Hämäläis-Osakunnan
HÄLLÄPYÖRÄ Jo vuodesta 1866
Paranormaaleja ilmiöitä s. 21
Mihin osakuntalaiset ’ uskovat? s. 10 Rakkaudesta horoskooppeihin s. 23
Teema:
uskomukset ja epätieteet
2015/2
pääkirjoitus
hälläpyörä 2015/2 Sisällys
Pohjatonta tiedettä ”N
äennäistiede; tieteellisenä esiintyvä oppi, joka ei kuitenkaan täytä tieteellisyyden kriteereitä.” Näillä sanoilla määrittelee pseudotieteen Skepsis ry:n julkaisema Ihmeellinen maailma: Skeptikon tietosanakirja (2001). Tämä numero käsittelee pseudotieteitä ja kaikkea muutakin epätieteellistä. Kurkistus pimeään alamaailmaan voi tehdä riviopiskelijalle hyvää: maailmaan, jossa ei aina tarvitsekaan argumentoida faktaperusteisesti ja tukeutua tilastoihin tai vertaisarvioiduissa tiedejulkaisuissa todettuihin tutkimustuloksiin. Se maailma on täällä jossain. Onko se osakunnalla? Se selviää sivuilta 10–15. Perinteisesti pseudotieteinä pidetyistä aloista tutustumme muun muassa oppiin kallonmuodoista eli frenologiaan (s. 8), kullan valmistukseen eli tutummin alkemiaan (s. 16) sekä käytännön parapsykologiaan (s. 21). Epätieteellisyys ei välttämättä tarkoita epäuskottavuutta. Ei kaikille eikä kaikkialla. Esimerkiksi Suomessa kollektiivisen noitalinna huraa -leiman saaneella homeopatialla on saksankielisissä maissa pitkät kulttuuriset juuret. Saksalaisista yli puolet on käynyt homeopaatilla ainakin kokeilemassa näitä pillereitä, joista nykykemian valossa huomattavan suuri osa on vettä ja sokeria. Sveitsissä homeopatian lisäksi monet muutkin vaihtoehtohoidot ja -lääkkeet ovat julkisen sairausvakuutuksen piirissä. Euroopan unionikin teetti pari vuotta sitten laajan selvityksen niin sanottujen CAM-hoitojen (eng. Complementary and Alternative Medicine, ’täydentävä ja vaihtoehtolääkintä’) vaikuttavuudesta. CAM-hoitoihin luetaan muun muassa kiinalainen lääketiede, homeopatia, akupunktio, shiatsu, antroposofinen lääketiede ja yrttilääkintä. CAMbrella-selvityksen tarkoituksena oli erityisesti nostaa kyseisten alojen statusta, yhtenäistää käytäntöjä ja tuoda aloille valvontaa, tunnussananaan kuluttajan valinnanvapaus. CAM-lääkinnällä on oma meppiryhmänsä sekä alan yhteystyöelin EFCAM. Jäämme jännityksellä odottamaan seuraavia liikkeitä: ehkä muutaman kymmenen vuoden päästä suomalaisetkin voivat lähettää valtiolle laskun sokeripillereistä ja kuppaushoidoista.
Toimitus
2 Pääkirjoitus 4 Toimarin palsta
5 Liikuntavaliokunnan terveiset
6 Osakunnalla tapahtuu 8 Kallonmuotoja ja rikollisia
10 Suuri uskomuskysely
16 Alkemian lyhyt oppimäärä 18 Asuntoloiden keitaat 20 Oliko se ufo?
2
ANNA VALJAKKA
Toimitussihteeri
LOTTA BROMS, AMANDA PELTOMAA
Toimittajat
JULIA JEGANOVA, JANI KAIPAINEN, VÄINÖ KATAJISTO, AMANDA PELTOMAA, MARTTI RAJAMÄKI, ELINA SIIVOLA, VEERA TARMO, JAANA VILKMAN, SAMU VUORINEN, LAURA WECKSTRÖM
Graafikko
EMILY SHARRAT
Taitto
JANI KAIPAINEN, ANNA VALJAKKA, LAURA WECKSTRÖM
Avustajat
21 Kokemus: Paranormaalia
toimintaa
22 Isännän drinkkivinkki
Rakkaudesta 23 Kolumni: horoskooppeihin
ANTTI ARTJOKI, TANELI LAINE, LIISA LÄHTEENMÄKI, OLGA PENKKILÄ
Etukansi: EMILY SHARRATT, ANNA VALJAKKA Hälläpyörä on Helsingin yliopiston Hämäläis-Osakunnan jäsenlehti. Hälläpyörä ilmestyy neljä kertaa vuodessa. Kustantaja HÄMÄLÄIS-OSAKUNTA Paino PICASET OY Painos 1050 KPL ISSN 1795-3634.
Lukuiloa epätieteellisyyden parissa! Anna Päätoimittaja
Päätoimittaja
Toimituksen sähköposti HALLAPYORA@ GMAIL.COM Emily Sharratt
3
toimarin palsta
Mitä höyläämisestä jäi käteen?
K
esällä tilamme valtasivat kaikkialle kääritty ruskea suojapaperi, rakentajan punaisen nortin tuoksu ja muuten talossamme harvinaiset työnteon äänet. Meidät osakuntalaiset poistettiin vuosineljänneksen ajaksi pois sijoiltamme. Kannoimme tavaramme pois ja luovutimme avaimemme. Onneksi oli kesä(isännät) ja Koivuniemi. Tosin eihän osakunta toimarista lähtenyt, vaikka toimari osakunnalta: sain kesän aikana osallistua usein remontin kulkuun ja muun muassa arkkitehdin johdolla tehtyihin kalustevalintoihin, joiden ajatus oli: ”pois heittäkäämme kaikki epäyhtenäisyys sekä toimimattomat ratkaisut ja korvatkaamme ne uusilla”. Uusilla, toimivilla ratkaisuilla. Taustatutkimusta kalusteiden suhteen tehtiin ahkerasti. Kilpailutuksia järjestettiin ja kuvastoja luettiin illat lampun valossa peiton alla. Vierailimme liikkeissä ja toreilla - eräänäkin päivänä matkasimme taloudenhoitajan kanssa ruotsalaistaustaiseen, tanskalaisia huonekaluja maahantuovaan liikkeeseen Telakkakadulla. Taloudenhoitaja hurmasi ja hämäsi myyjättäriä toimarin koeponnistaessa jakkaroita. Palvelu oli niin ystävällistä, että pitihän sinne palata. Parin vierailun jälkeen saimme jopa kutsun yrityksen syysbileisiin. Nyt niitä tanskalaisia tuoleja löytyy edullisesti hankittuina muun muassa Hikiältä ja Aulangolta. Remontoitu ja kalustettu osakunta näyttää yhtenäisemmältä, tilavammalta ja viihtyisämmältä kuin ennen. Aulanko näyttää Kuhnuriklubilta, Hikiä on kuin Pörssiklubi ja
4
Mämmilä muistuttaa kulinaarisen seuran keittiötä. Uudella parvekkeella saa katsella kaupunkia saunanraikkaana. Osakunta on ajattoman tyylikäs, kuten näin vanhan järjestön sopiikin olla. Pieniä virheitä ja unohduksia kuitenkin löytynee syksyn mittaan. Esimerkiksi kolmannen kerroksen naisten puuterointihuoneessa ei edelleenkään ole pistorasioita kihartimille ja suoristusraudoille. Tämän unohduksen korvatakseni lupaan pyhästi vetää jatkojohdon naistenvessaan vuosijuhla- ja itsenäisyyspäivänä! Vähintäänkin lupaan ohjata johdon vetämistä. Pääpiirteittäin remontti kuitenkin kulki kuin juna ja valmistui ajallaan! Nyt on tullut meidän aikamme nauttia ylioppilassäätiön maksaman sekä urakoitsijan tekemän työn hedelmistä ja viihtyä tiloissamme sankoin joukoin. Erityisesti kannustan kaikkia järkeviä fuksiystäviä omaavia osakuntalaisia hoitamaan velvollisuutensa ja tutustuttamaan uudet opiskelijat kaupungin parhaisiin tiloihin. Terveisin, Taneli Toiminnanohjaaja
Liikuntavaliokunnan liikuttavia terveisiä
K
appas, syksy. Saavuit taas iloksemme. Pitkän kuuman kesän jälkeen ehdimme sinua jo odottaakin. Kadut ovat taas täyttyneet opiskelijoiden askelista, ja niinpä onkin aika aktivoida itsensä ja täyttää jo muutenkin tursuavaa kalenteria myös verenkiertoa kiihdyttävin elkein. Liikuntavaliokunta pyrkii omalta osaltaan tuomaan arkeen uusia kokemuksia ja liikuttavia hetkiä, eli järjestämään ekskursioita liikunnallisissa merkeissä. Tarkoitus on kokeilla uusia lajeja ja mieluusti jotain hieman epätavanomaisempaakin, jotta olisi taas jotain, mistä kertoa äidille. Viime talvikauden avasimme ilmajoogalla, jossa sai nostaa jalat irti maasta ja leijua lähellä seitsemättä taivasta. Koska hämisläiset tunnetaan innokkaina tanssijoina, teimme muutaman vierailun myös tanssillisiin tunnelmiin. Pariakrobatia järjestettiin yhdessä HOTin kanssa, ja täyttyikin tunnetusti heti ilmoittautumisen avauduttua. Keväällä Punaisessa myllyssä vieraili eräs street-tanssin guru, ja näin vapputansseja ajatellen uudet muuvit olivat taskussa. Keskikesällä taas kävimme pyörittämässä tankoja ja vähän itseämmekin tankotanssitunnilla. Jo perinteen mukaisesti Hämiksen suppailuekskun aikaan ilmojen herra on suonut kostean tunnelman, mutta sehän ei estänyt innokkaita suppailijoita suihkimasta pitkin Tokoin- ja Hakaniemenrantoja. Kauniin auringonlaskun sijasta tämä suppailukerta muistetaan varmasti suomalaisesta kesäisestä (kaatosade)kelistä, jonka tuloksena 15 urhoollista kesäsateen puhdistamaa suppailijaa oli jo itsessään näky turisteille ihmeteltäväksi. Sokeriksi ei siis ole muuttunut tämä sukupolvi. Jukolan viestiin osallistui perinteitä kunnioittaen taas hämäläisten nopea joukkue, ja ilmeisestikin metsistä
takaisin selviytyivät taas kerran Juhanit, Aapot ja Venlat. Syksyn aikana olemme suunnitelleet joutuvamme ainakin merihätään eli melomaan merelle ja tutkimaan kaupunkia vesiltä käsin. Lisäksi mietintämyssyssä on porissut ajatuksia ratsastuksesta, capoeirasta, avantouinnista ja myös jo viime keväänä yrittämämme kehonpainoharjoittelutunti on tarkoitus myös järjestää piakkoin. Maanantaiiltojen jumppa ja lenkki ovat alkaneet pyöriä heti Hämiksen avattua taas ovensa. Ekskursioideoita otamme vastaan mielellämme, joten jos mielessäsi on jokin laji, jota haluaisit kokeilla, niin huutele siitä ihmeessä. Ylös, ulos ja ekskuille! Nähdään pian!
Jaana Vilkman Liikuntavaliokunnan puheenjohtaja
5
Osakunnalla tapahtuu Uusi, ehyt osakunta NELJÄ kuukautta, kolme roskalavallista, 300 meriä kuplamuovia ja satoja muuttolaatikkoja myöhemmin Osakunnan remontti on vihdoin valmistunut! Remontti sujui kokonaisuudessaan hyvin. Remontissa osakunnan seinät maalattiin, valaistus uusittiin ja yleisilme muuttui siistimmäksi. Osakuntabaariin rakennettiin uusi linjasto ja 3. kerrokseen uusi kahvipiste, keittiö remontoitiin, ja saunatiloihin Hikiälle saatin kauan odotettu lasitettu terassi. Ohessa vertailun vuoksi ennen-ja-jälkeen-kuvat Mämmilästä ja Osakuntabaarista.
EN
NE
N
T Y N
Mämmilä ennen remonttia.
EN
Olga Penkkilä
NE
N
Mämmilä remontin jälkeen. Lähes kaikki kalusteet ja laitteet uusittiin. Kuvat: Vladimir Heiskanen
T
Osakuntabaari ennen remonttia. Osakuntabaari nyt. Baari sai uuden tarjoilulinjaston ja salin ilmettä parannettiin uusilla pöydillä ja verhoilla. Tilaa saatiin lisää purkamalla vanha tavarahissi.
6
NY
Tavastia-sitseillä juhlittiin 75-vuotiasta Tavastia ry:tä OSAKUNNAN seniorijärjestö Tavastia ry viettää tänä vuonna 75. juhlavuottaan. Merkkivuotta juhlistettiin yhdessä osakuntalaisten kanssa Tavastia-sitseillä 18.9. Sitsit pidettiin Osakuntabaarin sijaan Punaisessa Myllyssä, jolloin emännät ja isännät pääsivät hyödyntämään sitsikäyttöön paremmin sopivaksi uudistettua Mämmilää. Ennen sitsejä juhlittiin Hikiän uuden lasitetun parvekkeen avajaisia toiminnanohjaaja Taneli Laineen kuohuviinitarjoilun merkeissä. Sitsipöydässä oli mukana sekä fukseja että vanhempia senioreita, jotka olivat elämänsä ensimmäisillä sitseillä, joten laulunjohtaja Aleksi Majuri kertasi aluksi sitsien tapakulttuuria. Senioreilla oli tosin tässäkin seniorien oikeudet ja he saivat luvan syödä alkuruuan kylmänä ja pääruuan lämpimänä, toisin kuin fuksiparat. Majurin lisäksi juhlassa laulattivat kaksi 60-luvun laulunjohtajaa, Eero Heimolinna ja Esa Peltonen, jotka samalla kertoivat hauskoja muistoja osakunta-ajoiltaan. Tavastia ry:n entinen pitkäaikainen puheenjohtajan Marsa Bäckin juhlapuhe kertasi yhdistyksen vaiheita. Bäck viittasi muun muassa nuorempien ja vanhempien seniorien kahtiajakoon – ilmiöön, joka on havaittavissa muidenkin osakuntien senioriyhdistyksissä. – Sen sijaan että pidämme omia juhlia, toivon että voisimme olla kaikki hauskasti yhdessä, kuten tänään, Bäck sanoi. Kuraattori Tapio Hatakka puolestaan toivoi Tavastia ry:n ja osakunnan lähestymistä: – Olisi hienoa, jos Tavastia ry näkyisi enemmänkin osakunnan arjessa, kuraattori sanoi ja nosti maljan perinteisen kaavan mukaan “Tavastia ry:lle”, “osakunnalle” ja “meille”. EMÄNNISTÖ oli Anneli Hämäläisen johdolla taiteillut juhlaan upean ja herkullisen kerroskakun, jossa oli Tavastia ry:n logo ja kakun päällä numerot 75. Yhdistyksen historia oli esillä myös kuvina seinillä ja diashow’na. Nähtävillä olivat myös kaikki osakunnan laulukirjat 30-luvulta alkaen - yhteensä kuusi erilaista.
TAVASTIA ry:n katsotaan saaneen alkunsa 12.11.1940, jolloin järjestön säännöt hyväksyttiin lopullisesti. Järjestön perustamista olikin harkittu hämäläiseen tapaan neljä vuotta. Liisa Lähteenmäki Tavastia ry:n puheenjohtaja
Sini Ilves
Upean kerroskakun mustaherukkaa ja vasisällä oli tummaa suklaata, lkosuklaata.
7
Julia Jeganova
Kutna Horan luukirkko.
Kallonmuotoja ja väkivaltarikollisia
Emily Sharratt
Moni omana aikanaan varteenotettava tiede on myöhemmin leimattu puoskareiden harjoittamaksi näennäistieteeksi. Tästä hyvä esimerkki on frenologia, jossa tutkitaan ihmisen persoonallisuutta kallon kuhmuista.
T
untuu hassulta ajatukselta, että kallon muodoista voisi oppia jotakin – onhan tutkimuksen kohde jo oletettavasti kuollut. Mitä hyötyä on tutkia väkivaltarikollisen kallon kolosia jälkeenpäin? Keski-Euroopan aateliset nostivat esille ajatuksen verenperinnöstä 1500-luvulla, mutta sen suosio saavutti huippupisteensä vasta 1800-luvun puolivälistä alkaen. Ihmiset pyrittiin jakamaan täs-
8
sä modernissa näennäistieteellisessä rasismissa ”roturyhmiin”, jolloin ”rotu” määräsi kansan tai yksilön statuksen. Luonnollisesti tärkeintä oli todistaa erityisesti naapurikansan ja yhteiskuntahierarkiassa pohjalla olevien alemmuus. Frenologian opin perustana oli saksalaisen fysiologin Franz Josef Gallin (1758–1828) teoria mentaalisten toimintojen sijoittumisesta aivoihin. Gallin mukaan esimerkiksi ”mulkosilmäiset” opis-
kelijat menestyvät opinnoissaan paremmin, koska silmien takana olevat aivot pullistavat päätä. Muutenkin mitä suurempi tietty aivoalue on, sitä merkittävämpi se on yksilön persoonallisuuden kannalta. Aivoalueen koko taas heijastuu kalloon, josta voitiin päätellä kraniometrian eli kallonmittauksen avulla mitä ikinä haluttiinkaan. Kallonmittaus eli ihmispääkallon mittasuhteiden tieteellinen tutkiminen on ollut erinomainen keino tutkijan hypoteesien todistamiseksi. On mielenkiintoista tietää, mitä tietyt parametrit ovat edustaneet aikansa tutkijoiden mielestä, joten sukelletaan kallonpoukamiin syvemmälle. Yleisesti ottaen pitkät ja kapeat kallot (dolikokefalit) kertoivat ihmisen kehittyneisyydestä, kun taas lyhyet ja leveät (brakykefalit) olivat rotuoppineiden mielestä alkeellisuuden merkki. Muista faktoista oltiin eri mieltä ja kantaa vaihdettiin valikoivan näkemisen avulla sen mukaan, millaisia kyhmyjä naapurikansojen kalloista löydettiin. Naisten kallot osoittivat joidenkin mielestä heidän olevan miehiä yksinkertaisempia. Tavoitteena on ollut myös havainnoida varkaiden ja väkivaltarikollisten kasvonpiirteitä, jotta voitaisiin ennakoivasti tunnistaa epäilyttävät tyypit jo kaukaa. Ranskalainen kreivi Joseph Arthur de Gobineau systematisoi rotuajattelua teoksessaan ”Essai sur l’Inégalité des Races Humaines (Ihmisrotujen eriarvoisuudesta). Puhtaimpia arjalaisia Euroopassa olivat germaanit, joiden verta virtasi yllättäen porvaristossa enemmän kuin talonpo-
jissa tai työläisissä. Gobineaun opit eivät suosineet myöskään suomalaisia, jotka olivat hänen mukaan ”rumia, laiskoja ja puhtaaseen keltaiseen rotuun kuuluvia”. Friedrich Blumenbachin kallovertailujen tuloksena 1700-luvun lopussa oli syntynyt ajatus suomalaisten mongolisuudesta. Suomeen matkustaneet turistit löysivät lisää ”todisteita” tapaamistaan paikallisista. Suomalaiset olivat flegmaattisia, synkkiä ja leveäkasvoisia. Heidän saavutuksensa kuitattiin johtuvan ainoastaan ”germaanisen yläluokan” sivistyksellisestä vaikutuksesta. ”Rotujen” sekoittumisen mahdollinen hyödyllisyys aiheutti erimielisyyttä. Englantilainen sosialidemokraatti Rosalind Travers tutki rotusuhteita Suomen-matkallaan 1908–1909. Traversin mukaan ruotsalainen yläluokka oli ajanut aikansa ohi – ruotsalaisten ja suomalaismongolien jälkeläiset olivat ”edistyksellisempiä”. Travers tarkkaili erään sosiaalidemokraattisen puolueen naisyhdistyksen kokousta. Siellä vaikutti mm. suomalaisruotsalainen nainen (hyvä ulkonäkö, periaatekeskustelussa tehoton) ja hämäläisnainen (vaalea iho, muuten mongolin ulkomuoto), joka Traversin mukaan ”joutui pinnistämään älyään pysyäkseen keskustelussa mukana”. Julia Jeganova
9
Teksti: Amanda Peltomaa Kuvat: Emily Sharratt
Luetko horoskooppeja?
1% 26 %
Hämäläis-Osakunnan
suuri
uskomuskysely Mitä osakuntalaiset ajattelevat ennustamisesta, horoskoopeista tai juhannustaioista? Mikä on yliluonnollista ja uskotaanko siihen? Hälläpyörä selvitti, mitä kanssaeläjäsi ajattelevat erilaisista uskomuksista.
K
esän alussa avattu uskomuskysely sai hyvän ja kiinnostuneen vastaanoton, ja kesän aikana kysymyksiin vastasi anonyymina yhteensä 93 osakuntalaista. Vastaajien keski-ikä kallistui 26 vuoden puolelle, ja ikäero nuorimpien ja vanhimpien vastaajien välillä oli 22 vuotta. Vastanneista 50 % oli miehiä, 46 % naisia ja muut valitsivat vaihtoehdon ’muu/ en halua kertoa’. Eri tiedekunnat olivat laajasti ja melko tasaisesti edustettuina, mutta selvästi eniten vastauksia tuli matemaattis-luonnontieteellisestä tiedekunnasta (30,3%). Aihe näyttikin herättävän tunteita laidasta laitaan erityisesti heidän keskuudessaan. Toiseksi ja kolmanneksi aktiivisimpia vastaajia olivat humanistisen (16,9%) ja käyttäytymistieteellisen (13,5%) opiskelijat, perää pitivät farmasia ja eläinlääketieteellinen noin yhden prosentin edustuksella. ”Jopa 35% ennustuksen saaneista oli sitä mieltä, että ennustus toteutui joko pian tai pidemmän ajan kuluttua.”
10
7% 0%
66 %
HOROSKOOPPEJA HUVIN VUOKSI Kysely alkoi tiedustelulla horoskooppien lukemistottumuksista. Vastauksista ilmeni heti, että osakuntalaiset lukevat horoskooppeja vain ja ainoastaan huvikseen – jos lukevat ollenkaan. Horoskooppeja lukemattomat vastaajat perustelivat asiaa sillä, etteivät nauti hömpästä tai ole kiinnostuneita aiheesta. Lähes 17 prosenttia myös ilmoitti, ettei lue lehtiä, joissa horoskooppeihin voisi ylipäänsä törmätä. Täytyy myös huomata, että yhteensä kahdeksan prosenttia vastaajista ei ollut ennen kyselyssä olleen tiivistelmän lukemista varmoja tai tietoisia siitä, mikä horoskooppi on. Horoskooppeja lukevista vastaajista 66,7 % selitti tottumustaan vastausvaihtoehdolla ’Ajattelen, että horoskoopit ovat vain viihdyttävää hömppää, mutta luen ne silti mielenkiinnolla.’ ”Ne ovat usein hauskoja, ja tehty niin hyvin, että jokaisen itsetunto paranee. Päivän piristys, ja tuskin ovat vaarallisia.”, eräs vastaaja kommentoi. Vastaajat perustelivat epäluottamuksensa horoskooppeihin karkeasti ottaen kahdella tavalla: joko yleistysten mielettömyyden tai tieteellisten perustelujen puutteen vuoksi, kuten näkyy seuraavista kriittisistä kommenteista: ”En usko että syntymähetki vaikuttaa meihin. Enemmänkin kasvatus, ympäristö ja oma luonteemme määrittelevät meitä.” ”Ne ovat epätieteellisiä.” ’Uskon ja luotan horoskooppeihin. Ne usein myös toteutuvat elämässäni.’-vaihtoehdon valitsi kolme vastaajaa. He kokivat horoskooppien vai-
En lue Luen aina Luen usein Luen silloin tällöin En osaa sanoa
kuttavan erityisesti käytökseen ja luonteenpiirteisiin, vähissä määrin myös kumppanin valintaan ja mielenkiinnonkohteisiin. Horoskooppien myös sanottiin vahvistavan piirteitä, joita toivoisi omaavansa. ENNUSTUKSIA JA ENNEUNIA Enemmistö vastanneista (70,3%) sanoi, ettei heille ole koskaan ennustettu. Yhteensä 25,8 %:lle vastanneista oli ennustettu, ja 2,2 % sanoi maksaneensa siitä. Ennustaminen koettiin vastaajien keskuudessa hupina perheen ja ystävien kesken. Toisaalta ennustuksiin myös uskottiin. Ennustuksen vastaanottaneista jopa 35 prosenttia oli sitä mieltä, että saatu ennustus toteutui pian tai pidemmän ajan kuluttua. Lähes 40 prosenttia kuitenkin koki, ettei ennustus toteutunut eikä niin tulisikaan käymään. ”Ennustuksen teki kaverini sormuksella. Siinä ennustettiin mitä sukupuolta ja montako lasta saan. Ennustus kyllä toteutui. Olen nähnyt hänen tekevän samanlaisen ennustuksen yhdelle toiselle kaverilleni ja sekin toteutui. Hän teki sen aikoinaan muutamaan kertaan ja sai aina ”Aina oli luvassa tosirakkautta ja rahaa. Edelleen köyhä sinkku.” – Yksi vastaajista
11
Vanhan perinteen mukaan käen kukkumiskerrat sanelevat vuodet hääkellojen soittoon.
samat 5 lasta tälle kaverille! Mutta aina hänkään ei ole onnistunut tässä ennustuksessa, on sanonut näin.” ”Uudenvuoden ja juhannuksen taikoja tuli lapsena tehtyä. Aina oli luvassa tosirakkautta ja rahaa. Edelleen köyhä sinkku.” Vastaajat, joille ei oltu ennustettu, eivät olleet kiinnostuneet asiasta vastaisuudessakaan; ’En halua, sillä en usko ennustuksiin’ (50 %) ja ’En halua, sillä aihe ei kiinnosta minua’ (25,8 %) olivat suosituimmat vastausvaihtoehdot. 13,6 % valitsi vaihtoehdon ’Haluaisin, mutta tuskin toteutan sitä’. ”Se pieni pelko, että sinänsä ihan huuhaaennustus veisikin yöunet ja vaikuttaisi elämään jollakin tavalla pelon tms. kautta.” ”En halua maksaa turhasta, vaikka olisi joskus hauska kokeilla läpällä.” Eräs osakuntalainen jakoi kokemuksensa myös toteutuneesta enneunesta: ”Pienestä tytöstä asti keräsin aina seitsemän kukkaa tyynyn alle. Viimeisenä kertana kuin tein niin, näin ensimmäisen kerran unen tulevista häistä, mutta sulholla oli aurinkolasit päässä. Parin kuukauden päästä tapasin nykyisen avomieheni joka näytti kyllä yllättävän samalta kuin unen mies :) Eipä ole tarvinnut juhannustaikaa tehdä sen koommin.” Mikä on ennustamista? 1 (leikkiä, kansanperinnettä) 100 %
2
4
3
”Kaikki edellä mainitut ovat täysin sataprosenttisesti huuhaata ja huvitusta (jos sellaisesta huvista nauttii).” ”Nuohan eivät absoluuttisesti sulje toisiaan pois...” Kyselyssä pyydettiin myös arvioimaan erilaisia asioita asteikolla yhdestä (leikkiä, kansanperinnettä) viiteen (ennustamista). Eniten leikiksi koettiin erilaisiin juhliin liittyvät perinteet, kuten uuden vuoden tinanvalanta, jolle 77,5 prosenttia vastaajista valitsi arvon yksi. Eniten ennustamiseksi koettiin astrologiset kartat, jolle arvon 5 antoi viidennes vastaajista. ARKIPÄIVÄN USKOMUKSET Vastaajat laitettiin myös arvioimaan, missä menee raja ennustamisen ja kansanperinteen välillä (heräsi myös kysymys, onko sitä laisinkaan): ”Omaan kulttuuriin liittyvät taiat (juhannus, uusi vuosi) tuntuvat enemmän kansanperinteeltä kun taas vieraan kulttuurin perinnetavat vaikuttavat helpommin ennustamiselta, koska niiden taustoja en tunne niin hyvin.” ”Ajattelen ennustamiseksi sen että jokin toinen ihminen analysoi jotain minusta itsestäni jonkin välillisen esineen kuten tarot-korttien avulla.” 5 (ennustamista)
80 % 60 % 40 %
JA T VE KI
KÄ M
KR I
NU JA
NO PA T
ET UN
ST AL LI M T EN JA (U M UR UO T KA DO EE T SV OJ T) EN PI SÄ IR ÄI TE LM ET IÖ T JA PE LU LI ON -T TO AI TA RO TAS KO TR RT OL IT OG IS ET KA RT AT
OT M
PO EN TE
TA I IN HV
KA
ER
AT TA I NU S
AN JU H
NA TI
12
NV AL
AN
TA
0%
RO T
20 %
On olemassa paljon sanontoja, jotka ennustavat tulevaisuutta ja neuvovat käyttäytymään tietyllä tavalla siihen vaikuttamiseksi. Vastaavat sanonnat ovat arkipäivän uskomuksia, jotka usein elävät paitsi suullisina perhe- ja ystäväpiireissä, myös populaarikultturissa. Vastaajille tutuimpia uskomuksia olivat epäonnennumero 13 (tuttu 98,9 prosentille vastaajista), mustan kissan sekä tikapuiden alittamisen tuoma epäonni (97,8%) sekä toivomus tähdenlennon nähdessä että peilin särkemistä seuraava epäonni (molemmat 95,5%). Tuntemattomin oli ”oikean käden kutina tietää kuluja, vasemman tuloja”, sillä lausahdus oli tuttu vain kahdelle vastaajalle. Avoimissa kommenteissa kerrottiin omasta suhtautumisesta arkipäivän uskomuksiin: ”En usko näihin, mutta puuta tulee välillä koputettua. Tapa on tarttunut äidiltä.” (Uskomus: ’Koputa kolmesti puuta, jos haluat estää pahan asian toteutumisen.’) ”Olen sunnuntailapsi ja yritän uskotella itselleni, että olen muita onnellisempi. Selviytymiskeino sekin tässä kurjuudessa.” (Uskomus: ’Sunnuntaina syntyneet ovat onnellisimpia.’) ”Korun lukon laskeutuessa alan aina miettimään että tumma vai vaalea, kukakohan tutuistani se voisi olla.” (Uskomus: ’Kaulakorun lukon hilautuessa eteen vasemmalle vaalea henkilö ajattelee sinua; lukon
hilautuessa oikealle eteen tumma henkilö ajattelee sinua.’) Myös osakuntalaisilta ja heidän lähipiiristään löytyi kansanviisauksia joka lähtöön: ”Jos silmäripsi putoaa kasvoille, sen läppäiseminen tuo onnea. Puhaltaessa sen sormenpäältä saa toivoa jotain. Toive toteutuu, jos silmäripsi irtoaa sormenpäästä.” ”Jos täytät vesilasia, jossa on jo valmiina vettä, saat änkyttäviä lapsia.” ”Kesän ensimmäisen käen kukkumiskertojen määrä kertoo vuodet siihen, koska menee naimisiin – tai jos on jo naimisissa, siihen koska kuolee.” ”Jos käytät sanaa ”ääretön” arkipuheessa, matemaatikko jossain alkaa itkeä.”
”Tähdenlennon nähdessä saa toivoa.”
13
Uskotko yliluonnolliseen avoimesti?
10 % 31 %
7% 2%
14 %
36 %
SALALIITTOTEORIAT Kyselyssä selvitettiin myös, millaisista salaliittoteorioista osakuntalaiset ovat kuulleet ja uskovatko he niihin, mutta salaliittoteorioiden valtava kirjo aina ufoista sotien syntyhistorioihin sai vastaajat mietteliäiksi. Seuraava lainaus tiivistää enemmistön tunnot: ”En varsinaisesti usko mihinkään tiettyyn salaliittoteoriaan, mutta toisaalta en myöskään usko, että suurelle yleisölle aina kerrotaan kaikista tapahtumista kaikkea (ja joskus tietoa vääristellään). Voi olla, että joissakin tapauksissa taustalla on ollut tekijöitä, joista halutaan vaieta. Asiat ovat harvoin niin mustavalkoisia kuin kummassakaan ääripäässä voisi näyttää.” Toisaalta mahdollisia salaliittoja ei tarvinnut kaikkien mielestä hakea kaukaa. ”Miksen uskoisi. Olen havainnut salaseuroja jopa osakunnan sisällä. Päättävät etukäteen porukalla päävirkailijat ja hallituksen ynnä kaiken muun tärkeän.” YLILUONNOLLISUUS JA SIITÄ PUHUMINEN Yliluonnolliseen kertoi uskovansa noin viidennes vastaajista. Noin 28 prosenttia ei osannut sanoa kummalle puolelle kallistuu, ja yli puolet vastanneista, 52,8 prosenttia, ei usko yliluonnolliseen. Yliluonnollista ei terminä kuitenkaan määritelty ky-
14
Kyllä, keskustelen aiheesta mielelläni ja vähintään läheiseni tietävät asiasta Kyllä, mutta en puhu aiheesta, ellei joku kysy En puhu asiasta muiden kanssa, sillä se on henkilökohtaista En puhu asiasta muiden kanssa, sillä en ole varma muiden reaktiosta En osaa sanoa Muu
selyssä etukäteen, vaan tehtävä jätettiin vastaajien itsensä kontolle. Vastauksista näkyy, kuinka erilaisia ajattelumalleja osakunnankin kokoisen yhteisön sisälle mahtuu: ”Yliluonnollisuus on sitä, mikä jää kun poistetaan meitä ympäröivä fyysinen todellisuus.” ”Jotain runoilijoiden jorinoita.” ”Ei sitä ole. Kaikki mikä kuuluu luontoon (ja kaikki, mitä maailmassa on, kuuluu ymmärtääkseni luontoon), on luonnollista, joten mikä voisi olla ”yliluonnollista”?” ”Aistein ja empiirisesti havaittavaa todellisuutta korkeampi todellisuus.” ”Tarvetta hakea/keksiä lohdutusta tai uskomuksia omasta päästä.” ”Jotakin, mikä tapahtuu (tai on olemassa) luonnonlakien vastaisesti. Syy- ja seuraussuhteen puuttuminen.” ”Tähän on vaikea vastata, sillä usko ja uskonnot ovat mielestäni eri asia kuin uskomukset. Usko on paljon muutakin kuin usko yliluonnolliseen, kun taas uskomukset pohjautuvat mielestäni vain näihin vau-tunteen antaviin yliluonnollisiin kokemuksiin.”
nen luontokokemus - voi uskoa avoimesti. Uskoa ei pidetä kuitenkaan korostetusti esillä, sillä vastaajien mielestä keskustelut tunteita herättävästä aiheesta ajautuvat herkästi väärinymmärryksiksi ja väittelyiksi. ”Aiheesta on vaikea puhua useiden ihmisten kanssa. Koen että ihmisillä on usein liian jyrkkiä mielipiteitä, jolloin keskustelu muuttuu pian yksipuoliseksi.” ”En puhu yliluonnollista asioista merkityksessä ’taikausko’, mutta teologina tulee kaveriporukassakin pohdittua kristinuskon piiriin kuuluvia yliluonnollisia asioita.” ”Oman näkökulman tyrkyttäminen ja parhaana pitäminen on ärsyttävää. Niin sosiaaliset suhteet kuin maailman tila olisi rauhallisempi kun kaikki antaisivat toisen ajatella omalla tavallaan – niin kauan kuin se ei vahingoita ketään.”
Vastaajien enemmistö ei usko yliluonnolliseen, ja heille erityisen tärkeää olikin loogisuus sekä tieteen merkitys. Vastaajia ei kuitenkaan voi niputtaa yhdeksi samanmieliseksi joukoksi, sillä yliluonnollisuus käsitettiin useilla tavoilla, ja siten myös perustelut olivat moninaiset: ”Koska ne ovat höpöä. Jos uskoisin yhteen yliluonnolliseen, ei olisi syytä olla uskomatta muihin.” ”Mielestäni kaikki tapahtumat ja asiat tässä maailmankaikkeudessamme ovat luonnollisia omalle maailmankaikkeudellemme. Niille on siis olemassa jokin selitys jonka ihminen voi periaatteessa ymmärtää.” ”Uskon, että luonto ohjaa elämää niin maapallolla kuin universumissakin. Kaikki ilmiöt ovat siis luonnollisia, mutta emme ihmisinä vielä ymmärrä niitä kaikkia.” ”Uskon tieteeseen.”
Jumala tai jumalat, henget, kummitukset ja kohtalo olivat yliluonnolliseen uskovan viidenneksen useimmiten mainittuja uskon kohteita. Muutamia mainintoja keräsivät myös maa ja luonto, enkelit sekä sielu. Suurin osa koki, että yliluonnolliseen - olipa se sitten uskonnon jumala tai yliluonnolli-
15
Lazarus Ercker: Alkemistin työpaja, 1580
MONET TIETEELLISEN VALLANKUMOUKSEN ALKUUNPANIJAT HARJOITTIVAT ALKEMIAA
Alkemian lyhyt oppimäärä Alkemian avulla väitetään pystyvän tekemään kultaa ja elämään ikuisesti. Voisi siis luulla alkemian kiinnostavan nykymaailmassa, jossa rikkauden ja nuoruuden ihannointi on läsnä joka puolella. Kuitenkaan iltapäivälehdissä ei horoskooppien vieressä ole päivittäistä alkemiapalstaa.
A
lkemia määritellään yleensä pseudotieteeksi, jonka tarkoituksena on muuntaa epäjalo metalli kuten lyijy kullaksi tai muuksi jalometalliksi. Ikuisen elämän tai nuoruuden mahdollistavan eliksiirin löytäminen mainitaan
16
myös usein. Alkemian harjoittamiseen liittyi aina salaperäisyyden verho, jonka takana erilaisin menetelmin yritettiin saavuttaa suuri teko eli kullan transmutaatio.
Alkemiasta voidaan erottaa kaksi puolta. Yksi on henkinen, johon liittyi paljon mystiikkaa ja jossa kullan valmistus oli vertaus henkiseen kehitykseen. Toinen on tekninen puoli, jossa kullan valmistukseen pyrittiin konkreettisesti. Etenkin teknisellä puolella oli merkittävä osuus kemian kehityksessä, ja alkemialla lienee ollut osuutta myös muiden luonnontieteiden kehityksessä. Alkemiassa yhdistyvät kolme eri maailmankuvaa, joiden juuret ovat antiikin hellenistisessä filosofiassa: mekaaninen, aristoteelinen ja maaginen. Etenkin eurooppalaisen alkemian maaginen perusta oli Hermes Trismegistoksen kirjoituksissa, jotka tulivat Eurooppaan Konstantinopolin valloituksen jälkeen 1453. Hermes Trismegistoksen uskottiin eläneen Mooseksen ajan Egyptissä. Alkemiaa kutsuttiin myös hermeettiseksi opiksi. Hermeettinen tarkoittaa myös ilmatiivistä. Tämä merkitys on perua alkemistien laitteistoista, joilla tehtiin kokeita kaasuilla. ALKEMIAN historia alkoi Aleksandriasta. Aristoteleen neljän alkuaineen teoria, eräät hellenistisen filosofian opit ja erilaiset uskomukset jalometalleista yhdistyivät egyptiläisten käsityöläisten metallinkäsittelytekniikoihin. Metallien uskottiin ikään kuin kypsyvän maassa ja kullan olevan täydellisin muoto tässä prosessissa. Aristoteleen teorian mukaan alkuaineen oli mahdollista muuttua toiseksi, ja alkemistit uskoivat, että olisi kenties mahdollista nopeuttaa luonnon metallien kypsymisprosessia kullaksi. Alkemian hellenistinen vaihe jatkui islamin nousuun saakka. Islamin vallatessa entisiä hellenistisiä alueita siirtyi alkemian perinne arabeille. Alkemian islamilaisen vaiheen aikana saapui luultavasti Kiinasta silkkitietä pitkin vaikutteita, jotka yhdistyivät kreikkalaisten ajatuksiin. Kiinalaisessa alkemiassa
etsittiin kullan valmistamisen lisäksi elämän eliksiiriä ja sen kautta kuolemattomuutta. Arabeilla oli metalleista omat teoriansa, mutta ne kuitenkin perustuivat aristoteeliseen teoriaan. Transmutaation mahdollisuuteen uskottiin vielä melko paljon, mutta eräät alkemistit torjuivat transmutaation mahdottomana. Viisasten kivi, mystinen kemikaali tai esine liitettiin transmutaatioon ja ikuiseen elämään. Arabiankielisten tekstien ja niiden käännösten levitessä 1100-luvulla Eurooppaan myös alkemiaa käsittelevät kirjoitukset herättivät eurooppalaisten mielenkiinnon. Sanat alkemia ja kemia onkin johdettu arabian sanasta al-kimiya. Euroopassa alkemia sai lisää mystisiä piirteitä, mutta sen myötä kehittyivät myös käytännön tekniikat, joista eräät ovat jääneet elämään kemiassa – esimerkiksi tislaustekniikka, jonka avulla alkemistit eristivät etanolin. Sen vesiliuosta he kutsuivat nimellä aqua vitae. Muita nykypäivään säilyneitä alkemian tuloksia ovat muun muassa liköörit ja aqua regia eli kuningasvesi. Alkemiaa kohtaan tunnettiin epäluuloa huijarien takia. Alkemistien epäonnistuessa tavoitteissaan lukuisat huijarit vahvistivat alkemiaan liittyvä petoksen leimaa. Monessa paikassa alkemian harjoittaminen kiellettiin jopa kuolemanrangaistuksen uhalla. Lopulta alkemia jäi tieteellisen vallankumouksen jalkoihin 1600-luvulla. Kuitenkin monet tieteellisen vallankumouksen alkuunpanijat harjoittivat alkemiaa. Muun muassa fyysikko Isaac Newton (1642-1726) kirjoitti paljon alkemiasta. ASTROLOGIAAN verrattuna alkemiaan ei törmää joka päivä. Syitä lienee monia. Aikojen kuluessa rehelliset käytännön alkemistit siirtyivät kemiaan ja luultavasti huomasivat saavansa sen kautta enemmän rikkauksia kuin transmutaatiolla. Nykytekniikalla transmutaatio on kuitenkin mahdollista. Ydinreaktorissa voi valmistaa radioaktiivista kullan isotooppia. Rikastumisen voi kuitenkin unohtaa, sillä sen puoliintumisaika on lyhyt ja valmistaminen kallista. Väinö Katajisto
17
asuntoloiden keitaat Juttusarjassa tutustutaan osakunnan asuntoloiden lähiravintoloihin.
Ravintola Ida Tässä numerossa tutustumme idyllisen Pohjois-Haagan lähiössä sijaitsevien opiskelija-asuntoloiden lippulaivan Ida Aalbergin tien ravintolatarjontaan. Alueen opiskelijoita ilahduttaa asuntoloiden kanssa samaan aikaan valmistunut Ravintola Ida (muiden ravintoloiden puuttuessa alueen välittömästä läheisyydestä).
A
lunperin opiskelijaravintolana palvellut Ravintola Ida on päivittänyt palvelukulttuuriaan unicafemaisesta sisään-ulos –ruokailusta täyspäiväiseen illanistujaiskulttuuriin. Vaikutteita on selvästi otettu muiden lähiöiden kantabaareista, vakiasiakkaiden viihtyvyyttä unohtamatta. Ravintola Idan kehitystä voidaankin pitää esimerkkinä alueen kehityksestä – huippumodernista jokseenkin kulahtaneeksi. Ravintolan sisustus on pelkistetty. Seinustoja vierustavat vanhanaikaiset loosit tarjoavat vähän istumapaikkoja ja paljon tyhjää tilaa. Kaksi biljardipöytää ja raha-automaattiyhdistyksen pelikoneet rikkovat sunnuntaipäivän hiljaisuutta, baarin juomahyllykön tuodessa kaivattua väriä ravintolan ilmeeseen. Kokonaisuus on avantgardemainen. Ravintolan takaosassa on entinen monitoimitila, joka nykykäytössään muistuttaa lähinnä Bada Bing -klubin takahuonetta ringissä istuvine miehineen. Erikoisuutena mainittakoon lisäksi ravintolan vastakkaisille puolille sijoitetut suuret puuterassit, jotka mahdollistavat auringosta nauttimisen aamuin illoin. RAVINTOLAN ruokatarjonta on tuttua ja turvallista: pizzaa, kebabia, leikkeitä ja salaattia. Testiryhmä pidättäydyi turvallisiksi todetuissa pizzoissa. Palvelu pelasi ja pizzat tulivat ajallaan. Vaikka
18
pizzoissa ei pienen öljyisyyden lisäksi juuri vikaa ollut, aterian paras anti oli kuitenkin itse pizzapohja, joka olivat yllättävän hyvin valmistettu. Vaikka ruokatarjonta ei yllätyksiä tarjoa, eivät ruokien hinnatkaan päätä huimaa – pizzasta päiväsaikaan veloitettu 3,90 euroa lähestyy jo opiskelijaruokalan hintoja, ainakin ateriakokoon suhteutettuna. Myös kebab on kohtuuhintainen; leikkeet taas ovat tyyriimpiä. Tässä mielessä Ravintola Ida palvelee yhä alkuperäistarkoitustaan – jos ei opiskelijaravintolana, niin ainakin opiskelijaystävällisenä ravintolana.
lyhyesti §perushyvä pizzapaikka §jännä sisustus §kantakapakan meininkiä Olga Penkkilä
Terassit lienevät kesäisin täynnä naapurista valunutta ylioppilaslakkikansaa
VAIKKA Ravintola Ida on nimellisesti ravintola, sen parasta antia lienevät kuitenkin illanviettomahdollisuudet, tarkemmin sanottuna etkojen ja jatkojen välietappina toimiminen. Oluttuoppi kustantaa neljä euroa, ja kanta-asiakkaille vielä vähemmän. Vaikka sisätilojen tietty nuhruisuus
ja kantiksilla ripotellut loosit saattavat estää pitkäaikaisen viihtymisen, terassit lienevät kesäisin täynnä naapurirakennuksista valunutta ylioppilaslakkikansaa. Tekemistä ravintolassa illanistumisen lisäksi on niukasti. Televisiossa pyörii Nelonen Pro, joka näyttää pallopelit niistä kiinnostuneille. RAYautomaatit ja biljardipöytä taas tarjoavat jännitystä elämään niin kauan kuin kolikoita riittää. Ravintolan nurkassa on esiintymisalue, mutta esimerkiksi
keikkailmoituksia ei ole saatavilla. Ravintola Ida ei siis ole Läntisen suurpiirin lahja maailmalle, vaikka vajaan neljän euron pizza saattaakin sunnuntaiaamuna vaikuttaa sen pelastajalta. Ravintola on kuitenkin jo 40 vuoden ajan palvellut Idan asukkaita – ajasta jolloin se oli lähiöopiskelija–asumisen mallialue aina nykypäivään asti – ja ansaitsee siitä huomionosoituksen. Samu Vuorinen
19
Teksti: Anna Valjakka
Kokemus
OHO! Oliko se UFO? Suomen Ufotutkijat ry kertoo, miten kuuluu toimia nähdessään ufon.
J
okainen tehty havainto on tärkeää saattaa Suomen Ufotutkijat ry:n tietoon. Tuntemattoman lentävän esineen näkemisen varalta mielesäs on hyvä pitää seuraavaa muistilistaa: • • • • • • •
Liikkuuko kohde tasaisella nopeudella? Pyöriikö kohde? Missä ilmansuunnassa kohde näkyy? Miten kohde katoaa näkyvistä? Loistaako kohde valoa? Kuuluuko kohteesta ääntä? Tuntuuko lämpöä tai hajua?
• Onko kohteella vaikutusta eläimiin? • Aiheuttaako kohde pelkoa tai muita psyykkisiä vaikutuksia? JOS JOUDUT sieppauksen tai kontaktin kohteeksi, tehdään ilmoitus ns. kontaktihavainnosta. Kiinnitä tällöin huomiota seuraaviin asioihin: • Saitko olentoihin katsekontaktia? • Olitko niihin keskusteluyhteydessä? • Siepattiinko sinut alukseen? • Tehtiinkö sinulle tutkimuksia? • Saitko olennoilta viestejä tai tietoja? Mitä?
Suomen ufotutkijat ry – Ufotutkimusta Suomessa SUOMEN Ufotutkijat ry perustettiin Tampereella vuonna 1973. Jäseniä on yli 250 ympäri Suomen. Osa jäsenistä toimii ufotutkijoina. Yhdistyksen tarkoituksena on ufotutkimus, ufotietouden hankkiminen ja levittäminen sekä ufotutkijoiden koulutus. Jäseneksi voi liittyä kannattaja- tai tutkijajäsenenä. Tutkijajäseniltä edellytetään ufoaiheisen testin läpäisyä. Jäsenmaksu vuonna 2015 on 30 euroa. Lisätietoa: www.suomenufotutkijat.fi
20
“UFOJA JA MUITA PARANORMAALEJA ILMIÖITÄ SAA KÄSITELLÄ SUOMALAISTEN KORKEAKOULUJEN GRADUISSA JA VÄITÖSKIRJOISSA, KUNHAN EI VÄITÄ, ETTÄ NE OVAT TODELLISIA.” - Tapani Koivula, ufotutkija ja luennoitsija, 2009
Paranormaalia toimintaa
H
eräsin tässä keväällä siihen, että parapsykologia on aito tieteenala. Ruotsissa on alaan liittyvä psykologian professuuri. Suomessakin siihen on tehty aloite. Suomessa toimii kuitenkin aktiivisesti poikkitieteellinen parapsykologinen instituutti ja parapsykologinen tutkimusseura. Tutkimuksen saama avustus Suomessa on pienentynyt. Parapsykologia tutkii eläinten ja ihmisten väitettyjä yliluonnollisia kykyjä kuten telepatiaa, selvänäköä sekä kummitteluilmiöitä. Keväällä tutkiessani asioita sain kuulla luotettavilta kavereiltani sangen omakohtaisia kokemuksia muun muassa enneunista ja kummittelusta. Nämä tuntevani kaverit eivät tunnetusti kärsi psykoosista tai vakavista mielialahäiriöistä. Siksi nämä ovatkin sangen mielenkiintoisia, ja mielestäni ainakin laittaa pohtimaan sitä, mitä tunnemme maailmasta ja kuinka monisyinen maailma voikaan olla. YKSI tuttavani naapuri näki ennen syntymääni unta ihmisen kuolemasta. Tässä unessa tuttavani äiti kuoli. Uni toteutuikin, mutta hivenen toisin. Parin vuoden kuluttua tuttavani naapurin oma äiti kuoli. Toinen tuttuni näki aamulla utuisen pään, jolla oli selvästi hänelle läheisen ihmisen kasvot. Samana päivänä hänelle oli selvinnyt, että tuo ”ilmestynyt” henkilö oli kuollut edellisenä iltana. Sama tuttuni oli nähnyt myös erään nuoren miehen haamun talossa, missä tämä ihminen oli tappanut itsensä. Olen kuullut ihmisiltä paljon muistakin tapauksista, jotka eivät ole välttämättä järjellä selitettävissä. Helpostihan nämä voisi selittää sillä, että ihminen ajattelee vain jotakuta henkilöä paljon
tai on kuullutkin jotakin, mitä ei muista. Silti liian moni ajattelee maailmaa mielestäni turhan yksioikoisesti ja kuvittelee, että tunnemme sen hyvin. Kriittinen toki tulee olla. Martti Rajamäki
Autumn Skye Morrison: Remembering Eternity, 2010
21
Martini
Isännän drinkkivinkki
Kolumni Veera Tarmo
AINESOSAT
TARVIKKEET
• • • •
• • • •
Kuiva Vermutti 1 cl Gini 6 cl Oliivi tai sitruuna Jääpaloja
Smokki Cocktail-sekoitin Siivilä Cocktail-lasi
Klassinen ja helppo drinkki. Pukeudu smokkiin, lisää sekoittimeen jäitä, kaada viinat jäiden sekaan ja ravista. Kunnollisen ravistuksen jälkeen siivilöi neste cocktail-lasiin jättäen jäämurska shakeriin. Lopuksi lisää lasiin oliivi tai sitruunanpala. Nauti! Antti Artjoki Osakunnan isäntä
22
Rakkaudesta horoskooppeihin
U
skotko horoskooppeihin? No en. Olenhan tiedostava nuori nainen kaupungista, enkä mikään taivaankappaleiden liikkeistä hullaantuva maalaismorsian. Luetko horoskooppeja? Välillä, ja silloin ne kyllä haluamattani pitävät pelottavan hyvin paikkansa. Tämän päiväisessä horoskoopissani sanotaan seuraavaa: ”Et tahdo saada kunnon otetta sellaisiin asioihin, joiden motivaatio on kateissa. Ellei joku asia ota sujuakseen, niin jätä se mieluummin tältä päivältä hoitamatta, sillä elämäsi kannalta menestyksellistä on vain mielekäs tekeminen.” (www.astro.fi) Niinpä! Kevään viimeinen essee ei tahdo millään tulla kirjoitetuksi, ja Helsinki tarjoilisi tänä aurinkoisena päivänä nimenomaan mielekkäämpää ohjelmaa siellä sun täällä. Onko sitten niin, että horoskooppien laatijat osaavat taivaankappaleiden asentoja – tai alan termein, astrosäätä – seuraamalla ennustaa, milloin minulla ja miljoonalla muulla jousimiehellä on motivaatio hukassa? Ei, suurella osalla meistä ajattelevista olennoista on vain ehkä tapana muovata omat asiamme sopiviksi horoskoopin asettamaan muottiin. Kuinka helppo tapa saada anonyymi vahvistus omille ajatuksille ja teoille! Minun kohdallani horoskooppi antaa joskus myös myönnytyksen lykätä velvollisuuksien hoitamista… Yksi jos toinen kaltaiseni kaupunkilaishipsteri kurkistaa salaa Image-lehtensä ja chai-lattensa lomasta naistenlehden horoskooppi-osiota, kun hän on ihastunut tai rakastunut. Mikä autuus ja optimistisuus hänet valtaakaan, kun horoskooppi kertoo tulevaisuuden olevan valoisa ja elämän tarjoavan vaaleanpunaisia vaahtokarkkeja. Ja jos horoskooppi onkin täynnä epätoivoa ja palaneita pannukakkuja, saadaan ne omassa päässä yleensä helposti assosioitua muihin elämän osa-alueisiin. Vaihtoehtoisesti on tietysti helppo myös sivuuttaa horoskoopin uhkaavat sanat tuhahtamalla ”kuka näihin-
kin uskoo” ja jatkaa kuuman juoman siemailua älykkökolumni seuranaan. Pääasia, että toivo mielitietyn vastakaiusta säilyy yhtä puhtaana kuin hipsterin älyluurin näyttö. Horoskoopit eivät kerro mitään elämästämme – elämämme tuppaa sen sijaan pyörimään lukemamme horoskoopin mukaan.
23