up37c

Page 9

POMARKKU ja KANKAANPÄÄ

No 37 20.10.2010

9

Pomarkun Pyry teki tärkeän talkootyön:

Isonevan pitkospuut vaihdettiin uusiin pintalankkuihin * Pomarkun kirkonkylä vanhoine rakennuksineen on yksi Suomen parhaiten säilyneistä vanhoista maaseututaajamista. Sitä tullaan ihastelemaan joka kesä. * Viehättävä kylänraitti, Pomarkunjoki kauniine koskineen ja vanhanaikaisine kivisiltoineen saavat kulkijan pysähtymään keskustaan ja ihastelemaan näkemäänsä. * Kunta on saanut maisemista kiitosta, mutta kiitosta tulee myös muualta. Isonevan soidensuojelualueen lahonneet ja maatuneet pitkospuut saatiin juuri uusittua. Neljän talkoopäivän työn teki pesäpalloseura Pomarkun Pyry. - Onneksi ehdimme ennen talvea ja maan jäätymistä, iloitsee poikien pesäpallon vetäjä Risto Peltomaa.

M

aaseutu ja luonto elävät voimakkaasti Pomarkussa. Kunnassa on isoja järviä ja soita. Isojärvessä on hyvin paljon saaria ja rantaviivaa peräti 152 kilometriä. Pomarkun Isojärvi on Pohjois-Satakunnan suurin järvi. Pomarkussa on Isojärven lisäksi useita pieniä luonnonkauniita järviä, kuten Valkjärvi, joka myös tarjoaa hyvät mahdollisuudet virkistäytymiseen.

Pintalankut kestävät 15 vuotta Isonevan soidensuojelualue sijaitsee valtatie 23:n varrella hieman Pomarkusta Poriin päin. Upea keidassuoalue on kooltaan 800 hehtaaria ja lajistoltaan mielenkiintoinen. Alueella on kaksi lyhyehköä helposti kuljettavaa pitkospuureittiä ja reittien varsilla on monipuolisia kohdeopasteita, jotka kertovat suon maaperästä, kasvillisuudesta ja linnustosta. Alueella on myös tulentekopaikka ja laavu sekä lintutorni, reittien lähtöpisteessä on tilava paikoitusalue. Soidensuojelualue on erittäin suosittu retkeilykohde. Nyt tämä suosittu retkeilykohde sai uudet pitkospuut. Metsähallitus, Pomarkun kunta ja Eu-rahasto maksoivat painekyllästettyjen pintalankkujen ostamisen ja höyläämisen. Rahaa meni siihen 27.000 euroa. Omistajat kilpailuttivat urheiluseurat saadakseen pitkospuiden vaihtamiseen hyvän porukan. Sen voitti Pomar-

kun Pyry, jolle maksetaan 10.000 euroa perusteellisesta työstä. Noin kaksikymmentä talkoolaista käytti neljä työpäivä uusiessaan noin 1,5 kilometrin alueen. - Alussa päätettiin jättää uusimatta vanhasta lenkistä kilometrin verran, Risto Peltomaa kertoo. Pitkospuut uusittiin 25 vuotta sitten ja niitä on paikkailtu sen jälkeen usein. Lahonneet puut kerättiin pois ja tilalle asetettiin komeat paksut pintalankut sekä tukevat aluspuut. Kolme lankkua riittää hyvin kävelijälle, vaikka jokainen talkoolainen putosi muutaman kerran jäätävän kylmään suohon. Urheiluseuran vetäjä Risto Peltomaa iloitsi siitä, että alle 10-vuotiaiden pesäpalloilijoiden vanhemmissa löytyi runsaasti ammattitaitoa työhön. Mukana oli osaavia kirvesmiehiä ja muita ammattilaisia.

Paljon väkeä nytkin Isonevan suot kiinnostavat monenlaisia kulkijoita. Neljän talkoopäivän aikana kävi Peltomaan mukaan useita vaeltajia, jotka nauttivat raikkaasta syyssäästä. Myös kasvillisuus ja ruskan tuomat värit kiinnostavat luontoihmisiä. - Keväällä emme olisi

Pomarkkulaiset ovat kovia tekemään talkootyötä, pitkospuita tekivät mm. Jarkko Viljanen (vas.), Jouni Heinonen, kotikonnuillaan piipahtanut Raimo Viljanen ja Jorma Syrjänen.

voineet uusia pitkospuita, koska se olisi häirinnyt lintujen pesimistä. Nyt ehdimme työn tehdä juuri ennen talven tuloa, Risto Peltomaa iloitsee. Pomarkussa suomalainen luonto esittäytyy parhaimmillaan. On kymmeniä järviä ja jokia koskineen, laajoja soita ja erämaisia metsiä. Kunnassa on peräti 40 järveä! Ja Pomarkku on heti Porin naapurissa!

Vanhemmat ovat iloisia voidessaan edesauttaa lastensa menestymistä pesäpallossa. Rahaa tuli mukavasti ensi vuoden matkoihin ja uusiin vapaa-ajan asuihin.


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.