
2 minute read
Taukotila - uutta kaupunkikulttuuria luomassa
Mitä täällä oikein on tapahtunut? Herttoniemen metroaseman aukiolla on kesäkuun alusta asti saanut makoilla oransseissa riippukeinuissa, metroaseman seinään on ilmestynyt tekstiiliteos, ja aukiolla herkutellaan kahvilan antimilla. Pienet lapset leikkivät hiekkalaatikolla keskellä asema-aukiota kukkien lomassa.
Astutaanpa sisään avoimesta ovesta. Tuore kahvi tuoksuu valoisassa, vihreänsävyisessä kahvilassa, grafiikkateokset koristavat seiniä. ”Tämä on Taukotila, rauhallinen levähdyspaikka keskellä metroaseman kuhisevaa ympäristöä”, esittelee Timo Ala-Vähälä, osuuskunta Hertsikan Pumpun puheenjohtaja. Taukotila on Hertsikan Pumpun ja kahvila Roihuvuoren Rion taustavoimien yhteisponnistus. Ala-Vähälä kertoo, kuinka Taukotilaa suunniteltiin ensin pieneksi konttikahvilaksi, johon voisi työllistää kesäsetelillä ysiluokkalaisia auttamaan. ”Kun selvisi, että bussikuskien vanhaan taukotilaan voisi avata myös asukastilan, suunnitelmat muuttuivat kunnianhimoisemmiksi mutta myös konkreettisemmiksi. Hertsikan Pumpun aktiivi Aino Rekola kertoo, että Taukotilan esikuvana oli Kalasataman konttikahvila Ihana, jossa kahvilan lisäksi on monenlaista toimintaa. ”Taukotila on kaupunkikulttuurikokeilu ja meidän avauksemme keskusteluun siitä, millaiseksi metroasema voisi tulla ja mitä siellä voisi olla”, Rekola toteaa. Aino Rekola lisää, että Taukotilassa on vahva ajatus Herttoniemen metroaseman seudun kehittämisestä. Kaupunkikehittämisen keskusteluissa metroasemaa oli luonnehdittu pelottavaksi ja luotaantyöntäväksi. Kahvila ja asukastila kaikkien kaupunkilaisten yhteisenä olohuoneena voisi muuttaa aseman seutua rennoksi oleilupaikaksi. ”Metroasema tarvitsi uuden, asukasystävällisen ratkaisun nyt, kun investointeja asemanseudulle ei ole aivan lähiaikoina tulossa”, Rekola sanoo.
Advertisement
YHDISTYS JA YRITYS YHDESSÄ
Taukotilan konseptia mietittäessä tuli Ala-Vähälän ja Rekolan mukaan nopeasti selväksi, että Hertsikan Pumpun henkilöresurssit ja osaaminen eivät riitä kesäkahvilan pystyttämiseen ja pyörittämiseen. Koska Taukotila on kokeilu, päätettiin kokeilla myös yhteistyötä kahvilayrityksen kanssa. ”Haravoimme sopivaa yhteistyökumppania, ja Inkalla ja Lauralla oli näyttöä laadukkaan kahvilan pyörittämisestä”, Timo Ala-Vähälä kertoo. Taukotilan kesäkahvilaa pyörittävät Inka Wallgren ja Laura Palmén innostuivat kahvilakokeilusta, koska vastaavaa perheillekin sopivaa erikoiskahvilaa ei Herttoniemessä vielä ollut. ”Paikan rosoisuus inspiroi ja viehätti. Ja se, että Taukotilassa voi osallistua tapahtumiin tai järjestää niitä itse” Laura Palmén kertoo.
Taukotila vuokraa entistä bussikuskien sosiaalitilaa HKL:ltä. Taukotila remontoitiin kahvilaksi ja asukastilaksi neljässä viikossa. Rutistus oli valtava, jotta paikka saataisiin auki kesäkuun alussa. Mittavahko remontti vuosia käyttämättömänä olleeseen tilaan kustannettiin sponsoroinnein ja lahjoituskampanjan turvin sekä kovalla työllä. ”Taukotilan suunnittelu ja kunnostamimen ovat olleet hienoja projekteja. Mukaan on tullut uskomattoman osaavia ja innokkaita ihmisiä. Projekti on ylittänyt reilusti alkuperäiset suunnitelmat”, Timo Ala-Vähälä sanoo.
TOIMINTAA TOIVEIDEN POHJALTA
Aino Rekola toteaa, että Taukotila on tyypillinen kaupunkikehittämisprojekti, jossa uuden kokeileminen tekee toiminnasta mielekästä. Osuuskunta on tuonut
Kesäkahvila Taukotilassa viihtyvät niin aikuiset kuin lapsetkin. Kuva: Jan Ahlstedt
Kesäkahvila ja asukastila Taukotila avattiin kesäkuun alussa juhlavasti. Kuva: Jan Ahlstedt
metroasemalla yhteistoimintaa ja elämän tuntua, jotta asemalta ei välttämättä tarvitse kiirehtiä pois.
Ajatus yhteisestä olohuoneesta toteutettiin muun muassa niin, että Taukotilan tapahtumia on suunniteltu Herttoniemen ja lähialueiden asukkaiden toiveiden pohjalta. Taukotilan tapahtumista. Ideoiden keräämistä on jatkettu Taukotilan avaamisen jälkeenkin Taukotilan Facebook-sivulla ja nettisivulla. Taukotilassa otetaan kävijöiden ideoita vastaan edelleen. ”Taukotila on avoin kaikenlaisille tapahtumille, kokouksille ja näyttelyille”, Taukotilan aktiivit muistuttavat.
Tähän mennessä asukastilassa on järjestetty luontoretkiä, joogaa, tanssia, sirkustyöpaja ja taidenäyttely. Näyttelyitä on tulossa vielä kolme lisää kesän aikana. Taukotilan kesäkausi jatkuu syyskuun loppuun saakka.
Kehon ja mielen yhteyttä • Pilates & Huoltamo • Itämainen tanssi • Tanssi- ja liiketerapia

Tanssikeidas-studio Herttoniemen metroaseman vieressä, Hiihtäjäntie 4. Puh. 050 5171 675 email: saara.soikkeli@tanssikeidas.fi Herttoniemiseuran jäsenille 10 % alennus alkeiskursseista.
