytettävissä olevan ajan.

Opiskelupäivä kannattaa rytmittää siten, että siihen aikataulutetaan taukoja. Tauon aikana voi palkita itsensä hyvällä kahvilla, puhelulla jollekin läheiselle, kävelylenkillä äänikirjan kera tai vaikka kuntosalikäynnillä. Opiskelussa palkinto ja onnistumisen tunne tulevat vasta pidemmän ajan päästä. Koska ihmisellä on tapana tavoitella välitöntä mielihyvää – jota esimerkiksi nettipelaaminen, somettaminen tai herkuttelu antaa – vaatii opintosuoritusten aikaansaaminen

sitkeyttä ja tahdonlujuutta. Ei siis kannata reagoida jokaiseen viestiääneen tai tarkistaa somekanavia varttitunnin välein.

Kannattaa miettiä, mitkä ovat itselle parhaiten sopivat opiskelutekniikat: oppiiko parhaiten lukemalla, kirjoittamalla, käsitekarttoja tekemällä vai kenties opiskelukavereiden kanssa keskustelemalla? Vai olisivatko harjoitustehtävät ja oikeustapausten pohdinta sittenkin oma juttu? Pandemiaaikanakin on mahdollista pitää lukupiirejä tai tutustua oikeustapauksiin yhdessä joko pienryhmissä tai verkossa. Opiskelukavereiden välistä yhteenkuuluvuuden tunnetta voi edistää olemalla kiinnostunut muiden kuulumisista.

Oman henkisen ja fyysisen hyvinvoinnin ylläpitäminen on tärkeää. Vaikka etäopiskelu ja yksinäisyyden tunne tuntuisivat tällä hetkellä raskaalta, pandemiassa on toivottavasti kysymys vain lyhyestä ajanjaksosta suhteessa opiskeluajan kokonaiskestoon. Vaikka opinnot olisivat tilapäisesti edistyneet toivottua hitaammin, ei mitään ole vielä menetetty. Mahdollisuuksia lähikontakteihin ja erilaisiin tapahtumiin osallistumiseen tulee olemaaan vielä kosolti tarjolla.

Tutkimusten mukaan hyvän tekeminen lisää onnellisuuden tunnetta. Voit siis parantaa sekä omaa että toisen hyvinvointia tekemällä opiskelukaverille tai vaikkapa sukulaiselle pienen palveluksen tai sanomalla jotakin ystävällistä. Mitäköhän hyvää voisit tänään tehdä?

Me autamme sinua menestymään opinnoissasi ja urallasi.

SUOMEN LAKI -HAKUPALVELU: aina ajantasainen lainsäädäntö, ainutlaatuinen Aikakone, oikeuskäytäntö ja esityöt FOKUS: päivittyvät hakuteokset eri oikeudenaloilta VERKKOKIRJAHYLLY: tenttikirjasi diginä Palvelut ovat rajoituksetta käytettävissäsi yliopiston verkossa. Kysy lisää opiskelijakirjastostasi!

SUOMEN LAKI -kirjat ja muu Alma Talentin kirjallisuus 40 % alennuksella osoitteessa shop.almatalent.fi koodilla PYKETU20.

Oikeustieteen opiskelija Siiri Rajapuron vinkit * tiedonhakuun:

DIGITIETOA ON KÄTEVÄ KÄYTTÄÄ Verkkotentissä, etäopiskelussa ja esimerkiksi harjoitustyön tekemisessä saatat tarvita monia eri lähteitä. Samanaikaisesti on selattava vaikkapa esitöitä, valiokuntamietintöjä, säädöstekstejä ja kirjoja. Tarvittavan kirjallisuuden painettujen versioiden metsästäminen vie aikaa ja kuluttaa hermoja – eikä kirjastokappaleita riitä koskaan kaikille. Printtikirjaa käyttävä joutuu kovan paikan eteen, kun aikapaineen alla pitää plärätä tieto kirjoista. Kun käytät Fokusta, Verkkokirjahyllyä ja Suomen Lakia, voit pitää tarvittavan tiedon auki ruudullasi useassa ikkunassa – ja lisäksi hyödyntää hakutoiminnallisuutta, jolloin oikea tieto löytyy hetkessä. LÖYDÄ OLENNAINEN Juridiset teokset voivat olla sisällöltään hyvinkin laajoja. Verkkokirjahyllyn kirjojen ja Fokuksen hakuteosten lukunäkymässä voit halutessasi säilyttää sisällysluettelon koko ajan tekstin rinnalla, jolloin sisältö hahmottuu hyvin ja pysyt jatkuvasti kärryillä siitä, missä kohdassa kokonaisuutta liikut. Viittaukset palveluiden välillä ohjaavat lisätiedon pariin ja näyttävät ko. lain lakikirjaa selaamatta. Esimerkiksi Fokus-teoksissa on tekstin sisäisiä linkkejä, jotka näyttävät sinulle tekstisisältöön liittyvän lainkohdan suoraan Suomen Laki -palvelusta – ja vastaavasti Suomen Laista on linkitetty Fokukseen. AIKAKONE VIE HISTORIATIETOON Aikakone on Suomen Laki -palvelun ainutlaatuinen toiminnallisuus, jonka avulla näet säädökset sellaisina kuin ne olivat jonain valitsemanasi ajanhetkenä. Aikakonetta tarvitset vaikkapa seminaaritöissä ja tietysti myöhemmin työelämässä – käytännön asianajotoimistotyössä tulee usein vastaan tilanteita, joissa aikaisemmin voimassa olleen lainsäädännön tila pitää selvittää.

Tiesitkö, että Alma Talentin sisältöpalvelut ovat veloituksetta käytössäsi yliopiston verkossa? Kysy lisää opiskelijakirjastostasi!

*Ilmoituksen mallina: Siiri Rajapuro

MAINOS

Ota urallasi loikka ylöspäin.

Haluaisitko saada mielenkiintoisia työtehtäviä mukavassa työympäristössä ja olla osa sitoutunutta ja kansainvälisesti arvostettua tiimiä?

Olemme Suomen johtavia liikejuridiikkaan erikoistuneita asianajotoimistoja ja etsimme jatkuvasti joukkoomme opintojensa eri vaiheissa olevia opiskelijoita.

Jos kiinnostuit, lue lisää ja lähetä hakemus osoitteessa www.ww.fi/careers.

Autamme sinua ottamaan loikan kohti huippuammattilaisuutta.

This article is from: