6 minute read

Himassa

Next Article
Ajassa

Ajassa

TEKSTI KATI JALAGIN KUVAT SAMI HEISKANEN

SISUSTAMINEN

Advertisement

Read in English

www.hekaoy. fi/en

Kurkistus kissojen valtakuntaan

Maarit Mattila on luonut kodistaan viihtyisän ja turvallisen paikan kissoilleen.

OVEN AVAUTUESSA MAARIT Mattilan kotiin vastaan tipsuttelee kaksi uteliasta burmakissaa, neljävuotias Hippa ja kolmevuotias Velmu. Ne nuuskivat sisään tulijoita ja tutkivat tarkkaavaisesti, mitä eteisessä tapahtuu. – Hippa ja Velmu ovat vähän kuin koiria, ne ovat todella uteliaita ja seurallisia, Maarit sanoo.

Maarit sai pentuikäisen Hipan pelikaveriltaan ja hommasi vuoden kuluttua Ruotsista Velmun Hipalle kaveriksi. Poikakissat ovat keskenään parhaita kaveruksia, jotka leikkivät yhdessä päivittäin.

Maarit ei ollut omistanut aiemmin kissoja, joten hän etsi netistä ja Facebookista ohjeita kissojen hoitoon ja siihen, mitä kaikkea kissakotiin tarvitaan. Myös kissojen kasvattaja antoi vinkkejä. Koti kivaksi ja turvalliseksi

Alkuun Maarit hankki Sofianlehdonkadulla sijaitsevaan 40 neliöiseen kaksioonsa kissanhiekka-astian, kissanhiekkaa, kissanruokakuppeja ja kuljetuslaukun. Sittemmin kotiin on kertynyt lukuisia leluja, piilopaikkoja ja raapimiseen tarkoitettuja mattoja ja esineitä.

Kissojen ruokailupiste löytyy keittiöstä. Maarit on laittanut ruoka- ja vesikuppien alle suojaksi tarjottimen. – Joissain kissatalouksissa keittiön hellat on suojattu ja lapsilukot on laitettu päälle, meillä tätä ei ole tarvinnut tehdä. Sen sijaan pidän ulko-ovea takalukossa, koska Velmu osaa avata sen. Maarit toteaa.

Velmu on osoittautunut myös johtojen ja kumin nakertajaksi. – Olen hommannut Ikeasta johtosuojaa pesukoneen johtoihin Velmun vuoksi, Maarit kertoo.

Maarit hankki olohuoneessa sijaitsevan ruokapöydän jalkoihin Ikeasta raapimismatot, jotka ovat olleet kovassa käytössä. Vessan läheisyydestä taas löytyy kaktuksen mallinen raapimispuu. Myös olohuoneen pieni maatuskamatto on joutunut raapimisen kohteeksi.

Kodin viherkasvit ovat myrkyttömiä, sillä erityisesti Velmu tykkää syödä kasveja.

Jotta koti pysyy siistinä, Maarit imuroi melkein joka toinen päivä. Kissoista irtoavan karvan lisäksi kylpyhuoneen lattialle levinneet kissanhiekat vaativat siivoamista. – Ostin kuivaavan pesukoneen, joka auttaa paljon: kissankarvoja on nyt kotona vähemmän. Kylpyhuoneen lattialle laitoin mattoja, jotka estävät hiukan kissanhiekan kulkeutumista muualle, Maarit sanoo. Kissojen temmellyskenttä

Hippa ja Velmu voivat temmeltää ja kiipeillä valtakunnassaan vapaasti, mikä tarkoittaa sitä, että tavaroita tipahtelee välillä hyllyiltä lattialle.

Yksi kissojen suosikkipaikoista on vanha televisio, jonka Maarit osti kirpputorilta ja tuunasi ystäviensä avustuksella lepopaikaksi. Maarit on asentanut keittiön ja makuuhuoneen ikkunoihin verkot, ja nykyään ikkunan ääressä istuskelu ja ihmettely on kissojen yksi lempipuuhista.

Maarit vie Hipan ja Velmun muutaman kerran vuodessa valjailla talon pihalle tai kodin parvekkeelle ulkoilemaan. Suurimman osan ajastaan kissat

1

2

oleilevat sisällä. Kodin ulkopuolinen maailma kiinnostaa sen verran paljon, että ne ovat muutaman kerran karanneet rappukäytävään ulko-oven avauduttua. – Joskus olen joutunut hakemaan Hipan ja Velmun naapurin kotoa, kun ne ovat päässeet livahtamaan sinne avoimesta ovesta. Onneksi naapurit ovat olleet ymmärtäväisiä, Maarit kiittelee.

2. Hippa ja Velmu pääsevät toisinaan parvekkeelle ulkoilemaan. 3. Ruokakuppien alla oleva tarjotin suojaa keittiön lattiaa. 4. Kynsien teroittimena toimiva kaktus on kovassa käytössä. 5. Maarit on laittanut pesukoneen johtoihin suojat, jotta velmu ei rikkoisi niitä. 6. Hippa ja Velmu osaavat hakea itse leluja lelulaatikosta.

4

1. Maarit työsti kirpputorilta hankitusta vanhasta televisiosta Hipalle ja Velmulle majan, joka on ollut suosiossa.

VINKIT TALTEEN

Vinkit lemmikkikodin sisustamiseen ja siistinä pitämiseen

1. Helppohoitoiset pinnat Tummat ja yksiväriset matot, sohvat ja koristetyynyt ovat haastavimpia – niissä lemmikkieläinten karvat näkyvät helpoiten.

Kotiin kannattaa valita huonekaluja ja tekstiilejä, joiden pinnat on helppo puhdistaa. Siivoamista helpottaa, kun matot ovat pesunkestäviä. Huomioi myös, etteivät kalusteet ja tekstiilit ole lemmikille vaarallisia. Esimerkiksi matot pysyvät paikallaan lemmikkien temmeltäessä asunnossa, kun niiden alle laittaa liukuesteet.

Lemmikin ruokailupiste pysyy siistinä, kun ruoka- ja juoma-astioiden alla on suoja tai alusta.

2.

Kynsien teroittajat ja tavaroiden tiputtelijat

Valitse mattojen materiaaleiksi sellaiset, jotka eivät innosta kissaa teroittamaan niihin kynsiään. Kissalle kannattaa varata kotiin useita raapimispuita, jotta se ei raapisi vääriä paikkoja.

Kissat tykkäävät tiputella pieniä esineitä leikkikaluikseen, joten arvokkaat tai helposti rikkoutuvat esineet voi laittaa esimerkiksi lasivitriiniin.

Mielenkiintoista nakerreltavaa Piilota johdot ja kengät! Kissat ja koirat saattavat pureksia kenkien lisäksi esimerkiksi tietokoneiden tai puhelinten pieniä johtoja. Koirat saattavat pureskella pienten esineiden lisäksi seiniä, lattioita, lattialistoja ja huonekaluja.

Kissat voivat napsia kodin viherkasveja, joten ne kannatta laittaa kissan ulottumattomiin, esimerkiksi katosta roikkuviin amppeleihin. 3.

4. Lepo- ja piilopaikkoja Kissoille on hyvä varata erilaisia piilopaikkoja. Muista pitää wc:n kansi kiinni, jos perheessä on kissanpentu, jotta se ei hyppää pönttöön!

Lepopeti kannattaa sijoittaa paikkaan, jossa lemmikki viihtyy. Kissat tosin valitsevat lepopaikkansa milloin mistäkin.

5. Siivoa säännöllisesti Säännöllinen siivous pitää lemmikkikodin puhtaana ja viihtyisänä paikkana. Kodin siistimiseen riittävät normaalit siivousvälineet. Pölynimuri on välttämätön kapine karvojen häätöön ja esimerkiksi eteisen lattialle kulkeutuneen hiekan poistoon. Tärkeintä on muistaa se, että lemmikki on perheenjäsen. Lemmikit kuten kodin muutkin asukkaat jättävät aina jonkinlaisia jälkiä asuntoon. Lemmikin omistajana olet korvausvelvollinen lemmikin asuntoon aiheuttamista vahingoista.

Vinkkejä antoivat puheenjohtaja Veikko Saarela Kissaliitosta ja osastopäällikkö Kirsi Salmijärvi Kennelliitosta.

Himassa

KUVA ISTOCK KODIN SIIVOUS

Kylpyhuoneen kaakelit kiiltämään

KUN PUHDISTAT KYLPYHUONEEN kaakelit säännöllisesti, ne pysyvät hyvässä kunnossa ja lika ei pinty niihin. Putsaamiseen tarvitset siivousliinan tai naarmuttamattoman puhdistussienen sekä suojakäsineet. Puhdistusaineeksi voit valita esimerkiksi käsiastianpesuaineen tai yleispuhdistusaineen. Jos kaakelit ovat kellastuneet tai ruskistuneet, ne kannattaa putsata emäksisellä pesuaineella, jonka pH on yli kahdeksan. Likaantuneet laattasaumat voi pestä esimerkiksi vanhalla hammas- tai juuriharjalla.

Aloita pesu kastelemalla kaakelit lämpimällä vedellä, joka suojaa pintoja vahvoilta puhdistusaineilta.

Lue lisää kylpyhuoneen kaakelien pesusta: www. hekaoy.fi/hima > Himassa

TEE ITSE

Read in English

Varasto www.hekaoy. fi/en järjestykseen

JÄRKEVÄSTI JÄRJESTETYSTÄ JA siististä varastokopista tavarat löytyvät nopeasti ja helposti. Varastokopin järjestämisen voi aloittaa karsimalla sinne kertyneen turhan tavaran. Kierrätä roskat ja rikkinäiset tavarat, myy ja laita kiertoon käyttökelpoiset mutta itsellesi tarpeettomaksi jääneet esineet. Karsimisessa voi olla tarpeen pohtia, mitä tavaroita todella tarvitsee säilyttää. Jos varastossa lojuvat esimerkiksi vuosikausia käyttämättä jääneet sukset, et todennäköisesti tule käyttämään niitä tulevina vuosinakaan.

Järjestä varastokoppi niin, että useammin käyttämäsi tavarat ovat etualalla ja helposti saatavilla, harvemmin tarvittavat taas taempana. Älä ahda varastokoppia niin täyteen, ettet löydä sieltä helposti etsimääsi. Yritä löytää jokaiselle tavaralle oma paikka: silloin niiden palauttaminen varastoon käytön jälkeen on helpompaa ja varasto pysyy siistinä jatkossakin. Sujauta kausivaatteet pukupusseihin, jotta ne eivät kerää hajuja tai kutsumattomia tekstiilituholaisia. Mahtuisiko varastoon rekkitanko, johon pukupussit saisi siististi roikkumaan?

LÄMMITTÄMÄTTÖMISSÄ VARASTOISSA EI kannata säilyttää kosteudelle alttiita tavaroita. Mahdollisen vesivahingon aiheuttamia vaurioita oman varaston tavaroihin voi välttää esimerkiksi sijoittamalla varaston tavarat vähintään 10 cm:n korkeuteen lattiasta.

Hekan ohjeistus on, ettei talon yleisissä tiloissa olevissa varastossa saa säilyttää palavia nesteitä tai kaasuja. Varastokomerossa voi säilyttää enintään yhden sarjan autonrenkaita.

Tuuleta ja puhdista varastossa pitkään olleet tavarat huolellisesti ennen viemistä asuintiloihin. Pinttyneet hajut voi raikastaa pakastamalla tai esimerkiksi soodan tai etikan avulla.

Ida Ijäs

Lue lisää Hekan irtaimistovarastoista: www.hekaoy.fi > Asukkaalle > Asuminen > Yhteiset tilat > Irtaimistovarastot

KUVA ISTOCK

TEE ITSE

Näin parsit sukat ristikkopaikalla

TAITOLIITON VUODEN 2021 käsityötekniikka on parsiminen ja paikkaus! Sukan parsintaan tarvitset pyöreäkärkisen kanavaneulan sekä lankaa, joka on paksuudeltaan suunnilleen samanlaista kuin parsittava sukka. Halutessasi voit käyttää apuna parsinsientä.

1. PUJOTA NOIN 30–40 CM LANKAA neulaan ja aseta parsinsieni sukan sisään.

2. RAJAA PARSITTAVA ALUE ompelemalla pienillä etupistoilla neliö reiän tai kuluman ympärille. 3. OMPELE LANGAT pitkittäissuuntaisesti reiän tai kuluman päältä niin, että se peittyy. Kiinnitä lanka aina etupistoihin.

4. JATKA PUJOTTELEMALLA lankaa seuraavaksi vaakasuuntaisesti vuorotellen aiemmin ommeltujen lankojen yli ja ali. Lankarivin lopussa pujota lanka silmukan läpi ja ompele seuraava rivi päinvastaisessa järjestyksessä.

5. PARSIMISKOHTAAN SYNTYY siisti ristikko. Päättele langat nurjalle puolelle ilman solmuja.

This article is from: