Pääkirjoitus

SYDÄMEENI JOULUN TEEN

Sotajoulu, lamajoulu, koronajoulu… Ei ehkä jouluisin avaus valon ja antamisen juhlasta kirjoittamiselle. Kertoo kuitenkin sen, että vaikeinakin aikoina keräännymme läheistemme kanssa hiljentymään joulunviettoon ja kukin tavallamme annamme joulumielen vallata sisimpämme. Joulunviettomme ajoittuu vuodenkierrossa aikaan,

jolloin vanha vuosi on väistymässä ja antamassa tilaa uudelle. Ajankohta on ollut merkityksellinen ihmisille riippumatta kulttuurista, uskomuksista tai erilaisista tavoista. Joulun historiaa tutkittaessa törmäämme antiikin roomalaisten Saturnaalia-juhliin, Sol invictus (voittamaton aurinko) juhlaan, muinaisgermaaniseen Yule-juhlaan, kreikkalaiseen Dionysia-juhlaan jonka näytelmäperinteestä sanotaan tiernapoikaperinteen saaneen vaikutteensa. Oman kristillisen juhlamme sanotaan ottaneen vaikutteita kaikista näistä oman sanomansa ohella.

Jouluun tullessa vuosi on jäämässä taakse. Sato on korjattu, luonto hiljenee, valo vähenee ja hämärän ympäröidessä askareemme itsekin kaipaamme pysähdystä, hetkeä hiljentyä ja katsoa taakse menneeseen vuoteen. Punnita ja mitata tekemisemme niin, että olemme valmiita taas astumaan uuteen.

Meille yrittäjille tämä on myös arkipäivän konkretiaa. Useimmilla tilikausi loppuu kalenterivuoden vaihtuessa ja siihen liittyvät toimet ovat myös osin taaksepäin katsomista vuoden tapahtumiin. Tarkastelemme tekemisiämme ja tekemättä jättämisiämme ja kuinka ne ovat vaikuttaneet siihen millaisen tuloksen olemme saaneet tehtyä. Mitä jää viivan alle. Ehkä tämä ei ole paras vertaus ja kömpelö aasinsilta, mutta voimmehan elämäämmekin tarkastella samoin. Vuodet vaihtelevat, tulokset eivät aina ole samoja, mutta tase pitäisi saada pysymään reilassa. Ja niin kuin tilinpäätöksessä, niin myös elämässä, se taseen ymmärtäminen on välillä vaikeinta.

Palataan vielä tuohon alkuun. Noista lisäviitteistä huolimatta paino on sittenkin sanalla joulu. Vaikka olosuhteet olisivat vaikeat, niin joulu tarjoaa meille hetken kokea jotain mikä hetkeksi vie ajatuksemme toisaalle. Ja vuosien kuluttua muistamme päällimmäisenä joulun, joka kuitenkin oli kohdallaan, vaikka maailma ympärillä tuntui olevan raiteiltaan. Annetaan taustaamme, uskontoomme tai aatemaailmaamme puuttumatta itsemme hiljentyä, huokaista työntäyteisen vuoden päätteeksi ja päästä joulumieli valtaamaan sisimpämme voittamattoman auringon taas kohta valaistessa tietämme.

Hyvää joulua kaikille Jouko Nieminen Seppämestari, FeSign Oy HKTY:n valtuuston jäsen

Kuva Jouko Nieminen

Käsityöläisyys ELOKUVANTEOSSA

teKSti Maria aMPuJa Kuvat DionYSoS FilMS

Syyskokouksessa elokuvatuottaja riina Hyytiä Dionysos Films -tuotantoyhtiöstä oli kertomassa yhdistyksen toimistolla aiheesta Käsityöläisyys elokuvanteossa. elokuvat syntyvät ryhmätyönä ja tekemiseen osallistuu monien ammattialojen edustajia. Käsityöläisyys on aina mukana prosessissa ja Hyytiä avasi jäsenyrittäjille lyhyesti, miten se elokuvan tekemiseen nivoutuu. Hän käytti esimerkkinä vuoden lopussa ensi-iltaan tulevaa elokuvaa ”70 on vain numero”.

Ennen kuin pääsimme illan aiheeseen, pidimme lyhyen esittelykierroksen missä yllättäen kokousosallistujien työurat olivat sivunneet elokuvien tekoa ja monelta jäsenyrittäjältä löytyi kokemusta niin erikoisrekvisiitan valmistamisesta, elokuvateatterin ylläpitämisestä kuin myös Tuntemattoman sotilaan nahkasaappaiden huoltamisesta. Elokuvatuottaja Riina Hyytiä on ollut yrittäjänä 25 vuotta, ensin hänelle oli pieni yritys ja nyt yrityksenä on keskisuuri tuotantoyhtiö Dionysos Films. Hyytiä on taiteen tohtori ja omien sanojensa mukaan hän haluaa jalostaa osaamistaan myös akateemiselle puolelle taiteen kanssa yhteistyössä. Hän on tuottanut mm. Tatu ja Patu -elokuvan ja tv-sarjoista Karppi, EX-onnelliset ja Klikkaa mua. Tuottajan työ ulottuu ideavaiheesta aina elokuvan markkinointiin saakka ja yhden teoksen prosessi kestää useita vuosia. Näihin työvaiheisiin tarvitaan paljon erilaista osaamista. – Elokuva on moninainen kudos missä tarvitaan monia ammattilaisia, jotka eivät suoraan tee elokuvaa työkseen mutta panos on silti merkittävä, sanoo Hyytiä. Tällaisia ammattilaisia käsityöaloilta on mm. yhdistyksen jäsenyrittäjä kampaaja Hilkka Stenberg, joka on tehnyt kampaukset moniin Hyytiän tuottamiin elokuviin.

70 on vain nuMero

Riina Hyytiä, kertoessaan elokuvanteosta ja siihen liittyvistä prosesseista, käytti esimerkkinä 29. joulukuuta ensi iltaan tulevaa elokuvaa ”70 on vain numero” missä pääosaa esittää Hannele Lauri. Katsoimme yhdessä elokuvan trailerin mikä vetosi huumorillaan ja ennakkoluulottomuudellaan. Niin kuin monesti trailerin nähtyään, tuli heti mieleen, että tuo elokuva kyllä pitää nähdä, ja mieluiten tietysti elokuvateatterissa. Hyytiä kertoi, että elokuvanteossa kaikki lähtee tarinasta ja siitä, mitä se kantaa mukanaan. Elokuvassa ”70 on vain numero” on paljon musiikkia kun koko elokuva painottuu siihen. Hannele Lauri esittää koko kansan rakastamaa iskelmätähteä ja musiikin lisäksi nähdään säihkettä, kauniita pukuja ja kampauksia.

HenKilöt KeSKiöSSä

Elokuvanteko koostuu ennakkosuunnittelusta, kuvausvaiheesta ja jälkityöstä. Ennakkosuunnittelu lähtee usein henkilöistä, mitä käsikirjoittaja on tarinaan sisälle kirjoittanut. Oikea roolittaminen eli näyttelijän valinta on keskeinen elokuvan onnistumisen kannalta. Sitten suunni-

Syyskokouksessa elokuvatuottaja riina Hyytiä kertoi jäsenyrittäjille miten elokuvanteossa iso joukko ammattilaisia työskentelee valmiin lopputuloksen eteen. vasen sivu: Hannele lauri pääosassa elokuvassa ”70 on vain numeroita”. oikealla: Peruukki on iso osa elokuvan tarinaa. alin kuva: riina Hyytiä näyttää elokuvan traileria kokousosallistujille.

tellaan vaatteet ja hiukset, ”70 on vain numero” peruukki on isossa osassa tarinaa. Ennakkosuunnittelussa on mahdollisuus hallita aikaa, käsityönä tekeminen vaatii aikaa, eikä sen nopeuttaminen ole mahdollista. Elokuvan näyttävimmät asut on käsityönä tehdyt ja se on osa elokuvan kerrontaa. Seuraavaksi ennakkosuunnittelussa edetään kuvauspaikkojen etsintään. ”70 on vain numero” kuvattiin Tampereella ja pääosan tähti asui talossa, jonka pihalla oli lukuisia puusta veistettyjä karhupatsaita. Patsaat olivat siis jo tontilla missä elokuvaa kuvattiin ja työryhmä mietti, miten ne saadaan nivottua osaksi tarinaa. Elokuvassa karhupatsaat on kerrottu olevan ihailijan tähdelle lähettämiä ja näin ainakin säästyttiin vaivalta, että ne olisi pitänyt siirtää kuvausten ajaksi johonkin muualle.

KäSitYöläinen PääoSaSSa

Miten käsityöläisyys määrittyy sitten, jos se onkin roolihenkilön ammatti. – Ammatin opettamiseen roolihenkilölle pitäisi käyttää ammattilaista, sanoo Hyytiä ja jatkaa, että kyse on elokuvan uskottavuudesta ja että ammatin näyttäminen tehdään pieteetillä, ammattia arvostaen. Yksi hyvä esimerkki on rikosdraamasarja Karppi, minkä Hyytiä on myös tuottanut. Poliisien kuuluu osata käyttää asetta. Asealan käytännöt elokuvissa on ollut erityisesti julkisuudessa esillä syksyn aikana erään USA:ssa elokuvan kuvauksissa tapahtuneen onnettomuuden seurauksena. – On tärkeää huolehtia siitä, että eri osa-alueista vastaavat ovat alansa ammattilaisia. Näin turvaamme sekä elokuvan uskottavuuden että työryhmän turvallisuuden, toteaa Hyytiä.

Pienet aSiat Suurella KanKaalla

Erityisrekvisiitat mm. korut pitäisi etsiä ja löytää ajoissa, mahdollisimman varhaisessa ennakkosuunnittelun vaiheessa, silloin kun sitä aikaa on käytettävissä. Kuvausvaiheessa taas voi tulla muutoksia hyvin nopealla aikataululla, jopa 20 minuutissa. Rekvisiitta kertoo samaa tarinaa käsikirjoituksen kanssa esim. talossa olevat räsymatot tai henkilöiden sukat ja lapaset. Hyytiä on itse kutonut monia lapasia elokuviinsa. Työryhmän työtehtävät näyttävät olevan moninaiset. Elokuvaa kuvataan call sheetin eli päiväaikataulun mukaan, jossa toiminta on paikoin määritelty 15 minuutin tarkkuudella. Koko kuvauspäivä on aikataulutettu näin, koska paikan päällä voi olla 100 henkilöä yhtaikaa töissä kuvauspaikalla. Pienet asiat myös merkitsevät elokuvassa koska kuva näkyy suuressa koossa esim. Tennispalatsin isolla valkokankaalla.

vaStuulliSuuS Ja intoHiMo

Hyytiä haluaa elokuvanteossa toimia vastuullisesti. Hän haluaa poistaa kertakäyttökulttuuria, kierrättää, muokata ja modifioida aina mahdollisuuksien mukaan. Tämä koskee niin rekvisiittaa ja pukuja kuin lavasteitakin. Elokuva on sekoitus taitoa, taidetta ja käsityöläisyyttä, leikkiä näiden välissä. Sitä on vaikea laittaa yhteen lokeroon. Hyytiä puhuu innostuneesti työstään ja huomaa, että takana on vuosien tuoma kokemus ja ammattitaito tuottaa elokuvia mutta myös intohimo olla mukana osana työryhmää ja keskellä motivoituneita ihmisiä. Elokuva on konkreettista mitä saa aikaiseksi, summaa Hyytiä. Ihmiset sitä elokuvaa tekevät, projektin takana on iso yhteisö, jota yhdistää innovatiivisuus ja kekseliäisyys.

DigitaaliSuuS eloKuvanteoSSa

Nykyään on kaikki valmiudet jo olemassa tehdä elokuvaa digitaalisesti. Ja näin paljon tehdäänkin esim.

Karpissa, missä aseiden suuliekit ja äänet tehdään ilman oikeita aseita tai paukkupatruunoita. Digi ei ole kuitenkaan edullisempaa jos se tehdään hyvin. Digitaalisuutta tekevät ihmiset, mitään ei siinäkään tapahdu automaattisesti. – Mutta se on kehittyvä laji mitä kaikkea voidaan kuvalla tehdä, kertoo Hyytiä kuulijoille. Digitaalisuus mahdollistaa elokuvan maailman tekemisen näyttävämmäksi, jos lajityyppi niin vaatii. Se myös luo uusia ammattialoja ja ammattilaisia. Hyytiä kuitenkin toteaa lopuksi, että ihanaa kun voi tehdä elokuvaa simppelisti oikeiden ihmisten ja oikeiden asioiden kanssa. Tällä hetkellä ns. perustekeminen on vielä edullisempaa kuin digitaalinen työ. Ihmisen kautta kone tekee jotain, tekee työtä ihmisten kanssa. Koko elokuva-ala kaikkine ammattilaisineen on todella mielenkiintoinen maailma missä saadaan uskomattomia tunnelmia, ympäristöjä ja karaktäärejä rakennettua. Hyytiä osasi elävästi avata ja mielenkiintoisesti kertoa miten eri ammattilaiset osuuttaan tekevät. Elokuvanteossa on todella paljon sellaista ”näkymätöntä” työtä mitä tavallinen katsoja ei tule todellakaan ajatelleeksi.

Käy katsomassa ”70 on vain numeroita” elokuvan traileri YouTubesta laittamalla elokuvan nimi sovelluksen tai sivun hakukenttään.

teKSti Ja Kuvat nora HaralD

Turkkurinliikkeen historiaa

Yhdistyksen jäsenyrittäjä jalkinemestari nora Harald on selvittänyt omien esivanhempien yritystoiminnan ja ammattiopintojen mielenkiintoista historiaa. isoisoisällä oli sata vuotta sitten turkkurinliike Fabianinkadulla. noralla on nykyään oma kenkämallisto ja kivijalkaliike iso-roobertinkadulla. Jutussa hän kertoo miten pääsi turkkurinliikkeen jäljille mm. yhdistyksen arkistoja tutkimalla.

Jo pitkään on minua askarruttanut isoisovanhempieni yritystoiminta Helsingissä ja jokunen aika sitten päätin selvittää tästä lisää. Yritys oli turkkurinliike ja perustettu vuonna 1903. Lähes ainoa vanhempi ja elossa oleva sukulainen on isäni, jolla on hallussaan valokuvia, yksi muotokuvamaalaus, huonekaluja, dokumentteja ja muuta jäämistöä, joista olen saanut aineistoa selvitystäni varten. Turkkuriliikkeen viralliset yrityksen tiedot sain tilattua Kansallisarkistosta, jossa on tiedot Patentti- ja rekisterihallituksen kaupparekisterin arkistossa olevista yrityksen perustamiskirjoista ja yhtiömuodoista. Lisäksi suurena yllätyksenä oli, että Helsingin Käsityö- ja Teollisuusyhdistyksen arkistosta löytyi vaikka mitä tietoa, jota en edes osannut odottaa.

turKKuri a. n. laHtinen KörSnär ab

Isoisoisäni Anton Nikolaus Lahtinen syntyi vuonna 1865 Eräjärvellä. Hän meni turkkurinoppiin 14-vuotiaana, vuonna 1879 Holmbergin turkisliikkeeseen Tampereelle ja siirtyi kolmen vuoden päästä jatkamaan opintojaan Lundqvistin turkkuriliikkeeseen Helsinkiin, jossa suoritti kisällinäytteen vuonna 1889. Anton Nikolaus opiskeli myös Taideteollisuusyhdistyksen keskuskoulussa, perusti toiminimen vuonna 1903 ja muutti sen osakeyhtiöksi vuonna 1914, johon sitten yhtiökumppaniksi tuli hänen puolisonsa ompelijan ammattia 20 vuotta harjoittanut Amanda Sofia Lahtinen. Amanda oli nuorena mennyt Tukholmaan kappaompelijan oppiin ja oli myöhemmin Liike- ja Virkanaisliiton sekä Helsingin Marttaliiton jäsen.

HelSingin KäSitYö Ja teHDaSYHDiStYS

Keväällä ajattelin koittaa kepillä jäätä ja otin yhteyttä yhdistyksen toiminnanjohtaja Maria Ampujaan mahdollisten lisätietojen saamiseksi. Anton Nikolauksen yksi pojista Anton Wilhelm, syntynyt 1894, oli myös suorittanut kisällinäytteen, mutta kisällikirjassa ei ollut vuosilukumerkintää milloin se oli myönnetty. Tietoja lähdettiin etsimään taulukosta, josta pystyi näkemään kaikki kisällikirjan saaneet turkkurit, ja muutkin kisällit, vuosilta 1868–1928. Taulukossa vuosina 1904 ja 1928 välisenä aikana oli vain yksi kisällinäyttö vuonna 1917 ja sen täytyi olla juuri se oikea. Maria otti vanhat

vasen sivu: turkkurinliikkeen seinällä Fabianinkadulla komeili jääkarhuntalja. Maaliskuulle 191 päivätyssä kiitoskirjeessä presidentti ja rouva Svinhufvud esitti vilpittömät kiitokset rouva Mandi lahtiselle hänen lähettämästään jääkarhunnahasta.

oikea kuva: Herrain vaatetusliikkeen tiski, liike sijaitsi Pikku roba -. alla kuvat: anton nikolaus ja amanda eli Mandi lahtinen. alin kuva: amanda lahtisen kirje yhdistykselle, missä hän anoi matka-apurahaa tukholman näyttelykäyntiä varten.

arkistoidut pöytäkirjat esille, joista lähdin etsimään sen vuoden merkintöjä turkkurin kisällinäytteestä. Koukeroisen käsialan lukeminen oli aika hidasta ja vaikeaselkoista, mutta viimein merkintä päivämäärällä 5.3.1917 löytyi pöytäkirjasta. Poika Anton Wilhelm oli valmistanut kiitettävin arvosanoin kriminnahkaisen päällystakin. Samalla etsin myös isoisoisän kisällikirjan tiedot vanhoista pöytäkirjoista ja se löytyi kesäkuulta 1889, kiitettävin arvosanoin. Anton Nikolaus oli yhdistyksen valtuuston varajäsen vuodesta 1917 ja varsinainen jäsen vuodesta 1920 kuolemaansa 1929 saakka. Hän oli edustanut yhdistystä useissa teollisuudenharjoittain kokouksissa, toiminut Suomen Turkisteollisuus- ja Kauppayhdistyksen johtokunnan jäsenenä ja rahastonhoitajana 1923–1929. Hän oli ottanut osaa yhdistyksen järjestämään käsityönäyttelyyn Ateneumissa vuonna 1906 ja saanut siellä ensimmäisen palkinnon. Anton Wilhelm oli myös yhdistyksen valtuuston jäsenenä vuosina 1945–1957. Sitten Maria löysi Amandan matka-apurahahakemuksen virkatodistuksineen sekä toteutuneen työmatkan, joka oli käsin kirjoitettu usean sivun pituinen matkakertomus. Tälle matkalle Amanda oli lähtenyt kesäkuun alussa vuonna 1914 ja vieraillut mm Berliinissä, Wienissä, Pariisissa, Bratislavassa, Malmössä ja palannut Tukholman kautta sodan uhan kiirehtimänä kotiin elokuun alussa.

liiKKeet

Turkkurinliike A. N. Lahtinen sijaitsi Aleksanterinkadun ja Fabianinkadun kulmassa. Työntekijöitä oli liikkeessä parhaimmillaan 46 henkilöä ja heistä kaikista oli otettu omalla nimellä varustettu valokuvapotretti. Toinen liike perustettiin vuonna 1922 osoitteeseen Pikku Roba 4–6, joka oli nimeltään Herrain Vaatetusliike. Siellä oli myynnissä esim. irtokauluksia, nenäliinoja, hansikkaita ja muuta herrasmiesten asustetta.

Silloin ennen

Jääkarhuntaljat taisivat olla suosittuja vielä 30-luvun alussa. Yhdistyksen pöytäkirjasta löytyy tieto, että Turkkurinliikkeen oppilas Mauno Mäki sai kisällikirjan ”jääkarhun nahasta” valmistamansa maton perusteella vuonna 1930. Katso myös kuvat ja kuvateksti presidentti Svinhufvudin kiitoskirjeestä lahjaksi saamastaan ”jääkarhunnahasta”.

KESÄRETKI FISKARSIIN

Yhdistyksen kesäretkeä vietimme elokuun toiseksi viimeisenä viikonloppuna viehättävässä Fiskarsin ruukkikylässä. retken pääkohteena oli tutustuminen keraamikko Karin Widnäsin Studiokeramiikan museoon ja galleriaan KWuMiin.

