1 minute read

Hekan asiakaspalvelupiste siirtyy Alppilaan syyskuussa

HEKALLA VUOSI SITTEN keväällä aloitettu toimintamallin muutoksen suunnittelu on loppusuoralla, ja syyskuusta alkaen Heka toimii yhden toimiston mallilla. Luovumme nykyisesti viidestä aluetoimistoista, ja niissä nyt tehtävä työ keskitetään Hekan pääkonttorille Alppilaan Viipurinkadulle. Asiakaspalvelu aluetoimistoissa lakkaa, ja keskitetty asiakaspalvelu tehdään sekin Alppilan toimistossa.

Huolto ja siivous jäävät edelleen alueilla tehtäviksi. Kohteillemme on jatkossakin nimetty oma isännöitsijä tai isännöitsijät.

Advertisement

Asiointi mahdollista monessa kanavassa

Hekan asukkaiden yhteinen asiakaspalvelu avautuu Alppilassa Viipurinkatu 2:ssa syyskuussa. Käynti asiakaspalvelussa on välttämätöntä vain harvoin, sillä suurin osa asioinnista hoituu helpommin Hekan asukassivuilla. Palvelemme jatkossakin myös puhelimitse, sähköpostitse ja verkkosivujemme chatissä. Aluetoimistojen lakkauttaminen aiheuttaa muutoksia asiakaspalvelun yhteystietoihin. Viestimme uusista yhteystiedoista sekä asiakaspalvelun aukioloajoista ja ajanvarauskäytännöistä lähempänä syyskuuta.

Avainten noutoon ja palauttamiseen muutoksia

Avainten nouto ja palautus muuttojen ja lisäavaintilausten yhteydessä hoituu syksystä lähtien uuden avainhallintakumppanin toimipisteissä. Muuttajat ja avaintentilaajat saavat Hekalta ohjeet avainten noutoon ja palautukseen.

Yksi Heka palvelee asukaslähtöisesti

Uutta toimintamallia on suunniteltu viime vuoden keväästä lähtien, ja Hekassa on käyty henkilökunnan kanssa muutosneuvotteluita ja vuoropuheluita muun muassa uudesta palvelumallista ja avainhallinnasta.

Uuden palvelumallin tavoitteena on asukaslähtöinen, joustava palvelu ja yhdenmukaiset toimintatavat. Uusi malli myös selkeyttää Hekan johtamisjärjestelmää. Toimistojen tilavuokrien kustannukset pienenevät, kun aiemman kuuden toimiston sijaan kaikki toimistotyö keskitetään yhteen paikkaan. Toimintamallin muutoksen vuoksi Hekan henkilöstömäärä vähenee nykyisestä hieman, sillä merkittävä osa määräaikaisista työsuhteista päättyy syksyllä.

Uusi organisaatio on voimassa

1.9.2023 lähtien

Asunnonvaihtopörssi jää syksyllä huoltotauolle

HEKAN ASUKKAIDEN KESKINÄISEN asunnonvaihdon apuna toimiva Asunnonvaihtopörssi jää syyskuussa noin kuukauden mittaiselle huoltotauolle. Sen aikana palvelu ei ole ollenkaan käytettävissä. Jo ennen huoltotaukoa uusien ilmoitusten jättäminen keskeytetään joksikin aikaa. Jo julkaistut ilmoitukset ovat kuitenkin selattavissa huoltotauon alkuun saakka, ja palveluun rekisteröityneet käyttäjät voivat olla yhteydessä toisiinsa valitsemiensa yhteydenottotapojen mukaisesti.

Asunnonvaihtopörssiin rekisteröityneet käyttäjät saavat Hekalta kesällä sähköpostitse tarkemman tiedon huoltotauon aikataulusta ja toimintaohjeet käyttäjätilinsä siirtämisestä uudistuneeseen palveluun. Huoltotauon aikana kumppania keskinäiseen asunnonvaihtoon voi hakea esimerkiksi Facebookissa olevista Hekan asukkaiden ylläpitämistä asunnonvaihtoryhmistä.

Asunnonvaihtopörssi avataan kevyesti uudistettuna myöhemmin syksyllä. Pörssissä Hekan asukkaat voivat etsiä itselleen asunnonvaihtokumppania niin sanottuun keskinäiseen asunnonvaihtoon. Päätökset asunnonvaihdoista tekee Helsingin kaupunki. Myös Hekan verkkosivut hekaoy.fi uudistuvat syksyllä. Verkkosivuille ei kuitenkaan ole tulossa merkittäviä käyttökatkoja. w w w

Tutustu

Asunnonvaihtopörssiin: hekaoy.fi/asunnonvaihtoporssi

This article is from: