HUMAKOn opiskelijan opas 2016-2017

Page 1

Uuden opiskelijan opas 2016-2017



Opiskeluaika on kaikessa ihanuudessaan täynnä myös suuria, joskus vaikeitakin kysymyksiä. Mihin menen harjoitteluun? Mitä syventäviä ja vapaavalintaisia opintoja valitsen? Haenko mukaan tutor- tai jaostotoimintaan? Entäpä opiskelijakunnan hallitukseen? Näihin kysymyksiin ei ole yhtä oikeaa vastausta ja joskus saatat tehdä vääränkin valinnan. Kaikki vie kuitenkin eteenpäin. Tulet törmäämään myös mahdollisuuksiin, jotka eivät kuuluneet alkuperäiseen suunnitelmaasi. Silloin kannattaa olla rohkea ja tarttua tilaisuuteen. Koskaan et tiedä kuinka pitkälle se yllättäväkin tie voi sinut vielä kantaa. Opiskelijakunnan hallituksessa toimiminen ei kuulunut minun alkuperäiseen suunnitelmaani, mutta sattuman kautta päädyin mukaan ja sillä tiellä olen edelleen. Kannatti siis olla rohkea ja hypätä seikkailuun! Opiskelijakunta HUMAKOsta saat apua ja tukea läpi opintojesi. HUMAKOn aktiivitoiminnasta voit myös löytää itsellesi uuden harrastuksen ja sitä kautta oman polkusi. Näin minulle kävi, miksei siis sullekkin vois käydä? Jos jokin jää askarruttamaan niin älä epäile ottaa yhteyttä opiskelijakuntaasi. Me olemme täällä sinua varten. Ota ilo irti elämäsi parhaasta ajasta, opiskelijakunta HUMAKO auttaa sinua siinä! Syksyn tullen HUMAKO kiertää perinteiseen tapaansa kaikki kampukset. Tule nykäisemään hihasta ja juttelemaan meidän kanssa. Kiertueella tavataan! Jenna Ojala HUMAKOn hallituksen puheenjohtaja

Puheenjohtajan tervehdys

Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta HUMAKO onnittelee opiskelupaikan johdosta, sekä toivottaa sinut lämpimästi tervetulleeksi opiskelemaan korkeakouluumme. Olet nyt uudenlaisen elämänvaiheen alussa ja tässä oppaassa tulemme kertomaan sinulle kuinka voit saada kaiken irti opiskeluajastasi.


Oppaan sisältö on tarkoin valittu. Sivuille on koottu vain tärkeimmät faktat ja jokaisesta aiheesta löydät lisätietoa sivujen linkeistä. Linkit ovat suoraan klikattavissa ja johdattavat lisätiedon luokse.

INFOBOXIT

i

Näistä infoboxeista löydät tärkeää lisätietoa aiheesta.

i

Infoboxeista löydät myös hyödyllisiä linkkejä.

> www.humako.net > Facebook > Blogi

Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta HUMAKOn Uuden opiskelijan opas 2016 Sähköinen julkaisu Julkaisija: HUMAKO, Ilkantie 4, 00400 Helsinki Taitto: Suvi Torikka Tekstit: HUMAKOn hallitus ja työntekijät sekä haasteltavat Kuvat ja kuvitus: HUMAKO, Suvi Torikka, Marianna Rantanen, Jenna Ojala, Hannele Hirvonen, Päivi Koivuluoma

<

Uuden opiskelijan opas

Kädessäsi on opas, joka tutustuttaa sinut opiskelijaelämän saloihin. Oppaaseen on koottu tietoa monipuolisesta opiskelijan elämää koskettavista aiheista sekä vinkkejä, joiden avulla opiskelija selviää tulevista haasteista astetta helpommin.

OPISKELIJAN POLKU Aukeaman alareunassa kulkee opiskelijan polku. Polun varrella on etappeja, joiden kautta kulkeminen valjastaa sinut opiskelijaelämään. Opiskelijakunta HUMAKO Opiskelijan ELÄMÄÄ


OSIO 1

Opiskelijan ELÄMÄÄ LINKIT Opiskelijan opaassa on paljon klikattavia linkkejä. Löydät linkit oheisen symbolin läheisyydestä ja tunnistat ne alleviivatusta sinisestä tekstistä.

<

i

VÄRIKOODIT Aukeaman otsikoiden väristä tiedät mihin oppaan osioon aihe liittyy. Samat värikoodit löydät myös opiskelijan polulta sekä sisällysluettelosta.

a ouluss k a e k r o tik Ammat ISKELU OP

Haalarit Tapahtumat Toimeentulo Koti kullan kallis Hyvinvointi Terveydenhuolto Yhdenvertaisuus

s. 6 s. 8-9 s. 10-11 s. 12-13 s. 14-15 s. 16-17 s. 18-19 s. 20-21

OSIO 2

Opiskelijakunta HUMAKO Opiskelijakunta huolehtii Toimisto Jäsenyys Opiskelijakortti Toimijat Palautekanavat Sinustako toimija? Häirintäyhdyshenkilöt

s. 22 s. 24-25 s. 26-27 s. 28-29 s. 30-31 s. 34-39 s. 40-43 s. 44-51 s. 52

OSIO 3

Ammattikorkeakoulussa s. 54 OPISKELU Mikä ihmeen AMK? Koulutusohjelmat Alueyksiköt Tekijänoikeudet Kansainvälisyys Ammattiliitot

SANASTO

s. 56 s. 57 s. 58-62 s. 63 s. 64-66 s. 67 s. 68


OSIO 2

Opiskelijan ELÄMÄÄ 6

Haalarit Tapahtumat Toimeentulo Koti kullan kallis Hyvinvointi Terveydenhuolto Yhdenvertaisuus


Käytän sinua aina opiskelijabileissä, kuten Approilla. Ellei kutsussa mainita toisin.

OPISKELIJAN ELÄMÄÄ

Oodi opiskelijahaalarille En pese sinua pesukoneessa. Kaivatessasi pesua voin pestä sinut esimerkiksi suihkulähteessä, tai paikoissa jossa olet edelleen päälläni. Tahrat kertovat menneistä hyvistä hetkistä. Tarvittaessa voin sinut tuulettaa. Lupaan ommella kaikki merkkini. En tahri sinua liimalla. En myöskään ompele merkkejä mainosten päälle, sillä ne ovat maksettuja ja ne tukevat opiskelijakuntaani. Kannan mukana muutamia varamerkkejä, joita voin vaihdella tai lahjoittaa muille opiskelijatovereille. Varaan tilaa vuosittaisille tapahtumille, kuten Kaljaasi-risteily. Saat tärkeän tehtävän pitää huolta pullonavaajastani tai muista tarpeellisista tarve esineistä, jotka kulkevat mukavasti matkassa. Voin lahjoittaa sinusta lahkeen mikäli olen intiimissä kohtaamisessa, jonkun toisen opiskelijan kanssa. Sinun kanssasi edustan omaa ammattikorkeakouluani ja opiskelijakuntaani, joten käyttäydyn toiset huomioon ottaen. - Anonyymi opiskelija

7


Opiskelijan

Haalarit Haalarikulttuurin juuret ulottuvat 1970-luvulle Ruotsiin. Ruotsista haalarikulttuuri rantautui myös Suomeen. Ne ovat opiskelijan tunnusmerkki eri tilaisuuksissa. Haalareiden värit vaihtelevat koulun ja koulutusohjelman mukaan. Haalarimerkkien kerääminen on olennainen osa haalarikulttuuria.

HAALAREIDEN KULTAISET SÄÄNNÖT 1. Älä pese pesukoneessa. 2. Käytä aina bileissä. 3. Ompele merkit käsin. Älä liimaa. 4. Mainosten päälle ei ommella merkkejä. 5. Kanna mukana varamerkkejä, joita voi vaihdella muiden opiskelijoiden kanssa.

8

6. Jätä tilaa vuosittaisten tapahtumien merkeille, kuten Kaljaasi-risteily. 7. Tarve esineet, kuten pullonavaaja, on kätevää kiinnittää haalareihin.

Haalarin taitto-ohje

Hanki o opiskelij mat ahaalaris

i

8. Voit vaihtaa lahkeen oltuasi intiimissä kanssakäymisessä toisen opiskelijan kanssa.


OPISKELIJAN ELÄMÄÄ

9

MALLISUORITUS!

i


Opiskelijan

Tapahtumat

Humakin opiskelijoille on tarjolla monipuolisesti tapahtumia perinteisistä haalaribileistä, peli-iltoihin ja yhteislenkkeihin! Useimmiten paikalliset jaostot järjestävät näitä opiskelijoiden toiveiden mukaan, joskus tutorit apunaan. Tapahtumasta riippuen, tarjolla voi olla hyvän mielen ja hauskan illan lisäksi uniikki haalarimerkki, joita ei tavallisella korkeakoululaisella olekaan! Muistathan liittyä myös HUMAKOn jäseneksi, niin saatat päästä halvemmalla kemuihin.

10

Osallis t opiskel u erilaisiin ijatapa htumiin

APPROT Seikkailumielinen kisa, jossa opiskelijat kiertävät merkittyjä baareja, keräten suoritusleimoja appropassiin ja tapaavat eri korkeakoulujen opiskelijoita. Haalarimerkin saa leimojen perusteella. Yleinen pukukoodi on opiskelijahaalarit.


HUMAKOn paikalliset toimijat järjestävät oppimista, hyvinvointia ja yhteisöllisyyttä tukevia tapahtumia. Pienet “hengailu” -tapahtumat ovat usein päihteettömiä ja tarkoitus on luoda HUMAKOlaista yhteisöllisyyttä vuosikurssiin tai koulutusohjelmaan katsomatta.

i

Turun HUMAKIN HURTAT

OPISKELIJAN ELÄMÄÄ

Jyväskylän MEET & GREET

TÄSSÄ VAIN MUUTAMA ESIMERKKI OPISKELIJO ILLE JÄRJESTETT ÄVISTÄ TAPAHTUM ISTA.

Yhteislenkki koirien kanssa. Tapana päätyä koirapuistoon, jossa tutorit ovat tarjonneet jotain pientä myös kaksijalkaisille. Erityisesti koirallisille humakeille, mutta myös muut ovat tervetulleita!

11


Opiskelijan

Toimeentulo Opiskelijan toimeentulo on paljon muutakin kuin opintotuki. Opintotuki on suurimmalle osalle yksi tärkeimmistä tulonlähteistä. Opintotuki muodostuu opintorahasta, asumislisästä ja valtion takaamasta opintolainasta. Opintotuen saamisen ehtona on opintojen eteneminen eli riittävän opintopistemäärän kerryttäminen. Opintotuki voidaan katkaista, jos opiskelijalle on kertynyt vähemmän kuin 5 op tukikuukautta kohden. Katkaisun jälkeen opintotukea voi saada vasta kun opintopisteitä on kertynyt riittävästi.

