Issuu

ERILLÄÄN 2/2020

ERILLÄÄN Eristäytynyt, erotettu, syrjäinen, hajallaan, erillinen, toisaalla, vapaana, yksi yhtäällä synonyymit. fi

PÄÄKIRJOITUS

HETKI ERILLÄÄN

Vuoden 2020 toisen Hälläpyörän sivut ovat nyt käsissäsi. Tällä kertaa lehteä on tehty poikkeusoloissa, erillään, mutta samalla yhdessä – esimerkiksi numeron podcast-jutussa, jossa kaksi toimittajaamme ”vaihtoivat” podcasteja keskenään. Pidimme aiemmin keväällä etäpalaveria toimituksen kanssa lehden aiheesta etsien jossain määrin positiivista näkökulmaa, positiivista sanaa tähän poikkeustilanteeseen. Samalla pohdimme miltä maailma näyttäisi toukokuun lopussa tai kesäkuun alussa, kun lehti löytää painosta tiensä osakuntalaisten käsiin. Neljä kertaa vuodessa ilmestyvä lehti ei mahdollista tarttumista juuri tämän hetken kaikkein ajankohtaisimpiin asioihin vaan on katsottava jossain määrin taakse päin. Pohdimme sitä, ovatko kaikki jo lehden ilmestymisen

aikoihin täysin kyllästyneet lukemaan aiheista korona, poikkeustila, eristys, etätyö, etäkoulu, jne. Toisaalta pohdimme sitä, että on mielenkiintoista tallentaa ajatuksia, tunteita ja tilanteita tästä täysin poikkeuksellisesta ajasta, jossa elämme. Tästä numerosta löydätkin muun muassa kokemuksia eri maiden opiskelijoiden arjesta keväällä 2020 sekä pohdintaa siitä, miten kriisejä voi käsitellä meemien avulla. Lehden juttujen myötä kurkistetaan myös yksinäisyyden aiheeseen eri näkökulmista. Yksinäisyys on monen elämässä saattanut korostua erityisesti tänä poikkeuksellisena keväänä, mutta toisaalta yksinäisyys ja erillään olo on arkea monille myös korona-ajan ulkopuolella. Kesän kynnyksellä poikkeustilan sanelemat rajoitukset ovat hiljalleen väistymässä, ainakin osittain ja monille

tarjoutuu ehkäpä mahdollisuus palata harrastusten ja tekemisten pariin, jotka eivät ole hetkeen olleet mahdollisia. Mitä sinä odotat eniten ”paluulta arkeen”? Ehkä se on jotain ihan yksinkertaista ja arkipäiväistä. Jotakin, joka on aiemmin ollut itsestäänselvyys. Muutama vuosi sitten, lämpimänä ja kauniina kesänä, itselläni oli hieman toisenlainen kokemus erillään olosta. Jouduin viettämään yli kuukauden kesästä sairaalaosastolla. Yksi ensimmäisistä asioista, jotka tuon jakson päätyttyä tein, oli paljain jaloin kävely nurmikolla. Mukavia lukuhetkiä ja nautinnollista kesää! Tampereella 11.5.2020 Anna Jarske-Fransas

SISÄLLYS

KUSTANTAJA Hämäläis-osakunta PÄÄTOIMITTAJA

ANNA JARSKE-FRANSAS Pääkirjoitus

AINO LEHTINEN Toiminnanohjaajan terveiset

LEHDEN TIEDOT

Anna Jarske-Fransas TOIMITTAJAT

Osakunnalla tapahtuu

EERO TAIPALE Osakunnan yhteinen mielialapäiväkirja

KANERVA MATVEINEN Inspehtori emeritus Petri Pellikan haastattelu

AYANO HONDA Camino, the journey of the soul

Seija Dippa Sari Eestilä Vladimir Heiskanen Anna Isotalo Väinö Katajisto Kanerva Matveinen Ella Rantanen Jukka Solehmainen Eero Taipale OIKOLUKU Sari Eestilä Otto Fransas Vladimir Heiskanen Anna Jarske-Fransas Jukka Solehmainen TOIMITUKSEN SÄHKÖPOSTI

hallapyora@gmail.com TAITTO, KANSIKUVA Anna Mäkelä

Miten koronavirus on vaikuttanut opiskelijoiden elämään maailmalla?

ULKOASU Ella Rantanen

EERO TAIPALE Kriisimeemien anatomiasta

VLADIMIR HEISKANEN Huone täynnä kylmää — pohdintaa yksinäisyydestä

JUKKA SOLEHMAINEN Dokkōdō — yksin kulkemisen taito

JANETTE VÄLIMÄKI Toimittaja testaa — kansallispuvun tekeminen (Osa 2)

SARI EESTILÄ JA VLADIMIR HEISKANEN Podcastit vaihtoon — arvioita ja ajatuksia

ANNA JARSKE-FRANSAS Don't panic

PAINO Picaset Oy PAINOS 630 kpl PRINTIN ISSN 1795-3634

Hälläpyörä on Helsingin yliopiston Hämäläis-Osakunnan lehti ja ilmestyy neljä kertaa vuodessa.

TOIMINNANOHJAAJAN TERVEISET

Jotta kestää olla erillään, täytyy ensin päästää irti Olen pohtinut viime aikoina paljon sitä, miten täytyy pystyä päästämään irti, jotta voi sietää erillään olemista. Koin itse hyvin nopeatempoisen fyysisen erkaantumisen osakuntaelämästä: yhtenä päivänä istuin toimistossa, toisena olin kanta-alueella ja Uudenmaan raja oli suljettu. Osakuntaelämä, tämä vuosi ja siihen liittyvät haaveet eivät kuitenkaan noin vain jääneet rajan toiselle puolen, vaan kaipuu ja menetyksen tunne ovat vaanineet arjessani joka päivä viimeisen viiden viikon ajan. Opinnoissani mietin usein, että on olemassa mielenterveyden kannalta tärkeitä taitoja, joita meille harvoin kotikasvatuksessa tai koulussa opetetaan. Tarkoitan näillä erilaisia mielenhallinnan keinoja, kuten epävarmuuden sietämistä, itsemyötätuntoa tai kykyä

rauhoittaa pään sisällä käyvä kohina ennen nukkumaanmenoa. Oma veikkaukseni on, että moni oppii aikuistumisen myötä näitä taitoja eri muodoissaan, mutta ei tarkalleen tiedä, mistä on kyse. Näihin mielensisäisiin, usein nimeämistä vaille jääviin taitoihin lukeutuu mielestäni myös irti päästämisen taito ja kyky päästä pettymyksistä yli. Pettymykset herättävät voimakkaita tunteita, jotka eivät usein laannu yhdessä yössä. Osakuntakevään tapahtumien peruuntuminen on ollut minulle ajoittain kuin pään päällä leijuva ukkospilvi. Pahan mielen vallitessa tulee käytettyä sellaisia kognitiivisiksi coping-keinoiksikin kutsuttuja mielensisäisiä menetelmiä, jotka eivät tarkemmin tarkasteltuna ainakaan edistä yli pääsemistä. Näitä ovat muun

muassa itsesäälissä vellominen, jatkuva murehtiminen ja kauhuskenaarioiden maalailu. Olen myös moneen kertaan harmitellut sitä, miten mikä tahansa muu kevät olisi ollut parempi ajankohta Korona-kriisille, ja miettinyt esimerkiksi, olisinko mieluummin luopunut toimarikeväästä vai ensi kevään vaihto-oppilaskokemuksesta. Tällaisilla puntaroinneilla ei loppujen lopuksi ole mitään väliä, koska ennemmin tai myöhemmin tulee aika kohdata karu totuus: vaikka kuinka haluaisimme, ihminen ei täysin kontrolloi sitä, mihin suuntaan elämä milloinkin menee. Miten siis voi sietää epävarmaa tilannetta, päästää irti suunnitelmista ja saada vaikeat tunteet käsiteltyä? Siinäpä vasta pähkinä purtavaksi. Ensimmäinen askel

TOIMINNANOHJAAJAN TERVEISET

on ehkä se, että antaa itselleen luvan siihen, että jonkin aikaa saa tuntua kurjalta. Tällöin voi vaikka yrittää selventää itselle, mistä luopuminen tuntuu erityisen pahalta: olinko suunnitellut saavani tärkeitä muistoja, uusia ystäviä, sisältöä CV:hen vai mahdollisuuksia haastaa itseäni? Mitä syvällisempiä toiveita näiden konkreettisten asioiden taustalla piilee: halusinko olla tänä keväänä sosiaalisempi, ahkerampi, taitavampi, arvostetumpi tai kokea elämässäni lisää jatkuvuutta tai merkityksellisyyttä? Kurjuuteen ei voi jäädä asumaan, ja tietyn ajan jälkeen ajatukset alkavat kiertää samaa masentavaa rataa, eikä niiden pyörittely enää johda mihinkään. Vaikka se vaatii sisua, on orientoiduttava uuteen tilanteeseen. Tässä kohtaa voi olla hyvä kysyä itseltään, voinko myös uudessa tilanteessa tehdä jotain edistääkseen niitä tavoitteita, joista joutui luopumaan? Vaikka ihan samoja asioita ei voi tehdä, voiko tehdä jotain vähän sinne päin, tai jotakin muuta, mikä tuo merkitystä elämään? Jos yllä mainitut keinot eivät auta, on vielä yksi lääke irti päästämiseen. Se ei ole helppo lääke hyväksyä, koska se tarkoittaa odottamista ja harmin sietämistä. Tarkoitan tietysti aikaa. Ajan kuluessa tottuminen lisääntyy ja akuutti katkeruus vähenee, ja katse alkaa väkisinkin siirtyä tulevaisuuteen. Kun tämä tapahtuu, uudet suunnitelmat eivät enää ole ”menetetyn korvaamista” eivätkä tunnu lohdutuspalkinnolta. Tällöin, uskoisin, voi

oikeasti päästää irti menneestä ja alkaa odottaa innolla tulevaa. Irti päästäminen ei siis tapahdu yhdessä päivässä tai edes viikossa. Viisas ystäväni, eräs osakunnan emeritus-saunamajuri, antoi minulle Zoom-keskustelussa hyvän lohtulauseen, johon tarttua vaikeina hetkinä. Olin pitänyt pitkän valituspuheenvuoron siitä, miten kaikki kevään suunnitelmat olivat joutuneet romukoppaan. Hän totesi, että on oman elämänsä luopumisen hetkillä turvautunut ajatukseen evoluutioteoriasta, jossa kyse ei ole siitä, että vahvimmat selviävät, vaan siitä, että sopeutumiskykyisimmät selviävät. Tämä ajatus teki minuun suuren vaikutuksen, ja se korostaa sitä, miten tärkeä taito sopeutuminen - myös psyykkinen sopeutuminen – on, vaikka sitä ei tietoisesti tulekaan harjoiteltua. Toivotan siis teille kaikille kärsivällisyyttä, joustavuutta ja sopeutumiskykyä poikkeusaikaan, ja lupaan, että suunnitteilla syksyksi on kivoja juttuja, jotka saavat kevään pettymykset jäämään historiaan! 24.4.2020 Aino Lehtinen Hämäläis-Osakunnan toiminnanohjaaja 2020

OSAKUNNALLA TAPAHTUU

ETÄAPU Yhteisöllisyys lähti vessapaperista

TEKSTI JA KUVAT: KANERVA MATVEINEN

Osakuntalaiset voivat hakea asuntoa Hämäläisten ylioppilassäätiöltä. Tämä on yhden asuntokohteen tarina naapureista välittämisestä. Jos näet korin, niin saa ottaa, saa tuoda ja saa ihmetellä.

OSAKUNNALLA TAPAHTUU

HÄMIKSEN ETÄ-VAPPU 2020

OSAKUNNALLA TAPAHTUU

KUVAT: ANNILIINA LASSILA JA AINO LEHTINEN

10 1. KYSELY

20 %

40 %

20 %

OSAKUNNAN YHTEINEN MIELIALAPÄIVÄKIRJA KOONNUT: EERO TAIPALE

11 2. KYSELY

5,6 %

16,7 %

33,3 % 22,2 %

22,2 %

aiva n loistava oikein hy vä ih a n o kei vä h ä n paina a mieltä aik a huono a hdista a , ä rsy t tä ä ja m asenta a

älläpyörän toimitus selvitti osakuntalaisten fiiliksiä koronakriisin ja poikkeusolojen keskellä. Esiin nousi toisaalta ahdistusta, itkua ja yksinäisyyttä, mutta myös tilanteen tuoma mahdollisuus pysähtyä, sekä keskittyä itseensä ja siihen mistä oikeasti pitää. Osakuntalaisten mielialaa seurattiin kolmessa eri kyselyssä, jotka ajoittuivat suunnilleen kuukauden ajalle maaliskuun puolenvälin poikkeustilan julistamisesta Uudenmaan eristyksen päättymiseen huhtikuun puolessavälissä. Alla on esitetty summittainen arviointiasteikko sekä kolme ympyrädiagrammia, jotka esittävät mielialan numeerista arviointia. Tarkoituksena ei ole ollut tehdä tieteellistä

tutkimusta. Otannat ovatkin poikenneet toisistaan merkittävästi. Samat ihmiset eivät välttämättä ole vastanneet joka kyselyyn, joten varsinaista mielialan kehittymistä ei kovin tarkasti ole voinut seurata. Tästä huolimatta viimeisessä kyselyssä yli 75% vastaajista on valinnut vähintään jokseenkin positiivisen vaihtoehdon. Kuukauden jälkeen eräänlaista tilanteeseen tottumista on siis havaittavissa.

12 Hämäläis-Osakuntalaisten omia kommentteja ”Olen joutunut ahdistuksen oravanpyörään. Enää ei ahdista niinkään ulkoinen ilmapiiri vaan omat ajatukset. Kotiin eristäytyminen on tuottanut huonoa vointia, ja virikkeettömyys turhauttaa. Kaikilla muilla näyttää menevän hyvin, ja itse löydän vaan uusia asioita mistä stressata.” ”Tänään on 12. päivä siitä, kun viimeksi olen puhunut ihmiselle, joka ei ole kaupan kassa. Huomenna putki viimein katkeaa erään ryhmätyön Skype-tapaamiseen.” ”Tylsyys ja epävarmuus siitä, milloin rajoitukset loppuvat ja elämä palaa normaaliksi. Ikävä tavallista arkea ja siihen kuuluvia ihmisiä.” Monissa vastauksissa korostuu ahdistuneisuus, joka siirtyi seuraavissa kyselyissä itse viruksesta ja rajoituksista esimerkiksi omaan yksinäisyyteen tai saamattomuuteen. Myös tylsyys nosti päätään jo kyselyiden alusta alkaen. Sosiaalisten kontaktien vähyys laski hyvinvointia monilla. Tämä kertoo karua kuvaa siitä, miten tilanne vaikuttaa ihmisiin, jotka elävät myös ”tavallisina aikoina” yksinäisyydessä. “Gradu edistyy!” ”Nyt on oikeasti akateeminen vapaus, ei tarvitse kelloa, tarvitsee vain Moodlen tehtäväkalenterin. Tästä mä tykkään, tänne mä jään.” Niinpä niin, viimeinkin kriisin myötä on ollut aikaa kirjoittaa sitä gradua. Monet vastaajista kertoivat opintojensa sujuvan poikkeusoloista huolimatta hyvin. Päivistä saattoi kadota tietty säännöllinen rytmi, mikä sopi osalle ja toisaalta turhautti toisia. Saamattomuuden kahtiajakoisuus näkyi myös muussa kuin opiskelussa: toiset saivat viimeinkin tehtyä rästiin jääneitä kotitöitä tai urheiltua, toisten oli vaikeampi löytää motivaatiota tekemisiinsä. “Tiedän, että maailmalla menee huonosti, mutta minä itse en voi tehdä asialle mitään muuta, kuin pysyä kotona. Olen pysynyt kotona. Nautin tästä täysin rinnoin, enkä suostu tuntemaan siitä lainkaan syyllisyyttä. Ei tarvitse nähdä ihmisiä,

ei lähteä aamuisin kampukselle, ei tarvitse ravata kaiken maailman kokouksissa, iltamissa, tapaamisissa, kekkereissä, kissanristiäisissä. Saa vain olla itsekseen kotona. Rakastan tätä. En ole pitkään aikaan voinut näin hyvin. Voisin elää koko loppuelämäni näin. Kaipaan ajalta ennen koronaa ainoastaan saunomista, sillä taloyhtiön sauna ymmärrettävästi suljettiin. Minä rakastan olla kotona ja tehdä asioita, joita kotona voi tehdä. Siivota, leipoa, laittaa ruokaa, vaihtaa multia, tehdä kevätkylvöjä, lukea kirjoja, artikkeleita, sarjakuvia, kirjoittaa novelleja, korjata vanhoja vaatteita, ommella uusia vaatteita, piirtää, maalata, kuvittaa, kuvitella, opetella kieliä silkasta kiinnostuksesta, opiskella täysin opintoihin liittymättömiä tietoja ja taitoja. Ihan vaan olla ja viihtyä ja olla onnellinen siitä, että voi vaan olla. Kaiken tämän saa tehdä rauhassa, ilman että tarvitsee pelätä lähtöä jonnekin. Ilman aikarajoja ja omalla tahdillaan. Ilman pelkoa sitä, että joku ulkomaailman turhuus keskeyttää minun olemiseni vaatimalla minua paikalle.” Muutamille vastaajille tilanne sopi selvästi kuin nenä päähän: viimeinkin oli aikaa tehdä itselle mieluisia asioita välittämättä tapahtumista tai ihmisten näkemisestä. Nämä ihmiset osasivat hyödyntää tilanteen tarjoamat mahdollisuudet ja pysähtyä. Se on taito, joka kaikkien olisi hyvä muistaa myös tilanteen palattua normaaliksi: kun muiden kädet kiskovat sinua mukaan opintoihin, töihin tai vaikka osakunnalle, voi välillä olla hyvä kieltäytyä. Samalla varmistaa, että itse pysyy elämässään mukana. ”Itsellä ehkä korostuu tässä se suuri aloilleen rauhoittumisen tarve, mikä oli kytenyt jo jonkun aikaa - olin kyllästynyt paikasta toiseen ravaamisen, loputtomaan määrään muistutuksia, joista kuitenkin unohdin/en ehtinyt tehdä puoliakaan, ja jopa osakunnan pippaloista oli pitänyt pitää vähän taukoa. Nyt, kun aikaa toisaalta olisi tehdä gradua vaikka kellon ympäri, en aio hukata tätä mahdollisuutta ainoastaan raatamalla kahta kauheammin - kävelylenkkejä olen kyllä lisännyt ja pidentänyt, mutta muuten ripotellut etenkin opintoja pienempiin osiin pitkin päivää, ja siinä välissä on voinut sitten lenkkeilyn lisäksi keskittyä syömään kunnolla ja hitaasti. Monet

ovat pelänneet saavansa koronakiloja, itsellä niitä saattaa peräti tippua pari. Uskon, että tämä luvan kanssa aloilleen rauhoittuminen tasapainottaa tilanteen taas niin, että jaksaisin sitten syksyllä taas touhuta osakunnan parissa aktiivisemmin, ja säännöllisen ja monipuolisen syömisen ja arkiliikunnan ja relaamisen tärkeys korostunee tässä taas ihan uudella tavalla. Voimaannuttavaa kevättä ja kesää siis itse kullekin.” Hälläpyörän toimitus nöyrästi kiittää kaikkia mielialapäiväkirjaan ajatuksiaan jakaneita ja toivoo kaikille (vielä) positiivisempia tuntemuksia kesälle!

3. KYSELY

15,4%

15,4% 7,6 %

15,4% aiva n loistava oikein hy vä ih a n o kei vä h ä n paina a mieltä aik a huono a hdista a , ä rsy t tä ä ja m asenta a

46,2 %

INSPEHTORI EMERITUS PETRI PELLIKAN HAASTATTELU

Haastattelu: Kanerva Matveinen Kuvat: Petri Pellikka

Muistoja ja tietoja menneiltä vuosilta

Kuva: Petri Pellikka, 2006/2007 Keniassa Taita Hills tuli tutuksi Petrille jo opiskeluaikana. Mutta vielä paremmin se tuli tutuksi Helsingin yliopiston Taitan tutkimusaseman avauduttua v. 2011, minkä hankintaan hän myös pääsi vaikuttamaan.

Kuka olet ja mitä teet? Olen geoinformatiikan professori geotieteiden ja maantieteen laitoksella. Olen myös kolmen nuoren aikuisen tyttölapsen isä (16, 23, 27 v). Ryhtyessäni inspehtoriksi, nuorimmainen oli vain 2 v, joten hän on aina pitänyt isää myös inspehtorina. Ja puolet avioliitto-ajastani Krissen kanssa olen ollut inspehtori. Lapset ovat kasvaneet kauteni mukana ja he ovat osallistuneet myös juhliin pidoista vuosijuhliin ja riemuylioppilasjuhliin. Varsinaisessa leipätyössäni tutkin maankäytön ja maanpeitteen muutoksien vaikutusta ilmastoon ja ekosysteemipalveluihin, kuten vesivaroihin, luonnon monimuotoisuuteen ja ihmisten elinolosuhteisiin lähinnä Itä-Afrikassa, jossa johdan myös yliopiston Taitan tutkimusasemaa. Tutkimusryhmässäni Earth Change Observation Laboratory on yli 20 jäsentä senioritutkijoista väitöskirjantekijöihin ja he tulevat yhteensä 8 eri maasta. Työkalujamme ovat paikkatietoja kaukokartoitusaineistot, sekä maastomittaukset ja haastattelututkimukset. Mikä on ensimmäinen osakuntamuistosi? Entä mieleenpainuvin osakuntamuistosi? Ensimmäinen osakuntamuisto on, kun ensi kertaa tulin Hämäläis-Osakunnalle ja kirjoitin nimeni jäsenrekisteriin vuonna 1988. Mieleenpainuvimpia on useita, ehkä opiskeluajoilta on se, kun edustimme Atte Kaksosen kanssa Hämistä pohjoismaisilla osakuntapäivillä Lundissa vuonna 1989 ja

teimme ystävyysosakuntasopimuksen Lundin yliopiston Lunds Nationin kanssa. Sitten on tietysti Ilveshiihdot, jossa olin suunnistajan roolissa 19901992. Ainoa vuosijuhla, jossa olin läsnä oli Tavastialla vuonna 1989 ja siellä ei laulettu kuin Hämäläisten laulu.

senä ensimmäiset vuosijuhlat inspehtorina, kun kutsuimme ministeri Esko Rekolan kunniajäseneksi vuonna 2006. Muutama huonompi muisto on, kun meidän ampumaradallemme murtauduttiin ja kun Urho Kekkosen kadun naapurit ovat valittaneet melusta.

Ollessasi opiskelija, mitä luulit, että inspehtori tekee? Pitikö käsityksesi paikkansa?

Olet geoinformatiikan professori, tiesitkö jo pienenä, että se on sinun tiesi?

Opiskeluaikana näin inspehtori Konstaria vain vuosijuhlassa ja joissakin osakunnan kokouksissa keskustelematta koskaan hänen kanssaan mitään. Suhde jäi hyvin etäiseksi, vaikka olin hallituksen jäsen ja tuollaisen etäisen roolin luulin inspehtorille kuuluvan. EPO:n silloisen inspehtorin Simo Knuuttilan ja emeritus inspehtori Kalevi Rikkisen tunsin paremmin, sillä Ostrobotnialla tuli juhlittua myös, koska vaimoni oli EPO:n pääsihteeri. Käsitykseni muuttui täysin inspehtorin roolista, mutta luulen myös, että kukin inspehtori tekee itse itsensä, eli sen mitä tekee ja kuinka on opiskelijoiden kanssa läsnä. Mielestäni olen onnistunut siinä kohtalaisesti, silla muutaman kerran olen saanut kuulla osakuntalaiselta, että olisipa oma professorini samanlainen. Mikä on mieleenpainuvin muisto inspehtoriajaltasi? Mieleenpainuvimpia muistoja inspehtoriajalta ovat kaikki kokoukset, joita olen saanut johtaa, mutta ehkä päällimmäi-

En, vaikka olin jo lapsesta lähtien kiinnostunut kartoista ja maantieteestä. Piirsin jo kansakoulussa maailmankarttoja uudelleen uskoen merenpinnan nousevan 200 metriä, mikä tulee tapahtumaan, vaikka ei noin paljon kuitenkaan. Olin kiinnostunut myös metsistä ja mittaamisesta. Tässä työssäni saan yhdistää noita kaikkia intohimoni kohteita. Minulla ei ollut lapsena akateemisia roolimalleja, mutta nuorena tutustuin Lempäälässä asuneeseen historian dosentti Pirkko Rommiin. Opiskelinkin vuoden Tampereen yliopistossa historiaa, mutta se oli liian paljon lukemista ja vähemmän tekemistä, joten vaihdoin maantieteeseen. Valmistuttuani vuonna 1990 lähdin töihin Sudaniin, josta meidät (minut ja Krisse) evakuoitiin Persianlahden sodan takia, vaikka syynä taisi olla oikeasti 1990luvun lama. Olin jo tuolloin jatko-opiskelija Helsingin yliopistossa, mutta varsinaiset opiskelut aloitin Münchenin yliopistossa 1992, eli lama-aika tuli käytettyä hyvin hyödyksi. Samaan aikaan alkoi akatee-

minen ura ensin assistentin virassa Oulun yliopistossa, sitten Turussa ja sitten palasin Helsinkiin professorina. Ennen sitä vietin post-doc-kauden Ottawassa, tutkien metsiä ja erikoistutkijana Geodeettisessa laitoksessa, joka on nykyisin osa Maanmittauslaitosta. Teit paljon työtä säätiön stipendien parissa, esimerkiksi kehittämällä tutkimusapurahaa. Miksi halusit kehittää sitä? Nuo säätiön stipendilautakunnan kokoukset olivat aina hauskoja ja opettavaisia, sillä siellä sai tietää mitä kaikkea yliopistossamme opiskellaan. Mieleenpainuvin graduaihe, joka sai

apurahan, oli ”No niin – siirtymisen partikkeli”. Tuosta tutkimusapurahasta: ajattelimme stipendilautakunnan kanssa, että tämä apuraha voisi olla merkittävämpi ja kilpaillumpi, jos se mahdollistaisi koko vuoden täysipäiväisen jatko-opiskelun. Samalla se nostaisi Hämäläisten Ylioppilassäätiön stipendien profiilia. Olemme nyt mm. listalla mukana, kun Helsingin yliopisto ilmoittaa haettavista tohtorikoulutusstipendeistä. Teimme myös sellaisen muutoksen, että tutkimusapurahaa saa vain Helsingin yliopistoon tehtävään väitöskirjaan, koska olemme Helsingin yliopiston Hämäläis-Osakunta, eli Helsingin yliopiston osa. Nyt jaamme pääsääntöisesti yhden ison, noin 20 000 euron

stipendin ja toisen siitä puolet pienemmän, tosin riippuen siitä mitä on haettu. Miltä opiskelijaelo näytti inspehtorin näkökulmasta? Elävältä! Tosin käydessäni Hämäläisten talossa ilman varsinaista kokous- tai muun tapahtuman syytä ihmettelin, että kuinka vähän osakunnassa hengaillaan. Omana aikana oli snookerpöytä 3-kerroksessa ja sen ympärillä aina kuhinaa ja lehtisalissa aina väkeä lukemassa kotipaikkakunnan Kuva: Muhia Gicheru, Tammikuu 2020 Taita Hills Keniassa on ja pysyy osana Petrin elämää. Kuvassa vuoden 2020 kenttäkurssin vetäjät ja osallistujat onnellisina Kenian lämmössä.

lehtiä. Ehkä käsitykseni on hieman värittynyt, sillä olin itse innokas pelaaja, vuoden 1990 osakunnan mestari. Mielestäni opiskelijat ovat tänä päivänä fiksumpia ja ottavat opinnot ja elämän paljon vakavammin kuin me tuolloin. Tiedon määrä on kasvanut räjähdyksenomaisesti, sillä 1980-luvun lopulla internet vasta tuli ja kirjastot olivat todella tärkeitä. Inspehtorin vaihtokaronkan jälkeen kävin osakunnalla aamulla palauttamassa käätyjeni säilytyslaatikon. Samalla kiersin tyhjää osakuntaa, mutta ilokseni löysin Hikiältä muutaman osakunnalla yön yli viettäneen, nukkumassa.

tituutioina. Inspehtorin rooli on olla osakunnan eli opiskelijoiden ja yliopiston johdon välissä, eli viestittää yliopiston johdolle opiskelijoiden tuntoja. Tosin tätä tehtävää tekevät myös HYY ja monet muut tahot. Inspehtorin tulee myös valvoa ja tukea osakuntaa ja tämän tehtävän olen kokenut keskeiseksi. Toimin usean vuoden inspehtorikollegion vanhimpana ja yhtään asiaa, eli jonkin asian oikaisuvaatimusta, ei tullut käsiteltäväksi.

Mikä on mielestäsi osakunnan merkitys tai tehtävä yliopistossa? Entä inspehtorin?

Vaikka olenkin edennyt hyvin tielläni, tiettyä suunnitelmallisuutta olisin kaivannut filosofian ylioppilas Petri Pellikalle. Olen ollut onnekas, ja ehkä se on kuitenkin johtunut tiedostamattomistani valinnoistani. Toisaalta, mikään ei ole lopullista, olihan FK-tutkinnossani opintoja Tampereen ja Helsingin ylipiston lisäksi myös Oulusta. Nykyopiskelijalle toivon kykyä, intoa ja aikaa käyttää hyväkseen kaikki se tieto, joka on nykypäivänä saatavilla ja käyttää vähemmän aikaa turhaan. Jokainen voi pohtia mielessään mitä turhalla tarkoitan, mutta lisään, että sosiaaliseen mediaan liityin vasta vuonna 2018 ja ammatillisista syistä. Olkaa myös ulospäin suuntautuneita ja seurustelkaa niidenkin kanssa, ketkä eivät välttämättä ole niitä valovoimaisimpia. Verkostoitumalla ja avoimella mielellä on paljon enemmän mahdollisuuksia

Osakunnan tehtävä on tarjota akateemisia perinteitä, tapoja ja käytänteitä niistä kiinnostuneille opiskelijoille. Osakunta opettaa myös yhteisten asioiden hoitamista, kokouskäytänteitä ja asioiden käsittelyä. Olen itse oppinut tästä puolesta inspehtoriaikanani. Osakuntien merkitys on vähentynyt samalla kun ainejärjestöjen merkitys on kasvanut, mutta niihin verrattuna osakunnan suuri plussa on se, että asioista pääsee päättämään myös muiden tieteenalojen opiskelijoiden kanssa ja luomaan samalla verkostoa itselleen, josta on hyötyä koko loppuelämäksi. Muistakaamme myös, että osakunnat ovat yliopiston johtosäännössä, pykälä 54, eli ne nähdään merkittävinä ins-

Minkä vinkin antaisit sekä yliopistoopiskeluaikaiselle itsellesi sekä nykyisille opiskelijoille?

menestyä kuin syrjään vetäytymisellä. Tähän osakunta tarjoaa loistavan mahdollisuuden. Vapaa sana Toivon kaikkea hyvää muutaman kymmenen vuoden päästä 400 vuotta täyttävälle Hämäläis-Osakunnalle. Toivottavasti olen mukana noissa isoissa vuosijuhlissa. Jätän osakunnan luottavaisin mielin seuraajalleni, professori Tiina Pauniolle. Osakunta on tehnyt erittäin onnistuneen valinnan seuraajakseni, vaikka se hämäläiseen tapaan kestikin kauan. Hiljaa hyvä tulee. Osakunnalla on ollut aina myös loistavat päävirkailijat kuraattoreista lähtien. On ollut todella ilo työskennellä tämän valtakunnan parhaimman opiskelija-aineksen kanssa 14 vuotta. Vaalikaa perinteitä, mutta katsokaa tulevaan.

Kuva: Kristiina Tanila-Pellikka Viimeisiä hetkiä inspehtorina ennen tehtävästä eläköitymistä. Kiitos Petri 14 vuodesta, jotka annoit osakunnalle.

CAMINO, THE JOURNEY OF THE SOUL TEXT AND ILLUSTRATIONS: AYANO HONDA

ust a few days before the coronavirus outbreak in Europe, I took part in the Camino trip in Spain with my nine fellow residence mates. Camino de Santiago, also known as the Way of St. James, has traditionally been a Christian convention since the Middle Ages. Nowadays people from all over the world walk the Camino for the sake of faith, adventure, personal challenge, and trying something new. I was one of the latter. That moment, I never knew what would come next and how precious normal life would become. Now we are forced to live in a much more difficult world than ever before: it is very painful to live with the fear of death and unpredictability of even tomorrow. However, when I think about what helps me cope

with the hardship right now, for me it is the experience of this Camino trip. It gave me strength and confidence I never gained from anything else. What was so special about walking 113-km on foot in five days? I would like to recall my memory in this diary. Firstly I want to note that most of the Camino was “pain” - both physically and mentally. But the rest few percent - stunning. Let’s go. The adventure took place in Sarria, a beautiful small village where we saw a lot of medieval stone houses. Soon after the departure, we entered into the great nature. There lied a never-ending pastoral landscape with cows and sheep sleeping and eating, the round-shaped hills that looked like the one in the movie The Sound of Music,

and forests that were still green in the end of February. The great excitement we had in the very beginning of the trip soon disappeared; a brutal storm came. Storm Karine was intense enough to down the trees in the forests. The rain was literally like a waterfall and we were all wet and cold despite the waterproof outfits. We kept walking so as not to lose the warmth. Inside the shoes was like a swimming pool and socks were wet enough that I could squeeze them. Every step on a tiny stone became more hurtful and our feet got a lot of blisters - of course band-aids were not helpful at all as the skin was wet from walking on the muddy alley. Some of us got their shoes broken because of the intense walking. The heavy

backpack felt more painful hour by hour, but we could not put it on the inundated ground. In the end of each day, when we saw a village to stay far away in the eyesight, we felt great relief and excitement; however, the village never came closer to us until 3 hours later. When the impatience and fatigue reached the limit, an interesting thing happened. I started to feel nothing. Empty! I realised that I did not hate the rain, pain, mud, and on top of that, “being vulnerable to the nature”. This out-of-the-ordinary life became my new ordinary life; I was surprised at my adaptive skill to a new environment. After I got totally used to my pilgrim life, I felt myself enjoying the world very differently. My empty mind was

just pleased with the moist air, the scent of the trees, the gentle breeze drying the clothes, and the soft heat from the sunlight. Rural, friendly animals were excited to see strangers and followed us until the middle of the way. A light heart and an exhausted body are the best combination to find a small, pretty happiness. Medieval villages in which nobody lived anymore lied every 5-10km and I completely forgot how my city life in the 21st century had been like, even though I was just there until a few days before. Pilgrim’s outfit was also something unordinary. Clumsy big raincoat was the uniform for everyone. Witches and wizards were around there. We talked, sang songs, prayed from time to time, contemplated alone,

encouraged each other, greeted other pilgrims. Being so far away together from the mundane life we left in tvhe previous world, we pilgrims were feeling united, so much. I really liked my new ordinary life! Pilgrimage is very simple - it is all about walking, following the yellow arrow that is written every 500 meters and tells the direction. However, it does not only mean a physical activity. It actually has a bigger spiritual aspect. As I wrote, I experienced the moment when I became the most vulnerable. I had neither roof nor umbrella to protect myself from the rain and wind. I only had my tired slow feet to move forward. My shoulders were not big enough to carry more than the minimum

amount of clothes and food and water. I was so tiny, so weak, and so nothing! However, interestingly, I was feeling very strong at the same time. My existence felt more real and more dense. I think it was a sort of katharsis - purification of the mind after knowing the physical limit. Being minimum, being nothing, and being only myself. These are the essential experiences from the trip. Practicing this way after returning to the mundane life is very difficult. However, I wish to embrace this “pilgrim mentality”. Yes, I was a pilgrim. I still am. A pilgrim shall never stop the journey!

FANNY, RUOTSI

LEIFUR, ISLANTI

JULIA, LONTOO

Opiskelu tapahtuu etänä, mutta muuten kaikkea saa tehdä. Ruotsalaisia koko koronavirus ei pahemmin hetkauta, päinvastoin: moni tekee etätöitä, joten nyt on entistä enemmän syytä käydä lounaalla, bissellä ja tietysti fikalla. Mikä oiva tilaisuus panostaa sosiaaliseen elämään! Koskaan en ole nähnyt näin paljon ihmisiä julkisilla paikoilla. Täällä Malmössä on myös ollut kiva, aurinkoinen kevätsää, mikä on voinut vaikuttaa siihen, että ihmiset ovat ryömineet koloistaan.

Viime viikkoina olen työskennellyt kotoa käsin ja nähnyt ihmisiä lähinnä videopuheluiden välityksellä ja käydessäni ruokakaupassa ja lenkillä. Minusta tuntuu, että ihmiset Islannissa suhtautuvat poikkeusoloihin rauhallisesti, vaikka tilanteen vakavuus ymmärretäänkin. En ole aistinut suurempaa turhautumista tai pelkoa. Viranomaiset ovat toimineet järkevästi, ja hyvä viestintä on auttanut paljon. Olemme suhteellisen tottuneita luonnonkatastrofeihin, joten viranomaiset ovat varautuneita ja ihmiset ovat tottuneita poikkeuksellisiin olosuhteisiin.

Koronaviruksen vaikutukset Lontoossa ovat olleet isot ja yliopistot ovat olleet kiinni jo maaliskuun alusta asti. Täällä on nähnyt kyllä paljon yhteisöllisyyttä ja monet kaveriporukat on pysyneet yhteyksissä Zoomin välityksellä, varmaan aika samalla tavalla kuin Suomessakin. Iso ero ehkä täällä on, että ihmiset on lähtenyt paljon mukaan kaikkiin some-hyväntekeväisyystrendeihin ja että rajoitukset ovat oikeasti aika tiukat, esimerkiksi kauppaan joutuu jonottamaan sisälle ja puistoissa ei saa istua ulkona edes yksin, mikä on Lontoossa aika harmi, kun kaikki ovat jumissa pienissä asunnoissaan.

MITEN KORONAVIRUS ON VAIKUTTANUT OPISKELIJOIDEN ELÄMÄÄN MAAILMALLA? KOONNUT: SARI EESTILÄ JA AINO LEHTINEN

Koronavirus on vaikuttanut elämään kaikkialla maailmassa. Kysyimme opiskelijoilta ja vastavalmistuneilta ympäri maailmaa, miten koronavirus näkyy heidän arjessaan.

KALLE, ETELÄ-KOREA Saavuin Soulin vaihto-opiskelujaksolleni helmikuussa. Koronatilanne oli täällä juuri lähtenyt rajuun nousuun, ja koko maailma odotti, mitä seuraavaksi tapahtuu. Lukukautemme alkua lykättiin kolme viikkoa, joten vapaa-aikaa oli reilusti. Hengityssuojaimen pakollisen käytön lisäksi pääkaupungissa ei ollut rajoituksia. Tämä oli opiskelijan näkökulmasta varsin mukavaa, vaikka saimmekin välillä pahoja katseita. Etelä-Korea on onnistunut pysäyttämään koronaviruksen leviämisen lähes kokonaan. Tämä on melkoinen muutos maaliskuuhun, jolloin yli 1 000 000 korealaista vaati presidentti Moonin eroa. Tällä hetkellä suurin osa uusista tapauksista on ulkomailta palaavien korea-

FANNI, IRLANTI laisten “ansiota”. Vasta viime viikkoina Soulin kaupunki on suositellut yökerhojen ja klubien sulkemista. Osa omistajista kuuntelee, osa ei. Tällä hetkellä tilanne on pahimpienkin epäilijöiden mielestä jo hallinnassa. Tämä onnistui ilman maanlaajuisia karanteeneja tai ostopaniikkeja. Hakeuduin hoitoon flunssan takia, ja lääkäri suositteli minulle noin 150 euron arvoista COVID-19-testiä. Opiskelijan budjetille hieman kirpaiseva hinta oli näissä olosuhteissa pakko maksaa. Lasku meni kuitenkin kokonaan hallituksen maksettavaksi, ja itse maksoin vain lääkärikulut. Testin tulos oli onneksi negatiivinen. Jokainen tuntemani vaihto-opiskelija tuntee olonsa täällä turvalliseksi.

Irlannissa yliopistot on suljettu toukokuun loppuun asti ja tapahtumat on luonnollisesti peruttu. Kokeet on korvattu esseillä ja etäluennoilla. Kandin kirjoittamiseni on vaikeutunut, kun kirjastosta ei saa kirjoja lainaan. Ainoastaan tavalliset kaupat ja apteekit ovat auki. Sosiaalinen elämä on minimissä, mikä toisaalta helpottaa opiskelua. Dublinissa kotoa ei saisi poistua yli kahden kilometrin päähän, mikä vaikeuttaa esimerkiksi lenkkeilyä. Toisaalta olen viettänyt aikaa kämppisteni kanssa: jumpannut, tanssinut ja kokkaillut. Kyllä tähän alkaa jo pikkuhiljaa tottumaan!

LILLA, UNKARI

AMY, ISRAEL

Kerron kokemuksistani odotellessani netin kautta pidettävän espanjan kurssin alkua. Sekä espanjan että suomen kielen kurssini ovat siirtyneet etäopetukseen pienryhmissä, jotta voimme harjoitella myös puhumista. Rakastan suomen kieltä, joten olen jatkanut sen opiskelua erasmus-vaihtoni jälkeen. Suurin osa psykologian kursseistani on toteutettu lataamalla luentomateriaalit opettajien audiokommentoinnin kera nettiin. Valmistun tänä lukuvuonna, joten myös väitöstilaisuuteni tapahtuu netin kautta. Olen tällä hetkellä Unkarissa, missä opiskelen, mutta perheeni asuu Serbiassa ja Serbia on kokonaan suljettu, joten en näe perhettäni todella pitkään aikaan, mikä on järjetöntä, sillä asumme vain kahden tunnin ajomatkan päässä toisistamme. Kävin viimeksi kotona helmikuussa, enkä ottanut kesävaatteita mukaan ja nyt Unkarissa alkaa olla todella lämmin. Minulla kesti kauan hyväksyä tämä tilanne, surin pitkään suunnitelmia muuttumista. Tämä on viimeinen lukukautena yliopistossa opiskelukavereideni kanssa ja on inhottavaa, ettemme voi nauttia viimeisistä kuukausistamme yhdessä, emmekä voi edes jättää hyvästejä. Totta kai tulen pitämään yhteyttä lähimpien ystävieni kanssa, mutta on vain niin surullista, että kaikki tapahtui niin nopeasti… Mutta nyt minulla on parempi olo, viimeistelen graduani ja yritän nauttia luonnosta sekä rohkaista ihmisiä ilmastotoimiin.

Israelissa rajoitukset ovat olleet aika tiukkoja, olemme olleet eristettyinä koteihimme jo melkein kuukauden. Määräys täydellisestä eristäytymisestä tuli noin viikko sen jälkeen, kun lukukauden oli tarkoitus alkaa, mutta prosessi oli vaiheittainen, joten yliopisto siirsi aloitusta viikolla valmistautuessaan virtuaaliseen opettamiseen pääasiassa Zoomin kautta. Uusi virtuaalinen luokkahuone ei ole ideaalitilanne monelle, mutta saavuttaa kuitenkin etäoppimisen tavoitteet. Itse pidän enemmän etäjärjestelystä, sillä pystyn keskittymään paremmin kuin oikeassa luokkahuoneessa ja jos en pysty keskittymään,

voin katsoa nauhoitetut luennot uudelleen Moodlen kautta. Opiskelijajärjestöihin tilanne on vaikuttanut myös, mutta useimmat järjestävät edelleen tapahtumia Zoomin kautta. Tapahtumat ovat esimerkiksi elokuvailtoja, vierailijaluentoja, keskusteluja, kokkikilpailuja, jne. Mielestäni vaikeinta rajoituksissa on ollut se, ettemme ole saaneet poistua yli 100 metrin päähän kodeistamme ja poliisi on valvonut tätä rajoitusta. Onneksi tämä päättyi viime viikonloppuna. Niin, ja saimme tietää, että tänä lukuvuonna emme palaa enää normaaliin opetukseen, joten tentitkin tehdään Moodlen kautta, mistä tulee mielenkiintoista.

ILKA, ITÄVALTA: Viimeisen kuukauden olen työskennellyt kotoa käsin. En ole käynyt keskustassa sitten maaliskuun alun. Lähden asunnostani ainoastaan ruokakauppaan ja aamulenkille. En pelkää virusta, ja onhan minulla voinut jo olla se tietämättäni. Minua kuitenkin huolettavat vanhemmat ihmiset perheessäni. En ole suuri perhetapaamisten fani, joten minua ei haittaa olla tapaamatta heitä muutamaan kuukauteen, vaikka tiedän, että se harmittaa isovanhempiani. Eniten minua huolettaa epävarmuus siitä, kuinka suuret vaikutukset viruksella lopulta on – etenkin taloudelle ja terveydenhoitoalalle. Kukaan ei tiedä, ja sitä on hullua ajatella.

SILJA, ISO-BRITANNIA Lontoossa on noussut valtava yhteishenki. Kansalaisyhteiskunta ja naapurustoyhteisöt ovat vahvistuneet. Ainakin täällä Etelä-Lontoossa on perustettu Mutual Aid -WhatsApp -ryhmiä, joihin ihmiset voivat liittyä sen mukaan, millä kadulla asuvat. Näin samalla kadulla asuvat voivat auttaa toisiaan esimerkiksi kaupassa käymisessä. Myös julkinen terveydenhuolto NHS on luonut applikaation, jonka kautta ihmiset voivat tarjota apua. Itse olen ilmoittautunut vapaaehtoiseksi soittamaan ihmisille, jotka ovat kotonaan yksin eristäytyneinä. Joka torstai kahdeksalta jokainen Lontoossa avaa ikkunat ja ovet ja taputtaa ja

huutaa kiitokseksi hoitohenkilökunnalle. Ensimmäisen kerran ajattelin, että en minä kyllä kehtaa alkaa mölyämään omasta ikkunastani. Avasin kuitenkin oven, ja yhtäkkiä joka puolelta kuului huutoa ja autojen tööttäilyä. Näinkin yksilökeskeisessä ja kiireisessä kaupungissa se, että kaikki tekevät yhtä aikaa jotain, on tosi liikuttavaa.”

Ihmiset kokevat tämän kriisin toisistaan eristyksissä, mutta tekevät silti samoja asioita yhdessä ja löytävät niistä huumoria.

KRIISIMEEMIEN ANATOMIASTA Teksti: Eero Taipale Kuvitus: Ella Rantanen

1900-luvulla kriisit synnyttivät vastareaktiona monia asioita: populaarikulttuuria, lakkoja, mielenosoituksia. Nykyään yhteisöllisyyttä kriiseihin tuo myös oman aikakautemme taiteenlaji – meemit.

Maaliskuu 2020. Puhelimesi viestisovellukset ovat taas täyttyneet loputtomasta virrasta koronameemejä. Vessapaperilinnoituksissa majailevat kissat. IT-klovni tarjoamassa käsidesiä viemäristä. Talouskriisiä vastaan taistelemassa rahaprintteriä laulattava FEDin boomer. Meksikolaisen olutmerkin hyödyntäminen tavoilla, joita et taatusti tullut ajatelleeksi muutama kuukausi sitten. Meemejä pidetään yleisesti ottaen nuorten juttuna, mutta nyt jopa isäni on kunnostautunut koronameemien jakamisessa. Ehkäpä etätyöt ja muut rajoitukset luovat ajankäytölle uusia kohteita kaikissa ikäluokissa. Nyt käsillä oleva kriisi ei ole ensimmäinen (ja ei muuten taatusti myöskään viimeinen), johon reagoidaan meemeillä. Itse havahduin toden teolla tähän ilmiöön vasta tammikuussa, kun USA:n ja Iranin välinen konflikti kiristyi. Sain kolmanteen maailmansotaan liittyviä meemejä ihmisiltä, joiden en uskonut olevan kiinnostuneita tai tietoisia maailmanpolitiikan tapahtumista. Se yllätti, ja sai minut pohtimaan, millaista kuvaa meemit antavat kriiseistämme, ja osataanko niihin suhtautua kriittisesti. Ilmiöstä uutisoitiin Yhdysvalloissa, jossa se onkin laajempi kuin Suomessa. Miksi kriisit herättävät ihmisissä inspiraatiota ja halua tehdä ja jakaa meemejä? Oma mututuntumani on, että juuri korona on suosittu meemiaihe, koska a) se koskettaa jokaista ihmistä tavalla tai toisella ja b) se tarjoaa helppoja ja samaistuttavia kohteita meemeille,

kuten vessapaperin ostaminen tai kotiin linnoittautuminen. Ihmiset kokevat tämän kriisin toisistaan eristyksissä, mutta tekevät silti samoja asioita yhdessä ja löytävät niistä huumoria. Toisaalta voi myös pohtia, ovatko meemit jonkinlainen tapa kohdata kriisejä ja hallita omaa suhtautumistaan kriisiin. Ajatukset on helpompi pitää positiivisina, kun tilanteesta löytyy jotain, jolle nauraa. Vaikka asia voi hyvin olla näin joidenkin ihmisten tapauksessa, olen kuitenkin pääsääntöisesti epäileväinen tämän suhteen: kriisit vain sattuvat olemaan helppo meemien lähde. Jos kriisi tuntuu ahdistavalta, voivat meemit vain pahentaa oloa. Tilanne voikin olla epämiellyttävä, jos sosiaalisesta ympäristöstä tulee jatkuvalla syötöllä meemejä aiheesta, joka jo valmiiksi painaa mieltä.

Millaista kuvaa meemit antavat kriiseistämme ja osataanko niihin suhtautua kriittisesti? Kun mietitään, millaiset kriisit eivät sovellu menestyksekkäiden ja yleisesti hyväksyttyjen meemien kohteeksi, tulee väistämättä mieleen ilmastonmuutos. Vaikka netti on pullollaan ilmastonmuutokseen viittaavia meemejä, eivät ne silti ole meemien valtavirtaa. Tuskinpa voisit kuvitella

selaavasi läpi ne sata meemiä hukkuvasta jääkarhusta, jotka ovat kilahtaneet puhelimeesi viimeisen tunnin aikana. Tämä selittyy ainakin osittain sillä, että kriisinä ilmastonmuutos on jo päässyt elinkaaressaan pitkälle, joten siitä ei enää ole kovin trendikästä meemeillä. Sen lisäksi ilmastonmuutoksesta on yhteiskunnassamme huolestunut konsensus ainakin nuorten keskuudessa, joten siitä ei yksinkertaisesti ole mielekästä repiä meemejä. Koronameemit kokenevat saman kohtalon aikanaan: niiden elämänlanka sammuu joko kriisin keston tai sen kasvavan vakavuuden ja traagisuuden vuoksi. Samaan ”kiellettyyn” kriisikategoriaan kuuluvat vaikkapa humanitaariset kriisit, jotka koskettavat vain tiettyä väestöä maapallolta – Syyrian sodasta ei kovin moni ole tehtaillut kissameemejä. Meemit ovat monimutkaisuudessaan yksinkertaisia. Niiden tekemisen ja kuluttamisen taustalla olevina motiiveina mahdollisesti halutaan ajatella olevan poliittista vaikuttamista, ahdistuksen purkamista tai salaliittoteorioiden levittämistä. Mutta melko usein kyseessä on vain tekijän yritys luoda huvittavaa sisältöä, ja kuluttajan halu viihdyttää itseään tai kokea olevansa meemitrendien aallonharjalla. Ja kun kuvat vessapaperivuorista WhatsApp-ryhmissäsi kuolevat sukupuuttoon, saattaa edessä odottaa tietyssä mielessä eräänlainen meemikriisi.

Huone täynnä kylmää: pohdintaa yksinäisyydestä TEKSTI: VLADIMIR HEISKANEN KUVITUS: ELLA RANTANEN

erinteisesti terveyttä on pyritty edistämään oikealla ruokavaliolla, liikunnalla ja päihteettömyydellä. Kuitenkin viime vuosina myös sosiaalisen elämän merkitys on saanut hyvinvointikentällä jalansijaa. Yksinäisyydellä (loneliness) tarkoitetaan puutteellisiksi koetuista ihmissuhteista johtuvaa kielteistä, usein levotonta ja ahdistunutta olotilaa. Yksinäisyys voidaan jakaa sosiaaliseen ja emotionaaliseen yksinäisyyteen. Sosiaalinen yksinäisyys viittaa yksilön kannalta toimivien sosiaalisten verkostojen puutteeseen, kun taas emotionaalinen yksinäisyys tarkoittaa kokemusta läheisten ja merkityksellisten suhteiden puutteesta. Kiinnostavaa on se, että sosiaalinen yksinäisyys ei ole merkittävästi yhteydessä ystävien lukumäärään. Voidaankin sanoa ettei suhteiden määrällä voi korvata niiden laatua. Väestötutkimuksissa ihmisten kokemus yksinäisyydestä on yhdistetty suurentuneeseen sairastavuuteen ja kuolleisuuteen. Vaikutuksia on havaittu muun muassa verenkiertoon, umpieritysjärjestelmään ja immuniteettiin liittyen. Englanninkielisestä kirjallisuuslähteestä kääntäen: “Yksinäisyyden on havaittu olevan riskitekijä lisääntyneelle verisuonien vastukselle ja verenpaineelle, metaboliselle oireyhtymälle, katkonaiselle unelle, lisääntyneelle HPA-akselin aktiivisuudelle, heikentyneeseen tulehdusprosessien hallintaan ja glukokortikoidiresistenssiin viittaaville

Sosiaalinen yksinäisyys

Emotionaalinen yksinäisyys

“Koen, etten ole osa ryhmää tai yhteisöä”

“Kaipaan ystävää, joka olisi minulle hyvin läheinen.”

“Minusta tuntuu, ettei minulla ole mitään sanottavaa toisille”

“Minusta tuntuu, etten voi jakaa henkilökohtaisia ajatuksiani kenenkään kanssa”

Ihmisten kuvauksia yksinäisyydestä (YLEn teettämä kysely 2016) ”Viimeiseen viiteen vuoteen minulla ei ole ollut yhtään ystävää. Tuntuu tosi ahdistavalta, kun on täysin yksin vuodesta toiseen.” ”Yksinäisyyttä ei kannata paljastaa, koska kukaan ei halua hengata yksinäisen kanssa.” ”Se on sellaista, kun ei viikkokausiin ole muiden kanssa mitään juteltava paitsi kaupan kassalle moi ja kiitos. En muista milloin olisin viimeksi koskettanut ketään. Edes kätellyt.” ”Tunnen tyhmentyneeni vuorovaikutuksen puutteen takia. Vähitellen myös katkeroituneeni, kyynistyneeni, masentuneeni ja olen jotenkin jatkuvassa stressaantuneessa ja tulehtuneessa tilassa. Elämässä on viime vuosina ollut vaikea nähdä asioita positiivisesti ja minusta on tullut lohduton valittaja, kitisijä ja ruikuttaja. En ihmettele, että ystävät ja tututkin kaikkoavat vähitellen.”

geenien luennan muutoksille, heikentyneelle immuniteetille ja heikentyneelle impulssien hallinnalle”. Koska väestötutkimuksista ei voida suoraan päätellä syy-seuraussuhteita, yksinäisyystutkijat vetoavat joskus myös kokeelliseen koe-eläinnäyttöön. Niissä sosiaalinen eristys on muun muassa aiheuttanut hiirille tyypin 2 diabetesta, heikentänyt aivohalvauksesta toipumista ja vähentänyt aivojen plastisuutta. Ihmisille on myös aiheutettu kokeellisesti hypnoosilla yksinäisyyden tuntemuksia. Evoluutioteoriaa on käytetty apuvälineenä selittämään sitä, miksi ihmiset ylipäätään kokevat yksinäisyyttä. Lane Beckesin ja James Coanin Social Baseline Theory esittää, että ihmislaji on kehittynyt ympäristössä, jossa on paljon muita ihmisiä. Siksi poikkeava elinympäristö koetaan uhkaavana. Beckes ja Coan perustelevat näkökulmaansa tutkimushavainnolla, jossa koehenkilöt kokivat ylämäen loivemmaksi, kun he seisoivat pitkäaikaisen ystävän lähellä. Eläimillä yhteisöstä putoaminen yhdistyy usein korkeaan kuolleisuuteen, joten yksinäisyyden kokeminen voidaan nähdä suojamekanismina, joka saa yksilön hakeutumaan takaisin sosiaaliseen ympäristöön. Kyselytutkimuksissa yksinäisyyden esiintyvyys Suomessa on pysynyt liki samoissa lukemissa jo muutaman vuosikymmenen ajan. Noin kahdeksankymmentä prosenttia väestöstä kertoo kokevansa yksinäisyyttä harvoin tai ei lainkaan. Loput kaksikymmentä prosenttia kokevat

yksinäisyyttä joskus, ja heistä neljäsosa usein tai jatkuvasti. Yksinäisyydellä on usein tapana kroonistua. Suomalaisten yksinäisyys -hankkeen huolestuttava havainto oli, että itsensä useimmiten yksinäisiksi kokeneista keski-ikäisistä vastaajista puolet uskoi pysyvänsä yksinäisenä lopun elämäänsä. Yksinäisyys saattaa ruokkia itseään lisäämällä ujoutta ja sosiaalisten tilanteiden pelkoa. Eräässä klassikkotutkimuksessa hypnoosilla aikaansaatu yksinäisyyden tunne lisäsi koehenkilöiden kokemaa ujoutta ja vähensi seurallisuutta. Tutkimuksissa on myös saatu viitteitä siitä, että ihmiset suhtautuvat kielteisemmin yksinäisiin. Lisäksi vaikeasti yksinäiset käyttävät usein passiivisia keinoja (televisio, internet, päihteet) yksinäisyyden tunteen lieventämiseksi, kun taas lievemmin yksinäisillä aktiivinen elämäntapa (luonto, liikunta, kulttuuri) auttaa todennäköisemmin muiden ihmisten pariin. Yksinäisyyden hoitoon ei ole yksinkertaista ratkaisua. Erilaisiin yhteisöihin ja tapahtumiin meneminen, omien ajatusmallien työstäminen, sosiaalisten taitojen tietoinen harjoittelu ja ammattilaisen avun hakeminen muodostavat yhdessä kuitenkin hyvän pohjan. Aloittaessani omat yliopisto-opintoni koin itse hetken aikaa voimakasta yksinäisyyttä ja tyytymättömyyttä ihmissuhteisiini. Kävin tuolloin viikonloppukurssin ihmissuhdetaidoista ja luin opaskirjoja, joiden kautta opin muuttamaan tapaani olla muiden ihmisten seurassa. Saavutin lopulta hallinnan tunteen sosiaalisesta elämästäni.

Suomalaisten kokema yksinäisyys vuonna 2013 (ELO/HYPA) Jatkuvasti

Melko usein

Joskus

17%

Hyvin harvoin

36%

Ei koskaan

44%

Yksinäisyys voi tuntua kylmältä Vuonna 2012 julkaistussa tutkimuksessa havaittiin, että yksinäiset ihmiset ottavat enemmän lämpimiä kylpyjä, ja fyysisen kylmyyden kokeminen voimistaa yksinäisyyden kokemusta. Mielenkiintoisesti kotimainen Uniklubi-yhtye oli tehnyt samansuuntaisen havainnon jo vuonna 2004 musiikkikappaleessaan: “Huone täynnä kylmää, kun et oo mun luonani (...) Niin helvetin kylmää, kun et oo mun kanssani”

Kirjallisuutta Bargh, John A., and Idit Shalev. The substitutability of physical and social warmth in daily life Emotion 12.1 (2012): 154. Cacioppo, John T., Stephanie Cacioppo, and Dorret I. Boomsma. Evolutionary mechanisms for loneliness Cognition & emotion 28.1 (2014): 3-21. Cacioppo, John T., and Stephanie Cacioppo. Social relationships and health: The toxic effects of perceived social isolation Social and personality psychology compass 8.2 (2014): 58-72. Reis, Harry T., and Susan Sprecher, eds. Encyclopedia of human relationships Sage Publications, 2009. Saari, Juho, ed. Yksinäisten Suomi Gaudeamus, 2016.

Yksinäisyystutkimuksen kenttä • Akateemisella kentällä yksinäisyystutkimuksen keskeinen merkkiteos on sosiologi Robert S. Weissin Loneliness: The experience of emotional and social isolation (1973). • Viime vuosina yksinäisyyden vaikutuksista terveyteen on näkyvimmin kirjoittanut toissavuonna edesmennyt John T. Cacioppo. • Suomessa tunnetuimpia yksinäisyystutkijoita ovat olleet professorit Juho Saari ja Niina Junttila. • Tutkimuskirjallisuudessa yksinäisyyttä koskeva vuotuinen julkaisumäärä on kolminkertaistunut viimeisen kymmenen vuoden aikana.

DOKKŌDŌ —

YKSIN KULKEMISEN TAITO TEKSTI: JUKKA SOLEHMAINEN KUVAT: JUKKA SOLEHMAINEN, WIKIPEDIA

saatko olla yksin? Mikäli vastasit kyllä, lue tämä teksti ja vastaa sitten uudestaan. Mikäli vastasit et, lue silti tämä teksti ja vastaa uudestaan. Seuraavassa artikkelissa tulen esittelemään hyvin lyhyen 1600-luvulla Japanissa kirjoitetun, 21 teesiä sisältävän ohjeen siihen, miten tulisi elää. Luonnollisesti ohje on vain yhden miehen mielipide, mutta niin on myös tulkintasikin. Aion ensin esitellä käännöksen ja tekstin, ja sitten vasta kirjoittajan. Ymmärrät valintani kyllä, siitä älä huolehdi. Olen käyttänyt pohjatekstinä japanilaista alkuperäistekstiä ja siihen laadittua käännöskommentaaria, joihin suosittelen lukijaa tutustumaan ennen tämän käännöksen lukemista tai sitä lukiessa.1 Tämä siitä syystä, että em. kommentaarissa esitettyjä (kulttuuri) huomioita ja yksityiskohtia en itse paremmin osaisi sanoa, enkä myöskään niitä siis tässä toista. Lisäksi, tämä käännös ikään kuin kommentoi sekä alkuperäistä että kommentaaria, joten siksi on sitäkin tärkeämpää tutustua molempiin. Siispä, pidemmittä puheitta: käännä sivua, oi rakas lukija, ja ota vaariin. Tolle, ‫أ َرْقإ‬.ْ

Kuva: Musashin omakuva, Wikipedia 1 Machida, T. (2012): The last words of Miyamoto Musashi — An attempt to translate his “Dokkôdô”. Bulletin of Nippon Sport Science University, 41 (2), 199–211. URL: https://web.archive.org/ web/20140904235144/http://library2.nittai. ac.jp/dspace/bitstream/11015/1059/1/41-2199-211.pdf

Yksin kulkemisen taito2 2 Machidan käännös kuuluu jotakuinkin “tie, jota kuljen yksin”. Olen päätynyt kääntämään tämän kuitenkin yksin kulkemisen taitona. Tämä siitä syystä, että merkki 道 usein merkitsee jonkinlaista harrastusta, oppia, ammattia tai intohimoa, jota seurata, esimerkiksi suomalaisillekin tutuissa sanoissa judo (pehmeä tie), aikido (harmonisen voiman tie), sado (teen tie) ja shodo (kirjoittamisen tie, so. kalligrafia). 3 Lause on kuin suoraan Konfutsen keskusteluista: Herrasmies ei ole missään puolesta tai vastaan. Hän vain seuraa sitä, mikä on oikein. (里仁;10: 君子之於天下也，無適也，無莫也，義之與比). 4 Tämä kohta on sikäli tulkinnanvarainen, että modernin lukijan mieleen tulee pakostakin halu nähdä sana “objektiivinen” merkityksessä “tarkastella asioita täysin järjenmukaisesti”. Mutta oletettavasti 1600luvun Japanissa sana liittyi enemmän konfutselaiseen “nimien oikaisemiseen” (正名). Sen perusperiaatteena on, että asioiden on vastattava niiden nimiä (tai nimien asioita?). Esimerkiksi perinnöllisen aatelin asema saattaisi olla järjenmukaisesti tarkasteltuna hyvinkin epäilyttävällä pohjalla, mutta konfutselaisen etiikan mukaisesti, sanoohan sen nyt järkikin, että suutari pysyy lestissään ja talonpoika maatilallaan. Tähän oikean käsi-

1 2 3 4 5 6 7 8 9

Älä toimi maailmaa vastaan. 3 Älä tavoittele maallisia nautintoja. Älä ole missään ikinä puolueellinen.4 Älä pidä itseäsi tärkeänä, äläkä maailmaa merkityksettömänä. 5 Älä koskaan anna himon6 vallata itseäsi. Älä jää murehtimaan mennyttä. Älä ole kateellinen äläkä vahingoniloinen. Älä harmistu yhdestäkään eron hetkestä elämässä.7 Älä katkeroidu tai keksi tekosyitä, itsesi tai muiden onnen tai onnettomuuden puolesta. 10 Älä antaudu rakkaudelle ja himolle. 8 Kuulostaa helpolta, eikö. Sopivaa settiä huoneentauluksi. Mutta

11 Älä kiinny asioiden ulkoiseen kauneuteen.9 12 Älä pidättele asumuksesi suhteen turhia vaatimuksia.10 13 Älä harrasta ylellisiä ruokia.11 14 Älä hanki mitään antiikkia tai keräiltävää. 15 Älä pidä mitään tabuna tai liian pyhänä. 16 Älä arvosta muuta kuin aseitasi ja työkalujasi.12 17 Älä karta edes kuolemista Tietä kulkiessasi. 18 Älä tavoittele turhaa omaisuutta ja asuntoa vanhalle iällesi. 19 Älä odota Jumalalta mitään, mutta älä myöskään loukkaa jumalia.13 20 Älä uhraa mainettasi, vaikka uhraisit henkesi. 21 Älä14 koskaan poikkea soturin Tieltä.15

tykseen liittyvä mielenkiintoinen näkökulma on Aristoteleen näkemys oikeudenmukaisuudesta: kohtele samanlaisia samalla lailla ja erilaisia eri lailla (καὶ ἡ αὐτὴ ἔσται ἰσότης, οἷς καὶ ἐν οἷς: ὡς γὰρ ἐκεῖνα ἔχει, τὰ ἐν οἷς, οὕτω κἀκεῖνα ἔχει: εἰ γὰρ μὴ ἴσοι, οὐκ ἴσα ἕξουσιν, ἀλλ᾽ ἐντεῦθεν αἱ μάχαι καὶ τὰ ἐγκλήματα, ὅταν ἢ μὴ ἴσα ἴσοι ἢ μὴ ἴσοι ἴσα ἔχωσι καὶ νέμωνται (Nikomakhoksen etiikka, V kirja, 1131a). Samaa teemaa Aristoteles käsittelee myös teoksessaan Politiikka, III kirja 1280 a8-15. Molemmat teokset ovat vahvoja lukusuosituksia). Lause on myös suoraan johdettavissa Konfutsen Keskusteluista (為政;14): Herrasmies on tasapuolinen ja kaiken kattava; pikkusieluinen on puolueellinen ja yksityiskohtiin takertuva (君子周而不比，小人比而不周) 5 Tämä näkemys puolestaan pohjaa vahvasti buddhalaiseen näkökulmaan itsen merkityksettömyydestä. 6 Myös himo, kuten seuraavankin kohdan katumus viittaa maalliseen aistinautintojen haluun, buddhalaisittain ns. viiteen skandhaan kiintymistä. 7 Tämä eron hetkien (ja kuoleman) välttämättömyys on oleellinen osa japanilaista elämää ja estetiikkaa (vrt. vain hetken kukkivien kirsikankukkien ihailu). Sitä

kutsutaan myös nimellä Mono no aware (物の哀れ). Hieman vastaava merkitys välittyy sanoista Sehnsucht, sausade ja lacrimae rerum. Estetiikassa vastaava termi on wabi-sabi (侘寂), tietoinen epätäydellisyyksien tavoittelu ja virheiden/vaurioiden/ kuluman arvostus. Ilmiöllä on kuitenkin juuret Kiinassa, esimerkiksi kuuluisan Kolmen kuningaskunnan kertomuksen (三國演義) alkusanoin: Taivaan alla on sanonta, se mikä on ollut kauan yhdessä, tulee hajoamaan; se mikä on ollut pitkään hajalla, tulee yhdistymään. (話說天下大勢，分久必合，合久必分). 8 Alkuperäistekstissä sanaa rakkaudelle ei ole kirjoitettu kiinalaisin kirjoitusmerkein, jolloin sanan semantiikka jää (tai on jätetty tahallaan) epäselväksi. Japanissa on kuitenkin yhdyssana 恋慕, joka sopii ääntämykseen. Siinä rakkautta vastaava merkki on 恋, joka merkitsee intohimoa, seksuaalista rakkautta. Kuten kaikissa sivistyskielissä, myös japani (ja kiina alun perin) tekee erottelun tämän eroksen ja filosofisemman rakkauden välillä (agape/愛). Musashi ei muuten koskaan mennyt naimisiin tai saanut lapsia. Tämä antoi oivan tekosyyn muiden koulukuntien miekkamiehille halveksua häntä, sillä konfutselaisuudessa on suurin häpeä, jos mies ei kanna hedelmää ja jatka isänsä nimeä. 9 Ulkoinen kauneus viittaa tässä japanin kielen sanaan suki (好き), joka viittaa ennen kaikkea kauneuteen sofistikoituneena, kultivoituneena makuna. Idea on jokseenkin sama kuin modernissa abstraktissa taiteessa -- sitä ei voi arvostaa, ellei ole sosialisoitunut siihen kulttuuriin, jossa sille annetaan arvo (“price”, ei “value”). Pitää siis nähdä sisäinen, immanentti kauneus. Tai sitten voi olla myös, että Musashi tarkoitti kaikkea turhaa estetikointia. Piippu on vain piippu. 10 Le Corbusierin tavoin, “koti on kone, joka tuottaa asumista” (Une maison est unmachine-à-habiter.) 11 Machidan käännöksessä ei ole mielestäni aivan huomioitu sanan bishoku 美食 merkitystä juurikin ylellisinä ruokina. Homonymian takia Musashi olisi voinut myös kirjoittaa sanan hiraganoilla äänteellisesti びしょく, jolloin myös (seksuaaliset) aistinautinnot olisivat sisältyneet siihen. 12 Musashille aseet olivat työkaluja, mutta huomioiden tekstin universaaliuden on syytä täsmentää, etteivät kaikki työkalut suinkaan ole aseita: ...[e]t lacrimae prosunt: lacrimis adamanta movebis: fac madidas videat, si potes, ilia genas. (Ovidius, P. N. (2): Ars Amatoria I, l. 659. Rooma).

Kuulostaa helpolta, eikö. Sopivaa settiä huoneentauluksi. Mutta kuka tämän setin oikeastaan kirjoitti? Käsiteltävissä oleva teos on tosiaan alun perin 1600-luvulla eläneen, Japanin todennäköisesti kuuluisimman miekkasankarin kynästä. Kaverin, joka todistetusti yksin sivalsi ainakin 60 miestä kylmäksi, tietänee mitä tarkoittaa olla yksin. Miyamoto Musashi, 1584–1645, oli ja on yhä Japanin eittämättä kuuluisin samurai (oikeammin rōnin eli isännätön samurai). Häntä kutsutaan myös kenseiksi (剣聖), miekkapyhimykseksi, ei ainoastaan taistelutaitojensa mutta myös, ehkä jopa, hänen syvällisten buddhalaishenkisten kirjoitustensa takia. Maineensa hän kuitenkin saavutti ennen kaikkea edellä mainitulla, ylittämättömällä kaksintaisteluennätyksellään: ainakin 61 todistettua, perättäistä voittoa, joista suurin osa taisteltiin — ajan tapojen mukaisesti — kuolemaan saakka. Jotta tämä ei olisi ollut liian helppoa, kuuluisimmat kaksintaistelunsa Musashi kävi puumiekalla; parhaimmillaan “puumiekka” tosin tarkoitti pelkkää airosta hät’hätää veistettyä pitkää esinettä. Ai niin, em. lukuun ei tietenkään ole myöskään laskettu Musashin taistelukentillä saavutettuja voittoja. Häviöitä tuskin lienee montakaan, huomioiden sen mitä sodassa häviö olisi tarkoittanut. Jotta kaikki tämä ei olisi tarpeeksi, Musashi oli myös erittäin henkevä mies: kirjailija, maalari, kuvanveistäjä ja rakennusinsinööri. Hän oli mestari tussimaalauksissa, mutta toimi myös rakennusmestarina Akashin linnalle sekä auttoi suunnittelemaan Hmejin kaupungin yleiskaavan. Hänen tunnetuin kirjallinen teoksensa on Gorin no sho, suomeksi ilmestynyt nimellä Maa, vesi, tuli, tuuli, tyhjyys.16 Teos esittelee hänen perustamansa miekkakoulukunnan ja sodankäynnin yleiset periaatteet hyvin lavealla, filosofisellakin tasolla, ja samat ideat olivat kirjoittajan mukaan sovellettavissa myös muihin elämänalueisiin, kuten taiteisiin. Dokkōdō, sananmukaisesti “yksin kulkemisen tie” 17, on Musashin aivan viimeisinä elinpäivinään kirjoittama henkinen testamentti ja eräänlainen tiivistelmä hänen aiemmasta tuotannostaan, myös koko elämänsä opeista. Se sisältää em. 21 opinkappaletta, jotka perinteiseen japanilaiseen tapaan ovat kaikki numeroitu ykkösinä — olivathan ne kaikki yhtä tärkeitä. Tässä kohtaa lukija yleensä lukee nuo 21 kohtaa uudestaan. Ensi lukemallahan kukaan ei niitä muista, vaan käy ne kursorisesti läpi. Mutta luettuaan Musashin elämästä tämän tyngänkin verran vain, moni alkaa ihmetellä, että kukas se tämä Übermensch oli. Sitten käydään uudestaan nuo 21 ohjetta läpi, ehkä jopa vieraillen Wikipediassa. Sitten hyvällä säkällä palataan tähän. Tässä vaiheessa henkilö harrastaa ankaraa kognitiivista dissonanssia ja kuumeisesti miettii mielessään, kuinka kumota jokainen noista 21 elämänohjeesta *(omaan) moderniin maailmaan sopimattomina, kohtuuttomina ja turhina. Musashilla kävi hiton kova tuuri, mutta ei hän mikään ihmemies ollut. Mitä arvoa näillä 21 lauseella voisi olla? 18 Tässä kohtaa, rakas lukija, ego ns. potkii ovet sisään ja astuu kehiin. Se, että joku tyyppi on saavuttanut näinkin paljon elämässään — herättää ymmärrettävästi katkeruutta meissä

kaikissa. Mitä me olemme saaneet aikaan? Joten jossakin pitää olla vikaa. Ja kun se tuskin on historiassa, niin löytyköön sitten näistä opinkappaleista. Tokihan lauseissa on paljon päivitettävää. Mutta jos niitä säätää hieman, havaitsee19 kyseessä olevan varsin fiksut ohjeet. Tästäkö se oli kiinni, se ettei taskussa vieläkään ole maisteria (saati voitettua kaksintaistelua, paitsi ehkä pingiksessä/beer pongissa)? Olisipa tämä opetettu koulussa! Mutta ei näin ajatella, koska katkeruus on niin paljon parempaa. Miksi tätä ei opetettu koulussa!? Koska se on turhaa! VMP! Ei elämä ole enää näin helppoa. Tässä kohtaa, rakas lukija, voit heittää palikat seinään. Yksinäisyys olisi totisesti paljon helpompaa kuin tämä muiden seurassa oleminen, kilpailu ja vertailu! Musashin tärkein opetus on, että jokainen näistä opeista on omaksuttavissa. Vielä parempaa, jokainen meistä voisi olla Musashi. Aloittaa voi vaikka siivoamalla huoneensa! Yleisestikin tällaisten elämänohjeiden paras anti onkin se, että ne ovat kuin peili, jota vasten joudumme rehellisesti tarkastelemaan elämäämme ja toimiamme. Ja usein se tarkastelu paljastaa epämiellyttävän totuuden. Jos ei, niin ainakin se saattaa oman ylpeyden tietoisuuteen, mikä myös on ihan hyvä tulos. Mutta tärkeintä on, että jokainen joutuu pysähtymään ja tarkastelemaan omaa elämäänsä hetken sielunsa pitkässä pimeässä yössä. Kirjaimellisesti, jokainen joutuu erilleen. Jokainen meistä voisi ottaa kuolemanriskejä, jopa uhrata elämänsä vakaumuksensa puolesta. Tälläkin hetkellä voisi esimerkiksi lähteä kurdien riveihin Peshmergaan taistelemaan Isistä vastaan20, eivätkä riskit edes ole suuret. Voisi myös toimia muutenkin parantaaksesi maailmaa21. Voisi tehdä ostoboikotteja, voisi pitää ääntä muiden/heikompien puolesta, rakentaa itse jotain uutta maailmaan ja parantaa ympäristöä. Voisi edes meluta hesarin keskustelupalstalla tai ylilaudalla oikeuden puolesta. Voisi kuntoilla ja kehittää itseään22, kirjoittaa blogeja, voisi edes olla ostamatta turhaa roinaa täyttämään taloa, herkkuja tukkimaan verisuonia ja turhia tavaroita vain silmäniloksi ja keräilyvimman tyydytykseksi. Voisi, voisit… Mutta silti se sohva ja tekemättömyys voittaa.23 Edes se gradun kirjoittelu ei kiinnosta, suorituksia roikkuu, sähköpostikin pitäisi lähettää… No mutta, ei tässä pidä syyllistää. Jokaisella meillä on rajoituksemme. Musashikin sai hyvän kasvatuksen ja lähtökohdat syntymällä samuraiksi, vaikka isänsä kuolikin nuorena ja ensimmäinen kaksintaistelu oli jo 13-vuotiaana. Ajat olivat kuitenkin tuolloin eri. Mutta ihmiset eivät. Paitsi ehkä siinä, että heillä oli syy ja tavoite(:) elää.24 Musashin coelhomainen listaus toimii siis, kun sitä tarkastellaan välineellisen järjen näkökulmasta. Moderni filosofia on kuitenkin edennyt tuuman verran syvemmälle Kuiluun, ja tuijottanut itse Petoa silmiin25, ja siten kyseenalaistanut ei vain elämän merkityksellisyyden, vaan itse merkityksen merkityksellisyyden. Kysymys, johon tällainen listaus ei lainkaan vastaa, kuulukin: Miksi pitäisi olla hyvä (välineellisesti, tai edes moraalisesti)? On oikeasti rehellisesti kysyttävä: Miksi? 26 Miksi pitäisi elää,

13 Alkuperäistekstissä käytetään sanaa “busshin” (仏神), joka koostuu buddhan ja jumalan kirjoitusmerkeistä. Yhdessä ne siis tarkoittavat koko aikansa buddhalais-shintolaista pantheonia, mutta tässä käännöksessä olen tavoitellut ajallemme ja paikallemme sopivampaa käännöstä. 14 Tyylillisenä seikkana olen päättänyt kääntää koko listaan negatiivisina ohjeina, so. kieltoina. Mielestäni koko listan henki on kieltäytyminen eri asioista, joten valinta tukee sitä. Eikö yksinäisyyskin ole omalla tavallaan negatiivista -- seuran puuttumista. 15 Tässä soturin Tie pitää ymmärtää laajalti kaikkena sinä, mitä tuon ajan samurailta odotettiin. Nitobe Inazō muotoili tämän kunniakoodin myöhemmin teoksessaan Japanin sielu seuraaviksi hyveiksi: oikeudenmukaisuus (義), rohkeus (勇), myötätunto (仁), kohteliaisuus (礼), rehellisyys (誠), kunnia (名誉), uskollisuus (忠義), itsekuri ( 自制), vanhempainkunnioitus (孝), viisaus ( 智) ja veljeys (悌). Käytännön voi jokainen lukea esimerkiksi Japanin historiasta II maailmansodassa. 16 Oikeampi käännös olisi viiden kehän tai renkaan kirja (五輪書), mutta nykyinen käännös on jäänyt elämään. Suomennos löytyy otavalta, ISBN: 9789511075264 17 獨行道 kirjoitusmerkeillä kirjoitettuna. 獨 tarkoittaa yksin, 行 kulkemista ja 道 tietä niin fyysisessä kuin henkisessäkin mielessä. 18 Du gehst über sie hinaus: aber je höher du steigst, um so kleiner sieht dich das Auge des Neides. Am meisten aber wird der Fliegende gehasst (Friedrich Nietzsche: Näin puhui Zarathustra). 19 Lauseen neljä (älä ole missään ikinä puolueellinen) mukaisesti täysin ulkopuolisen silmin, tietenkin. 20 En suosittele, mahdollisesti laitonta ja vaarallista. 21 Esimerkiksi Sampo Tukiainen, kemian ja tekniikan ammattilainen, joka on kehittänyt hiilinegatiivista biohiiltä, lämmöntuottoa ja maaperän tuottavuutta varten, on kasvissyöjä ja lisäksi kasvattaa omat ruokansa itselleen ja perheelleen, elvyttäen ja työllistäen sekä maata että perinteitä Hämeen mailla. Miten sinä pelastat maailman? URL: https://yle.fi/uutiset/3-11289293 22 Kuten Antti Rintanen, joka oli jo alle kolmekymppisenä lääkäri, opiskelee tuotantotalouden diplomi-insinööriksi, taekwondon maailmanmestari ja ennen kaikkea neljän upean lapsen isä! URL: https://www.hs.fi/urheilu/art2000006154991.html

23 Lohdutukseksi voin antaa seuraavan viisauden: Aika, jonka tuhlaamisesta nautit ei koskaan ole tuhlattua aikaa. 24 Japaniksi ikigai (生き甲斐), tämä tarkoittaa kokonaisvaltaista elämän merkityksellisyyden ja päämäärällisyyden kokemusta, josta seuraa halu elää ja olla aktiivinen, toimia. 25 “Jos katsot tarpeeksi sisälle syvyyksiin, muista, että syvyys katsoo myös sinua.” (Friedrich Nietzsche, Hyvän ja pahan tuolla puolen, aforismi 146: Und wenn du lange in einen Abgrund blickst, blickt der Abgrund auch in dich hinein.) 26 “Miksi ihmiset katsovat aikaa, sillä aika katsoo meitä aina. Miksi ihmishenki on niin halpa? Onko huominen varma? Ihminen teki maahan rajat, mutta eikö maapallo ole yks ja sama? Eli miksi ihmisiä tapetaan, kun me samalla maapallolla asutaan (näin on). Mikä saa minut sanomaan vittu (vittu)? Miksi salkkarit on niin suosittu?” Kysymyksiä, MC Stepa (Joni Stenberg), levyltä MC (Joku Roti Records 2008) 27 Yona (Johanna Pitkänen), kappaleesta Elämän luonne, albumilta Vaikka tekee kipeää, ei haittaa (Timmion Records 2012) 28 Kts. kohta 6: Älä jää murehtimaan mennyttä 29 Der Mensch nämlich ist das grausamste Thier (Friedrich Nietzsche: Näin puhui Zarathustra). 30 “Man’s unfailing capacity to believe what he prefers to be true rather than what the evidence shows to be likely and possible has always astounded me. We long for a caring Universe which will save us from our childish mistakes, and in the face of mountains of evidence to the contrary we will pin all our hopes on the slimmest of doubts. God has not been proven not to exist, therefore he must exist.” (Prokhor Zakharov, teoksessa For I Have Tasted The Fruit, teoksessa Sid Meier’s Alpha Centauri (1999), Firaxis Games 31 Suosittelenkin tutustumaan aluksi Epiktetoksen hyvin lyhyeen Käsikirjaan (tunnetaan myös nimellä ohjenuora, löytyy ilmaiseksi mm. internetistä) ja sitten Marcus Aureliuksen Mietteitä teokseen. 32 (里仁 ;17):見賢思齊焉；見不賢而內自省也。(為政;24):見義不為，無勇也。 33

(雍也;10):仁者先難而後獲，可謂仁矣

kohdan 21 mukaisesti, (soturin) tietä seuraten? Jotta lääninherralla olisi enemmän riisiä riistettynä talonpojan selästä? Miksi ramman on nähtävä kaikki se vaiva, jotta hänen unelmansa juoksijan urasta toteutuisi? Eikö olisi helpompaa, tehokkaampaa ja tuottavampaa, jos kaikki seuraisivat luontaista rataansa ja olisivat/tekisivät sitä, mihin parhaiten ja tahtoen sopivat? Eikö olisi parempi, jos kaikki eläisivät yksin. Tällöin ei työväen selkänahasta aiheettoman voiton kiskovaa luokkaa enää voisi olla olemassa, ja eikö juuri vaurauden epätasa-arvoinen jakautuminen ole maailman epäonnettomuuden tilan juurisyitä? Jokainen meistä voi tehdä maailmasta paremman — tekemällä vähemmän. Tekemällä vain sen, mitä itse yksin tarvitsee. Loppu, joka verojen myötä valuisi vain pohatoille ja muille sika(ri)portaan edustajille, valuukin sinun omaan hyvinvointiisi ja rauhaasi, ajaksesi tehdä ja “olla vaan niinku ei oiskaa, useimmiten paremmin ei tehdä voiskaa”.27 Mutta ei katkeruus ketään kaunista. Pitää vain karistaa pölyt ja jatkaa matkaa.28 Jos eläintä haavoittaa, se puolustautuu. Se kyllä muistaa ja varoo, mutta se ei vihaa. Se vain oppii. Ihmiset eivät näin tee, vaikka eläimiä ovatkin. Ihmiset ovat julmia ja vihaavat.29 Ihminen saattaa oppia joskus, mutta (vihaa) ihminen tuntee aina. Meillä on aina pakonomainen tarve etsiä täydellisestä vika, hyvästä paha, löytää jokin syy jonka perusteella voimme todeta itsemme paremmaksi. Tai ainakin edes vakuutella itselle olevamme oikeassa, huolimatta siitä mitä todistusaineisto kertoo.30 Homo economicus on oikeastaan poikkeustapaus. Siksipä Musashin opeissa on pohjimmiltaan kyse tästä: Ole kuten eläimet, äläkä kuin ihmiset. Yksi tavoite. Ei turhia tunteita. Tässä suhteessa hänen oppinsa enemmän kuin vain muistuttaa muinaisia stoalaisia oppeja mielenlujuudesta31 sekä buddhalaista ajattelua. Ole yksin itsesi kanssa, vaikka olisitkin keskellä laumaa. Hoida oma tonttisi. Juuri tätä on mielestäni yksin kulkeminen. Turhan katkeruuden hylkäämistä. Ei kateutta, ei vihaa. Jos joku tekee asiat paremmin, otetaan oppia ja ollaan parempia. Ei egoa. Tätä Mestari tarkoitti sanoessaan: Kun näet itseäsi paremman, mieti kuinka voisit tulla hänen kaltaisekseen. Kun näet jonkun itseäsi heikomman, mieti omia vikojasi. Jos tiedät, mikä on oikein etkä sitä toteuta, se on pelkuruutta.32 On merkittävää huomata, että yhdessäkään kohtaa Musashin listaa hän ei mainitse onnistumisen tavoittelua. Itse asiassa se ei lainkaan sopisi hänen filosofiseen taustaansa. Buddha opettaa, että haluaminen on kaiken kärsimyksen alku; taolaisuus opettaa, että elämässä matka, ei päämäärä, ratkaisee; konfutse opettaa täydellisen hyveen olevan sitä, että ajattelee ensin itsensä voittamista, vasta sitten ulkoista tulosta.33 Usein menestyksekkäät ihmiset ovat heitä, jotka heittäytyvät täysillä, lopputuloksista välittämättä toimintaan. Ja he myös tiedostavat, ettei lopulta ole muita vihollisia kuin me itse; alitajuntamme ja sisäiset petomme. Kun tiedostaa tämän, että lopulta jokaisen taistelu on heitä itseään vastaan, on helppo kulkea yksin. Sillä kukaan ei voi sinua lopulta tässä taistelussa auttaa. Toki eivät myöskään nämä 21 oppituntia maailmalle. Katolle pääsee muitakin reittejä pitkin kuin vain tikapuilla. Nyt, lukija, kysyn vielä kerran: osaatko kulkea yksin?

Kuva: Musashin maalaus munkki Hoteista, wikipedia

TOIMITTAJA TESTAA — KANSALLISPUVUN TEKEMINEN (OSA 2)

Teksti ja kuvat: Janette Välimäki

Voit lukea jutun ensimmäisen osan Hälläpyörän 3/2018 numeron nettiversiosta osoitteesta issuu.com/hallapyora.

TOTUUS KÄSITYÖSTÄ NRO 2:

Kuva vasen:

Ja ilman tekemisen iloa, olisi tämä projekti saattanut hyytyä ylämäkeen. Jos jotain olen oppinut niin sen, että kansallispukua ei kannata tehdä ratkaisuna hätäiseen puutteeseen vaatekaapissa, vaan tekemisen ja oppimisen voimalla, laadukas ja vuosikymmeniä kestävä lopputulos tavoitteena. Tähän väliin sopiikin

Hämeenkyrön kansallispuvun paita, sekä pellavainen alushame. Kuva alla: Revinnäis- eli reikäommelta Hämeenkyrön puvun paidassa.

Kärsivällisyyden salaisuus on tekemisen ilo. Soja Murto (2020)

TOTUUS KÄSITYÖSTÄ NRO 4: Käsityö on parhaimmillaan meditointia. Mantra on käden rytmi. Soja Murto (2020) Perinnetekniikoilla käsin pukua tehdessä arvostus omaa työtä ja valmiita kansallispukuja kohtaan on omaa luokkaansa. Tavoitteena ei kuitenkaan ole tehdä ylivarjeltua, kaapissa pölyttyvää vaatekappaletta, vaan kaunis ja kestävä asu niin juhlaan kuin arkisempaan ’Tuunaa mun perinne’ -käyttöön (ks. mm. Karjalainen nuorisoliitto 2020, Tapio 2018). Aloitin toiveikkaana kansallispukuprojektini syksyllä 2018. Toivoa on yhä, mutta niin on myös projektiin kuluneita kuukausia sekä

kansallispukuteemaisia hankintoja enemmän kuin olin suunnitellut. Mikäli Hämäläiset pidot olisi ollut mahdollista tänä vuonna järjestää, olisin saanut pukea ylleni Hämeenkyrön naisen kansallispuvun, josta itse tehtynä olisi ollut paita, alushame sekä tykkimyssyn rusetti. Alkuperäisenä tavoitteena oli saada puku valmiiksi pidoille 2019 – työn hidas tahti kuitenkin yllätti, ja ensimmäiset osat valmistuivat vasta tänä keväänä. Näiden puvun osien lisäksi olen onnellisten sattumien kautta kuitenkin lopulta myös Hämeenkyrön ja Hämeen kansallispukua, Hämeenkyrön kansallispuvun hame- ja liivikankaita, Pirkanmaan hamekangasta, kansallispukuteemaisia sisustustavaroita ja palapeliä, muutamia kansallispukusukkia, sidontanauhoja, ylimääräistä essua, feresin, silkkihuivin sekä muutamia supikkaita ja yhdet kansallispuvun solkikengät rikkaampi, kiitos jälleen kerran Facebookin Kansallispuku – Folkdräkt -ryhmän. Myös yhden pitoviikon kansallispukuiltaman olen kerennyt järjestämään keväällä 2019, toinen olisi ollut tänä keväänä, mikäli korona olisi sen sallinut.

42 ”Neula, lankaa ja kankaat riittävät” – vai riittävätkö? Eli mitä taitoja ja tarvikkeita kansallispuvun tekemiseen tarvitsee, ja mikä on todellinen hinta? Entä kauanko kuluu aikaa? TAIDOT Mikäli haluaa tehdä kansallispuvun perinteisin menetelmin, tarkoittaa se käsin ompelua. Tätä helpottaa peruspistojen tunteminen etukäteen, mutta varaamalla enemmän aikaa tekniikoiden treenaamiseen lähtöpiste voi käytännössä olla mikä tahansa. Kansallispukukurssit esimerkiksi työväenopistoissa ovat suuri apu ja tuki projektin etenemiseen, mutta kannattaa huomioida, että useimmiten kukin tekee omaa pukuaan omassa tahdissaan, ja tekniikat ja vaikeustaso vaihtelevat pukukohtaisesti. Neuvoja kannattaa siis kysyä itse aktiivisesti. Vaikka käytin parissa kohtaa ompelukonetta suoremman sauman varmistamiseksi, käsin ompelemisen etu on kauniit katesaumat, ja ompeleita saa myös ns. piiloon. Kenties isoin haaste käsin ommellessa on hitaus ja tarkkuus, kun välillä pitäisi jaksaa katsoa langan tarkkuudella mistä ompelee. Itselle antoisin, mutta samalla hitain ja alkuun haastavin tekniikka oli revinnäis- tai reikäompeleiden (kts. kuvan paidan kaulus ja rannekkeet), eli pitsimäisten koristelujen teko – into elvyttää perinteistä tekniikkaa muutenkin kuin kansallispuvuissa heräsi vahvasti, ja koen omaavani tämän myötä suorastaan kulttuuriperinnöllisesti merkittävää taitoa. TARVIKKEET Neulalla, langalla ja kankailla toki pääsee alkuun, mutta sujuvampaan työskentelyyn

kannattaa hankkia lisää apuvälineitä ja keskittyä materiaalien laatuun. Lankoja tarvitsee eri kohtiin eri paksuisia ja laatuisia, ja käsin ommellessa langan tulisi olla paksumpaa, ja langat kannattaa vahata. Kirjontakehys taas helpottaa huomattavasti reikäompeleen ja kirjonnan tekoa, ja suurennusvalovalaisin auttaa nuoria silmiä tarkkuutta vaativissa kohdissa. Myös neuloja tarvitaan erilaisia. Pirtanauhan tekemiseen taas tarvitsee pirran, ja tykkimyssyn tekeminen on sitten oma numeronsa. RAHA Tähän mennessä Hämeenkyrön pukuni materiaalit paitaan, hameeseen, liiviin, alushameeseen ja tykkimyssyn rusetteihin ovat kustantaneet noin 630 euroa. Valmiin puvun käytettynä tykkimyssyineen päivineen ja nyplätyllä pitsillä taas löysin Facebookin Kansallispuku -ryhmän kautta hintaan 480 euroa. Hämeen puku löytyi vielä edullisemmin, 120 euroa, ja feresi eli karjalainen kansanpuku tarttui kirpputorilta mukaan 30 eurolla. Käytettyjen kansallispukujen markkinat kannattaa siis ehdottomasti tarkistaa, mutta myös varautua siihen, että joitakin pukuja tulee hyvin harvoin vastaan. Näin oli myös Hämeenkyrön pukuni kohdalla, tosin onnellisten sattumien kautta omistan kuin omistankin tällä hetkellä koko puvun korua lukuun ottamatta.

Tuplakappaleet tulevat siis paidasta, hameesta ja liivistä, ja myöhemmin teen pukuun myös flammuraitaisen essuvaihtoehdon. Omiin havaintoihini perustuen aikuisten kansallispuvut maksavat teetettyinä tekijästä riippuen noin tuhannesta eurosta useampaan tuhanteen. Käytettyinä ne maksavat muutamasta kympistä kalleimmillaan noin reilu kolmeen tuhanteen. Itse tehtynä hinnat ovat taas keskimäärin noin muutamasta sadasta eurosta muutamaan tuhanteen, riippuen paljolti puvusta sekä siitä, ostaako kankaat – ja keneltä – vai tekeekö nekin itse. Yksittäin ostettuna puvun osat maksavat enemmän suhteessa kokonaisen valmiin puvun hintaan, ja tarvikepakkauksia kannattaa usein suosia, joskin kannattaa myös ensin katsoa löytyykö sopivia vastaavia tarvikkeita jo kotoa. Kannattaa myös muistaa, että kokonaisuuksina pukuihin kuuluu myös monenlaisia asusteita, joita ei usein myydä uusien tai käytettyjen pukupakettien mukana. AIKA Jokainen on tietysti yksilö ja tekotavan (käsin, koneella, molempia) voi määritellä itse, mutta ehkä hyvänä lähtökohtana on se ajatusmaailma, että kansallispuvut ovat hyvin kaukana minkäänlaisesta pikamuodista. Tämä näkyy usein myös valmistuksen kestossa,

etenkin käsin tehden ja mikäli koristeluja tai reikäompeleita yms. on paljon. Itselläni pelkän paidan tekemiseen reikäompeleineen meni lähes 1,5 vuotta – huomioiden kuitenkin, että pidempiä taukoja oli välissä, sekä lisäksi muita projekteja ja harrastuksia, opiskelua sekä töitä. Kuitenkin, etenkin näin koronan aikaan on saanut myös todistaa puvun osien valmistumista jopa päivässä tai parissa, eli etenkin jos tekniikat ovat tuttuja entuudestaan, tahti voi olla hyvinkin tiivis. Etenkin koristelujen sekä liivin tekemisen suhteen mallikappaleiden ja harjoitteiden teko olisi kuitenkin tärkeää istuvuuden ja laadun tasaisuuden takaamiseksi – nämä puvut ansaitsevat hutilointia parempaa. Hämäläinen rauhallisuus ja hitaus on kansallispukujen kanssa eduksi, sillä hiljaa hyvä tulee. Myös lompakko kiittää, kun jaksaa hiukan selvittää mm. eri vaihtoehtoja tai mitä löytyy jo itseltä tai lähipiiristä – sekä tekemällä enemmän itse. Yksi keskeinen säästövinkki on myös puvun huoltaminen oikein. Kansallispuku kirpaisee helposti opiskelijabudjettia, mutta on myös todellista hidasta muotia.

Viitteet Karjalainen nuorisoliitto, 2020 #TuunaaMunPerinne -valokuvahaaste. 8.1.2015 https://www.karjalainennuorisoliitto.fi/ ?x118281=312952 Viitattu 26.4.2020 Murto, Soja, 2020a Kansallispuku, Soja Murto T:mi. https://www.facebook.com/SojaMurto/ photos/a.579646328789351/291739249 5014711/?type=3&theater Viitattu 26.4.2020 Murto, Soja, 2020b Kansallispuku, Soja Murto T:mi. https://www.facebook.com/SojaMurto/ photos/a.166833316737323/2933044136 782880/?type=3&theater Viitattu 26.4.2020 Tapio, Jaana, 2018 Kati tuunaa vanhoista kansallispuvuista arkivaatteita – hame sopii vaikka kumppareiden kanssa Voi hyvin Tyyli ja kauneus Saatavilla: https://www.kodinkuvalehti.fi/artikkeli/ voi-hyvin/tyyli/kati-tuunaa-vanhoistakansallispuvuista-arkivaatteitahame-sopii-vaikka Viitattu 25.4.2020

Kuva: Tekemäni rusetti Hämeenkyrön tykkimyssyyn, jonka ostin Kansallispuku-ryhmän kautta. Irtorusetin saa myssyyn valita yleensä itse.

44 IHMISIÄ, SIIS ELÄIMIÄ

SARI KUUNTELI Ihmisiä, siis eläimiä Comedy Bang Bang The Psychology Podcast

Tehköön heti selväksi, että minä en ole turhan asiallisten podcastien ystävä. Kuuntelen ajankohtaisia, narratiivisia ja ihmissuhdepodcasteja. Sen sijaan Tiedeykkösen kaltaiset podcastit ovat jääneet pitkäksi aikaa hyllylle. Voitte siis kuvitella reaktioni, kun avasin Ihmisiä, siis eläimiä -podcastin jaksoluettelon ja huomasin, että keskimääräinen jakso kestää kolmisen tuntia – ja pisin jakso lähes kuusi tuntia. Olin kuitenkin luvannut ottaa haasteen vastaan, joten valitsin jaksot, jotka kuulostivat kiinnostavilta (tai siis, jotka kestivät alle kolme tuntia). Ihmisiä, siis eläimiä on rakennettu perinteiseen tapaan. Haastattelija (Henry Vistbacka) keskustelee ajankohtaisista aiheista asiantuntijan kanssa. Se, missä Ihmisiä, siis eläimiä eroaa perinteisestä podcastista, on pituuden lisäksi sen editoimattomuus: haastattelija ja haastateltavat puhuvat hitaasti turhia kiirehtimättä. Pari kertaa luulin, että kuulokkeistani oli loppunut akku, kun keskusteluun tuli pitkä tauko. Lisäksi kuulostaa siltä, että vieraat eivät ole saaneet haastattelukysymyk-

siä etukäteen, sillä vastaukset vaikuttavat spontaaneilta. Viittauksista päätellen Vistbacka ja haastateltavat tuntevat toisensa etukäteen. Ihmisiä, siis eläimiä on podcast, joka on parhaimmillaan silloin, kun siihen keskittyy. Keskusteltavat aiheet ovat aidosti mielenkiintoisia, ja niissä mennään perinteisiä oletuksia syvemmälle. Paras kuuntelupaikka onkin lenkkipolun sijaan kotisohva. Tuntuu kuin: Kahden yhteiskuntatieteilijän keskustelu Metsätalon opiskelijaruokalassa. Kenelle: Tiedonjanoisille, keskittyjille ja niille, jotka haluavat aidosti haastaa ajatuksiaan.

Teksti: Sari Eestilä ja Vladimir Heiskanen Kuvat: Ella Rantanen ja Vladimir Heiskanen

PODCASTIT VAIHTOON — Kaksi toisilleen tuntematonta ihmistä laittoi lempi-podcastinsa vaihtoon. Tuloksena oli yllätyksiä ja pettymyksiä.

45 AUTA ANTTI! 2 New Yorkissa asuva näyttelijä Antti Holma on saanut viime aikoina huomattavaa suosiota Auta Antti! -podcastillaan, jossa hän vastaa omalaatuisen monologimaisella tyylillä kuuntelijoidensa avunpyyntöihin elämän haasteita koskien. Ensimmäisessä tuotantokaudessa esiintyneitä teemoja olivat muun muassa vaikeat perhesuhteet, seksuaalisuus ja tupakkariippuvuus. Kun aikoinaan kuuntelin tämän podcastin ensimmäisen kauden iltakävelyideni yhteydessä, olin siinä määrin vaikuttunut Holman kyvystä käsitellä maallikkona vakavia aiheita fiksulla ja inhimillisellä otteella, että mainostin sitä useille tuttavillenikin. Podcastin kuuntelu oli minulle myös hyvä syy pidentää lyhyet iltaulkoilut tunnin mittaisiksi. En kuitenkaan uskonut jaksavani toista kautta kovin pitkälle, sillä ajatus jo tuttua kaavaa noudattavan yksinpuhelun kuuntelemisesta jälleen tuntien ajan kuulosti jo ajatuksenakin puuduttavalta. Tämän vuoksi en ollut aikoinaan kuunnellut toista kautta oma-aloitteisesti, vaan kuuntelin sen vasta tätä arviota varten.

Antti Holma onnistui yllätyksekseni päihittämään ennakko-odotukseni ja osoittamaan, etta kun kokonaisuus toimii, sitä ei ole pakko lähteä muuttamaan. Kuuntelin Holman näkemyksiä identiteetistä, salitreenistä ja kuolemanpelosta uppoutuneena, kunnes havahduin jossakin vaiheessa siihen, että olin vahingossa kuunnellut Auta Anttia yhtäjaksoisesti kuuden tunnin ajan. Laajuus: 8 jaksoa Yhden jakson kesto: ~ 55 minuuttia

VALTSU KUUNTELI Auta Antti S-Town Dolly Parton’s America

★★★★☆

— ARVIOITA JA AJATUKSIA

46 THE PSYCHOLOGY PODCAST

COMEDY BANG BANG Comedy Bang Bang -podcast oli minulle suurin pettymys. Se tuntuu erikoiselta, koska olen kuullut siitä paljon suosituksia ja tunnen monta ihmistä, joiden mielestä juuri tämä podcast on hauskin kaikista. Lisäksi Comedy Bang Bang on tämän jutun podcasteista palkituin. Ymmärrän siis, että moni on kanssani eri mieltä. On myös mahdollista, että satuin kuuntelemaan sarjan huonoimmat jaksot. Comedy Bang Bang -podcastissa näyttelijä ja koomikko Scott Aukerman heittää läppää vieraiden kanssa. Suurin ongelma omalla kohdallani lienee se, että minulta puuttuu jonkinlainen tähän aihepiiriin liittyvä kulttuurinen ymmärrys, sillä en tunne ainoatakaan ohjelman vieraista. En myöskään juurikaan tunne amerikkalaista stand upia, joten iso osa nimistä ja viittauksista menee minulta ohi. Uskon, että moni vitseistä on aidosti hauska, jos on kuunnellut podcastia pidempään tai jos ns. tuntee skenen. Podcast perustuu hieman provosoiville vitseille, klassiselle miesten väliselle naljailulle ja sopimattomuuksille. Jostain syystä minua vitsailu kuitenkin enemmän

uuvuttaa kuin naurattaa. Olen hassuttelun, kiusoittelun ja Antti Holman Instagram-huumorin ystävä, joten kyllästyn nopeasti miesten kovaääniseen vittuiluun. Tuntuu kuin: Bileet, jossa kaikki muut ovat jo humalassa. Kenelle: Levottoman ja epäkorrektin huumorin ystäville.

Minua on aina kiinnostanut ihmismielen synkkä puoli ja Nancy Spungenin kaltaiset henkilöhahmot. Siispä valitsin Psychology Podcastin jaksoista ensimmäisenä tietenkin sen, jonka alkuun on lisätty trigger warning. Podcastissaan psykologi Scott Barry Kaufman haastattelee tutkijoita, lääkäreitä ja ihmismielen ammattilaisia, joiden ansioluettelot ovat mittavat. Valitettavasti menestyneillä vierailla ei ole aikaa istua podcast-studiossa, vaan useimmat jaksot on toteutettu etäyhteydellä jo ennen poikkeusaikaa. Videopuhelun äänenlaatu alkaakin jossain vaiheessa hieman uuvuttaa. Ehkä siitä syytä myöskään Kaufman ei pääse nousemaan lempijuontajieni joukkoon. Jaksot käsittelevät teemoja, jotka koskevat jokaista: tunteita ja ihmismieltä. Vaikka haastateltavat ovat asiantuntijoita, jaksot pysyvät ymmärrettävinä. Psychology Podcast haastaa kuuntelijan ajattelemaan omaa mieltään ja mielenterveyttään. Uskon, että monelle teemojen käsittely tekisikin hyvää. Podcastista huomaa myös kulttuurieron: amerikkalaisessa kontekstissa esimerkiksi pornografia ja seksuaalisuus nähdään eri tavalla kuin pohjoismaisessa. Tuntuu kuin: Mielenkiintoinen luento – paikalle hinautuminen tuntuu raskaalta, mutta siellä ollessa aika kuluu nopeasti. Kenelle: Keskustelijoille sekä niille, joita kiinnostaa ihmismieli.

S-TOWN Yhdysvaltalaisen radiotoimittaja Briad Reedin S-Town ei ole tavanomainen keskusteluille rakentuva ohjelma, vaan hänen itsensä todistamiinsa tapahtumiin pohjautuva narratiivinen kertomus, jossa keskeisessä osassa ovat myös äänitallenteet keskusteluista ja puheluista kertomukseen liittyvien henkilöiden kanssa. S-Townin tapahtumat saavat alkunsa siitä, kun Reed saa kelloseppä John McLemorelta yhteydenoton, jossa hän pyytää tekemään tutkivan journalistisen jutun McLemoren syrjäkylässä tapahtuneesta murhasta, jonka poliisit olisivat peitelleet johtuen nuoren tekijän taustasta rikkaassa perheessä. Pitkällisen yhteydenpidon myötä Reed päätyy matkustamaan osavaltioiden halki Alabaman tutkimaan tapahtunutta. Vaikka matkan syynä on murhan tutkinta, toimittaja keskittyy myös tutustumisprosessiinsa 48-vuotiaan McLemoren kanssa, joka osoittautuukin monikerroksiseksi ja enigmaattiseksi persoonaksi. Toimitukselliseen projektiin tulee mutkia murhan osoittautuessa perättömäksi huhuksi ja myöhemmin myös sen myötä, kun Reed saa tietää McLemoren tappaneen itsensä. Toisen jakson jälkeen kertomus käsittele pääasiassa kuolleen Johnin elämää, tämän lähipiiriä ja ihmissuhteita sekä tapahtumien herättämiä suurempia kysymyksiä. S-Town on kuuntelukokemuksena intensiivinen ja käännerikas. Kertomus etenee kokonaisuudessaan niin hallitusti, että on vaikea ymmärtää kyseessä olevan

fiktiivisen tarinan sijaan tositapahtumien dokumentaatio. Teos on varmasti suosittelun arvoinen syvällisistä tarinoista pitäville, edellyttäen toki kohtuullista amerikanenglannin kuullun ymmärtämistä. Laajuus: 7 jaksoa Yhden jakson kesto: ~ 55 minuuttia ★★★★★

DOLLY PARTON’S AMERICA Suurin osa suomalaisista, itseni mukaan lukien, tietää laulaja Dolly Partonin ainoastaan nimeltä. Häneen keskittyvän podcastin kautta oli täten kiintoisaa huomata, että kyseessä on huomattavan uran tehnyt taiteilija, jonka ansioluettelo jättänee laajuutensa puolesta taakseen käytännössä kaikki suomalaiset artistit. Partonin yli 50 vuotta jatkuneeseen uraan on sisältynyt muun muassa liki tuhannen laulun levyttäminen sekä esiintyminen kahdessatoista elokuvassa. Hänen tunnetuimpia sävellyksiään ovat Whitney Houstonin tunnetuksi tekemä suurhitti I Will Always Love You sekä hänen itse esittämä Jolene. Dolly Parton’s America on Jad Abumradin pyrkimys pohtia ensi kädessä sitä, miksi kulttuurillisesti jakautuneissa yhdysvalloissa Parton on kyselytutkimusten valossa yksi pidetyimmistä ja vähiten inhotuista

julkisuuden henkilöistä. Podcastin jaksot koostuvat Partonin haastattelupätkistä, joiden tukena hyödynnetään myös musiikkia, uutisleikkeitä ja muita haastatteluja ja äänitteitä. Jaksoissa käydään läpi Partonin musiikkiuran vaiheita kuin myös tämän asemaa yhteiskunnallisena vaikuttajana, minkä sivussa päädytään käsittelemään muun muassa Etelä-Yhdysvaltojen historiaa. Podcast on helposti kuunneltava ja hyvin tuotettu, mutta kaikkiaan se tuntuu antavan lannistavan vastauksen: Parton joutuu jääväämään itsensä pois poliittisesta keskustelusta, koska se olisi riski hänen asemalleen hyvän mielen muusikkona, josta kaikki pitävät. Laajuus: 8 jaksoa Yhden jakson kesto: ~ 40 minuuttia ★★★☆☆

DON’T PANIC FICTION BY ANNA JARSKE-FRANSAS ILLUSTRATION BY ANNA MÄKELÄ

In Greek mythology they call it Thanatos and in Celtic folklore it’s known as the Ankou. Usually a male figure, sometimes a god, sometimes a saint or an angel. The Angel of Death. San La Muerte. A figure of a dog in Scottish folklore known as Cù Sìth. Some know it as the Grim Reaper. Wikipedia calls it the “cessation of all biological functions that sustain a living organism. An inevitable process eventually occurring in all living organisms.” Death. A few times in my life I’ve been face-to-face with a health scare that ended up being nothing, but until I knew that… Do you know that feeling? The downward spiral of crippling anxiety it sends you to. You know what they say one of the symptoms of a heart attack is? The feeling of impending doom. That’s what it is, but I guess it can be a symptom of an upcoming panic attack as well. Easy mistake to make, the feelings look pretty much the same. That feeling of doom, of anxiety, of almost-panic, then panic. It’s like a black cloud has suddenly enveloped you, you see your surroundings through this translucent blackness. And then you realize breathing is suddenly very, very difficult. Your heart is beating a million miles an hour and the trembling of your hands drops the coffee

cup you were holding on to. All these regrets come up. You wish you didn’t drink that glass of wine nearly every night, and who are you kidding anyway, it was never just one glass of wine. You wish you didn’t eat so many unhealthy takeaway meals. You wish you’d lost weight. You wish you’d exercised more, like she used to tell you all the time. She was right, right? You should’ve listened, why didn’t you? Time to bargain now… But the anxiety dissipates at some point and having a glass of wine at the end of the day to unwind really doesn’t seem like such a bad idea anymore, just one glass of course. Maybe some chocolate too. Dark chocolate is healthy after all. So is red wine. And I mean, can white wine really be that different? Sometimes the anxiety isn’t so crippling, but the thoughts are still there, if you let them out. I wonder how do people deal with these feelings? Are most just living in denial, never dare to entertain the thought of the end. It seems that way. Not many people want to talk about it, but occasionally I meet the rare individual who does. Those are always the most fruitful and interesting conversations. It helps me to understand what people are feeling, what it is I’m seeing when someone is dealing with that kind of anxiety. Most of all it helps me

to understand myself. Do you know the old NES game Super Mario Bros, from the 80s? I always loved it, still do. I cannot bring myself to like these new ultrarealistic murder fantasies, or whatever they are. Not my cup of tea. Anyway, I digress. When playing Super Mario, eventually the dreaded black screen with those two words comes up. Game over. That has always been one of the triggers I’ve observed to lead me down to hear this inner monologue of death-anxiety and -wonder. Mario has three lives, maybe even more, if he finds those special mushrooms. Humans only have one life, and there are no restarts. And those special mushrooms might help you live a happier, anxiety-free existence, which would be great by the way, but they don’t grant you extra lives. When the game is over, it really is over for good. Unless you can sell yourself some religions version of the truth of what happens after you die. There are so many to choose from. How about Heaven as a place where you meet your lost loved ones and live an eternal life of bliss surrounded by them, after you die. It can be so comforting, I’ve seen that in some people. It might be the only way they can cope with the harsh realities of life, but for some that’s what takes them further away from their God.

Suffering, illness and death isn’t fair. I’ve seen a young child lose her faith, because she couldn’t bring herself to believe in a god who’d give her cancer. What had she done to deserve it? There was that time she stole a piece of string from a street vendor selling flowers. They used those strings to tie flower bouquets, and her mother got so angry with her. Lesson learned instantly. That was stealing and stealing is wrong. Maybe she wasn’t always the best big sister either. She’d exclude her annoying younger brother from the games she’d play with her friends. But was it so bad she deserved leukemia at the age of 11? She struggled with losing the comfort of her faith but later she found comfort in the finality of death. Decomposing and becoming one with earth sounded pretty good to her. Eternal life? No, thank you. Not her cup of tea. Then there’s the idea of reincarnation. I find that to be a very interesting concept. Especially if your soul or consciousness, or whatever you want to call it, would remember all those lives you’ve lived. How interesting would that be? There are so many religions, ancient and contemporary, that have their own version of this phenomenon. One of my personal favourites, on interpretations of death and

afterlife, is preserved for contemporary audiences in the Poetic and Prose Eddas, collections of poems and stories from Old Norse religion. It’s all so grandiose, soldiers taken to Valhalla on their demise, only to rise again to face Ragnarök, the final battle to face the end of the world, and finally rebirth. Humans throughout history have told the most extraordinary stories about and surrounding death. I guess that’s one way to cope, to make sense of it all and find some meaning in their lives, that are just a blink of an eye, not even that, on a cosmic scale. A way to… ”Morty?” My thoughts are interrupted by a voice behind me. “Hey, Morty, are you awake? Your break ended five minutes ago. Those Big Macs aren’t gonna serve themselves. Get your ass over here.” I turn around, slowly bringing my consciousness back to the break room I’m sitting in, and face my 20-year-old boss, Tim. “Oh, and don’t panic, but there is probably about a hundred hangry customers waiting here,” Tim adds. “Be right there,” I said. Soon enough he’ll find out who I really am. His time is nearly up. I would feel bad, I almost do, if I could feel, that is. I can see and hear the feelings humans have when they fear me, when they see me approaching.

Some are even happy to see me, but usually not the young ones. I have no choice though. I’m just doing my job.

”Ei hätä auta muus kun kirpun kiinniotos.” HÄMÄLÄINEN SANANLASKU