Kesäretkellä oli mukana 20 jäsenyrittäjää seuralaisineen, kun suuntasimme linjaautolla Fiskarsiin ja suoraan Karin Widnäsin vieraaksi. Karin on tehnyt huikea hienon työn kun hän on perustanut ja rakennuttanut omalle tontilleen kotinsa viereen yli 300-neliöisen kaksikerroksisen museorakennuksen. KWUM täytti kesäkuussa kaksi vuotta. Karin haluaa puolustaa keramiikkataiteen asemaa Suomessa ja siirtää eteenpäin sukupolvien aikana kehittynyttä ymmärrystä materiaaleista ja tekniikoista. Suurelta osin Karinin omista kokoelmista koostuvan pysyvän näyttelyn lisäksi museon vaihtuvissa näyttelyissä nähdään sekä kotimaisten että ulkomaisten keramiikkataiteilijoiden teoksia. KWUM tarkoittaa koreaksi unelmaa, Fiskarsissa se tarkoittaa Karin Widnäsin museota. Valo tulvii sisään suurista ikkunoista ja koko rakennusta ympäröi lehtomainen vanha metsä, olemmehan historiallisen vanhan ruukkikylän ytimessä. Museorakennuksen hieno puun ja keramiikan käyttö rakenteissa, ja ikkunoista avautuva maisema, ovat jo taideteoksia sinänsä. Sisällä ja ulkona metsän siimeksessä sijaitsevat teokset ovat arvoisessaan miljöössä. Kesän vaihtuvassa näyttelyssä olivat esille suomenruotsalaisen muotoilijan Lillemor Mannerheimin (1927–1994) ja kuvanveistäjä Kim Simonssonin teoksia. Tapasimme myös Kimin vierailumme aikana kun hän tuli paikalle juuri ennen lähtöämme. Olimme sopineet vierailun museoon jo ennen sen avaamisaikaa ja saimme Karinin pitämän aivan yksityisen kierroksen ryhmälle. Kierros vei myös Karinin kotiin, joka on yhteydessä museorakennukseen. Karinhan on pitänyt kotonaan avoimia ovia jo neljäntoista kesän ajan kun siellä on ollut esillä KOTONA-näyttelyt. KWUMin on suunnitellut sama arkkitehti Tuomo Siitonen kuin viereisen Karinin kodin, työtilat ja gallerian. KWUMin rakentamista on voinut tukea yksityiset henkilöt ja organisaatiot tilaamalla omalla nimellä varustetun laatan. Nimilaatat on sijoitettu yläkertaan kulkevan kierreportaikon seinälle. KWUMista siirryimme lounaalle Ravintola Kuparipajaan. Maittavan lounaan jälkeen tutustuimme Fiskarsin käsityöläisten, muotoilijoiden ja taiteilijoiden osuuskunnan Onoman toimintaan ja

vasen sivu: KWuMin portaikossa on näyttävä kollaasi keramiikkamuseon tukijoiden laattoja. Seinällä on näkyvillä myös yhdistyksen nimellä varustettu laatta. Yllä kuvat: Karin Widnäs sain yhdistyksen valtuuston kunniakirjan oltuaan 27 vuotta mukana valtuustossa. vas: Yhdistyksen ryhmä Fiskarsissa. alla kuvat: ron nordström ”Kuoleman monimuotoisuus” vuodelta 2020. Kuolleita kasveja ja uhanalaisten tai sukupuuttoon kuolleiden hyönteisten nimiä. vas: Kim Simonssonin työ, katso myös lehden kansi.

TÄÄLLÄ I HÄR I HERE -näyttelyyn Kuparipajassa. Näyttelyä meille esitteli Onoman jäsen ja taiteellisen toimikunnan puheenjohtaja kuvataiteilija Ron Nordström. Näyttelyssä oli vaikuttavasti esillä huoli luonnosta ja maailman tilasta. Kantaaottavuus näkyi useissa teoksissa. Vaikka aihe on ikävä ja vaikea, niin hienoa oli huomata, että sitä pohditaan myös taiteen näkökulmasta. Ryhmä oli tyytyväinen retkipäivän kiinnostavaan ohjelmaan ja koronatilanteen salliessa erityisen mukava oli pitkästä aikaa päästä opastetuilla kierroksilla tutustumaan näyttelyihin. Ennen kotiinlähtöä vierailimme vielä paikallisessa tislaamossa Ägräs Distilleryssä, johon meillä oli varattuna kierros ja tasting. Todettiin ryhmän kanssa, että yksi päivä on aivan liian lyhyt aika käyttää Fiskarsissa koska nähtävää on niin paljon. Miten mukava retkipäivä meillä olikaan, ja todella hieno ja inspiroiva kylä kesäretken kohteeksi. Puhumattakaan miten mukavaa oli viettää koko päivä yhdessä jäsenten kesken, juuri tällaista yhdessäoloa kaikki tuntuivat kaivanneen.

Voit vierailla museossa myös virtuaalisesti ja nähdä Karin Widnäsin esittelemänä taiteilijoiden teoksia

www.kwum.fi

Itsenäisyyspäivän juhla 2021

Yhdistyksen itsenäisyyspäivän juhlan järjestämistä väritti joulukuuta kohti paheneva koronatilanne ja miten se tulisi vaikuttamaan juhlasuunnitelmiin. Onneksi kuitenkin pystyimme juhlan pitämään ja Hernesaaressa juhlittiin Suomen itsenäisyyttä perinteisin menoin. Viime vuonnahan juhla jouduttiin perumaan kokonaan juuri koronatilanteen takia. Nyt osallistujilta edellytettiin kahta rokotusta vaikka koronapassia emme voineetkaan kysyä ovella, koska rajoituksia ei ollut voimassa juhlien aikana. Juhla alkoi maljan nostamisella itsenäisen Suomen kunniaksi. Maljapuheessaan valtuuston puheenjohtaja Marjo Veitonmäki muisteli, että ensimmäisen kerran itsenäisyyttä juhlittiin yhdistyksen jäsenten kesken kun hänen isänsä Juha Sandqvist valtuuston jäsenenä kutsui jäsenyrittäjät kotiinsa juhlimaan itsenäisyyspäivää. Vuosi oli 1998 ja seuraavana vuonna juhlittiinkin jo yhdistyksen toimistotiloissa Hernesaaressa. Juhlaan oli ilmoittautunut 50 henkilöä ja muutamia tätä vähemmän oli paikalla. Juhlapuheen piti perinteisesti yhdistyksen puheenjohtaja Ilkka Tuominen. Puheessaan hän painotti vastuullisuutta. Suomalaisina olemme kyenneet toimimaan erilaisten kriisien aikana aina vastuullisesti, isovanhempiemme vastuunkanto sotien aikana takasi itsenäisyytemme säilymisen ja viime aikoina vastuuntunto on kohdistunut hyvinvointiin ja terveyteen kunnioittamalla ja vilpittömästi välittämällä muista ihmisistä ja yhteisömme hyvinvoinnista. Juhlassa kauniilla laululla ilahdutti Saana Sarivaara, niin kuin jo monena vuonna aikaisemminkin. Yhdistys palkitsi myös toiminnassa mukana olevia yrittäjiä. Suomen Yrittäjien Yrittäjäristin timanttiristin 40 vuoden yrittäjätoiminnasta sai toimitusjohtaja Jorma Lundén ja Yrittäjäristin timanttiristin 30 vuoden yrittäjätoiminnasta hauturi Pekka Lehtiö. Kultaisen Yrittäjäristin 20 vuoden yrittäjätoiminnasta saivat hammasteknikkomestari Ilkka Tuominen, toimitusjohtaja Marjo Veitonmäki ja kultaajamestari Harri Virtanen. Virallisen ohjelmaosuuden jälkeen nautimme tarjoiluista. Tanssimusiikista vastasi tänäkin vuonna upeasti tunnelmaa luonut Café de Abejas. Juhla päättyi perinteisesti Maamme-lauluun.

Yrittäjäristien saajat vasemmalta Marjo veitonmäki, ilkka tuominen, Jorma lundén, Pekka lehtiö ja Harri virtanen. vasen sivu: upeat kukka-asetelmat juhlaan teki jäsenyrittäjä tanja lähdeaho Floramoresta. Ylhäällä vas: puheenjohtajan puhe. oik: Saana Sarivaara lauloi.