Lydian tarina: suomalaisnaisen rohkeutta natsien Berliinissä

Ensimmäisen maailmansodan päättyessä ja Weimarin tasavallan aikana (1918–1933) Berliini oli suuri metropoli. Suuren inflaation ja työttömyyden takia Berliini oli myös kurjuuden paikka. Ensimmäisen maailmansodan vammautuneet veteraanit kerjäsivät kaduilla. SA:n väkivalta ja häiriköinti oli myös osa normaalia elämää. 1930-luvulla Berliini koki natsien valtaannousun. Kaupunki, joka oli ollut Weimarin tasavallan taiteen ja kulttuurin keskus, muuttui nopeasti totalitarismin ikeen alla.

Suuret poliittiset muutokset tapahtuvat yleensä vähitellen, mutta tässä tapauksessa kaikki eteni hyvin nopealla aikataululla. Hitlerin valtaannousua tammikuussa 1933 seurasi jo helmikuussa maamerkki Reichstagin eli valtiopäivien poltto. Pahantahtoisen turvallisuuspoliisin jatkuva läsnäolo, juutalaisten liikkeiden huhtikuinen boikotti ja toukokuun kirjaroviot muuttivat elämää näkyvällä ja konkreettisella tavalla jo 1933. Ilmapiiri ei ollut suosiollinen toisinajattelijoille.

Saksan kirkot reagoivat Hitlerin valtaannousuun eri tavoin. Vatikaani teki NatsiSaksan kanssa Concordat -sopimuksen jo 1933. Tuolla Hitlerin kannalta tärkeällä sopimuksella katolinen kirkko neutralisoitiin ikään kuin valtion suojelua vastaan. Protestanttipuolella innokkuus Hitleriä kohtaan oli erityisen suurta, sillä moni pastori piti Hitleriä lain ja järjestyksen tuojana kovin vapaamieliseen yhteiskuntaan. Ei ole siis ihme, että evankelinen kirkko seurasi suurimmaksi osaksi Hitlerin johtoa.

Pieni ryhmä pastoreita, joista meille tunnetuimpia ovat Martin Niemöller (1892–1984) ja Dietrich Bonhoeffer (1906–1945), perusti protestantismin sisään opposition nimellä Bekennende Kirche eli Tunnustuskirkko. Oleellista on se, että tämänkin ryhmän sisällä Hitleriä vastustettiin nimenomaan siksi, että natsit halusivat sekaantua kirkon asioihin. Kysymys ei siis ollut erityisesti juutalaisia puolustavasta ryhmästä.

Pienemmät protestanttien ryhmät ja seurakunnat, monet niistä amerikkalaista alkuperää, kiellettiin heti natsien saatua mahdollisuuden kontrolloida seurakuntakenttää. On tunnettua, että Jehovan Todistajia vainottiin jo hyvin varhain ja hyvin vakavasti. Quakers eli kveekarit oli myös yksi kielletty ryhmä.

Tähän liittyy myös suomalainen Lydia.

Lydia Forsström (1914–2006) oli suomenruotsalainen nainen Berliinissä. Vaikka hän oli asunut Berliinissä lapsuudestaan saakka, hän oli kuitenkin Suomen kansalainen.

Maailmansodan aikana Lydia asui pienessä asunnossa Berliinin rautatieaseman lähellä. Vuonna 1943 Lydian kveekariystävä tutustutti hänet juutalaiseen naiseen nimeltään Liselotte Pereles. Perelesin sodanaikainen sukunimi oli Koch. Hän oli sosiaalityöntekijä, joka oli vainon aikana mennyt maan alle. Vuonna 1943 Berliinin piti olla natsien terminologian mukaan judenfrei eli vapaa juutalaisista ja judenrein eli puhdas juutalaisista. Mutta sodan läpi kaupungissa eli ehkä jopa 7 000 juutalaista. Heitä kutsuttiin nimellä U-boat eli sukellusvene.

Mitä Lydia teki tutustuttuaan vainottuun naiseen? Puolentoista vuoden ajan Lydia piti naista piilossa omassa pikkuasunnos-

 Lydia Forsström

 Yad Vashem tunnusti Lydia Forsströmin vanhurskaaksi kansakuntien joukossa 1980.

èè Kansakuntien vanhurskaiden avenue Yad Vashemissa.

 Vuonna 1938 syntynyt Evy Goldstein (nyk. Woods, kuvassa oikealla) oli yksi niistä juutalaisista, jonka Lydia Forsström pelasti sodan aikana.

Lydia Forsströmin kuva: Celle Stadtarchiv Muut kuvat: The Righteous among the Nations, Yad Vashem, Jerusalem