KALAKUKKOLEIPOMO
Hanna Partanen
perheyrityksen tarina
Lukijalle Kalakukkoleipomo Hanna Partasen tarina ansaitsee tulla kerrotuksi. Yrityksen virallista taivalta on aikakirjoihin merkitty 90 vuotta, mutta Hannan itsensä kertomana muistiin on merkitty yli sadan vuoden matka. Tarinan keskushenkilö, Hanna oli yrittäjänä viisas ja kaukonäköinen nainen, joka sisäisen voimansa ansiosta erottui joukosta ja muuttui jossain vaiheessa Armi Ratian ja Lenita Airiston tavoin käsitteeksi (Savon Sanomat 2010). Hannan naisenergiasta on riittänyt puhtia myös seuraaville sukupolville, jotka ovat jatkaneet hänen työtään. Hanna Partasen kalakukot ovat kasvaneet jo historiansa alkumetreiltä merkkituotteeksi. Sittemmin ne ovat aikaa hyvin kestäneenä lähiruokana sekä käsintehtynä laatutyönä saaneet siivet alleen. Hanna markkinoi omalla persoonallisella tavallaan tuotteensa niin tunnetuiksi, että jälkipolvien on omassa markkinoinnissaan ollut siitä turvallista jatkaa. Yritys on historiansa aikana sopeuttanut toimintaansa ajassa tapahtuneisiin muutoksiin. Vahvana perustana liiketoiminnalle ovat olleet Hanna Partaselta perityt arvot ja perinteiden ylläpitäminen. Savolaisen ruokakulttuurin ja savolaisuuden hengen levittämisen missio jatkuu yhä. Nyt käsillä oleva julkaisu ’Kalakukkoleipomo Hanna Partanen -perheyrityksen tarina’ ei ole ensimmäinen Hanna Partaseen liittyvä teos. Hannan kummipoika Raimo
Kerman julkaisi vuonna 2010 elämänkertateoksen ’Hanna Partanen ja Kuopion kalakukko’. Kirja käsittelee laajasti paitsi Hannan myös hänen lähisukunsa historiaa ja sen tietoja on käytetty myös tämän julkaisun lähteinä. Tässä julkaisussa ensisijaisina lähteinä on käytetty Kansalliskirjaston arkistosta sekä leipomon ja suvun arkistoista löytyneitä sanoma-ja aikakauslehtien artikkeleita. Kuvamateriaalia on saatu Museoviraston journalistisesta kuva-arkistosta, Kuopion kulttuurihistoriallisen museon ja Kuopion Taidemuseon kokoelmista sekä leipomon ja suvun arkistoista. Arvokasta tietoa isoäidistäni ja hänen toiminnastaan naisyrittäjänä olen saanut haastattelemalla Hannan lähisukulaisia. Esitän lämpimät kiitokseni erityisesti Hanna Partasen 92-vuotiaalle sisarentyttärelle Eila Hiltuselle ja serkkuilleni Tiina Kankkuselle, Kari Kekäläiselle ja Lauri Partaselle sekä yrityksen nykyiselle toimitusjohtajalle Perttu Partaselle, Elina Kekäläiselle ja Paula Partaselle, jotka ovat monin tavoin auttaneet minua tätä tarinaa kootessani. Erityisen kiitoksen osoitan kuopiolaislähtöiselle kirjailija Sirpa Kähköselle, joka ystävällisesti kertoi kalakukkoleipomoon liittyvistä muistoistaan ja mielikuvistaan. Kiitän myös Jorma Reinimaata, jonka kertomana kalakukkojen seikkailut Suezilla pääsivät mukaan leipomon tarinaan. Tampereella helmikuussa 2021 Tuula Pantzar
Naisyrittäjäksi kasvu
Kuva: Näkymä Kuopion torilta. Pietinen 1936. Museovirasto, Journalistinen kuva-arkisto
Tuleva kalakukkomestari Hanna Partanen kasvoi Kuopion maalaiskunnan Lehtoniemessä Kallaveden äärellä monilapsisen torppariperheen esikoisena. Yrittäjyyden siemenet oli kylvetty jo Hannan varhaisina lapsuusvuosina, jolloin vahva roolimalli hänelle oli äiti Wilhelmiina Kerman. Perheen toimeentulon turvaamiseksi Hanna kävi yhdessä äidin ja sisarten kanssa myymässä Kuopion torilla rieskoja ja talkkunajauhoja ensimmäisiä kertoja jo 1800-luvun viimeisinä vuosina. Omien sanojensa mukaan hän oli silloin vielä niin pieni, että ylettyi myymään vain toripöydälle polvilleen nousemalla. Äitinsä opastuksella Hanna oppi myös kalakukon teon taikinan alustamisesta kukon kokoamiseen ja paistamiseen. Kukkotarpeista jauhot ja liha saatiin torpan mailta ja kalat sukulaisten nuotalla. Kalakukot kovotettiin torpan tuvan uunissa ensin kovemmassa lämmössä muiden leivonnaisten kanssa ja jätettiin sitten hautumaan uunin lämpöön. Äiti kannusti vasta murrosikäistä tytärtään yrittämiseen ja antoi osan myytävistä kukoista hänen vastuulleen ja myös niiden tuoton hänen käyttöönsä. Ennen virallisen liiketoiminnan alkua Hanna myi vuodesta 1918 alkaen kukkoja maalaisten puolella toria. Kalakukot myytiin ilman käärettä ja punnitseminen tapahtui pistämällä puntarin koukku kukon kylkeen.
Kaksikymmentäluvun alussa Hanna oli avioitunut ja muuttanut miehensä kanssa kaupunkiin. Hannan hevosmiehenä toimineen aviomiehen tulot eivät riittäneet kasvavan perheen elättämiseen, joten Hannalle oli luonnollista hankkia lisätienestiä kalakukkoja leipomalla. Leipominen tapahtui kuitenkin vielä Hannan vanhempien luona Lehtoniemessä. Aloittelevalla naisyrittäjällä oli aamuvarhaisella kohti Kuopion kaupunkia soutaessaan mukanaan pärekorillinen kalakukkoja, takanaan lyhyet yöunet ja edessään pitkä päivä torilla. Myös kasvava perhe muodosti oman haasteensa. Viiden lapsen äitinä Hanna joutui turvautumaan uransa alkuvaiheessa sukulaisten ja ystävien apuun. Töihin soutaessaan hänellä oli usein soutuveneen keulassa kaksi vanhinta poikaansa, jotka hän vei mukanaan sukulaisille päivähoitoon. Monista aikalaisistaan poiketen Hanna uskoi jo kaksikymmentäluvun puolivälissä yhden lapsistaan Kallaveden äärellä sijaitsevaan Pumpputorin lastentarhan hoiviin. Friedolf Weurlanderin Maisema Kuopiosta on kuva Hanna Partasen kotilahdelta. Sama näkymä avautui Hannalle hänen soutaessaan aamuisin kukkoineen kohti Kuopiota. Kuvassa näkyvä nuottakota oli paikallaan ja Kermanien suvun kalastajien käytössä vielä 1950-luvulla Kuva: F.Weurlander. 1887. Maisema Kuopiosta. Öljy (60x103) Kuopion Taidemuseo Kuvaaja: Hannu Miettinen
Hanna Partanen torilla 30-luvun alussa
Yrityksen perustaminen Kaksikymmentäluvun lopussa Hanna Partanen oli perheineen muuttanut tätinsä omistamaan kiinteistöön Kasarmikatu 15:een samaan puutaloon, jossa leipomo vielä nykyisinkin toimii. Yhdestä kiinteistön asunnosta saatiin kunnostettua tila leipomoksi. Alkupääomaksi hankittiin velaksi viisi kiloa ruisjauhoja ja saman verran lihaa läheisestä kaupasta. Päivittäin saaduilla myyntituloilla maksettiin kaup-
piaalle edellisen päivän ostokset. Seuraavan päivän kukkotarpeet jouduttiin taas ostamaan velaksi. Kukkokalojen saannin takasivat suvun kalastajat. Kalakukkojen leipomisesta vastasi aluksi Hanna Partanen sisarensa Martan kanssa. Kukkoja myytiin kuten nykyisinkin suoraan uunista ja torilla. Tässä vaiheessa Hannan kalakukkojen myynti torilla siirtyi pois maalaisten puolelta omalle vakiopaikalle.
Vuonna 1931 saatiin elinkeinolupa, joka virallisti leipomon perustamisen. Vähitellen tarvittiin lisää henkilökuntaa kalojen perkaamiseen ja myyntityöhön torille. Leipomon tuotteiden menekki kasvoi siinä määrin, ettei Kasarmikadun pieni leipomotila enää riittänyt kaikkiin toimintoihin. 1940-luvun vaihteessa vuokrattiin lisää tilaa Hallikatu 15:stä, jonne siinä vaiheessa siirrettiin kalojen perkaus, kalakukkojen leipominen ja kovotus leivinuunissa. Hallikadun leipomon yhteydessä oli myös leipomolle tärkeä jauhovarasto. Miehensä kuoleman jälkeen 50-luvun alussa Hanna alkoi suunnitella tuotevalikoimansa laajentamista. Leipomoon palkattu karjalaisnainen opetti Hannalle riisipiirakoiden teon. Piirakoista tuli menestystuote ja pian sen jälkeen tuotevalikoimaan lisättiin munkit ja lihapiirakat.
Hanna Partanen kollegoidensa kanssa Kuopion torilla
Kuva: Kuopion kulttuurihistoriallinen museo
Hannan sisar Martta huolehti kalojen ostosta ja kantoi vastuuta Hallikadun leipomosta.
Perheyrityksenä eteenpäin Hanna Partasen kalakukkoleipomon liiketoiminnassa ovat olleet eri aikoina ja eri tavoin osallisina oma perhe ja suku laajemminkin. Hanna istutti jälkeläisiinsä korkean työmoraalin. Vanhimman pojan mukaan äiti vaati lapsiltaan paljon, vaikka oli vieraita kohtaan mitä auttavaisin. Yritys alkoi muotoutua perheyritykseksi jo lasten ollessa pieniä. Aikuisiällä he olivat mukana yrityksen toiminnassa oman työnsä ohessa. Myös lastenlapset osallistuivat leipomon töihin isoäitinsä ja vanhempiensa ohjaamina mm. kalakukkojen pakkaamisessa ja myynnissä, mutta myös esimerkiksi kalojen perkaamisessa sekä munkkien ja piirakoiden leipomisessa. Isoäitinä Hanna Partanen koulutti omalla tavallaan yrittämisen aakkosia myös lastenlapsilleen. Lauri Partasen mukaan ”Mummo koulas. Siinä ei rimpsalle saanut olla kiire, kun oli iltatöissä”. Neljäs sukupolvi on otettu mukaan samoilla periaatteilla. Hanna Partanen kannusti myös yhtä miniöistään, Irene Partasta, kalakukon tekoon ja auttoi häntä leipomon perustamisessa. Hanna Partasen tapa tehdä työtään toimi esikuvana hänen jälkeläisilleen. Hänellä oli tahtoa, määrätietoisuutta ja erityistä sinnikkyyttä viedä yritystään eteenpäin.
Kuva: Kuopion kulttuurihistoriallinen museo
Hänen kykynsä kantaa vastuuta vaikeissakin tilanteissa oli esimerkillinen, ja sosiaalisilla verkostoillaan hän teki mahdottoman mahdolliseksi. Tämän päivän bisnesmaailmalla olisi varmasti paljon opittavaa hänen tavastaan toimia. Leipomossa kesätöissä v. 1984 Olin Partasella kesätöissä vuonna 1984. Se oli ensimmäinen kesätyöni ja siksikin erityisen jännittävä. Kortteerasin Hilkka-mummillani Snellmaninkadulla, josta pyöräilin töihin aamukuudeksi. Hilkka oli Hannan pikkusisko ja muisteli mielellään entisaikoja torin ja leipomon kulmilla. Hannan tytär Kaisa Kekäläinen perehdytti minut työhön riisipiirakkalinjalla. Puuron levitys ja kuoren rypytys oli tarkkaa ja ripeää puuhaa. Oli virkistävää, kun leipomoon tuli asiakkaita ja sain palvella heitä eri kielillä. Pikkuserkkuni Tiina Hiltunen oli kokenut kesätyökonkari ja pääsi jo piirakanpaistohommiinkin. Jossain kohden pidettiin taukoa ja istuttiin ulkorappusilla syömässä leipomon antimia. Ensimmäisestä kesätyöstäni jäi aurinkoisia muistoja ja rypytystaito sormenpäihin. Oli hienoa päästä kokemaan leipomo kesätyöpaikkana ja olla konkreettisesti osa kukontekijöiden sukuverkostoa. Milla Kajanne, Helsinki Kesätyöläiset Milla Kajanne ja Tiina Hiltunen ruokatauolla leipomon portailla.
Hanna Partasen kuoleman (1969) jälkeiset kolme vuosikymmentä Hannan lapset veivät yhteisvoimin leipomoa eteenpäin. Leipomon toimitusjohtajana toimi oman päätyönsä ohessa vanhin poika Veikko. Hän kiirehti aamuvarhaisella ennen varsinaiseen työhönsä menoa hankkimaan kukkokalat ja kävi huolehtimassa siitä, että uusi työpäivä oli käynnistynyt ongelmitta. Leipomisesta ja paistamisesta vastasi kokenut ja työlleen omistautunut henkilökunta. Veljekset huolehtivat iltaisin kalakukkojen pakkamisesta ja myynnistä. Veikko Partanen luovutti vuonna 1999 vetovastuun Hanna Partasen lastenlapsille Kari Kekälaiselle ja Lauri Partaselle, leipomon ensimmäisille päätoimisille toimitusjohtajille. Vuodesta 2013 yrityksen toimitusjohtajana on toiminut neljännen sukupolven edustaja Perttu Partanen. Yritys on säilynyt perheyhtiönä ja sen omistajat ovat Hanna Partasen lastenlapsia ja lastenlastenlapsia. Yhtiön hallituksen puheenjohtajana toimii Kari Kekäläinen ja muut jäsenet ovat kolmannen ja neljännen sukupolven edustajia.
Leipurit työssään vuonna 1936
Kuva: Jänis, Kuopio
Lähiruoka, joka on kestänyt aikaa Siitä, milloin tai missä kalakukko on keksitty ja mistä nimi juontaa juurensa on monenlaisia tarinoita. Kalakukon menestystarinan kanalta olennaisinta lienee kuitenkin se, että kalakukon juuret ovat sen historiassa syvällä alkutuotannossa. Se on ollut tuote, jossa oman pellon viljasta ja itse pyydetyistä kaloista on leivottu eväs mukaan otettavaksi pellolle tai metsätöihin. Ruiskuoren sisään ladottiin esimerkiksi muikkuja tai ahvenia ja päällimmäiseksi silavaa. Kukon uunissa kypsentäminen vaati tuntikausia aikaa, mutta maksoi vaivan. Ruiskuori säilytti kalan ja lihan tuoreina kesäisessäkin lämmössä. Tänä päivänä kalakukkoa arvostetaan lähiruokana ja ruokana, jonka merkitys ja arvostus eivät ole muuttuneet. Perusresepti on pysynyt samana näihin päiviin saakka. Tunnetusti melko rasvaiselta ja suolaiselta kalakukolta ei edes terveysvalistus ole vienyt mainetta. Kalakukon terveellisyyteen Hanna itse otti kantaa 60-luvun alussa toteamalla, että ei se kaikille sovi. ”Mutta kala on terveellistä, ja sanovat, että kun läski hautuu, siitä katoaa se rasvan haitallisuus.” Mitään ihmeellistä tuotekehitystä ei kalakukko ole tähänastisen elinkaarensa aikana kokenut, eikä se ole ollut tarpeenkaan.
Ravitsemissuositusten mukaisesti rasvaa on ajan kuluessa pyritty vähentämään ja suolaa käytetään vain sen verran kuin on tarpeen. Aikojen kuluessa kalakukosta on leivottu erilaisia versioita asiakkaiden toivomuksesta. Esimerkiksi paikallisten tataarikauppiaiden tarpeisiin leivottiin jo 30-luvulla kalakukkoja ilman sianlihaa. Muikku ja ahven ovat olleet kautta aikojen suosituimmat kukkokalat, mutta historian saatossa kalakukkoja on tehty talvipakkasilla myös mateesta. Kuhan seuraksi kukkoon leivottin lahnaa makua antamaan. Onpa tilauksesta tehty jopa kiiskikukkoja. Tuotevalikoimaan ovat kaikkina aikoina kuuluneet myös lanttukukot. Kasviskukkoja on tilauksesta valmistettu jo 2000-luvun alusta. Kirjolohen liikatuotantoa tasaamaan aloitettiin vuonna 1975 kirjolohikukkojen leipominen. Kirjolohesta ei kuitenkaan ollut muikun ja ahvenen uhkaajaksi. Vuodesta 2011 lähtien leipomon kaikki tuotteet ovat olleet laktoosittomia. Lähiruokaperinteen nimissä muikut ja ahvenet ovat edelleen lähialueen vesiltä pyydettyja ja jauhot kotimaisia.
Laatua käsityönä Yhdeksänkymmenen vuoden aikana kalakukkojen valmistus Hanna Partasen leipomossa on ollut pääosin käsityötä, vain taikina vaivataan nykyisin koneellisesti. Kuoritaikina kaulitaan käsin muotoonsa, kalat ja liha asetellaan keoksi sen päälle ja taikinasta muotoillaan kukko. Muikkukukot saavat kylkeensä taikinaisen nappulan tunnistamisen helpottamiseksi.
Kuva: Yhtyneitten kuvatoimisto, 1960 Antti Taskinen
Jokainen kukko muotoillaan ja silitellään uuniin vielä tänäkin päivänä. Kari Kekäläinen muistaa, millaisella rakkaudella hänen isoäitinsä laittoi kukkonsa puu-uuniin: ”Hän silitteli jokaisen kukon sileäksi ja piteli kukkoa kämmenellään.” Näytti siltä, että hän ei tehnyt kukkoja ammattimaisesti vaan sydämensä halusta. Laadusta huolehtiminen ja kiireettömyys kalakukkojen valmistuksessa on Hannan perintöä. Hyviä raaka-aineita ei ole saanut sittemminkään kiireellä pilata. Perinteisestä reseptistä ei ole lipsuttu. Raaka-aineiden korvaamista halvemmilla tai huonommilla aineilla ei ole hyväksytty. Kalakukkojen paistaminen on keskeinen tekijä onnistumisessa. Kahdeksantuntisen paistamisen aikana kukkoja ’hoivataan’ ja valvotaan, etteivät ne pääse vuotamaan. Kukot alkavat varsinkin tottumattoman paistajan käsissä helposti vuotaa ja silloin niitä joudutaan paikkaamaan. Paistoaikaa ei mitata kellolla, vaan kukkojen kypsyyttä arvioidaan paistamisen aikana kokeilemalla ja kuuntelemalla. Hanna neuvoi paistajiaan kuuntelemaan kukon kypsyyttä nostamalla se korvan tasalle ja helskyttämällä sitä. Paistamisen jälkeen kukot viimeistellään raaputtamalla kukon pohja puhtaaksi paistamisen mukanaan tuomasta ylimääräisestä tummuudesta. Kuumat kukot kääritään alumiinikääreeseen ja pussitetaan. Lopuksi ne vielä peitellään ’yöunille’.
Kuva: Kuopion kulttuurihistoriallinen museo
Matka maailmalle ”Kukko lensi Kuopiosta Tukholmaan ja purjehti Göteporista Halifaxiin tuoreena ja terveenä” Ensimmäisen pidemmän matkansa savolaisuuden hengessä kalakukko lienee tehnyt lentäessään 30-luvun puolivälissä Kuopiosta Göteborgiin ja jatkaessaan sieltä valtamerilaivalla Halifaxiin. Seura-lehden mukaan se oli päässyt perille tuoreena ja terveenä. Kalakukon saajasta ei ole jäänyt aikakirjoihin merkintää. Kovin tasaista ei liene ollut matkanteko niillä kalakukoilla, joilla Kuopion kaupunki
halusi ilahduttaa omia poikiaan rintamalla vuonna 1943 ja lähettäessään 100 kalakukkoa sinne jonnekin. Viikkosanomien reportteri Jaakko Bergqvist sai joulun alla 1956 tehtäväkseen viedä 50 kappaletta Hanna Partasen kalakukkoja ensimmäisten rauhanturvaajien jouluaterialle Suezille. Toimittaja raahasi 70 kilon käsimatkatavarat Kööpinhaminan ja Istanbulin kautta Kairoon. Kairon tullissa kukkoja oli ihmetelty ja tökitty
Kukot saapuivat Suezille
Kuva: Jaakko Bergqvist 1956
puikoilla outoja tinapaperiin käärittyjä paketteja. Näin haluttiin varmistua siitä, etteivät ne sisältäneet mitään räjähtävää. Lopuksi ne kuitenkin olivat saaneet paikallisen suurlähettilään avulla vapauttavan tuomion. Kalakukkojen matkakertomus ei kuitenkaan päättynyt vielä tähän. Elokuussa 1960 Suomen ulkoministeriö sai Kairon suurlähetystön kautta kirjeen, jossa Yhdistyneen Arabitasavallan ulkoministeriö tiedusteli, olivatko Jaakko Bergvistin Kairon lentoasemalla 20.12.1956 tullikaavakkeella n:o 12603 tullaamat neljä laatikkoa päätyneet mainituille joukoille. Suomen ulkoministeriön välityksellä Yhdistyneen Arabitasavallan ulkoasianministeriölle viestittiin, että Yhdistyneiden Kansakuntien Suomen Komppania oli saanut kalakukot käyttöönsä ja ne oli syöty välittömästi.
Myös VR oli jo noihin aikoihin merkittävässä roolissa kalakukkojen kyyditsemisessä. Lämpöiset kukot toimitettiin Helsinkiin menevän iltajunan kyytiin joskus viime hetkellä. Helsingin rautatieasemalle myyntiin menevien kalakukkojen kypsyys haluttiin varmistaa viimeisen päälle niin, että leipomon pakettiauto joutui monesti jopa ajamaan asemalaiturille saakka. Kerrotaanpa Hannan itsensä kerran soittaneen junanlähettäjälle ja pyytäneen viivyttämään junan lähtöä hetken, jotta kukot ehtisivät kyytiin.
Kotimaisen lentorahtikuljetusten suosion kasvaessa Kansan Uutiset (1962) raportoi suurta yleisöä kiinnostavasta uutuudesta ’tosi lentävistä kalakukoista’, jotka saapuivat ’uuninlämpöisinä ja ’lentotuoreina’ Helsinkiin ja sieltä edelleen helsinkiläisiin kauppoihin.
Kalakukkojen siivet ovat kantaneet viime aikoina yhä kauemmas. Instagramiin tehdyistä päivityksistä käy ilmi, että kalakukkoja ja leipomon muita tuotteita on viety asiakkaiden mukana ympäri maailmaa, kaukaisimpina maina mm. Intia, Japani, Thaimaa ja Yhdysvallat.
Pyörien päällä kulkevien kuljetusten yleistyminen on mahdollistanut viime vuosina yrityksen kotisivulla olevan tilauslomakkeen kautta tilattujen kalakukkojen toimittamisen perille eri puolille Suomea yhden päivän aikana.
Markkinointi Hanna Partanen ymmärsi markkinoinnin arvon omalla tavallaan jo varhain. Hänen tavastaan markkinoida tuotteitaan kerrotaan tarinaa 30-luvun alusta. Tarinan mukaan leipomolle palkattu tyttö osoittautui liian nuoreksi myyntityöhön, jolloin Hanna ohjasi hänet torin rautatieaseman puoleiseen kulmaukseen esittelemään kaupunkiin saapuville matkailijoille Parsen kalakukkoja: ”Päevee, tämmösijä Partasen kukkoja saes torilta ostoo.”
Hanna Partasen kalakukoista alettiin viikkolehdissä kertoa jo 30-luvulla. Seura-lehti katsoi viisi vuotta leipomon perustamisen jälkeen kalakukkoleipomon lähemmän tutustumisen arvoiseksi ja kirjoitti pitkässä artikkelissa: ”Siellä pienen matkan päässä Kuopion keskustasta – Kasarminkadun varrella – on tämä tunnettu kalakukkopaja, jossa kuusi vaimoihmistä parhaillaan taputteli ja laitteli näitä maankuuluja – ellei maailmankuuluja – kukkoja
Kuva: Kuopion kulttuurihistoriallinen museo
Ilmoitus Karjala-lehdessä 20.9.1938
kasaan. ”Lehden mukaan presidentti Svinhufvudille oli lähimenneisyydessä lähetetty komea kukkojättiläinen ja maaherrat sekä muut virkamiehet ovat usein tilanneet kukkoja ruoakseen. Kun lehti tiedusteli kalakukkomestarilta, missä suhteessa hänen kukkonsa ovat erikoisia, hän vastasi vaatimattomaan tapaansa ”Lienevätkö nuo missään suhteessa. Ovat vuan piässseet onnellisesti siivilleen.” Kolmekymmentäluvun puolivälissä ilmestyivät ensimmäiset myynti-ilmoitukset sanomalehtiin, kuten esimerkiksi Helsingin Sanomiin ja Viipurissa ilmestyneeseen Karjala-lehteen. Helsingissä asuvien sukulaistensa kautta Hanna ulotti myyntinsä pääkaupunkiseudulle. Hän otti 30-luvulla myyntimatkoille usein jonkun lapsistaan mukaansa ja sai yöpaikan sukulaisista. Hän kertoi ottaneensa kakskorvavakallisen kukkoja mukaansa ja lähteneensä iltajunalla Helsinkiin. Perillä hän oli ottanut ajurin ja ajanut kauppatorille myymään kukkoja. Kaikki kukot menivät kaupaksi. Niinpä hän oli soittanut kotiin ja pyytänyt lähettämään junalla toisen korillisen kalakukkoja. Syyksi hän oli kertonut sen, ettei ollut ehtinyt tavata kaikkia serkkujaan. Hyvät juna- ja laivayhteydet Viipuriin veivät kalakukkoja myyntiin myös Viipurin kauppahalliin.
Ilmoitus Helsingin Sanomissa 6.3.1934
Ilmoitus Helsingin Sanomissa 16.3.1934
Hanna Partasen kalakukkoja myytiin ennen sotia Lotta-järjestön myyjäisissä muun muassa Riihimäellä. Niinpä vuonna 1936 Riihimäen Sanomissa kerrottiin paikallisten lottien pääsiäismyyjäisissä olevan myytävänä ’laulavia’ Hanna Partasen muikkukukkoja. Samassa lehdessä vuoden 1938 vastaavissa myyjäisissä pääsisäisherkuista mainitaan mm. ”Hanna Partasen kalakukot, jotka luultavasti eivät mainostusta kaipaa.” Sotien jälkeen helsinkiläiset sotainvalidien hyväksi työtä tekevät järjestöt mainostivat myyjäisiään ja kertoivat myynnissä olevan myös Hanna Partasen kalakukkoja. Niitä oli myyty esimerkiksi syysmarkkinoilla Vanhalla ylioppilastalolla Helsingissä sotainvalidien huoltotyön merkeissä. (Uusi Suomi 1952) Hanna Partanen suhtautui julkisuuteen omalla tavallaan. Hän ei hakeutunut julkisuuteen, mutta ei kuitenkaan kieltäytynyt siitä. Tunnettujen henkilöiden vieraillessa leipomolla kalakukot saivat toivottua julkisuutta. Aikoinaan suuren suosion saavuttanut Paula-tyttö vieraili leipomolla 50-luvulla ja yhteiset kuvat hänestä ja Hannasta levisivät lehtiin. 50-luvun julkkis, silloinen Miss Universum Armi Kuusela ja ja hänen
miehensä Gil Hilario poikkesivat Suomen kiertueellaan myös Kuopiossa Hanna Partasen leipomolla. Vuosien varrella kotimainen media on pitänyt kalakukkoa kiitettävästi esillä lehdistössä, radiossa ja televisiossa. Ajan kuluessa on huomattu, että kalakukkotietoa on levitetty maailmalle, kun leipomoa ja sen tuotteita on esitelty erikielisissä turistioppaissa. Leipomolle ja torin myyntikojulle on ilmestynyt muun muassa ranskalaisia, savolaisesta ruokakulttuurista kiinnostuneita turisteja opaskirjan johdattamina. Kalakukko on ollut näkyvästi esillä jopa kalifornialaisilla ruokamessuilla, joilla venäläinen ruokatoimittaja kertoi saaneensa vinkin tulla tutustumaan leipomoon. Matkailua edistävät kansainväliset matkailuohjelmat kuten BBC Travel ja saksalainen NDR kiinnostuivat kalakukosta ja kävivät tekemässä ohjelmat kalakukkoperinteestä Kasarmikadun leipomossa. NDR:n toimittaja halusi tutustua aiheeseen niin perinpohjaisesti, että leipoi itse kalakukon. Nykyisin kotimaisessa markkinoinnissa printtimedian ja paikallisradioiden lisäksi huomattavaa roolia on näytellyt sosiaalinen media.
Paula-tyttö vierailulla leipomolla
Kuva: Kuopion kulttuurihistoriallinen museo
Yhdysvaltalainen sotakirjeenvaihtajana ja kuvajournalistina tunnetuksi tullut Mary Marvin Breckinridge ikuisti Hanna Partasen todennäköisesti jatkosodan aikaan torilla.
Kuva: Bäckman, Ritva, 1941–1942, Museovirasto
Muuttuviin olosuhteisiin sopeutuminen Muuttuva maailma on asettanut omat haasteensa yritystoiminnalle. Kulloisiinkin olosuhteisiin sopeutuminen on ollut välttämätöntä myös kalakukkoleipomon historiassa. Historiansa alkutaipaleella kalakukkoleipomo joutui toiminnassaan kokemaan sota-ajan haasteet. Kalakukkojen leipominen jatkui kuitenkin sodasta huolimatta. Lihasta ja jauhoista oli jatkuva puute. Saadakseen sianlihaa Hanna kasvatti porsaita leipomon piharakennuksessa. Onnekseen hän löysi Kuopion ympäristöstä kumppaneikseen emäntiä, joilta liikeni ylimääräistä käytettäväksi kalakukkojen leivontaan. Sota-ajalle tyypillisesti aineksia vaihdettiin myös maalla asuvien sukulaisten kesken. Helsingin Sanomat kävi tutustumassa ”maakuntain elinkeinoelämään” jatkosodan aikana syksyllä 1942 ja löysi ”kalakukkovalmistamon” Kuopion keskustasta. Hallikadun varrelta löytyi leipomo, jossa Hanna Partanen apulaisineen valmisti ”entiseen tapaan oikeita kalakukkoja, eikä niiden korvikkeita”. Liha- ja leipäkorttiensa kuponkeja vastaan toimittaja kertoo saaneensa mukaansa kalakukon vain 42 markalla.
Sotien jälkeen liiketoiminnassa eivät enää päteneet kaikki Hannan tuntemat periaatteet. Tarkentunut kirjanpito ja tilintarkastus tuottivat hänelle haasteita. Verottajan kanssa tuli epäselvyyksiä. ”Eikös se riitä, kun myönnistä vähennetään mänöt? Sehän on se tulo”, Hanna selitti verottajalle. Ongelmasta selvittiin vähäisin vaurioin, kun yritykseen hankittiin osaava kirjanpitäjä. Hanna Partasen luoma liikesuhteiden verkosto, tuotteiden laatu ja maine antoivat turvallisen perustan liiketoiminnan jatkolle. Pitämällä ‘suu säkkiä myöten’ selvittiin eteenpäin. Seuraavien vuosi-
kymmenten aikana leipomon koneellistaminen oli maltillista. Mainittavin uudistus oli kalakukkojen kovettamiseen hankittu öljyuuni. Riisipiirakoiden kaulimiseen hankittiin kone. Piirakat on kuitenkin täytetty ja rypytetty käsin aina näihin päiviin saakka. Yhdentyvän Euroopan haasteita ja niihin vastaamista pohdittiin elintarviketeollisuuden piirissä jo 80-luvun lopulta lähtien. Etelä-Suomen Sanomien (1988) Esa Hokkanen nosti pakinassaan esille Tapolan mustamakkaran ja Hanna Partasen
kalakukot sellaisina yrityksinä ja tuotteina, joilla hänen mukaansa olisi riittävät resurssit yhdentyvän Euroopan markkinoille työntymiseen. ”Näissä tuotteissa yhdistyvät suomalainen omaleimaisuus, valistuneiden kuluttajien kaipaama eksotiikka, uuden sukupolven pikaruokakulttuuri ja perinteen ja huipputekniikan synteesi.” Yritys ei ole tähdännyt yhdentyvän Euroopan markkinoille eikä teolliseen massatuotantoon, vaan pyrkii turvaamaan perheyrityksen laatu- ja perinneimagoa. Euroopan unioniin liittyminen tuotti kuitenkin omia haasteitaan. Elintarvikelainsäädännön yhdenmukaistuminen muun euro-alueen kanssa toi muutoksia hygieniamääräyksiin ja tarkastukset lisääntyivät. EU-määräysten mukaan esimerkiksi kalakukkoon käytettäviä kaloja saa ottaa vain kalankäsittelylaitokseksi määritellyiltä kalantuottajilta. Eu:n nimisuoja kalakukolle vuonna 2002 aiheutti hämmennystä. Unionissa hyväksytty kalakukon resepti ei ole perinteinen, sillä se sisältää ruisjauhojen lisäksi vehnäjauhoja. Suomessa viljeltiin hallanarkaa vehnää 1800-luvun lopulla ja vielä 1900-luvun alussa vain eteläisissä osissa Suomea. Vehnä oli tuontitavaraa, eikä sitä siis ole käytetty kalakukon kuoritaikinaan. EU-direktiivin suhde kalakukko-nimeen
osoittautui monimutkaiseksi ja se vaikutti myös pakkausselosteisiin, joiden tulee olla samanmuotoiset koko EU:n alueella. Kalakukon identiteettiä se ei kuitenkaan näytä haavoittaneen. Kuopiolaisittain on Hanna Partasen kalakukoista jo kauan käytetty nimityksiä muikkukukko, ahvenkukko, lanttukukko jne. Samoin leipomossa on aina kunnioitettu karjalanpiirakan nimeä ja käytetty nimeä riisipiirakka. Tämä kaikki näyttää sopivan myös EU:lle. 1990-luvun alun laman ja vuonna 2008 alkaneen taloustaantuman seuraukset kalakukkoleipomon toimintaan jäivät kohtuullisen pieniksi. Vaikutukset näkyivät kalakukon kysynnän hetkellisenä lievänä notkahtamisena, mutta riisi- ja lihapiirakat kasvattivat suosiotaan. Silloisen toimitusjohtajan Kari Kekäläisen mielestä syykin oli selvä. Kukko on savolaisittain ”kurmeeruokoo”, josta ehkä säästettiin, mutta piirakat olivat huonoina aikoina kukkaroon sopivampi vaihtoehto. Kalakukko on joutunut kokemaan myös koronaepidemian ja on osoittautunut luotettavaksi, hyvin säilyväksi koronaevääksi. Piirakat näyttävät torimyynnissä olevan sitä savolaista streetfoodia, jota on helppo nauttia missä tahansa olosuhteissa.
Yrityksen arvot Hanna Partasen ‘tarinaa’ on pidetty yrityksessä yllä ja hänen arvonsa ovat kantaneet yritystä eteenpäin. Hänet opittiin kaupungissa tuntemaan hurskaana ja hyväsydämisenä naisena, joka ei koskaan kirjannut kenenkään velkoja muistiin. ”Jos kukot joskus jäivät maksamatta, syötyä ne kuitenkin tulivat”, muisteli Veikko Partanen. Hanna oli toiminnassaan hyvin solidaarinen. Hän työllisti mielellään vähävaraisten perheiden nuoria, samasta perheestä jopa viisi sisarusta yhden toisensa jälkeen. Sodan jälkeen siirtolaisia rekrytoitiin leipomon tehtäviin. Monet leipomon työtekijät asuivat leipomon pihapiirissä olevissa asunnoissa. Hanna kantoi vastuun työntekijöistään ja piti äidillisesti huolta heidän kaikenpuolisesta hyvinvoinnistaan. Tämä periaate ilmenee edelleenkin siten, että yrityksessä on paljon pitkäaikaisia työntekijöitä. Työtekijöilta vaaditaan ahkeruutta ja oikeanlaista asennetta, ja vastineeksi he ovat saaneet turvallisen työpaikan.
dollisuuksien mukaan jatkamaan. Käsin tekemiseen perustuva yritys on kaikenikäisten työyhteisö. Ammatillisessa koulutuksessa saatuun ammattitutkintoon sisältyvin taidoin ei vielä olla valmiita kukontekijöitä. Leipomossa kukonteon ammattilaisuuden salat siirtyvät vanhempien ja kokeneempien leipureiden toimesta nuoremmille, mestareilta kisälleille. Näin myös niin kutsuttu hiljainen tieto siirtyy ajassa eteenpäin.
Hanna Partanen kunnioitti työntekijöitään, arvosti heidän ammattitaitoaan ja ahkeruuttaan. Kunnioitus oli molemminpuolista. Hänelle oli tärkeää oikeasuhtainen työnjako samoin kuin sopivien henkilöiden löytäminen oikeille paikoille. Perinteitä on tässä suhteessa pyritty mah-
Nykyisen toimitusjohtaja Perttu Partasen mukaan esimerkiksi tavalla tai toisella viallinen tuote korvataan asiakkaalle veloituksetta. Tuotteiden tasalaatuisuus on ensiarvoisen tärkeää. ”Asiakkaan on tiedettävä, että hän tulee saamaan myös seuraavalla kerralla ostaessaan vähintään yhtä laadukkaan tuotteen kuin aiemmalla kerralla.”
Rehellisyys ja reiluus liiketoiminnassa kuuluvat leipomon periaatteisiin. Ne olivat arvoja jo aikanaan Hanna Partaselle. Tarinan mukaan miespuolinen asiakas oli menneinä aikoina moittinut torilla Hannalle hänen kalakukkojaan liian kalliiksi suhteessa siihen, miten niillä sai nälkänsä tyydytettyä. Hanna oli antanut miehelle kukon käteen ja kehottanut syömään. Hän ei perisi kukosta hintaa, jos mies saisi kukon kerralla syötyä. Nolostihan siinä miehelle kävi.
Kuva: Jänis, Kuopio
Perinteille rakentaminen Leipomotoiminta oli jo 60-luvulla siirtynyt kokonaan alkuperäiselle paikalle Kasarmikadulle, jossa vuosien mittaan otettiin tiloja asumiskäytöstä leipomon tarpeisiin. Kalakukkojen leipominen oli aikanaan aloitettu yhdessä huoneessa, jossa sijaitsi leipomon sydän, tiilestä tehty leivinuuni. Kalakukot valmistuvat edelleen alkuperäisellä paikallaan sijaitsevassa kaksikerroksisessa uunissa. Jokapäiväisessä kulu-
tuksessa uunia joudutaan luonnollisesti uusimaan säännöllisesti. Ammattitaitoisen uunimuurarin löytäminen ei ole nykyisin helppoa. Vanhan perinteen mukaisesti valupohjan ja arinatiilien väliin laitetaan suolakerros, jotta lämpö saadaan jakautumaan tasaisesti.Leipomon työpäivä alkaa perinteisesti aamuvarhaisella kesäisin neljältä ja talvella viideltä, jolloin ensimmäiset työntekijät sytyttävät tulen uuniin.
Uunin lämmitykseen käytettävien puiden on oltava tasakokoisia leppähalkoja. Leppä sopii lämmitykseen parhaiten, sillä se on pihkatonta ja luovuttaa paljon lämpöä. Puiden palamiseen kuluu pari tuntia, minkä jälkeen arina luuditaan puhtaaksi tuhkasta. Nykyään kukot kovotetaan korkeassa lämpötilassa öljyuunissa ennen puu-uuniin laittamista. Hanna Partaselle oli tärkeää työteliäänä,
mutta syvästi uskonnollisena ihmisenä pyhittää lepopäivä. Ennen kirkonmenoja hän saattoi vielä juhlaleningissään raaputtaa yön yli uunissa viipyneiden kukkojen pohjia pyyheliina juhlavaatteen suojana, ennen kuin kiirehti kirkkoon viimeisten joukossa. Hannan vanhin poika jatkoi vielä 2000-luvun alussa Hannan perinnettä pitämällä leipomon myymälän auki sunnuntaiaamuisin ennen kirkonmenoja.
Rakennusten kunnosta on aikojen kuluessa pyritty huolehtimaan mahdollisimman hyvin. Menneen ajan hengestä ei ole haluttu luopua. Leipomon myyntitilassa asiakkaat pääsevät vielä nykyisinkin aistimaan leipomon tuoksuja ja vanhan rakennuksen menneiden aikojen tunnelmaa. Leipomon pihapiiri kertoo vielä entisistä ajoista. Pihan kahdessa asuinrakennuksessa oli yhteensä 10 asuntoa, joissa esi-
merkiksi vuonna 1924 asui yli 50 henkeä. Lisäksi pienissä asunnoissa yöpyi markkinoiden aikaan lukuisa määrä markkinavieraita ja pihan tallirakennuksessa heidän hevosiaan. Vanhoina aikoina pihassa sattui ja tapahtui. Lasten leikkien ja aikuisten toimeliaisuuden täyttämä piha muistutti varmasti paljon toista tunnettua kuopiolaista pihaa, Aapelin Pikku Pietarin pihaa. Nykyisin
suuri piha tarjoaa autolla liikkuville hyvän mahdollisuuden pistäytyä asioimassa leipomossa. Perinnepihaa on pyritty entistämään muun muassa istutuksin. Savon murteen sanaa ’piha’ käytettiin alunperin merkityksessä kotipiiri. Sitä piha oli varmasti myös sen asukkaille. Kalakukkoleipomon sanastossa on kautta aikojen erotettu pihan kassa, leipomolta tapahtuva myynti, torin kassasta eli torilla
tapahtuvasta myynnistä. Leipomosta ja sen tuvasta tuli Hannan eläessä tärkeä paikka hänen perheelleen. Siellä syötiin mm. yhteinen jouluateria, johon lapset ja lapsenlapset osallistuivat. ”Hannan henki on yhä läsnä,” muisteli pitkäaikainen työntekijä, ”aina, kun joku astia putoaa, me mietimme, mitä se rouva nyt taas nurkissa koluaa.”
Asuin 12-vuotiaaksi saakka samassa suurkorttelissa Hanna Partasen leipomon kanssa, ja vuosia kuljin pitkin Tulliportinkadun kapeaa jalkakäytävää leipomon ohi Niiralan kouluun. Ajattelin aina, että leipomo oli ottanut tilaa kadulta juuri sen verran kuin se tarvitsi, tai että se oli ollut siinä aina ja katu tullut myöhemmin. Muistoon liittyy kiinteänä tuoksu: joskus tunsin sen iltaisin ulkona ollessani, olen siitä varma -juuri uunista otetun kukon tuoksun. Uunituoreita kukkoja sai käydä iltaisin ostamassa leipomosta. Ehkä joskus kotiimme ostettiin kukko illalla? Ainakin itse tein niin silloin tällöin, kun olin muuttanut Helsinkiin. Kävin ennen iltajunan lähtöä hakemassa kukon, joka tinapaperikuoressa säilyi haaleana Helsinkiin saakka. Vielä myöhemmin vein ystävänikin iltaostoksille kukkoleipomoon, kun teimme retken Kuopioon. Neuvoin myös ystävilleni, että kukko pitää aina avata päältä, ja mielellään puukolla. Veistää hattu irti ja sen jälkeen kaarevia paloja kuoresta. Voita kuorenkappaleille ja lautaselle viereen mehevää sisustaa, sianlihan kanssa hautunutta kalaa. (Minä olen muikkukukkoihminen.) Sinänsä nyt, jälkikäteen, jopa ihmettelenkin sitä, kuinka tiukasti olen kasvanut kukkoperinteeseen, kun kuitenkaan en muista lapsuudestani monta kertaa, jolloin kukkoa olisi syöty. Se oli enimmäkseen suurten syntymäpäivien ja muiden juhlien ruokalaji. Ja kumminkin kukkoja on virrannut Partasen uuneista kaikkina elämäni päivinä, ja virtaa edelleen. Senhän täytyy tarkoittaa sitä, että kukkoja toisissa perheissä syödään arkenakin?
Minun lapsuuteni arkeen kuului heikottava iltainen kukontuoksu, vahva ja melkein maltainen. Samanlaisen pyörryttävän tuoksun muistan kohdanneeni vasta Helsingissä, kun nuorena opiskelijana kuljin Bulevardin päähän, missä Sinebrychoffin panimo silloin vielä toimi. Mikään tavallinen leipomo ei tuoksu Partasen kukkojen lailla. Mutta jos illalla tuoksuivat uunista otetut kukot, mikä sitten aamulla kouluun mennessä? Ehkä riisipiirakat ja lihapiiraat? Niitähän sai ostaa aamulla. Muistan vain että syksyisten aamujen viileyteen ja kasarmialueen kellastuviin koivuihin liittyi vielä kolmas aistimus: turvallinen, aina samana, lempeänä pysyvä tuoksu vanhasta harmaanruskeasta talosta. Ja samaan muistojen ryhmään kuuluu vanha herra, joka kulki ontuen ja taluttaen kiinanpalatsikoiraa joka sekin ontui. Vanhaa herraa ei kenties enää ole, koira on varmasti jo muuttanut autuaammille aamun laitumille; noista kouluajoistani on kulunut jo kohta 50 vuotta. Kun kaikki muu on kadonnut, kun en enää voi palata yhteenkään lapsuuteni taloon enkä sukuni asuinpaikoille, jotka kaikki on purettu Kuopion keskustasta, olen kiitollinen Partaselle, joka yhä levittää arkista, kaunista tuoksua lapsuuteni kortteliin ja lupaa pysyvyyttä kaiken muuttuvan keskellä.
Sirpa Kähkönen, kirjailija
Tarja ja Riitta Kerman kotinsa portailla leipomon pihapiirissä. Tyttöjen äiti, Hannan sisarentytär Sylvi Kerman oli kalakukkoleipomon arvostettu, pitkäaikainen paistaja
Kyllikki Heikkinen ja Hanna Partanen torilla kesällä 1963. Kuva: Museoviraston kuvakokoelmat. Journalistinen kuva-arkisto 1963
Tehtävä savolaisuuden hengen ja ruokaperinteen levittäjänä Kuopion tori on kuopiolaisinta Kuopiota, ‘mualiman napa’, niinkuin nykyään jo uskalletaan ääneen sanoa. Kalakukot kuuluvat oleellisesti torin kuvaan ja niitä on käyty siellä ihmettelemässä, ostettu mukaan ja viety tuliaisina. Torilla ovat aikojen kuluessa myyneet kalakukkojaan monet leipurit mm. Kyllikki Heikkinen, Enni Konttinen, Lempi Happonen ja kaksi Partasta, Hanna ja hänen miniänsä Irene. Suomen Kuvalehti kertoi vuonna 1963, kuinka lehti oli onnistunut saamaan kaksi kalakukkokuningatarta, Kyllikki Heikkisen ja Hanna Partasen, samaan kuvaan ja kuvailee tapahtumaa lähes runollisesti: ”Nyt sattui kuitenkin niin, että kauniina kesäaamuna, kun vallaton tuuli paukutteli myyntikojujen kattokankaita, olivat molemmat mestarittaret yhtä aikaa saapuvilla. He odottivat nimittäin Suomi filmin kuvausryhmää, joka halusi ikuistaa molemmat Kuopio-aiheiseen lyhytelokuvaan.” Hanna Partasen kalakukot ovat tehneet Kuopiota tunnetuksi ja omalla tavallaan levittäneet savolaisuuden aatetta. Vuonna 1951 Aapeli nimesi Hanna Partasen tämän 60-vuotissyntymäpäivän tiimoilta kirjoittamassaan Savon Sanomien pakinassa tärkeimmäksi savolaisnaiseksi sitten Minna Canthin.
Pakinassaan Aapeli ehdotti Hanna Partaselle patsasta Kuopion torille. Hannan itsensä kommenttia patsashankkeeseen ei ole kirjattu muistiin, mutta läheisten arvion mukaan hän olisi ehkä hyrisevän naurunsa lomassa saanut sanotuksi: ”Mittee ne hupajaa!”
60-vuotias Kukotar, Aapelin pakina Savon Sanomat,1951
Kalakukko on saanut kunnian toimia myös savolaisen ystävyyden lähettiläänä. Vuonna 1956 kohtalaisen suuri kalakukko matkusti Neuvostoliittoon, kun presidentti Voroshilov sai aidon savolaisen matkaevään. Kuopiolaiset rakennustyöläiset lahjoittivat hänelle Hanna Partasen valmistaman kalakukon, jonka päälle oli kirjailtu hänen etunimensä. Mukana seuranneessa kiitoskirjeessä sanottiin mm.: ”Lähetämme teille vaatimattomana lahjana maakunnallisen ruokalajin, kalakukon, joka perinteellisen tavan mukaan annetaan matkaevääksi hyville ystäville”. (Työkansan Sanomat 1956). Savolaisuutta toi mielellään juhlapöytiin myös savolaisista juuristaan tunnettu presidentti Urho Kekkonen, joka kestitsi useaan otteeseen vieraitaan kalakukoilla. Pielavedeltä lähtöisin oleva presidenttiämme oli ruokittu jo hänen lapsuudessaan kalakukolla. Hän tunsi kalakukon salat ja tiesi, kuinka kukko avataan ja nautitaan. Suomen suurlähetystöissä savolaista herkkua on menneinä vuosina tarjottu ainakin Espanjassa ja Norjassa, jonne suurlähettiläs Tyyne Leivo-Larssonin tiedetään tilanneen kalakukkoja. Kalakukko on luonnollisesti aina ollut savolaisten pitopöytien herkku, jota on kautta aikojen osattu arvostaa erilaisissa kaupungissa järjestetyissä juhlatilaisuuksissa. Suomen Kuvalehti raportoi vuonna 1955 Kuopiossa järjestetyistä teatteripäivistä, joiden yhteydessä tarjottiin Hanna Partasen kalakukkoja.
Kuvassa aikansa tunnetuimmat näyttelijät Eero Roine Tampereelta, Keijo Lindroos Porista, Oke Tuuri ja Kauko Kokkonen Helsingistä nauttivat kalakukosta Kuva: Ilmari Leena, Museoviraston kuvakokoelmat, Journalistinen kuva-arkisto 1955
Lehden uutisoinnissa kerrottiin tarjolla olleen 20 kukon tehneen hyvin kauppansa.”Höyryävä kukko tuotiin pöytään eikä kulunut monta hetkeä, kun siitä oli vain palanen pohjaa jäljellä. Mutta uusia kukkoja riitti.” Kalakukot ovat viestineet kuopiolaisuutta myös tunnetuissa kuopiolaisissa yrityksissä. Muiden muassa Turo Oy lähetti 1960- ja 1970-luvuilla asiakkailleen eri
puolille Suomea joululahjaksi Hanna Partasen kalakukkoja. Lähetyksiin oli liitetty viesti: “Nautitaan myymälässä joulukiireiden aikaan.” Monet kuopiolaiset yritykset pitävät edelleen yllä tätä liikelahjaperinnettä. Kaupungissa vierailevat kongressivieraat ja liikematkailijat vievät mielellään tuliaisina kuopiolaisia kalakukkoja. Kuopiolaisille rakkaissa lajeissa jalkapallossa ja jääkiekossa vierasjoukkueen parhaat pelaajat on usein palkittu kalakukolla.
Tarina jatkuu Hanna Partasen kalakukkoleipomossa katsotaan tulevaisuuteen luottavaisesti. Sukupolvien jatkumolla kalakukkoleipomossa jo neljännen sukupolven edustajat kantavat osana identiteettiään kalakukkoleipomon henkeä ja perinnettä. Leipomon toiminnassa ei tähdätä teolliseen massatuotantoon, vaan pyritään pitämään yllä saavutettua laatu- ja perinneimagoa. Vaikka leipomotoiminta jatkuu samojen seinien sisällä kuin ennenkin, työllistää yritys nykyisin kesäisin 25 ja talvisin 15 henkeä. Kuopiolainen ruokakulttuuri on saanut viime aikoina julkisuudessa laajalti kiitosta ja arvostusta. Lännen median juttusarjassa (Aamulehti 2017) arvioitiin kuutta pääkaupunkiseudun ulkopuolista ruokakaupunkia. Kuopio sijoittui asiantuntijaraadin arvioissa hyvin. Streetfood-sarjassa Hanna Partasen lihapiirakka arvosteltiin viidellä tähdellä “lihisten aateliseksi”. Lihapiirakoista on tullut myös suosittua festariruokaa, jota on myyty mm. paikallisilla rockfestivaaleilla. Streetfoodiksi voidaan laskea myös suositut minikukot, joita monet kuopiolaiset ovat ottaneet tavakseen noutaa aamupäivisin leipomolta uunilämpiminä lounasruuaksi. ”Kun saan savolaista ruokaa, ruumiini muuttuu kultaiseksi”, kuvailee TV-tuotta-
ja ja tietokirjailija Riku Rantala suhdettaan savolaiseen ruokaan kolumnissaan Helsingin Sanomissa (2019) ja muistelee rakastumistaan Kuopioon ruokakaupunkina: ”Persaukisena kittasin aurinkoisessa Snellmaninpuistossa Rieslingiä ja olutta, napostelin torilta ostamaani Hanna Partasen ahvenkukkoa ja ihmettelin, miten ihanaa voi nuoren miehen elämä joskus olla.” “Kulinarististen aarteiden” salaisuudeksi Rantala arvioi perinteisten taitojen ylläpitämisen ja lähiympäristön, joka tarjoaa laadukkaita ja monipuolisia raaka-aineita. Kalakukko puolustaa hyvin paikkaansa ruokakulttuurin muutoksessa. Nähtävissä oleva lähiruoan, alkuperäisyyden ja perinteiden arvostus on ollut keskeistä myös kalakukkoleipomo Hanna Partasen tarinassa. Hanna Partasen kuolemasta tuli vuonna 2019 kuluneeksi 50 vuotta. Kuopion kaupunki kunnioitti kalakukkomestarin elämäntyötä teetättämällä hänelle muistolaatan Tulliportinkadun ja Kasarmikadun kulmauksessa sijaitsevan rakennuksen seinään. Kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen paljasti laatan 6.9.12019. Muistolaatan on tarkoitus kertoa ihmisille leipomorakennuksissa harjoitetun liiketoiminnan pitkästa historiasta. Kuva: Kuopion kaupunki / Vicente Serra
Käytetyt lähteet Kirjallisuus Kerman R. 2010. Hanna Partanen ja Kuopion kalakukko.Kirjapaino Arsmat Oy Kuopio. Reinimaa J.2006. Kenraalin puumiekka. Yhdistyneiden Kansakuntien Suomen Komppania 1956-1957. Kaarinan tasopaino. Tukkimäki H.1962. Kalakukon kuopiolainen äiti. Teoksessa: Kauranne J.et al. Pohjois-Savon maakuntalukemisto. Pohjois-Savon maakuntaliitto. Sanoma-ja aikakauslehdet Aakusti 4/2010 Savolainen merkkituote Hanna Partanen ja kalakukko Aamulehti 29.4.1999 On sentään jotain pysyvää 14.11.2017 Lihisten aatelinen ei kaipaa täytteitä Helsingin Sanomat Ilmoitukset 6.3.1934 ja 16.3.1934 8.9.1942 Maakuntain elinkeinoelämään tutustumassa 1.6.2000 Kalakukko on tuhtia juhlaruokaa
29.8.2019 Kun saan savolaista ruokaa ruumiini muuttuu kultaiseksi - Kuopio on hämmästyttävä hyvän ruoan mekka. (Riku Rantalan kolumni) Etelä-Suomen Sanomat 17.11.1988 Uusi uljas Suomi (Esa Hokkasen pakina) 20.1.1991 Kalakukko - mualiman parasta savolaesta ruokoo Kainuun Sanomat 23.8.2002 Partasella paistetaan kukkoja jo kolmannessa polvessa Kansan Uutiset 26.5.1969 Lentorahtikuljetusten suosio kasvaa jatkuvasti 24.5.1969 Kalakukkoja tuli Karjala Ilmoitus 20.9.1938 Kuopion kaupunkilehti 12.5.2018 Kalakukon teko alkaa aamuvarhaisella Maaseudun tulevaisuus 5.3.1959 Äijil lämmin kalakukko 22.5.1975 Kirjolohesta kalakukkoja 29.12.2004 Hanna Partasen kalakukko porskuttaa perinteen voimalla 20.3.2009 Lamalinja kulkee kukon ja piirakan välissä
Riihimäen Sanomat 7.4.1936 ja 2.4.1938 Riihimäen lottien pääsisäismyyjäiset Savon Sanomat 1.11.1951 60-vuotias kukotar (Aapelin pakina) 1.11.1951 Kalakukkomestari 60-vuotias (syntymäpävähaastattelu) 2.7.1969 Kalakukkomestari Hanna Partanen kuollut 9.6. 1983 Kalakukotkin sähköaikaan 5.4.1991 Kalakukko on Savossa kukkojen kuningas 28.1.1993 Rasva tihkuu liisteistä 18.11.2004 Kalakukkoleipomo Hanna Partanen Kuopion Vuoden Yrittäjäksi 18.10.2010 Hanna oli viisas nainen 17.11.2010 Joko olisi patsaan vuoro? 19.11.2010 Patsas Hanna Partaselle 7.10.2011 Kukko ei möyri enää vatsassa 7.9.2019 Nimi iäksi muistiin
Seura 17.6.1936 Kukko lensi Kuopiosta Tukholmaan ja purjehti Göteporista terveenä ja tuoreena Halifaxiin Työkansan Sanomat 25.8.1956 Kalakukko evääksi presidentti Voroshiloville Uusi Suomi 12.9.1972 Vielä kerran kalakukosta 8.6.1975 Ei vientimarkkinoille 1.7.1982 Roger Carlic Suupaloja: mikä kukko paras? Uutispäivä Demari 13.10.2011 Kalakukko leivotaan perinteistä ja lähijärven kaloista Viikkosavo 5.3.2003 Hanna Partasen kalakukkoja ei kiireellä pilata
Satakunnan Kansa 31.12.1988 Kalakukossa yksissä kuorissa kaikki tarpeellinen eväs
Yhteishyvä 4/2001 Ei huolta huomenissa, vielä on taito hyppysissä
Suomen Kuvalehti 23.4.1955 Teatterin merkeissä Kuopiossa 10.8.1963 Kuopion kalakukontekijä 4.2.2000 Huomenta Kuopio
Muut lähteet Kähkönen Sirpa. Sähköpostiviesti 22.2.2021 Reinimaa Jorma. Sähköpostiviesti 16.2.2021
Suomenmaa 22.8.2002 “Toinen Tykkee, toinen ei.”
Kalakukkoleipomo Hanna Partasen tarinan alku ulottuu yli sadan vuoden päähän, vaikka liiketoiminta alkoi virallisesti 90 vuotta sitten. Käsin tehtynä lähiruokana Hanna Partasen kalakukot ovat kestäneet hyvin aikaa. Perheyrityksen toiminnassa jo neljännessä polvessa keskeistä on ollut laadusta huolehtiminen, kiireettömyys ja perinteiden arvostus. Vahvana perustana ovat olleet Hanna Partaselta perityt arvot.