12

Opintotukeen liittyy myös tulorajat. Eli jos olet töissä opintojen ohella, tulee sinun huolehtia siitä, että palkkatulosi jäävät alle tulorajojen. Tulorajaa voit nostaa perumalla opintotukikuukausia. Ylimääräisen opintotuen voi palauttaa

aina seuraavan vuoden toukokuun loppuun. Ylimääräisen tuen palautus on siksi niin myöhään, että opiskelija voi tarkistaa verotuspäätöksestään todelliset tulot. Tulojen seuraaminen kannattaa kuitenkin läpi vuoden. Saadessasi palkan, kirjaa ylös saatu bruttotulo (eli se osuus mistä veroja tai muita palkkojen sivukuluja ei ole vielä otettu) ja seuraa tulojen kertymistä. Jos opiskelija ei itse palauta saamaansa ylimääräistä tukea, perii Kela sen takaisin korkojen kera. Toimeentulo on muutakin kuin tuloja. Se on myös kulujen hallintaa. Asumiskuluissa voit esimerkiksi säästää asumalla opiskelija-asunnossa. Myös asumiseen liittyvissä kuluissa kuten vakuutuksista ja sähköistä voit säästää paljonkin kilpailuttamalla palvelut etukäteen. Yleisestikin kilpailutus kannattaa aina, pienellä vaivalla voi syntyä isot säästöt. Kilpailutuksessa voit laittaa tarjouspyynnön useaan eri yhtiöön tai käyttää netistä löytyviä siihen tarkoitettuja sivustoja. Sähkösopimuksen voi esimerkiksi kilpailuttaa näppärästi Sähkövertailu -sivuston kautta.

<

i


< <

i

Syömällä opiskelijaruokalassa voit säästää rahaa sekä tietysti vaivan itse ruoan tekemisestä. Opiskelijana saat lukuisia alennuksia oikeastaan mistä vaan. Seuraavan kerran kun siis suunnittelet ostavasi yhtään mitään, tarkista löytyykö Frankin sivuilta opiskelija-alennusta. Alennukset ovat kaikkien HUMAKOn jäsenten käytössä. Kaikki liikkeet eivät välttämättä ole lainkaan tiedottaneet julkisesti tarjoavansa opiskelijoille alennusta. Kannattaa siis aina kysyä saako liikkeestä opiskelija-alennusta, voit vaikka yllättyä positiivisesti!

Matkustaessa kannattaa hyödyntää Frankin kautta saatavia etuja, VR:n ja Matkahuollon opiskelija-alennuksia mutta myös erilaisia tarjouslähtöjä. Jos matkustat opintojen aikana ulkomaille, kannattaa käyttöön ottaa heti opintojen alussa kansainvälinen ISIC-opiskelijakortti. Sillä saat pelkästään Tallinnasta yli 1000 eri opiskelija-alennusta. ISIC-kortilla saatavia alennuksia voit tutkia ISICin sivuilta. Yleisesti opiskelijan toimeentuloon liittyy paljon suunnittelua. Kun tulot ovat tiukalla, on niistä otettava maksimaalinen hyöty irti. Mieti, että yritätkö tehdä opiskelun ohessa töitä. Jos teet töitä, seuraa tulorajojasi. Kuluissa hyödynnä opiskelijan asemaasi käyttämällä aktiivisesti opiskelija-alennuksia. Muista lisäksi kilpailuttaa palveluita ja teet selvää säästöä!

op

ä ia dynn Hyö lennuks ija-a iskel

OPISKELIJAN ELÄMÄÄ

i

Opiskelija voi säästää myös hyödyntämällä asemaansa opiskelijana. Opiskelijana olet oikeutettu kelan ateriatuettuun ruokailuun, jonka saat näyttämällä HUMAKOn opiskelijakorttia. Opiskelijahintaista ruokaa tarjoavat paikat voit tarkistaa Kelan opiskelijaravintolahausta. Osasta paikoista saa ruokaa myös lounasaikojen ulkopuolella tai viikonloppuisi.

<

i

13


Opiskelijan

Koti kullan kallis Uuteen kaupunkiin muuttaminen on aina ihmiselle iso askel. Uusi kaupunki, uudet ihmiset ja uudet palvelut. Muuttaminen voi tarkoittaa sitä, että ihminen muuttaa pois kotoaan ensimäistä kertaa. Olemme koostaneet pienen listan siitä, mitä kannattaa huomioida uuteen kotiin sekä uudelle paikkakunnalle muuttaessa.

14

Opiskelijalla on monia vaihtoehtoja asua. Asumismuodossa kannattaa ottaa huomioon elämäntilanne, koulun sijainti, harrastus mahdollisuudet, palveluiden saatavuus ja liikenneyhteydet. Seuraavaksi esittelyssä muutamia opiskelijoille yleisiä asumismuotoja. Soluasuminen Yleensä soluasunnoissa asuu 2-4 henkilöä siten, että jokaisella on oma huone, mutta keittiö ja muut yleiset tilat jaetaan muiden solussa asuvien kanssa. Soluasuminen on opiskelijalle erittäin edullinen vaihtoehto.

H annet yödynnä ut as umisv ink

it

Asuminen kimppakämpässä Opiskelijat voivat vuokrata isomman asunnon kimppakämpäksi, jolloin vuokrakustannukset jaetaan asukkaiden kesken. Vuokra-asuminen Opiskelija voi asua vuokralla opiskelija-asunnossa tai yksityisen henkilön omistamassa asunnossa. Yksin asuminen tulee usein hieman kalliimmaksi kuin solussa tai kimppakämpässä asuminen. Humakin kampusten asuntolapaikkoja voit myös tiedustella kansanopistoilta.


Aloita asunnon etsintä mahdollisimman pian saatuasi tiedon opiskelupaikasta. Edulliset ja hyvällä paikalla sijaitsevat asunnot vuokrataan usein nopeasti. Muista huomioida, että saatat tarvita asuntoa varten vuokravakuuden. Mahdollisen vuokravakuuden suuruus vaihtelee vuokranantajasta riippuen.

OPISKELIJAN ELÄMÄÄ

Muuttajan muistilista

Muista ottaa asuntoon kotivakuutus sekä tehdä tarvittaessa sähkösopimus. Muuttopäivä kannattaa ajoittaa niin, että ehdit asettumaan uuteen asuntoosi ja kotipaikkakuntaasi ennen opintojen alkua. Uuteen kotiin voi hankkia huonekalut edullisesti esimerkiksi Tori.fisivustolta tai paikallisen kierrätyskeskuksen myymälästä. Katso myös mistä kaikesta voit saada opiskelijakortilla alennusta!

i

HYÖDYLLISIÄ LINKKEJÄ: www.hoas.fi www.tys.fi www.koas.fi www.kuopas.fi www.oikotie.fi www.vuokraovi.com

15


Opiskelijan

Hyvinvointi Miten keskimääräinen suomalainen aikuinen viettää 80 % valveillaolo ajastaan? Istuen tietenkin. Se on huolestuttavaa, sillä runsaasti istuvien ylipainoriski ja muut terveyshaitat ovat huomattavan suuret. Monet kuntoilevat säännöllisesti, mikä on hienoa. Yhä enemmän tulisi kuitenkin kiinnittää huomiota aktiiviseen elämäntyyliin. Myös kuntoliikkujan on hyvä muistaa ylläpitää aktiivisuutta koko päivän, sillä säännöllinenkään liikunnan harrastaminen ei säästä kehoa istumisen haitoilta. Millä tavoin sinä olet aktiivinen korkeakouluopiskelija? On tärkeää, että muistat rytmittää luennoilla istumista. Tauot ovat tärkeitä, mutta luennolla kannattaa välillä nousta seisomaan. Vireystilasi paranee ja jaksat keskittyä paremmin. Voit keksiä luovia tapoja opiskeluun. Voisitko seistä luennolla tai lukea tenttiin jumppapallon päällä? Tapoja on monia, ne vain odottavat käyttöönottoa.

16

Usein selitämme liikkumattomuuden itsellemme sillä, että liikunta jää arjen kiireiden varjoon. Muista, ettei kaikkien tarvitse pyrkiä maraton-juoksijaksi. Mieti, miten lisäät aktiivisuutta arjessasi. Voisitko esimerkiksi kulkea pyörällä enemmän ja unohtaa hissien olemassa olon?


OPISKELIJAN ELÄMÄÄ

Liikuntatutorit Jokaisella kampuksella toimii liikuntatutoreita, jotka liikuttavat ja kannustavat opiskelijoita liikkumaan. Liikuntatutorit järjestävät lajikokeiluja, yhteisiä liikuntatuo-

kioita sekä liikuntatempauksia joihin saavat kaikki opiskelijat osallistua. He voivat myös perustaa liikuntaryhmiä tai opastaa lähialueen liikuntapaikoille.

Liikuntapalvelut Jokaisella paikkakunnalla voit liikkua kätevästi opiskelijahintaan, hankkiessasi alueen liikuntapassin tai tarran. Tarjolla on monia erilaisia ryhmäliikuntatunteja, palloilua, mahdollisuus varata saleja ja paljon erilaisia tapahtumia.

JYVÄSKYLÄSSÄ:

TURUSSA:

Jyväskylässä voit hankkia Jyväskylän

korkeakoululiikunnan Liikuntatarran. Voit noutaa tarran

Turussa voit hankkia TULI sports liikuntatarran, jonka voit noutaa Turun ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan TUOn toimipisteestä.

<

i

METKA Liikunta Metkaliikunta -Facebook

Korkeakoululiikunta.fi Korkeakoululiikunta -Facebook

KUOPIOSSA: Kuopiossa voit hankkia SYKETTÄ liikuntapalveluiden liikuntatarran.

Humakin pääkaupunkiseudun opiskelijat voivat hankkia Metropolia ammattikorkeakoulun opiskelijakunta METKAN liikuntapassin. Liikuntapassin voit lunastaa itsellesi suoraan Metkan toimistolta, Bulevardilta.

17

Sen voi noutaa CafeSAVOTTAsta tai ISYYn toimistolta.

i

i

SYKETTÄ Kuopio Sykettä -Facebook

Lue lisää liikuntapalveluista HUMAKOn nettisivuilta

unkisi p u a k e Kokeil alveluita ap liikunt

<

PÄÄKAUPUNKISEUDULLA:

i

<

<

i

Turun AMK - TULI Sports TULI sporta -Facebook

<

kampukselta tai TKI-keskukselta.


Opiskelijan

Terveydenhuolto Opiskelijaterveydenhuolto on osa perusterveydenhuoltoa. Yliopistoissa ja ammattikorkeakouluissa tästä puhutaan hyvinvointityönä, jonka tavoitteena on edistää ja ylläpitää opiskelijoiden hyvinvointia. Opiskelijaterveydenhuolto mm. valvoo oppilaitosten terveydellisiä oloja, huolehtii opiskelijoiden terveydenhoidosta, sairaanhoidosta, suun terveydenhuollosta ja järjestää mielenterveys- ja päihdetyötä. Nämä palvelut vaihtelevat kuitenkin kouluittain ja paikkakunnittain. Olemme koonneet seuraavalle sivulle kaikkien alueyksiköidemme terveydenhoitajien yhteystiedot. Kannattaa käydä tutkimassa paikkakuntasi opiskelijaterveydenhuoltopalveluja myös paikkakuntasi nettisivuilta tai kysellä lisää oman alueyksikkösi terveydenhoitajalta.

18

Huo hyvinv lehdi oinnis tasi


Jyväskylän alueyksikkö

Terveydenhoitaja Arja Taipale p. 050 310 5569 arja.taipale@hel.fi

Terveydenhoitaja p. 014 266 2265

Huomioithan, että TKI-keskus Ilkan terveydenhuoltopalvelut ovat vain TKI-keskus Ilkan opiskelijoille. Vastaanotto: Ilkantie 3, Stadin ammattiopisto.

Kiireettömissä asioissa terveydenhoitajan puhelinaika klo 12-13. Kiireellisten asioiden hoitoon opiskeluterveydenhuollon yhteinen päivystyspuhelin 014 266 2260 (ma-to klo 8-16 ja pe 8-14).

Kiireettömissä asioissa ota yhteys omalle terveysasemalle. Kiireellisissä asioissa ota yhteys omalle terveysasemalle tai koulupäivän aikana Haagan terveysasemalle, Huovitie 5.

Kuopion alueyksikkö

Kauniaisten kampus

Terveydenhoitaja tavattavissa Pohjois-Savon opistolla parillisen viikon tiistaina. Päivystysvastaanotto ilman ajanvarausta tuolloin klo 12-13. Mikäli terveydenhoitaja ei ole tavattavissa, voit olla yhteydessä muihin koulutuskuntayhtymän terveydenhoitajiin soittoaikana klo 12-13.

Terveydenhoitaja Ulla Mikkonen p. 050 411 7050 tai 09 411 7050 ulla.mikkonen@kauniainen.fi Terveydenhoitajan vastaanotto ajanvarauksella torstaisin klo 9-15 Kauniaisten kampuksella isossa asuntolassa.

Nurmijärven kampus Terveydenhoitaja Jaana Vaittinen p. 040 317 4731 jaana.vaittinen@nurmijarvi.fi Vastaanotto Nurmijärven kampuksella on pääsääntöisesti joka toinen keskiviikko (parittomat keskiviikot). Ilman ajanvarausta klo 12 - 13. Muina aikoina tapaamiset ajanvarauksella.

OPISKELIJAN ELÄMÄÄ

TKI-keskus Ilkka

Terveydenhoitaja Marja Kurola p. 044 718 6249

Turun alueyksikkö Terttu Laaja p. 02 266 1563 (klo 12-12.30) Ajanvaraus ja neuvonta p. 02 266 1570. Opiskeluterveydenhuolto, Hämeenkatu 10, 3. krs. Terveydenhoitaja vastaanotto ilman ajanvarausta ma-pe klo 8.15-11.

19


Opiskelijan

Yhdenvertaisuus Yhdenvertaisuudella tarkoitetaan erilaisuuden hyväksymistä ja toisen kunnioittamista sellaisena kuin ihminen on. Yhdenvertaisuudella viitataan yleensä laaja-alaisesti ihmisten ominaisuuksiin, kun taas tasa-arvo liitetään enimmäkseen sukupuoleen. Syrjintä on ihmisten välisiin eroihin perustuvaa ei-hyväksyttävää erottelua.

Tasa-arvo

20

Jokaisella opiskelijalla on oikeus työskennellä tasa-arvoisessa opiskeluympäristössä. Ketään ei saa syrjiä esimerkiksi sukupuolen, kielen, kansallisuuden, seksuaalisen suuntautumisen, vamman tai oppimisvaikeuden takia. Opiskelijoille tulee tarjota yhtä hyvää opetusta sukupuolesta riippumatta, opettajien tulee kannustaa ja huomioida opiskelijoita tasa-arvoisesti, opiskelijoilla tulee olla tasa-arvoiset mahdollisuudet saada ohjausta ja epäkohtiin tulee puuttua. Seksuaalinen häirintä tai sukupuolen perusteella tapahtuva häirintä ovat kiellettyjä. Sukupuolisella häirinnällä tarkoitetaan ei-toivottua yksipuolista fyysistä tai sanallista käyttäytymistä, joka on kohteeksi joutuneesta henkilöstä

Kohtele ka yhdenver ikkia taisesti

loukkaavaa ja vastenmielistä. Erityistä huomiota tulee kiinnittää tasa-arvon toteutumiseen opiskelijavalinnoissa, opetusta järjestettäessä ja opintosuorituksia arvioitaessa. Huomiota tulee myös kiinnittää toimenpiteisiin, joilla pyritään seksuaalisen häirinnän ja sukupuolen perusteella tapahtuvan häirinnän ehkäisemiseen ja poistamiseen.


OPISKELIJAN ELÄMÄÄ

Esteettömyys Esteetön opiskeluympäristö on edellytys jokaisen opiskelijan viihtyvyydelle. Esteettömyys ei merkitse ainoastaan fyysisten esteiden poistamista, vaan se on myös psyykkisen ja sosiaalisen esteettömyyden kehittämistä, viestinnän ja palvelujen saavutettavuutta sekä kaikkien kansalaisten sujuvaa osallistumista yhteiskunnan toimintaan. Esteettömyydestä on hyötyä jokaiselle, ei ainoastaan henkilöille joilla on esimerkiksi vamma tai rajoite.

taustasta. Korkeakoulun tulee ottaa huomioon fyysinen, sosiaalinen ja psyykkinen ympäristö. Fyysinen ympäristö kattaa rakennukset, oppimateriaalit, opetusmenetelmät ja -välineet.

Yksinkertaisesti ilmaistuna esteettömyys on sitä, että jokainen voi opiskella yhdenvertaisesti muiden kanssa huolimatta yksilön omista ominaisuuksista, kuten fyysisestä vammasta, oppimisvaikeudesta, kielitaidosta tai kulttuurisesta

Yhdenvertaisuuslaki velvoittaa koulutuksen järjestäjiä parantamaan vammaisten henkilöiden opiskeluedellytyksiä. Siten ammattikorkeakoulujen on huomioitava opiskelijan vammasta tai oppimisvaikeudesta aiheutuvat erityistarpeet ja huolehdittava esimerkiksi esteettömästä pääsystä opetustiloihin ja mahdollisuudesta käyttää opiskelua tukevia apuvälineitä.

i

Lisää opiskelun esteettömyydestä löytyy osoitteesta www.esok.fi

<

Lisää yhdenvertaisuudesta, lainsäädännöstä ja sen edistämisestä löytyy osoitteesta www.yhdenvertaisuus.fi

21

<

i

Sosiaalisella ympäristöllä tarkoitetaan yhteisön tietoja, taitoja ja asenteita, jotka edistävät jokaisen opiskelua ja oppimista. Psyykkisellä ympäristöllä tarkoitetaan sitä, että korkeakoulussa pidetään monenlaisuutta voimavarana.


OSIO 2

Opiskelijakunta HUMAKO 22 22

Opiskelijakunta huolehtii Toimisto Jäsenyys Opiskelijakortti Toimijat Palautekanavat Sinustako HUMAKOn toimija? Häirintäyhdyshenkilöt


OPISKELIJAKUNTA HUMAKO

23


Opiskelijakunta

Huolehtii Opiskelijakunnat ovat olemassa opiskelijoita varten. Ne valvovat opiskelijoiden etuja ammattikorkeakouluissa ja tarjoavat opiskelijoille myös paikallisia palveluja ja järjestävät vapaa-ajan toimintaa.

24

HUMAKO eli Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta on juuri Humakin opiskelijoiden oma järjestö. HUMAKOn toiminnasta vastaavat opiskelijat ja sen tarkoituksena on valvoa ja edistää Humakin opiskelijoiden etua, erityisesti koulutukseen ja sitä tukeviin arkipäivän asioihin liittyen. HUMAKO toimii myös yhdyssiteenä Humakin eri kampusten opiskelijoiden ja henkilökunnan välillä. Näkyvin osa HUMAKOn toimintaa on tutoreiden ja jaoston koulutus, sekä niiden toiminnan ylläpitäminen.

täviin kuuluu esimerkiksi opiskelijaedustajan valinta Humakin hallitukseen. Lisäksi HUMAKO nimeää vuosittain opiskelijoiden oikeuksien toteutumista valvovia opiskelijaedustajia erilaisiin työryhmiin, joissa päätetään opiskelijoita koskevista asioista. HUMAKO tekee myös yhteistyötä muiden opiskelijakuntien sekä Suomen opiskelijakuntien liitto SAMOK ry:n kanssa. SAMOKin kautta opiskelijoiden asioihin vaikutetaan valtakunnallisesti.

Opiskelijakuntien toiminta perustuu ammattikorkeakoululakiin. Lain perusteella HUMAKOn teh-

Hyödynnä opiskelijakunnan palv elut


OPISKELIJAKUNTA HUMAKO

25


HUMAKOn

Toimisto Opiskelijakunta HUMAKOn toimisto sijaitsee Helsingissä Haagassa, TKI-keskus Ilkassa. Käyntiosoite toimistolle on Ilkantie 4, 00400 Helsinki. Valkean Talon 2. kerros, tila C2.32. Toimiston aukioloajat voit tarkistaa HUMAKOn nettisivuilta. Poikkeusaukioloajoista tiedotetaan pääasiassa HUMAKOn Facebook-sivuilla. Toimistolla työskentelee opiskelijakunnan toiminnanjohtaja ja viestintäsihteeri. Jos tulet kauempaa, suosittelemme että soitat etukäteen. Liikkuvan työnkuvan vuoksi työntekijät eivät ole aina paikalla.

<i

Toimiston palvelut • • • • • • •

26

Opiskelijakorttien nouto (erikseen sovittuna) Lukuvuosi- ja -kausitarrojen nouto Haalarimerkkien myynti Haalareiden myynti ja nouto Neuvonta opiskelijaeduista Neuvonta yleisistä opiskelija-asioista Postiosoite: Opiskelijatyöpisteiden käyttö HUMAKO

Ilkantie 4 00400 Helsinki

i

Lisäksi toimistolla on tarjolla JÄSENKAHVITUS kolehtiperiaatteella. Kahvittelemaan voi tulla ruokatauon yhteydessä.


<

Työntekijät

OPISKELIJAKUNTA HUMAKO

i

Lue työntekijöiden tunnelm ia HUMAKOn blogista: > Toiminnanjohtaja > Viestintäsihteeri

Marianna Rantanen

toiminnanjohtaja 044 257 8884 marianna.rantanen@humak.fi Toiminnanjohtaja vastaa opiskelijakunnan talouteen ja hallintoon liittyvistä asioista sekä toiminnan suunnittelusta ja kehittämisestä yhdessä hallituksen puheenjohtajan kanssa. Toiminnanjohtaja johtaa toimintaa sekä toimii tarvittaessa harjoittelijoiden ja opinnäytetöiden laatijoiden ohjaajana HUMAKOssa.

Suvi Torikka

viestintäsihteeri & hankesuunnittelija 045 182 0404 suvi.torikka@humak.fi Viestintäsihteeri vastaa opiskelijakunnan päivittäisestä viestinnästä sekä erilaisista jäsenpalveluista, kuten opiskelijakorteista ja lukuvuositarroista. Viestintäsihteerin puoleen voit kääntyä HUMAKOn jäseneksi liittymiseen tai jäsenyyden uusimiseen liittyvissä asioissa. Vuonna 2016 hankesuunnittelijan tehtäviin kuuluu Paikallistoiminnan kehittäminen -hankkeen toteuttaminen.

27


HUMAKOn

Jäsenyys Opiskelijakunta HUMAKOn jäsenenä pääset vaikuttamaan opiskeluasi koskeviin asioihin HUMAKOn kautta. Voit asettua ehdolle HUMAKOn edustajiston vaaleissa sekä hakea opiskelijaedustajaksi Humakin työryhmiin tai tutoriksi. Jäsenenä saat myös alennusta HUMAKOn opiskelijahaalareista ja pääset hyödyntämään Etupalvelu Frankin kattavia opiskelijaetuja. HUMAKOn jäsenenä olet oikeutettu SAMOK-opiskelijakorttiin. Kortin hinta on 15,10 € (ISIC-ominaisuudella +15,00 €). Lisätietoa kortista ja sen ominaisuuksista löydät seuraavalta aukeamalta.

LIITTYMISOHJEET:

28

<i <i

1. Mene osoitteeseen www.humako.net/opiskelijakortti 2. Lue ohjeet ja aloita tilaus 3. Valitse haluamasi opiskelijakortti 4. Lataa kasvokuvasi 5. Täytä henkilötiedot 6. Maksa jäsenyytesi

Jäsenmaksut LukuKAUSI (syksy TAI kevät) 22,00 €

Liity opiskelijaku ntaasi ja hyödynnä jäse nedut

<i

LukuVUOSI 2016-2017

31,00 €

2 vuoden jäsenyys

58,00 €

3 vuoden jäsenyys

85,00 €

3,5 vuoden jäsenyys

98,50 €

4 vuoden jäsenyys

112,00 €


SAMOK on ammattikorkeakouluopiskelijoiden itsenäisesti hallitsema, valtakunnallinen, sitoutumaton ja riippumaton edunvalvonta- ja palvelujärjestö. SAMOK huolehtii ammattikorkeakouluopiskelijoiden valtakunnallisesta edunvalvonnasta opiskelijakuntien asettamien tavoitteisen mukaisesti. Opiskelija saa SAMOK-opiskelijakortin liittyessään omaan opiskelijakuntaansa. Kortti on merkki opiskelijakunnan jäsenyydestä. Opiskelijakunta puolestaan on Suomen opiskelijakuntien liitto SAMOK ry:n jäsen. SAMOK on ammattikorkeakoulujen opiskelijakuntien kattojärjestö. Lue lisää toiminnasta SAMOKin nettisivuilta.

OPISKELIJAKUNTA HUMAKO

- Suomen opiskelijakuntien liitto

<i

29

JÄSENYYS = Selvää säästöä.


Opiskelijakortti Opiskelijakortilla voit todistaa oikeutesi opiskelijaetuuksiin. Saat kortilla kaikki opiskelijaryhmällesi kuuluvat perinteiset edut (esim. VR, Matkahuolto, Kelan ateriatuki jne.) sekä Frankin neuvottelemat alennukset. Kortti on hyvä näyttää myös museoissa, teattereissa, uimahalleissa tai muissa paikoissa, jotka myyvät opiskelijahintaisia lippuja. Alennuksen kysyminen kannattaa aina!

i

TARVITSETKO APUA KORTTITYYPIN VALITSEMISEEN? KATSO FRANKIN VIDEO KORTTITYYPEISTÄ JA EDUISTA YOUTUBESTA!

30 Liittämällä korttiisi kansainvälisen ISIC-kortin saat käyttöösi kymmenet tuhannet opiskelijaedut myös ulkomailla sekä lentoyhtiöiden opiskelijahintaiset lennot. Voit liittää ISIC-ominaisuuden opiskelijakorttiisi tilatessasi opiskelijakortin maksuominaisuudella. Kortin toimitusaika on noin 3 viikkoa. Toimitusaika saattaa olla pidempi kuin 3 viikkoa, jos tilaat korttisi ennen lukukauden alkua. Voit noutaa korttisi HUMAKOn toimistolta tai oman yksikkösi korttivastaavalta. Korttivastaavien nimet löydät HUMAKOn nettisivuilta.

Hanki op ja nau iskelijakor tt ti alen nuksis i ta

<i


OPISKELIJAKUNTA HUMAKO

i

JÄSENETUSI LÖYDÄT OSOITTEESTA:

> FRANK.FI

FRANK on valtakunnallisten opiskelijajärjestöjen (SAKKI, SAMOK, SLL, SYL) ja KILROYn omistama yritys, joka tarjoaa rahanarvoisia etuja opiskelijoille. Frank kokoaa parhaat opiskelija-alennukset etupalveluunsa ja tuottaa opiskelijakorttia yhteistyössä Elisan kanssa. Frankin verkkopalvelusta löydät satoja opiskelija-alennuksia, joiden avulla säästät merkittäviä rahasummia. Alennusten joukossa on sekä alennuskoodeja verkkokauppoihin että opiskelijakortilla saatavia myymäläetuja. Parasta tietysti on, että kaikki Frankin diilaamat edut ovat myös HUMAKOn jäsenten käytettävissä.

ENNEN TILAAMISTA TARVITSET:

1 VALOKUVAN Passikuva tai selkeä kasvokuvan itsestäsi sähköisessä muodossa.

3

HUMAKON JÄSENYYDEN

MAKSUVÄLINEEN

HUMAKOn jäseneksi voi liittyä kortin tilaamisen yhteydessä.

Voit maksaa tilauksen kaikkien suomalaisten pankkien verkkopalveluissa.

31

TILAA OPISKELIJAKORTTISI JA LIITY HUMAKON JÄSENEKSI TÄSTÄ!

<

i

2


Jäsenyys 3.aukeama

32

Klikkaa ja tilaa haalarit: www.humako.net/palvelut

Mitä olisikaan haalarit ilman merkkejä?

Hanki myös merkkejä!

Haalareiden tilaus alkaa 1.8., jolloin myös tilausohjeet päivitetään nettisivuille.


kulttuurituottaja yhteisöpedagogi viittomakielen tulkki

OPISKELIJAKUNTA HUMAKO

Sinä

33

LIITY OMAN ALASI AMMATTILIITTOON JO OPISKELUAIKANA!


Toimijat

i

Yhteystiedot löyt yvät HUMAKOn nett isivuilta.

Seuraavaksi kerrotaan ketä kaikkia HUMAKOssa toimii. Voit tutustua tarkemmin HUMAKOn edustajiston ja hallituksen puheenjohtajistoihin sekä hallituksen jäseniin klikkaamalla henkilöiden kuvia.

EDUSTAJISTO

34

EDUSTAJISTON JÄSENET Theo Tyrväinen

Yhteisöpedagogi & kulttuurituottaja, Pks

Henna Luukkonen

Yhteisöpedagogi, Kuopio

Janne Ponnikas

Yhteisöpedagogi, Helsinki

Juhani Lehtinen

Kulttuurituottaja, Turku

Outi Mikkola

Yhteisöpedagogi, Helsinki

Tiina Salminen da Costa Kulttuurituottaja, Turku

Leo Sulavuori

Yhteisöpedagogi, Helsinki

Heidi Saarinen

Yhteisöpedagogi, Nurmijärvi

Krista Maarajärvi

Yhteisöpedagogi, Helsinki

Päivi Koivuluoma

Yhteisöpedagogi, Kuopio

<

HUMAKOn


JKL

KUMMI

OMA KUMMI

TÄHDESTÄ TUNNISTAT YKSIKKÖSI KUMMIN Jokaiselle Humakin alueyksiköille on nimetty HUMAKOn hallituksesta ikioma kummi. Oman alueesi kummiin voit olla yhteydessä esimerkiksi opiskeluun liittyvissä kysymyksissä, kyselläksesi HUMAKOn toiminnasta tai vaihtaaksesi muuten vain kuulumisia. Kummi vierailee myös paikkakunnalla kaksi kertaa vuodessa. Kurkkaa kuka on oman paikkakuntasi kummi!

Tutorvastaava Yelena Korhonen Jyväskylän jaosto

Jaostovastaava Karolina Lehikoinen

OPISKELIJAKUNTA HUMAKO

JYVÄSKYLÄ

35


<

i

Yhteystiedot löytyvät HUMAKOn nettisivuilta.

TURKU TKU

TKU

KUMMI

KUMMI

36

Turun jaosto Jaostovastaava Jenna Tamminen Jaoston Facebook-sivu

Turun tutorvastaava Anna Mäkinen

i

TURUN ALUEYKSIKÖN esittelyn löydät sivulta 60.


KUO

KUO MI

KUMMI

KUM

OPISKELIJAKUNTA HUMAKO

KUOPIO

37

Kuopion jaosto Jaostovastaava Aku Kervinen

Jyväskylän tutorvastaava Sofia Leskinen

i

KUOPION ALUEYKSIKÖN esittelyn löydät sivulta 62.


Yhteystiedot löytyvät HUMAKOn nettisivui lta

PÄÄKAUPUNKISEUTU PKS MI

PKS

KUM

KUMMI

38

Pääkaupunkiseudun jaosto Jaostovastaava Teemu Silvennoinen Jaoston Facebook-sivu

Kauniaisten tutorvastaava Leo Lemmetty

i

Nurmijärven tutorvastaava Sinna Raittila

PÄÄKAUPUNKISEUDUN ALUEYKSIKÖN esittelyn löydät sivuilta 58-59.

.

<

i


OPISKELIJAKUNTA HUMAKO

Hjördis on HUMAKOn maskotti. Hän ei ole vielä päättänyt mitä haluaisi opiskella Humakissa, ja onkin tyytynyt jäämään HUMAKOn toimistolle pyörimään. Hjördis haluaa olla kaikkien kaveri ja siksi kulkeekin mukana monissa menoissa opiskelijoiden kanssa. Hjördis on myös kovin utelias ja haluaa tutustua teihin kaikkiin, joten tulkaahan moikkaamaan häntä HUMAKOn toimistolle TKI-Ilkkaan, vaikka jäsenkahvittelun merkeissä! Hjördis on myös Facebookissa ja siellä hän pitää Kaverikirjaa, johon hänen kaverinsa ovat vastanneet. Haluaisitko sinä vastata Hjördiksen kaverikirjan kysymyksiin? Voit ilmiantaa itsesi joko Hjördiksen omalla Facebook-sivulla tai laittamalla viestiä Hjördiksen sihteerille, HUMAKOn viestintävastaavalle viestinta.humako@humak.edu.

39

Talentia tukee opiskelijajäsentensä ammatillista kasvua, tarjoaa vaikuttamisen paikkoja sekä turvaa työhön. Opiskelijajäseniä Talentiassa on jo yli 4000! Liity osaksi oman alasi asiantuntijayhteisöä osoitteessa www.talentia.fi


HUMAKOn

Palautekanavat Palautteen antaminen on todella tärkeää. Palautteen avulla toimintaa voidaan kehittää ja palautteen vastaanottaja saa tärkeää tietoa siitä miten sekä mitä asioita tulisi ke-

hittää. Muista siis rakentava palaute!HUMAKO haluaakin tarjota Humakin opiskelijoille kanavia, joiden kautta palaute menee varmasti oikeaan osoitteeseen.

Palautekortit HUMAKOn nettisivuilta voi lähettää palautekortteja. Papukaija-, etanaja keltainen kortti ovat erinomainen kanava, kun joku Humakin henkilökunnasta ansaitsee kiitoksen tai pienen muistutuksen. Kullakin kolmesta palautekortista on oma merkityksensä. Kortit välittävät kiitokset tai kehitysehdotukset vastaanottajalleen. HUMAKO toimittaa terveiset palautekorttien muodossa nimettömästi. Palautekortti on tärkeä ja siitä hyötyy sekä palautteen saaja sekä antaja, sillä palautekortin annettuasi saat kiitokseksi haalarimerkin!

40

PAPUKAIJAMERKKI 10 pistettä ja Papukaijamerkki. Positiivisen palautteen papukaija tuo hymyn vastaanottajan huulille! Onko lehtorisi tai muun Humakin henkilökunnan jäsenen toiminta kiitoksen arvoista? Nyt sinulla opiskelija on mahdollisuus muistaa Humakin henkilökuntaan kuuluvaa työntekijää hyvin tehdystä työstä. ETANAKORTTI Etana on verkkainen otus, joka liikkuu ja toimii, mutta hitaasti. Samaa ajatusmallia käytämme silloin kuin puhumme kohtuuttoman pitkiksi venähtäneistä palautusajoista. Tällaisessa tilanteessa opiskelija voi ottaa yhteyttä HUMAKOon, jolloin HUMAKOsta lähetetään lehtorille lempeä muistutus opintosuorituksien kirjaamiseen liittyvistä tutkintosäännön mukaisista ohjeista.

Anna p alau ja vaik tetta uta


Mitä annetulle palautteelle tapahtuu? Opiskelijoiden HUMAKOlle antama palaute kulkee tarkasti määriteltyä polkua pitkin kohti lopullista määränpäätään. Jokaisesta palautekanavasta tullut palaute käsitellään aina omalla tavallaan. Palautekorttien, palauteboxien ja suoran palautteen polut ovat esitelty seuraavilla sivuilla.

OPISKELIJAKUNTA HUMAKO

i

PA LAU TT EE N AN TO O N SU U RI O SA H U M AK O LA IS U U TTA!

41

KELTAINEN KORTTI Kun toiminta on pienen ravistelun tarpeessa on keltaisen kortin paikka. Keltaisen kortin avulla annetaan mahdollisuus korjata toimintatapaa. Tämä kortti voi tuoda esille suoria epäkohtia koulutukseen liittyen ja tämän kortin kautta niihin voidaan puuttua suoraan. Asian ei aina tarvitse olla valtava vääryys, pienikin asia ansaitsee ryhtiliikkeensä! Lähetä palautekortteja HUMAKON nettisivuilta

<

i


Palauteboxit Jokaiselta Humakin kampukselta ja TKI-keskuksesta löytyy paikallisjaoston ylläpitämä palauteboxi. Sinne voit kirjoittaa anonyymisti kehitysehdotuksesi ja paikallisjaosto toimittaa palautteesi eteenpäin käsiteltäväksi. Jos luennon aikana tai tauolla herää jokin kehityskohde tai oivallus niin eikun kynä sauhuamaan ja palautetta boxiin!

42

i

Paikallisjaostojen yksilöllisten palauteboxien kuvat ja tarkemmat sijainnit voit käydä tarkistamassa HUMAKOn nettisivuilta.

Ann a ja va palaut e ikut a lis tta ää


Suoran palautteen antaminen on ehdottomasti nopein tapa viedä asiaasi eteenpäin. HUMAKOn aktiivit, tutorit ja jaostolaiset, vastaavat mielellään kysymyksiisi ja vievät terveisesi eteenpäin. HUMAKOn toimistolle tai hallituksen ja edustajiston jäseniin voi olla vapaasti yhteydessä. Palautteen jatkokäsittelyn paikka riippuen annetun palautteen sisällöstä ja sen sisältämän asian laajuudesta.

OPISKELIJAKUNTA HUMAKO

Suora palaute

Humakin työryhmissä käsitellään koko Humakkia koskevia asioita. Jokaisessa Humakin alueyksikössä on oma ryhmänsä, jossa käsitellään juuri sen alueyksiön sisäisiä asioita. Kun esille noussut epäkohta on laaja ja se halutaan nostaa yleiseen keskusteluun korkeakoulun sisällä voidaan tehdä kannanotto. Jos palautteessa on ilmennyt jokin valtakunnallisesti merkittävä seikka voidaan se viedä Suomen opiskelijakuntien liitto SAMOKille.

43

i

o sulla jotain HEI OPISKELIJA! Onk meessä, niin ih mielen päällä? Kerro yhdessä! in tehdään asialle jota


Sinustako HUMAKOn

Toimija?

Kiinnostaako sinua tulla mukaan HUMAKOn toimintaan? Seuraavilla sivuilla esittelemme HUMAKOn aktiivimuotoja. Voit etsiä joukosta itsellesi sopivimman ja hakea mukaan. Sivun alareunasta voit lukea miten ja milloin kyseiseen aktiivimuotoon voi hakea mukaan.

44

i

Tiesitkö, että kaikesta HUMAKOn to iminnasta saa opintopiste itä?

Keskusvaalilautakunta Keskusvaalilautakunta toimii edustajistovaalien järjestäjänä ja nimittää uuden edustajiston. Keskusvaalilautakunnassa toimii puheenjohtaja, kaksi varsinaista jäsentä sekä molempien henkilökohtaiset varajäsenet. Keskusvaalilautakuntaan voi hakea keväällä. Puheenjohtaja sekä jäsenet nimitetään edustajiston kevätkokouksessa.

HAE MUKAAN!

i

HAE MUKAAN keskusvaalilautakuntaan!

HAKU KESKUSVAALILAUTAKUNTAAN Keskusvaalilautakuntaan voi hakea keväällä. Valinnat tehdään edustajiston kevätkokouksessa. HUMAKO tiedottaa tulevasta hausta lähempänä. Voit lukea lisää HUMAKOn nettisivuilta.


OPISKELIJAKUNTA HUMAKO

Jaostot Jokaisessa Humakin yksikössä toimii HUMAKOn paikallisjaosto, joka vastaa paikallisesta toiminnasta. Jaostot järjestävät tapahtumia, tuovat paikallisten opiskelijoiden ääntä kuuluviin sekä vaikuttavat siihen, että alueyksiköissä olisi mahdollisimman mukavaa olla ja opiskella. Jaostossa toimii opiskelijoita eri koulutusohjelmista ja vuosikursseilta. Jaostotoimijat järjestävät tapahtumia ja erilaisia bileitä ympäri lukuvuoden. Tapahtumat voivat olla esimerkiksi perinteisiä haalaribileitä, erilaisia teemabileitä, peli-iltoja, approja jne. Vain taivas on rajana! Tapahtumia järjestetään monipuolisesti, jotta ne tavoittavat mahdollisimman suuren osan opiskelijoista, elämäntilanteesta riippumatta. Opiskelijoiden ääntä tuodaan kuuluviin keräämällä palautetta. Opiskelijoilta saadun palautteen avulla kehitetään esimerkiksi alueyksikön toimipisteiden viihtyvyyttä, kursseja ja koulutusohjelmia. Jaostotoimijat käyvät palautteet läpi Humakin henkilökunnan edustajan kanssa ja yhdessä päätetään mihin palautteet menevät jatkotyöstettäväksi. Jaostotoiminnan tavoitteena on tehdä opiskeluajasta parempaa, hauskempaa ja enemmän opiskelijoiden näköistä. Haku jaostotoimintaan järjestetään joka syksy. Kaikki toimijat perehdytetään tehtäviinsä.

i

HAE MUKAAN paikalliseen jaostoon!

JAOSTOHAKU

Voit hakea paikalliseen jaostoon 5. - 28.9. Valinnat tehdään hallituksen kokouksessa 10.10. Jaostokoulutus järjestetään Helsingissä 3. - 4.11. Voit lukea lisää HUMAKOn nettisivuilta tai kysellä jaostotoiminnasta vastaavalta hallituksen jäseneltä jaosto.humako@humak.edu tai paikallisilta jaostotoimijoilta.

45


Tutorit

46

Tutortoiminta HUMAKOssa tarkoittaa opiskelua ja yhteisöllisyyttä tukevaa toimintaa uusille opiskelijoille, ja tutorit toimivatkin kampuksillaan rennon ilmapiirin luojina ja ylläpitäjinä. Tutortoiminta on monipuolista ja voit valita viidestä eri tutormuodosta mieleisesi. Yhdestä tutoropintojaksosta saat 5 opintopistettä, mutta halutessasi voit myös kouluttautua kahteen eri tutormuotoon ja kerätä 10 opintopisteen potin! Kampuksilla tutorit toimivat kuitenkin yhdessä ja yli rajojen tutoroinnin hengessä pääsee auttamaan myös muissa tutormuodoissa toimivia tutoreita. Tutorhaku alkaa syksyllä ja kaikki tutorit koulutetaan yhteisissä koulutuksissa, joissa pääset tutustumaan myös muiden alueyksiköiden tutoreihin.

Markkinointitutor

Markkinointitutor markkinoi Humanistista ammattikorkeakoulua ja HUMAKOa erilaisilla esittelykäynneillä, esimerkiksi messuilla tai toisen asteen oppilaitoksissa. Markkinointitutor vastaa myös HUMAKOn markkinoinnista omalla kampuksellaan.

Liikuntatutor

Liikuntatutor toimii kampuksen opiskeluhyvinvoinnin ja liikkumisen edistäjänä järjestämällä erilaisia lajikokeiluja, taukojumppaa ja turnauksia. Tutorointiin kuuluu myös eri liikuntapalveluiden kartoitus alueella ja niistä tiedottaminen muille opiskelijoille.

Vertaistutor

Vertaistutor on ryhmäyttämässä uusia opiskelijoita sekä tukemassa heitä opintojen ensimmäisen vuoden aikana. Vertaistutorit järjestävät opiskelijaa ja opintoja tukevaa toimintaa pienryhmälleen läpi ensimmäisen lukuvuoden. Tutor voi esimerkiksi lounastaa yhdessä pienryhmän kanssa tai opastaa opintoihin sekä korkeakouluelämään liittyvissä asioissa.

HAE MUKAAN! TUTORHAKU

Voit hakea tutoriksi 5. - 28.9. Tutorhakijat haastatellaan 3. - 7.10. Valinnat hallituksen kokouksessa 10.10. Markkinointi-, liikunta- ja kokemustutorkoulutus 20. - 21.10. KV- ja vertaistutorkoulutus 9. - 11.11.


OPISKELIJAKUNTA HUMAKO

Kokemustutor

Kokemustutor on vertaisohjaaja. Hän hyödyntää omaa tietotaitoaan ja ohjaa muita opiskelijoita sen pohjalta. Kokemustutorointi voi olla esimerkiksi opintopiirin pitämistä, yksilön ohjausta tai kerhotoimintaa leipoen, kieliä opiskellen tai valokuvaten.

Kansainvälinen tutor

Kansainvälinen tutor vastaa vaihto-opiskelijoiden tutoroinnista kampuksella. Tutorin tehtävänä on tukea vaihto-opiskelijoita vaihdon ensi hetkistä lähtien, auttaa sopeutumaan uuteen maahan ja kulttuuriin, ryhmäyttää heidät kampuksen muihin opiskelijoihin sekä auttaa käytännön asioissa vaihdon aikana.

i

HAE MUKAAN HUMAKOn tutoriksi!

Voit lukea lisää tutortoiminnasta HUMAKOn nettisivuilta ja Humakin Wikistä tai kysellä tarkemmin hallituksen tutortoiminnasta vastaavalta hallituksen jäseneltä tutor.humako@humak.edu. Myös omat tutorisi kertovat mielellään miten HUMAKOn paikallinen tutortoiminta toimii. Paikalliset tutorvastaavat löydät tämän oppaan sivuilta 35-38.

47


Hallitus Haluatko ajaa opiskelijoiden etua niin Humakin sisällä kuin valtakunnallisestikkin? Onko vaikuttaminen ja aktiivinen toiminta opiskelijoiden hyväksi sinun juttusi? Haluatko oppia työelämässäkin tarvittavia taitoja ja luoda verkostoja? Jos edellä mainituista asioista yksikin herätti kiinnostuksesi, niin HUMAKOn hallitus on sinun paikkasi. Hallitus vastaa opiskelijakunnan toiminnan suunnittelusta ja toteuttamisesta. Lisäksi hallitus on vastuussa koko opiskelijakuntaa koskevista asioista, kuten taloudesta sekä poliittisten linjauksien tekemisestä. Hallitus jaetaan vuosittain tiimeihin, joiden työskentelyyn kuuluu niin yhdessä kuin itsenäisesti työskentelyä. Hallituksen työskentely tapahtuu livenä sekä etänä omalta asuinpaikkakunnalta.

48

Opiskelijakunnan hallitus työskentelee aktiivisesti vaikuttaakseen opiskelijoita koskeviin asioihin Humakissa sekä opiskelijoiden etua valvoakseen. Opiskelijakuntien liitto SAMOK ry:n kautta vaikutetaan opiskelijoita koskeviin asioihin valtakunnallisella tasolla. Hallitustoiminnassa edistät myös opintojasi innostavalla ja opettavaisella tavalla. Voit opinnollistaa toimintaa hyvin laajasti osaksi opintojasi. Vuoden 2016 hallitus opinnollistaa hallitustoimintaa n.30-45 opintopisteen verran.

HAE MUKAAN! HALLITUSHAKU

Voit hakea HUMAKOn hallitukseen 10.10. - 17.11. Haastattelut sekä valinnat edustajiston järjestäytymiskokouksessa 21. - 22.11. Perehdytys Espoossa 1. - 4.12.


OPISKELIJAKUNTA HUMAKO

i

Tiesitkö että hallitustoiminnassa vo it opinnollistaa tutkintoosi kuuluvia kursseja?

49

i

HAE MUKAAN HUMAKOn hallitukseen!

Voit lukea lisää hallitustoiminnasta HUMAKOn nettisivuilta ja blogista tai kysellä tarkemmin hallituksen puheenjohtajalta pj.humako@humak.edu. Voit myös tutustua paremmin HUMAKOn vuoden 2016 hallitukseen tämän oppaan sivuilla 35-38.


Edustajisto Haluatko tutustua muiden toimipisteiden ja koulutusohjelmien opiskelijoihin? Onko suurten suuntaviivojen veto sinun juttusi? Kiinnostaako vaikuttaminen, mutta et oikein tiedä mistä aloittaa? Jos vastaukseksi yhteenkin kysymykseen oli kyllä, niin HUMAKOn edustajisto on sinulle oikea paikka. Edustajisto käyttää HUMAKOn ylintä päätäntävaltaa. Edustajisto valitaan syksyisin vaaleilla, joissa jokaisella HUMAKOn jäsenellä on oikeus asettua ehdolle ja äänestää yhtä ehdokasta. Edustajisto kokoontuu vähintään kolme kertaa vuodessa ja sen toimikausi on kalenterivuosi.

50

Edustajiston tehtävä opiskelijakunnassa on yhteisten toimintalinjojen määrittäminen ja hallituksen työskentelyn ohjaaminen sekä valvonta. Käytännössä edustajistotoiminnassa pääsee keskustelemaan, saamaan tietoa ja päättämään asioista, jotka näkyvät jokaisen opiskelijan arjessa. Kokouksissa myös tutustutaan muiden kampusten toimijoihin ja tehdään yhteistyötä kaikkien opiskelijoiden kanssa.

HAE MUKAAN!

i

HAE MUKAAN HUMAKOn edustajistoon!

EDUSTAJISTOHAKU

Voit hakea HUMAKOn edustajistoon 1.9. - 3.10. Ehdokkaiden vahvistus keskusvaalilautakunnan kokouksessa 3.10. Edustajiston jäsenvaalit 2. - 4.11. Vaalituloksen julkaisu 5.11. Perehdytys ja järjestäytymiskokous Helsingissä 21. - 22.11. Voit lukea lisää HUMAKOn nettisivuilta ja blogista tai kysellä edustajiston puheenjohtajalta salla.paavilainen@gmail.com.


OPISKELIJAKUNTA HUMAKO

Työryhmät Haluatko olla vaikuttamassa opiskelijoita koskeviin päätöksiin? Hae mukaan opiskelijoiden edustajaksi Humakin työryhmiin. Työryhmiä on useita ja jokaisessa ryhmässä jossa päätetään opiskelijoita koskevista asioista, on mukana opiskelijoiden edustaja. Työryhmätoiminnassa saa hyödyllistä kokemusta kokouskäytänteistä, vaikuttamisesta ja päätöksenteosta.

i

HAE MUKAAN työryhmäedustajaksi!

TYÖRYHMÄHAKU

Voit hakea työryhmäedustajaksi 1. - 25.11. Valinnat hallituksen järjestäytymiskokouksessa 1. - 4.12. Edustajien perehdytys verkkoyhteydellä 13.12. Voit lukea lisää HUMAKOn nettisivuilta ja blogista tai kysellä työryhmätoiminnasta vastaavalta hallituksen jäseneltä kopo.humako@humak.edu.

51


HUMAKOn

Häirintäyhdyshenkilöt Häirintäyhdyshenkilötoiminta on opiskelijakunnan opiskelijoille tarjoama palvelu, jonka tarkoitus on edistää opiskelijoiden hyvinvointia ja yhdenvertaisuutta korkeakoulussamme. Toiminnan keskeinen tavoite on vähentää häirintään liittyvää vaikenemisen ja häpeän kulttuuria. Häirintäyhdyshenkilöön voi ottaa yhteyttä kuka tahansa häirintää kokenut opiskelija. Häirintäyhdyshenkilön tehtävä on kuunnella ja tarjota tukea häirintää kokeneelle. Häirintä on vakava asia ja yksi syrjinnän muodoista. Häirintää voidaan kokea niin opiskelijatovereiden kuin henkilökunnankin taholta. Häirintää voi olla esimerkiksi asiattomat tai loukkaavat puheet ja teot, halventavan, uhkaavan tai nöyryyttävän ilmapiirin luominen sekä seksuaalinen häirintä. Häirintä ei kuulu missään muodossa opiskeluun, opiskelijakuntaan eikä elämän muillekaan osa-alueille. HUMAKOn häirintäyhdyshenkilöt ovat Ronja Ohra-aho ja Matti Mannonen.

52

Matti ” Masa” Mannonen matti.mannonen@humak.edu p.040 828 6258 Harrastukset: Partio ja välillä myös metsässä juoksentelen (suunnistus) Lempivuodenaika: Kesä Terveisiä opiskelijoille: Opiskelu meillä on yhteispeliä. Pelataan hyvässä hengessä ja annetaan kaikille mahdollisuus näyttää omat vahvuudet.

Ronja Ohra-aho ronja.ohraaho@gmail.com p. 044 276 0333 Harrastukset: Taiteet, ulkoilu ja itsensä kehittäminen Lempivuodenaika: Syksy Terveisiä opiskelijoille: Niin kuin Nuuskamuikkunenkin sanoi: ”Pidä varasi ettet päästä asioita kasvamaan liian suuriksi.” Tule rohkeasti juttelemaan. Älä jää tilanteesi kanssa yksin.


LIITYJYTYN OPISKELIJAJÄSENEKSI JA VOIT HAKEA HARJOITTELUTUKEA! JYTYN OPISKELIJAJÄSENENÄ saat käyttöösi kaikki liiton edut ja palvelut, vakuutukset Ifistä sekä mahdollisuuden hakea rahallista harjoittelutukea palkattoman työharjoittelun suorittamiseen. Lue lisää Jytyn nettisivuilta!

WWWJYTYLIITTOFI


OSIO 3

Ammattikorkeakoulussa OPISKELU 54

Mikä ihmeen AMK? Koulutusohjelmat Alueyksiköt Tekijänoikeudet Kansainvälisyys Ammattiliitot


AMMATTIKORKEAKOULUSSA OPISKELU

55 55


Mikä ihmeen AMK?

Suomessa on 26 ammattikorkeakoulua, joista 24 on opetus- ja kulttuuriministeriön alaisia. Ammattikorkeakouluissa on yhteensä 140 000 opiskelijaa, joista noin 40 000 on aikuisopiskelijoita. Ammattikorkeakouluissa voi opiskella ammattikorkeakoulututkinnon tai ylemmän AMK-tutkinnon, jotka vastaavat alempaa ja ylempää korkeakoulututkintoa. Humak on yhteiskunnallinen ammattikorkeakoulu, jonka koulutusohjelmat kouluttavat yhteisöllisiin ja ihmisläheisiin ammatteihin. Keskeistä Humakin toiminnassa on toimialojen kehittäminen kiinteässä yhteistyössä työelämäkumppanien kanssa. Humanistisessa ammattikorkeakoulussa alemman AMK-tutkinnon voi opiskella seuraavilla koulutusaloilla: tulkki (AMK), yhteisöpedagogi (AMK) ja kulttuurituottaja (AMK).

56

<

i

Tutkintojen laajuus on 210-240 opintopistettä. Humak tarjoaa myös ylempää AMK-tutkintoa kaikilla koulutusaloilla suomeksi ja englanniksi. Ylempien AMK-tutkintojen laajuus on 60-90 op. Lisää opinnoista voit lukea Humakin nettisivuilta. Opinnot muodostuvat perus- ja ammattiopinnoista, harjoittelusta ja opinnäyteyöstä. Perusopinnoissa hankitaan ammatin edellyttämät teoreettiset ja viestinnälliset valmiudet. Ammattiopinnot jakautuvat pakollisiin, vaihtoehtoisiin ja vapaasti valittavin opintoihin. Vapaasti valittavia opintoja voi suorittaa aloja ylittävinä opintoina myös muissa koti- ja ulkomaisissa korkeakoulusissa. Opinnäytetyössä opiskelija osoittaa valmiutensa soveltavaa osaamistaan oman alan asiantuntijatehtävissä. Perustutkintojen lisäksi ammattikorkeakoulut tarjoavat aikuiskoulutuksena muuntokoulutusta, erikoistumisopintoja sekä työelämälähtöisiä täydennyskoulutuskursseja. Ammattikorkeakouluopintoja voi opiskella myös avoimessa ammattikorkeakoulussa.


Koulutusohjelmat Yhteisöpedagogi (3,5 vuotta, 210 op) Yhteisöpedagogi eli kansalaistoiminnan ja nuorisotyön koulutusohjelma kouluttaa järjestö- ja nuorisoalan asiantuntijoita. Yhteisöpedagogit voivat toimia nuorisosihteereinä ja nuorisotoimenjohtajina, järjestö- ja vapaa-ajan ohjaajina, ohjaajina lastensuojelulaitoksissa, projektipäälliköinä ja koordinaattoreina, kouluttajina ja palveluyrittäjinä.

AMMATTIKORKEAKOULUSSA OPISKELU

Humakin

Kulttuurituottaja (4 vuotta, 240 op) Kulttuurituottaja on taiteen ja talouden osaaja ja organisaattori, jolla on valmius kehittää toimialaansa ja tehdä toimialarajat ylittävää yhteistyötä ja edistää kulttuuri- ja taidetoimintaa. Kulttuurituottajat voivat esimerkiksi toimia kulttuurisihteereinä, projektinjohtajina, tapahtumatuottajina.

Tulkki, Viittomakieli (4 vuotta, 240 op) Viittomakielentulkki on asioimis- ja opiskelutulkki sekä kääntäjä, joka on tulkkauksen, kääntämisen ja kommunikaation ammattilainen. Viittomakielen tulkit voivat toimia asioimistulkkeina, opiskelutulkkeina, muissa tulkkausalan tehtävissä kuten kääntäjinä, viittomakommunikaation opettajina niitä käyttävissä perheissä.

kiin Tutustu Huma ijoihin ja sen opiskel

57


Humakin

Alueyksiköt Humak on verkostoammattikorkeakoulu, jonka neljä alueyksikköä sijaitsevat eri puolilla Suomea. Jokaiseen alueyksikköön kuuluu sekä kampus, jossa opiskellaan ensimmäiset kaksi vuotta, että TKI-keskus jossa opiskellaan loput opinnot. Esiteltyjen alueyksiköiden lisäksi Humakilla on monimuoto-opiskelijoiden ryhmät Oulussa sekä Tampereella.

PÄÄKAUPUNKISEUTU

Koulutusalat: Järjestö- ja nuorisotyö, kulttuurituotanto sekä viittomakielentulkit

58

i

Valkean talon omistaa kuurojen liitot joten Humakin ohella on paljon muutakin toimintaa. Opiskelijakunta HUMAKOn toimisto sijaitsee talon C-osan toisessa kerroksessa. Toimistolla on jäsenkahvitus. Muista palveluista voit lukea lisää sivulta 26.

TKI-Ilkka Sijaitsee Helsingin Haagassa Valkean talon tiloissa. Valkea talo on kävelymatkan päässä Huopalahden juna-asemalta ja sijaitsee Tampereen moottoritien vieressä. Valkeassa talon ruokalassa saa opiskelijalounaan hintaan 2,60€. Lähistöllä on myös muita ruokapaikkoja, kuten pizzeria. Valkealla talolla on ilmaisia parkkipaikkoja. Valkeassa talossa on kirjasto ja se toimii myös Kuurojen Liiton kirjastona. Kirjasto on pääsääntöisesti auki arkisin klo 9-15.

Tutustu H umakiin ja sen alu eyksiköihin


Kauniaisten kampus Koulutusalat: Kulttuurituotanto & viittomakielentulkit Kampus sijaitsee Kauniaisissa, 17 km Helsingistä, Työväen akatemian tiloissa. Kampuksella on ruokala, josta saa opiskelijalounaan hintaan 2,60€. Kampuksen vieressä on kymmeniä ilmaisia parkkipaikkoja. Kirjasto sijaitsee kampuksen länsiosassa ja on avoinna arkisin klo 8-17.

Nurmijärven kampuksella on HUMAKOn tutoreiden ylläpitämä sosiaalitila, jossa voi keittää kahvia ja teetä, sekä säilyttää eväitä. Kampus on Sääksjärven rannalla, joten tauolla voit vaikka käydä pulahtamassa, talvellakin.

Nurmijärven kampus Koulutusalat: Järjestö- ja nuorisotyö Kampus sijaitsee Nurmijärvellä 37km Helsingistä, Kiljavan opiston tiloissa. Ruokalasta saa opiskelijalounaan hintaan 2,60 €. Kiljavan opistolla on maksuttomia parkkipaikkoja, joista osa on varattu opiskelijoille. Kampuksen kirjasto sijaitsee erillisessä rakennuksessa opiston yhteydessä. Kirjasto on avoinna arkisin klo 9-15. Muina aikoina kirjaston tiloihin pääsee avainkoodilla.

i

i

AMMATTIKORKEAKOULUSSA OPISKELU

Kauniaisten kampuksella on kuntosali, joka on myös Humakin käytössä. Lisäksi on biljardipöytä ja sosiaalitila, jossa HUMAKOn tutorit tarjoavat kahvihetkiä. Alueen luonto on tutustumisen arvoinen.

59


TURKU Koulutusalat: Kulttuurituotanto & järjestö- ja nuorisotyö

Kampus Sijaitsee Harjattulassa 23km keskustasta. Kampus on Paasikivi-Opiston tiloissa. Bussi 15 kulkee suoraan keskustasta kampukselle. Ruokailla voi ravintola Wanhassa Tallissa, opiskelijaystävällisin hinnoin. Kampukselta on mahdollista vuokrata huone. Lisätietoja huoneen vuokraamisesta saa Paasikivi-Opistolta. Kampuksen kirjasto on avoinna klo 7-20 ja kirjastonhoitaja paikalla klo 9-16. Pysäköinti Paasikivi-Opiston parkkipaikoille on opiskelijalle maksutonta.

60

i

Kampuksen paras paikka on opiskelijoiden oma taukotila. Harjattulassa internetyhteyden löytäminen voi olla seikkailu. TKI-keskuksen ykköspaikka on riippumatto. Logomolla voit myös bongata kuuluisuuksia.

TKI-Meri Sijaitsee Turun keskustassa luovien alojen keskuksessa Logomossa. Bussi 600 ja 60 kulkevat keskustasta Logomon läheisyyteen. TKI-keskuksessa on ravintola Logomo Kitchen. Edullisempaa on kuitenkin syödä Turun keskustassa, johon on matkaa n. 2 km. Lähin kirjasto on Turun kaupungin kirjasto, joka on avoinna klo 9-21. Pysäköidä voi Logomon parkkipaikoille, jotka maksavat n. 2€/h tai lähialueen katujen parkkipaikoille.

Tutustu H umakiin ja sen alu eyksiköihin lisää


Koulutusalat: Kulttuurituotanto & järjestö- ja nuorisotyö

Kampus Sijaitsee Korpilahdella Jyväskylän keskustasta 30km etelään. Kampus toimii Alkio-opiston tiloissa. Kampuksella toimi ravintola Santeri, josta saa opiskelijalounaan hintaan 2,60€. Parkkipaikkoja löytyy päärakennuksen edestä ja takaa. Pysäköinti on ilmaista. Kirjasto sijaitsee Alkio-opistolla auditorion vieressä ja se palvelee ma-pe klo 8-15.15.

Kampus sijaitsee Päijänteen rannalla, joten ruokatauolla voit vaikka pulahtaa uimaan. Lisäksi kampuksen päärakennuksesta löytyy biljardipöytä. TKI-Keskus on vast muuttanut Kankaalle, joten on opiskelijoista kiinni millaiseksi se muodostuu. TKI-keskuksessa on pieni keittiö opiskelijoille.

TKI-Akseli TKI-keskus sijaitsee Jyväskylässä Kankaan uudella asuinalueella. Akselissa toimii konttiravintola Popina. Aterian hinta on opiskelijalle 2€. Aterialipukkeita voi ostaa TKI-keskuksen toisesta kerroksesta. Kilometrin päässä sijaitsevat Amican ravintolat Siltavouti ja Aimo. Pysäköinti Akselissa on maksullista. Opiskelijan on mahdollista ostaa pysäköintilupa hintaan 10€/kk. TKI-keskuksessa on itsepalvelukirjasto.

i

AMMATTIKORKEAKOULUSSA OPISKELU

JYVÄSKYLÄ

61


KUOPIO

Koulutusalat: Järjestö- ja nuorisotyö & viittomakielentulkit

Kampus Sijaitsee Hiltulanlahdessa, n. 12 km Kuopion keskustasta ja toimii Pohjois-Savon opiston tiloissa. Kampukselle pääsee bussilla numero 31. Lähellä on kauppakeskus Matkus. Kampuksella on erinomainen ruokala, jossa huomioidaan toiveet ja erikoisruokavaliot. Parkkipaikka on vieressä ja myös tolppapaikan vuokraaminen on mahdollista. Kirjasto sijaitsee päärakennuksen toisessa kerroksessa. Kirjasto on auki ma-to 8-18 ja pe 8.30–15.

62

i

Kampuksen suosituin hengailupaikka on aulan sohvat. Kesäisin pihalla on terassi. Opiston eläintenkouluttajien kanala on opiston takapihalla. Oppitunnin aikana saattaa kuulua kukon kiekaisu. TKI-keskuksessa on opiskelijoiden taukohuone.

TKI-Otto TKI-keskus Otto sijaitsee aivan Kuopion ydinkeskustassa. TKI-keskuksessa sijaitsee lukuisia viittomakielen- ja tulkkausalan yrityksiä sekä järjestötoimijoita. TKI-keskuksen ovia pidetään lukossa, joten kaikilla kolmannen ja neljännen vuoden opiskelijoilla on avainkortti. Keskuksessa on pieni kirjasto, jossa kirjastonhoitaja päivystää kerran viikossa klo 8.30–15.00.


Tekijänoikeudet Tekijänoikeus syntyy aina tekijälle itselleen. Opiskelija on tekemänsä opinnäyte- tai harjoitustyön tekijänoikeuksien alkuperäinen oikeudenhaltija. Opettajalle tai työnohjaajalle voi syntyä tekijänoikeus yhdessä opiskelijan kanssa vain, mikäli hänen panoksensa työssä on ollut luova. Vaikka ammattikorkeakoulun osuus työn aikaansaamisessa olisi ratkaiseva (materiaalien kustantaminen, työtilat ja laitteistot), se ei rajoita opiskelijan tekijänoikeutta. Hänellä on kyllä mahdollisuus luovuttaa oikeutensa esim. ammattikorkeakoululle tai muulle osapuolelle. Luovutus tapahtuu ainoastaan sopimuksella, joka kannattaa aina tehdä kirjallisena ja ennen työn aloittamista. Sopimusten tulee olla kohtuullisia, eikä korkeakoulu voi vaatia tällaisen sopimuksen tekemistä.

le, työstä ja oikeuksien mahdollisesta siirtymisestä tulee aina tehdä kirjallinen, opiskelijan ja tilaajan välinen sopimus. Työn arvosteltavaksi jättäminen merkitsee teoksen julkistamista. Vain opiskelijalla on kuitenkin oikeus päättää teoksen laajemmasta monistamisesta ja levittämisestä, kuin arvostelun kannalta on tarpeellista sekä myös kieltää teoksen julkistaminen arvostelun yhteydessä. Tietyn pituinen salassapitoaika liittyy usein tilaustöihin.

Myös silloin, kun opiskelija tekee opinnäyte- tai harjoitustyönsä tilaustyönä ulkopuoliselle osapuolel-

un piskel o u t s Tutu ihin sääntö

AMMATTIKORKEAKOULUSSA OPISKELU

Ammattikorkeakoulujen

63


Opintojen

Kansainvälisyys Ammattikorkeakouluyhteisö ja tulevaisuuden työympäristö ovat aiempaa monikulttuurisempia sekä kansainvälisempiä. Opiskeluaikana hankittu omakohtainen kansainvälistymiskokemus on arvokasta ja edesauttaa ymmärtämään eri taustoista tulevia henkilöitä, rohkaisee käyttämään vierasta kieltä sekä valmentaa työskentelemään kansainvälisessä toimintaympäristössä.

64

Humakin opiskelijana voit lähteä vaihto-opiskelijaksi Humakin yhteistyökorkeakouluihin tai mennä työharjoitteluun ulkomaille. Muita kansainvälistymisen tapoja ovat esimerkiksi projektit, seminaarit, kurssit ja vierailukäynnit.

Mieti, kuuluuko kansainvälisyys opintoihisi

Lisätietoa vaihdosta ja vaihtomahdollisuuksista saat kampuksesi KV-lehtorilta, HUMAKOssa kansainvälisyydestä vastaavalta hallituksen jäseneltä, HumakPron Kansainvälisyys -foorumilta tai Humakin kansainvälisyys sivuilta. Foorumilta löydät jo vaihdossa olleiden raportteja. Lisäksi voit kysyä vanhemmilta opiskelijoilta heidän kokemuksistaan. Seuraavilta sivuilta voit lukea vaihtoon lähteneen Viiman ja Suomeen vaihtoon tulleen Lauranajatuksia ja kokemuksia.

<

i


AMMATTIKORKEAKOULUSSA OPISKELU

Viima (Finnish) Who are you, where are you from and what do you study? I’m Viima from Turku, Finland and I study at Humak University of Applied Sciences to become a community educator. My line of studies is called youth work and civic activities. Where are you in exchange and for how long? I had my international semester in Nijmegen, Netherlands. I stayed there from September to January.

Your worst and best experience while in exchange? The best parts were the things I learned about myself, the art and the world around me. The whole minor was open-minded, playful and creative and I believe that the unique group dynamics that were present in our class made that experience even more special thing. Bathing in the artistic environment was really good for me, and I feel much confident about myself. Dutch people I got to know taught me a good lesson on how to be proud of yourself. The worst part was the packing. I don’t mean packing the suitcase you pack to take with you to your adventure, I mean everything else you have laying around your home. It’s unbelievable how much useless and yet so... (Continues on the next page)

65

<<

Why did you choose that exact location for exchange? The location chose me. The minor ”Creativity and Art at Work” I attended to seemed so interesting that I just knew I had to go. No matter which part of Europe I would have had to travel to, I still would have gone there! The minor was perfect match for my professional and personal needs and I got valuable knowledge about different forms of art, such as drama, music and visual arts and how artistic activities can help your clients to connect to different parts of their identity and emotions.


...emotionally-important stuff one person can own. And the second worst thing was the fact that I had to come back to Finland when I didn’t feel ready for it at all.

<<

Would you recommend exchange for other students? Of course I would! I think everyone should go if they have the slightest possibility to it! You can’t learn a whole new culture completely in a couple of months and not even in a year but what you can learn about is your own culture, the way you experience the world and how. And for last, my favorite reason to go for the exchange: Some people might also find it comforting to know that if you leave your comfort-zone, you can always go back! If your greatest fears come true (e.g. you run out of money, food and the people around you are awful and you can’t sleep in your apartment because it’s full of bugs and rodents) your familiar, cozy home country is just one or two plane rides away. You can go back home, but you can’t go back in time.

Laura (Belgium) 66

Who are you, where are you from and what do you study? My name is Laura, I’m from Belgium and I study social readaptation science in UCLL. Where are you in exchange and for how long? Im in exchange in Humak´s Nurmijärvi campus for five months. Why did you choose that exact location for exchange? I chose the location because of the education and nature Your worst and best experience while in exchange? Worst is that it can get a little boring living so far away from everything. Best part was a trip to Tallinn with Erasmus –group. Would you recommend exchange for other students? I would recommend exchange, but you really have to know what you’re going to do there and it’s different from what you’re used to.


Ammattiliittoon?

Ammattiliittojen tehtävä on valvoa ammatin, tutkinnon ja työntekijän etuuksia. Ammattiliittoon kuulumalla, sinulla on oikeus saada erilaisia tukipalveluja, joita ovat mm. neuvontapalvelut CV:en tekemiseen, työnhakuun, harjoitteluun ja työsopimuksiin. Voit esimerkiksi luetuttaa liiton ammattilaisilla työsopimuksesi ennen allekirjoittamista. Voit myös hioa CV:täsi kirkkaammaksi yhdessä ammattiliittojen ammattilaisten kanssa. Verkostoituminen oman alan ammattilaisiin on välillä haastavaa, varsinkin pienillä aloilla. Liittoon kuulumalla sinun on huomattavasti helpompi verkostoitua alasi ammattilaisiin erilaisissa seminaareissa ja koulutustilaisuuksissa. Tilaisuudet ovat kohtuuhintaisia ja opiskelijoille usein myös ilmaisia. Niitä järjestetään paikallisesti ympäri Suomea, joten sinun ei tarvitse edes matkustaa. Kuulumalla liittoon, saat käyttöösi suuren määrän etuuksia. Etuudet ovat liittokohtaisia, mutta usein ne sisältävät mm. Koulutustapahtumia, vapaa-ajan tapahtumia ilmaiseksi ja erilaisia alennuksia ja vakuutuksia. Useiden ammattiliittojen etuuksiin kuuluu myös matka- ja vapaa-ajan vakuutus, joka turvaa sinun työkuntosi, vaikket kävisi töissä. Sinulla on myös oikeus kuulua liiton työttömyyskassaan jo opintojesi aikana, jos käyt töissä tai sinulla on muita tuloksi laskettavia ansioita. Työttömyyskassaan kuuluminen turvaa sinulle suuremman työttömyyskorvauksen, vaikka heti valmistumisesi jälkeen.

Hyödynnä oman elut ja edut ammattiliittosi palv

AMMATTIKORKEAKOULUSSA OPISKELU

Miksi kuulua

67


Sanasto

AHOT

Aiemmin hankitun osaamisen tunnustaminen

Alueyksikkö

Humakissa on neljä alueyksikköä: Jyväskylä, Kuopio, Pääkaupunkiseutu ja Turku

Appro

Opiskelijatapahtuma, jossa kierretään baareja haalarit päällä

Erasmus

Euroopan unionin rahoittama vaihto-/ harjoitteluohjelma korkeakouluopiskelijoille

Frank

Kaikkien opiskelijoiden etupalvelu

Fuksi

Ensimmäisen vuoden opiskelija

HUMAKO

Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta

HumakPro

Humakin oppilaitosjärjestelmä, jossa esim. ilmoittaudutaan kursseille ja läsnäolevaksi

Kampus

Kahden ensimmäisen opiskeluvuoden toimipiste

Kutu

Kulttuurituotannon opiskelija

Moodle

Virtuaalinen oppimisympäristö

Opintopiste (op)

1op =27h opiskelu/työpanos

SAMOK

Suomen opiskelijakuntien liitto

TKI-keskus

Tutkimus, kehittämis- ja innovaatiokeskus, esim. TKI-Ilkka Helsingissä

Toimipiste

Kampus tai TKI-Keskus

Vike / Tuke

Viittomakielentulkkiopiskelija tai tulkkiopiskelija

Yp

Yhteisöpedagogiopiskelija


ota tyoelaman pelisaannot haltuun. ammattiliiton opiskelijajasenyys on maksutonta!

liity: jhl.fi JHL NUORET JA OPISKELIJAT


MILTÄ KUULOSTAISI YLI 700 OPISKELIJA-ALENNUSTA PUHELIMESSASI?

HUMAKON JÄSENENÄ SAAT KAIKKI FRANKIN EDUT KÄYTTÖÖSI.

MOBILE APP | STUDENT CARD | DISCOUNTS


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.