Issuu

Mitä osakuntalaiset tekevät maailmalla?

Miten tabuja voi rikkoa?

Mitä lika on?

RAJA 1/2019

Kuinka koiranpentu koulutetaan?

Raja kahden erillisen kokonaisuuden yhtymäkohta, ääriviiva, reuna KIELITOIMISTON SANAKIRJA

PÄÄKIRJOITUS

aailma on täynnä erilaisia rajoja: osa on konkreettisia, osa abstrakteja. Rajoja on yksilöiden mielissä sekä yhteisöjen välillä. Toiset haluavat rajat auki, toiset kiinni. Toisinaan rajat hämärtyvät tai ovat häilyviä kuin veteen piirretty viiva. Ihmissuhteet sekä oma hyvinvointi vaativatkin rajojen asettamista. Rajoja voi rikkoa, mutta aina se ei ole toivottua. Joskus siitä voi kuitenkin seurata jotakin hyvää. Tätä lehteä tehdessä aloin itse pohtia osakuntaelämän rajoja. Ilmiselvintä on, että osakunta siirtää palan Hämettä rajojensa ulkopuolelle. Osakunnat ovatkin perinteisesti koonneet yhteen saman synnyinseudun opiskelijoita

uudessa, vieraassa kaupungissa. Tämän raja on kuitenkin rikkottu jo kauan sitten. Nykyään Hämäläis-osakunta vastaanottaa avosylin opiskelijoita oli synnyinseutu sitten missä tahansa. Hämäläisyyteen ja sen hitauteen on helppo samaistua. Välillä itse kullekin iskee kuitenkin tarve karata pääkaupungin kiireitä osakunnan kanta-alueelle: ehkä Oittiin mökkeilemään tai Riihimäelle hiihtämään, ehkä Hämeenlinnaan bailaamaan kansallispuvussa. Osakunnalla itsensä toteuttamisen ja harrastamisen mahdollisuudet ovatkin lähes rajattomat: kokoa samoista asioista kiinnostuneet osakuntatoverit yhteen ja perusta kerho. Opettele paritansseja. Laula kuorossa. Sauno.

Osakunnalla voi rikkoa omia rajojaan. Erilaiset virat tarjoavat mahdollisuuden haastaa itseään tehden asioita, jotka innostavat, mutta saattavat myös pelottaa. Onnistumisen kokemukset ja uudet opit toimivat eväinä myös työelämää varten. Osakunta rikkoo surutta myös tiedekuntarajoja. Tämän lehden tekoprosessissa itseäni onkin ilahduttanut todeta se, miten osaamiseltaan, ajatuksiltaan ja kiinnostuksen kohteiltaan monimuotoista porukkaa osakunnalta löytyy ja mitä kaikkea sellainen voi mahdollistaa. Se mahdollistaa muun muassa kokemuksia koiranpennun kouluttamisesta, juttuja tabuja rikkovasta kirjallisuudesta ja kuvataiteesta sekä näkökulmia julkisen ja yksityisen seksuaalisuuden rajapinnasta. Omat ulkomaankirjeenvaihtajamme avaavat kokemuksiaan ranskalaiselämän erikoisuuksista sekä kuvia Singaporen sisäisistä tiloista ja rajoista. Valitettavasti osakuntaelämä, ollessaan riippuvainen alati kiristyvistä, yhteiskunnan luomista valmistumispaineista, on rajallista. Ännäs opiskeluvuosi ja elämäntapaosakuntalaisuus eivät ikävä kyllä kulje aina käsi kädessä. Lohdutuksen sanoina totean, että edessämme siintää pian jo vappu, joka kaiken muun pettäessä haastaa takuuvarmasti rajallisuuden käsitteen. Rajatonta lukuriemua!

Ella Rantanen Kuva: Ida-Maria Kaleva

SISÄLLYS

LEHDEN TIEDOT KUSTANTAJA Hämäläis-Osakunta PÄÄTOIMITTAJA

03 05

ELLA RANTANEN

Pääkirjoitus

MARIA ANTTILA

Toiminnanohjaajan terveiset

Ella Rantanen TOIMITTAJAT Anna Fransas Eve Ojamaa Kanerva Matveinen Reetta Kontiainen Vladimir Heiskanen OIKOLUKU

Osakunnalla tapahtuu

Anna Fransas Reetta Kontiainen Teemu Junttila Tinja Hokkanen TOIMITUKSEN SÄHKÖPOSTI

REETTA KONTIAINEN

Kirja-arvostelu: Tarinoita naisista, jotka rikkoivat rajoja

hallapyora@gmail.com TAITTO JA GRAFIIKKA Ella Rantanen

08 10

ANNA FRANSAS

Rajoja ja rakkautta koiranpennulle

KANSIKUVA Aliina Kauranne PAINO

REETTA KONTIAINEN

Puhtaussäännöt kaoottisen maailman kaitsijoina

Picaset Oy PAINOS 730 kpl

12 15 19 20 25

VLADIMIR HEISKANEN

Bileet ilman rajoja?

PRINTIN ISSN 1795-3634

ELLA RANTANEN

Tiedätkö sen tunteen kolmelta aamuyöllä?

VLADIMIR HEISKANEN

Levyarvostelu: Rajaton – Tuhansien laulujen maa

KANERVA MATVEINEN

Singapore – valtio, jolla on useammat kasvot

EVE OJAMAA

Yli kulttuurirajojen – vaihto-opiskelijana Ranskassa Hälläpyörä on Helsingin yliopiston Hämäläis-Osakunnan lehti ja ilmestyy neljä kertaa vuodessa.

TOIMINNANOHJAAJAN TERVEISET

HEI OSAKUNTALAISET!

sakunnalla järjestetään monenlaista toimintaa ja meillä on valiokuntia ja kerhoja yhteensä 29. Osakunnalla on eri tiedekunnista jäseniä ja virkailijoita, joista monet järjestävät mielellään ja vapaaehtoisesti erilaisia tapahtumia opiskelijoille. Hämäläis-Osakunnalla on tällä hetkellä noin 800 kirjautunutta jäsentä, joille pyrimme luomaan miellyttävän ja stressittömän ilmapiirin osakunnalla. Samalla järjestämme mielekästä aktiviteettia, johon kaikki voivat osallistua. Joskus opiskeluajan ja yksityiselämän tasapainottaminen ei onnistu ja tuntuu, ettei kaikkea jaksa hoitaa. Tällöin on hyvä tunnustaa, että tarvitsee enemmän vapaata aikaa itselleen. Voi

olla paikallaan, että laittaa asiat tärkeysjärjestykseen ja miettii, millä saa tilanteen tasapainoon. En usko, että elämän tarkoitus on pelkästään suorittaa hampaat irvessä. On hyvä rajoittaa asioita, jotka voimavarojen antamisen sijaan vain vievät niitä. Rajanveto oman hyvinvoinnin ja suorittamisen välillä voi olla vaikea tehtävä, mutta mielestäni tärkeä ja aiheellinen. Opiskelijoiden kesken tuntuu olevan nyt ilmassa niin sanottu kiireen ihannointi ja suorituskeskeisyys. Tämä näkyy siten, että kasataan paljon erilaisia tehtäviä ja velvollisuuksia, jotka kuormittavat, koska ollaan koko ajan menossa eikä ehditä pysähtyä nauttimaan hetkestä. Valitettavasti opiskelijat tavatessaan toteavat usein, kuinka kiireisiä

ovat ja toivovat, että pääsisivät nauttimaan joskus edes yhdestä vapaapäivästä Haluankin teitä lukijoita kannustaa kiireen sijasta keskittymään siihen, mikä tuntuu hyvältä ja siihen, mikä antaa jokapäiväiseen arkeen iloa. Toiminnanohjaajana toivon, että Hämäläis-Osakunta pystyy tarjoamaan teille kavereita, paikan, jossa voi viettää rennosti aikaa sekä mahdollisuuksia virkistää itseään erilaisten aktiviteettien parissa. Toivottavasti osakunta mahdollistaa myös tarpeeksi tilaisuuksia tehdä ja järjestää pienellä aikataululla rentouttavaa toimintaa. Hämäläisten Ylioppilassäätiö tarjoaa lisäksi myös mielenrauhaa muun muassa hyvien asuntojen, stipendien ja tutkijahuonepaikkojen avulla. Opiskelukin sujuu hyvin Hämäläis-Osakunnan kotoisassa kirjastossa. Osakuntabaarista voi hakea aina arkisin erittäin maukasta opiskelijalounasta, samalla saa tavanomaiseen opiskelijaruokaan vaihtelua. Kannattaa hyödyntää nämä mahdollisuudet ja ottaa jäsenyydestä kaikki irti. Me päävirkailijat (toiminnanohjaaja, sihteeri ja taloudenhoitaja) olemme viikoittain teitä varten osakunnalla ja pyrimme auttamaan teitä eri asioissa. Toivottavasti näemme osakunnalla ja meillä kaikilla on tarpeeksi aikaa toistemme kohtaamiselle. Kiireetöntä vuotta 2019 toivottaen

Maria Anttila Hämäläis-Osakunnan toiminnanohjaaja 2019 Kuva: Anniliina Lassila

OSAKUNNALLA TAPAHTUU

Kuv a: M a vi anki iera aV rik

Kuv a: L ari Tu o

n ine m

inen Häkk va Ee

Kuva: Lar i Tu om ine

Ku va :

VIRKAILIJAINVAIHTO

23.2.2019

ILVESHIIHTO

14.-17.2.2019 Ilveshiihto singahti kantaseudun läpi helmikuussa reittiä Valkeakoski, Hattula, Riihimäki, Kärkölä ja Lahti. Hiihdonjohtaja Jukka Peltola kommentoi reitin kohokohtia seuraavasti: – Hiihdon omalla tavallaan mieleenpainuvimpia hetkiä oli tietenkin Vanajaveden ylitys, joka osoittautui astetta märemmäksi kokemukseksi melkeinpä kaikkien hiihtäjien kastellessa jalkansa jääkylmässä vedessä jään ylemmän kerroksen pettäessä. Onneksi alempi kerros ei sentään kenenkään alta pettänyt. Toinen mieleenpainuvimmista kohdista oli Vantaan joen jäällä tehty lyhyt kierto erään maanomistajan kieltäessä ylittämästä jokea hänen maidensa kohdalla, josta kertoi vielä pystyyn nostettu omatekoinen nostosiltakin. Kolmas mieleenpainuvimmista kohdista hiihdossa oli tietenkin niin sanottu hiihdonjohtajan ”viimeinen voitelu” Lahden suurmäkien juurella illan jo alkaessa hämärtyä.

Vuosittain osakunnan uudet, väistyvät ja jatkavat virkailijat pääsevät tutustumaan toisiinsa ja virkistäytymään toiminnanohjaajan järjestämässä virkailijainvaihdossa. Tänä vuonna tilausajo kuljetti virkailijat Hämäläisten talolta helmikuisen auringon saattelemana Pornaisiin talvi- ja jatkosotamuseoon. Osallistujat pääsivät myös suorittamaan armeijahenkisen rastikierroksen. Tämän vuoden ohjelmasta innostunut hallituslainen Eeva Häkkinen kertoo päivän tunnelmista: – Puettuamme yllemme M62-maastopuvut, jalkauduimme joukkueissa rasteille. Pääsimme purkamaan ja kokoamaan Suomi-konepistoolin sekä ajamaan neuvostoliittolaisella maastokuorma-autolla, ruotsalaisella telakuorma-autolla ja itävaltalaisella rynnäkköpanssarivaunulla. Reippaan päivän jälkeen virkailijainvaihto jatkui rennommin Rastilan leirintäalueella, jossa osallistujat yöpyivät valintansa mukaan joko rauhallisessa tai railakkaassa hirsimökissä. Loppuvaihto vietettiin ruoanlaiton ja yhdessäolon merkeissä, uusien ja vanhojen ystävien seurassa.

KEVÄTKAUDENAVAJAISET

1.2.2019

Tänä vuonna kevätkaudenavajaisia juhlittiin vuosikymmenteemalla. Narikassa juhlakansaa odotti fiftarihenkinen sisustus, kolmonen sonnustautui 20-luvun lookiin, Myllyssä bailattiin kasarihittien tahtiin ja Hikiällä boombox soi neonvalojen loisteessa, kuten nostalgisella 90-luvulla. Juhlien erikoisuutena toimi virkailijahuoneeseen pystytetty salakapakka, jonne pääsi sisään vain ratkaisemalla arvoituksen ”hämäläinen villikissa”. Olisitko sinä murtanut koodin?

HÄMÄLÄISTEN VIIKKO

11.-17.3.2019 Sitsinnälkäisiä hemmoteltiin tunnettuun tapaan keskellä Hämäläisten viikkoa. Hämäläisten sitsien ohjelmanumerona toimi tänä vuonna juhla- ja ohjelmavaliokunnan ideoima piirustuskilpailu. Myös uusi emännistö pääsi näyttämään kyntensä tässä vuoden ensimmäisessä illallistapahtumassa. Lopputulos oli erinomainen! Hämäläisten viikko huipentui lauantaina perinteisiin Hämäläisiin pitoihin, mikä houkutteli kansallispukuihin ja muihin juhla-asuihin pukeutuneet osakuntalaiset tänä vuonna Hämeenlinnan Wisahoviin. Illan ohjelmistoon kuului maukas hämäläinen pitopöytä, puheita, esityksiä sekä tietysti rentoa yhdessäoloa, laulua ja tanssia. Jatkoilla Urho Kekkosen kadulla pidoilta palanneita odotti tuhti yöruoka, ja seuraavana päivänä emännistö hemmotteli palautuvia juhlijoita loihtimallaan silliaamiaisella.

TARINOITA NAISISTA, JOTKA RIKKOIVAT

RAJOJA

itä tekisit, jos voisit jättää arkisen elämäsi ja mennä minne tahansa? Entä jos matka pitäisi taittaa höyrylaivoilla ja härkävaunuilla, korsettiin ja pitkään hameeseen pukeutuneena, mukana kasa suosituskirjeitä, joilla pystyt todistamaan olevasi maineeltasi säädyllinen? Mia Kankimäki matkustaa uudessa kirjassaan Naiset joita ajattelen öisin, ympäröivän maailman odotuksia viime vuosisadoilla uhmanneiden naistutkimusmatkailijoiden ja -taiteilijoiden jalanjäljissä Tansaniaan, Japaniin ja Italiaan. Yli sata vuotta sitten, maailman ollessa suurempi ja täynnä tuntemattomia kolkkia, matkustaminen kaukaisiin maihin vaati yksinäiseltä naiselta uskomatonta sitkeyttä, rohkeutta ja luovuutta. Nämä naiset tekivät ”keski-ikäisen sinkkunaisen irtiottoja sata vuotta ennen kuin se oli muodikasta”. Renessanssiajan italialaiset naistaiteilijat taas ponnistelivat saavutustensa eteen maailmassa, jossa naiselle yleensä oli tarjolla kolme uravaihtoehtoa: vaimo, nunna tai prostituoitu. Alexandra David-Néel vaelsi valeasussa länsimaalaisilta kiellettyyn Tiibetiin. Ida Pfeiffer matkusti askeettisella varustuksella tutkimattomien aavikoiden ja viidakoiden halki, ja hääti vihaiset ihmissyöjäheimon soturit

pois kimpustaan huumorintajunsa avulla. Mary Kingsley puolestaan ystävystyi ihmissyöjäheimojen kanssa ja oppi melomaan pitkin viidakkojokia kuin paikallinen. Sofonisba Anguissola oli 1500-luvun Italiassa ensimmäisiä taidemaalarin oppiin päässeitä naisia, ja hän maalasi tiensä Espanjan hoviin. Yayoi Kusama teki 50-luvun Japanissa hallusinaatioistaan taidetta ja haaveili elämästä Amerikassa, jonne hän päätyi ottamalla kirjeellä yhteyttä ihailemaansa taiteilijaan ja nousi lopulta maailmanmaineeseen. Kankimäen rehellisen päiväkirjamainen ja itseironinen kirjoitustyyli yhdistettynä matkakertomuksiin ja historialliseen nippelitietoon on hauskaa ja helposti lähestyttävää luettavaa. Kirjan lukeminen herätti väistämättä, ainakin allekirjoittaneessa, polttavan matkakuumeen. Aiemmin Kankimäeltä on ilmestynyt esikoisromaani Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin (2013), jossa hän jättää tylsän päivätyönsä ja lähtee tekemään tutkimusta Japaniin yli tuhat vuotta sitten eläneen hovinaisen perässä. Molempien teosten keskeisiä teemoja ovat ikuisuuskysymykset itsensä etsimisestä ja omannäköisen elämän rakentamisesta. Kankimäki pui keski-iän kriisejään huolella ja huumorin kautta, mutta teoksista

HEITÄNKÖ ELÄMÄNI HUKKAAN ELÄMÄLLÄ VAIN ITSELLENI JA TEKEMÄLLÄ NIIN KUIN HALUAN?

löytyy samaistuttavia ajatuksia myös nuoremmalle lukijalle. Hän kuvaa terävästi oravanpyörästä irtautumisen aiheuttamaa omatunnon pistosta; heitänkö elämäni hukkaan elämällä vain itselleni ja tekemällä niin kuin haluan? Kankimäen mukaan 1800-luvulla naisille asetetut, hiljaista ja vaatimatonta elämää sekä kotoisten velvollisuuksien hoitamista korostavat odotukset kummittelevat taustalla vielä nykynaistenkin kokemuksissa. Uskon että sukupuolesta riippumatta suurin osa meistä voi jollakin tavalla samaistua haaveiden toteuttamisen halun ja sitä rajoittavan käytännön todellisuuden väliseen ristiriitaan. Kirja ei kuitenkaan ole mikään vapaan boheemielämän ruusunpunainen ylistys. Matkoilla väsyttää ja ahdistaa, niin Kankimäkeä kuin hänen jahtaamiaan sankarittaria, ja taiteellisten menestyksen tavoittelu on yksi haastavimpia tapoja elää. Kirjan naisten menestystarinoiden taustalla vaikuttaa olevan poikkeuksellisen rohkeuden, sitkeyden ja kyvykkyyden lisäksi aimo annos onnea ja suotuisia olosuhteita. Kankimäkikin tiedostaa olevansa onnekkaassa ja etuoikeutetussa asemassa saadessaan elää ja matkustaa miten haluaa. Miksei siitä mahdollisuudesta kannattaisi silloin ottaa kaikkea iloa irti? TEKSTI & KUVA: REETTA KONTIAINEN

TEKSTI & KUVAT: ANNA FRANSAS

Tuoreella koiranpennunomistajalla aukeaa eteensä täysin uusi maailma uuden perheenjäsenen tassutellessa elämään. Sadat kirjat ja lehdet sekä kymmenet YouTube-kanavat kertovat kaiken, alkaen uuden tulokkaan ensimmäisistä tunneista uudessa kodissa. Tietoa löytyy nykypäivänä lukemattomista eri lähteistä niin paljon, että etsiminen kannattaa lopettaa aikaisessa vaiheessa ja turvautua perusasioiden opetteluun luotettavaksi kokemastaan lähteestä. Koiran käyttäytymistä ja kouluttamista tutkitaan jatkuvasti, ja kannattaakin turvautua mahdollisimman tuoreeseen tietoon, sillä käsitys eläinten kouluttamisesta on muuttunut viime vuosikymmenien aikana.

ieni, elämää ihmettelevä ja opetteleva pentu tarvitsee alusta asti arkeensa sekä rajoja että rakkautta. Jälkimmäinen näistä lienee se erittäin helppo osuus pienen pennun seuratessa kannoillasi joka paikkaan ja tapittaessaan sinua nappisilmillään. Rajojen asettaminen pienelle söpöilijälle saattaa olla paljon haastavampi tehtävä, mutta sitäkin tärkeämpi jo koiran oman turvallisuuden kannalta. Nykyään koiran kouluttamisessa on vallalla positiivisen vahvistamisen suosiminen. Nykytiedon valossa positiivisen kautta oppiminen on tehokkainta, näinhän esimerkiksi ihmisetkin oppivat parhaiten. Tämän ei tulisi kuitenkaan tarkoittaa täyttä kiellottomuutta ja vapaata kasvatusta. Rajojen asettaminen ei ole koiran rankaisua, eikä se vahingoita koiraa vaan päinvastoin tukee sen turvallisuutta ja terveenä pysymistä. Jo pennun emo asettaa uudelle tulokkaalleen rajoja, samoin kuin ihmiset rajoittavat lastensa tekemisiä. Lapsi tai

koira ei voi aina saada kaikkea haluamaansa. Ensimmäisinä päivinä ja viikkoina pennun elintilan rajaaminen on järkevää. Oman kodin muuttaminen koiraystävälliseksi on hyvä aloittaa lattian tasolta, eli koiran näkökulmasta ympäristöä katsellen. Johdot ja muut vaaranpaikat on hyvä eliminoida. Koiran

tekemisiä on helpompi valvoa, jos sen kulkua asunnossa rajataan aluksi esimerkiksi koiraportin tai -aitauksen avulla. Hiljalleen elintilaa voi alkaa lisäämään, mutta esimerkiksi pennun jäädessä yksin on hyvä rajata alue, jolla saa temmeltää. Ulkoillessa ensimmäisiä kertoja pennun kanssa huomaa

yhtäkkiä, että on sittenkin hyvin paljon suomalaisia jotka tulevat juttelemaan vieraille ihmisille, tai ainakin vieraalle koiralle. Koiranomistajan on hyvä miettiä varhaisessa vaiheessa haluaako pennun kanssa tervehtiä kadulla muita ihmisiä ja koiria, aina tietysti luvan kanssa. Koiran sosiaalistamisen kannalta on ensiarvoisen tärkeää, että koira tapaa mahdollisimman paljon erilaisia ihmisiä, koiria ja muitakin eläimiä ensimmäisten elinkuukausiensa aikana. Näin pentu käsittää myöhemmin asiat tutuiksi ja osaksi normaalia elämää. Kadulla kulkiessa pitää kuitenkin muistaa, että koiria ja koiranomistajia on erilaisia. Koiramaailman etiketissä riittääkin uudelle koiranomistajalle opeteltavaa, mutta ensimmäisiä perussääntöjä lienee se, että aina on kysyttävä lupa tervehtimiseen. Koirat saattavat olla pelokkaita tai aggressiivisiakin, joten on tärkeää myös oppia ohittamaan vastaan tulevat koirakot tai ihmiset. Koiran päästessä aina terveh-

9 timään vastaantulijoita se saattaa esimerkiksi reagoida haukkumalla niissä tilanteissa, kun toisten koirien tai ihmisten luokse ei pääsekään. On hyvä itse päättää jo etukäteen miten haluaa toimia, ja edetä johdonmukaisesti. Runsaat positiiviset, erilaisten ihmisten ja koirien kohtaamiset kuitenkin tukevat pennun sosiaalistumista ja kehitystä hyvin, ja turvallisia kohtaamisia olisi tärkeää järjestää. On hyvä myös huomioida, miten haluat pennun tervehtivän. Koirat nuolevat tervehtiessään toistensa huulia ja pyrkivät luonnostaan tekemään tätä myös ihmisten kanssa hyppimällä vasten ja pyrkimällä kohti kasvoja. Pienen ja suloisen pennun kanssa ihmiset helposti vahvistavat tätä käytöstä reagoidessaan pennun lähentelyihin iloisesti, kunnes koiran kasvaessa huomataan, että isomman koiran päälle hyppiminen ei enää olekaan niin söpöä. Sekä ulkona että sisällä koiranpennut koettelevat rajojaan pistämällä suuhunsa lähes kaiken eteen osuvan. Esimerkiksi tupakantumppia on kiva maistella kerran mutta koirilla kokeilu usein loppuu siihen, tupakan maku ei

taida erityisesti miellyttää niitä. Nikotiini ja monet muut asiat ovat kuitenkin myrkyllisiä koirille, joten pennulle on hyvä opettaa vahvana käskynä sen suussa olevista asioista luopuminen. Hyväksi koirakansalaiseksi opetteluun kuuluu oleellisena osana myös hihnakävelyn ja luokse tulon opettelu, jotta ulkoilu uuden kaverin kanssa sujuu turvallisesti ja luontevasti. Pennun olisi hyvä kuitenkin antaa olla pentu, sen ei voi olettaa aina kulkevan kauniisti vierellä ulkoillessa. Vä-

lillä on hyvä päästää pentu valvotusti ja hihnassa tutkiskelemaan ja haistelemaan maailmaa, minne se sitten haluaakaan mennä. Pikkuhiljaa voi alkaa opettelemaan esimerkiksi hihnassa kulkemista vetämättä. Luokse tulon opettelu on erityisen tärkeää, jotta saat pennun tarvittaessa tuleKirjoittaja on entinen (ja tietysti nykyinenkin) kissaihminen, jonka elämään tupsahti hiljattain koiranpentu. Pennun myötä hän on alkanut tutustuminen uuteen ja ihmeelliseen koiramaailmaan. Jutun inspiraationa ja kuvien mallina toimi kirjoitushetkellä kolmen kuukauden ikäinen schipperke-pentu Oona, jonka seikkailuita voi seurata myös Instagramissa: @oonatheschipperke. Schipperke on belgialainen, pienikokoinen paimenkoirarotu. Rodusta on löytynyt varhaisimpia kirjallisia mainintoja jo 1400-luvulta ja rodun ensimmäisiä näyttelyitä on järjestetty 1600-luvulla. Schipperket ovat

maan luoksesi. Jos esimerkiksi aiot pitää koiraa joskus vapaana metsässä tai muualla missä se on sallittua, tai jos joskus sattuu niin onnettomasti että koira karkaa. Tässä tapauksessa luokse tulon osaaminen saattaa jopa pelastaa koiran hengen. Sopivissa määrin rajoja ja rakkautta pennun elämässä kasvattaa pienestä elämänalusta mallikkaan ja yhteiskuntakelpoisen koirakansalaisen, joka kykenee muun muassa kärsivällisyyteen ja rauhallisuuteen. Samalla omistaja saa itselleen uskollisen ystävän ehkäpä jopa viideksitoista vuodeksi. Koiran omistamisella on tutkimusten mukaan myös terveyttä edistäviä vaikutuksia ihmisen elämään, tosin stressiä lieventävät vaikutukset eivät ehkä ilmene vielä koiran pentuaikana. Yksi parhaita asioita koiran kanssa eläessä on tervetulotoivotukset jälleennäkemisen yhteydessä. Koirien erilaisen aikakäsityksen ansioista tätä saa todistaa jo silloinkin, kun käy vain viemässä roskat ja on erossa pienestä karvaisesta perheenjäsenestä kaksi minuuttia. toimineet alun perin sekä seura- että vahtikoirina, mutta myös työkoirina pyydystäen rottia proomuilla. Tämän myötä schipperke tunnetaan Suomessa myös laivakoirana, mutta flaamin kielessä schipperke-sana viittaa ’pieneen paimeneen’. Schipperke on omistajaansa kiintyvä, vieraita kohtaan pidättyväinen (toim. huom. kaikki henkilökohtaisesti tapaamani yksilöt ovat kuitenkin olleet erittäin ystävällisiä vieraitakin kohtaan), erinomainen vahtikoira, joka on erittäin energinen ja utelias sekä myös itsenäinen ja itsepäinen. Schipperke vaatiikin omistajaltaan määrätietoisen ja jämäkän peruskoulutuksen.

PUHTAUSSÄÄNNÖT KAOOTTISEN KAOOTTISEN MAAILMAN MAAILMAN KAITSIJOINA KAITSIJOINA TEKSTI: REETTA KONTIAINEN KUVITUS: ELLA RANTANEN

aaos ja epäjärjestys, asioiden joutuminen väärille paikoilleen, herättävät suurimmassa osassa ihmisiä levottomuutta ja ahdistusta. Sekasorron sietokyky on toisilla ihmisyksilöillä varsin korkea ja toisilla matalampi, mutta käsitykset puhtaudesta ja asioiden oikeasta järjestyksestä vaihtelevat suuresti myös kulttuureittain. Yhdysvalloissa on täysin sopivaa istua ulkokengät jalassa sängyllä, kun taas japanilaiset peseytyvät ennen kylpyveteen astumista. Mary Douglas esittää antropologian klassikoksi nousseessa teoksessaan Puhtaus ja vaara (1966), kuinka puhtaan ja likaisen, vaarallisen ja turvallisen sekä pyhän ja maallisen väliset rajat ovat kulttuurisesti luotuja. Lika on pohjimmiltaan ainetta väärässä paikassa. Douglas kolauttaa aikansa länsimaalaisten tutkijoiden ylemmyydentuntoa nostamalla esille, kuinka länsimaalaisten kulttuurien ja niiden näkökulmasta ”primitiiviseksi” luokiteltujen kulttuurien uskomuksissa ei pohjimmiltaan ole niin paljon eroavaisuuksia kuin voisi ajatella. Kristinuskoa ja juutalaisuutta ei nähdä primitiivisinä uskontoina, vaikka niiden pyhissä kirjoituk-

sissa esiintyy runsaasti nykypäivän ihmisen silmissä irrationaalisilta vaikuttavia puhtaussääntöjä. Yritettiin sitten suojautua noituudelta tai tarttuvilta taudeilta, puhtauteen liittyvät rituaalit ja säännöt muistuttavat toisiaan. JOS TEKSTIEN LAATIJAT OLISIVAT KUULLEET VESINOKKAELÄIMESTÄ, SE OLISI VARMASTI JULISTETTU SAATANASTA SEURAAVAKSI PAHUUDEN RUUMIILLISTUMAKSI.

onen yhteisön maailmankuvassa ei kuitenkaan perinteisesti tunneta samanlaista ihmisen minäkuvaa kuin länsimaisessa ajattelussa. Esimerkiksi ihmisen erilaiset tunnetilat voidaan nähdä henkiolentojen vaikutuksena, eikä ihmisestä itsestään lähtöisin olevina. Ihmisten, esineiden ja asioiden välillä ei nähdä olevan suuria eroja, ja maailmankaikkeuden oletetaan käyttäytyvän kuin älyllinen olento, jonka kanssa voidaan kommunikoida maa-

gisten rituaalien kautta. Tämä näkyy luonnonuskontojen lisäksi esimerkiksi kiinalaisessa feng shui -ajattelussa.

hmiset yrittävät jäsentää kaoottista maailmaa järkeenkäyväksi luokittelemalla esineitä, asioita ja olentoja mielessään erilaisiin kategorioihin. Kategorioista poikkeavat tapaukset, kuten oletusten vastaisesti käyttäytyvä ihminen tai vaikkapa muurahaiskarhu, herättävät ihmisissä hämmennystä, pelkoa, ja joskus myös jopa pyhää kunnioitusta. Konkreettisena esimerkkinä Douglas esittää Raamatun 3. Mooseksen kirjassa luetellut iljetykset, eli eläimet, joita ei saa syödä ja joiden koskettamista tulee välttää, jotta ei tulisi epäpuhtaaksi. Iljetyksiin kuuluvat esimerkiksi sorkattomat märehtivät eläimet kuten kameli, märehtimättömät sorkkaeläimet kuten sika sekä evättömät ja suomuttomat vesieläimet. (Jos tekstien laatijat olisivat kuulleet vesinokkaeläimestä, se olisi varmasti julistettu Saatanasta seuraavaksi pahuuden

11 ruumiillistumaksi.) Kielloille on ajan saatossa esitetty erilaisia tulkintoja kuten terveyssyyt, yhteisön suojeleminen ulkopuolisten kansojen vaikutteilta, erilaiset symboliset merkitykset, joita eri eläinlajit edustavat tai puhdas lainlaatijapappien mielivalta.

ana perversio on alun perin virheellinen käännös heprean sekoittumista tai epäjärjestystä tarkoittavasta sanasta. Douglasin mukaan Mooseksen kirjassa moraaliohjeina esitettyjen sääntöjen on ensisijaisesti tarkoitus pitää yhteen kuulumattomat asiat kuten sisarukset, eri lajien eläimet ja erilaiset vaatekuidut erossa toisistaan. Pyhä tarkoittaa eheyttä, täydellisyyttä, järjestystä ja sekasorron poissaoloa. Esimerkiksi vammaiset on näin ollen monissa kulttuureissa nähty saastaisina ja vaarallisina, ja Mooseksen kirjastakin löytyy kohta, jossa kielletään millään tavoin epämuodostuneita ihmisiä suorittamasta uhritoimituksia temppelissä. Douglasin teorian mukaan Mooseksen kirjan puhtaussäännöt on tarkoitettu saattamaan ihmiset ajattelemaan Jumalan puhtautta ja täydellisyyttä, ja niiden noudattaminen on näin ollen yksi palvonnan muoto.

uhtaussäännöt ja niihin liittyvät uskomukset ovat Douglasin mukaan kehittyneet suojelemaan yhteisöjä ulkoisilta ja sisäisiltä uhkilta ja konflikteilta. Tämä on toteutettu käytännössä esimerkiksi luomalla miesten ja naisten välisiä suhteita koskevia sääntöjä sekä seksiin ja kuukautisiin liittyviä tabuja. Naisen keho nähdään yhteisön voiman ja varallisuuden ruumiillistumana, joten se oli pidettävä ulkopuolisten ulottumattomissa. Naisia ei useimmissa yhteisöissä ole voitu kontrolloida pelkästään fyysisellä

väkivallalla, joten puhtaussäännöt syntyivät kontrollin ottamista varten.

ntiassa naisten puhtaus rinnastuu heidän kastinsa puhtauteen, joten sitä varjellaan kaikin keinoin. Douglas kuvaa, kuinka joillakin alueilla murrosikään tulleet tytöt solmivat puhtautensa varjelemiseksi symbolisen avioliiton esineen kanssa, jotta heitä koskisivat naimisissa olevien naisten siveyssäännöt. Pisimmälle menivät nambudiri-bramiinit, joihin kuuluvista naisista suurin osa vietti elämänsä piilossa muiden katseilta, edes avioitumatta. Jotkut puhtaussäännöt saattoivat tehdä elämästä haastavaa myös miehille; esimerkiksi afrikkalaisen chagga-heimon perinteisiin kuului uskomus, että miesten peräaukot umpeutuivat lopullisesti heimon initiaatioriitin yhteydessä, joten aikuisten miesten ei tarvinnut enää ulostaa. Näin he eivät olleet enää kehonsa nöyryyttävien fyysisten toimintojen armoilla, toisin kuin naiset ja lapset. He joutuivat siis tarkkaan salailemaan tarpeillaan käymistään, ja kantamaan yksin siihen liittyvää häpeää.

NYKYPÄIVÄN MAAILMASSA MONET NÄKEVÄT ERILAISUUDESSA JA RAJOJEN RIKKOMISESSA PIILEVÄT MAHDOLLISUUDET JA VOIMAVARAT.

abu on jotakin pyhää, voimakasta ja vaarallista, sellaista mihin ei saa kajota. Tabun rikkomisesta seuraa saastuminen, josta on päästävä eroon sen sovittavalla teolla, kuten uhrirituaalilla. Sovitus saattaa asiat taas entiseen tasapainoonsa. Varhaiset antropologit tyypillisesti näkivät primitiivisinä pitämiensä yhtei-

söjen maailmankuvan perustuvan yliluonnollisen ja magian pelkoon. Tämä ei Douglasin mukaan kuitenkaan pidä paikkaansa; näissä yhteisöissä noituuteen vaikutetaan suhtautuvan rennon arkipäiväisesti, ainakin kristityissä maissa aikoinaan riehuneisiin noitavainoepidemioihin verrattuna. Noidutuksi tuleminen nähdään lähinnä ärsyttävänä, ikään kuin naapurin tekemänä jekkuna, josta pyritään antamaan takaisin samalla mitalla. Meidän näkökulmastamme yliluonnolliseksi tai taikauskoksi luokiteltavat asiat nähdään luonnollisena osana arkipäivän elämää, siinä missä vaikka sääilmiötkin.

hmiset ovat taipuvaisia ajattelemaan tiedostamattaankin, että erilainen ja tavallisesta poikkeava on uhkaavaa tai vaarallista. Nähdessämme poikkeuksellisesti käyttäytyvän tai erikoisen näköisen ihmisen, mielemme saattaa vallata epävarmuus ja pelko. Taipumuksen voi ehkä ajatella perustuvan siihen, kuinka villissä luonnossa selviytymistä edesauttoi varautunut ja uusia asioita karttava asenne. Tuntematon kasvi saattoi hyvinkin olla myrkyllinen, ja metsästä kurkistava uusi tuttavuus oli suurella todennäköisyydellä vihamielinen. Ihmiset eivät kuitenkaan onneksi ole evoluutiobiologian orjia. Nykypäivän maailmassa monet näkevät erilaisuudessa ja rajojen rikkomisessa piilevät mahdollisuudet ja voimavarat. Douglasin teoriat ovat siitä hyödyllisiä, että niiden avulla voidaan tarkastella monissa kulttuureissa itsestäänselvyyksinä, jopa jumalallisina totuuksina pidettyjen sääntöjen ja ajatusmallien syntymekanismeja ja niiden taustoilla olevia ajatuskuvioita, mikä voi johtaa sääntöjen kriittiseen tarkasteluun ja kyseenalaistamiseen.

TEKSTI: VLADIMIR HEISKANEN KUVITUS: ELLA RANTANEN

ELINA* on 24-vuotias opiskelijanainen. Hän on käynyt noin vuoden ajan erään pienen järjestäjäjoukon yksityisissä seksibileissä.

Helsinki on kaupunki, jonka väestöön lukeutuu monenlaista harrastajaa. Urheilun, lautapelien ja taiteen lisäksi myös seksipositiiviset tapahtumat kuten seksibileet ovat tulleet osaksi tarjontaa.

TUOMAS* on 28-vuotias mies. Hän on ollut vapaaehtoisjoukoissa Helsingin vuosittaisilla ‘monimuotoista ja tiedostavaa seksiä’ liputtavilla Wonderlust-festivaaleilla.

Haastattelimme kolmea nuorta ihmistä, joilla on itsellään henkilökohtaisia kokemuksia seksibileissä käymisestä. Kukin heistä on tutustunut tähän skeneen hieman eri reittiä, eivätkä he tunne toinen toisiaan. Haastattelumme tavoite oli raottaa seksibileiden ympärillä olevaa salaperäisyyden verhoa ja kertoa, millä käytännöillä näitä tapahtumia toteutetaan pääkaupunkiseudulla.

MARIKKI on 30-vuotias opiskelijanainen. Hän kertoo tuntevansa seksipositiivisten tapahtumien tarjontaa hyvin ja on yksi Helsinki Sex-Positive Community -yhteisön Flikkametsä ja Kosketus -tapahtumien järjestäjistä. * nimi muutettu

Mitä kautta olet alun perin kuullut alueellasi järjestettävistä seksibileistä? E: Tinder-matchini kertoi niistä keskustelun aikana. Hän oli itse käynyt bileissä ja kertoi tästä harrastuksestaan minulle. T: Olen löytänyt tapahtumia Facebookin ja tuttujeni kautta sekä netistä etsimällä. M: Ensikosketuksen seksibileisiin sain Berliinissä ja tultuani takaisin Suomeen aloin selvittää, järjestetäänkö vastaavanlaista myös Suomessa. Löysin tapahtumia nettihaulla sekä tutustuttuani samanhenkisiin ihmisiin erinäisissä tapahtumissa. Miten kuvailisit ensikokemustasi bileistä? Järkyttikö, innostiko tai valaisiko? E: Innostuin! Näissä bileissä joissa itse käyn, ihmiset ovat vas-

taanottavaisia ja tunnelma ei ole niinkään bilemäinen vaan muistuttaa pikemminkin illanistujaisia. T: Ensimmäinen kerta taisi olla Wonderlust-festivaalin päätösjuhlat, jonne menin silloisen kumppanin kanssa. Tykkäsin paljon. Se oli mieltä avartava kokemus ja tapahtuma oli järjestetty hyvin. M: Kun Berliinissä menin ensi kertaa Kit Kat Clubille, koin syvää onnen tunnetta – ihan kuin olisin tullut kotiin. Tajusin etten ole outo tai vinksahtanut, vaan on muitakin jotka nauttivat seksistä näin. Mietin aluksi, ovatko suomalaiset liian ujoja tällaiseen, mutta vielä mitä! Rohkeita pervoilijoita riittää myös täällä Suomessa laidasta laitaan. Miten kuvaisit kokemiasi bileitä tai niiden ilmapiiriä? Voiko tavan opiskelija samaistua niihin?

E: Kokemani bileet ovat olleet erittäin samaistuttavia. Tunnelma on rento ja vapaamuotoinen. Ihmiset ovat hyvällä tavalla sosiaalisia ja kiinnostuneita myös ensikertalaisista. T: Tapahtumien tunnelma on vaihdellut: pääosin hyvä kaikkialla. Joidenkin juhlien musiikkivalikoima tai rajut esitykset ovat voineet vaikuttaa kokemaani tunnelmaan huonolla tavalla. Hyvää kaikissa tapahtumissa on se, ettei kenenkään ole pakko tehdä mitään. On täysin okei tulla paikalle vaikka yksin tai jonkun kanssa ja vain katsella ympärilleen. M: Bileet ovat erilaisia, ja ilmapiiri riippuu siitä, kuinka hyvin vieraat tuntevat toisiaan. Yleisesti alussa voi olla jännittynyt tunnelma, mutta pian se karisee. Ihmiset ovat avoimia ja ystävällisiä.

13 Millä tavoin ihmiset etenevät tutustumaan toisiinsa? E: Tutustuminen tapahtuu kuin kotibileissäkin, eli menemällä juttelemaan toisille. Ihmiset luonnostaan puhuvat avoimesti henkilökohtaisista mieltymyksistään, eli olennaiset asiat tulevat keskusteluissa yleensä itsestään ilmi. On myös sääntöjä. Esimerkiksi toisen ihmisen koskettaminen vaatii luvan. Kimppaan mukaan liittyminen vaatii aina kaikkien mukanaolijoiden suostumuksen. Kumin käyttö on aina pakollista. T: Monissa juhlissa harrastetaan erilaisia tutustumisleikkejä ja -pelejä, joihin osallistuminen on vapaaehtoista. Tapahtumakutsuissa ja paikan päällä jaettavissa lapuissa tehdään selväksi toisen kunnioittamiseen perustuvat etikettisäännöt: kysy aina lupaa, jos haluat tehdä jotain toisen kanssa tai lähestyä tätä; älä oleta sukupuolta; älä käyttäydy häiritsevästi; jos jokin askarruttaa mieltä, kysy järjestäjiltä... M: Yleensä tapahtumissa on selkeät säännöt, joiden mukaan esimerkiksi koskea ei saa ilman lupaa, toisten henkilökohtaista tilaa ja rajoja tulee kunnioittaa, eikä minkäänlaista syrjintää hyväksytä. Vapaissa hengailubileissä jokainen on itse vastuussa siitä, harrastaako seksiä sinä iltana tai tutustuuko kehenkään: aina voi ja kannattaa lähestyä ystävällisesti, mennä juttelemaan ja kysyä vaikka miten ilta on mennyt. Siitä voi edetä kyselemään mistä toinen pitää ja ehdottaa erilaisia asioita. Ehdottaa voi aina, mutta kieltävää vastausta tulee kunnioittaa. Miltä tuntuu nähdä muiden ihmisten puuhia omin silmin, tai olla itse samalla tavoin muiden nähtävänä?

E: Minusta se ei tuntunut kauhean oudolta. Muutenkin olen tottunut saunomaan sekaporukalla, joten alastomuus minulle on ihan normaalia. Ja ehkä myös pidän siitä, että olen muiden katseiden alla. Bileissä on kyllä myös mahdollisuus mennä rauhallisempaan huoneeseen puuhastelemaan, jos ei pidä katseista. T: Muistan yllättyneeni siitä, miten luonnolliselta muiden ihmisten puuhastelujen näkeminen tuntui. Monissa kulttuureissa ja ihmishistoriassa seksi on ollut eri tavalla luonnollinen tai julkisempi osa elämää kuin nykyään länsimaisessa kulttuurissa. Muiden edessä nähtynä oleminen ei ole itselleni asiaan tottumisen jälkeen ollut vaikeaa. On ollut myös ilahduttavaa nähdä, että monissa käymissäni tapahtumissa on ollut paljon eri-ikäisiä ja -kehoisia ihmisiä.

taan, ja he tajuavat, että se ei ole oma juttu. Netin kautta ihmisiin voi kuitenkin tutustua ja järjestää myös privaatimpia tapaamisia. Millä tavalla osallistujien yksityisyys ja turvallisuus huomioidaan? E: Järjestäjät tietävät antamasi nimen ja sähköpostiosoitteen, eikä mitään muuta. Meidän tapahtumissa ei saa pyytää toisen yhteystietoja, sen sijaan on ohjeistettu antamaan omat yhteystiedot kiinnostuksen kohteelle. Säännöissä kielletään muiden ihmisten etsiminen sosiaalisesta mediasta. T: Tuntemissani tapahtumissa valokuvaaminen on ollut kiellettyä. Paikalla juhlissa on myös aina ollut henkilökuntaa tai järjestyksenvalvojia, jotta varmistuu, että yhteisiä sääntöjä toisten kunnioittamisesta noudatetaan. M: Uskoakseni kaikissa tapahtumissa valokuvaaminen ja kännykän käyttö on kielletty. Muille ihmisille voi kertoa omasta osallistumisestaan tapahtumaan. On kuitenkin kiellettyä paljastaa, keitä siellä on nähnyt, mitä he sanoivat tai tekivät ja kenen kanssa. Jotkut saattavat esiintyä tapahtumissa myös nimimerkillä.

M: Itse nautin katseen kohteena olemisesta ja uskon, että se kiihottaa monia seksibileisiin osallistujia. Yllätyin siitä, miten luonnolliselta kaikki tuntui, kun menin ensimmäisiä kertoja bileisiin. Nykyään unohdan jo, että tämä ei ole kaikille ihan “normaalia”. Kuten missä tahansa uudessa tilanteessa, omaa reaktiota on vaikea ennustaa etukäteen. Bileissä voi nähdä hyvin monimuotoista seksiä, hellästä rajumpaan BDSM-seksiin. Joillekin bileisiin osallistuminen jää yhteen ker-

Voiko kuka tahansa osallistua tällaisiin bileisiin? Onko tapahtumajärjestäjillä jonkinlaista valintamenettelyä osallistujille? E: Periaatteessa kuka tahansa 20–40v ikähaarukassa voi hakea mukaan porukkaamme. Halukkaat ihmiset tavataan ensin tutustumistapaamisessa, ja tämän jälkeen järjestäjät pyrkivät valitsemaan luonteeltaan ja kiinnostuksiltaan sopivia ihmisiä, joille lähetetään kutsut varsinaisiin bileisiin.

14 T: Joihinkin tapahtumiin voi mennä esimerkiksi vain kumppanin kanssa, kun taas toisiin tapahtumiin pitää saada kutsu joltain tutulta. Moniin tapahtumiin voi osallistua kuka tahansa, kunhan sitoutuu yhteisten sääntöjen noudattamiseen. M: On joitakin bileitä, joihin järjestäjät valitsevat osallistujat omilla kriteereillään. Myös esimerkiksi ikää koskevia rajoituksia voi olla, mutta useimpiin bileisiin voi osallistua kuka tahansa ostamalla lipun tapahtumaan. Lisäksi on matalan kynnyksen miittejä baareissa, ja niihin voi vain mennä tapaamaan samanhenkisiä ihmisiä.

tumista tiedotetaan, esimerkiksi Xperience United, BDSM-baari ja FetLife. Tapahtumanjärjestäjistä ainakin Wild Clubilla, Estottomilla ja Club X:llä on omat nettisivut. Onko tämä harrastus useimmille salaisuus, vai puhutaanko siitä myös kaveripiireissä tai jopa täysin avoimesti? E: Vaikea sanoa. Olen kertonut tästä läheisille ystävilleni, mutta en opiskelukavereilleni. Näissä bileissä käyvät ihmiset ovat luonteeltaan melko avoimia, joten uskon monien heistä olevan avoimia myös harrastuksestaan.

T: Sanoisin, että ei tunnista. Toki moni ihminen pukeutuu näyttävästi itse tapahtumiin, mutta harva kulkee katukuvassa rinnat paljaina tai bondage-vermeet päällä. M: Ei, se ei todellakaan näy päällepäin. Tapahtumissa käy kaikenikäisiä aikuisia hyvin erilaisista taustoista. Moni tykkää pukeutua erikoisesti tai seksikkäästi bileisiin, mutta arjessa harvemmin tätä harrastusta voi esimerkiksi vaatetuksen perusteella arvata.

E: Uskoisin kyllä. Monet tuntemani ihmiset puhuvat aiheesta ja tulevaisuudessa ehkä asia on vielä useammalle tutumpi.

E: Tapahtumia on pidetty yksityisissä tiloissa. Osallistujamäärä on ollut noin 40–70. Bileistä lähetetään yksityisesti sähköpostikutsut vain yhteisön jäsenille.

M: Useimmat bileet pidetään tällä hetkellä Club X:llä Herttoniemessä. Se on yksityinen BDSM-klubi, jonka ovat ottaneet omakseen hyvin erilaiset seksipositiivisen kentän toimijat. Yksittäisessä tapahtumassa voi olla 20–100 henkeä. Mainostaminen on haastavaa, koska seksuaalista sisältöä ei oikein sallita somessa kuten Facebookissa ja Instagramissa. On erilaisia palstoja, joissa tapah-

E: No ei kyllä mitenkään tunnista.

Uskotko, että seksibileisiin liityvä stigma voidaan koskaan normalisoida?

Millaisissa paikoissa bileitä pidetään ja mikä on tyypillinen osallistujamäärä? Missä niitä voidaan mainostaa?

T: Monia tapahtumia pidetään erikseen niitä varten vuokratuissa tiloissa. Osallistujamäärä voi vaihdella noin 10–20 ihmisestä moneen sataan ihmiseen. Monet tapahtumat mainostavat somessa tai omilla nettisivuillaan tai mainoslehtisillä.

tumisen perusteella?

T: Riippuu varmasti täysin ihmisestä ja kaveriporukasta. Itse olen lähtökohtaisesti avoin kavereilleni, mutta uusille ihmisille en ottaisi tätä oma-aloitteisesti puheeksi. M: Itse olen pyrkinyt olemaan alusta asti avoin ja poistamaan seksiin liittyvää häpeää ja vaivaantuneisuutta. Olen kertonut asiasta julkisesti Facebookissa, mutta työpaikan kahvipöydässä en ole asiaa ottanut esiin, eivätkä vanhempani tiedä. Uskoisin avoimuuden olevan lisääntymässä, mutta moni on edelleen kaapissa. Tunnistaako seksibilettäjän katukuvasta, esimerkiksi pukeu-

T: Seksi ei ole enää samalla tavalla tabu asia kuin vaikkapa sata vuotta sitten. Jos kehitys jatkuu samanlaisena, uskon että olemme menossa avoimempaan ja normalisoidumpaan suuntaan. Ennen nettideittailukin koettiin häpeällisenä ja epätoivoisena, mutta nykyään se on täysin normaalia. M: Se ei varmasti tapahdu hetkessä. Itse järjestän tällä hetkellä kahta seksibilettä (Flikkametsä, Kosketus) ja olen pyrkinyt kertomaan siitä neutraalisti kavereilleni ja tutuilleni. Vastaan kavereiden kysymyksiin aiheesta, mutten hiero kenenkään naamaan sitä, mitä hurjastelin seksibileissä. Kun joku kysyy viikonloppukuulumisiani, haluan voida avoimesti vastata: “kävin lauantaina orgioissa ja sunnuntaina kaverin kanssa leffassa”.

TIEDÄTKÖ SEN TUNTEEN

– 3D-ANIMAATIOTAITEILIJA ALIINA KAURANNE LEIKITTELEE TÖISSÄÄN ARJEN JA PSYKEDELIAN RAJOILLA

TEKSTI: ELLA RANTANEN KUVITUS: ALIINA KAURANNE

unakka hahmo istuu tietokonepöydän ääressä keinuen hiljaa edestakaisin tuolissaan. Kuvakulma kiertää lasittuneella katseella näyttöä tuijottavaa, huonossa ryhdissä kyyhöttävää hahmoa. Hahmon vartalo muistuttaa alusvaatteisiin pukeutunutta pöhöttynyttä ihmiskehoa, jonka pää on kuin paikalleen sulanut muodoton taikinamöykky. Hahmon kasvot ovat kuin kynttilävahasta valetut: ihmismäisyyttä niissä ilmentävät vain alaspäin kääntyneet suupielet, suuri lättänä nenä ja pienet nappisilmät. Innoittajana lienee internetkansan suosioon noussut eksoottinen kalalaji Psychrolutes marcidus, tuttavalli-

semmin blobfish. Tunnelma huoneessa on energialtaan apeaa ja väsähtänyttä kuin oleskelu liian kuumassa asunnossa kesähelteellä, ja tilanteesta välittyvä mielentila vastaa omaani aamuyön hiljaisina tunteina kerätessäni kasaan jo deadlinen ylittäneitä koulutehtäviä. Taustalla soiva musiikki korostaa hahmon väsynyttä aikaansaamattomuutta ja huoneen alakuloista tunnelmaa. Tietokonepöytää täyttävät pienet arkiset esineet, kuten pahvinen pizzalaatikko ja alumiininen virvoitusjuomatölkki. Näytöllä on auki dokumentti, jossa otsikon CV alla vilisee alati muuttuvaa esittelytekstiä, kuten: ”I’m trying to study, sometimes

learner, ok person”. Äh, sittenkin vain ”person”, hahmo päättää. Pian huoneen tunnelma muuttuu, ja vaaleanpunaisen hahmon pää pyörähtää kokonaisen kierroksen alakautta ympäri. Kiertoliikkeen jatkuessa kolme taustalle pelmahtanutta vaaleaa, tatuoitua ihmisvartaloa twerkkaa, hetkuttaa, vilkuttaa. Heillä kaikilla on piirroshahmoa, ehkä hiirtä, muistuttava pään muoto. Huoneen valaistus vilkkuu punaisena ja tähtikuvioisena. Myös musiikin rytmi kiihtyy hetkeksi hidastuen sitten takaisin aikaisempaan laahaavaan tahtiinsa päähenkilön leijuessa nyt sinisen taivaan ja kimaltelevien tähtien keskellä. Onko zen saavutettu?

atson Aliina Kauranteen, 26, luoman Searching for zen -animaatiosarjan ensimmäistä videota. Alkujaan Hausjärveltä kotoisin oleva Kauranne asuu nykyään Helsingissä ja opiskelee visuaalisen viestinnän muotoilua Aalto-yliopistossa, josta hän valmistuu tänä keväänä taiteen kandidaatiksi. Luovalle alalle Kauranteen johdatti kiinnostus piirtämistä ja visuaalisuutta kohtaan. Ne ovatkin olleet hänelle luontevimmilta tuntuvia itseilmaisun tapoja jo lapsesta saakka. Animaatiossa Kaurannetta kiehtoo äänen ja liikkuvan kuvan yhdistäminen, ja hänestä jo pelkällä äänimaailmalla onkin mahdollista luoda hyvin erilaisia tunnelmia. – Taiteenmuoto, jota itse mieluiten kulutan ja josta saan suurinta inspiraatiota omaan työskentelyyni, on varmaankin elokuvat ja niiden soundtrackit. Viime aikoina eniten minua ovat inspiroineet giallo-elokuvat ja niiden tunnelma, erityisesti Dario Argenton elokuvat ja niiden ääniraidat. 3D-grafiikasta Kauranne sen sijaan innostui opiskelujensa toisena vuonna pakkausmuotoilun sivuaineen kurssilla. Ensikosketus uuteen tekniikkaan oli hämmentävä mutta samalla kiehtova, ja Kauranne alkoi opiskella aiheesta lisää itsenäisesti. Tekniikassa viehätti erityisesti mahdollisuus löytää työskentelyä helpottavaa etäisyyttä omaan luovaan tekemiseen.

– Käsillä tekemisessä minulla oli aina jotenkin sellainen tunne, että linkityn henkilönä siihen kuvitustyyliin tai teokseen mitä teen. Tämä teki taiteesta jollain tapaa liian henkilökohtaista ja sai minut identifioitumaan omaan tekemiseeni ja teoksiini. Minusta tuntui, että olen yhtä kuin työni. Se sai minut rajoittamaan omaa tekemistä ja ideoitani. Tietokoneella työskentely mahdollistaakin Kauranteelle kaivatun irtautumisen tekoprosessista ja lopullisesta teoksesta. – Koen, että olen vain jonkinlainen ohjaaja lopullisen teoksen takana, en sen varsinainen toteuttaja, vaan tietokone on. Kyseinen ajatus on helpottanut Kauranteen luovaa prosessia ja saanut hänet toteuttamaan omia ideoitaan ja ajatuksiaan rohkeammin. Tietokoneella työskennellessään Kauranne ei koe olevansa samalla tavalla urautunut tiettyyn

tyyliin ja sen asettamiin rajoihin kuin käsin kuvittaessa. Tämä helpottaa uusien asioiden kokeilemista ja mahdollistaa revittelyn. Epäonnistumisetkaan eivät tuolloin pelota samalla tavalla. 3D-grafiikka tarjoaa myös jatkuvasti uutta opittavaa, mikä pitää mielenkiintoa yllä. – Toinen juttu, joka on saanut minut työskentelemään pääasiallisesti koneella on, että se on nopeaa. Kärsivällisyyteni on aina ollut aika lyhyt, enkä usein jaksa ihan hirveästi jäädä viilaamaan toteutusta. Tärkeintä minulle omissa töissäni on saada joku idea tai ajatus mahdollisimman nopeasti visualisoitua, ja tietokoneella se onnistuu helposti! Kauranteen kandityö Searching for zen on videoteos, joka käsittelee ahdistuneisuutta, erityisesti opiskelun ja työn aiheuttamaa. Aiheen valitseminen aiheutti Kauranteelle stressiä,

mikä sai hänet venyttämään projektin aloittamista. Hän koki, että aiheen on oltava jotakin suurta, jotain mihin kulminoituisi kaikki opiskeluvuosien aikana opittu. Lopulta Kauranne päätyi valitsemaan aiheekseen ahdistuksen, koska ymmärsi sen olevan tunne, joka oli seurannut hänen jokaista opiskeluvuottaan ja ollut mukana työelämässä. – Nykypäivänä puhutaan paljon mindfulness-jutuista, ja oman kehon ja mielen kuuntelemisen tärkeydestä. Viime vuosina termiä “zen” on viljelty runsaasti niin sosiaalisessa mediassa kuin mainosmaailmassa ja kaiken maailman kulutustuotteissa. Näiden kautta siitä on muodostunut aika korni ja sisällötön ilmaisu, ja se alkoi huvittaa minua. Elämä voi olla yhtä kaaosta, mutta silti joka puolelta pakotetaan zeniä. Kaikki tavoittelevat zeniä, mutta voiko sitä ikinä todella saavuttaa?

Kauranne toivoi työn toimivan itselleen ”terapiavälineenä”, jonkinlaisena työkaluna oman ahdistuksen käsittelemiseen ja sen lievittämiseen. Työ toimikin keinona luovan alan opiskelun aiheuttaman stressin ja turhautumisen purkamiseen. – Oli aika vapauttavaa kirjottaa ja käydä läpi omia ahdistusfiiliksiä, ja minusta tuntuu, että opin käsittelemään omaa ahdistuneisuutta jotenkin “terveemmällä” tavalla. Tämän projektin kautta opin, että ahdistuneisuus on minulle enemmän tai vähemmän pysyvä tila, joka on läsnä opiskelussa, töissä sekä muissa asioissa, joihin liittyy ulkopuolisia tai ihan vaan omia odotuksia ja vastuuta. Nyt olen kuitenkin oppinut olemaan pelkäämättä sitä tunnetta ja koen sen tällä hetkellä enemmänkin jonkinlaisena luovana voimavarana ja inspiraation lähteenä kuin lannistavana tekijänä.

Kauranne yhdistää monissa töissään tuttuun ja tavalliseen arkimaailmaan painostavan ahdistavaa ja järjetöntä psykedeliaa. Töissä voi usein törmätä elementteihin, jotka linkittävät ne todelliseen nykyhetkeen ja paikkaan. Tällaisia elementtejä voivat esimerkiksi olla kylpyhuoneen lattialla huolettomasti lojuva Helsingin seudun liikenteen vihreä matkakortti, tv-näytöllä toistuvat tutut internetmeemit tai seinälle ripustettu helsinkiläisen yökerhon mainos. Arkipäiväistä luonnetta töihin luovat myös esineet, joita jokaiselta löytyy omasta kodista. Tällaisten elementtien esiintyminen niille tutuista asiayhteyksistä poikkeavasti luo teoksiin hämmentävää tunnelmaa. Muovimaiset lattialla makaavat, sohvalla kiusallisesti röhnöttävät ja vatsalihasliikkeitä pinnistelevät hahmot korostavat tätä piirrettä töissä. Kauranne toistaa töissään erilaisia ”hupisanoja”, kuten itsensä hemmotteluun kannustamisen yhteydessä käytetty ”pamper” ja ironisesti elämän hohdokkuutta kuvaava ”Gucci”. Tyypillistä töille ovat myös vilkkuvat valot sekä niin hempeät pastellit, kirkkaat huomiovärit kuin tummat ja synkätkin sävyt. – Ideat teoksiini tulee tosi eri paikoista, ne voivat syntyä jostain ohikuullusta keskustelusta, sosiaalisesta mediasta, elokuvista, musiikista, uutisista, omista ajatuksista ja tunteista tai vaikka unista.

TAVOITTEENI EI OLE PROVOSOIDA IHMISIÄ TEOKSILLANI, VAAN YRITTÄÄ VAIKUTTAA OMISSA TEOKSISSANI ESIINTYVIEN AIHEIDEN NEUTRALISOIMISEEN. ESIMERKIKSI KUUKAUTISTEN REALISTINEN KUVAUS ON MIELESTÄNI IHAN PAIKALLAAN, JA TOIVON VOIVANI TÄLLÄ TAVALLA AUTTAA KUUKAUTISTEN MYSTISYYDEN HÄIVYTTÄMISESSÄ JA NIIDEN ARKIPÄIVÄISTÄMISESSÄ.

– Olen tarkkailija ja kuuntelija, ja elämä tarjoaa ihan joka puolelta herkullisia asioita, jotka ruokkivat ideoitani! Kauranteen töissään luomat tilat ja hahmot aiheuttavat helposti epämukavuuden tunnetta. Tyypillisesti töissä yhdistellään ihmismäisiä vartaloita kuvitteellisiin elementteihin tai ruumiinosiin, esimerkiksi pehmolelumaisiin päihin tai maskeihin. Häiriintynyttä tunnelmaa luodaan myös asennoilla ja erilaisilla toistuvilla liikeradoilla. – Mielestäni kaikki outo ja epämukava on tosi kiehtovaa, ja huomaan tavoittelevani omissa teoksissa näitä fiiliksiä. Erilaisten tabuina pidettyjen aiheiden käsittely on myös tyypillistä Kauranteelle. Töistä saatu palaute on aina ollut vain positiivista, mutta Kauranne uskoo löytyvän myös ihmisiä, joita hänen käyttämänsä kuvasto tai aiheet eivät miellytä. Hän kuitenkin ajattelee, että nykypäivänä tabuja käsittelevään taiteeseen suhtaudutaan yleisesti positiivisesti. – Koen kuitenkin, että omat kuvastoni ja aiheeni ovat loppujen lopuksi aika kesyjä: harva asia länsimaisessa kulttuurissa on enää niin pyhää, että sen käsittely suuremmin shokeeraisi. Tavoitteeni ei ole provosoida ihmisiä teoksillani, vaan yrittää vaikuttaa

omissa teoksissani esiintyvien aiheiden neutralisoimiseen. Esimerkiksi kuukautisten realistinen kuvaus on mielestäni ihan paikallaan, ja toivon voivani tällä tavalla auttaa kuukautisten mystisyyden häivyttämisessä ja niiden arkipäiväistämisessä. Kauranne pohtii taiteen tekemisen olevan parhaimmillaan avointa keskustelua herättävä tapa käsitellä tabuja ja rikkoa normaalin ja epänormaalin rajoja. Yhteiskunnan muuttuessa myös käsitykset hyväksytyn ja kielletyn rajoista muuttuvat, jolloin taide voi Kauranteen mukaan olla hyvä väline tabujen päivittämiseen ja neutraloimiseen. Visuaalisella kulttuurilla ja kuvastolla voidaankin hänen mielestään vaikuttaa siihen, mikä koetaan normaalina ja mikä epänormaalina. – Tabujen käsittely taiteessa pelkästään sen shokeeraavuuden tai provokaation tavoittelun takia ei ehkä niinkään palvele rajojen rikkomista, vaan se saattaa aiheuttaa vain ärsyyntymistä ja vihaisia reaktioita, jotka voivat mahdollisesti jättää alleen kaiken eteenpäin vievän keskustelun. Minun on vaikeaa kuvitella maailmaa ilman tabuja, ja sitä kautta en usko, että tabuja käsittelevä taide ikinä muuttuu tarpeettomaksi, ehkä enemmänkin sen tarkoitusperät ja merkitys muuttuu.

Aliina Kauranne julkaisee 3D-teoksiaan instagramissa käyttäjällä @aliinakauranne.

TEKSTI: VLADIMIR HEISKANEN

ajaton on vuodesta 1997 toiminut kotimainen lauluyhtye, jonka tyylinä on a cappella, laulumusiikin esittäminen täysin ilman soittimia. Tässä tyylilajissa yksi laulaja keskittyy päämelodiaan, kun samalla muut jäsenet laulavat taustalla stemmoja, taustamelodioita, bassokuvioita sekä myös rumpukuvioita - tuottaen lyömäsoitinmaisia ääniä suulla (beatboxing). Tuhansien laulujen maa -albumi koostaa monia klassikoiksi kasvaneita suomalaislauluja kuten Paratiisi, Päivänsäde ja menninkäinen, Satumaa, Satulinna ja Myrskyn jälkeen. Osassa näistä lauluista on hyödynnetty alkuperäisten esittäjien lauluraitoja - albumilla pääsee siis kuulemaan muun muuassa Jari Sillanpään, Martti Syrjän ja jopa edesmenneen Kari Tapion laulusuorituksia. Olen henkilökohtaisesti kokenut a cappella -lauluyhtyeet ikään kuin “b-luokan sekundabändeinä”, sillä useissa tapauksissa esimerkiksi aitojen rumpujen korvaaminen beatboxilla kuulostaa karkeasti sanottuna lattealta lätinältä. Tämän ilmiön voi huomata muun muassa a cappella -heviyhtye Van Canton tuotannossa ja jossakin määrin myös kotimaisen Club For Fiven äänitteillä. Tällä albumilla äänimaailma on tuotettu kuitenkin hämmentävän kelvollisesti. Soololaulu on ammattimaista, taustamelodiat

ovat kiinnostavia ja jopa satunnaiset beatboxaukset kuulostavat täyteläisiltä. Tästä asiasta saa osaltaan kiittää bändin laulajia, joilla työvuodet tämän yhtyeen jäseninä ovat tuoneet harvinaista tarkkuutta ja ilmaisukykyä laulusuorituksiin. Oletettavasti jopa suurempi tunnustus kuuluisi kuitenkin albumin miksauksesta vastaavalle Jyri Sariolalle, sillä käytetyt studioefektit ovat keskeinen osa albumin sävykästä äänimaailmaa. Sovituksellisesti albumi ei myötäile alkuperäisiä lauluja, vaan kappaleiden tyylejä on muuteltu ja niihin on tuotu erinäisiä moderneja elementtejä. Esimerkiksi Rauli Badding Somerjoen Paratiisi kuulostaa tällä levyllä enemmän letkeältä musikaalilaululta kuin iskelmältä. Yö-yhtyeen Rakkaus on lumivalkoinen on saanut pohjalleen uuden sointumaailman ja kuulostaa leikillisine synkooppeineen enemmän fuusiojazzilta kuin suomirockilta. Nämä taiteelliset valinnat ovat fiksuja ja tuovat albumille jälleenkuunteluarvoa. Tuhansien laulujen maa on osoitus siitä, että kotimainen a cappella -musiikki elää pienilukuisuudestaan huolimatta hyvin. Itse nautin levyn kuuntelusta, joskin kokonainen albumi ilman oikeita soittimia koetteli hieman rajojani. Taidan laittaa heti perään hyvitykseksi hieman Dream Theateria soimaan.

Crazy Rich Singapore Jos Crazy Rich Asians -elokuva on jäänyt näkemättä niin älä huoli, tässä seuraavaksi kuvakooste turistille tutusta Singaporesta. Nopeasti Singaporessa käyvälle ensimmäisenä tutuksi tulee Singaporen valtava kulttuurianti. On upeaa arkkitehtuuria, museoita, puutarhoja ja vaikka mitä muuta. Keskustan hienot hotellit, kauppakeskukset sekä Chijmes-kirkko ovat myös vierailun arvoisia.

Kuva 1. Gardens by the Bay ja Marina Bay Sands. Kaksi paikkaa, jotka kannattaa käydä katsomassa. Kuva 2. The City. Liike-elämän keskittymä ja sijaintina melko optimaalinen useiden kansainvälisten yritysten pääkonttoreille.

SINGAPORE – valtio, Singapore on saarivaltio Malakan niemimaan kärjessä. Lähimmät naapurivaltiot ovat Malesia, Indonesia ja Thaimaa. Valtion pinta-ala on hyvin pieni, noin Suomen pääkaupunkiseudun kokoinen. Tärkeimpänä resurssina Singaporella ovat ihmiset, sillä luonnonvaroja ei juurikaan ole. Singaporen kasvot muodostaa usein turistinäkemys Singaporesta. Turistien katseilta on usein kuitenkin piilossa tavallisen elämän luomat rajat ja alueet. On HDB ja Hawker center, intialaiset rakennustyöläiset, filippiiniläiset kodinhoitajat ja metro, joka on täynnä ihmisiä. Singapore on rikas valtio, mutta rikas valtio ei tarkoita kuitenkaan sitä, että kaikki olisivat rikkaita.

Kuva 3. Taiteen Singapore. Spectra â€“ A Light and Water Show.

jolla on useammat kasvot TEKSTI & KUVAT: KANERVA MATVEINEN

Kuva 4. Moottoritie ja Singaporen puut.

Kuva 5. Istana eli presidentin virka-asunnon puutarhat ja viheriĂśt.

Kuva 6. National University of Singapore - Kampus puiden keskellĂ¤.

The Garden City – Puutarhojen kaupunki Singapore on puutarhojen valtio. Teiden varsilla on puita ja pensaita. Talojen seinillä on puolestaan kasveja ja toisinaan katoilla kasvaa puita. Singapore tarvitsee varjoa, ja sitä puut ja kasvillisuus tuo. Lisäksi kasvillisuus viilentää kaupunkia sitomalla itseensä energiaa. Kasvillisuuden määrää pyritään lisäämään ja siten hidastamaan kaupunkivaltion lämpenemistä ilmastonmuutoksen edetessä.

Kuva 7. Pulau Ubin. Singaporen melkeinpä paras luontokohde ja viimeinen singaporelainen kylä.

Kuva 9. Edestäpäin siistiä, takaa rapistuneempaa. Ilman ilmastointia elämä olisi kurjempaa.

Kuva 10. Run, hide, tell. Keinotekoista pelon lisäämistä vai tarpeellista opastusta terroritekoihin valmistautumiseen? Kuva 8. Taloja talojen perään.

Katseilta piilossa Singapore on muutakin kuin se, mitä turistina kerkeää näkemään lyhyessä ajassa. On takakujia, joissa ilmastointilaitteet hyrräävät. HDB (public housing) talot, jotka nousevat 20-30 kerrosta kohti taivasta. Suurin osa singaporelaisista asuu HDB asunnossa. Singaporessa varaudutaan myös terroritekoihin. Julkisissa liikennevälineissä etenkin muistutetaan ihmisiä useaan ottee-

seen videoin ja tekstein siitä, miten terrori-iskun sattuessa tulee toimia. Singapore on turvallinen maa, siitä on paljon näyttöä. Toisinaan onkin helppo unohtaa, että vaikka Singaporessa elämä on rauhallista, ja paikallisten mielestä tylsääkin, niin Kaakkois-Aasian turvallisuustilanteen muutokset vaikuttavat myös Singaporen turvallisuustilanteeseen ja uhkakuviin. Kuva 11. Kun palaa töistä pitkän päivän jälkeen ja hissi ei toimi.

YLI KULTTUURIRAJOJEN – VAIHTO-OPISKELIJANA RANSKASSA TEKSTI: EVE OJAMAA KUVITUS: ELLA RANTANEN

Asioita jotka ovat normaaleja Ranskassa, mutta tuntuvat oudoilta suomalaiselle Tyypillinen ranskalainen käytös saattaa tuntua välillä hullunkuriselta suomalaiselle. Kokosin listaan kymmenen asiaa, jotka olen huomioinut vaihto-opiskeluni aikana.

1. ranskalainen BYROKRATIA Ranskalainen byrokratia on käsite jo itsessään. Jokainen, joka on joutunut hoitamaan viranomaisasioita Ranskassa ei voi kiittää sitä sen nopeudesta tai asiakaspalvelun laadusta. Ranskalaisessa byrokratiassa on ikuisuusongelmana muna-kana-ongelma: täytyy olla jokin asiakirja, jotta seuraava toimenpide onnistuu, mutta asiakirjaa ei saa, ellei seuraava toimenpide ole jo tapahtunut. Tuloksena jonottamista, luukulta toiselle juoksemista ja leimojen keräystä. Kokeilepa itse perustaa pankkitili, puhelinliittymä tai vuokrata asunto Ranskassa…

2. CROISSANT aamupalana

Aamupalakulttuuri on Ranskassa varsin erilainen kuin Suomessa. Hyvinkin varustelluista ruokakaupoista on lähes mahdotonta löytää kaurahiutaleita. Lähes jokaisessa korttelissa on kuitenkin oma leipomonsa, jotka ovat auki aamuvarhaisesta iltamyöhään. Onkin varsin yleistä, että aamupalaksi syödään pelkkä croissant maitokahvin kanssa.

4. TEITITTELY

3. poskisuudelmat Suomalaisena oli aluksi vaikea oppia, että tervehdittäessä annetaan poskisuudelmia kättelyn tai halauksen sijaan. Vaikka poskisuudelmien antamisessa on suuria alueellisia eroja niin niihin on olemassa myös yleisiä sääntöjä. Naiset voivat antaa poskisuudelmia ystäville, perheenjäsenille ja tuttaville. Miehet eivät anna poskisuudelmia saman sukupuolen edustajille, ellei kyse ole perheenjäsenestä. Poskisuudelmien määrä riippuu siitä, millä alueella Ranskassa ollaan. Lyonissa on tapana antaa suukko molemmille puolille, mutta joissain päin Ranskaa suukkoja voi olla jopa neljä tai viisi. Riippuu myös sijainnista, aloitetaanko suukkojen antaminen vasemmalta vai oikealta puolelta. Välttyäkseen epämukavilta tilanteilta poskisuudelmien antaminen kannattaa aloittaa oikealta puolelta.

Ranskassa teitittely on huomattavasti yleisempää kuin Suomessa ja siihen kannattaa kiinnittää huomiota. On epäkohteliasta sinutella tai käyttää tuttavallisia tervehdyksiä, jos kyse ei ole ystävistä tai perheenjäsenistä. Teitittely on normi jos keskustelukumppania ei tunneta, ja se on itsestään selvää asiointitilanteissa ja virkamiesten kanssa keskustellessa. Teitittely paljastaa usein valtasuhteen, ja se tulee useimmiten kyseeseen jos keskustelukumppanin kanssa on suuri ikäero. Ranskalaiset kiinnittävät myös paljon huomiota kohteliaisuuteen ja arvonimiin, joten on tärkeää muistaa puhuttelumuodot kuten ”Päivää rouva” tai ”Päivää herra” myös arkisissa tilanteissa.

5. Kahden tunnin mittaiset lounastauot Ranskalaiset ottavat syömisen vakavissaan, ja onkin varsin tavallista syödä kolmen ruokalajin lounas. Tämän takia lounastauot kestävät useimmiten kaksi tuntia kello kahdentoista ja kahden välillä. Tänä aikana suuri osa ihmisistä ei ole töissä, oppitunteja ei ole sekä monet kaupat ovat suljettuina.

9. LIBERTÉ, EGALITÉ, FRATERNITÉ

6. PATONKI päivässä Ranskalaiset syömässä patonkia ei ole pelkkä stereotypia, sillä ranskalaiset syövät keskimäärin yhden patongin päivässä. Leipomoissa ja ruokakaupoissa ei yleisesti myydä muuta kuin vastapaistettua leipää, ja kadulla onkin hyvin yleistä nähdä ihmisiä kävelemässä patonkien kanssa. Ranskassa ei yleisesti syödä take away -ruokaa kaduilla, mutta on hyväksyttävää ja varsin yleistäkin syödä kävellessä patongin herkullisinta osaa eli sen päätä.

7. Radiokanavilla ranskankielisten kappaleiden kiintiö Ranskalaiset ovat kuuluisia oman kielensä vaalimisesta ja tämän takia lainsäätäjät ovat puuttuneet myös ranskalaisten radiokanavien musiikkitarjontaan. Lain mukaan ranskalaisilla radiokanavilla on soitettava vähintään 35% musiikista ranskaksi. Tämän takia radiokanavilla saattaa useinkin kuulla ranskalaisia ikivihreitä, sillä yhä useammat kuuluisat ranskalaiset artistit tekevät musiikkiaan englanniksi.

8. Asuinalueet on numeroitu Edellä jo mainitsin, kuinka ranskalaiset rakastavat byrokratiaa. Tästä esimerkkinä on, että suurimmat ranskalaiset kaupungit (Pariisi, Marseille ja Lyon) ovat jaettu arrondissementteihin eli pienempiin hallintoyksiköihin. Yhtään helpompaa asiasta ei tee se, että arrondissementit on numeroitu. Lyonissa on yhteensä yhdeksän arrondissementtia, joista jokaisella on oma “kunnantalonsa” eli ranskalaisittain mairie. Tämän lisäksi kaupungeilla on tietysti vielä oma kaupunginhallintonsa. Ei ole ihme, että lähes viidesosa Ranskan työntekijöistä on kunnan tai valtion palveluksessa.

”Vapaus, veljeys ja tasa-arvo” on Ranskan tunnuslause ja se on peräisin vuoden 1789 suuresta vallankumouksesta. Tunnuslausetta käytetään edelleen hyvin paljon ja se on näkyvillä monien julkisten rakennuksien julkisivuissa ja sisäänkäynneissä. Se löytyy myös useista eurokolikoista, postimerkeistä sekä julkishallinnon julkaisuista.

10. VERLAN - Sanat käännetään slangissa nurinkurin Tätä ei opeteta ranskan tunneilla! Ranskalaisilla on mielenkiintoinen tapa kääntää puhekielessä sanat väärinpäin. Tätä tapaa kutsutaan nimellä ’verlan’ ja se on jo itsessään sana väärinpäin väärinpäin (l’envers <=> “vers-l’en”). Lyonin slangissa sana kiitos eli ”merci” väännetään muotoon ”cimer”. Joskus sanan merkitys kääntyy myös väärinpäin verlanissa. Sana ”fou” tarkoittaa hullua, mutta ”ouf” tarkoittaa, että jokin on hullun hyvää tai ihmeellistä. Kirjoittaja on lehden julkaisun aikana vaihto-opiskelijana Ranskassa Lyonissa.

”Oho! o hämäläisen anteiks pyyntö ja sian espuhe.” HÄMÄLÄINEN SANANLASKU