3 minute read

Ajassa

Next Article
Hekan huudit

Hekan huudit

MIKÄ ON PARASTA HELSINGISSÄ?

Luonto rentouttaa

Advertisement

PARASTA HELSINGISSÄ OVAT kaupunkitapahtumat ja luonto, sillä ne tarjoavat hyvän paikan rentoutua. Olen asunut Helsingissä noin 12 vuotta. Olen asunut myös Espoossa, Jyväskylässä, Porvoossa ja Vantaalla. Useamman vuoden muualla asumisen jälkeen oli kiva palata kotiin eli Helsinkiin.

Sami Heiskanen, Hekan asukas

KUVA ISTOCKPHOTO

Entistä puhtaampaa ilmaa

HELSINGIN ILMANLAATU ON kansainvälisesti verrattuna hyvä, ja ilmanlaatu on kehittynyt vuosien varrella yhä parempaan suuntaan. Ajoittain kaupungin ilmanlaatu kuitenkin huonontuu, jolloin etenkin lapset, vanhukset ja hengitys ja sydänsairauksista kärsivät kaupunkilaiset voivat saada erilaisia oireita. – Helsingissä isoimpia haasteita aiheuttavat katupöly, liikenteen pakokaasut sekä pientaloalueiden puunpoltto. Esimerkiksi keväisin, kun nastarenkaat jauhavat hiekoitushiekkaa hienoksi pölyksi, katupöly voi heikentää ilmanlaatua merkittävästi, kertoo HSY:n ilmansuojeluyksikön päällikkö Hanna Manninen.

Puhtainta ilma on usein avoimessa ympäristössä, kuten merenrannoilla, puistoissa ja ulkoilualueilla, joissa ilmansaasteet laimenevat helpommin. – Mitä kauempana sijaitaan vilkasliikenteisistä teistä ja muista päästölähteistä, sen puhtaampaa ilma pääsääntöisesti on. Vilkasliikenteisessä ympäristössä pakokaasut ja katupöly ovat haaste, sillä ne muodostuvat sillä korkeudella, jolla hengitämme ilmaa. Toisaalta pitoisuudet laimenevat nopeasti, mitä kauemmas päästölähteestä kulkee, Manninen sanoo.

Myös rakennukset voivat suojata ilmansaasteilta. – Esimerkiksi kantakaupungissa ilmanlaatu voi olla sisäpihoilla ihan hyvä, sillä rakennukset suojaavat sisäpihaa eikä sinne leviä niin helposti saasteita. Ilmanlaatu myös paranee, mitä korkeammalle mennään. Siksi ylimmissä kerroksissa on usein parempi ilmanlaatu kuin katutasolla, Manninen lisää.

HSY SEURAA PÄÄKAUPUNKISEUDUN ilmanlaatua. Helsingissä ilmanlaatua seurataan viidellä eri puolilla kaupunkia sijaitsevalla mittausasemalla. – Ilmanlaatu vaihtelee vuodenajan ja jopa kellonajan mukaan, joten ilmanlaadun seuranta on myös asukkaille hyvä tapa vähentää omaa altistumistaan. HSY:n ilmanlaatukartan avulla ilmanlaatua voi tarkkailla reaalitilanteessa, ja kartan avulla voi tarkkailla myös ennusteita lähitunneille, Manninen vinkkaa.

Pääkaupunkiseudulla liikenne ja sen pienhiukkaset vaikuttavat eniten ilmanlaatuun. – Kaupunkilaiset voivat vähentää päästöjä valitsemalla kävelyn, pyöräilyn tai joukkoliikenteen autoilun sijaan. Autoilijan kannattaa suosia vähäpäästöisiä ajoneuvoja ja mieluiten kitkarenkaita, Manninen kertoo.

Helsingissä ilmanlaadun lakisääteiset EU:n rajaarvot eivät ole ylittyneet useampaan vuoteen. WHO:n ohjearvoihin Helsingin ja pääkaupunkiseudun kaupunkiilman laatu ei sen sijaan yllä. – Terveellistä pitoisuutta ilmansaasteille ei ole. Helsingissä vilkasliikenteisessä ympäristössä ohjearvot ovat keskimäärin kaksinkertaiset WHO:n ohjearvoihin verrattuna, Manninen sanoo.

Pi Mäkilä

Yleisimmät ilmanlaadun heikentäjät

• Hengitysilmassa olevat typenoksidit ovat peräisin liikenteen päästöistä. Eniten terveyshaittoja aiheuttaa typpidioksidi. • Hengitettävät hiukkaset ovat suurimmaksi osaksi liikenteen nostattamaa katupölyä, joka voi aiheuttaa haittaa terveydelle. • Pienhiukkasia syntyy pääasiassa liikenteen ja puunpolton päästöistä ja niitä kulkeutuu pääkaupunkiseudulle maan rajojen ulkopuolelta. Pienhiukkasia pidetään erityisen haitallisina terveydelle. • Ilmavirtaukset tuovat otsonia muualta Euroopasta, mikä nostaa Suomen otsonipitoisuuksia. Otsoni voi aiheuttaa ärsytysoireita silmien, nenän ja kurkun limakalvoissa. • Tarkkaile ilmanlaatua verkossa: www.hsy.fi/ilmanlaatu

VOLKER VON BONIN / HELSINGIN KAUPUNGINMUSEO

STADI SILLOIN

Karavaanareita Lauttasaaressa

LAUTTASAARESSA, SÄRKINIEMEN PUISTOSSA sijaitsevalla campingalueella nautittiin 1960luvulla heinäkuisesta helteestä. Kuvassa vasemmalla IsoonBritanniaan rekisteröity Bedford CA Dormobile matkailuauto. Kuvassa taaimmaisena Volkswagen Kupla kattotelineineen.

SLANGIKOULU

HIETSU = HIETARANTA

Mentäiskö Hietsun biitsille? Voitais ostaa rantsun kiskalta jädee. Mennäänkö Hietaniemen rannalle? Voisimme ostaa rannan kioskilta jäätelöä.

KAUPUNGISSA TAPAHTUU

KUVA HELSINGIN KAUPUNKI

Polskimaan maauimalaan

UIMASTADIONIN JA KUMPULAN kunnostetut maauimalat ovat mainioita kesän ajan virkistäytymispaikkoja.

Uimastadionilla voi uinnin lisäksi pelata esimerkiksi koripalloa, rantalentopalloa ja pingistä tai kuntoilla ulkokuntosalilla. Uutuutena Uimastadionilla on ulkosählykaukalo.

Kumpulan maauimalasta löytyvät myös ulkokuntosali ja pingispöytä sekä piknikalue ja lasten leikkialue. Alueella on myös nyrkkeilypiste, jossa voi treenata panttia vastaan.

Aikuisten kertalipun hinta maauimaloihin on 5,50 euroa, ja 7–17-vuotaiden kertalippu kustantaa 3 euroa. Maauimalat ovat avoinna joka päivä kello 20 asti.

Lue lisää: www.hel.fi > Hae sivustolta: maauimala

Rikoksen ja tunteiden kadut

HAKASALMEN HUVILAN UUDESSA Rikoksen ja rakkauden kaduilla -näyttelyssä esitellään kuvitteellista Kalliota, jossa on langettu rikoksen poluille, rakastettu ja tehty työtä. Elokuvamaisen elämyksellinen näyttely on esillä 12.2.2023 asti.

KUVA JUSSI HELLSTEN / MY HELSINKI

Lauttamatka Mustasaareen kestää vain 15 minuuttia. Saaren rannoilla voi nauttia sekä meri- että kaupunkimaisemasta.

MERELLINEN HELSINKI

Kesäretkelle Mustasaareen

SEURASAAREN SELÄLLÄ SIJAITSEVA Mustasaari kutsuu kesäiselle retkelle pois kaupungin hälinästä. Saari on avoinna vierailijoille kesäkuun alusta elokuun puoliväliin, tiistaista sunnuntaihin.

Saaresta löytyy lapsille turvallinen matala uimaranta, leikkipuisto ja pelikenttä. Kahvila Kanttiini tunnetaan erityisesti lounaastaan ja isoista korvapuusteistaan. Kappeli ja luontopolku tarjoavat paikan myös hiljentymiselle ja luonnon rauhasta nauttimiselle. Kesäisin Mustasaaressa asustaa vierailijoiden iloksi kotieläimiä, kuten lampaita ja kaneja.

MUSTASAAREEN PÄÄSEE KÄTEVÄSTI 15 minuutin lauttamatkalla Taivallahden laiturilta, Eteläisen Hesperiankadun päästä. Saaren vierasvenelaituriin voi saapua myös omalla veneellä, mutta vain saaren aukioloaikoina. Mustasaari on täysin päihteetön alue, jossa yöpyminen ja avotulen tekeminen on kielletty. Saareen ei saa tuoda lemmikkieläimiä.

MUSTASAARI ON VANHA maanviljelys ja laidunsaari, jonka arkkitehti Florentin Granholm hankki perheensä kesänviettopaikaksi vuonna 1884. Helsingin kaupunki osti saaren vuonna 1926 ulkoilu ja virkistyskäyttöön. Vuodesta 1932 lähtien kaupunki vuokrasi saarta Helsingin seurakunnille, kunnes Helsingin seurakuntayhtymä osti Mustasaaren vuonna 2000.

Ida Ijäs

Lue lisää: www.mustasaarentoimintakeskus.fi

This article is from: