6 minute read

Himassa

Next Article
Framilla

Framilla

TEKSTI VILMA TIMONEN KUVAT HENNA-KAISA SIVOSEN KOTIALBUMI

SISUSTUSTYYLI

Advertisement

Päätoimittajan kuva laatikkoon mustavalTunnelma kuin koisena. mummolassa

Mummolatyylinen sisustaminen ei katso ikää tai elämänvaihetta. Kotoisa ja runsas mummolafiilis syntyy yhdistelmällä menneiden vuosikymmenten huonekaluja, tekstiilejä ja esineitä.

MUMMOLOITA ON MONENLAISIA, ja monen mielikuvissa mummolaan yhdistyy lämpimiä ja nostalgisia tunteita. Sisustamisessa mummolatyyli vetoaa nykyihmisiin perinteikkyydellään ja turvallisuudellaan. Tätä mieltä on tietokirjailija ja toimittaja Henna-Kaisa Sivonen. – Mummolatyyli on lämmin, kotoisa ja sielukas – varsinkin jos kotiin saa tavaroita omista mummoloista tai omilta sukulaisilta. Kaikkien maailman myllerrysten keskellä kodilla on entistä tärkeämpi rooli ihmisten elämässä. Halutaan, että omat juuret näkyvät kodissa, Sivonen sanoo.

Sivonen on perehtynyt mummolatyyliin laajasti ja kirjoittanut aiheesta myös kirjan. Sivosen ”Mummoillen – Henkisen mummon käsikirja” julkaistiin vuonna 2015. Sisustamisen ohella kirjassa käsitellään mummojen inspiroimaa elämäntyyliä kattavasti pukeutumisesta ruoanlaittoon.

Mummolatyyliin ihastuneita löytyy kaikenikäisistä, mutta Sivonen kertoo havainneensa, että usein kiinnostus sitä kohtaan syntyy noin 30–40 ikävuoden paikkeilla. – Ihmiset kiinnostuvat aiemmista sukupolvista ja havahtuvat panostamaan vanhaan. He tajuavat suvun ja oman sukuperintönsä arvon. Siinä vaiheessa myös monesti laitetaan omaa kotia ja on ehkä muodostunut jonkinlainen oma tyyli.

Pääkkäri max 2 300 merkkiä

Kaikkea muuta kuin minimalismia

Runsas mummolatyyli tarjoaa vaihtoehdon minimalistiselle sisustussuuntaukselle. Mummolatyylin tunnusmerkkejä ovat esimerkiksi räsymatot, pitsiverhot, keinutuolit, koriste-esineet, posliiniset kahviastiastot ja kukkakuosit. Vanhat käsityöt, kuten ryijyt ja ristipistotaulut, ovat myös arvossaan. – Jos kodista pyyhitään pois kaikki persoonallinen ja vähän turha, sieltä saattaa kadota jotain oleellista. Monesti muistoesineillä ei ole käyttöarvoa, mutta ne tuovat kotiin lämpöä ja muistuttavat ihmisistä, joilta niitä on saanut, Sivonen sanoo.

Mummolatyyli voi edustaa jotakin tiettyä vuosikymmentä tai olla yhdistelmä useasta aikakaudesta. Sivosen mukaan mummolatyyli on ”vastaisku kaikelle uudelle”. – Se voi olla hyvin 1920-luvun tyyliä, joka on enemmän antiikkia. Mummolatyyliä voi edustaa 1950-luvun rintamamiestalo, jossa on siroja huonekaluja ja nykyään designiksi luokiteltuja kalusteita ja tavaroita, tai vaikka retron 1970-luvun värikäs ja vähän enemmän kitschmäinen tyyli.

Sivonen toteaa, että ihmisten suhtautuminen käytettyyn tavaraan on muuttunut. Vanhaa osataan nykyään arvostaa. Monelle kierrätetyn tavaran suosiminen on myös periaate ja osa kestävää elämäntapaa.

Mummous ei ole ikäkysymys Sivosen kirjaprojekti sai alkunsa, kun hänen molemmat mummonsa kuolivat yhden vuoden sisällä. – Aloin pohtia perintöä, jonka olen heiltä saanut. Toinen mummola, joka on vieläkin olemassa, on pieni vanha hirsitalo. Se on aina ollut minulle ihana turvapaikka. Rupesin kuvaamaan talon huoneita ja miettimään, mikä siellä on ihanaa ja mikä tekee siitä kotoisan. Edelleen palaudun mielessäni mummolaan, kun mietin, missä minun on hyvä olla.

Sivonen sanoo olleensa jo kauan ”henkinen mummo”, joka on kiinnos-

Henna-Kaisa Sivosen koti Tähän kuvanosto on vanhassa 1940-luvun pääkkärissä esipuutalossa Helsingissä. Ruokailuhuoneeseen tellystä jutusta. luovat entisajan henkeä vanhoista komeronovista itse rakennettu kiintokaappi, lautalattia ja liinavaatekaappi. tunut käsitöistä, marjanpoiminnasta ja säilönnästä. Kun omia mummoja ei enää ollut, naapurissa asunut varamummo opetti keittämään omenahillot, tunnistamaan sienet ja neulomaan villasukan kantapään. Nostalgiasta Sivonen on ollut kiinnostunut aina ja kirjoitti ensimmäisen kirjansakin 1980-luvun lapsuusmuistoista, leikeistä ja leluista. Sivosen oman kodin sisustus on aitoa mummolatyyliä. – Asun vanhassa puutalossa, jossa on sekaisin retrotyyliä, kukkakuosia ja kaiken maailman tilpehööriä sekä paljon viherkasveja. Lisäksi remontoin 100-vuotiasta hirsitorppaa kesämökiksi. Sivonen ei ihmettele mummolatyylin suosiota. – Siinä on hyvällä tavalla nostalgiaa. Sen ihanuus ei koskaan poistu.

Vanhat esineet, kuten peltinen leipälaatikko, on sijoitettu näyttävästi esille.

Lukijakilpailun palkinnon kuva tähän syvättynä.

Snadi 1 palsta 385 merkkiä

VINKIT TALTEEN Teksti tai numeronosto tähän.

tekstinosto Taattua mummolatyyliä235 merkkiä

lukijakilpailu

KUVA HELSINGIN KAUPUNGINMUSEO

Somia pikkujakkaroita löytyy kirpputoreilta. Niissä voi myös rohkeasti leikitellä väreillä. Kampauspöydän tuolissa on kaunis kirjailtu päällyskangas ja sirot alaspäin kapenevat jalat. Tiikkipintainen hyllykkö uudistui takalevyyn kiinnitetyllä vintagekuvioidulla tapetilla. Hylly on täynnä retroastioita, jotka ovat paitsi kivannäköisiä ja edelleen myös käytössä. Jutussa esitetään Hekan toimihenkilö ja asukas yhdessä ratkomassa jonkin asukkaan ongelman. Tai joku muu onnistunut yhteistyöhanke Hekasta ja / tai asukkailta tai kaupungin toimijoilta.

Kuvasta välittyy: yhteishenki / yhteistyö

1.

800 merkkiä + napakka otsikko

Emännänkaappi + kuvateksti

VANHAT EMÄNNÄNKAAPIT ON suunniteltu aterimien, astioiden ja kahvipurkkien säilytykseen. Ne ovat siinä edelleen loistavia. Tyypillisiä värejä ovat sinisen ja vihreän sävyt pastillisävyt, mutta kaappeja voi olla vaikka minkä värisiä. Yläkaapin ovet voivat olla myös lasiaukolliset. Umpiovissa on usein kukkaaiheinen koristemaalaus.

2. 3.

Jalkalamppu kankaisella lampunvarjostimella

kuvan yläreuna ISTUIKO SINUNKIN MUMtasataan punaiseen MOSI laiskanlinnassa kudin sylissään? guidelinjaan. Todennäköisesti käsityön mahdollisti nurkkaan sijoitettu jalkalamppu, jonka kankainen lampunvarjostin oli koristeellinen ja ehkä värikäskin.

Virkatut pitsiliinat

4.

IHANAT, VIRKATUT PITSILIINAT tuovat pehmeyttä kodin sisustukseen. Liinoja voi vaihtaa huoneen sisustukseen sopivaksi vaikka joka vuodenajan mukaan.

Pakkanen piirtää eteisen eli vilpolan ikkunat täyteen kuurankukkia. Pitsiverhot ja vanhat lasipullot ovat kuin mummolan ikkunalta. Pinnatuoli

PINNATUOLEJA RYHDYTTIIN VALMISTAMAAN ensi kerran 1700luvun EteläEnglannissa. Suomessa tunnetuin malli on Ilmari Tapiovaaran Fanett, jota valmistettiin miljoonittain Suomessa ja Ruotsissa. Tämä 1950 ja 1960lukujen keittiöiden vakiokaluste on palannut huonekalukauppojen valikoimaan.

5.

Kukkapöytä

VANHA PELARGONIA, ON mummon akkunan alla. Enää kesäkukat eivät talvehdi ikkunalla, koska ikkunatiivisteet ovat parantuneet ja sisälämpötila on ulkokukille liian korkea. Kukkapöydällä voi kuitenkin pitää viherkasveja tai vaikka koristeesineitä.

Himassa

Päätoimittajan kuva laatikkoon mustavalkoisena.

KUVA ISTOCK.COM

Minä kuulun sekajätteeseen.

TEE ITSE

Kestävä ja pestävä

VIRKATTU TISKILIINA ON käytännöllinen lahja – tai sillä voi varmistaa, että omassa keittiössä on kaikki sävy sävyyn tiskiliinasta lähtien.

Liinan voi virkata ihan millä tyylillä itse haluaa. Tarvitset vain bambulankaa ja virkkuukoukun sekä neulan ja sakset päättelemiseen.

YKSINKERTAINEN, NELIÖNMALLINEN RÄTTI syntyy esimerkiksi tällä ohjeella: • Luo ensin 49 ketjusilmukkaa. • Aloita seuraava kerros ketjusilmukalla ja virkkaa sen jälkeen vuoron perään kiinteä silmukka ja ketjusil-

mukka niin, että rivin viimeinen silmukka on aina kiinteä. • Käännä työ ja virkkaa taas vuoron perään kiinteitä silmukoita ja ketjusilmukoita niin, että edellisen kerroksen kiinteään silmukkaan kiinnittyy nyt ketjusilmukka ja toisin päin. • Tee 49 kerrosta, päättele työ hyvin, pese liina ja ota käyttöön.

Jutun esimerkkimalli on lainattu Lily.fi-blogista: www.lily.fi/blogit/sunday-mornings/ virkattu-tiskiratti

KUVA ISTOCK.COM

KIERRÄTYS

Näin korjaat joulun pois

Tähän kuvanosto pääkkärissä esitellystä jutusta.

Kuusi

Vie kuusi kiinteistösi jätepisteen viereen. HSY kerää kuuset ilmaiseksi jäteastioiden tyhjennyksen yhteydessä. Pääkkäri max 2 300

merkkiä

Kinkkurasva

Kinkkurasvan voi säilöä ja käyttää ruuanvalmistukseen. Jos et halua säästää rasvaa, hyydytä rasva astiassa ja vie sitten biojäteastiaan. Sekajätteeseen rasvan voi viedä suljetussa astiassa, kuten maitopurkissa. Älä koskaan kaada rasvaa viemäriin, se tukkii putket.

Lahjapaperit ja pakkaukset

Kohvehtirasiat, konvehteja suojaava paperimainen levy ja joskus jopa kääreet ovat pahvia tai paperia ja kuuluvat kartonkikeräysastiaan. Kääreet voivat olla myös alumiinisia, jolloin ne voi viedä metallikeräykseen. Alumiinkääreen tunnistaa siitä, että rypistetty kääre jää myttyyn. Sekajäteastiaan vietäväksi jäävät itse lahjapaperit sekä sellofaani. Kynttilät ja koristeet

Suurin osa joulukoristeista kuuluu rikkoutuessaan sekajätteeseen. Myös steariini ja kynttilänjämät ovat sekajätettä. Myöskään lasiset kynttilätuikut eivät kelpaa lasinkeräykseen, vaan ovat sekajätettä, samoin muoviset hautakynttilät. Sen sijaan metalliset tuikkukynttilöiden kuoret voi viedä metallinkeräykseen.

Paistoastiat

Alumiiniset vuoat ja -foliot ovat metallia ja kuuluvat metallinkeräykseen. Sinne voi viedä myös loppuun käytetyt kattilat ja paistinpannut.

Lisää vinkkejä joulun jätteiden lajitteluun saa HSY:ltä hsy.fi/joulu

RESEPTI

Vegaaninen savulohi joulupöytään

PORKKALA ELI PORKKANASTA valmistettu savulohi rantautui Suomeen vuonna 2016, jolloin se levisi bostonilaisen pariskunnan Olives for Dinner -blogin kautta suomalaisiin keittiöihin ja ruokareseptisivuille. Alkuhuumankin jälkeen porkkala on jäänyt etenkin joulupöydän valikoimaan.

AINEKSET

4 porkkanaa 600 g merisuolaa

Marinadi: 1 tl savuaromia 1 tl valkoviinietikkaa 1 rkl rypsiöljyä

VALMISTUS PEITÄ PIENEN UUNIVUOAN pohja suolalla. Aseta pestyt porkkanat vuokaan ja kaada loppu suola porkkanoiden päälle niin, että ne peittyvät kokonaan. Kypsennä vuokaa 200-asteisen uunin keskitasolla tunti ja vartti.

NOSTA PORKKANAT POIS suolakuoresta ja anna jäähtyä. Kuori porkkanat varovasti. Leikkaa porkkanasta pitkiä, ohuita suikaleita. Veitsen sijasta voit käyttää tässä juustohöylää tai kuorimaveistä.

SEKOITA MARINADIN AINEKSET keskenään. Upota porkkanasuikaleet marinadiin ja anna marinadin imeytyä yön yli jääkaapissa suljetussa astiassa. Mitä kauemmin annat porkkanan marinoitua, sitä vahvempi on maku.

This article is from: