Biohiili kiertotalousratkaisuna Kanta-Hämeessä

Page 49

Biohiilen käyttösovellukset – tutkimustuloksia

Yhteenvetona voi todeta, että molemmilla jätemateriaaleista valmistetuilla hiilillä on mielenkiintoisia, toisistaan poikkeavia suodatusominaisuuksia. Lietehiilestä irtoaa suodatettavaan nesteeseen runsaasti fosforia, mikä on lannoitekäytössä suotuisa, mutta vedensuodatuksessa yleensä vältettävä ominaisuus. Toisaalta lietehiilellä näyttäisi olevan mielenkiintoisia suodatusominaisuuksia, joita kannattaa vielä tutkia lisää.

Kenttäsuodatuskokeet Karanojan alueella Hankkeessa tehtiin pilot-mittakaavan suodatuskokeilu Kiertokapula Oy:n Karanojan jätteidenkäsittelyalueella kesäkaudella 2020. Jätteenkäsittelyalueen täyttöalueiden suotovedet ja alueen pintavalumavedet ohjataan avonaiseen suotovesialtaaseen, joka on pinta-alaltaan noin 15 hehtaaria ja josta vedet ohjataan edelleen jätevedenpuhdistamolle. Vuonna 2018 viemäriverkkoon ohjattiin suotovettä noin 64 886 m3 eli 178 m3/vrk. Suotovesi sisältää ravinteita (N ja P), hajuhaittoja aiheuttavaa sulfaattia, jonkin verran metalleja sekä orgaanisia yhdisteitä, lähinnä vähäisiä määriä öljyhiilivetyjä, joiden kaikkien pitoisuuksia seurataan lakisääteisesti. Pilotin tarkoituksena oli tutkia biohiilen käyttöä suotoveden puhdistukseen, lähinnä typen ja sulfaatin osalta. Suodatusratkaisut suunniteltiin kirjallisuuden perusteella, mallina käytettiin ”Port of Tacoma” -hankkeen kehittelemiä ja testaamia ratkaisuja (Fichthorn ym., 2014). Kirjallisuuden perusteella suunniteltiin sekä pilottisuodattimen rakenne että suodatinmateriaalin koostumus (suodattimen tilavuus 1 m3, tilavuussuhde hiekka:hiili = 7:3). Hiekka-hiilisuodattimen rinnalle rakennettiin metsähake-hiilisuodatin, jossa metsähake korvasi hiekan. Suodattimet rakennettiin IBC-konttiin kuvassa 26 esitetyn piirroksen mukaisesti. Suodatinmateriaaleina käytettiin suodatushiekkaa (1–2 mm) tai haketta sekä murskattua ja seulottua purku/jätepuubiohiiltä. Ennen suodatuskokeen aloitusta biohiilen pölyjae pestiin huuhtelemalla suodattimet puhtaalla vedellä. Suotovesi pumpattiin suoraan tasausaltaasta kumpaankin suodattimeen, ja suodattimen läpäissyt vesi palautettiin tasausaltaan toiseen osaan. Virtaus kumpaankin suodattimeen säädettiin alussa noin 20 l/min. Hake-hiilisuodatin otettiin käyttöön myöhemmin kuin hiekka-hiilisuodatin, ja siitä on vähemmän seurantadataa.

47


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.