Page 1

DERMATOKOSMEETTISET IHONHOITOTUOTTEET


beauty

Tuotteet on tarkoitettu p채ivitt채iseen ihonhoitoon, jotta iho s채ilyy nuorekkaana.

health

Tuotteet on suunniteltu ihon erityisongelmien hoitamiseen ja lievitt채miseen.


25 VUOTTA KOKEMUSTA JA DERMATOLOGISIA INNOVAATIOITA

Iho on kehon suurin elin ja sen ensisijainen suoja erilaisia ulkoisia tekijöitä vastaan. Vuonna 1989 perustetun Sesderma-yhtiön taustalla on tohtori Gabriel Serranon johtama ihotautilääkäriryhmä. Serrano itse oli erikoistunut iho-ongelmien ratkaisemiseen uudenlaisia menetelmiä käyttämällä. Lopulta tämä johti Sesderma-dermatokosmetiikkayrityksen perustamiseen. Sesderman tunnuslause on: ”Kuuntele ihoasi”. Nykyaikaista dermatologiaa jo 25 vuotta edistäneen brändin filosofia on havainnoida tarkasti ihon tarpeita ja vastata niihin alan uusimman tieteellisen osaamisen ja kliinisten käytänteiden avulla. Sesderma tekee tiivistä yhteistyötä lääketieteen ammattilaisten​ja kuluttajien kanssa. Yhteistyökumppaneitamme ovat alan parhaat dermatologit, lääkärit ja tutkijat sekä alan johtavat eurooppalaiset laboratoriot. Tuotteidemme valmistuksessa käytetään vain parhaita puhtaita tehoaineita ja teknisesti kehittyneimpiä prosesseja.

TEKNOLOGIA IHOSI PALVELUKSESSA

Ihon hyvinvointia ja kauneutta edistävät Sesderma tuotteet perustuvat huolelliseen tutkimus- ja kehitystyöhön. NANOTEKNOLOGIA: DERMATOLOGIAN VALLANKUMOUS Nanoteknologia on tehnyt mahdolliseksi tuotteiden aktiivisten ainesosien liposomaalisen kapseloinnin ja kuljettamisen ihon syvimpiin kerroksiin, missä niiden tarve on suurin. Kun niin sanottujen lipidikuplien rakenne on samanlainen kuin solukalvolla, aktiiviaineiden vaikutus vakautuu ja tehostuu ja niiden mahdolliset haittavaikutukset vähenevät. Silloin ihonhoidossa saavutetaan myös aiemmin mahdottomana pidettyjä tuloksia. Suurimmassa osassa Sesderma-tuotteita käytetään nanoteknologiaa. TERVETULOA GENOKOSMETIIKKA Genokosmetiikka tarkoittaa nanoteknisten tuotteiden uutta sukupolvea, joka vaikuttaa ihosolujen DNA:han ja pyrkii tätä kautta estämään ihon ikääntymiseen liittyviä muutoksia. Geenipohjainen kosmetiikka vaikuttaa suoraan ongelman lähteisiin, ei seurauksiin, mikä on sen tärkein ero tavanomaiseen kosmetiikkaan verrattuna.

3


KAUNEUSMAAILMAN TULEVAISUUS:

GEENIPOHJAINEN KAUNEUSHOITO

Haluamme vaikuttaa ihoon solutasolla eli hoitaa ihon ikääntymisen oireita (rypyt, pigmenttiläiskät, ihon veltostuminen) sieltä, mistä ongelma alkaa, ei pelkästään korjata näkyviä seurauksia. Tämä on uuden sukupolven kauneustuotteiden – geenipohjaisen kauneushoidon – tavoite. ”Tehokkaan vaikutuksen aikaansaamiseksi tehoaineiden täytyy päästä soluihin. Siksi ne pitää liittää liposomeihin (nanokokoiset partikkelit). Tämä on mahdollista nanoteknologialla”, tri Gabriel Serrano selittää. Hän on yksi niistä dermatologeista, jotka tutkivat tieteellisiä keinoja ikääntymisen oireiden hoitamiseksi. ”Jotkut näistä tuotteista sisältävät ainesosia, jotka parantavat osittain auringon UV-säteilystä aiheutuvia soluvaurioita. Toiset lisäävät soluihin energiaa tai vaikuttavat uusimman sukupolven

retinolin ansiosta voimakkaasti ryppyihin. ”Sesderma Factor G Renew - tuotteissa aktivoidaan ihosolujen proliferaatio – kiitos kasvutekijöiden”, asiantuntija jatkaa”, asiantuntija jatkaa. Factor G Renew sisältää seitsemää erityyppistä kasviperäistä solujen kasvua stimuloivaa ainetta, jotka ovat peräisin Nicotiana benthamiana kasvista, sekä antioksidanttien ja muiden ikääntymistä hidastavien aineiden yhdistelmän, joka on saatu omenan kantasoluista, mimeettisistä peptideistä ja rohtosammakonputkesta (Centella asiatica). Ja tulos? Se stimuloi kollageenin ja elastiinin tuotantoa, joten ihosta tulee entistä kiinteämpi, joustavampi ja vahvempi.

”Geenipohjainen kauneushoito ei ole mikään taikatemppu, vaan ihomme kauneutta ja terveyttä edistävä huipputiede.”

Dr Gabriel Serrano Sanmiguel

4


PUHDISTAVA VIRKISTÄVÄ KUORIVA ANTISEPTINEN KOSTEUTTAVA ERITTÄIN KUIVA IHO HERKKÄ IHO RYPPYJENVASTAINEN KIINTEYTTÄVÄ ANTIOKSIDANTTI GENOKOSMETIIKKA AURINKOSUOJA VARTALONHOITO NUORENTAVA AKNE SEBORREA RUUSUFINNI PIGMENTTIMUUTOS TUMMENTUMA

5


IHONPUHDISTUS

∑ ENERGIAA LISÄÄVÄT

∑ PUHDISTUSTUOTTEET

SENSYSES CLEANSER

10

∑ NUORENTAVAT

HIDRAVEN

11

SESGEN 32

KOSTEUTTAVAT

Uusivat

∑ KAIKILLE IHOTYYPEILLE

FACTOR G RENEW

HIDRADERM HYAL

14

∑ KIINTEYTTÄVÄT

HIDRADERM

15

HIDRALOE

DAESES

33

35

36

39

∑ HERKKÄ IHO

∑ HERKKÄ IHO

17

MANDELAC

41

SILMÄNYMPÄRYSALUE

IKÄÄNTYMISENVASTAISET

6

ATPSES

∑ ANTIOKSIDANTIT Kirkastavat

C-VIT

20

Antioksidantit

RESVERADERM

Nuorentavat, ryppyjenvastaiset

ACGLICOLIC CLASSIC

25

Nuorentavat ryppyjen täyttäjät

FILLDERMA ONE

27

Nuorentavat, ryppyjenvastaiset

RETIAGE

29

RETISES

31

∑ RIPSET JA KULMAT

SESLASH

43

∑ SILMÄNYMPÄRYSTUOTTEET

23

EYE CARE

44

AURINKOSUOJATUOTTEET ∑ AURINKOSUOJA

REPASKIN

47

∑ VALOVAURIOT REPASKIN MENDER REPASKIN DEFENCE 48 ∑ AURINKOSUOJA LAPSILLE

REPASKIDS

49


RASVAINEN IHO

HOIDONJÄLKEISET UUSIVAT

∑ SEBORREA SEBOVALIS

DNA RECOVERY POST TREATMENT 65 CREAM

51

∑ RUUSUFINNI AZELAC

53

∑ AKNE SALISES

55

ACNISES YOUNG

56

ACNISES spot

57

IHON SUOJAUS ∑ ATOPIA ATOPISES

59

PRIMUVIT

59

PIGMENTTIMUUTOS ∑ PIGMENTTILÄISKÄT AZELAC RU 61 KOJICOL

61

PALAUTTAVAT, SUOJAAVAT

∑ PALAUTTAVA

CICASES WH

63

ROSOIL

63

SODYSES

63

OXYSES

63

∑ SUOJAAVA

SILKSES

63

7


Kasvot puhdistetaan kahdesti päivässä. Koska talintuotanto aktivoituu yön aikana, puhdistetaan iholta aamulla ylimääräinen rasva. Illalla kasvoilta poistetaan meikki ja päivän aikana kertynyt lika. On tärkeää valita omalle ihotyypille sopivat tuotteet, jotka ehkäisevät ihon kosteus- ja rasvatasapainon muutoksia. Jotta kuolleet solut ihon pinnalta poistuvat, iho kannattaa kuoria kerran viikossa. Kuorinta vähentää ihon epäpuhtauksien muodostumista ja nopeuttaa ihosolujen uudistumista.

IHONPUHDISTUS

Puhdistaminen on tärkeää kasvojen ja vartalon ihon hyvinvoinnille. Puhdistus tehostaa ihonhoitoa, sillä iholla olevat epäpuhtaudet vähentävät merkittävästi parhaidenkin hoitotuotteiden vaikutusta.


beauty

PUHDISTUSTUOTTEET SENSYSES CLEANSER – sisältää liposomiseti kapseloituja tehoaineita. Meikinpoisto- ja puhdistusaine kasvoille ja silmänympärysiholle. Syväpuhdistaa – sitoo itseensä lipideihin ja veteen liukenevan lian. Tasapainottaa – takaa rasvahappojen tasapainon sarveiskerroksen toiminnan ylläpitämiseksi. Parantaa – sisältää aktiivisia ainesosia, jotka auttavat ratkaisemaan erilaisia iho-ongelmia.

SENSYSES CLEANSER

SENSYSES CLEANSER

SENSYSES CLEANSER

200 ml

200 ml

200 ml

classic

PUHDISTUSAINE KAIKILLE IHOTYYPEILLE Kosteuttava, rauhoittava ja kudoksia syväpuhdistava vaikutus. Uudenlainen nanoteknologiaan pohjautuva koostumus liuottaa ja poistaa meikin sekä rasva- että vesiliukoisen lian ja jäämät. Kosteuttaa, rauhoittaa ja vahvistaa ihon puolustuskykyä. Sopii kaikille ihotyypeille, myös erittäin herkälle ja ärtyvälle iholle.

lightening

PUHDISTUSAINE PIGMENTTIHÄIRIÖILLE, ELOTTOMALLE IHOLLE Depigmentoiva, antioksidanttinen, kosteuttava ja rauhoittava puhdistusaine. Sopii epätasaisen ihonvärin ja pigmenttiläiskien vähentämiseen.

sebum

PUHDISTUSAINE RASVOITTUVALLE AKNEIHOLLE Talieritystä säätelevä, antibakteerinen ja kosteuttava puhdistusaine. Sopii rasvoittuvalle ja epäpuhtaalle iholle. Tuote rauhoittaa ihoa, vähentää punoitusta ja tulehdusta. Näppylöiden sekä epäpuhtauksien muodostuminen vähenee ja ihovauriot paranevat nopeammin.

SENSYSES CLEANSER

SENSYSES CLEANSER

SENSYSES CLEANSER

200 ml

200 ml

100 ml

PUHDISTUSAINE HERKÄLLE, TULEHTUNEELLE IHOLLE Tulehduksia lievittävä, antimikrobinen, ihon puolustuskykyä vahvistava ja rauhoittava vaikutus. Uudenlainen nanoteknologiaan pohjautuva koostumus liuottaa ja poistaa meikin sekä rasva- että vesiliukoisen lian ja jäämät. Kosteuttaa, rauhoittaa ja vahvistaa ihon puolustuskykyä. Sopii ruusufinnistä kärsivän ihon päivittäiseen hoitoon.

ovalis

PUHDISTUSAINE HILSEILEVÄLLE, PUNOITTAVALLE IHOLLE Kosteuttava ja rauhoittava puhdistustuote. Sopii tulehtuneelle, ärtyneelle ja hilseilevälle iholle. Lievittää seborrooisen ihottuman oireita ja vähentää ihon ärsytystä.

eye makeup remover

SILMÄMEIKINPOISTOAINE Öljytön koostumus puhdistaa tehokkaasti vesi- ja öljyliukoisen meikin. Sisältää bisabololia, aloe veraa ja kamomillaa, joka rauhoittaa ja pehmentää ihoa. Arginiini ja pantenoli vahvistavat ripsiä. Sopii herkille silmille ja piilolinssien käyttäjille.

KASULIK INFO...

ros

INFOA...

Iho-ongelmasta riippuen suosittelemme lisäksi seuraavia hoitotuotteita classic + HIDRADERM HYAL Facial cream + FACTOR G RENEW Regenerating cream lightening + AZELAC RU Liposomal serum + C-VIT Liposomal serum sebum + line SALISES [ SALISES Hydrating gel cream] ros + line AZELAC [ AZELAC Hydrating gel ]

ovalis + line SEBOVALIS [ SEBOVALIS Shampoo ]

10


beauty

PUHDISTUSTUOTTEET HIDRAVEN pehmeä, tehokas vaahtoava puhdistusaine. Päivittäiseen puhdistukseen kaikille ihotyypeille, erityisherkälle ja herkälle iholle. Sisältää

 rauhoittavia ja uudistavia kasviuutteita. Ei sisällä  saippuaa eikä ihoa kuivattavia aineita.

HIDRAVEN Foamy soapless cream 300 ml

PUHDISTUSVAAHTO Puhdistaa, kosteuttaa, pehmentää ja rauhoittaa ihoa, päivittäin käytettynä antaa miellyttävän pehmeän tunteen. Sopii kaikille ihotyypeille, myös herkälle iholle.

4 Ihon perusteellisen HIDRAVEN cleansing foam -puhdistuksen jälkeen suosittelemme virkistävää HIDRADERM Oatmeal and rose water -kasvovettä.

INFOA...

KASULIK INFO...

Aloe vera- ja kaurauutetta sisältävät pehmentävät ja ihoa uudistavat tuotteet sopivat herkälle iholle saippuan sijaan.

11


Näkyviä merkkejä hyaluronihapon vähenemisestä ovat ensimmäiset rypyt, ihon kimmoisuuden ja kiinteyden väheneminen sekä ihon karheus ja kuivuus. Kun kosteuspitoisuus alkaa vähentyä, on suositeltavaa käyttää kosteuttavia hoitotuotteita, jotka estävät ihon kuivumista, hilseilyä ja ryppyjen muodostumista.

KOSTEUTTAVAT

Kosteus vaikuttaa merkittävästi ihon hyvinvointiin. Ihon suojatoiminta on elintärkeää, sillä iho toimii elimistön puolustusmekanismina sekä joustavana ja uusiutuvana kosteuttajana. Kehon valmistama hyaluronihappo vaikuttaa ihon kimmoisuuteen ja vahvuuteen. Nuori iho tuottaa sitä runsaasti mutta iän myötä sen määrä vähenee. Ikääntyessä hyaluronihapon tuotanto vähenee noin kymmeneen prosenttiin syntymähetkeen verrattuna.


beauty

KOSTEUTTAVAT KAIKILLE IHOTYYPEILLE

HIDRADERM HYAL kosteuttavat tuotteet sisältävät kolmea erilaista hyaluronihappoa. Tuotteiden teho perustuu kolmeen eri hyaluronihappoon. Monipuolinen hyaluronihappoyhdistelmä takaa, että kosteus ulottuu kaikkiin ihon kosteutuksessa mukana oleviin kerroksiin. Tuotteiden syväkosteuttava vaikutus tasoittaa välittömästi ihon pieniä ryppyjä ja ilmejuonteita.

HIDRADERM HYAL

Suurimolekyylinen hyaluronihappo

Facial cream

50 ml

KOSTEUTTAVA KASVOVOIDE Erittäin kevyt emulsiovoide sopii kaikille ihotyypeille, Imeytyy heti ja sopii hyvin meikin alle. Parantaa ihon joustavuutta ja tasoittaa juonteita. Turvallinen vaihtoehto täyteaineruiskeille, sillä voiteen tehokkaat aktiiviaineet imeytyvät välittömästi ja silottavat ihoa huomattavasti.

Liposomaalisesti kapseloitu keski- ja pienimolekyylinen hyaluronihappo

HIDRADERM

HIDRADERM

Liposomal serum

Body milk

HYAL

HYAL

30 ml

14

400 ml

KOSTEUTTAVA VARTALOVOIDE Monitasoinen kosteutusteknologia. Hyaluronivoide lisää nopeasti ja pysyvästi ihon kosteustasoa. Parantaa ihon joustavuutta ja tasoittaa juonteita. Kuntouttaa ja rauhoittaa nopeasti kuivaa ja ärtynyttä ihoa. Imeytyy välittömästi, ei jätä ihoa kiiltäväksi ja rasvaiseksi.

KASULIK INFO...

INFOA...

LIPOSOMISEERUMI Tehokkaasti ihoa syväkosteuttava ja nuorentava tuote. Hyaluronia sisältävä seerumi kosteuttaa ihoa nopeasti ja pysyvästi. Sopii kaikille ihotyypeille päivittäiseen käyttöön. Rauhoittaa nopeasti ärtynyttä ja herkkää ihoa.

4 HIDRADERM HYAL - tuotteet sopivat ihon syväkosteuttamiseen - dermatokosmeettisten hoitojen (kemialliset kuorinnat, laser, mikrohionta) jälkeen. - ihotautien hoitoon käytettävien lääkitysten (retinoidit, hormonihoidot) aikana.


beauty

KOSTEUTTAVAT KAIKILLE IHOTYYPEILLE

HIDRADERM - tuotteiden sisältämä kaurauute ja muut luonnolliset aktiiviset ainesosat kosteuttavat ihoa tehokkaasti. Ne sopivat myös herkälle iholle.

HIDRADERM

HIDRADERM

Cleansing milk

Oatmeal-rose water

200 ml

200 ml

PUHDISTUSMAITO Sopii silmänympärysalueen ja kasvojen puhdistukseen. Tarkoitettu kaikille ihotyypeille, myös herkälle ja helposti ärtyvälle iholle, joka ei kestä vettä.

KASVOVESI Sopii hyvin kaikille ihotyypeille. Puhdistuksen lisäksi kosteuttaa ja pehmentää ihoa tehokkaasti. Sisältää ihoa kuntouttavaa kaurauutetta ja rauhoittavaa bisabololia, siksi sopii hyvin herkän ja vahingoittuneen ihon rauhoittamiseen ja uudistamiseen.

4 Ehkäisee ihon kosteuspitoisuuden vähenemistä ja suojaa ulkoisilta tekijöiltä. 4 Kosteuttaa ja pehmentää ihoa. 4 Lievittää allergian tai muiden tekijöiden aiheuttamaa kutinaa ja ärsytystä.

INFOA...

Kaurauutteella on useita ihoa hoitavia ominaisuuksia:

4 Auttaa ylläpitämään ihon pH-arvon tasolla 5,5.

15


KOSTEUTTAVAT

Herkkä iho ei suojaa ihoa riittävästi ulkoisia ärsykkeitä vastaan ja sen puolustuskyky on siksi tavallista alhaisempi. Herkkä iho kärsii usein kihelmöinnistä, punoituksesta ja kutinasta. Tämä johtuu muun muassa ihon kosteuspitoisuuden ja lipidien epätasapainosta, mikä ohentaa ihon suojakerrosta ja heikentää kimmoisuutta. Kuivaan ja ärtyneeseen ihoon syntyy pieniä halkeamia ja ihon suojamekanismi heikkenee. Aloe vera on kosteuttava tehoaine, joka lievittää herkän ihon oireita, palauttaa iholle sen hyvinvoinnin tunteen ja suojaa ihoa ulkoisia rasitteita vastaan. Kosteuttaminen on yksi tärkeimmistä ihon terveyden ja suojautumiskyvyn säilyttävistä tekijöistä.


beauty

KOSTEUTTAVAT HERKÄLLE IHOLLE

Luonnollisinta hoitoa ihollesi.

Tuotteet sisältävät 100 % puhdasta, luonnonmukaisesti tuotettua aloe veraa, jossa on runsaasti biologisesti aktiivisia polysakkarideja.

HIDRALOE Aloe Gel

250 ml

ÖLJYTÖN ALOE – GEELI Koostumukseltaan kevyt ja imeytyy nopeasti. Sisältää 100 % puhdasta Aloe Vera -uutetta, jolla on tehokas ihoa rauhoittava, uudistava ja kuntouttava vaikutus. Sopii erinomaisesti kuivan, vaurioituneen ja tulehduksellisen ihon rauhoittamiseen, vähentää nopeasti punoitusta ja tulehduksen oireita. Ihanteellinen käytettäväksi auringonoton jälkeen, ennen ja jälkeen karvanpoiston, hyönteisten puremiin sekä myös parranajon jälkeen. Geeli tekee ihosta kosteutetun ja pehmeän.

HIDRALOE

HIDRALOE

Moisturising facial cream

Eye contour

50 ml

INFOA...

KOSTEUTTAVA KASVOVOIDE Voide lisää ihon kosteuspitoisuutta ja vähentää kuivuudesta johtuvien pintaryppyjen muodostumista. Sopii ihoa päivittäin kosteuttavaksi perusvoiteeksi ja vaurioituneen ihon hoitoon. Tekee ihosta nopeasti pehmeän ja joustavan. Sopii kaikille ihotyypeille.

15 ml

SILMÄNYMPÄRYSVOIDE Nuorentava, kosteuttava ja rauhoittava silmänympärysvoide sopii kaikille ihotyypeille, myös herkälle iholle. Pehmentää herkkää ihoa ja tasoittaa ihon pintakuivuudesta johtuvia juonteita. Ei sisällä hajusteita.

4 Aloe vera on luonnollinen virkistävä, kosteuttava, uudistava ja rauhoittava tehoaine. - Vähentää ihoärsytyksiä ja tulehduksia. - Lievittää paikallista kipua ja on antiseptinen ja antimikrobinen.

17


ANTIOKSIDANTIT · KIRKASTAVAT

C-vitamiini on vesiliukoinen vitamiini, joka tunnetaan sen monipuolisista antioksidatiivisistä vaikutuksistaan. C-vitamiinin kemiallinen rakenne on hyvin epävakaa ja se hajoaa helposti. C-vitamiinin puute ihossa johtaa ihon kollageenin vähenemiseen ja vastustuskyvyn heikkenemiseen, jolloin iho menettää elinvoimaisuuttaan ja näyttää väsyneeltä. Etyyli-askorbiinihappo on stabiilia C-vitamiinia, joka ei hajoa niin helposti kuin muut C-vitamiinin muodot. Sen päivittäinen käyttö hidastaa ihon vanhenemista, lisää ihon kollageenin määrää ja kiinteyttää ihoa. Lisäksi etyyli-askorbiinihappo hillitsee tyrosinaasi-entsyymin toimintaa ja melaniinin tuotantoa, mikä auttaa vähentämään pigmenttiläiskiä. Stabiilia C-vitamiinia sisältävien ihonhoitotuotteiden päivittäinen käyttö virkistää ihoa ja hidastaa ennenaikaisten iän merkkien ilmaantumista.

19


beauty

RAIKASTAVAT VIRKISTÄVÄT KIRKASTAVAT

C-VIT kirkastaa ihoa. Kolminkertainen vaikutus: 1· Antioksidanttinen – neutraloi vapaita radikaaleja. 2· Parantaa ihon väriä – vähentää pigmenttiläiskiä ja tasoittaa ihon sävyä. 3· Vähentää ja pehmittää ryppyjä.

C-VIT AX+

Liposomal serum 30 ml

LIPOSOMISEERUMI Tehostaa kudosten hapensaantia, tasoittaa ihon sävyä ja parantaa kuntoa. Nopeuttaa ihon uudistumista ja on tehokkaasti antioksidanttinen tuote. Sopii kaikille ihotyypeille.

C-VIT AX+

C-VIT AX+

C-VIT AX+

Eye contour

Eye contour patches

Moisturising facial cream 5 x 2 tk (7ml)

15 ml

50 ml

INFOA...

SILMÄNYMPÄRYSVOIDE Nuorentava silmänympärysvoide sisältää tehokasta stabiloitua C-vita­ miinia ja antioksidantteja. Voide kosteut­­taa, kiinteyttää ja raikastaa ihoa. Silmänympäryksen juonteet ja rypyt tasoittuvat huomattavasti. Herkältä silmänympärysiholta vähenevät tummentumat ja turvotus. Sopii kaikille ihotyypeille.

20

SILMÄNYMPÄRYSNAAMIOLAPUT Liposomista C-vitamiinia ja antioksidantteja sisältävät silmänympärysnaamiolaput ovat ihoa tehokkaasti kiinteyttäviä ja virkistäviä ihonhoitotuotteita. Hoito vähentää nopeasti silmänympärysalueen väsymystä ja turvotusta. Juonteet ja rypyt tasoittuvat merkittävästi. Sopii kaikille ihotyypeille.

KOSTEUTTAVA KASVOVOIDE Antioksidanttinen nuorentava voide sisältää liposomista C-vitamiinia. Voide virkistää ja kiinteyttää ihoa. Parantaa ihon kuntoa, tasoittaa sävyä ja vähentää pigmenttiläiskiä. Stimuloi kollageenin synteesiä ihossa ja kiinteyttää ihoa, vähentää juonteita. Sopii kaikille ihotyypeille päivittäiseen käyttöön.

4 C-VIT-tuotteet vaikuttavat tehokkaammin kuin tavanomainen C-vitamiinikosmetiikka, sillä niiden valmistuksessa käytetty stabiili askorbiinihappo antaa tuotteille pitkäkestoisen vaikutuksen.


beauty

RAIKASTAVAT VIRKISTÄVÄT KIRKASTAVAT

C-VIT AX+

C-VIT AX+

MIST

Intensive serum

ADVANCE

20 ml

5tk x 2 ml

5tk x 2 ml

C-VITAMIINI SUIHKE Tehokkaasti ihoa kiinteyttävä anttioksidanttinen tuote. Suojaa ihoa ennenaikaiselta vanhenemiselta ja valovanhenemisen ilmiöiltä sekä vaalentaa pigmenttiläiskiä. Tehokkaat aktiiviset ainesosat varmistavat nopean ja huomattavan ihoa nuorentavan vaikutuksen.

INTENSIIVISEERUMIAMPULLIT Puhdasta C-vitamiinia sisältävät tehoampullit virkistävät ja uudistavat ihoa tehokkaasti. Stimuloi kollageenin synteesiä ihossa ja kiinteyttää ihoa, vähentää juonteita. Sopii kaikille ihotyypeille tehohoidoksi.

C-VIT AX+

C-VITAMIINIAMPULLIT Stabiloitua C-vitamiinia, antioksi­ dantteja ja proteoglykaaneja sisältävä nuorentava tehoseerumi. Parantaa ihon sävyä ja vähentää pigmenttiläiskiä, nopeuttaa kollageenin synteesiä ja kiinteyttää ihoa. Vähentää juonteita ja tasoittaa ryppyjä. Sopii kaikille ihotyypeille.

4 Liposomaalisesti kapseloitu C-vitamiini imeytyy hyvin ja sillä on tehokas valovanhenemista ehkäisevä vaikutus. Liposomaaliset tehoaineet vaupautuvat vähitellen, mikä varmistaa tuotteiden pitkäkestoisen tehon.

INFOA...

Liposomaalinen C-VITAMIINI

21


Ihon pintakerroksen paksuuntuminen saa aikaan ihon kuivumista, veltostumista, ryppyjä ja pigmenttiläiskiä. Iho voi alkaa näyttää väsyneeltä ja siihen voi syntyä couperosaa. Antioksidanttien päivittäinen käyttö suojaa ihoa vapailta radikaa­ leilta ja niiden aiheuttamalta vahingolta. Antioksidantit neutraloivat vapaita radikaaleja ja korjaavat solujen vahingoittuneita biomolekyylejä. Tuotteissa käytetty antioksidanttien erityisyhdistelmä suojaa solujen kaikkia rakenteita ja nanoteknologiset tehoaineet vaikuttavat tehokkaasti kaikissa ihon kerroksissa. Antioksidanttien päätehtävänä on ennakoida ja parantaa ihon valovauriota, edistää solujen uusiutumista ja ylläpitää niiden toimintakykyä.

ANTIOKSIDANTIT

UV-säteily, ilmansaasteet, liiallinen treenaaminen, sairaudet, väärä ruokavalio ja monet muut tekijät synnyttävät kehossa vapaita radikaaleja. Ne aiheuttavat oksidatiivista stressiä, joka vaurioittaa soluja. Hapettumisen seurauksena ihon tukikudokset kärsivät, kollageenin ja elastiinin hajoaminen kiihtyy ja iholle alkaa ilmestyä ikääntymisen merkkejä.


beauty

ANTIOKSIDANTIT

Suojaavat solujen DNA:ta ja hidastavat ihon vanhenemista. Kiireinen elämäntapa, stressi ja unen puute vahingoittavat ihoa ja nopeuttavat sen ikääntymistä. RESVERADERM ANTIOX - tuotteet sisältävät viinirypäleistä saatua tehokasta antioksidanttista resveratrolia, joka vahvistaa ja suojaa ihoa.

RESVERADERM ANTIOX

Anti-ageing concentrate 50 ml

NUORENTAVA TEHOVOIDE Tehokas ryppyjä ja ikääntymisen merkkejä estävä tuote parantaa nopeasti ihon kosteustasoa, kiinteyttää ihoa ja tasoittaa ryppyjä. Suojaa ihoa haitallisilta ympäristövaikutuksilta ja vahvistaa ihosolujen DNA:ta. Resveratrolia sisältävä tehokas aktiiviaineiden yhdistelmä uusii epidermistä ja nopeuttaa solujen uudistumista. Sopii kaikille ihotyypeille.

RESVERADERM

RESVERADERM

Liposomal serum

Nourishing Cream

30 ml

INFOA...

LIPOSOMISEERUMI Tehokas resveratrolia ja hyaluronihappoa sisältävä antioksidanttinen seerumi. Suojaa ihoa ympäristön haittavaikutuksilta ja vahvistaa ihosolujen DNA: ta.

50 ml

NUORENTAVA VOIDE Tehokkaasti kosteuttava antioksidanttivoide. Suojaa ihoa ympäristön haittavaikutuksilta ja vahvistaa ihosolujen DNA:ta. Sisältää vihreän teen tehokasta antioksidanttia epigallokateiinia, idebenonia ja havupuunuutetta. Sopii kuivalle ja erittäin kuivalle iholle.

4 RESVERADERM aktivoi ihon pitkäikäisyysgeenejä (SIRT-1) stimuloimalla ihosolujen uusiutumista, suojaamalla niiden DNA:ta ja pidentämällä solujen elinikää.

23


Alfa-hydroksihappojen kuorivat ominaisuudet uudistavat ihoa, vahvistavat orvaskeden rakennetta ja stimuloivat ihon fibroblastien toimintaa. Kun ihon uudistuminen aktivoituu, ihosta tulee kiinteämpi ja sen rypyt tasoittuvat. Glykolihappo on alfa-hydroksihappojen tunnetuin muoto. Glykolihappoa optimaalisen määrän sisältävät ACGLICOLIC-linjan tuotteet vähentävät huomattavasti ihon ikääntymisen merkkejä ilman ihoärsytysten riskiä.

NUORENTAVAT · RYPPYJENVASTAISET

Ikääntymisen näkyvin merkki ihossa ovat rypyt. Ryppyjä syntyy auringon UV-säteilyn (valovanheneminen) ja ihon sisäisten prosessien ja toistuvien ilmeiden seurauksena. Eri tekijöiden yhteisvaikutus johtaa ihon sidekudoksen heikkenemiseen ja ihon uusiutumisen hidastumiseen, mikä näkyy ihossa ryppyinä ja elastisuuden vähenemisenä.


beauty

NUORENTAVAT RYPPYJENVASTAISET ACGLICOLIC, nanoteknologia tekee glykolihapon käytön nyt turvalliseksi ja tehokkaaksi. Ihoa tehokkaammin kosteuttava, uudistava ja virkistävä. 4 Tuotteet vahvistavat ihon rakennetta ja tasoittavat ryppyjä. 4 Tuotteet edistävät kollageenin ja elastiinin tuotantoa sekä kiinteyttävät ihoa.

ACGLICOLIC

Liposomal serum

30 ml

LIPOSOMISEERUMI Ikääntymisenvastainen tehoseerumi uudistaa ihon kollageenia, kiinteyttää ja vahvistaa ihoa. Puhdistaa ja kuorii hellävaraisesti ihon pintaa sekä estää huokosten tukkeutumista. Seerumi elvyttää ja virkistää ihoa. Sopii kaikille ihotyypeille.

ACGLICOLIC

ACGLICOLIC

ACGLICOLIC S

Nourishing cream

Moisturising cream SPF15

Moisturising gel

CLASSIC

CLASSIC

CLASSIC

50 ml

50 ml

INFOA...

RAVITSEVA VOIDE Glykolihappoa sisältävä kasvovoide sisältää runsaasti ihoa ravitsevia ja nuorentavia tehoaineita ja lipidejä. Kevyesti kuoriva voide ravitsee ja uudistaa ihoa tehokkaasti. Stimuloi ihon uudistumista ja kiinteyttää kasvonpiirteitä. Sopii normaalille, kuivalle ja erittäin kuivalle iholle.

KOSTEUTTAVA VOIDE SPF15 Ihoa intensiivisesti kosteuttava ja uudistava kasvovoide sisältää tehokasta glykolihappoa. Ihon toimintojen stimuloinnin tuloksena ihon joustavuus paranee ja juonteet vähenevät. Pigmenttiläiskät vaalenevat ja ihonväri tasoittuu. Sopii normaalille iholle.

50 ml

KOSTEUTTAVA GEELI Geeli kosteuttaa tehokkaasti ihoa, poistaa pintakuivuuden ja estää huokosten tukkeutumista. Salisyylihappo estää tulehduksia ja finnien muodostumista. Geelin sisältämä salisyylihappo on antimikrobinen ja vähentää tulehduksien sekä epäpuhtauksien muodostumista. Glykolihappo elvyttää ja tasoittaa ihon väriä. Ihosta tulee puhdas, sileä ja raikas.

4 ACGLICOLIC on ensimmäinen ihon ikääntymistä hidastava tuotelinja, jossa hyödynnetään sekä klassista että liposomaalista glykolihappoa. Glykolihappotuotteet vuonna 1990 ensimmäisenä markkinoille tuonut Sesderma on jälleen dermatokosmetiikan innovatiivinen pioneeri: liposomaalinen glykolihappo ei ärsytä ihoa mutta nuorentaa sitä silti näkyvästi.

25


Myös kollageenin ja hyaluronihapon määrät vähenevät. Hyaluronihappo on ihon sidekudoksen pääkomponentti ja sen väheneminen aiheuttaa ihoon ryppyjä. Hyaluronihappomolekyylit pystyvät laajenemaan jopa 30 kertaa alkuperäistä kokoaan suuremmiksi ja täyttämään juonteita sisältäpäin. Kosteuden puutteesta johtuvien ryppyjen hoito edellyttää myös ihon rakenteeseen vaikuttamista kollageenin, elastiinin, fibronektiinin ja hyaluronihapon synteesiä tehostamalla. Jotta vuosien mittaan veltostunutta ihoa voidaan parantaa, täytyy aktiivisten ainesosien päästä sinne, missä ihon uudistumisesta vastaavat fibroblastit sijaitsevat. Liposomaalinen hyaluronihappo nostaa fibroblastien aktiivisuutta ja auttaa vahvistamaan ihon rakennetta.

NUORENTAVAT · RYPPYJEN TÄYTTÄJÄT

Ikääntyminen vaikuttaa negatiivisesti ihon rakenteeseen ja vähentää sen kosteuspitoisuutta. Ihon pinnalla alkaa siksi näkyä ikääntymisen merkkejä, kuten ryppyjä ja juonteita.


beauty

NUORENTAVAT RYPPYJEN TÄYTTÄJÄT

FILLDERMA, välitön ja pitkäaikainen pieniä ryppyjä tasoittava ja ihoa jäntevöittävä vaikutus. Tuotteiden liposomaalinen koostumus auttaa aktiivisia ainesosia pääsemään ihon syvempiin kerroksiin, missä hidas vapautuminen lisää vaikutuksen tehoa. Kolminkertainen vaikutus: 4 Täyttää ryppyjä vähentämällä niiden syvyyttä. 4 Kosteuttaa ja pehmentää ihoa. 4 Lisää ihon kimmoisuutta ja kiinteyttä.

FILLDERMA ONE Wrinkle filler system

50 ml

RYPPYJEN TÄYTTÖÖN Täyteläisen koostumuksen emulsiovoide kosteuttaa ihoa syvältä, tasoittaa ja vähentää ryppyjä. Voiteen nanoteknologisen hyaluronihapon ja tehokkaiden peptidien ansiosta tuotteella on tehokas nuorentava vaikutus. Voide parantaa ihon rakennetta ja kiinteyttää ihoa. Parabeeniton. Sopii herkälle iholle.

FILLDERMA LIPS ONE Lips volumizer

10 ml + 10 ml

INFOA...

HUULTEN VOLYYMIN LISÄÄJÄ Kaksivaiheinen hoitoyhdistelmä kaunistaa sekä hoitaa huulia ja huultenympärystä. Huulten väri paranee, ääriviivat selkenevät ja huulten volyymi lisääntyy. Hoitokuurin jälkeen huulet ovat pehmeät, kosteutetut ja kauniit. Käytä säännöllisesti aamuin ja illoin. Levitä puhtaalle iholle Vaihe 1 ja hiero pyörivin liikkein muutaman minuutin ajan. Anna tuotteen imeytyä 2–3 minuuttia, sitten levitä huulille hierovin liikkein Vaihe 2.

VAIHTOEHTO TÄYTEAINEHOIDOILLE

Hyaluronihappoa sisältävä uuden sukupolven ryppyjen täyttäjä antaa heti näkyvän ja pitkäkestoisen ryppyjä vähentävän vaikutuksen.

4 Ryppyjä vähentävänä lisähoitona suosittelemme Factor G Renew Rejuvenating serumia.

27


Ihon ryppyjen tasoittaminen edellyttää ihon syvemmissä kerroksissa olevien kollageenikuitujen korjaamista. Liposomaalinen kapselointi takaa, että retinoidit saadaan vietyä ihon syvempiin kerroksiin niiden vakauden säilyttävällä tavalla. Ihon ikääntymisen merkkien vähentämiseksi Sesderma on kehittänyt RETIAGE-tuotelinjan. Linjan vaikutus perustuu kolmen liposomaalisen retinoidin yhdistelmään. Retinoli vapautuu ihoon vähitellen pidemmän ajan kuluessa, mikä varmistaa tuotteiden pitkäikäisen ja kestävän vaikutuksen. RETIAGE-tuotteet lisäävät kollageenin tuotantoa, vahvistavat ihoa ja vähentävät ryppyjen syvyyttä. Retinoidit stimuloivat ihon keratinosyyttisolujen lisääntymistä, jolloin iho tasoittuu ja sen väri paranee. Ihon ikääntymistä hidastavien retinoidien lisäksi tuotteissa on mukana voimakkaita antioksidantteja, joiden ansiosta RETI­AGE tuotteet vähentävät tehokkaasti ihon ikääntymisen ja valovanhenemisen merkkejä ja ryppyjä.

NUORENTAVAT · RYPPYJENVASTAISET

Kun iho ikääntyy, sen pinnalle muodostuu ryppyjä. Iän myötä iho menettää myös kimmoisuuttaan ja kasvojen piirteet löystyvät. Samalla iho ohenee ja herkistyy ja sen eloisuus hiipuu. Ihon ikämuutosten taustalla on sekä ihosolujen uusiutumisen hidastumista että auringon UV-säteilyn aktivoimien vapaiden radikaalien vahinkoja.


beauty

NUORENTAVAT RYPPYJENVASTAISET

Tehokas ryppyjä ehkäisevä hoito, hellävarainen iholle. Sesderma RETIAGE, ainutlaatuinen kolmea eri retinoidia sisältävä tuotelinja ryppyjä vastaan. Liposomaalisesti kapseloidut tehoaineet varmistavat nuorentamisen retinolilla (A-vitamiini) ihoa ärsyttämättä.

ihon

RETIAGE

Anti-ageing facial cream

RETINOLI

50 ml

NUORENTAVA VOIDE Retinolivoide antaa välittömän, pysyvän ja pitkäaikaisen ihoa uudistavan vaikutuksen. Voide vähentää ryppyjä ja kiinteyttää ihoa. Retinoidien tehokkaan ihoa stimuloivan vaikutuksen ansiosta ihonsävy paranee ja pigmenttiläiskät vähenevät. Sopii normaalille ja kuivalle iholle.

välitön vaikutus

RETINYYLI vähitellen vaikuttava

3 vaikutus

RETIAGE

RETIAGE

Eye contour anti-ageing

Anti-ageing serum

15 ml

LIPID BUBBLES

NUORENTAVA SILMÄNYMPÄRYSGEELIVOIDE Nuorentava geelivoide antaa välittömän, pysyvän ja pitkäaikaisen ihoa uudistavan vaikutuksen. Vähentää silmänympärysihon turvotusta, tummentumia ja kuivuusjuonteita. Kiinteyttää ja tasoittaa ihoa tehokkaasti. Sopii kaikille ihotyypeille.

INFOA...

pysyvä vaikutus

RETINAALI

30 ml

LIPID BUBBLES

NUORENTAVA LIPOSOMISEERUMI Retinoliseerumi antaa välittömän, pysyvän ja pitkäaikaisen ihoa uudistavan vaikutuksen. Retinoidien tehokkaan ihoa stimuloivan vaikutuksen ansiosta ihonsävy paranee ja pigmenttiläiskät vähenevät. Tehokas seerumi uudistaa ja elvyttää ihoa huomattavasti.

4 Ryppyjä ehkäisevä yhdistelmä koostuu kolmesta eri retinoidista: retinaali, retinyyli ja retinoli. Liposomaalisesti kapseloidut retinoidit varmistavat niiden tehokkaan imeytymisen ja vaikutuksen sekä vähentää retinoleille tyypillistä ihoärsytysriskiä.

29


Retinoli edistää ihon kollageenin tuotantoa jopa 130 prosenttia. Teho syntyy sekä kollageenin tuotannon kaksinkertaistumisesta että kollageenia hajottavan entsyymin hillitsemisestä. Vaikutuksen seurauksena iho uudistuu ja pehmentyy ja sen pintakerros tasoittuu. Ihon nuorekkuuden säilyttämiseksi on tärkeää sekä vähentää juonteita että edistää ihon luonnollista uusiutumista.

NUORENTAVAT · RYPPYJENVASTAISET

Kun iho veltostuu ja sen kiinteys ja joustavuus vähenevät, syntyy syviä ryppyjä. Elastisuuden väheneminen saattaa ilmetä myös kaksoisleukana. Ihon uudistumisen hidastuessa kasvoille ja silmänympärysiholle kehittyy juonteita.


beauty

RYPPYJENVASTAISET RETISES, tuotelinja yhdistää klassisen ja liposomisen retinolin erilaisiin ihon ikääntymistä hidastaviin tehoaineisiin. Puhtaan retinolin ja C-vitamiinin tehokas yhdistelmä takaa ryppyjä vähentävän edistyksellisen ihonhoidon. Jo kuukaudessa iho näyttää raikkaalta ja kiinteältä, sen väri on tasoittunut, pigmenttiläiskät vähentyneet ja rypyt pehmentyneet.

Huomio!

RETISES Eye contour

15 ml

SILMÄNYMPÄRYSVOIDE Tehokas retinolia ja C-vitamiinia sisältävä silmänympärysvoide kiinteyttää ja tasoittaa tehokkaasti herkkää silmänympärysihoa. Juonteet ja rypyt tasoittuvat huomattavasti. Koostumukseltaan kevyt voide imeytyy heti.

RETISES

RETISES

Anti-wrinkle regenerating cream

Anti-wrinkle regenerating cream

0.25%

30 ml

NUORENTAVA VOIDE Runsaasti C-vitamiinia sisältävä retinolivoide on tehokas antioksidanttinen ihon nuorentaja ja uudistaja. Voide nopeuttaa ihon uudistumista ja antaa iholle nuorek­ kaan hehkun. Sopii kaikille ihotyypeille. Retinolituotteiden käyttö aloitetaan varovaisesti. Käytä voidetta kaksi kertaa viikossa iltaisin. Kun iho on tottunut, retinolituotetta voi käyttää joka ilta.

INFOA...

Retinolituotteiden käytön aikana auringonotto on kiellettyä! Retinolituotteiden käytön aikana voi esiintyä lievää ihon punoitusta ja hilseilyä. Nämä ovat retinolin ihonsisäisen vaikutuksen normaaleja ilmiöitä, joita voi säädellä tuotteiden käytön määrällä ja tiheydellä.

0.50%

30 ml

NUORENTAVA VOIDE Tehokas ihoa stimuloiva voide retinolituotteisiin tottuneelle iholle. Voide elvyttää, kiinteyttää ja uudistaa ihoa. Soveltuu ihon valmisteluun ennen vahvoja kosmeettisia hoitoja. Tehokas ihoa uudistava voide sopii myös arpia silottavaksi hoitotuotteeksi. Retinolituotteiden käyttö aloitetaan varovaisesti. Käytä voidetta kaksi kertaa viikossa iltaisin. Kun iho on tottunut, retinolituotetta voi käyttää joka ilta.

4 Retinoideja käytettiin dermatologiassa ensimmäisen kerran 60 vuotta sitten aknen hoitoon. Myöhemmin havaittiin, että retinoideilla on tehokas ikääntymistä ehkäisevä vaikutus, joka on todistettu myös kliinisin tutkimuksin: retinoidit nuorentavat ihoa edistämällä ihosolujen uudistumista, lisäämällä ihon kosteuspitoisuutta sekä tasoittamalla juonteita.

31


Ikääntyessä solujen aineenvaihdunta ja ATP-varastot (soluissa olevat runsasenergiset molekyyli) ehtyvät. Kun soluille energiaa tuottavat mitokondriot menettävät vähitellen aktiivisuuttaan, energiantuotanto laskee. Seurauksena ihoon ilmestyy yhä enemmän ryppyjä ja se menettää kimmoisuuttaan. Kun iho kärsii energian puutteesta, myös ihonhoitotuotteiden vaikutus heikkenee. Solujen energiatason nostaminen on siksi hyö­­ dyllistä kaikille ihotyypeille ja se on ikääntymistä ehkäisevän ihonhoidon korvaamaton osa.

ENERGIAA LISÄÄVÄT

Ihminen altistuu päivittäin erilaisille haittatekijöille kuten ilmansaasteille, epäterveelliselle ruokavaliolle, tupakoinnille, alkoholille, UV-säteilylle ja stressille. Ne myös nopeuttavat ihon vanhenemista sekä vähentävät ihosolujen energiavarastoja.


beauty

ENERGIAA LISÄÄVÄT

ATPSES, ihosolujen energianlähde.. Energiaa väsyneelle iholle. Väsynyt ja väritön iho saa uutta elinvoimaa ja nuorekkuutta.

ATPSES

ATPSES

Cell energiser cream

Cell energiser serum

50 ml

30 ml

INFOA...

SOLUTOIMINTAA AKTIVOIVA VOIDE Liposomisiin tehoaineisiin perustuva voide elvyttää ja nuorentaa ihoa. Emulsiovoide aktivoi ja rikastaa ihoa hapella ja ATP-energialla. Sopii erilaisten stressitekijöiden (sairaudet, intensiiviset kosmeettiset hoidot) vaikutuksesta vahingoittuneen ihon nopeaan parantamiseen ja uudistamiseen. Ihosta tulee kirkas, raikas ja kiinteä. Sopii kaikille ihotyypeille.

SOLUTOIMINTAA AKTIVOIVA LIPOSOMISEERUMI Liposomisiin tehoaineisiin perustuva seerumi elvyttää ja nuorentaa ihoa. Aktivoi ja rikastaa ihoa hapella ja ATP-energialla. Sopii erilaisten stressitekijöiden vaikutuksesta vahingoittuneen ihon nopeaan parantamiseen ja uudistamiseen. Ihosta tulee kirkas, raikas ja kiinteä. Sopii kaikille ihotyypeille.

4 ATPSES - tuotteet sopivat erinomaisesti sekä ihon valmisteluun ennen dermatologisia ja kosmeettisia hoitoja että ihon kuntouttamiseen hoitojen jälkeen. ATPSES lisää myös muiden aktiiviaineiden tehoa. Tuotteet lataavat energiaa ihon soluihin ja sopivat ihanteellisesti saasteiden, epäterveellisen ruokavalion, tupakoinnin ja fyysisen tai henkisen stressin vaurioittamalle iholle. Ne tuottavat soluihin uusia ATP-molekyylejä ja aktivoivat solujen aineenvaihduntaa.

33


Siinä missä useimmat ihonhoitotuotteet pyrkivät vähentämään ikääntymisen ulkoisia merkkejä, SESGEN 32 keskittyy ikääntymisen alkulähteisiin säätämällä solujen vuorokausirytmiä ja auttamalla säilyttämään telomeerien vakautta. SESGEN 32 hidastaa ihon ikääntymistä ja samalla hoitaa ihoa.

NUORENTAVAT

Ikääntymisprosessia säätelevät solujen geneettiseen informaatioon sisältyvät biologiset rytmit. Solujen biorytmin määrää telomeerien pituus. Telomeerit sijaitsevat kromosomien päissä ja ne lyhenevät aina solujen jakautuessa, mikä vaikuttaa solun elinikään. Toisaalta solujen toimintaan vaikuttaa myös 24 tunnin vuorokausirytmi, jonka mukaisesti solu kiihdyttää tai hidastaa geenien toimintaa kellonajan mukaan. Biorytmien vaikutus kuitenkin heikkenee ajan mittaan.


beauty

NUORENTAVAT SESGEN 32 Iho tarvitsee nuorentavaa vaikutusta enemmän kuin ikääntymisen hidastamista. Ensimmäinen tuotelinja, joka vaikuttaa geenien toimintaan solujen elinikää pidentämällä ja solujen biorytmejä synkronoimalla.

SESGEN 32 Cell activating cream

50 ml

NUORENTAVA AKTIIVIVOIDE Kronologista ikääntymistä hidastava ja ihon toimintoja stimuloiva ravitseva voide. Geenitasolla solujen vaurioita korjaavat peptidit ja entsyymit pidentävät solujen elinikää. Nuorentaa ja kiinteyttää ihoa. Sopii kaikille ihotyypeille.

SESGEN 32

SESGEN 32

Serum cell activator

Eye contour cream Cell activator

30 ml

INFOA...

NUORENTAVA LIPOSOMISEERUMI Kronologista ikääntymistä hidastava ja ihon toimintoja stimuloiva seerumi. Geenitasolla solujen vaurioita korjaavat peptidit ja entsyymit pidentävät solujen elinikää. Nuorentaa ja kiinteyttää ihoa. Sopii kaikille ihotyypeille.

15 ml

NUORENTAVA SILMÄNYMPÄRYSVOIDE Geenitasolla ihosolujen vaurioita korjaavat peptidit ja entsyymit pidentävät ihosolujen elinikää. Nuorentaa ja kiinteyttää silmänympärysihoa huomattavasti. Poistaa tehokkaasti silmänympärysihon tummuutta ja turvotusta. Sopii kaikille ihotyypeille.

4 SESGEN 32 - tuotteet on suunniteltu lievittämään ihon ikääntymiseen liittyviä muutoksia. Jotta tuotteiden vaikutus olisi tehokkaampi ja auringonsäteilyn solun DNA:han aiheuttamat valovanhenemisen merkit vähenisivät, suositellaan täydennyshoitona REPASKIN MENDER Liposomal serumia.

35


Tieteelliset tutkimukset osoittavat, että kollageenin ja elastiinin hajoaminen ja niiden synteesin hidastuminen aiheuttavat ikääntymisilmiöitä. Tasapaino sidekudossäikeiden hajoamisen ja synteesin välillä on tärkeää. Tehoaineiden kuljetus ihon kaikkiin kerroksiin on siksi olennainen keino hidastaa ikääntymisprosessia. Kasvutekijät ovat innovatiivisia, ikääntymistä estäviä aktiivisia ainesosia. Ne vaikuttavat solun ytimeen sen lisääntymistä ja toimintaa stimuloimalla. Sesderma käyttää liposomaalisesti kapseloitua, Nicotiana benthamiana -kasvista saatua 100-prosenttisen kasviperäisiä kasvutekijöitä, jotka elvyttävät huomattavasti kollageenin ja elastiinin toimintoja ihossa sekä palauttavat solujen elinkyvyn ja -voiman.

UUSIVAT

Ihon vanhenemista selittävistä biokemiallisista prosesseista erityisesti kollageenin ja elastiinin aineenvaihdunta kiinnostaa asiantuntijoita. Kollageeni ja elastiini ovat ihon rakenteen kaksi keskeistä komponenttia, jotka antavat iholle sen kimmoisuuden. Kun iho ikääntyy, kollageenin ja elastiinin luonnollinen tuotanto hidastuvat. Seurauksena ihon jäntevyys vähenee, ihoon muodostuu ryppyjä, iho veltostuu ja kasvojen piirteet alkavat laskeutua.


beauty

UUSIVAT FACTOR G RENEW – Palauttaa nuoruuden kollageenin avulla. Palauttaa nuoruuden kollageenin avulla. Tuotteiden tärkein tehoaine on Nicotiana benthamiana -kasvista saatu 100-prosenttisen kasviperäinen kasvutekijä, joka todistetusti parantaa kollageenin ja elastiinin synteesiä 76 %. Vaikutukset ovat näkyviä: rypyt vähenevät, iho näyttää nuorekkaalta ja terveeltä, sen kosteuspitoisuus lisääntyy ja väri tasoittuu.

FACTOR G RENEW

Rejuvenating cream

FACTOR G RENEW Lipid bubbles serum

50 ml

NUORENTAVA VOIDE Tehokas voide stimuloi solujen uusiutumista ja nuorentaa ihoa. Sisältää ihoa vahvistavia ja kiinteyttäviä kasviperäisiä kasvutekijöitä, uutteita ja antioksidantteja. Vahvistaa ohutta ja herkkää ihoa. Sopii päivittäiseen hoitoon kaikille ihotyypeille.

NUORENTAVA LIPOSOMISEERUMI Tehokas seerumi stimuloi solujen uusiutumista ja nuorentaa ihoa. Sisältää ihoa vahvistavia ja kiinteyttäviä kasviperäisiä kasvutekijöitä, uutteita ja antioksidantteja. Vahvistaa ohutta ja herkkää ihoa. Sopii päivittäiseen hoitoon kaikille ihotyypeille.

FACTOR G RENEW

FACTOR G RENEW

Chin & neck

Eye Contour Cream

50 ml

KASVONPIIRTEITÄ JA KAULAA NUORENTAVA GEELI Tehokas kasvutekijöitä ja kasvien kantasoluja sisältävä geeli stimuloi kollageenin ja elastiinin tuotantoa. Kiinteyttää kasvonpiirteitä, kaulan ja dekolteen alueita. Tasoittaa ihon sävyä, vahvistaa ja uudistaa ihoa.

INFOA...

30 ml

15 ml

NUORENTAVA SILMÄNYMPÄRYSVOIDE Tehokas ja kosteuttava kasviperäisiä kasvutekijöitä sisältävä voide uudistaa silmänympärysihoa. Kasvutekijät nopeuttavat ihon uusiutumista ja kiinteyttävät tehokkaasti. Nuorentaa, kiinteyttää, vähentää turvotusta ja tummia silmänalusia. Imeytyy nopeasti.

4 FACTOR G RENEW - tuotteiden tehokkuus on todistettu tutkimuksin, jotka osoit­tavat, että tuotteiden säännöllinen käyttö lisää kollageenin ja elastiinin synteesiä 76 %.

37


· Lihasten kiinteys vähenee. · Verinahan ja orvaskeden kudosten yhteys heikentyy. · Ihonalaiskudos eli hypodermis surkastuu. Kaikki nämä tekijät aiheuttavat ihon rakenteen veltostumista (lujuuden ja tiheyden heikkeneminen) ja ihon kimmoisuuden vähenemistä. Ihon kunnon parantamiseen tarvitaan tehoaineita, jotka kiinteyttävät ihoa ja palauttavat sen kimmoisuuden.

KIINTEYTTÄVÄT

Ikääntymisen myötä ihon jäntevyys vähenee ja kasvonpiirteet alkavat laskeutua. Tämä johtuu useista tekijöistä: · Kollageeni- ja elastiinikuidut hajoavat ja kietoutuvat toisiinsa, mikä aiheuttaa ihon kimmoisuuden vähenemisen.


beauty

KIINTEYTTÄVÄT

DAESES – välitön kohottava ja pitkäkestoinen kiinteyttävä vaikutus. DAESES - tuotelinja sisältää vallankumouksellista DMAE-tehoainetta (dimetyyliaminoetanoli). Luonnollinen aktiiviaine kiinteyttää ihoa ja tekee siitä tasaisemman ja joustavamman.

DAESES

DAESES Lifting cream

Liposomal serum

50 ml

30 ml

KIINTEYTTÄVÄ VOIDE Liposomiset tehoaineet takaavat nopean ja tehokkaan vaikutuksen. Voide ehkäisee ikääntymisen merkkejä ja kiinteyttää ihoa. Rypyt ja juonteet tasoittuvat nopeasti ja iho saa nuorekkaan sävyn. Sopii normaalille ja kuivalle iholle.

LIPOSOMISEERUMI Luonnollista piitä sisältävä liposomiseerumi kiinteyttää ja uudistaa ihoa. Vahvistaa ihon kollageeni- ja elastiiniverkostoa. Kuntouttaa ihoa leikkausten ja kosmeettisten hoitojen jälkeen. Tasoittaa arpia ja silottaa ihoa. Sopii kaikille ihotyypeille.

DAESES

DAESES

DAESES

Lifting effect serum ampoules

Lips and eye contour cream

Firming mask

5 X 2 ml

30 ml

75 ml

KIINTEYTTÄVÄ SEERUMI (AMPULLEISSA) Välittömästi vaikuttava kiinteyttävä seerumi. Vähentää näkyvästi ihon ilmejuonteita ja pintaryppyjä. Aktiivinen ainesosa DMAE stimuloi kollageenin synteesiä, kiinteyttää ja vahvistaa ihoa tehokkaasti.

HUULI- JA SILMÄNYMPÄRYSVOIDE Kiinteyttävä ja ihon kimmoisuutta parantava emulsiovoide. Estää ikääntymisen merkkejä ja antaa iholle elinvoimaa. Vähentää ryppyjä ja juonteita. Stimuloi ihon uudistumista ja tasoittaa ihon pintaa. Antaa iholle volyymiä, takaa pehmeän ja samettisen ihon.

KIINTEYTTÄVÄ NAAMIO Nuorentava voidenaamio uudistaa ihoa sekä vähentää huomattavasti ryppyjä ja juonteita. Ihon pinta tasoittuu ja kasvonpiirteet kiinteytyvät. Sopii kaikille ihotyypeille.

INFOA...

DAESES - tuotteissa on kaksi vaikutusmekanismia, jotka: 1. Vapauttavat kudoksiin enemmän asetyylikoliinia (välittäjäaine), jonka taso laskee iän myötä. 2. Edistävät kollageenin muodostumista, mikä vähentää ryppyjä ja parantaa ihon kimmoisuutta.

39


Herkkyysoireita ilmenee, jos ihon puolustuskyky on laskenut ja sen kosteus- ja lipiditasapaino ovat häiriintyneet. Kun ihon suojaus on heikentynyt, iholle voi syntyä pieniä halkeamia, hilseilyä ja tulehduksia. Kuorivat voiteet silottavat juonteita aktivoimalla ihon uudistumisprosesseja, stimuloimalla kollageenin muodostumista ja lisäämällä ihon paksuutta. Niiden vaikutus voi olla kuitenkin liian voimakas herkälle iholle. Mantelihappo ja korkean molekyylipainon alfa-hydroksihapot (AHA) sopivat myös herkän ihon ryppyjen tasoittamiseen.

HERKÄLLE

Herkkä iho ärtyy tavallista helpommin ja siinä esiintyy epämukavuuden tunnetta, kuten kireyttä, kuumotusta, punoitusta ja kutinaa.


beauty

HERKÄLLE IHOLLE

MANDELAC – hellävarainen alfa-hydroksihappo (AHA). Glykolihapon vastine herkälle iholle. Mantelihappo on luonnollinen AHA-happo, jolla on ikääntymistä estävä, talineritystä säätelevä ja pigmenttihäiriöitä vaalentava vaikutus. Mantelihappo vaikuttaa tehokkaasti ja ihoa ärsyttämättä. Se on ihanteellinen tehoaine myös valovanhenevalle iholle.

MANDELAC Liposomal serum

MANDELAC Moisturising cream

50 ml

30 ml

LIPOSOMISEERUMI Nuorentava seerumi sopii kaikille ihotyypeille. Vähentää valovanhenemisen merkkejä, kosteuttaa ja uudistaa ihoa. Poistaa ihon pintakuivuuden ja vaalentaa pigmenttiläiskiä.

MANDELAC

MANDELAC

Scrub

Moisturising gel

50 ml

KUORINTAVOIDE Monitoiminen kuorintavoide rasvoittuvalle, seka- ja akneiholle. Valmistelee ihoa muiden hoitotuotteiden vaikutuksille. Kuorii ja vaalentaa ihoa. Sisältää manteli­ happoa, kuorivia hiukkasia ja kasviuutteita. Käytetään 1 – 3 kertaa viikossa, riippuen ihotyypistä.

INFOA...

KOSTEUTTAVA VOIDE Mantelihappoa sisältävä kasvovoide kosteuttaa, uudistaa ja hoitaa ihoa. Ihon pinta tasoittuu rypyt ja juonteet vähenevät huomattavasti. Sopii ihon valovanhenemisen ennalta­ ehkäisyyn ja pigmenttiläiskien vaalentamiseen, normaalille ja kuivalle iholle.

50 ml

KOSTEUTTAVA GEELI Mantelihappoa sisältävä kosteuttava ja nuorentava geeli rasvoittuvalle ja sekaiholle. Öljyttömän koostumuksen ansiosta geeli imeytyy heti eikä jätä ihoa kiiltäväksi. Antibakteerinen geeli vähentää ihon epäpuhtauksia. Geeli kuorii ihoa hellävaraisesti, vähentää pintakuivuutta ja tasoittaa ihon pintaa.

4 Jos haluat parasta nuorennusta ihollesi, käytä C-VIT Liposomal -seerumia. 4 Jos haluat parasta tehoa aknea vastaan, käytä Salises Gel cream -voidetta. 4 Jos haluat parasta depigmentoivaa vaikutusta, käytä Azelac RU Liposomal -seerumia.

41


Iän myötä iho menettää kimmoisuuttaan ja sen lihakset veltostuvat. Silmien ympärille ja silmäluomiin syntyy turvotusta, ryppyjä ja juonteita. Alueen iho ohenee ja muuttuu läpikuultavammaksi. Kun silmänympäryksen pintaverisuonet kuultavat ihon läpi, silmänalusiho näyttää tummalta ja väsyneeltä. Silmänympärysiho altistuu myös auringolle, mikä kuivattaa ihoa aiheuttaen kollageeni- ja elastiinikuitujen heikkenemistä. Tämä nopeuttaa ihon ikääntymistä kuten ryppyjen muodostumista. Silmänympäryksen rakenne edellyttää, että alueelle kehitetyt tuotteet ovat tehokkuudestaan huolimatta hellävaraisia.

RIPSET · KULMAT SILMÄNYMPÄRYSALUE

Silmien ympärillä oleva iho on ohuempaa (300-800 mikronia) kuin muu kasvojen iho ja siinä on hyvin vähän talirauhasia.


beauty

RIPSILLE KULMILLE

SESLASH, pitkien ripsien ja täydellisten kulmien salaisuus. Pitkät, tuuheat ja vahvat ripset. Sopii myös kulmien tuuheuttamiseen.

SESLASH Eyelash and eyebrow growth activating serum 5 ml RIPSIEN JA KULMAKARVOJEN TEHOHOITOSEERUMI

Seerumi parantaa karvatupen verenkiertoa ja ravinteiden saantia karvoissa. Kasviperäiset kasvutekijät pidentävät karvojen kasvuvaihetta ja estävät ennenaikaista karvanlähtöä. Peptidit yhdessä puna-apilauutteen kanssa nopeuttavat ja vahvistavat karvojen kasvua. Muut aktiiviset ainesosat kosteuttavat, pehmentävät ja parantavat karvojen elastisuutta. Seerumia käytetään 2 kertaa päivässä ripsien ja/ kulmakarvojen tyveen. Ennen ripsivärin käyttöä anna seerumin imeytyä pari minuuttia.

KSET

TULO

90tä% jistä * käyt

8yt0tä% jistä * kä

90tä% jistä *

INFOA...

käyt

Ä

IVÄSS

28 PÄ

t pidemmä mat tuuheam at vahvemm

KUINKA TUOTETTA KÄYTETÄÄN OIKEIN? Ripset: Levitä seerumia aamulla ja illalla ripsien tyveen puhtaalle iholle. Ennen meikin käyttöä odota, että seerumi on imeytynyt. Kulmakarvat: Ihon puhdistuksen jälkeen levitä seerumia kulmakarvoihin kahdesti päivässä. Tehosta seerumin imeytymistä kevyesti hieromalla ja harjaamalla.

43


beauty

SILMÄNYMPÄRYS Ohut ja herkkä silmänympärysalue tarvitsee erityistä huolenpitoa. Muun muassa ikääntyminen, päivän rasitteet, stressi ja univelka rasittavat silmänympärysihoa aiheuttaen turvotusta, tummuutta ja ryppyjä.

KIRKASTAVA

HERKKÄ

C-VIT

HIDRALOE

Eye contour

Eye contour

15 ml

15 ml

SILMÄNYMPÄRYSVOIDE Nuorentava silmänympärysvoide sisältää tehokasta stabiloitua C-vita­ miinia ja antioksidantteja. Voide kosteuttaa, kiinteyttää ja raikastaa ihoa. Silmänympäryksen juonteet ja rypyt tasoittuvat huomattavasti. Herkältä silmänympärysiholta vähenevät tummentumat ja turvotus. Sopii kaikille ihotyypeille.

SILMÄNYMPÄRYSVOIDE Nuorentava, kosteuttava ja rauhoittava silmänympärysvoide sopii kaikille ihotyypeille, myös herkälle iholle. Pehmentää herkkää ihoa ja tasoittaa ihon pintakuivuudesta johtuvia juonteita. Ei sisällä hajusteita.

RYPPYJENVASTAINEN

RYPPYJENVASTAINEN

RETI AGE

RETISES

Eye contour

Eye contour

15 ml

15 ml

LIPID BUBBLES

NUORENTAVA SILMÄNYMPÄRYSGEELIVOIDE Nuorentava geelivoide antaa välittömän, pysyvän ja pitkäaikaisen ihoa uudistavan vaikutuksen. Vähentää silmänympärysihon turvotusta, tummentumia ja kuivuusjuonteita. Kiinteyttää ja tasoittaa ihoa tehokkaasti. Sopii kaikille ihotyypeille.

SILMÄNYMPÄRYSVOIDE Tehokas retinolia ja C-vitamiinia sisältävä silmänympärysvoide kiinteyttää ja tasoittaa tehokkaasti herkkää silmänympärysihoa. Juonteet ja rypyt tasoittuvat huomattavasti. Koostumukseltaan kevyt voide imeytyy heti.

INFOA...

Kuinka silmänympärystuotteita käytetään oikein?

44

Levitä tuote iholle kevyin liikkein. Älä hiero. Tarvittaessa: - Silmäpussit – Hiero kevyesti silmän ulkoreunasta sisäänpäin, jotta ylimääräinen neste poistuu. - Tummat silmänaluset – Taputtele kevyesti silmän sisänurkasta ulospäin. - Rypyt – Levitä silmänympärysvoide kevyesti taputellen.


beauty

SILMÄNYMPÄRYS

KIINTEYTTÄVÄ

KIINTEYTTÄVÄ FACTOR G RENEW

DAESES Lip and eye contour cream

Eye contour cream

30 ml

HUULI- JA SILMÄNYMPÄRYSVOIDE Kiinteyttävä ja ihon kimmoisuutta parantava emulsiovoide. Estää ikääntymisen merkkejä ja antaa iholle elinvoimaa. Vähentää ryppyjä ja juonteita. Stimuloi ihon uudistumista ja tasoittaa ihon pintaa. Antaa iholle volyymiä, takaa pehmeän ja samettisen ihon.

15 ml

NUORENTAVA SILMÄNYMPÄRYSVOIDE Tehokas ja kosteuttava kasviperäisiä kasvutekijöitä sisältävä voide uudistaa silmänympärysihoa. Kasvutekijät nopeuttavat ihon uusiutumista ja kiinteyttävät tehokkaasti. Nuorentaa, kiinteyttää, vähentää turvotusta ja tummia silmänalusia. Imeytyy nopeasti.

NUORENTAVA SESGEN 32 Eye contour cream cell activator

15 ml

4 C-VIT–silmänympäryslaput vähentävät väsymyksen merkkejä. Tuloksena on rento, raikas ja säteilevä iho.

INFOA...

NUORENTAVA SILMÄNYMPÄRYSVOIDE Geenitasolla ihosolujen vaurioita korjaavat peptidit ja entsyymit pidentävät ihosolujen elinikää. Nuorentaa ja kiinteyttää silmänympärysihoa huomattavasti. Poistaa tehokkaasti silmänympärysihon tummuutta ja turvotusta. Sopii kaikille ihotyypeille.

45


UV-säteilyn vaikutuksesta kehon luonnolliset puolustusmekanismit aktivoituvat: · Ihon pintakerros paksuuntuu. · DNA:n alkaa korjata sen vaurioita. · Antioksidanttien synteesi alkaa. · Melaniinin tuotanto lisääntyy. Ihon altistuessa toistuvasti UV-säteilylle, puolustusmekanismit ylikuormittuvat. Myös tavallinen auringonpolttama aiheuttaa satoja tuhansia mutageenisia muutoksia solun DNA:ssa ja vahingoittaa ihoa. Sesderman aloittama uusi tutkimusala selvittää DNA-vaurioita korjaavien entsyymien vaikutuksia auringon aiheuttamien ihon valovaurioiden korjaamisessa. Entsyymit kykenevät korjaamaan mahdollisesti jopa 50 % ihoon aiheutuneista vaurioista.

AURINKOSUOJA VALOVAURIOT

Ihossa on muistisoluja. Ihminen altistuu päivittäin monille ihoa vaurioittaville tekijöille. Esimerkiksi auringon UVA- ja UVB-säteet aiheuttavat ihosolujen DNA:lle suoria ja epäsuoria vahinkoja.


beauty

AURINKOSUOJA REPASKIN – Parantaa valovaurioita vaikuttamalla solujen DNA:han. Tutkitusti tehokas ja tuloksellinen SHIELD-SYSTEM -teknologia suojaa ja parantaa ihosolujen DNA:ta. Ainutlaatuiset tuotteet estävät ryppyjen, pigmenttimuutosten, polttamien ja muiden auringon aiheuttamien vaurioiden syntyä ihossa.

REPASKIN

REPASKIN SILK TOUCH

DRY TOUCH

FACE FACE

50 ml / SPF50

NÄKYMÄTÖN AURINKOSUOJAGEELIVOIDE

Liposominen voide sisältää fysikaalisen ja kemiallisen valosuojan sekä DNA:n valovaurioita korjaavia entsyymejä. Voide on ikääntymistä ennaltaehkäisevä ja anttioksidanttinen. Voide ei jätä iholle näkyvää kerrosta ja pysyy poikkeuksellisen hyvin. Sopii kaikille ihotyypeille.

Kaikille ihotyypeille sopiva liposominen aurinkosuojageeli sisältää kemiallisia valosuojatekijöitä. Antioksidanttinen ja ikääntymisen vastainen voide pehmentää ihoa. Voide ei jätä iholle näkyvää kerrosta.

REPASKIN

REPASKIN

BODY

BODY

LIGHT FLUID

50 ml / SPF30

MATTAPINTAINEN AURINKOSUOJAVOIDE KASVOILLE

TRANSPARENT SPRAY

REPASKIN

AFTERSUN CARE GEL FACE/BODY

200 ml / SPF50 200ml / SPF30

200 ml / SPF50

PAURINKOSUOJAGEELIVOIDE VARTALOLLE

Vähentää valovaurioista

INFOA...

Aurinkosuojageelivoide vartalolle Liposomisen koostumuksen sisältämä kevyt voide suojaa ja uudistaa valon vaurioittamaa ihoa. Sisältää fysikaalisia, kemiallisia ja biologisia valosuoja-aineita sekä DNA:n valovaurioita korjaavia entsyymejä. Voide ei jätä iholle näkyvää kerrosta ja pysyy poikkeuksellisen hyvin.

200 ml

AURINKOSUOJASPRAY

AURINGONOTON JÄLKEINEN GEELI

Kaikille ihotyypeille sopiva kevyt aurinkosuojaspray sisältää DNA:n valovaurioita korjaavia sekä ennaltaehkäiseviä entsyymejä. Antioksidanttinen ja ikääntymisen vastainen. Ravista ennen suihkeen laittamista iholle.

Liposominen kosteuttava, rauhoittava ja valon vaurioittamaa ihoa uudistava geeli. Entsyymit suojaavat geenitasolla solujen DNA:ta auringon vaurioilta ja nuorentavat ihoa. Geeli vähentää auringonoton jälkeen ihon punoitusta ja viilentää ihoa.

ABSORVOIVAT JA HEIJASTAVAT SUODATTIMET ANTIOKSIDATIIVINEN KORJAAVAT ENTSYYMIT

VALOSUOJAAVA UVB-UVA-IR

Fysikaaliset ja kemialliset suojat

IKÄÄNTYMISENVASTAINEN Antioksidanttien yhdistelmä

DNA - VAURIOITA KORJAAVAT

DNA:ta korjaavat entsyymit, sinkki ja aminohapot

47


beauty

VALOVAURIOIDENVASTAISET REPASKIN

REPASKIN

Liposomal serum

Liposomal mist

30 ml

50 ml

MENDER

MENDER

LIPOSOMISEERUMI

LIPOSOMISUIHKE

Ihoa suojaava ja jälleenrakentava seerumi ehkäisee ennenaikaisen vanhenemisen merkkejä. Entsyymit suojaavat geenitasolla solujen DNA:ta auringon vaurioilta ja nuorentavat ihoa. Vahvistaa ihon suojauskykyä UV-säteilyä vastaan ja estää ihon ohenemista sekä pigmenttiläiskien ja ryppyjen muodostumista. Ihanteellinen tuote käytettäväksi ennen ja jälkeen auringonoton.

Ihoa suojaava ja jälleenrakentava suihke ehkäisee ennenaikaisen vanhenemisen merkkejä. Entsyymit suojaavat geenitasolla solujen DNA:ta auringon vaurioilta ja nuorentavat ihoa. Vahvistaa ihon suojauskykyä UV-säteilyä vastaan ja estää ihon ohenemista sekä pigmenttiläiskien ja ryppyjen muodostumista. Ihanteellinen tuote käytettäväksi ennen ja jälkeen auringonoton. Sopii kaikille ihotyypeille, sekä kasvoille että vartalolle.

REPASKIN

REPASKIN

Liposomal serum

Liposomal mist

DEFENCE

DEFENCE

30 ml

50 ml LIPOSOMISUIHKE

Nuorentava liposomiseerumi tehostaa päivittäistä ihonhoitoa. Sisältää 12 erilaista antioksidanttia, jotka tukevat ihosoluja ja suojaavat näiden DNA:ta valovanhenemiselta. Seerumi uudistaa, nuorentaa ja kiinteyttää ihoa. Sopii kaikille ihotyypeille.

Nuorentava liposomisuihke suojaa ihoa ympäristön haittavaikutuksilta. Suihke elvyttää, nuorentaa ja suojaa ihoa. Sopii kaikille ihotyypeille, sekä kasvoille että vartalolle.

Tiesitkö... Sesderma Repaskin Photoprotector Silk Touch SPF30 palkittiin innovatiivisimpana valonsuojatuotteena kosmetologia- ja farmasia-alan Correo Farmacéutico­ -lehdessä 2016/10.

48

INFOA...

LIPOSOMISEERUMI


beauty

AURINKOSUOJATUOTTEET LAPSILLE

REPASKIDS Aurinkosuoja ilman kemiallisia suodattimia. Tarkoitettu erityisesti pienille lapsille (myös alle 3-vuotiaille). Tuotteet sisältävät lapsille sopivia aurinkosuodattimia ja aktiivisia ainesosia, jotka vahvistavat ihon luonnollista puolustuskykyä.

SPF 30

SPF 50

Sunscreen cream gel

Sunscreen cream gel

100 ml

100 ml

AURINKOSUOJAGEELIVOIDE SPF 30

AURINKOSUOJAGEELIVOIDE SPF 50

Geelivoide lapsille, ei sisällä kemiallisia suodattimia. Ihoystävällinen koostumus antaa korkealaatuisen suojan lasten herkälle ja kehittymättömälle iholle.

Geelivoide lapsille, ei sisällä kemiallisia suodattimia. Ihoystävällinen koostumus antaa korkealaatuisen suojan lasten herkälle ja kehittymättömälle iholle.

4 Sisältää fysikaalisia suodattimia 4 Ei sisällä kemiallisia suodattimia

SO INFOA...

PI

LE

4 Aktiiviaineita, jotka vahvistavat ihon luonnollista puolustuskykyä

I LAPSIL

4 Ei sisällä alkoholia eikä säilöntäaineita, hypoallergeeninen 4 Vedenkestävä 4 Dermatologisesti testattu

4 Lapset ovat herkkiä auringolle, koska heidän ihonsa luonnollinen aurinkosuojamekanismi ei ole vielä täysin kehittynyt. Auringon aiheuttamat ihovauriot voivat olla pysyviä. 4 KÄYTÄ LAPSEN IHOLLE VAIN LAPSEN HERKÄLLE IHOLLE SOPIVIA AURINKOSUOJATUOTTEITA.

49


Ihottuman pääasiallinen oire on tulehdus sellaisilla ihoalueilla, joissa on paljon talirauhasia. Seborrooista ihottumaa esiintyy ihossa erityisesti Pityrusporum ovale -hiivasienen kasvupaikoissa. Uskotaan, että P. ovale vapauttaa lipaaseja, mikä vaikuttaa talin koostumukseen. P. ovale pilkkoo luonnollisen talin glyseridit (TAG) glyseriiniksi ja ihoa ärsyttäviksi vapaiksi rasvahapoiksi. Nämä molemmat poikkeavat ihon luonnollisesta talinerityksestä (TAG ja välttämättömät rasvahapot ovat kiinteässä tilassa), mistä seuraa ihon vahamaista hilseilyä. Päänahan hilseily on fysiologinen oire, jonka syy on orvaskeden pohjakerroksessa tapahtuva jatkuva solumitoosi (solujen jakautuminen). Taliköhnää esiintyy eniten kahdessa ikäryhmässä kolmen ensimmäisen elinkuukauden aikana sekä aikuisiässä. Ongelmasta kärsii noin 2,5 % väestöstä ja miehillä sitä esiintyy yleensä enemmän kuin naisilla. Seborrooisen ekseeman rauhoittamisessa on tärkeää käyttää tuotteita, jotka sisältävät bakteerien kasvua estäviä tehoaineita. 50

SEBORREA

Seborrooinen ihottuma eli taliköhnä on hyvin yleinen iho-ongelma, joka on helppo hoitaa. Ihottuma on krooninen, välillä se voimistuu, sitten taas taantuu ja voi tilapäisesti kadota kokonaan.


health

SEBORREA Hilseen ja seborrean hoito. Tuote auttaa hillitsemään seborrooista ihottumaa säätelemällä talineritystä ja mikro-organismien kasvua. Se myös lievittää ihon punoitusta, hilseilyä ja kutinaa.

SEBOVALIS Treatment shampoo

200 ml

HOITAVA SAMPOO Antibakteerinen sampoo seborrooisen ekseeman ehkäisyyn ja hoitoon. Sopii päivittäiseen käyttöön. Tasapainottaa talineritystä, vähentää hilseen muodostumista. Rauhoittaa ärtynyttä ja kutiavaa hiuspohjaa / päänahkaa sekä ekseemoja koko kehon alueella. Puhdistaa ja kosteuttaa ihoa tehokkaasti. Sopii kaikille ihotyypeille. Vältä tuotteen joutumista silmänympärysalueelle.

SENSYSES CLEANSER

ovalis 200 ml

INFOA...

PUHDISTUSAINE HILSEILEVÄLLE, PUNOITTAVALLE IHOLLE Kosteuttava ja rauhoittava puhdistustuote. Sopii tulehtuneelle, ärtyneelle ja hilseilevälle iholle. Lievittää seborrooisen ihottuman oireita ja vähentää ihon ärsytystä.

4 SEBOVALIS vähentää päänahan hilseilyä ensimmäisen käyttöviikon aikana 50 % ja kahden viikon käytön jälkeen 75 %.

51


Ruusufinnistä kärsivän ihon rasvahappokoostumus poikkeaa tervees­tä ihosta. Ihon pinnan kuivumisen ja pH-muutosten taustalla on Demodex folliculorum -talipunkki, jota esiintyy ihon runsaasti talia erittävillä alueilla. Tämä johtuu siitä, että talipunkki hajottaa pitkäketjuisia rasvahappoja. Asianmukainen ihonhoito on erittäin tärkeää ruusufinnin hillitsemisessä. Ongelmaan on puututtava, sillä hoitamaton ruusufinni vaikuttaa elämänlaatuun ja aiheuttaa jopa pysyviä ihomuutoksia. 52

RUUSUFINNI

Ruusufinni on iho-ongelma, joka ilmenee kasvojen punoituksena. Ruusufinni on krooninen tulehduksellinen häiriö, jonka taustalla on verisuonten supistumisesta ja laajenemisesta aiheuttavia tekijöitä (esim. ilmasto ja lämpötilavaihtelut, ruokavalio, aurinko). Ruusufinnin tarkka syy on selvittämättä, mutta siitä kärsivät enimmäkseen vaalea­ ihoiset naiset.


health

RUUSUFINNI AZELAC – tehokas hoito herkälle ja punoittavalle iholle. Korvaamaton tuotelinja herkälle, helposti ärtyvälle iholle ja hentojen kapillaarien vuoksi punoituksesta kärsivälle iholle. AZELAC auttaa lievittämään myös couperosan ja ruusufinnin oireita.

AZELAC

AZELAC

Moisturising cream

Moisturising gel

50 ml

Talineritystä säätelevä koostumus vähentää ärsytystä ja punoitusta.

50 ml

KOSTEUTTAVA VOIDE Tulehduksienvastainen kosteusvoide tasapainottaa talineritystä ja vähentää ihon punoitusta. Vaalentaa pigmenttiläiskiä ja tasoittaa ihon sävyä. Sopii punoittavan, herkän ja epäpuhtaan ihon hoitovoiteeksi. Lievittää tehokkaasti ruusufinnistä kärsivän ja kuivan ihon epämiellyttäviä oireita, rauhoittaa ja kosteuttaa ihoa tehokkaasti.

AZELAC Lotion

KOSTEUTTAVA GEELI Tulehduksienvastainen kosteuttava geeli on tehokkaasti tulehdusta lievittävä. Tasapainottaa talineritystä ja vähentää ihon punoitusta. Vaalentaa pigmenttiläiskiä ja tasoittaa ihon sävyä. Sopii punoittavan ja aknesta kärsivän ihon hoitoon, ruusufinnin rauhoittamiseen, normaalille ja rasvoittuvalle iholle.

SENSYSES CLEANSER

ros

200 ml

100 ml

INFOA...

IHONHOITONESTE VARTALOLLE JA HIUSPOHJAAN Tehokas tulehdusta lievittävä ja rauhoittava vaikutus. Sopii karvatupentulehduksen estämiseen ja rauhoittamiseen, käytettäväksi ennen ja jälkeen karvanpoiston. Kasvoille käytettäväksi tuote on yleensä liian vahva.

PUHDISTUSAINE HERKÄLLE, TULEHTUNEELLE IHOLLE Tulehduksia lievittävä, antimikrobinen, ihon puolustuskykyä vahvistava ja rauhoittava vaikutus. Uudenlainen nanoteknologiaan pohjautuva koostumus liuottaa ja poistaa meikin sekä rasva- että vesiliukoisen lian ja jäämät. Kosteuttaa, rauhoittaa ja vahvistaa ihon puolustuskykyä. Sopii ruusufinnistä kärsivän ihon päivittäiseen hoitoon.

4 AZELAC tuotteet sisältävät vihreää pigmenttiä, joka vähentää punoitusta. Aktiiviset ainesosat parantavat myös ihon mikroverenkiertoa ja normalisoivat ihosolujen uudistumista. 4 Samaan aikaan on suositeltavaa käyttää SENSYSES CLEANSER ROS -puhdistustuotetta, joka on suunniteltu erityisesti herkän ja helposti ärtyvän ihon puhdistukseen.

53


Akne, hilseily, tulehdus ja punoitus voivat olla ihon perinnöllisiä ominaisuuksia, jolloin niiden taustalla on linolihapon riittämätön määrä ihossa. Toisaalta tiedetään, että skvaleenin pitoisuus ihossa samanaikaisesti korostuu. Linolihappo on keramidi, joka sitoo itseensä kosteutta ja suojaa ihoa. Seurauksena ihon ärsytys ja ihovauriot vähenevät. Liposomaalisesti kapseloitu linolihappo normalisoi lipidien pitoisuutta ihossa lisäämällä linolihapon ja vähentämällä skvaleenin määrää. Samalla se hillitsee ihosolujen liikatuotantoa ja sillä on tehokkaasti tulehdusta lievittävä ja antibakteerinen vaikutus. Hoitokuurin aikana voi esiintyä oireiden äkillistä lyhytaikaista voimistumista ja se tulee toteuttaa aina yksilöllisesi. 54

AKNE

Rasvainen iho kiiltää ja sen ihohuokoset ovat laajentuneet. Rasvoittuvan ihon talin laatu ja määrä vaihtelevat, mikä aiheuttaa talin vesi-lipidi -suhteen epätasapainoa.


health

AKNE SALISES – täydellinen ratkaisu akneiholle. Tuotelinja perustuu liposomaalisesti kapseloituun salisyylihappoon ja on luotu ratkaisemaan kaikki akneen liittyvät iho-ongelmat.

SALISES

SALISES

Foamy soapless cream

Dermatological bar

300 ml

100 gr

SAIPPUATON PUHDISTUSVAAHTO Klassista ja liposomista salisyylihap­ ­poa sisältävä puhdistusvaahto epäpuhtaalle ja rasvoittuvalle iholle. Säätelee talineritystä, vähentää huokosten tukkeutumista ja näppylöiden muodostumista. Puhdistaa ihoa perusteellisesti, samanaikaisesti rauhoittaa tulehtunutta ihoa.

DERMATOLOGINEN SAIPPUA Saippuaton saippua puhdistaa perusteellisesti ihoa ja huokosia. Antibakteerisen vaikutuksen ansiosta estää finnien muodostumista ja nopeuttaa tulehduksien paranemista. Sopii normaalin ja rasvoittuvan ihon puhdistukseen. Suositeltavaa käyttää ensisijaisesti vartalon puhdistukseen.

SALISES

SALISES

Moisturising gel cream

Astringent mask

50 ml

75 ml

INFOA...

KOSTEUTTAVA GEELIVOIDE Kosteuttava antibakteerinen geelivoide rasvoittuvalle ja epäpuhtaalle iholle. Vähentää talineritystä ja rauhoittaa tulehduksia. Nuorentaa ihoa ja aktivoi ihosolujen uusiutumista. Ehkäisee ihon pintakuivuutta ja parantaa ihon kimmoisuutta.

SUPISTAVA NAAMIO Puhdistava ja ihohuokosia supistava naamio epäpuhtaalle iholle. Rauhoit­ ­taa ihoa ja vähentää näppylöiden muodostumista. Antibakteerinen ja tulehdusta lievittävä vaikutus. Vähentää talineritystä ja estää huokosten tukkeutumista sekä ehkäisee tulehduksia.

4 Aknen taustalla on monia tekijöitä. Syynä voivat olla hormonaaliset muutokset (murrosikä, PMS-oireet, raskaus jne.), mutta runsas talintuotanto ja bakteerien kasvu voi johtua myös stressistä ja väsymyksestä. Ellei tali pääse erittymään vapaasti, ihohuokoset tukkeutuvat ja iholle ilmestyy mustapäitä ja näppylöitä. Ihoa kannattaa kuoria säännöllisesti Sesderma Mandelac Scrub -tuotteella.

55


health

AKNE ACNISES YOUNG on suunniteltu iholle, jossa näkyy aknen ensimmäisiä merkkejä (nuorisoakne) tai iholle, jossa on komedoja ja liikarasvaisuutta. Aknesta kärsivien on tärkeää välttää liian öljyisiä sekä liikakosteuttavia, huokosten tukkeutumista aiheuttavia tuotteita.

ACNISES

ACNISES

Focal roll-on

Facial treatment gel cream

4 ml

50 ml

YOUNG

PAIKALLINEN HOITO FINNEILLE Kätevässä roll-on pakkauksessa oleva finnejä hoitava geeli vähentää nopeasti tulehdusta ja punoitusta. Puhdistaa ja rauhoittaa ihoa tehokkaasti. Vahva antibakteerinen vaikutus, estää finnien muodostumista. Levitetään paikallisesti tulehdusalueille kaksi kertaa päivässä.

YOUNG

KOSTEUTTAVA GEELIVOIDE Antibakteerinen kosteuttava hoitotuote rasvoittuvalle tai epäpuhtaalle aknesta kärsivälle iholle. Tuotteen sisältämä salisyylihappo ja niasiiniamidi säätelevät talineritystä ja lievittävät tulehdusta sekä ehkäisevät aknen muodostumista. Iho tulee puhtaaksi ja raikkaaksi, sen punoitus ja muut tulehdusoireet vähenevät.

SENSYSES CLEANSER

sebum 200 ml

4 Akneihoisten kannattaa välttää öljypohjaisten, liikakosteuttavien tuotteiden käyttöä, jotka voivat lisätä ihohuokosten tukkeutumista.

56

INFOA...

PUHDISTUSAINE RASVOITTUVALLE AKNEIHOLLE Talieritystä säätelevä, antibakteerinen ja kosteuttava puhdistusaine. Sopii rasvoittuvalle ja epäpuhtaalle iholle. Tuote rauhoittaa ihoa, vähentää punoitusta ja tulehdusta. Näppylöiden sekä epäpuhtauksien muodostuminen vähenevät ja ihovauriot paranevat nopeammin.


health

AKNE

15 ml

INFOA...

PAIKALLINEN HOITO Monitoiminen värivoide tasoittaa ihon väriä, vähentää tulehduksia, näppylöitä ja punoitusta. Rauhoittaa, uusi ja kosteuttaa ihoa. Värillinen koostumus tasoittaa heti näkyvästi ihon väriä ja tulehduksien jälkeisiä läiskiä.

4 SALISES vaikuttaa aknen perussyihin tehoaineilla, jotka säätelevät keratinisaatiota, talirauhasten toimintaa, P. acnes -pesäkkeiden kasvua (josta iho-ongelma on saanut nimensä) ja ihon tulehdusta aiheuttavia lähteitä.

57


58

ATOPIA

Atooppinen ihottuma (dermatiitti) on harvinainen, yleensä perinnöllinen ja krooninen tulehduksellinen iho-oire, jolle on ominaista voimakas kutina, punoitus, kseroosi (kuivuminen), haavaumat ja ihon hilseily. Oireet ilmenevät enimmäkseen varhaislapsuudessa tai nuoruudessa. Atooppisesta ihottumasta kärsivä iho on kuiva, ärtynyt ja herkkä. Sillä voi esiintyä virus-, bakteeri- ja sieni-infektioita. Atooppisen ihottuman muodostumisen ja kehittymisen takana on useita syitä, kuten geneettiset tekijät, heikentynyt puolustuskyky, ihon pintakerrosten kosteuden puute, lipidien väheneminen ja muutokset ihon rasvahappojen tasapainossa. Atooppinen ihottuma eli delta-6-desaturaasi -entsyymin puutos aiheuttaa linolihapon vähentymisen ihokudoksissa, mikä on yksi kseroosin eli ihon kuivuuden syistä. Atooppisesta ihottumasta kärsivän ihon kuivuutta aiheuttaa myös keramidien vähentyminen. Ihon liiallinen kuivuus voi aiheuttaa kutinaa ja raapimista. Ihon rikkoutuessa Staphylococcus aureus -bakteerit saattavat lisääntyä, sillä niitä on löydetty 93 % sairaasta ja 76 % terveestä ihosta. Kun immuunijärjestelmä alkaa taistella bakteereita vastaan, seuraa tulehdusreaktioita. Atooppisen ihottuman kutina-raapimis -kierre on siksi saatava loppumaan. Tässä on huomioitava seuraavat tekijät: - Ihon kosteuden puutteen estäminen ja hydrolipidikerroksen toiminnan palauttaminen. - Bakteerien kasvun estäminen. - Kutinan ja punoituksen lievittäminen. - Ihon puolustuskyvyn palauttaminen.


health

ATOPIA

ATOPISES – Uudistaa ja kosteuttaa atooppista, herkkää ja kuivaa ihoa. Tuotteiden sisältämät aktiiviset ainesosat paitsi estävät ihon kuivumista, myös palauttavat veden ja lipidien tasapainon ihossa. Tämä lievittää ihon epätasapainosta johtuvia oireita: lieviä tulehdusreaktioita, punoitusta, kutinaa ja aktiivista tulehdusta. Tuotteet eivät sisällä väriaineita, allergeeneja, sulfaatteja eikä parabeeneja. Atooppisuuteen taipuvan ihon terveyden kannalta on suositeltavaa käyttää tuotteita päivittäin. Tuotteita voi käyttää yhtä aikaa kortisonivoiteiden ja muiden atopian hoitamiseen käytettyjen lääkevoiteiden kanssa. Sopii sekä vauvoille, lapsille että aikuisille.

ATOPISES

ATOPISES

Intensive care moisturiser

BODY wash

50 ml

750 ml

KOSTEUTTAVA VOIDE Rauhoittava voide herkälle, kuivalle ja atooppiselle iholle päivittäiseen käyttöön. Muodostaa iholle erittäin ohuen suojaavan kerroksen ja vahvistaa ihon immuunijärjestelmää. Käytetään aamuisin ja iltaisin.

PESUGEELI Tehokkaasti kosteuttava ja puhdistava vaahto atooppisesta ihottumasta kärsivän ja erittäin kuivan ihon päivittäiseen pesuun. Lievittää kuivan ihon oireita kuten hilseily, kutina ja punoittavat läiskät. Vahvistaa ihon puolustuskykyä ja tehostaa kosteuden sitomista. Sopii käytettäväksi suihkugeelinä ja kylpyvaahtona.

PRIMUVIT Moisturising cream 200 ml C.N. 369132.1

INFOA...

KOSTEUTTAVA RAVITSEVA VOIDE Erikoisvoide kuivan ihon suojaamiseen ja ravitsemiseen. Voide vahvistaa ihon immuunijärjestelmää ja rauhoittaa punoitusta. Sopii atooppisen, kuivan ja erittäin kuivan ihon hoitoon. Tehokkaiden kasviperäisten aktiiviaineiden ansiosta pehmentää tehokkaasti ihoa, kosteuttaa ja lisää joustavuutta sekä vähentää epämiellyttävää kutinaa.

4 Tekijöitä, jotka voivat lisätä atooppisen ihottuman oireita, ovat stressi, unenpuute, tupakointi ja saippuoita sisältävien pesuaineiden käyttö.

59


Läiskät ilmestyvät ihoon erityisesti auringonvalon vaikutuksesta. Jotta ihon aurinkoaltistus minimoituu, on päivittäinen aurinkovoiteen käyttö erityisesti kesäaikaan tärkeää. Vuodenajasta riippumatta käytetään lisäksi ihoa vaalentavia tuotteita. Sesderman ainutlaatuiset ihoa vaalentavat tuotteet sisältävät hyperaktiivisia melanosyytteja rauhoittavia ainesosia. Tehoaineet kirkastavat ja tasoittavat ihon sävyä melanosyyttisolujen säätelyn kautta muihin ihosoluihin vaikuttamatta.

60

PIGMENTTILÄISKILLE

Melaniinin yli- tai alituotantoa kutsutaan ihon hyper- tai hypomelanoosiksi. Pigmenttiaineen liikatuotanto johtaa hyperpigmentaatioon, jolloin ihoon muodostuu tummia läiskiä. Hyperpigmentaatiota voi syntyä kenelle tahansa, mutta yleisimmin se on 30–40 –vuotiaiden aikuisten kosmeettinen ongelma. Läiskät sijaitsevat tyypillisesti otsassa, poskissa, ylähuulessa, käsivarsissa ja dekolteella.


health

PIGMENTTILÄISKILLE Vaalentavat tuotteet kaiken tyyppisille pigmenttiläiskille. Monet tekijät aiheuttavat pigmenttiläiskiä. Auringon UV-säteily, raskaus ja ikääntyminen ovat niistä muutamia. Läiskät ovat pääasiassa kosmeettinen ongelma, sillä ne sijaitsevat yleensä kehon näkyvillä alueilla, kuten kasvoissa, käsissä ja dekolteella. Sopiva hoitotuote valitaan aina ihotyypin ja pigmenttiläiskän intensiteetin mukaan.

AZELAC RU

AZELAC RU

Liposomal serum

Gel cream

30 ml

50 ml

LIPOSOMISEERUMI Nanoteknologiset tehoaineet takaavat seerumin nopean ja tehokkaan ihon väriä tasoittavan ja vaalentavan vaikutuksen. Nopeuttaa ihon uudistumista, antaa raikkaan ja nuorekkaan ihonvärin. Antioksidanttinen ihon ikääntymistä hidastava vaikutus. Seerumi rauhoittaa ihoa, lievittää tulehduksia ja estää epäpuhtauksien muodostumista.

DEPIGMENTOIVA GEELIVOIDE Nanoteknologiset tehoaineet vaikuttavat pigmentaatiosta vastaaviin soluihin, melanosyytteihin ja estävät melaniinin tuotantoa. Geelivoide tasoittaa ihon väriä, vähentää ja vaalentaa pigmenttimuutoksia. Sisältää ihoa nuorentavia ja uudistavia kasvutekijöitä.

KOJICOL

SENSYSES CLEANSER

lightening

Skin lightener cream SPF 20

30 ml

VAALENTAVA VOIDE Voide tasoittaa ihon väriä ja estää pigmenttiläiskien muodostumista. Estää pigmentin muodostumista ja sekä säätelee sen tasaista jakautumista ihossa. Ehkäisee ihon pintakuivuutta ja kosteuttaa ihoa tehokkaasti. Voide sisältää SPF 20 -aurinkosuojan. Sopii kaikille ihotyypeille, myös kuivalle iholle.

200 ml

PUHDISTUSAINE PIGMENTTIHÄIRIÖILLE, ELOTTOMALLE IHOLLE Depigmentoiva, antioksidanttinen, kosteuttava ja rauhoittava puhdistus­aine. Sopii epätasaisen ihonvärin ja pigmenttiläiskien vähentämiseen.

INFOA...

Hyviin tuloksiin suosittelemme lisäksi: 4 IHONPUHDISTUS: SENSYSES CLEANSER lightening 4 KOSTEUTUS C-VIT Liposomal serum 4 PÄIVITTÄINEN AURINKOSUOJAUS: REPASKIN SPF50 Sunscreen cream gel 4 KUORINTA: Mandelac Scrub 4 IHON VIIMEISTELY: C-VIT Intensive serum

61


Arven ulkonäköön vaikuttaa: - Haavan koko ja syvyys - Haavan sijainti - Paranemisen kesto - Ikä - Ihon perinnöllinen arpeutumistaipumus Oikea hoito edistää ihon paranemista ja vähentää näkyvien arpien muodostumista. Puhdistustuotteiden sisältämät antiseptiset tehoaineet ehkäisevät tulehduksia ja uudistavat tehoaineet aktivoivat ihon sidekudossäikeiden synteesiä.

62

PALAUTTAVAT SUOJAAVAT

Arvet syntyvät kudosten uudistuessa haavojen, palovammojen, leikkausten tai voimakkaan aknen jälkeisessä paranemisvaiheessa. Kuntoutumisprosessi ratkaisee, jääkö arpi näkyväksi vai ei.


health

PALAUTTAVAT SUOJAAVAT

Arvet ovat vaurioita, joissa ihokudos on vakavasti vaurioitunut tai tuhoutunut. Jos arpia ei hoida oikein, ne voivat tulehtua ja jäädä pysyväksi kosmeettiseksi haitaksi.

CICASES WH

ROSOIL

ROSOIL

Epithelializing cream

Mender oil ampoules

Mender mask

30 ml

5 x 2ml

75 ml

EPITELISOIVA VOIDE Voide suojaa ihoa ja nopeuttaa ihon uudistumista. Kevyt voide vähentää ihon kutinaa ja punoitusta. Nopeut­ ­taa ihon paranemista palovammojen, hiertymien, sään aiheuttamien vaurioiden ja vammojen jälkeen. Sopii erittäin kuivan ja herkän ihon päivittäiseen hoitoon.

SODYSES

PALAUTTAVA RUUSUNMARJAÖLJY Öljy soveltuu kaikille ihotyypeille ja myös vaurioituneelle sekä ärtyneelle iholle. E-vitamiinilla rikastettu ruusunmarjaöljy uudistaa, kosteut­ ­taa ja rauhoittaa ihoa. Ehkäisee arpien (myös raskausarpien) muodostumista ja vähentää olemassa olevia. Jälleenrakentaa ihoa palovammojen, vaurioiden ja vahvojen kosmeettisten hoitojen jälkeen.

OXYSES MIST

Gel repair

30 ml

PALAUTTAVA GEELI Erikoishoito hypertrofisille ja keloidiarville. Kasvutekijöitä ja antioksidantteja sisältävä geeli muodostaa pehmittävän ja kosteuttavan mekaanisen suojan iholle. Vähentää arpien punoitusta, kutinaa ja turvotusta. Ennaltaehkäisee arpien lisäkasvua, uudistaa ja edistää ihon paranemista.

20 ml

HAPPISUIHKE Iho tarvitsee happea toimiakseen normaalisti. Ihosolujen aktiivisuus paranee ja ihon luonnollinen uusiutuminen tasapainottuu. Sisältää nanoteknologista fruktoosia ja happea, joka vahvistaa pintaverisuonia, nopeuttaa ihovaurioiden paranemista ja vähentää turvotusta. Iho saa uuden ja raikkaan ilmeen. Sopii hyvin ihon valmisteluun ennen kosmeettisia hoitoja (kauneusleik­ kaukset, kemiallinen kuorinta, laserhoidot, mikrokuorinta) sekä ihon palauttamiseen niiden jälkeen.

PALAUTTAVA RUUSUNMARJAÖLJYNAAMIO Tehokkaasti rauhoittava naamio kosteuttaa ja pehmentää ihoa. Ihon punoitus vähenee ja ihonväri kirkastuu. Vahvistaa ihon vastustuskykyä, vähentää ihoärsytystä. Sopii ihon kuntouttamiseen kosmeettisten hoitojen (kemiallinen kuorinta, laserhoidot) jälkeen. Sopii kaikille ihotyypeille.

SILKSES Skin moisturising protector

30 ml 100 ml

KOSTEUTTAVA SUOJAVOIDE Ihoa tehokkaasti kosteuttava, suojaava ja uudistava voide. Muodostaa iholle kosteuden haihtumiselta ja ulkoiselta ärsytykseltä suojaavan ja ihon puolustuskykyä vahvistavan ultraohuen suojakerroksen. Vähentää kuivuuden aiheuttamaa ihon kutinaa ja kireyden tunnetta. Kasviuutteet ravitsevat ja pehmentävät ihoa. Nopeuttaa ihovaurioiden paranemista ja rauhoittaa ihoa vahvojen kosmeettisten hoitojen jälkeen. Sopii vaurioituneen (naarmut, palovammat) ja erittäin kuivien ihoalueiden (kyynärpäät, kynsinauhat, huulet) hoitoon ja pehmentämiseen.

63


HOITOJENJÄLKEISET UUSIVAT

DNA RECOVERY POST TREATMENT CREAM 30 ml

PALAUTTAVA HOITOJENJÄLKEINEN VOIDE Erilaisten retinoidien, antioksidanttien, kasvutekijöiden ja soluja suojaavien entsyymien yhdistelmävoide palauttaa ja uusii ihoa. Koostumukseltaan kevyt voide ennaltaehkäisee auringonvalon haitallista vaikutusta iholle. Voide vahvistaa ihoa ja nopeuttaa ihon uusiutumista sekä parantaa kimmoisuutta. Tasoittaa ihon sävyä ja vähentää pigmenttimuutoksia. Ennalta­ ehkäisee ihon kuivuutta ja silottaa ryppyjä.

65


PINNALLISET GEELIKUORINNAT Turvalliset kemialliset kuorinnat eri ihotyypeille. Geelikuorinnoissa käytetään enimmäkseen erilaisia hedelmähappoja (glykoli-, maito-, sitruuna-, omena- ja mantelihappo). Hoidon voimakkuus riippuu geelin vaikutusajasta iholla. Yleensä hoitoja suositellaan tehtäväksi neljästä hoidosta koostuvina sarjahoitoina, mutta menettelyä voidaan käyttää myös kertahoitona ihon elvyttämiseen. Hoidot eivät ole kivuliaita eivätkä aiheuta ihon hilseilyä. RETINOLIA SISÄLTÄVÄT HOIDOT Retinolihoidot ovat tehokasta ihon pintakuorintaa, jota voidaan tehdä sekä kertahoitona että sarjahoitona. Hoitoja voi suorittaa kaikille ihotyypeille. Retinoli eli A-vitamiini on tehokas ihoa nuorentava tehoaine. Retinoli säätelee ihon sarveistumista, poistaa tehokkaasti pintakuivuutta ja nopeuttaa ihon uudistumista. Retinolihoidot eivät ole kivuliaita, mutta aiheuttavat pientä pinnallista hilseilyä. Hoidon jälkeen käytetään ihon kuntouttamiseen aina Sesderma Silkses / Cicases / Atopises -voidetta. ALKOHOLIPOHJAISET HAPPOKUORINNAT Tehokkaat kemialliset kuorinnat takaavat nopeat ja näkyvät tulokset. Hoidon tehokkuus riippuu iholle levitettävien kerrosten määrästä. Parhaiden hoitotuloksien saavuttamiseksi suosittelemme ihon esikäsittelyä 2 viikkoa ennen käsittelyä retinolia tai happoja sisältävillä tuotteilla. Kemiallisen kuorinnan jälkeen iho punoittaa ja on herkkä. Muutaman päivän kuluttua iho alkaa hilseillä ja vaatii kuntoutusta Sesderma Silkses / Cicases / Atopises -voiteella.

66


Kemialliset kuorinnat ovat hyvin suosittuja, koska ne antavat nopeat ja tehokkaat tulokset eri iho-ongelmiin. Hoidot ovat turvallinen vaihtoehto niille, jotka eivät halua esteettistä kirurgiaa tai pistoshoitoja. Kemiallisia kuorintoja tehdään erilaisilla ja erivahvuisilla hapoilla. Yleisimpiä ovat AHA:t eli hedelmähapot (glykoli-, maito-, ja mantelihappo). Mediderman kosmeettisissa kuorintahoidoissa käytetään ihon uudistumista stimuloivaa ja ihoa nuorentavaa A-vitamiinia eli retinolia. Kemialliset kuorinnat ovat tehokkaita: Pigmenttiläiskien vaalentamiseen. Epäpuhtaan ja rasvoittuvan ihon tasapainottamiseen ja puhdistamiseen. Ihon kimmoisuuden ja kiinteyden lisäämiseen. Suurihuokoisen ihon ja arpien tasoittamiseen. Kemiallisen kuorinnan vaikutus: Ihon pinnalta poistetaan kuolleet solut ja ihon uusiutuminen nopeutuu. Ihosta tulee raikas, sileä ja nuorekas. Komedojen ja näppylöiden muodostuminen vähenevät. Ihon kosteuspitoisuus paranee ja pintakuivuudesta johtuvat juonteet silottuvat. Kollageenin synteesi nopeutuu ja ihon kimmoisuus paranee . Pigmenttiläiskät vähenevät ja ihonväri tasoittuu.

JÄLKEEN

ENNEN

Ihon hilseily kolmantena päivänä vahvan kuorinnan jälkeen

KUORINTA

Ihon esivalmistelu ennen kemiallista kuorintaa: Valtaosa kemiallista kuorinnoista voidaan tehdä iholle heti, ilman esivalmisteluja. Vahvempien menettelyjen tapauksessa hoito edellyttää kuitenkin parin viikon esivalmistelun happo- tai retinolivoiteilla. Ihon kuntouttaminen kemiallisen kuorinnan jälkeen: Geelikuorijat muuttavat ihon heti kirkkaaksi ja kevyen tuntuiseksi. Iho ei hilseile eikä vaadi erityisiä jälkihoitotuotteita. Vahvemman kemiallisen kuorinnan jälkeen saattaa esiintyä lievää turvotusta ja ihon punoitusta. Toisena hoidonjälkeisenä päivänä iho muuttuu ruskehtavaksi, kuivaksi ja alkaa hilseillä, mikä kestää pari päivää. Hilseilyn aikana on tärkeää kosteuttaa ja rauhoittaa ihoa erityisellä Sesderma Silkses / Cicases / Atopises – voiteella. Kemiallista kuorintaa tehdään 4–6 hoidon sarjahoitona, hoitoväli 7–14 päivää, riippuen menettelyn vahvuudesta. Kemiallisen kuorinnan jälkeen ei saa: - ottaa aurinkoa tai käydä solariumissa - käydä saunassa (myös höyrysaunassa) tai uimassa - poistaa mekaanisesti hilseilevää ihoa - hieroa ihoa

Nopeat tulokset turvallisella kemiallisella kuorinnalla.

67


YRITYKSEN PERUSTAJAN VISIO: Olen vakuuttunut siitä, että lääkärin neuvonta toimii perustana kullekin kosmeettiselle hoidolle. Yksilöllisesti sopivien tuotteiden käyttö takaa ihon hyvän kunnon ja nuorek­ kuuden. Tuotteiden tehokas vaikutus ja positiivinen asiakaspalaute ovat Sesderman menestyksen avain koko maailmassa. Dr Gabriel Serrano Sanmiguel

Sesderma - tuotteissa käytetään aktiiviaineiden imeyttämiseen mikroskooppisen pieniä onttoja rakkulamaisia palloja – liposomeja. Tehoaineiden kapselointi takaa niiden aktiivisuuden ja valvotun imeytymisen ihon syvempiin kerroksiin. Nanoteknologiset tuotteet antavat ihonhoidossa nopeita ja näkyviä tuloksia.

Tavalliset tuotteet

Liposomituotteet

Oy Hurmus sivuliike Suomessa, Tarkk´ampujankatu 8 A 3, Helsinki. Hurmus OÜ, C.R.Jakobsoni 4–4,Tallinn www.sesderma.com

www.sesderma.fi

info@sesderma.fi

2017/2018

Sesderma esite 2017 2018 FIN  

SESDERMA Dermatokosmeettiset ihonhoitotuotteet 2017/2018

Sesderma esite 2017 2018 FIN  

SESDERMA Dermatokosmeettiset ihonhoitotuotteet 2017/2018

Advertisement