kk41

Page 11

MENOVINKIT

28.10.2009 N:o 41 11

Kulmakunnan kultakurkku Herkkä tulkinta vei voittoon Bassossa –kappaleella. Etenkin tulkinnan herkkyys vetosi. Voiton ratkettua pelkkää hymyä ollut Helstola kertoi saapuneensa kisailemaan Salosta asti. Varissuo ja Basso eivät kuitenkaan olleet hänelle vieraita paikkoja ennestään, sillä Helstola sanoi asuneensa Varissuolla aiemmin kymmenen vuoden ajan. Kilpailusuorituksestaan hän harmitteli, ettei ensimmäisellä kierroksella saanut itsestään aivan niin paljoa irti, kuin oli ajatellut. Where the Wild Roses Grow taasen sujui suunnitelmien mukaan. Yllättäen Helstola kertoi, ettei ole koskaan aiemmin esittänyt kyseistä kappaletta karaokessa. Tulkinnasta päätellen olisi helposti voinut kuvitella, että kyseessä olisi ollut yksi voittajan vakiokappaleista. Finaalissa Helstola aikoo hemmotella kuulijoitaan eri ohjelmistolla. - Kappalevalinnat ovat pitkälti listoista kiinni, hän tuumi. Kulmakunnan Kultakurkun seuraava alkukarsinta käydään keskiviikkona Ravintola Koivussa kello 21.00 alkaen. Lauri Simola Ravintola Basson alkuerässä voittoon lauloi Varpu Helstola (vas.), jonka palkitsi Basson Terhi Järvinen.

Karaoketunnelma kupli Ravintola Bassossa viime torstaina, kun Kulmakunnan Kultakurkun neljäs alkukarsinta pyörähti käyntiin illansuussa. Runsaslukuisen ravintolakansan seasta lavalle kipusi illan aikana tämän vuoden alkukarsintojen suurin kilpailijajoukko, kaikkiaan 17 laulajaa. Mukana oli useita tuttuja kasvoja edellisiltä kierroksilta, jotka olivat saapuneet kokeilemaan tuomareiden armollisuutta ja äänensä kantavuutta uudempaan kertaan. Kilpailukappaleiden suhteen olivat seinät leveällä ja katto korkealla. Kultakurkkukandidaatit pudottelivat nuotteja niin kotimaisten klassi-

koiden, kuin ulkomaistenkin kappaleiden tahdissa. Tuoreena kasvona kilpalaulantaan oli lähtenyt mukaan Babis Sketo, joka herätteli Frank Sinatraa henkiin tulkitsemalla Something Stupid – kappaleen. Toisella kierroksella Sketo luotti jo suomalaisen melankolian tehoon vetäisten Unto Monosen säveltämän ja Reijo Taipaleen tunnetuksi tekemän Satumaan. Kilpailun keskivaiheilla esiintynyt Katariina luotti kotimaiseen tuotantoon. Vahvaääninen kilpailija esitti komeasti Sulle silmäni annan ja Menin raiteiltain –kappaleet. Erityisesti mieleen jäi Nadja Määttälä, jonka todella valmis esitys sai ravintola-

kansan ryhtymään rytmiryhmän virkaan, kun yleisön kädet hakkasivat tahtia ja kenkien korot kopisivat lattiaan kappaleen tahdissa. Määttälän harjaantuneesta otteesta kertoi omaa kieltään kaikin puolin suvereeni esiintyminen: hän käsitteli mikrofonia ammattilaisen elkein, eikä naisen tarvinnut katsahtaa näytöllä juoksevia karaokesanoja kuin muutaman kerran esityksensä aikana.

Voittopokaali matkasi Saloon

lukierroksen jälkeen tuomareiden äänet olivat lopulta hajonneet eri kilpailijoille, joten yleisön antamia äänestyslipukkeita laskettiin jännityksellä. Kun jokainen lappu oli tarkistettu, ratkesi peli lopulta Varpu Helstolan hyväksi. Ensimmäisellä kierroksella 1980-luvulle yleisönsä vienyt Helstola lauloi Scorpionsin Wind of Changen. Lopullisesti yleisön sydämiin Helstola pääsi todella kauniilla tulkinnallaan Nick Caven ja Kylie Minoguen duettona tunnetuksi tulleella Where the Wild Roses Grow

Kuten edellisissäkin esikarsinnoissa, oli myös tällä kertaa kärkipään kamppailu erittäin tasaista. Kahden lau-

Kulmakunnan Kultakurkku karaokekisan aikataulu

osakilpailut:

TO 1.10. klo 20.00 Bar Oliver Varissuon liikekeskus Kellonajat ovat kisan PE 9.10. klo 19.00 Akselin Tupa Littoistentie 48, Littoinen alkamisaikoja, joten TO 15.10. klo 19.00 Pub Vanha Varis Varissuon Liikekeskus ilmoittaudu hyvissä ajoin TO 22.10. klo 19.00 BassoVarissuon liikekeskus ja varaa omat kilpailuKE 28.10. klo 21.00 Ravintola Koivu Koivulan liikekeskus kappaleesi. TO 5.11. klo 20.00 Mr. Fox Vanha Hämeentie 105 (kaksi laulua / kilpailija) Finaali keskiviikkona 11.11. klo 21 alkaen Ravintola Koivussa


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.