Hätisen sukuseura ry:n sukulehti
NRO 14 marraskuu 2016
Ajatelkaa mikä on hyvää ja kaunista Mielialalla on tutkimustenkin mukaan merkittä vä vaikutus hyvinvointiimme. Iloinen ja positiivi nen mieli pitää ulkoisen olemuksemmekin elävä nä. Syksy pimenevänä vuoden aikana ei tue ulkoi sesti positiivisuutta. Luonnossa valmistaudutaan talven pakkasiin. Muuttolinnut ovat lentäneet ete län lämpöön, puut pudottaneet lehtensä ja muu tenkin luonto on harmaantunutta ja kuollutta. Joil lekin se voi aiheuttaa masennusta tai ainakin mieli alan laskemista.
Miten voimme kohentaa mielialaamme? On hyvin vähän asioita tai tapahtumia, joihin ei liity jotakin posi tiivista. Meidän perusluonteemme vaan on rakentunut tai nyky kielellä sanottuna ohjelmoitu havaitsemaan asioiden negatiiviset puolet. Perinteinen käskyjä ja kieltoja sisältänyt kasvatus on ta vallaan ulkoisella tavalla ”ohjelmoinut” meidät tuntemaan olom me kotoiseksi, kun saamme saman kohtelun vanhempinakin. Koemme itsemme vaivautuneiksi tai vähintään hämmentyneik si, jos meistä lausutaan jotakin positiivista. Samoin kiitos ilman palkankorotusta, johtaa hyvän mielen saamiseen rahan avulla. Me voimme kuitenkin aika paljon itse vaikuttaa tapoihim me, ajatuksiimme ja asenteisiimme. Miten vaikka suhtaudum me muutoksiin, joita ympärillämme tapahtuu. Tämänkin suku lehtemme voit lukea netistä tai paperiversiona. Postin jake lua taajamien ulkopuolella ollaan vähentämässä kolmeen päi vään viikossa. Onko siinä mitään hyvää? Kirjoitan tätä artikke lia Fuengirolassa Hotelli Nuriasolista, jossa on ilmainen WiFi-yh teys nettiin. Voin lukea Ilta-Sanomat, Savon Sanomat ja Tuusnie men paikallislehden Koillis-Savon reaaliajassa. Mitä se on vaati nut minulta? Ensiksi se vaati tietysti lehden tilaamisen sähköi senä versiona ja pienen opettelun tietokoneen käyttöön. Oli sin aivan hyvin voinut ”ohjelmoida” itseni vastustamaan lehden lukemista näyttöruudulta monilla eri perusteilla. Samalla olisin menettänyt mahdollisuuden hyvään mieleen, jonka lehtien lu keminen saa aikaan. Monessa ihmissuhteessa olen havainnut kuinka helppoa on nähdä ja puhua negatiivisista asioista. Usein kuulee sanot tavan negatiivisen kommentin jälkeen, että se oli vain huumo ria. Kuitenkin olisi parempi avata suu lausumaan jotakin kau nista ja rohkaisevaa kuin negatiivista tai ärsyttävää. Itse en ym märrä miten riitelemällä voidaan parantaa ihmissuhteita, vaik ka se olisi nk. ”rakentavaa riitelyä”. Kun neljä vuotta sitten avioi duimme Eilan kanssa, hänen tyttärensä pyysi minulta vastaus ta kysymykseen; miten pidät äitini onnellisena? Vastasin hänel le; lupaan mennä joka ilta nukkumaan maailman ihanimman naisen kanssa ja herätä joka aamu maailman ihanimman nai sen vierestä. Tähän saakka tämä on toiminut ja voin suositella tätä tapaa toisillekin aviopareille. Yhteiskunnassamme on tapahtumassa muutoksia. Sosiaa li- ja terveyspalvelut eli SOTE organisoidaan maakuntien hal
2
linnoimiksi. Kolmannen sektorin, johon sukuseura kin kuuluu, merkitys tulee kasvamaan hyvinvoinnin ylläpidossa. Muistan vuosien takaa tarinan, jossa yk sinäinen henkilö kertoi, miten hän iltaisin kuunte li radiosta hyvän yön toivotuksen. Radio oli hänel le ”lähimmäinen”, josta kuuli tuon hyvän yön toivo tuksen. Toivottavasti tämäkin sukulehtemme saa olla monelle rohkaisevana ja mielialaa kohottava na lukemisena. Sukuseura järjestää ainakin yhden yhteisen ret ken joka toinen vuosi joko kotimaahan tai Suomen rajojen ulkopuolelle. Lisäksi sukuneuvostossa toivomme, että sukutapaamisia järjestettäisiin pienemmissä ryhmissäkin. Me emme ole vielä hyödyntäneet netin tarjoamia mahdollisuuksia kanssakäymisiin, mutta sekin aika koittaa lähitulevaisuudessa. Ensi vuonna kokoonnumme seitsemänteen sukukokoukseen 1.-2.7.2017 Hotelli Hupeliin Tuusniemelle. Sukuneuvostossa on käynnissä sukukokouksen ohjelman suunnittelu. Tavoitteena on saada ohjelmaa nuorillekin, joten toivottavasti saamme kai kenikäisiä koolle Hupeliin. Pelkkä ajatus tai ajatteleminen ei riitä, tosin hyvin suunni teltu tai ajateltu on jo puoliksi tehty. Savolaisen projektinhan sanotaan olevan aloittamista vaille valmis. Meillä sukuseurassa on käynnistetty sukukirja 2:n julkaiseminen. Juttuja, valokuvia ja muitakin dokumentteja toivotaan tulevaan kirjaan julkaista vaksi. Ensimmäinen sukukirja painottui 1700 – 1900 luvun asioi hin ja dokumentteihin. Nyt ajatuksena on koota lähihistoriaan ja tähän aikaan kuuluvia tarinoita, kuvauksia ja dokumentteja. Sanonta ”aika kultaa muistot” sopii juttujen laadintaan ja tämän tervehdyksen otsikkoon. Joulu antaa meille ajankohtana sopivan mahdollisuuden käytännössä toteuttaa hyviä ajatuksia lähimmäisillemme. Van hassa jouluun liittyvässä laulussa laulamme taas tänäkin vuon na; oi jospa ihmisellä ois joulu ainainen. Mitä tuo joulu ainainen sitten itse kullekin tarkoittaa? Syntyykö Jeesus lapsi mieleem me uudelleen, kuulemmeko enkelkuoron laulavan ylistystä Ju malalle, painammeko mieleemme sanat ja tutkistelemme niitä Marian tavoin mielessämme. Vai onko joulu painajainen kiirei neen ja kaupallisine hössötyksineen vai piinaavan yksinäinen. Toivottavasti mahdollisimman moni voi kokea joulun iloisena, rentouttavana ja rauhallisena juhlahetkenä. Kiitän sukuneuvoston jäseniä ja kaikkia muitakin henkilöitä suku seuramme eteen tehdystä talkootyöstä kuluneena vuonna. Omasta ja vaimoni puolesta toivotan kaikille Hyvää Joulua ja Jumalan Siunausta Uudelle Vuodelle 2017. Raimo Hätinen sukuseuran esimies
Hätisetti
Aira Eskelisen tarina sotaorvon vaiheista eläkevuosiin Aira Eskelinen os. Hätinen syntyi 22.7.1937 Maaningalla Kalle ja Aino Hätisen (os. Ikonen) perheeseen. Isä muutti pian tyttären syntymän jälkeen Helsinkiin töihin. Perheen piti mennä perässä, kunhan olosuhteet olisivat sopivat. Talvisota katkaisi nuorenparin tulevaisuuden suunnitelmat. Kalle-isä kaatui 5.3.1940 – kahdeksan päivää ennen sodan päät Pauli oli kotoisin Sonkajärveltä ja hänen sukunsa Kajaanista. tymistä - Viipurinlahdella Airan ollessa alle 3-vuotias. Hätinen oli Ei hänelle oikein koskaan avautunut savolainen huumori, mut palvellut talvisodassa helsinkiläisistä Kallion ja Sörnäisten mie ta hyvin yhteiselo sujui. Poika Seppo syntyi v. - 62 ja tytär Tuula histä kootussa Jalkaväkirykmentti 11:ssä eli Ässä-rykmentissä. v. -67. Paritalo rakennettiin Espooseen Laurinlahteen. Viimeiset Helsinkiläiset kaatuneet on haudattu Hietaniemen sankarihau 10 vuotta Aira toimi puolisonsa omaishoitajana. Paritaloasun tausmaalle, jossa on isänkin hauta. nosta Aira luopui puolisin kuoltua 2008 ja hankki uuden koh Eloonjääneet pystyttivät Ässä-muistomerkin talvisodassa din kerrostalosta Espoonlahdesta. 1939–40 kaatuneiden sankaritovereiden muistoksi Kallioon Hä Poika Seppo asuu vaimonsa kanssa lähellä. Hänen perhees meentien varrelle vuoden 1940 lopulla, vain muutama kuukau sä on jälkikasvua; kolme aikuista tytärtä ja vanhimman tyttären sia talvisodan päättymisestä. Kahdesti vuodessa muistomerkillä 2-vuotias Eetu-poika. Tuula-tytär on asunut 20 vuotta Englan järjestetään muistotilaisuus ja seppeleenlasku. Joka kerta siel nissa Southamptonissa. Kesäisin ja joulunaikaan hän käy Suo lä on koolla iso joukko meitä sotaorpoja ja heidän jälkeläisiään, messa. Aira on matkustanut tyttärensä luokse useita kertoja, ja Aira Eskelinen kertoo. muita mieluisia matkakohteita ovat olleet mm. Toscana, Roo Airan lapsuus kului äidin vanhempien hoivissa Niemisjärven ma ja Jerseyn saaret. Ensi vuodeksi äiti ja tytär suunnittelevat kylällä Kuopion mlk:ssa Aino-äidin hankki yhteistä syntymäpäivämatkaa Airan täyttäes essa elantoa muualla. Ukki opetti tyttären sä 80 ja tyttären 50. tyttärelleen leikkejä ja tarinoita sekä erilai Sukuseura iloinen yllätys sia käytännöntaitoja. Kansakoulun hän kä vi Kurolanlahdessa ja keskikoulun Kuopion Asun yksin, en tunne itseäni yksinäiseksi. yhteiskoulussa. Olen tyytyväinen elämääni, 22 vuotta eläk Keskikoulun jälkeen vuodesta 1954 Aira keellä ollut Aira toteaa. Hän käy teattereis työskenteli Kuopiossa mm. linja-auton rahas sa ja taidenäyttelyissä, osallistuu Pääkau tajana ja myyjänä aseman R-kioskissa ennen punkiseudun Sotaorpojen tilaisuuksiin se Helsinkiin muuttoaan 21-vuotiaana v. 1958. kä harrastaa liikuntaa. Ahkera kävely on aut Matkarahat hän sai kokoon myymälällä ke tanut työtapaturmassa vaurioituneen selkä räämiään metsämarjoja Kuopion torilla. ni pysymään jonkinlaisessa kunnossa. Käyn Siihen aikaan oli tapana kävellä sisään myös vesijumpassa ja tuolijumpassa sekä yritysten konttoreihin töitä kysymään, edel luen englantia, kun niitä ulkomaanmatko listen työpaikkojen työtodistukset mukana. jakin tulee silloin tällöin kohdalle. Kerran vii Työnhaussa tärppäsi heti. Aira työskenteli pa kossa talutan entistä työkaveria hänen tasa ri vuotta rahastajana Espoon Autossa. Kort paino-ongelmiensa takia. Hauskat tarinat ja kaskut elävöittävät teeri löytyi omakotitalon yläkerrasta Espoos Hätisen sukuseura oli iloinen yllätys. Kuu 79-vuotiaan Airan iloisesti pulppuavaa ta Mankkaalta. Rahastajana kyllästyin pale tarinointia. lin siitä vasta kesällä Anja Voutilaiselta, hän lemiseen. Sen jälkeen työskentelin Postissa kin on Hätisiä. Liityin jäseneksi ja tilasin su Helsingissä ja Espoossa kaikkiaan 35 vuotta. Painavaa kuormaa kukirjan, jossa on paljon kiinnostava sisältöä. Taulusta 101 s. 107 nostaessani vammauduin ja jouduin jäämään työkyvyttömyy löytyvät tiedot ukistani Oskar Hätisestä, isästäni Kallesta ja äidis seläkkeelle. Viimeinen työpäivä 28.9.1994 on aina muistissani täni Ainosta. Siihen tiedot loppuvatkin, joten olen niitä täyden etenkin siksi, että Estonia upposi samana päivänä aamuyöstä. tänyt ja lähettänyt Pentti Hätiselle. Hauskat tarinat, kaskut ja savolaiset sutkautukset elävöittä Puoliso, poika ja pojan perhe sekä tytär vät 79-vuotiaan Airan iloisesti pulppuavaa tarinointia. Monet Puoliso Pauli Eskelinen löytyi Pitkäperjantaina Kulttuuritalolla jär niistä ovat perua lapsuudesta ja ansaitsisivat palstatilaa, mut jestetyistä tanssiaisista v. 1960 ja nuoret avioituivat saman vuo ta kerrotaan seuraava: ”Kauan sitten itäisestä naapurista alkoi den joulukuussa. Paitsi rakastuminen naimisiinmenolle oli järki muuttaa väestöä länteen. Oli kaksi tietä, kapea ja leveä. Leveä syykin, Aira kertoo nauraen. Seuraavana vuonna olisin joutunut tie oli monen mielestä houkuttelevampi ja se johti kohti ete maksamaan ns. vanhan piian veroa, jolla verotettiin yli 24-vuo läistä Suomea. Pienempi joukko valitsi kapean tien. Tienviitas tiaita ei-naimisissa olevia miehiä ja naisia. sa luki SAVO. Lukutaitoiset valitsivat sen tien.” Haastattelu: Raija-Liisa Konkola Hätisetti 3
Elämää petojen ja perhosten keskellä Kaupunkilaisena en ole kovin tottunut elämään keskellä monimuotoista eläimistöä. Kesämökki Tervossa on kuitenkin viime vuosina ollut hyvä keino päästä vähän lähemmäksi tuttuja ja vähän omituisempiakin otuksia. Mielenkiintoisia kohtaamisia on ollut varsinkin lintujen mutta myös muiden eläinten kanssa. Vuoden 2015 elokuun ensimmäisenä päivänä aamulla noin klo 7 mökkinaapurimme oli ollut koiransa kanssa aamulenkillä ja ih metteli kun koira oli kovin levoton. Hän käveli mökkiristeyksem me luo ja näki maassa suurten tassujen jälkiä. Hän soitti heti isäl leni ja kysyi että onko meillä kylässä TOSI iso koira. No ei ollut. Tar kempi tarkastelu osoitti että mökkitiellä, noin 50 metrin päästä mökistä, oli yön aikana tallustellut karhu jättäen selvät tassun kuvat hiukan kosteaan tienpintaan. Ilmoitimme asiasta paikal liselle riistayhteyshenkilölle, ja hetken kuluttua jälkiä tuli tarkas telemaan riistanhoitopiirin asiantuntija. Hän totesi että asialla oli ollut täysikasvuinen uroskarhu ja jäljesti karhua katsoen minne se oli menossa. Samaisesta karhusta tehtiin lähialueella useita havaintoja. Näytti siltä että karhu oli vain ohikulkumatkalla. Hiu kan jäi harmittamaan, että en nähnyt metsän kuningasta ihan ”livenä”. Olisi ollut hienoa nähdä elävä karhu sen luonnollisessa ympäristössä, turvallisen välimatkan päästä tietenkin. Pedon liikkuminen mökin lähistöllä ei tullut minulle täyte nä yllätyksenä. Onhan mökin lähipiirissä lähinnä talvisin järven jäällä ja rannassa nähty pienempien petojen, kuten ilveksen ja supikoiran jälkiä. Pari vuotta sitten oli noin 3 km:n päässä nähty kolmen suden lauma, ja yksittäisiä susia liikkunee useamminkin alueella. Ne vain eivät aina näyttäydy meille. Supikoira on ylei nen eläin Pohjois-Savossa, vaikka sitä pääseekin harvoin kun nolla näkemään. Laji viihtyy erityisesti soiden, järvenrantojen ja jokien läheisyydessä. Yhtä supikoiraa luulin isoksi kissaksi, kun se tallusteli mökkitien yli. Vasta jälkikäteen tajusin, että se ei to dellakaan ollut norjalainen metsäkissa. Hyvä minä! Metsäjänis on meillä vakiovieras. Mokoma elikko syö keväi sin krookuksen, vuohenjuuren, sinivuokon, kulleron ja mansi kan alkuja. Kesällä 2016 rohkeni jopa mussutella salaatit kasvi veneestä (eli vanha vene johon on porattu reikiä pohjaan, poh jalle laitettu kiviä ja maisemointikangas, päälle multaa). Kesän 2016 metsäjänis oli kevättalvella syntynyt poikanen. Rohkea jä nis tuli terassille asti. Vikkeläkin se oli kun pisteli pihan poikki ra
4
Isopäivänkakkara ja kimalaiskuoriainen
via suuntaan jos toiseenkin. Metsäjänishän voi juosta jopa 65 km:n tuntivauhtia. Minä en ainakaan pysyisi sen perässä. Pari vuotta sitten menin kasvimaalle ja ihmettelin miten sen reunaan oli yön aikana ilmestynyt kuoppa. Ajattelin sade veden tehneen sen ja päätin täyttää kuopan uudelleen mul lalla. Menin lähemmäs ja kurkistin kuoppaan. Kuopassa nököt ti rupikonna. Siitäpä konna sitten saikin nimen Nökö. Nökö oli seurallinen rupikonna. Se tavattiin milloin mistäkin koko kesän ajan. Yhden päivän se vietti talon varjoisalla vierustalla multa kasan vieressä ja seurasi kuinka multaa kuljetettiin kottikärryillä kasasta pois. Joka kerta kun multaa haettiin, piti vielä tarkistaa, ettei Nökö vain ollut siirtynyt kulkureitille. Rupikonna on ollut meillä harvinaisempi vieras vaikka se varsin yleinen tällä alueel la onkin. Tavallisia sammakoita meillä on paljon, ja kaikkia ko koja. Niitä saa aina varoa, ettei vain päälle astu. Keväisin kuulee rannasta kantautuvan kovan kurnutuskuoron. Olen viime vuosina tutustunut myös mökillä vastaan tuleviin hyönteisiin. Kuten arvata saattaa niin järven rannalla ja metsän vieressä niitä riittää. Enkä puhu nyt itikoista, paarmoista ja muista ärsyttävistä otuksista. Olen usein nähnyt minulle ennestään ou toja otuksia, joita olen yrittänyt tunnistaa. Näitä ovat olleet mm. juovasiipivaaksiainen, heinätöpökatti ja useat erilaiset jäärät sekä kukkakärpäset. Viime vuonna elokuun viimeisenä päivänä näin isopäivänkakkarassa keltamustan, reilun sentin mittaisen, kuo riaisen. Luulin sitä jo koloradonkuoriaiseksi eli perunapeltojen tuholaiseksi. Sain kuitenkin nopsaan kirjallisuuden avulla selvil le että kyse olikin vain harmittomasta kimalaiskuoriaisesta, joita useinkin tavataan nimenomaan kukissa. Perhoset ovat puutarhan kaunistus. Parhaimpina kesinä nii tä lentelee kymmeniä eri lajeja. Komeimmat perhoset ovat ol
Hätisetti
leet amiraali-, haapa-, ritari-, häive- ja keisarinviittaperhoset. Tänä vuonna elokuun puolen välin kieppeillä yksi amiraaliperhonen ihastui vieraamme turkoosinväriseen kännykkäkoteloon. Se ei millään halunnut lähteä siitä pois. Se tutki koteloa kärsällään ja yritti varmaan saada siitä imettyä mettä ruuakseen. Lopulta mei dän oli pakko viedä kotelo sisälle, jotta perhonen tajusi lähteä etsimään mettä jostain muualta. Joka vuosi mökillä kohtaa jotain uutta ja erilaista. Siellä ei ole koskaan tylsää. Innostus luontoon ja sen monimuotoisuu teen vain kasvaa vuosi vuodelta. Seuraavaa kesää ja uusia ihmeellisyyksiä odotellen, Mervi Hätinen
Joni Räsänen, kevään 2016 ylioppilas Kajaanin lukiosta. Joni suorittaa tällä hetkellä vuoden kestävää asepalvelusta Kainuun Prikatilla Kajaanissa. Elokuussa 2017 on edessä muutto Helsinkiin ja matematiikan opinnot Helsingin yliopistossa. Joni kuuluu Hätisen sukuun äitinsä Anitan puolelta.
Johannes Hätinen eläkkeelle rovastina Mikkelin ortodoksisen seurakunnan kirkkoherrana lähes 11 vuotta toiminut isä Johannes Hätinen jäi eläkkeelle syyskuun lopussa. Suuri joukko seurakuntalaisia kokoontui 25.9. liturgiaan jättä mään jäähyväiset pitkäaikaiselle ja pidetylle kirkkoherralle. Li turgian toimitti KP arkkipiispa Leo papiston avustamana. Litur gian yhteydessä Johannes siunattiin rovastiksi. Arkkipiispa kiit ti lämpimästi rovasti, isä Johannesta tämän tekemästä työstä kirkon ja seurakunnan hyväksi sekä toivotti siunausta ja armo rikkaita vuosia. Johannes Hätinen aloitti teologian opinnot Joensuun yliopis tossa varsin myöhään, 43-vuotiaana valmistuen vuonna 2000 teologian maisteriksi. Hän toimi Vaasan ortodoksisen seura kunnan kirkkoherrana yli viisi vuotta ja sen jälkeen Mikkelin seura kunnassa. Kaikkiaan virkavuosia pappina tuli 16 vuotta ja 5 kuu kautta. Jumalanpalvelukset, hallinto ja organisointi ovat olleet tärkeimpiä tehtäviä. Virkauralle mahtui myös kirkkorakennus ten ja –tilojen saneeraushankkeita sekä Vaasassa että Mikkelissä. Johannes teki 23-vuotiaaksi asti töitä perheen maatilalla Tuus niemen Tuusjärvellä. Sen jälkeen hän työskenteli yli 10 vuotta Kokoomus-puolueessa varhaisnuorten ja nuorten toiminnan pa rissa. Toimittajan työtehtävissä hän oli mm. Kuopion työvoima piirissä ja Kuopion yliopistossa, jossa isoin tehtäväkokonaisuus oli yliopiston 30-vuotishistoriikin toimittaminen. Teologian opin toihin päästäkseen Johannes suoritti töiden ohessa iltaisin se kä keskikoulun että ylioppilastutkinnon. Vaikka eläkevuodet ovat alkaneet, pappeus kestää läpi elä män, joten Johannesta nähdään palvelemassa Kuopion pyhä tössä ja muissa tilaisuuksissa. Toivotamme hänelle hyviä eläkevuosia!
Korkeasti pyhitetty arkkipiispa Leo ja rovasti Johannes Hätinen. Kuva: Pertti Pirhonen.
Hätisetti 5
Aavikolla on hyvä olla arabikulttuuriin sopeutuu tiedolla ja tahdolla Reilu vuosi sitten pakkasin Suomen kotini varastoon ja muutin Arabiemiraatteihin. Kokonaisen kodin pitkässä pakkausprosessissa oli aikaa ennakolta sopeutua tulevaan ja miettiä motiivejaan ulkomaille muuttoon, ja vieläpä arabimaahan lähtöön. Sen sadannen kerran vastattuani kysymyksiin ”Miksi ihmees sä arabimaahan? Kuinka sinä uskallat?”, olin jo syvällisesti ehti nyt vakuuttua siitä, että lähtöpäätökseni oli täysin oikea. Arabi emiraatteihin lähteminen ei suinkaan ollut sattuman sanelemaa, vaan parivuotisen määrätietoisen suuntautumisen tulos. Olin jo useita vuosia työskennellyt kansainvälisissä koulutusohjelmissa Suomen lisäksi Thaimaassa ja Kiinassa, joten en halunnut pala ta perinteisen korkeakouluopetuksen tehtäviin kun tietoon tu li kansainvälisen koulutuksen lopettaminen Porissa. Suomen koulutusjärjestelmien alkaessa hajota ympäriltä, päätin työllistyä jatkossa maahan, jossa koulutukseen todella panostetaan toisin kuin kotimaassa. Vaihtoehdoiksi siivilöityivät Qatar ja Arabiemiraatit, jonne jäljenpään hain, suoraan valtiol liseen korkeakouluun Higher Colleges of Technology’yn oman alani, viestinnän kouluttajan töihin – pikemmin kuin huomasin kaan, olin saanut työtarjouksen, ja minua odotettiin kiihkeästi saapuvaksi töihin Fujairahin naisten kampukselle.
Kulttuurit kohtaavat – eivät välttämättä kolisten Arabikulttuuri nähdään lännessä usein rajoittavana tai jopa uh kaavana. Voimakkaita stereotypioita luodaan ulkoisin perustein niin naisten asemasta kuin miesten naisia alistavasta käyttäyty misestä. Todellisuudessa emiraattiperheissä arjen valta on naisil la, eivätkä he koe peittävää pukeutumista alistamisena. Välittö mästi kotiin mentyä kaavut ja huivit lentävät kaappeihin, ja alta kuoriutuu mitä naisellisin ja muodikkain nainen. Edelleen per heessä voi olla neljä vaimoa, mutta kustannusten vuoksi nuo remmat perheet ovat usein yksiavioisia. Median kautta syntyvät mielikuvat eivät siis välttämättä vas taa elettävää arkea, ja varsinkaan korkeakoulutetun asiantunti jan asemaa ja kokemuspiiriä käytännössä. Opetustyö sinänsä
6
Hienoimpia yksittäisiä kokemuksiani on kansallispäivän juhlallisuuksien vietto perinnejuhlapuku kandoora päällä, huikean arvokas haukka kämmenellä.
on samanlaista kuin alallani missä päin maailmaa tahansa: huu morintajuiset nuoret koettavat päästä mahdollisimman helpol la, eivätkä halua lukea yhtään painettua kirjaa. Työn ulkopuolinen arkikaan ei juuri eroa aiemmasta; turvat tomuutta tai rajoitettua elämää en tunne viettäväni. On mieles täni todella pieni myönnytys paikalliskulttuurille, että olkapäät ja polvet on syytä kodin ulkopuolella kohteliaasti peittää. Suu rin ero arjessani Suomeen verraten on, että töiden jälkeen me nen oman talon uima-altaalle joogatunnin sijaan. Työyhteisöni on monikulttuurinen, puolensataa eri kansal lisuutta työskentelee kanssani. Merkittävästi erilaista täällä on
Hätisetti
Sari (vas.), Maila, autonkuljettaja Mushtaq sekä Teresa.
Basaari Blue Souq Sarjahissa
se, että naiset ja miehet opiskelevat erillisillä kampuksilla, kult tuurista johtuen. Opiskelijani ovat siis emiraattinaisia, joille val tio haluaa mahdollistaa tulevaisuuden tässä maassa epäperin teisissäkin ammateissa kuten valokuvaajina, taiteilijoina ja jour nalisteina. Tunnen tekeväni tärkeää työtä kouluttaessani nuoria naisia viestintäalan tehtäviin. Emiraateilla on hyvin voimakas kansallistunto ja sitä pide tään yllä monin traditioin, eikä pelkästään uskontoon liittyen. Kansallisidentiteetti rakentuu ikiaikaisten nomadiperinteiden ja vauraan modernisaation elementeistä. Historian ja nykyi syyden vastakkaisuuden näkee lähinnä siinä, että satoja vuo sia vanhan linnoituksen vieressä kohoaa kromia ja lasia kiilte levä liikerakennus. Ammatillisen tiedon ja osaamisen lisäksi tärkein voimavara täällä ja yleisestikin ulkomailla työskenneltäessä on avoin asen ne ja arvostus isäntämaan kulttuuria kohtaan, ja tietoisuus oman kulttuurin vaikutuksesta esimerkiksi viestintätyyliin. Kulttuurien väliset eroavaisuudet hälvenevät, kun on hetkissä ja kohtaami sissa aidosti läsnä, positiivisesti suhtautuen, osoittaen kiinnos tusta ja halua oppia itsekin koko ajan uutta – hymyillen. Outi Katajamäki
Matkalla arabimaissa Maaliskuun loppupuolella suuntasimme tyttäreni Outin kutsus ta kolmen naisen ja sukupolven voimin emiraatteihin. Matkal le lähtivät minun lisäkseni toinen tyttäreni Sari ja tyttärentytär Teresa. Yksin en ehkä olisi uskaltanutkaan lähteä, vaikka olin jo aiemmin käynyt kahden viikon matkalla Dubaissa mieheni Es kon kanssa. Joensuusta Helsinkiin piti selvitä omin voimin, mut ta aina oli avuliaita miehiä avustamaan koneeseen ja alas. Helsingistä lensimme Dubain kansainväliselle lentokentäl le, joka on valtavan suuri, mutta eipä hätää, kun Outi oli hank kinut avuksemme Marhaba-maahantulopalvelun. Kaunis valko venäläinen nuori nainen luotsasi meidät lentokenttäjunaan, jolla mentiin passintarkastukseen ja matkatavarahihnalle. Pian
ulko-ovella Outikin oli vastassa autonkuljettajamme Mushta qin kanssa. Mushtaq oli kotoisin Pakistanista suuresta perhees tä, josta viisi veljestä oli tullut töihin emiraatteihin. Puhelimeen hän puhui urdua, mutta arabia ja englantikin kuului sujuvan. Päivän valjetessa ajelimme toistasataa kilometriä hiekka erämaan läpi Fujairahiin Intian valtameren rannalle ja hotelliin, jossa Outilla oli asuntonaan avara sviitti. Hotellilla oli uima-allas ja kuntosali asukkaiden käytössä. Altaalla näki tummakiharaisia lapsia hoitajiensa, jopa isiensä kanssa uimassa. Paikka ei ole mikään rantalomakohde niinkuin voisi luulla, vaan paikka, jos ta tankataan öljyä maailmalle. Eri öljy-yhtiöiden säiliöitä näkyi satamäärin ja pimeän aikaan merellä tankkerien valonauha. Lämmintähän siellä riitti, niin että jalan pistäydyttiin vain ka dun yli ostoskeskuksessa. Muutoin tarvittiin ilmastoitua taksia mentiinpä minne tahansa. Dubaissakin kävimme, jossa kaikki on maailman suurinta ja ihmeellisintä, mutta Dubai on nykyään niin täynnä, että kaikkea on liikaa ja valtavasti rakennetaan lisää. Tien varrella oli vaatimattomia tankkaus- ja pysähdyspaik koja, joiden yhteydessä usein oli rukoushuone tai moskeija. Tai tava kuljettajamme kävi jokaisella pidemmällä reissulla rukoile massa ja se oli varmaan tarpeenkin, sillä autojen vauhti oli ylei sesti 150 – 160 km tunnissa, vaikka liikennemerkit näyttivät 120 km:n rajoitusta. Hirvivaroitusten sijaan varoitettiin kameleista. Tiet ovat todella hyvät, onhan tietarpeita omassa maassa riittä miin. Pimeän aikaan näkyi tien vierillä siellä täällä nuotioita. Pai kalliset perheet olivat dyyneillä eväsretkellä, kun auringon las kettua kuumuuskin hellittää. Erään päivän kohokohta oli käynti Sarjahissa, joka on emi raattien yliopistokaupunki. Siellä on myös suurin basaari Blue Souq. Siellä on kultaa niin, että silmiä häikäisee ja antiikkia sekä aitoja mattoja niitä haluaville. Muutaman päivän vietimme rannalla, minä varjossa, nuo remmat auringossa leppeän merituulen helliessä. Todellista le poa. Nopeasti viikko meni ja oli tultava Suomen lopputalveen muutamaa kokemusta rikkaampina. Maila Kekäläinen Kirjoittaja kuuluu Hätisen sukuun isänsä puolelta.
Hätisetti 7
Vesa Hätinen ja Claudia Schäfer harrastavat kivien keräilyä Vesa Hätisellä ja hänen puolisollaan Claudia Schäferillä on yhteinen harrastus kivien parissa. Saksasta, Bayerista kotoisin oleva Claudia Schäfer kertoo harrastaneensa pienestä asti kivien etsimistä. Hän kävi perheen kanssa Alpeilla, josta löytyi hyvä alue etsiä kiviä, erityisesti alueelta löytyvä jaspis sai hänet innostumaan harrastuksesta. Vuonna 2004 Vesa ja Claudia tapasivat Kendokurssilla Kuopios sa, jonne Claudia oli tullut vuonna 2001 opiskelemaan. He al koivat seurustella 2008 ja solmivat avioliiton 2011. Noin vuosi myöhemmin yhteinen ystävä kertoi Kuopion Kivikerhon avoin ten ovien päivästä. Siitä tutustumisesta lähtien he ovat olleet vakiojäseniä. Aviopuolisoina he ovat iloisia yhteisestä harrastuk sestaan. ”Osallistumme vuosittain muutamiin kerhon järjestä miin matkoihin. Tänä vuonna tehtiin kivireissuja mm. Kajaaniin, Rautavaaralle ja Orivedelle.” Kiviä etsitään ja otetaan talteen yleensä kivikokoelmaa var ten vaikkapa omaan kotiin tai esineiden valmistamista varten. ”Esimerkiksi meillä on vitriinissä pieni kivikokoelma, joissa kes kitymme suomalaisiin kiviin. Erityisen mielenkiintoisia ovat eri laiset kvartsit, jalokivet, turmaliinikiteet ja luonnollisesti jaspis. Olemme myös kokeilleet korujen valmistamista”, Vesa kertoo. Korujen valmistamisessa käytetään yleensä valmiita aihioita, joihin hiotut kivet kiinnitetään. Alkuvaiheessa harrastusta kes kitytään kivien pyöröhiontaan, jossa kiviin ei hiota kulmia vaan pelkästään pyöreitä muotoja. Myöhemmin kiinnostuksen kas vaessa voi myös harjoitella viistehiontaa, mutta tämä vaatii jo hiukan erikoisempia laitteita ja paljon kärsivällistä opettelua. Kuopion Kivikerho tarjoaa harrastajille tilat laitteineen. Se madaltaa kynnystä, sillä kivien hiomista ei voi tehdä missä ta hansa tilassa. Esimerkiksi kerros- tai rivitalossa ongelmaksi hel posti muodostuu hiontakoneista lähtevä ääni ja ympäriinsä hel posti lentävä vesi ja lika. Ehkäpä jossain vaiheessa juuri valmis
8
tuneeseen omakotitaloonsa Vesa ja Clau dia saattavat perustaa oman verstaan har rastustaan varten. Nyt he käyvät kerhon ti loissa hiomassa kiviä ja tapaamassa muita alan harrastajia.
Ametisti, granaatti, topaasi… Suomen luonnosta löytyy muutamia jalo kiviä, kuten ametisti, granaatti ja topaasi. Muitakin jalokiviä Suo mesta löytyy, mutta näiden etsintään tarvitaan jo koneita tai huuhdontavälineitä. Esimerkiksi Lapin kultamailla kaivajat saavat sivutuotteina mm. korundeja ja granaatteja. Muista kivistä Ve sa ottaa esimerkiksi savukvartsin, joka on parhaimmillaan lähes täysin musta, läpinäkyvä kivilaji. Monesti ulkoapäin aivan arkisen näköiset kivet saattavat sahauksen ja hiomisen jälkeen paljas taa aivan uusia värejä ja kuvioita. Hyvien hiontakivien tunnista miseen apua saa kokeneemmilta harrastajilta ja kirjallisuudesta. Voiko sitten kiviä kuka vaan ja mistä tahansa kerätä? Sulje tut louhokset ja aktiivisten kaivosten jätekasat ovat hyviä paik koja etsiä kiviä, ja niissä käymiseen pitää olla maanomistajan lu pa. Kerhon järjestämille retkille hankitaan aina etukäteen maan omistajan lupa. Jokamiehen oikeuden perusteella luonnossa liik kuja voi kerätä kivinäytteitä ja kiviä saa lohkoa työkaluilla, Vesa ja Claudia opastavat. Geologian tutkimuskeskus innostaa kansalaisia kivien keräyk seen. Kansalaisten kiviharrastuksen myötä on vuosien varrella löytynyt merkittäviäkin metalli- ja mineraaliesiintymiä, joita on pystytty hyödyntämään kaupallisesti. Tutkimuskeskukselle voi lähettää tutkittavaksi erikoisena pitämänsä kiven. Claudia löysi kerran erikoisen kelta-vihreän, erityisen rumannäköisen ja pai navan kiven. Kivi otettiin talteen ja säilöttiin varastoon muiden löydösten kanssa. Jonkin ajan kuluttua kiinnostus kiveä kohtaan kasvoi sen verran, että he toimittivat kappaleen GTK:lle Kuopioon tutkittavaksi. Parin viikon päästä tuli tieto, että kivi olisi tutkittu ja se olisi noudettavissa takaisin. GTK:lla tutkija toi kiven muovi pussissa ja pitäen sitä hiukan kauempana itsestään. Tutkija ker toi, että kivi sisälsi useita raskasmetalleja ja myös uraania. Kai keksi onneksi, säteilyä oli sen verran vähän, että hiukset pysyi vät vieläkin päässä ja kumpikaan löytäjistä ei loistanut pimeäs sä. Kivi päästettiin takaisin luontoon. Haastattelu: Raija-Liisa Konkola
Hätisetti
Veritulppa Isäni kertoi tunteneensa hartiakipua kesällä 1961. Hän paiski töitä niin kuin ennenkin ja poltti tupakkaa - Lupia ja Saimaata – välittämättä sen kummemmin hartia- ja rintakivuista. Syksymmällä tuli niin kova yskä, että tupakointi oli pakko lopettaa. Maataloudessa oli yhdellä miehellä työtä. Ei ollut aikaa sairastella tai lähteä lääkäriin, piti vain sinnitellä kipujen ja särkyjen kanssa. Siihen aikaan ei ollut terveysvalistusta rasvaisien ruokien tai tu pakoinnin vaaroista. Sitten tuli joulu 1961. Isälle mieluista ruo kaa oli talkkuna ja rasvaisesta sianlihasta tehty tirripaisti. Minusta se ruoka ei ollut herkkua, maistui tikkuiselta rasvalta. Äitini lait toi sinäkin jouluna perinteisen joulukinkun, jonka päällä oli vii den sentin rasvakerros. Eihän meille lapsille maistunut kinkun päällä oleva rasva. Isä söi kinkun rasvat mielellään. Joulun jälkeen tammikuussa - joululoman jälkeen - eräänä aamuna olin lähdössä kouluun. Isäni ihmetteli, kun ei ole voi maa oikein vetää saappaita jalkaan. Hän sai kuitenkin jotenkin saappaat jalkaan ja lähti navettaan aamuaskareille. Mutta ei sii tä työstä navetassa tullut mitään. Hän tuli tupaan ja kertoi, et tei oikein saa happea, ja heittäytyi lepäämään kiikkutuoliin se lälleen. Hän alkoi hengittää raskaasti ja sanoi sitten helpotta van. Äiti sanoi, että nyt sinun on lähetettävä lääkäriin. Isä vastasi lähtevänsä yhdeksän aikaan kulkevassa linja-autossa. Isä sai jo tenkin vaihdettua lähtövaatteet päälle ja alkoi hiljalleen kävellä 400 m:n päässä osuuskaupan luona olevalle linja-autopysäkille. Vanhempi veljeni Vilho teki navetassa isältä kesken jääneet työt loppuun. Äiti teki aamun askareita kaikessa rauhassa, alkoi lai tella ruokaa ja lämmittää tuvan uunia. Alkoi olla keskipäivä. Äitini katsoi ulos ikkunasta ja huoma si isän kävelevän vielä kotitiellä hiljaa maantielle. Linja-auto oli mennyt ajat sitten. Äitini laittoi nopeasti päällystakin päälle ja juoksi osuuskaupalle, jossa oli lähin puhelin. Äitini kertoi kau palle tultuaan Mannen lähteneen aamulla lääkärin, mutta ettei tämä ollut päässyt kotitiellä eteenpäin, ja linja-autokin on men nyt. Kauppias vähätteli isäni sairautta ja sanoi: ”Kohta tulee kou lulaisia vienyt kylän taksi. Pääseehän Manne lääkäriin sillä.” Äitini alkoi huolestua, että Isäni kohta kaatuu tajuttomana tielle. Kau passa oli naapurin Viljami, joka kuuli keskustelun. Hän tuuma si: ”Sepä kumma, jos miestä ei saada tieltä pois.” Onneksi kau palle sattui samaan aikaan hevosella tulemaan toinen naapu rin Viljami. Häntä pyydettiin hakemaan hevosella Manne kau palle. Isäni kohdalle päästyään Viljami oli kysynyt Isältä: ”Mikä sinulla on, kun et jaksa kävellä?” Isäni oli sen verran pökerryk
sissä, että oli vain sanonut: ”Ei minulla ole mitään hätää.” Viljami siihen: ”Kyllä sinulla on nyt jokin vialla, kun et pääse kävelemäl lä eteenpäin. Tulehan reen kyytiin, mennään kaupalle, jossa jo kylän taksi odottaa ja vie sinut lääkäriin.” Lääkäri totesi sydämessä olevan pahan vian. Hän kirjoitti he ti lähetteen Kuopion keskussairaalaan. Sairaalassa lääkäri tote si sydämessä vakavan sairauden, kielsi ehdottomasti liikkumas ta. ”Se on aivan sama asia, kun veisit rahaa pankkiin tilille, ma kaat hiljaa sängyssä”. Isäni alkoi toipua ja omin päin liikkua. Jos takin syystä siihen aikaan lääkärit eivät kertoneet potilaalle sai rauden diagnoosia. Kun Äitini meni ensimmäisen kerran katso maan Isää sairaalaan, oli hän vähätellyt sairauttaan ja tuuman nut: ”Mitä lie jotakin, tulehdusta”. Lääkäriltä tiedusteltuaan Äiti sai kuulla diagnoosin: Vakava sydänveritulppa. Potilaan pitäisi olla liikkumatta sängyssä. Äiti ni kertoi sitten Isälle: ”Sinulla on vakava veritulppa sydämessä. Sinun pitää maata hiljaa sängyssä, kunnes lääkäri antaa luvan liikkua.” Silloin Isäni ymmärsi, että tämä sairaus on otettava va kavasti. Isäni oli Kuopion keskussairaalassa viisi viikkoa. Kotiin pääs tyään hän oli aika heikko ja laihtunut, mutta siitä se Isä pikku hil jaa toipui kesään mennessä, niin että pystyi kesällä jo tekemään töitä. Aina joskus kipu yllätti. Kummasti sään vaihtelut vaikutti vat, varsinkin kesäisin ukonilman edellä, silloin piti ottaa nitro ja, että kipu lievittäisi. Viisi vuotta meni ensimmäisestä sydänveritulpasta, kun nor maalissa lääkärintarkastuksessa lääkäri huomasi sydämessä ole van tukoksen ja antoi lähetteen sairaalaan. Isä toipui viikon sairaalareissulla hyvin. Kului kaksi vuotta, kun Isäni tunsi voimat tomuutta ja meni lääkärin vastaanotolle. Lääkäri totesi tukok sen menneen sydämen läpi ja kirjoitti lähetteen sairaallaan. Isä ni toipui taas useitten viikkojen päästä sairaalassa ja pääsi kotiin. Kului vuosi, kunnes Isäni eräänä aamuna heräsi nukkumas ta ja alkoi syödä aamiaista. Lusikka ei pysynyt kädessä ja suu oli oudosti vinossa. Sanoin Isälle: ”Nyt ei taida sinun asiat olla hy vin, soitetaan ambulanssi.” Hän oli sen verran sekava, että tuu masi: ”Ei minulla ole mitään hätää, kyllä minä tästä selviän”. Äitini sanoi käyvänsä soittamassa naapurista sairasauton. Isäni oli sai raalassa muutamia viikkoja ja tuli kotiin aika hyvin halvauksesta toipuneena. Oireita ei pahemmin ollut, hän pystyi huolehtimaan itsestään. Silloin hän sanoi: ”Kun seuraavan kerran tulee oirei ta, älkää uskoko minua, vaan kutsukaa välittömästi sairasauto.” Kaksi vuotta meni, kun Isälle alkoi tulla voimattomuutta, ei kä oikein maistunut ruoka, nyt hän lähti itse lääkäriin, josta hä net vietiin Kuopion keskussairaalaan. Kävin häntä sairaalassa kat somassa, huomasin Isäni heikentyneen. Hän totesi itsekin, et tei hän kotiin täältä enää tule. Meni pari päivää, kun Isäni nuk kui pois 22.4.1972. Jukka Hätinen
Hätisetti 9
Ville Salo, painija Tampereelta
Ville voitti painin Pohjoismaiden Pohjoismaiden mestariksi julistamisessa 2016 Tallinnassa vastustajana oli Juho Pahikainen (HaHe – mestaruuden 2016 sarjassa Haukiputaan Heitto). Vuotta aiemmin Norjassa käydyssä kisassa osat olivat päinvastoin, joten voitto pojat 17 v. 85 kg. maistui nyt makealta.
Olen syntyperäinen tamperelainen, mutta kävin piipahtamassa Ruotsissa, Södertäljen Järnassa, jossa asuimme puolitoista vuotta. Nimeni olen saanut vanhempieni suvuista: Ville tulee isänisältä, Väinö äidinisältä ja Juhani tulee omalta isältäni. Painimassa kävin ensimmäisen kerran jo 3-vuotiaana, mutta treenaamisen aloitin 5-vuotiaana. Painin pariin päädyin tuttava perheen minua vähän vanhemman pojan innoittamana. Paini seurani on alusta asti ollut Tampereen Voimailijat eli TaVo. Tällä hetkellä painissa minua valmentavat Marko Asell ja Toivo Sillan pää. Voimaharjoittelu on Pekka Niemen ja isäni Jari Salon käsi alaa, eli minulla on alan konkareita ympärilläni. Olen aina pitänyt urheilusta. Pienempänä, kun painista oli taukoa kesäisin, pelasin jalkapalloa ja kävin paljon uimassa. Isän kanssa on myös harjoiteltu paljon yleisurheilua, mm. keihästä ja kuulantyöntöä. Talvisin tykkäsin, ja tykkään edelleen, käydä pe laamassa jääkiekkoa ulkojäillä kavereiden kanssa. Pidän kovasti treenaamisesta ja minua on aina kehuttu ahkeraksi treenaajaksi, jota ei tarvitse kehottaa lähtemään harjoituksiin. Olen aina pitä nyt siitä, kun treenatessa muut asiat unohtuvat ja voi ”nollata”. Käyn Sammon Keskuslukion urheilulinjaa nyt toista vuotta. Koulunkäyntini on suunniteltu urheilu huomioon ottaen. Kou lusta saa vapaata urheiluun liittyviin kisa- ja leirimatkoihin hel posti ja kurssit on helppo suunnitella kisakalenterin mukaan. Va paa-aikani käytän tiiviisti kavereiden tapaamiseen, pelaan tieto konepelejä ja ajelen mopoautolla.
10
Rippijuhlakuvassa Ville Salo vanhempiensa, pikkusisko Martan kanssa sekä kummiensa Jouni (vas.) ja Eira (oik) Hätisen kanssa. Jouni on Villen äidin Katrin eno.
Tänä keväänä harjoittelu alkoi kantaa hedelmääkin. Voitin en simmäiset Suomen ja Pohjoismaiden mestaruudet, jotka poikivat paikan arvokisoihin. Ruotsissa Tukholmassa EM-kilpailuissa olin 7:s. Mahdollisuudet mitaliinkin olisivat olleet ilman helppoja vir heitä. Sain myös kutsun MM-kilpailuihin Georgian Tbilisiin. Siel läkin sijoitukseni oli 7:s. Kisasta jäi paljon hampaankoloon sairas telun takia. Sarjanani on tähän asti ollut pojat 17v 85 kg. Joulu kuussa järjestetään Tampereella vapaapainin SM-kisat ja totta kai olen painimassa oman seurani järjestämissä ”kotikisoissa”. 13-vuotiaaksi asti ”nautin” perheen ainoan lapsen eduista, mutta heinäkuussa 2012 syntyi pikkusiskoni Martta. Hän käy äidin kanssa Nallepainissa ja koska isäni valmentaa minua As kin, Topin ja Pekan ohella, niin meitä voi varmaan sanoa oikein paini-perheeksi. Ville Salo
Hätisetti
Koulunkäyntiä ennen vanhaan Isä-Antin kertomaa: Koulutie alkoi Laajalahdesta 1926
Isäni Antti Hätinen syntyi 1919 heinäkuussa Laaja alun ja intoa oppimiseen. Yläkoulun aikaan pääsi lahdessa Juhon ja Eevan perheeseen seitsemän helpommin käymään koulussa veneellä Laajalah neksi lapseksi ja viidenneksi ja nuorimmaksi po desta Uitonlahteen ja Hoikanlampeen asti aivan jaksi. Eeva-äiti joutui huolehtiman perheestä, kun koulun lähelle. Juho-isä kuoli 1924 Antin ollessa viiden vanha, van En muista tarkkaan kuinka Antti-isä oli minulle hin sisaruksista Anni oli noin 20-vuotias. kertonut, ettei yläkoulu kestänyt kuin muutaman vii Laajalahdesta Tuusjärven kansakoululle oli mat kon tai muutaman kuukauden? Piti lähteä töihin, sa kaa kolme kilometriä. Koulutie oli kuljettava kesällä vottaan, peltotöihin ja missä vaan tarvittaisiin työn ja talvella jalkaisin, myöhemmin myös suksilla, jos tekijää. Kävivät he hakemassa syysmyöhällä suutarin oli sopiva hiihtokeli. Ensimmäisellä luokalla ei oli kin Laajalahteen. Suutari oli talossa viikonpäivät lait si tarvinnut vielä mennä kuudeksi kouluun koulun tamassa kenkiin pohjia ja teki uusiakin kenkiä muu isoja uuneja lämmittämään, mutta oli parempi kui tamat parit ja korjaili rikkinäisiä kenkiä. Antti nuorim tenkin mennä muiden mukana kouluun yhdessä, maisena - toisten sisarusten tai palvelusväen apuna kun oli pimeää ja salotaivalta koko koulumatka. Pi Antti ja Laina Hätisen sai samaa reittiä veneellä soutaa maitotonkat, viedä tihän sitä olla auttamassa puiden kannossa liiteris hääkuva v. 1946. voit, kehruut ja toimittaa asioita Tuusniemen kirkolla. tä. Joskus talviaikaan piti tarkoituksella jättäytyä jäl Antin ja Lainan häät olivat siinä samalla seudul keen toisista koulukkaista verukkeella, ettei jaksa kulkea lumes la Uitossa vuonna 1945. Osa hääväestä meni jo silloista kärry sa niin nopeasti. Kohta kuuluikin aisatiu`un kilkatus, tuttu pos tietä pitkin kuorma-auton lavalla ja osa porukasta lähti veneillä tinajaja otti Antin reenjalaksille kyytiin koulumatkan taittuessa Laajalahteen jatkamaan juhlintaa. Laajalahdesta nousi kova uk nopeasti nahkaisten lämmittäessä pakkasella. kosmyrsky. Lainan Jouko-serkku ei ole milloinkaan pelännyt ve Alakoulussa oli opettajana Hilja Ruut, kolmenvuoden ajan. nematkalla niin paljon. Aallokko meinasi kaataa veneen, mutta Hilja-opettaja oli lempeä ja pidetty opettaja. Silloin Antti oppi he kerkesivät kuitenkin saaren suojaan, etteivät olisi joutuneet hyvin lukemaan ja hänellä oli oikein hyvä ”laskupää”, joista oli tuuliajolle. Vähän ajan päästä he jatkoivat matkaa Laajalahteen hyvä apu elämässä. asti, kuitenkin juhlavaatteet kastuivat. Antin ja Lainan hääjuhlat Yläkoulun opettaja oli äreä vanhempi mies, eikä opettami kestivät senaikaisen tavan mukaan kolme päivää. sesta oikein tullut mitään. Onneksi alakoulu oli antanut hyvän Jouni-Sakari
Tervetuloa tekemään toista sukukirjaa! Ensimmäinen sukukirja Hätisen suvusta julkaistiin v. 2009. Lähes 450-si vuinen kirja kertoo suvun historiasta alkaen vuodesta 1600. Kirja sisäl tää 2772:n sukuun liittyvän henkilön tietoja. Siinä on myös mielen kiintoisia artikkeleita ja tarinoita. Painosta on vielä jonkin verran jäljel lä, ja loput myydään 40 euron kpl-hintaan. Uusi kirja julkaistaan vuoden 2019 sukukokoukseen mennessä. Kut summe nyt kaikki Hätisen sukuun kuuluvat tekemään yhdessä sukukirjaa toimittamalla kirjoituksia sekä kuva- ja muuta aineistoa. Kirjatoimikunta kokoaa ja toimittaa aineistot julkaistavaan muotoon. Uuden kirjan suunnitteluvaiheessa on tarkoitus tarkastella ensik si, mitä aineistoa olisi saatavilla kaikista kolmesta sukuhaarasta. Ensim mäisessä kirjassa Gabrielin ja Magnuksen sukuhaaroista oli suunnilleen saman verran sukutauluja ja kirjoituksia. Sen sijaan Gabrielin 1719 jäl keläisistä oli käytettävissä silloin niukasti tietoja. Kirjan julkaisemisen jälkeen tästäkin sukuhaarasta on saatu uutta tietoa mm. Yhdysvallois sa asuvilta Hatisilta. Kirjaan toivottaisiin kirjoituksia mm. seuraavista aihepiireistä: - Kädentaitoja ja harrastuksia - Vanhoja kirjeitä ja muita - Työ- ja elämisentapoja tallennettavia dokumentteja - Yritystoimintaa - Henkilökuvia ja –juttuja - Sukutalojen historiaa - Tarinoita, perimätietoja - Sota-ajan juttuja - Kuvakavalkaadi - Sukutaulujen täydentäminen - Sankarivainajat ja mahdolliset korjaukset - Koulumuistoja aikaisempiin tietoihin
Uuteen kirjaan laaditaan tiivistelmät ensimmäisestä sukukirjasta ja sukuseuran tähänastisesta toiminnasta, kuten retkistä ja sukukokouk sista. Sukulehti Hätisetissä on hyvää, uuteen kirjaankin sopivaa sisältöä. Sukutauluista tehdään kirjan mukana jaettava CD-levyke. Tavoitteena on, että ensi kesänä pidettävässä sukukokouksessa kirjatoimikunnalla olisi jotain konkreettista esitettävää. Siksi pyydäm me lähettämään kirjoituksia ja muuta aineistoa tulevien kuukausien ai kana. Tärkeätä olisi, että jokainen myös levittäisi sanaa kirjahankkeesta omassa lähisuvussaan ja muille tuntemilleen Hätisille. Ohjeet aineistojen toimittamiseen Kirjoituksissa tulee mainita aina kirjoittajan nimi ja yhteystiedot. Va lokuvista tarvitaan aihe/ kuvissa olevien henkilöiden nimet ja milloin kuva on otettu sekä valokuvaajan nimi sen ollessa tiedossa. Paperiset valokuvat palautetaan lähettäjälle kuvien skannauksen jälkeen. Muis takaa laittaa aineistoon mukaan omat yhteystietonne. Jos mahdollis ta, lähettäkää aineistot sähköpostitse. Käsinkirjoitetut tekstit, paperiset valokuvat ja muut vastaavanlaiset aineistot voitte postittaa. Sukututkimus, sukutaulujen täydentäminen ja tietojen korjaaminen: Pentti Hätinen puh. 050 382 8812 pentti@hatinen.net Keskuskatu 16 B 18, 76100 Pieksämäki Kirjoitukset, valokuvat ja muut aineistot: Raimo Hätinen, puh. 044 210 4057, rhatinen@gmail.com ja Raija-Liisa Konkola, puh. 050 5003219, raijaliisa.konkola@pp.inet.fi Postitusosoite: Raija-Liisa Konkola, Porttiniityntie 7 A, 02180 Espoo. Pidetään yhteyttä!
Hätisetti 11
Sukuseuran
Sukukokous
Sukukokous 1.-2.7.2017 Tuusniemellä Ensi kesänä on taas sukukokouksen vuoro. Se järjestetään 1.-2.7.2017 Hotelli Hupelissa Tuusniemellä Pohjois-Savossa. Viikonlopun aikana on kokouksen lisäksi retkiä ja muuta yhteistä ohjelmaa. Ohjelma julkaistaan keväällä 1,5-2 kuukautta ennen tapahtumaa. Merkitsethän jo tässä vaiheessa päivämäärän kalenteriisi. Missä Hupeli on? Voi sanoa, että kaikki tiet vievät Hupeliin ja sinne pääsee myös vesitse. Kuopiosta maantietä pitkin on noin 80 km ja vesitse noin 60 km. Varkaudesta on noin 70 km, Leppävirralta 75 km, Heinävedeltä 75 km ja vesitse 25 km, Outokummusta 60 km ja Tuusniemen kirkolta 30 km.
Hotelli Hupelin internet-osoite: http://www.nic.fi/~hupeli
Edellinen sukukokous pidettiin vuonna 2015 Juankosken Muuruvedellä.
Hätisetti on Hätisen sukuseura ry:n sukulehti. Lehti julkaistaan toukokuussa ja marraskuussa. Toimitus: Raimo Hätinen, puh. 044 210 4057, rhatinen@gmail.com Raija-Liisa Konkola, puh. 050 500 3219, raijaliisa.konkola@pp.inet.fi Juttuvinkit sukuun liittyvistä henkilöistä ja muista aiheista ovat tervetulleita. Otamme mielellään vastaan myös kirjoituksia ja valokuvia.
Jäsenmaksuja v. 2016 on kertynyt hyvin, mutta vielä on jonkin verran maksuja saamattakin. Kiitoksia kaikille jäsenmaksun maksaneille. Jos et ole vielä maksanut, suoritathan maksun 15 euroa mahdollisimman pian Hätisen sukuseura ry:n tilille Tuusniemen Osuuspankki FI75 4787 1020 0725 66. Halutessasi voit maksaa ainaisjäsenmaksun 150 euroa. Kirjoita VIESTI-kohtaan nimesi ja yhteystietosi.