Issuu

20-LUKU 1/2020

Vuosikymmeniä voidaan pitää merkittävänä ajanlaskun käsitteenä, sillä monesti puhutaan tietyn vuosikymmenen muodista, nuorisosta tai musiikista. WIKIPEDIA

PÄÄKIRJOITUS

TERVETULOA 20-LUVULLE

ervetuloa uuden vuosikymmenen ensimmäisen Hälläpyörän pariin. Uuteen vuosikymmeneen lähdemme luonnollisesti teemalla ’20-luku’ ja katsomme kirjoituksissa menneisyyteen, nykyhetkeen ja vähän tulevaisuuteenkin. Hälläpyörän uusi vuosikymmen lähtee käyntiin muutoksella, sillä osa toimituksesta, tarkemmin sanottuna päätoimitus eli allekirjoittanut, on vuoden alussa (paluu)muuttanut Tampereelle. Kuudentoista Helsinki-vuoden jälkeen aika tuntui oikealta palata kotikaupunkiin, takaisin Pohjoiseen Hämeeseen, Pirkanmaalle. Aikoinani täältä lähtiessäni vannoin, etten koskaan palaa, enkä koskaan muuta pois Helsingistä, ellen sitten ulkomaille. Mutta täällä sitä nyt ollaan, takaisin tutussa kotikaupungissa, Hälläpyörän päätoimittajana ja samalla Tampereen kirjeenvaihtajana. Tampereellahan jännityksellä odotetaan tällä vuosikymmenellä ainakin raitiovaunuliikenteen alkamista, sekä uuden, uljaan Uros Live-tapahtuma-areenan avajaisia. Ensimmäinen mielleyhtymä 20-luvusta liittyy monella varmasti 1920-lukuun, esimerkiksi sen muotiin ja tanssityyliin, amerikkalaiseen ”roaring twenties” -vuosikymmeneen. 1920-luku on myös ensimmäinen 20luku, jonka osakuntalehtemme on nähnyt, sillä se on perustettu vuonna 1866. Hämäläis-Osakunta sen sijaan on käynyt läpi useammankin 20-luvun perustamisestaan, vuodesta 1653 lähtien. Minkälaista on ollut osakuntaelämä 1720-luvulla tai 1820-luvulla? Osakuntatoiminnan alku nykyisessä Helsingin yliopistossa, silloisessa Turun akatemiassa, on perustunut määräykseen asettaa maakunnittain inspehtorit valvomaan ”leväperäisesti opiskeluun suhtautuvia ylioppilaita”. Inspehtorien lisäksi 1720-luvulla osakuntien johtavassa toiminnassa ovat olleet mukana myös kuraattorit. Nykypäivän ja tulevan 2020-luvun osakuntatoiminta on valvonnan sijaan muun muassa yhteisöllisyyttä, hauskaa tekemistä ja uusia kavereita. Osakunnan tulevaisuuden näkymistä voit lukea enemmän toiminnanohjaajan palstalta.

Hauskoja lukuhetkiä vuosikymmenen ensimmäisen Hälliksen parissa!

Tampereella 5.3.2020 Anna Jarske-Fransas

SISÄLLYS

LEHDEN TIEDOT KUSTANTAJA Hämäläis-Osakunta PÄÄTOIMITTAJA

03 06

Anna Jarske-Fransa

ANNA JARSKE-FRANSAS

Pääkirjoitus

AINO LEHTINEN

Toiminnanohjaajan terveiset

TOIMITTAJAT Sari Eestilä Vladimir Heiskanen Anna Isotalo Väinö Katajisto Kanerva Matveinen Ella Rantanen Eero Taipale Jukka Solehmainen OIKOLUKU

KANERVA MATVEINEN

Osakunnalla tapahtuu

Otto Fransas Anna Jarske-Fransas Eero Taipale TOIMITUKSEN SÄHKÖPOSTI

10 14

EERO TAIPALE

Härkämarkkinoiden vuosikymmen vai uusi romahdus

hallapyora@gmail.com TAITTO JA KANSIKUVA Anna Jarske-Fransas

ANNA ISOTALO

2020-luvulla syömme kaikki enemmän hunajaa?

ULKOASU Ella Rantanen PAINO

ELLA RANTANEN

Alkakoon vuosikymmen näin

Picaset Oy PAINOS 630 kpl

18 21 26

SARI EESTILÄ

Työelämä muutoksessa

PRINTIN ISSN 1795-3634

JUKKA SOLEHMAINEN

Arkkitehtuurin murros - ikäkriisi vai aikuistumista

ANNA JARSKE-FRANSAS

Ennen oli kaikki paremmin?

Hälläpyörä on Helsingin yliopiston Hämäläis-Osakunnan lehti ja ilmestyy neljä kertaa vuodessa.

KUVAT: ELLA RANTANEN

TOIMINNANOHJAAJAN TERVEISET

KEN OMPI FUKSI 2020

nnellista uutta vuosikymmentä, lukijat! 20-luku on alkanut, ja olet juuri alkanut lukea 20-luvun ensimmäistä, 20-lukuteemaista Hälläpyörää. Ainakin itselleni tulee teemasta ensimmäisenä mieleen The Great Gatsby, kullan kimmellys, hapsumekot ja Juhla- ja ohjelmavaliokunnan kaapista löytyvät isot höyhenet, joilla koristelimme vuosi sitten kevätkaudenavajaisissa osakunnan kolmatta kerrosta. Jos tietäisin historiasta riittävästi, puhuisin osakunnasta 1920-luvulla ja niistä muutoksista, joita sadan vuoden aikana opiskeli-

jakulttuurissa on väkisinkin tapahtunut. Tällä hetkellä osaan kuitenkin katsoa vain kohti tulevaa: millainen voisi olla Hämäläis-Osakunnan 2020-luku? Valtavan merkittävä tekijä 20-luvun muovaamisessa ovat tietysti 20-luvun osakuntalaiset. Suunnitellessani tätä vuotta, tapahtumia, virkailijatoimintaa ja viestintää, sekä tehdessäni ajoittain vaikeitakin päätöksiä osakunnan toimintatapojen päivittämiseksi, olen yrittänyt kovasti miettiä, kenelle osakunnan 20-luvun toiminta on suunnattu. Ken ompi fuksi 2020? Osakunta tarjoaa, ainakin omasta täysin puolueellisesta näkökul-

mastani, parasta mahdollista opiskelijaelämää. Resurssimme ovat niin mittavat, että miltei vain mielikuvitus on rajana. Meillä on äärimmäisen hienot tilat, jotka ovat osakuntalaisille kuin toinen koti. Jäsenet tulevat kaikista tiedekunnista ja kaikista opintojen vaiheista, ja kaveriporukoita ja verkostoja voi muodostaa yli rajojen. Silti tuntuu, että vuosi vuodelta uusia fukseja päätyy osakunnalle vähemmän ja vähemmän, ja harvoista paikalle päätyneistä joutuu pitämään kynsin ja hampain kiinni. Tämä siitä huolimatta, että yliopisto-opiskelijoiden määrä kasvaa jatkuvasti.

Mutta kuka onkaan tämä vuoden 2020 fuksi, jota niin kovasti kaipaamme, ja johon yritämme vedota toiminnallamme? Tilastokeskus (2019) antaa joitakin viitteitä. Yliopiston aloittava opiskelija on hieman suuremmalla todennäköisyydellä nainen (noin 60%). Ulkomaalaisten opiskelijoiden määrä kasvaa myös jatkuvasti, ja lähenee noin 15:tä prosenttia. Pääsykoeuudistuksilla on pyritty siihen, että opiskelijat pääsisivät yliopistoon mahdollisimman suoraan lukiosta, ja olivat uudistukset toimivia tai eivät (eivät muuten ole), voimme olettaa, että fuksit ovat kohtalaisen nuoria. Noin kaksikymppisiä, kuten lehden teemaankin sopii. Kaikki fuksit eivät suinkaan saavu junalla suoraan kanta-alueelta, vaan suuri osa löytää osakunnalle isojen kerhojen kautta tai asuntojen perässä. Miksi osakuntien jäsen-, fuksi- ja kävijämäärät ovat olleet 10-luvulla selkeässä laskussa? Niin paljon kuin se harmittaa, myöntäminen on ensimmäinen askel: osakunnilla on opiskelijapiireissä vähän ”takapajuinen” maine. Osakunnilla on paljon loistavia perinteitä, mutta myös sellaisia tapahtumia ja käytäntöjä, joiden konseptit eivät ole pysyneet mukana opiskelijakulttuurin muutoksessa. Osakunnalla toimijoiden vaihtuvuus ei ole yhtä nopeaa kuin esimerkiksi ainejärjestöissä, ja osittain siksi muutos on hitaampaa. Se, että uusia innokkaita ihmisiä virtaa osakunnalle entistä vähemmän tuomaan oman näkemyksensä, korostaa tätä. Ainejärjestöt nappaavat toimijat heti elokuun viimeisellä viikolla, ja täyttävät näiden kalenterin niin, että osakuntien on vaikea saada jalkaa oven väliin. Myös maakuntahenkisyys ja ”hämäläiseksi” identifioituminen on varmasti vähentynyt potentiaalisten

fuksien keskuudessa: suurin osa uusista opiskelijoista kuitenkin tulee isoista kaupungeista, joihin väestö muutenkin keskittyy, ja valtaosa Hämiksen fukseista tällä hetkellä taitaakin tulla Pirkanmaalta tai pääkaupunkiseudulta. Fuksit myös haluavat olla muiden fuksien kanssa: se, että uusia aktiiveja virtaa sisään vähemmän ja osakunnan ”peruskalusto” ikääntyy, voi johtaa siihen, että mieleisiä kaverikanditaatteja uusille fukseille on tarjolla liian vähän. Mitä siis voimme tehdä? Vuonna 2020 fuksitoiminta alkaa jo elokuun puolessa välissä, jotta voimme olla ajoissa valmiina vastaanottamaan yksin kaupunkiin muuttavat opiskelijat ja ne, jotka haluavat ottaa varaslähdön opiskelijaelämään. Voimme myös tehdä parhaamme, jotta osakunnan toiminta näyttäytyy mielekkäänä ja reiluna, ja sellaisena, jonka osana on ilo olla. Oma uskomukseni on, että fuksi 2020 on älykäs, tiedostava ja oman arvonsa tunteva. Jos fuksi 2020 kokee osakunnalla epätasa-arvoista kohtelua, häirintää tai muuta ”takapajuisuutta”, hän todennäköisesti lähtee pois eikä palaa. Siksi ainakin itselleni on äärimmäisen tärkeää työskennellä sen eteen, että osakunnista tiedettäisiin ne lukuisat hyvät asiat: mahdollisuudet, tilat, yhteisöllisyys, hauskat perinteet. Haluaisin, että tämä kaikki näkyisi osakunnastamme ulospäin, ihan ensivaikutelmasta saakka. Siispä, jos olet jo aktiivisesti mukana osakunnan toiminnassa (kannattaisi olla!) ja näet vaivaa onnistuneiden tapahtumien ja hyvän osakunta-arjen eteen, muista miettiä, kenelle toimintamme on suunnattu. Anna luovuuden lentää, ideoi uutta äläkä pelkää kyseenalaistaa niitä asioista, jotka mielestäsi eivät enää toimi. Yksi pohtimisen aihe on esimerkiksi

isot bileet, joiden kävijämäärät laskevat jyrkästi: eikö perinteinen ryyppymeininki enää vetoa opiskelijoihin samalla tavalla? Pitäisikö bileisiin keksiä lisää aktiviteetteja tai parempia teemoja, tai pitäisikö niitä olla harvemmin? Tällaisia asioita haluan kannustaa kaikkia aktiiveja miettimään. Ja mikäli sinä, fuksi 2020 (tai muuna vuonna liittynyt hämisläinen, joka harkitset aktivoitumista osakunnalla), luet tätä lehteä, niin lupaan: kaiken mitä tänä vuonna osakunnalla teen, teen sinun etusi mielessä pitäen. Toivon kaikille osakuntalaisille loistokasta 20-lukua, jonka aikana suuri määrä aktiiveja kiipeää tuoleilleen, kun lauletaan ”Ken ompi fuksi 2020”! Aino Lehtinen, 25.2.2020

OSAKUNNALLA TAPAHTUU

ILVESHIIHTO MEEMEINÄ KOONNUT JA TEKSTI: KANERVA MATVEINEN

Ilveshiihto on humalassa saatu hullu päähänpisto, joka saavutti suuren suosion. Mistä Ilveshiihdossa on oikeasti kyse? Hauskanpidosta, liikunnasta ja yhdessä olemisesta kolmen ja puolen vuorokauden ajan tutustuen Hämeen kuntiin ja kaupunkeihin sekä koulujen liikuntasaleihin. Tänä vuonna Ilveshiihto vieraili myös Tammelan kunnantalon saunaosastollakin. Hauskanpidon lisäksi hiihtäjät vievät Hämäläis-Osakunnan viestin hämäläisille. Tänä vuonna viestissä kehotettiin kuntia tarjoamaan matalan kynnyksen liikuntapalveluita etenkin nuorimmille ja vanhimmille.

Vasemmalla osakunnan vuoden 2020 päävirkailijat. Oikealla Ilveshiihdon suunnistaja. Kävelykilometrejä kertyi yli 90 eli yli 30 km päivässä. Tekijä: Anonyymi meemeilijä, 2020.

Toisinaan suunnistajan suunnitelmat muuttuivat. Pimeässä metsässä ei yhtenäkään päivänä pitänyt olla mutta toisin taisi käydä. Kuva: Anniliina Lassila. Meemi: Aino Lehtinen.

Kuva ja meemi: Aino Lehtinen.

Vasemmalla Ilveshiihdon suunnistaja. Oikealla Ilveshiihdon bussi, joka ei päässyt hakemaan ihmisiä metsän keskeltä. Tekijä: Anonyymimeemeilijä, 2020.

Tekijä: Annnnnnnonyymi meemeilijä, 2020.

HÄRKÄMARKKINOIDEN VUOSIKYMMEN VAI UUSI ROMAHDUS

- Miten talous voi 2020-luvulle tultaessa?

TEKSTI: EERO TAIPALE • KUVAT: EERO TAIPALE, UNSPLASH

onilla on peruskoulun ja lukion historian kursseilta vähintäänkin hämärä muistikuva 1920-luvun lopun suuresta lamasta ja ”mustasta torstaista”, jolloin pörssi romahti ennennäkemättömästi Yhdysvalloissa. Nyt lähes sata vuotta myöhemmin on vuoden 2008 finanssikriisin jälkeen saatu nauttia maailmansotien jälkeisen historian pisimmästä nousukaudesta, jolle monet ovat jo vuosia odottaneet loppua. Seuraavassa katsotaan taaksepäin 2010-luvun talouden vahvimpia trendejä ja mitä uusi vuosikymmen saattaa tuoda tullessaan.

2010-lukuun mahtui esimerkiksi Nokian romahtaminen, paperin kysynnän väheneminen ja euroalueen oma kriisinsä. Viimeinkin vuonna 2018 BKT ylitti vuoden 2008 edellisen huipputason, kun vahvempaan yli kahden prosentin kasvuun päästiin kiinni vasta vuodesta 2016 alkaen.

lemmat ovat samalla maailman johtavat sotilasmahdit. Se turvaa velallisen aseman ainakin viime kädessä.

Suomen kasvun nihkeys on näkynyt velkataakan kasvussa: valtion velan määrä on kaksinkertaistunut vuodesta 2009 tämän hetken 106 miljardiin euroon. Kuitenkin kiinnostavaa ja samalla huolestuttavaa on, että Yhdysvaltojen ja Kiinan kasvusta huolimatta myös näiden maiden velkataakka on paisunut älyttömiin mittasuhteisiin. Yhdysvaltojen valtionvelka on yli 23 biljoonaa dollaria, ja IIF:n mukaan Kiinassa yritysten, kotitalouksien ja valtion velan määrä nousi yli kolminkertaiseksi BKT:seen verrattuna vuonna 2019. Lainarahoitus on ollut suurempaa kuin koskaan ennen, ja sillä on myös oma osansa talouden kasvussa. Ennemmin tai myöhemmin velalla voi olla odottamattomia seurauksia, eivätkä ne välttämättä rajoitu vain talouteen, sillä mo-

päässeet nauttimaan kuitenkin osakemarkkinoiden uskomattomasta kasvusta:

OSAKEMARKKINAT Jos Suomen talous onkin vetänyt nihkeästi, ovat yksityishenkilöt

MAAILMANTALOUS Maailmantalous porskutti tasaisen vahvasti 2010-luvulla: koko maailman vuosittainen BKT:n kasvu pyöri 3 prosentin molemmin puolin vuodesta toiseen. Siihen merkittävä luonnollinen syy on tietenkin maapallon väestönkasvu. Maailman suurimassa kansantaloudessa Yhdysvalloissa jäätiin hieman tuosta luvusta, mutta esimerkiksi työttömyysaste on laskenut vain 3,6 prosenttiin (lokakuu 2019, vertailun vuoksi Suomessa vastaava luku oli 6,7). Toisen talousmahti Kiinan vuosittainen talouskasvu on ollut 2010-luvulla huimaa noin 7 prosentin luokkaa, vaikka kasvu onkin näyttänyt hieman hidastuvan vuosi vuodelta.

Kuten hyvin tiedetään, Suomen taloudessa ei ole ollut aihetta juhlaan viime vuosikymmenellä.

Kuvassa (tehty Investing.com:in työkalulla) on esitetty USA:n pörssin S&P 500-indeksin arvon kehittyminen suunnilleen vuosituhannen alusta. Kuten huomataan, kasvua on nyt kestänyt pitkään ja se on ollut vauhdikasta: 2010 indeksiin sijoittaneet ovat yli 3,5 kertaistaneet sijoituksensa arvon. Osakemarkkinoiden kasvu onkin ollut selkeästi vahvinta USA:ssa, jota ovat eturintamassa vauhdittaneet niin kutsutut FAANG-yhtiöt (Facebook, Apple, Amazon, Netflix, Google), joista Netflix tuotti järjettömät yli 4000 prosenttia viime vuosikymmenellä. Myös Yhdysvaltojen ulkopuolella osakkeet ovat tuot-

12 taneet todella hyvin, esimerkiksi Helsingin pörssin OMX Cap-indeksi tuotti 2010-luvulla 179 %. Osaltaan osakemarkkinoiden hyvää kehitystä selittää matala korkotaso ja keskuspankkien arvopapereihin kohdistuneet tukiostot tuhansilla miljardeilla dollareilla. Osakemarkkinoilla onkin mennyt niin pitkään ja niin hyvin, että tietyt ennusmerkit ovat alkaneet käymään varoittaviksi mahdollisen kuplan olemassaolosta. Esimerkiksi sijoittajalegenda Warren Buffettin mukaan nimetty Buffett-indikaattori seuraa sitä, missä suhteessa pörssin arvo on vuosittaiseen bruttokansantuotteeseen (eli pörssiyhtiöiden yhteenlaskettu arvo jaettuna alueen bruttokansantuotteella). Historiallisesti tuo luku on ollut Yhdysvalloissa 60%:n tienoilla, mutta nyt se on 150%. Vastaava on nähty vain kerran historiassa: juuri ennen IT-kuplan puhkeamista vuosituhannen alussa. Samoin koko maailman Buffett-indikaattorin arvo on jo yli 100%:n rajapyykin. Indikaattorin hurjat lukemat kertovat siitä, että osakemarkkinat ovat kenties yliarvostetut, sillä nekin viime kädessä nojaavat reaalitalouteen eikä kuilu BKT:n kasvun ja osakemarkkinoiden tuoton välillä voi levitä aivan liian suureksi.

vuoteen, vaikka osakekurssit ovat porhaltaneet uusiin huippuihin samalla. Tämä merkitsee sitä, että yhä suurempi osa yhtiöiden arvostuksesta perustuu tulevaisuudennäkymiin eikä yhtiön todelliseen tulokseen. Erinomainen esimerkkiyhtiö tästä on Tesla, josta on nopeasti tullut toiseksi arvokkain autonvalmistaja maailmassa, vaikka se on tehnyt pitkään tappiota vuodesta toiseen ja valmistettujen autojen määrä on murto-osa kilpailijoihin verrattuna. Tätä tilannetta kuvaa hyvin niin sanottu P/E luku, joka kertoo, kuinka monen vuoden senhetkinen osakekohtainen tulos vaaditaan, että niiden summa kattaa osakkeen hinnan. Teslalla tämä luku on vielä negatiivinen, mutta esimerkiksi vuodelle 2020 sen arvioidaan olevan 390. Vertailun vuoksi Helsingin pörssissä keskimääräinen P/E luku on ollut 16-18. Se, että osakemarkkinat tekevät joka päivä uusia ennätyksiä ei toki kerro siitä, että romahdus olisi nurkan takana. Osakkeet lähtökohtaisesti nousevat eivätkä laske pitkällä aikavälillä. Niin pitkään, kun muista omaisuusluokista on hankala löytää turvallista ja osakkeisiin edes vähänkään verrattavaa tuottoa, ei osakemarkkinoiden kasvu noin vain lopu. Ainakin teoriassa. KOROT JA INFLAATIO

Toinen reaalitaloudellinen seikvvka, joka kertoo osakekuplasta, on se, että USA:n pörssiyhtiöiden tulos ei ole kasvanut moneen

Korkomarkkinat ovat aiheuttaneet mittavasti päänvaivaa taloustieteilijöille 2010-luvulla, kun taas toisaalta samalla on ollut historian parasta aikaa olla velallinen. Euroopan keskuspankki on pitänyt ohjauskorkoaan nollassa jo vuodesta 2016 eikä loppua näy. Toisaalta Yhdysvalloissa FED on pitänyt korkoa kahden prosentin molemmin puolin muu-

taman vuoden ajan, mutta sielläkin markkinat ennustavat jälleen korkotason laskua. Merkityksellistä tämä on ollut tietysti etenkin asuntolainoissa, sillä suurin osa Suomessa sellaisen joskus hankkii ja ne ovatkin olleet nyt kustannuksiltaan poikkeuksellisen halpoja. Se taas on osaltaan vaikuttanut esimerkiksi siihen, että asuntojen hinnat ovat nousseet voimakkaasti pääkaupunkiseudulla, kun asuntosijoittamisesta on tullut erityisen houkuttelevaa. Korkomarkkinat ovat olleet sijoittajalle mielenkiintoiset, sillä vaikka itse koroista ei ole tuottoa saanutkaan, on niiden arvostus voinut silti olla silti hyvä ja kokonaistuotto sitä kautta kelvollista. Kansantaloudellisestikin ovat pienet korot olleet lahja Suomelle, joka on peräti saanut toisinaan miinuskorkoista lainaa. Korkotaso kytkeytyy olennaisesti inflaatioon. EKP:n inflaatiotavoite on 2% vuodessa. Tähän ei ole kuitenkaan Euroalueella tai Suomessa päästy viime vuosikymmenellä, joten korkotason matalana pitäminen ja EKP:n arvopaperiostot ovat olleet keinoina inflaation nostamisessa. Jopa helikopterirahasta, eli kansalaisille suoraan jaettavasta ilmaisesta rahasta, on puhuttu vakavasti ekonomistien kesken. MITÄ 2020-LUVULLA PAHTUU?

TA-

Viimeistään tässä vaiheessa on hyvä todeta, ettei kukaan pysty ennustamaan talouden kehitystä, vähiten allekirjoittanut itse. Mutta spekulointi on aina hauskaa, joten lehden teeman mukaisesti yritän hieman kurkistaa kristallipalloon ja miettiä, mitä 2020luku voisi tuoda mukanaan.

Maailmantalous toki kasvaa myös uudella vuosikymmenellä, siitä pitää edelleen jatkuva väestönkasvu huolen. Mutta tiettyjä uhkakuviakin talouskasvullekin on nähtävissä: etenkin ilmastonmuutoksesta tulee yhä enemmän talouteen vaikuttava tekijä, kun kuivuus, myrskyt ja nouseva merenpinta hankaloittavat ihmisten elämää ja sitä kautta talouden rattaiden pyörimistä. Se iskee vieläpä pahemmin kehittyviin talouksiin kuin rikkaisiin länsimaihin. Kauppasota oli hetken aikaa melko kiivastakin Yhdysvaltojen ja muun maailman välillä, mutta sen eskaloitumisen uhka on jo laantunut. Myöskään oikeita sotia voi ainakaan todennäköisinä pitää, vaikka maailmassa hulluja johtajia siihen riittääkin. Vuosikymmenen aloitti kuitenkin eräs ilmiö, joka haittaa maailmantaloutta ainakin tänä vuonna. Koronavirus on kirjoittamishetkellä sulkenut puolet Kiinasta, ja se puolestaan vaikuttaa globaalisti kerrannaisvaikutusten kautta lähes jokaisella talouden sektorilla. Oxfordin taloustieteilijät ovat arvioineet, että riippuen viruksen leviämisestä sillä voi olla jopa 1,3% negatiivinen vaikutus (globaali pandemia) odotettuun globaaliin talouskasvun. Pitkällä

tähtäimellä virus ei kuitenkaan merkittävästi tule vaikuttamaan talouteen. ”What goes up, must come down.” Kuten todettua osakemarkkinoilla menee lujaa, vähän liiankin lujaa. Jos osakemarkkinoiden syklisyys ei jostain kumman syystä ole kadonnut ilmiönä, on romahdus tulossa ennemmin tai myöhemmin. Ja ehkä todennäköisemmin ennemmin. Ajoittaminen on hankalaa, jälkeenpäin kyllä löytyy jokin kätevä syy markkinoiden korjausliikkeelle. Koronaviruskin pudotti indeksiä useamman prosentin USA:ssa, mutta todelliseksi härkämarkkinoiden kaatajaksi siitä ei ollut. Jos Netflix oli kovimpia juttuja sijoittajan näkökulmasta (ja ehkä muistakin näkökulmista hah) viime vuosikymmenellä, niin mikä voisi olla vastaava 2020-luvulla? Bitcoin ja muut kryptovaluutat ovat jo kenties liian valtavirtaa, jotta siitä voisi helposti ja turvallisesti saada enää hyvät tuotot. Mutta sen taustalla olevaa lohkoketjuteknologiaa on hehkutettu suurimmaksi innovaatioksi sitten internetin. Sen alan yrityksillä voisi siispä olla piilevää potentiaalia. Muita suuria trendejä voisi ainakin vanhenevassa Suomessa

olla terveys- ja hoivayritykset ja toisaalta globaalisti vihreämpään talouteen nojaavat yritykset. Pöhinää kerännee ympärilleen myös tekoälyn kehitys. Korkojen on uskottu nousevan jo useita vuosia, mutta Euroalueella sitä ei vieläkään ole tapahtunut. Se on nostanut kysymyksen siitä, onko nollakorkojen maailma oikeastaan se uusi normaali, johon pitää tottua. Tällainen tilanne on ollut Japanissa viimeiset parikymmentä vuotta, joten vanhenevan Euroopan tie voi olla samanlainen. Asuntolainat saattavat siis jatkossakin olla halpoja, mutta toisaalta myös talous kasvaisi hitaasti ja inflaatio olisi matalaa. Eli opiskelijalounas maksaa vielä huomennakin 2,60€. Kirjoittaja ei anna tätä minkäänlaisena vinkkinä sijoittamiseen tai ota vastuuta siitä. Oikeastaan on erittäin suositeltavaa välttää tässä sanottua, siten on todennäköisemmin oikeassa. Minkäänlaista asiantuntemusta taloudesta ei ole, mutta ainakin esitetyt faktat on tarkistettu.

2020-LUVULLA SYÖMME KAIKKI

ENEMMÄN HUNAJAA? TEKSTI: ANNA ISOTALO • KUVITUS: ANNA JARSKE-FRANSAS

miota aina kun alettiin puhua mehiläistarhauksesta. Mutta miksi siitä sai Madridissa kuulla niin usein?

sallistuin joulukuussa 2019 Madridin ilmastokokoukseen. Metsätieteen opiskelijana kaikki metsien suojeluun liittyvät tapahtumat kiinnostivat. Istuin useammassa kuuntelemassa, miten maailman ongelmat ratkaistaan. Ilmastokokousten lisäksi harrastan muun muassa titteleiden keräämistä. Sen lisäksi että olen kartoittaja ja toivottavasti kahden vuoden päästä metsänhoitaja, olen ilmoittautunut ammattikouluun opiskelemaan mehiläistarhausta. Tulevana mehiläishoitajana cocktailkutsuilmiö piti huolen siitä, että kiinnitin erityistä huo-

No siksi, että trooppisia metsiä suojellaan muun muassa mehiläisiä tarhaamalla. Jos paikallisen väestön ei haluta kajoavan puihin, heitä voidaan ohjata esimerkiksi ekoturismin ja mehiläistarhauksen pariin. Mehiläiset kun voivat kerätä mettä ja siitepölyä luonnonkasveista ja tuottaa rahanarvoisia hyödykkeitä kuten hunajaa, ilman että puihin tarvitsee kajota. Kun on jo viidennessä tapahtumassa kuulemassa siitä, miten paikalliselle väestölle on opetettu mehiläisten tarhaamista, alkaa miettiä, että kuka hemmetti kaiken tuon hunajan ostaa. Toisaalta, vuonna 2016 suomalaiset kuluttivat noin 30 kiloa sokeria henkilöä kohden. Samana vuonna hunajaa kului noin 700 grammaa per naama. Ison määrän sokeria voisi periaatteessa korvata hunajalla – varsinkin jos sitä käytettäisiin enemmän teollisesti. Jos joku käyttäisi paljon aikaa kampanjointiin, voisimme alkaa kuluttajina tavoitteellisesti suo-

jella trooppisia metsiä syömällä hunajaa. Onhan tämä silti aika kolonialistista, jos viestimme kehittyviin maihin on, että me teemme täällä pitkän metsäteollisuushistorian myötä puusta korkean jalostusasteen tuotteita, mutta teille olisi näitä mehiläisiä. Lisäksi, jos laitatte hassut hatut päähän ja tanssitte, voimme lentää paikan päälle katsomaan. Meillä on siihen varaa, kun puupohjaisten tuotteiden vienti sujuu. Kompensoimme sitten lentopäästömme maksamalla rahaa teidän metsänsuojeluprojektiinne. Näin sitä hiiltä poistetaan ilmakehästä! Globaalin tasa-arvon nimissä voisin alkaa täällä Suomessa tuottamaan metsistä tuloja mehiläisiä tarhaamalla. En tiedä kestäisikö menoja ja tuloja laskeva Excel-tiedostoni kriittistä vaihtoehtoiskustannusten tarkastelua. Hanketta on rahoittanut Metsämiesten Säätiö. Lahjoitukset ja säätiöfuusiot ovat tärkeä osa Säätiön yleishyödyllisen toiminnan vaikuttavuutta. Lisätietoa www. mmsaatio.fi

EHDOTUKSIA HUNAJAN KÄYTTÄMISEKSI

PORKKANA-KOOKOSHALVA (Maistuu hyvältä, Otava 2003) 2 porkkanaa 1 rkl voita tai öljyä 2 rkl sokeria 1 tl hunajaa ½ - 1 dl kookosmaitoa ½ tl kardemummaa 2 rkl korintteja tai rusinoita N. ½ dl kookoshiutaleita 1 rkl mantelilastuja tai -rouhetta • 1. Kuori ja raasta porkkanat. 2. Kuumenna rasva laakeassa kattilassa, lisää porkkanaraaste ja kypsennä sitä, kunnes se saa hieman väriä ja neste on haihtunut. 3. Lisää sokeri, hunaja, kookosmaito, kardemumma, korintit, kookoshiutaleet ja manteli. Hauduta noin 15 minuuttia usein sekoitellen, kunnes seos on puuromaista. 4. Tarjoa haaleana tai kylmänä esimerkiksi jäätelön, kermavaahdon tai teen kanssa.

VINKKI itse töjä ei tarv Matkustuspääs kojos matkailee kompensoida, ntn. Ihanan aute tisohvalta käsi ee nnelmaan pääs tiseen matkatu in /S Romantic katsomalla M ai va on mitä m Areenasta. Hal yh nautittavaksi nioin herkku nssa! dessä sarjan ka

ALKAKOON VUOSIKYMMEN NÄIN TEKSTI JA KUVITUS: ELLA RANTANEN

apaninpäivän vastaisena yönä näin unta, jossa sininen yöpaitani oli viikattu petaamattomalle pedillesi. Sinua hävetti se aseistariisuva yksityiskohta huoneessasi ja että huomasin. Nyt minua hävettää, että sellaisia asioita kai toivon: että passikuvaamossa huolettomana päivänä ikuistetut kasvoni yhä irvistäisivät naamallesi televisioruudun nurkasta, kun sälekaihtimin suojellussa huoneessasi katselet uusintoja hevospäisestä

sankaristasi päivänä, jolloin on taas pahempi olla. Yhtäkkiä minäkin samaistun niin moneen, mitä Diane niissä katsomissasi jaksoissa sanoi – onko sinulla aavistustakaan, kuinka paskalta minusta tuntui sen jälkeen, kun lähdit? Haudalle. Lätäkköön. Ja minä päätin imeytyä patjaan.

Opettaa nyt itseään toiselle vain kyllästyttääkseen tätä. Polkaisen käyntiin satunnaisgeneraattorin, sillä onhan jonkin version sentään kelvollinen oltava, kai. Polkka ei kasva pitkäksi hippitukaksi yhdessä yössä, ja takkuisten latvojen viimein kutitellessa ristiselkää en ole muuttunut toisenlaiseksi ihmiseksi. Joka saarnaa somessa ihmisoikeuksista tai ilmaisee itseään lausein yhtä kauniisti kuin sinä. En tinkimät-

tömäksi, en cooliksi sähköpotkulautailijaksi enkä Muumipeikosta maailmanparantajaksi. Viimeinen yhteiskuvamme itsenäisyyspäivältä: muistutamme sisaruksia enemmän kuin oikea siskosi ja sinä, mutta sinä et taida edes haluta lähellesi mitään itsesi kaltaista. Ehkä siis villimpi, miten olisi? Huoleton ja villi sinua tasapainottamaan ja inspiroimaan, me emme enää piiloutuisi juhlissa makuuhuoneeseesi muiden ihmisten katseilta, sillä olen uskaltautunut olemaan jälleen avoin maailmalle ja pakenemaan fomoa kahviloihin, kaljalle ja kirjastoon, jossa vertailen vastaantulijoita kuviteltuun ideaaliisi. Paitsi jäämisen pelko ei uusista kokemuksista huolimatta ota haihtuakseen, sillä juuri sinusta minä paitsi jään, ja kaikella tällä pyristelyllä vain väsytän itseäni juoksemasta perääsi ja tanssilattialla poljen jaloillani alas niitä rakennelmia, joita mieli sinusta kokoaa. Montako askelta itse otit tänään, montako niistä minua kohti ja montako minusta loitommalle? Ja jos päivän aikana kuljetut reittimme piirtyisivät asfalttiin, menisivätkö ne ristiin Ympyrätalolla? Kerro, minkä asian voin itsessäni korjata. On kuin kulkisi kaupungilla päivästä toiseen suklaakastiketta rinnuksilla, eikä kukaan sano sanaakaan. Niin ilmiselvä

vika, silti itselleni huomaamaton. Kameleontinnahkani vaihtaa väriä vielä monesti vuoden viimeisen viikon aikana. Ruletti pyörii, etsin arpakuutioiden kaikki yhdistelmät. On joulun välipäivät, enkä osaa sijoittaa itseäni aikajanalle. Lähetän ääniviestejä eri aksenteilla, ja se olen minä, mutta auttamatta valepuvussa. Kunnes uudenvuoden jälkeisenä vii-

ponnahtavat pinnalle, ja nyt ne karjuvat: LAKKAA KRITISOIMASTA MINUA! Minua ja taideteoksiani, ulkonäköäni, hupsun uteliasta luonnettani ja sitä kun ei huvita jutella, kehoni reaktioita, elämänvalintojani, makuasioita. Se on huuto, joka on samanaikaisesti käsky, tarve ja mielipide. Ja ennen kaikkea päätös mennä itsensä kanssa naimisiin. Siksi näiden todistajien läsnä ollessa kysyn minulta – kun olen kuitenkin itsessäni pysyvästi kiinni ja äärimmäisen mielenkiintoinen projekti, mutta nokkela, neuvokas ja sitkeä jo valmiiksikin. Kaunis silloinkin kun ruma, kiva silloinkin kun ärsyttää. Miksi ihmeessä piileskelen?

konloppuna, aamuyössä, vuorokauden seisahtaneimmassa hetkessä, edelleen vähän humalassa: korvakäytävä aukeaa ja nielaisu tasaa onteloihin kertyneen paineen rusahtaen. Hankaan silmäluomia ranteella, kiillotan sarveiskalvoilta harhakuvat. Sormenpäät kovertavat kurkunpään kohdalle väylän, ja pihtiotteella poistan hapenkulkua tukahduttavan tulpan. Salpa raukeaa, keuhkot

Kirjoitus on kokoelma fiktiota, päiväkirjamerkintöjä ja fiiliksiä vuosikymmenen vaihteesta.

TYÖELÄMÄ MUUTOKSESSA TEKSTI: SARI EESTILÄ • KUVAT: REETTA KIUKAINEN, UNSPLASH

”Myös positiiviset muutokset voivat uuvuttaa”

e, että suomalainen työelämä muuttuu, tuskin tulee kenellekään yllätyksenä. Teknologian ja tekoälyn käyttö on lisääntynyt ja korvannut ihmisen tekemää työtä. Työ on sirpaloitunutta, ja tiimit ovat hajanaisia. Etätyön määrä lisääntyy. Organisaatioiden rakenne on muuttunut palvelukeskeisemmäksi, ja toimijat työskentelevät limittäin. Työntekijöiltä vaaditaan aiempaa enemmän verkostoituneisuutta ja jatkuvaa osaamisen kehittämistä. Miten pysymme selväjärkisinä tämän kaiken keskellä? - Suomessa on osittain vielä teollisen ajan linjatuotantoon perustuvaa työkulttuuria, vaikkei työelämä enää ole kaikkialla sellaista, Reetta Kiukainen sanoo. Kiukainen toimii Psyconilla kehittämiskonsulttina ja tuntee suomalaisen työelämän muutokseen liittyvät vaikeudet. Kiukainen haluaisi haastaa vanhanaikaisen käsityksemme työelämästä. Hänen mukaansa monen ajattelumalli on edelleen lineaarinen: koulusta valmistutaan yhteen ammattiin, jolla edetään. Käytännössä harvan työelämä kuitenkaan etenee niin. Etenkin moni nuori tuntee ahdistusta työelämän sirpaleisuudesta ja ennakoimattomuudesta.

”Vanhasta luopuminen voi ahdistaa” Kiukainen ymmärtää täysin, ettei muutoksen keskellä ole helppoa. Hänen mukaansa muutokseen sopeutuminen vaatii paljon elämän-

hallintaa ja itsensä johtamista. - Muutos vaatii organisaation jäseniltä monia asioita, kuten esimerkiksi organisointia, aikaa, viestintää ja yhteistyötä. Näiden lisäksi, ehkä jopa tärkeimpänä seikkana, on muutoksen tuomien tunteiden tunnistaminen ja käsittely. Kiukainen puhuu muutosvastarinnan sijaan muutoskriittisyydestä. Hänen mukaansa ihmisiä ei ahdista uusi, vaan vanhasta luopuminen. Hänen mielestään muutokseen liittyvästä epävarmuudesta ei tulisi myöskään tuomita ketään. Kun asiat ympärillämme muuttuvat, meidän on muokattava tapojamme uudelleen. Aina ei auta, vaikka olisimme muutoksesta innoissamme.

oman ajanhallinnan lisäksi pitäisi pystyä olemaan tehokas ja joustava ja lisäksi vielä siinä muutoksen keskellä.

”Hyvä viestintä ja osallistaminen tukevat muutosta” Kuinka sitten selviämme muutoksesta, jos ajattelumme toimii edelleen vanhan mallin mukaan? Kiukainen myöntää, että moni

- On luonnollista, että totutusta poikkeaminen luo epävarmuutta, järisyttää turvallisuudentunnetta ja uuvuttaa. Muutoskeskustelussa olisi tärkeää muistaa, että myös positiivisena koetut asiat voivat aiheuttaa uupumusta, Kiukainen sanoo. Yksi haaste suomalaisessa työelämässä onkin sairauspoissaolojen korkea määrä. Kysyn Kiukaiselta, miksi suomalaiset uupuvat. Kysymys ei selvästi tule yllätyksenä. Kiukaisen mukaan viimeiset tutkimukset antavat vihiä siitä, ettei kyse ole ainoastaan työn määrästä, vaan siitä tunteesta, että hallinta puuttuu.

- Itsensä johtamisen ja

haasteista liittyy viestintään. Muutoskriittisyyden kohtaaminen vaatii erityisesti esimiehiltä hyviä viestintätaitoja. - Enää esimies ei välttämättä johda alaistaan suorassa linjassa, vaan tiimit ovat verkostoituneempia. Yhden ihmisen johtamassa projektissa voi olla toimittajia ja alihankkijoita eri firmoista. Haaste on siinä, kuinka viestiä tavoite, visio ja strategia

20 kaikille tasapuolisesti. Kiukainen painottaa osallistamisen merkitystä muutoksessa. Hän kuitenkin myöntää, että isoissa muutoksissa voi olla mahdotonta osallistaa heti kaikkia. On tärkeää, että päämäärä ja visio viestitään selkeästi: mitä tehdään ja miksi tehdään. Sitä, miten muutosprosessia toteutetaan, kannattaa pallotella työntekijöiden kanssa, sillä se sitouttaa henkilöstöä muutokseen. Haaste on se, että nykyajan esimiehen pitää johtaa erilaisia ihmisiä tasapuolisesti. Samat ratkaisut eivät kuitenkaan toimi kaikille. - Esimiehen pitäisi pystyä johtamaan erilaisuutta. Pitäisi olla perillä työntekijöistä ja tietää, miten toimia kenenkin kanssa. Samalla on kohdeltava kaikkia tasapuolisesti. Tasapainottelu näiden välillä voi olla haastavaa,

jos ei tapaa kaikkia työntekijöitä yhtä säännöllisesti tai jos tiimissä on kymmeniä työntekijöitä, Kiukainen selittää.

kenen puoleen ongelmatilanteissa käännytään. Avainsana ongelmien hoitamisessa on puheeksi ottaminen.

”Sisäiset käräjät etsivät syyllisiä”

- Tietysti kannattaa myös miettiä, miten asiat otetaan puheeksi. Ideaalitilanteessa se tapahtuu rauhassa, molempia osapuolia kuunnellen. Kannattaa sanoittaa sekä itselleen että toiselle, mikä tilanteessa harmittaa. Lisäksi kannattaa antaa toiselle mahdollisuus kertoa oma näkemyksensä rauhassa, Kiukainen vinkkaa.

Sinänsä ymmärrettävä muutoskriittisyys voi kiristää työpaikan ilmapiiriä. Syynä voivat olla esimerkiksi toimimaton työtapa tai huonosti viestitty uudistus. Kiukaisen mukaan usein käy kuitenkin niin, että ongelma henkilöityy ja organisaatiossa syntyy ryhmittymiä. - Toisaalta huonon käytöksen takana voivat olla myös työn ulkopuoliset asiat, Kiukainen muistuttaa. Hän korostaa, että kaikilla on vastuu työpaikan ilmapiiristä. Lisäksi jokaisella tulisi olla tieto siitä,

ARKKITEHTUURIN MURROS

- IKÄKRIISI VAI AIKUISTUMISTA

un aikuiset pukeutuvat nuoruutensa kuteisiin, on syinä joko ikäkriisi, naamiaiset tai sitten äkillinen laihtuminen; kun arkkitehtuuri alkaa palata takaisin 1920-luvun ihanteisiin modernismin jälkeen, on kyseessä koko kulttuurisen Zeitgeistin murtuminen. Vuoden 2020 tammikuussa internetissä kohahti jälleen, mutta tällä kertaa varsin uudenlaisella suunnalla. Virolainen arkkitehtitoimisto Allan Strus OÜ1 esitteli suunnitelmansa Tampereella sijaitsevan 70-lukulaisen elementtiasuintalon kokonaisvaltaiseksi uudistamiseksi. Ainoa mutka asiassa oli, ettei uusi suunnitelma

TEKSTI: JUKKA SOLEHMAINEN

ollut elementeistä kyhätty, epäsäännöllisellä ikkunoituksella varustettu monivärinen talo, vaan pikemminkin askel takaisinpäin historiassa (oikeammin pari kierrosta areenan ympäri takaperin juosten). Takaisin iloiselle 20-luvulle, jolloin tällaisia taloja vielä rakennettiin. Samanlainen tapaus tuli esiin myös Turussa, missä keskustassa sijaitseva elementtitalo Hamburg Börs “palautetaan” askeleen lähemmäksi klassisia juuriaan2. Monissa suhteissa käynnissä on Turun tauti mk. II: se mikä rakennettiin 60–70-luvuilla, nyt puretaan rumana ja todennäköisesti homeisena3. Onko arkkitehtuurin etääntyminen kansasta vihdoinkin kääntymässä?

1 http://www.aballanstrus.ee/en/work/apartment-houses/apartment-house-finland-2019/ 2 https://aamuset.fi/artikkeli/4157063/Uusi+Hamburger+Bors+mullistaa+torinkulman 3 https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000006394739.html 4 https://www.hs.fi/koti/art-2000005565835.html

Onko kansan kaunan (ressentiment) koura vihdoin tarttumassa vainoajiinsa? Facebook-ryhmässä “Arkkitehtuurikapina” kyseinen luomus sai osakseen liki varauksettoman riemuvastaanoton, ripauksella aitoa yllättyneisyyttä. Tämä ihailu lähti leviämään viraalisti pitkin somea, yhdessä em. ryhmän jäsenmäärän kera. Pato oli auki. Jo aiemmin Helsingissä oli yritetty uudisrakentamista jugendtyyliin, mutta kaupunki oli torpannut suunnitelman alkuunsa4. Somekansa alkoi ihmetellä, että miksi Suomessa ei rakenneta enää tavalla, joka miellyttäisi silmää. Miksi asiantuntijat toteavat (vastoin kokemusasian-

22 pistäkää paremmaksi!” Tavoite ei ole enää kauneus vaan vihatykättävyys.

Tämän sarjakuvan käyttö perustuu tekijänoikeuslain (1961/404) 25 §:ään, jonka mukaan julkistetuista taideteoksista saa ottaa tekstiin liittyviä kuvia arvostelevaan tai tieteelliseen esitykseen. Lähde: Helsingin Sanomat Perjantai, 28.8.2009, Fingerpori. Pertti Jarla.

tuntijoiden suurta joukkoa), että “Tämä on väärin, te ajattelette ja tunnette väärin5!” Miksei enää kuunnella asiakkaita6? Toinen kysymys puolestaan on, että miksi vanha suola janottaa; miksi vanhat talot miellyttävät? Arkkitehtuuri on mielenkiintoinen ala. Se on kovan tieteen ja kovan taiteen fuusio. Göthen sanoin, se on jäätynyttä musiikkia. Se on käyttötaidetta parhaimmillaan — ja niin julkista kuin vain mahdollista. Siinä määrin, ettei talon yksityinen omistaja edes lopulta näe sitä paljoakaan. Sen sijaan hänen naapurinsa sitäkin enemmän. (Oikeastaan lienisi järkevintä, että naapurit joutuisivat maksamaan toistensa taloista — hehän niitä ikkunoistaan joutuvat/saavat katsellakin!) On kuitenkin aivan jopa viimeaikaisten tutkimusten valossa ilmeistä, että arkkitehtuuri vaikuttaa ihmisten mielialaan7 aivan perustavanlaatuisella, psykologisella tasolla, ja että ihmiset yleisesti tuntevat olonsa paremmaksi katsellessaan perinteisiä, klassillisia rakennuksia89. Tiivistäen tutkijoiden havainto oli, että ihmiset ovat “biofiilejä”, kenties jo evolu-

Jatkaen, moderni arkkitehtuuri (muttei välttämättä itse arkkitehti) on narsistista sikäli, että usein tekijä haluaa jotenkin jättää puumerkkinsä itse työhön ja jopa työnä (muutos luovasta luojaksi), ja tämä neuroottinen erikoisuuden tavoittelu yhdistettynä piittaamattomuuteen työn uhreista (asujista) ja muusta ympäristöstä (vihollisrakennukset) asettaa sen suoras-

tiopsykologiselta pohjalta. Meitä miellyttävät muodot, pinnat, värit, rakenteet ja tekstuurit, jotka tuovat mieleemme luonnon. Jopa arvokas hajoaminen on meitä luonnon kiertokulusta muistuttavaa (Ruinenwert). Toistuvuus, symmetrisyys, fraktaalisuus, osien ja kokonaisuuden täydellinen suhde… nykyarkkitehtuuri rikkoo rakennetun (ja luonnon) mereologista suhdetta asettamalla maailmaan Tässä vasemmalla kuvattuna Heimolan vanha talo, jossa Suomen kokoontui 1911-1930. Oikealla näitä perinteitä vain toistensa kanssa eduskunta kunnioittaen rakennettu, modernimpi talo. Lähde: Helsingin huomiosta kilpailevia kaupunginmuseo (CC BY 4.0) tiilisiä huomioliivejä, aivan kuten moderni ihminen on taan psykopaattiseen valoon. Sen vain atomaarinen yksikkö/nume- täysi empatianpuute juontuu ro, joka kilpailee irrallaan maail- usein aina suureen Mestariin Le maan heitettynä (Geworfenheit) Corbusieriin, jolle “rakennus on työnantajien suosiosta työnanta- vain kone, joka tuottaa asumista”. jien mainosten kilpaillessa kuk- Toisaalta voitaneen myös sanoa, karoidemme suosiosta. Moderni että moderni arkkitehti on enää ja arkkitehti on hylännyt elävyyden vain rakennusyhtiön uhri, sikäli ja elämän (bios / βίος) taiteestaan, kuin rahavirtoja katsotaan. Ja siituottaen vain kliinisiä, intellek- nä suhteessa on myös huomattatuaalisesti suorakulmanhimoa va, että moderni skandinaavinen tyydyttäviä rakennuksia, joita pelkistetty ikea-muotokieli on rakennetaan ikään kuin postikor- jossain määrin isänsä näköinen. teiksi naapuritoimiston arkki- Myös nykyajan kasvatti tuntee tehdeille: “Tehtiinkin tällainen, karua rauhaa astuessaan esimer-

5 https://www.aamulehti.fi/a/bd3d7b89-b0bc-454a-8204-ea3cc7d76ba0 6 huomionarvoisena pointtina esimerkiksi Kalasataman uusien modernien asuntojen (joita on vielä vapaana, https://www.yit.fi/asunnot/myytavat-asunnot/helsinki/kalasatama#df) hintoja Munkkiniemen vastaremontoiduihin jugendluomuksiin (joita ei ole enää vapaana, https://www.munkkiniemenkadetti.fi/asunnot), havaitaan että kysynnän ja tarjonnan laissa on pari muuttujaa enemmän kuin vain hinta 7 https://forum.savingplaces.org/blogs/special-contributor/2019/04/25/lessons-from-psychology-and-health-sciences 8 https://partner.sciencenorway.no/architecture-nmbu/traditional-architecture-gives-better-sense-of-well-being-than-contemporary-glass-and-steel-buildings/1631355 9 https://research.utu.fi/converis/portal/Publication/42743054

kiksi Töölön taidehallin yksinkertaisen, mutta massiivisen fasadin eteen. Ehkä tämäkin osaltaan selittää 20-lukulaisen pelkistetyn klassismin suosiota? Mikä kuitenkin sitten on tämä modernin arkkitehtuurin kanssa kilpaileva menneisyys? Erään viisauden mukaan “mennyt on vieras maa, jossa asioita tehdään erilailla”. Jos maalla tarkoitetaan löyhää osavaltioiden valtioliittoa, ajatus toimii. Historia on täynnä eri tyylejä, mutta niillä kaikilla on yhteisiä piirteitä, jotka modernilta arkkitehtuurilta puuttuvat: ne kaikki noudattavat “biofiilien” lakeja pintojen, muotojen, rakenteiden jne. suhteen. Ja jos historia yhtään mihinkään suuntaan kehittyy (contra muuttuu), niin viimeisin näistä “vanhoista” tyyleistä vaikutti parhaimmillaan maailmansotien välisenä aikana 1920-luvulla Suomessa, kuten muuallakin maailmassa: klassisismi. Siinä ihanteeksi nostettiin antiikin Rooman ja Kreikan luomukset ja niiden vallitsevat periaatteet — tosin sellaisina kuin ne tunnettiin tuohon aikaan ja olivat tarpeeksi kustannustehokkaasti toteutettavissa. Esimerkiksi rakennusten pääosin vaalea, jopa valkea väritys lienee osin vain ajan eroosion vaikutusta, antiikissa kyllä maalattiin innolla muttei valitettavasti säänkestävällä maalilla. Todennäköisesti jopa marmoria. Roomalainen arkkitehtuurin oppi-isä ja säilyttäjä Vitruvius tiivistikin oman aikansa ihanteen kolmeen iskusanaan: kauneus, kestävyys ja käyttökelpoisuus. Tärkeänä erotuksena aiempaan empire- ja uusrenessanssityyliin

voitaneen pitää kuitenkin klassisen hengen korostumista barokillisen “more is better” -tulkinnan sijaan: harmonia, yksinkertaisuus, symmetria; “less is more”10. Parhaimman kuvan 1920-luvun rakennustyylistä saa kävelemällä etu-Töölössä tai puu-Vallilassa (ja kuuluisassa korttelissa 555), ja yksittäisistä rakennuksista eduskuntatalo lienee kaikille tut-

ja kurinalaiset klassiset julkisivut marssivat yhdenmukaisine talorivistöineen (julkisivusäädökset!) voitokkaasti yli jugendin yksilöllisistä, kilpailevista, liberaaleista katukuvista ja loivat yhtenäisiä julkisivuja, kokonaisia korttelien harmonisia, yhdenmukaistettuja asuinkokonaisuuksia kansalle (dem Volke). Koristeet palasivat suolaksi, joka ripoteltiin avain-

Kuva-arvoitus: löydätkö kaikki rakennukset Helsingistä? Bonusarvoitus: löydätkö kadonneen egyptiläisen portaalin? Lähde: toimittajan sommittelu/Wikipedia (CC BY 3.0)

tu esimerkki aikakauden mausta. (Unohdettuna helmenä suosittelen kierrosta Munkkiniemessä11!) Helsingissä12 tälle (pohjoismaiselle, joskin germaanisvaikutteiselle) klassismille tyypillistä oli normaaliakin suurempi pelkistyneisyys ja geometrisuus, osin tosin jo aivan taloudellisista seikoista johtuen. Tässä kohtaa on myös myönnettävä, että osin klassismi oli myös oiva (teko) syy käyttää halpoja rakennusratkaisuja13. Barokillinen rönsyily, mitä jugend oli sisällyttänyt itseensä ilolla, alistettiin nyt ankaran kulukurin kohteeksi, ja juustohöylä veisti uudet, standardoidut ikkunareiät tasoitettuihin pintoihin. Symmetria, harmonia

kohtiin: ovien ja ikkunoiden läheisyyteen sekä tietenkin upeisiin portaikkoihin, jotka olivat kuin salattuja aarteita, vain vihityille tiedossa olevia nautintoja. Helsingissä, erotuksena aikaisemmasta rapatusta empirestä punatiilen käyttö on rikasta, minkä näkee esimerkiksi Hämäläisten talosta, jonka perustaminen osuukin jo vuodelle 1927, ja suunnittelu siis jotakuinkin klassisen 20-luvun sydänaikaan. Osaltaan klassismin alkuperäisessä nousussa 20-luvulla voidaan nähdä edeltäneen vuosikymmenen ensimmäisen maailmansodan aiheuttama tuho, ja sitä kautta halu palata vanhaan, siihen mitä oli. Kaivattiin kenties perinteitä,

10 Onko väite “less is better” loogisesti pätevä? Kuinka formalisoisit lauseet, jotta em. toteutuu (harj. teht.). 11 https://www.rantapallo.fi/tastytravelissimo/2014/09/07/rakkaudesta-helsinkiin-munkkiniemi/ 12 https://www.hel.fi/static/rakvv/julkaisut/Rakennukset_kertovat.pdf 13 Il semble que la perfection soit atteinte non quand il n’y a plus rien à ajouter, mais quand il n’y a plus rien à retrancher. (Terre des Hommes, 1939).

24 jotain pysyvää, universaalia ja kestävää sen nationalismin (jota ilmensi 1910-luvun kansallisromantiikka ja jugend) tilalle, joka oli juuri syössyt koko Euroopan tuleen. Haluttiin palata takaisin totuuteen, hyvyyteen ja kauneuteen. Mutta paluun olisi tapahduttava riittävän kauas. Antiikin ihanteet olivat ylevöityneet sellaisiksi, että ne saatettiin hyväksyä ilman tunnetta epäonnistumisesta. Se ei olisi askel taaksepäin erheen polulta, vaan paluu vanhaan hyvään kotiin. Ei virheen myöntämistä, mutta paljon kaivattu (joskaan ei ääneen myönnetty) korjaus silti, kuin arkkitehtonisen vapauden hylkäys (mauvaise foi) ja paluu (kulttuuri-)isän hellään huomaan14. Suloinen fin de siècle kun oli dekadenssin ja huonon uskon aikaa, ja keskiajasta oltiin jo päästy yli. Futurismi häämötti vasta tulevaisuudessa, yhdessä tuomiensa kauhujen kanssa. Klassismi kelpasi tyylinä kaikkeen, sillä se ei ilmaissut mitään erityistä. Näin modernin konservatismin ensimmäinen aalto nousi (Suomessakin), sillä jos emme pääse antiikin kultaiseen aikaan ja hyveisiin suoraan, menkäämme sinne mutkan kautta (eli rakentakaamme ympäristömme samanlaiseksi, ehkä sieltä valuu jotain muutakin meille pars pro toto). Samaan tilanteeseen osui orastava individualismin kasvu yhdessä modernismin kanssa (joka tyylisuuntana on klassisen negaatio:

uutta, ei enää vanhoja kreikkalais-roomalaisia ideaaleja). Se oli ollut ilmassa, mutta tuli etenkin Suomessa itsenäistymisen myötä entistä ajankohtaisemmaksi: vapaus! Turvaa noina myrskyisinä aikoina se ei kuitenkaan kyennyt tarjoamaan, ja niinpä paluu klassismiin oli samalla ikään kuin paluu joukkoihin — populismiin. Kansan rakastamien, kaikille sopivien rakennusmallien pariin15. Tämä selittää myös, miksi 30-luvun totalitaristiset ideologiat myös omaksuivat klassiset ihanteet (osin) kuvakieliinsä. Ne olivat suurien kansanjoukkojen hyväksymiä. Samalla ne tarjosivat mahdollisuuden toteuttaa vertailukelpoisia tuloksia. Ei tarvinnut osoittaa mahtavuutta innovaatiolla, riitti että rakensi isomman kuin muut - itse tyyli kun oli jo täydellistetty. Puhumattakaan siitä arvovallasta, jonka klassinen arkkitehtuuri suo rakennuttajalleen16 Meitä tämä kiinnostaa etenkin, koska monissa mielin voimme nähdä tämän saman tilanteen myös nykypäivänä. Aikamme 20-luku muistuttaa pelottavissa määrin 1920-lukua. Takanamme on pitkä ekonominen anomalia, joka teki milleniaalien tulevaisuudentoiveista eläkettömiä, osin jo suorastaan toivottomiakin. Eikä tulevaisuus ole vieläkään näyttäytynyt lentävinä autoina, ei edes onnellisuutena, korkeintaan hetken pakokeinona todellisuudesta uusien mielialalalääkkeiden tarjoamilla lomamatkoilla (varoitus, laskut ovat aina kauheat).

Populismi on jälleen suuressa suosiossa, sillä missäpä ei uhattu ihminen tuntisi oloaan kotoisaksi kuin massan (kivitalon) suojissa. On sanottu tämän uuden ihanteen kulkevan nimellä uusvanha arkkitehtuuri17. Jotkut käyttävät myös hieman muissa yhteyksissä värittynyttä ilmaisua traditionalismi, lipsahtaapa jonkun huulilta jopa tuo kauhujen sana: konservatismi. Hyvin usein se traditio, jota kaivataan, on kuitenkin juurikin 20-luvun klassismi, eikä niinkään keskiaika tai art nouveau/jugend. Eikä aiheella välttämättä ole mitään tekemistä esim. keskiajan puutteellisten vessojen suhteen, vaan pikemminkin koko 20-luvun muiston kultautumisen kanssa. Iloinen 20-luku, tuore itsenäisyys ja Suomi-Filmi… Nykypäivän ihmisen näkökulmasta, eritoten suomalaisen sellaisen, 20-luvun klassismi on miellyttävää lähiantiikkia, jota nykyään niin kovasti myydään retrona maailmalle pelkistettynä skandinaavisena designina. Se on kansanomaista koko kansan kapitalismia, jota ei harvinaisuus ole ajanut valtion/ pääoman syliin. Tätä samankaltaisuutta vasten on helppo nähdä, kuinka Kartanonkosken uustraditionalistinen18, klassillisia periaatteita soveltava lähiö on Vantaan suosituimpia asuinalueita19. Tämä heijastuu luonnollisesti alueen hintoihinkin, ja onkin mielenkiintoista, miksi alue (kansan)suosiostaan huolimatta jäi yksittäiseksi kokeiluksi20. Hinta ei ainakaan ole

14 Tässä kohdassa on syytä kysyä vakavasti, voidaanko moderni arkkitehtuuri inherentin nihilisminsä takia nähdä ennen kaikkea arkkitehtuurin oidipuskompleksin toteutumana? Ja jatkaen, voidaanko taiteellista tyylisuuntaa pitää sen verran emergenttinä (kollektiivisesta) ihmispsyykestä, että sille voidaan luokitella individuaalisia luonteenkehitysprosesseja? 15 On huomattava tosin, että 20-luku oli myös ankaran asuntopulan aikaa. Populistinen asuntotuotanto oli välttämättömyys! 16 USAssakin on kautta historian suosittu roomalaishenkistä, sanottaisiinko imperialistista arkkitehtuuria. Ja saatetaan tulevaisuudessa suosia taas, kun tavoitteena on MABA: https://www.architecturalrecord.com/articles/14466-will-the-white-house-order-new-federal-architecture-to-be-classical 17 http://aistimaa.fi/blog/uusvanha-arkkitehtuuri-kaunista-vai-kamalaa/ 18 https://jyx.jyu.fi/handle/123456789/36648# 19 https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/kartanonkoski-vantaalla-suomen-paras-asuinalue/3226098#gs.xdnlys 20 https://www.hs.fi/kaupunki/vantaa/art-2000006098706.html

Voisitko kuvitella tähän maisemaan iloisesti nurmella kirmaavia sekakäyttäjiä? Kuva: Sakari Manninen / Vantaan kaupunki.

syy21, varsinkaan mikäli huomioidaan homeesta aiheutuvat kustannukset, lisäksi vielä hiilitaakka luonnonkivestä ja -materiaaleista tehdyn sijaan betonielementtiselle talolle. Tulevaisuuden ennustaminen on aina hankalaa. Vanhan viisauden mukaan historia ei toista itseään, mutta se kyllä rimmaa. Oswald Spengler näki teoksessaan Länsimaiden perikato yhtenä (länsimaalaisen) sivilisaation lopun merkkinä sen, että“Länsi-Euroopan maailmankaupungeissa esiintyy keinotekoisen kehityksen, persoonallisen omalaatuisuuden, ”uuden tyylin” ja ”aavistamattomien mahdollisuuksien” illuusioiden etsintää...” Pohjimmiltaan Spengler ennusti/ arvasi kaiken sen, mikä leimaa nykyistä aikaamme (alhainen syntyvyys, individualismi, ateismi jne.), ja katsoi näiden ilmiöiden olevan viitteitä juuri tästä romahduksesta. Tähän kuuluu osana myös tietenkin arkkitehtuurin kertaustyylit. Kun sivilisaatio ei enää kykene ylläpitämään luo-

vuuttaan ja uusiutumisvoimaansa, joutuu se vampyyrinomaisesti imemään omaa kaulaansa (lue: historiaansa ja kulttuuriperimäänsä) uusiutuakseen. Mutta aivan kuten neitsyiden verta on vain niin paljon tarjolla, niin myös historian kaivossa on vain tietyn verran vettä. Usein sanotaan, että ihmisen on vain hyväksyttävä kuolema vääjäämättömänä osana elämää. Mutta samasta yhteydestä unohtuu, että myös syntymä on yhä osa olemassaoloamme (joskaan ei aivan yhtä vääjäämätön). Klassismia seurannut funktionalismi joutui jo hylkäämään edeltäjänsä rikkaan merkityskielen, sillä kieltäessään ornamentiikan ja koristelut se unohti ne sanat, joita nuo symbolit kantoivat. Funktionalismi ei osannut enää puhua, se osasi enää vain näyttää. Viittoa, jos hyvä päivä oli. Katso, tässä on savupiippu, tämä on tehdas! Kaikki koristelut alistettiin teknillis-tuotannollisten tekijöiden alaisuuteen, ja siten käytännössä puhdistettiin olemassaolostaan. Se hienovarainen vihjailu ja suoranainen flirttailu, jolla 20-lu-

vun klassilliset rakennukset kävivät dialogia katsojansa kanssa, oli kuin huikea belladonnan viuhkamorsetus. Mutta sitä ei voinutkaan ymmärtää, mikäli mennyt perinne oli unohtunut, kuten funktionalismissa tehtiin. Nyt nämä seinät ovat enää sieviä, mutta aikamme on jo unohtanut niiden kielen. Helsinki on täynnä menneitä pyramideja, joiden kyljissä hieroglyfit kuiskivat selittämätöntä kieltään. Eikä syy suinkaan ole vain arkkitehtuurissa — myös peilit menivät säpäleiksi, kun koko antiikin perintö hiljalleen lipui Styksiä pitkin Haadekseensa, eikä uusille isänmaan toivoille enää opetettu kouluissa, mistä mekin tulimme.22 Toivokaamme, että uusi 20-luku toistaa kaikki edeltäjänsä hyvät puolet — ja me opimme lukemaan taas edeltäjiemme kieltä. Tai ainakin julkaistaan sanakirja, joka helpottaa kääntämistä!

21 https://www.rakennuslehti.fi/blogit/huomaako-rakennusala-mahdollisuuden-ihmiset-haluavat-kaunista/ 22 Aiheesta lisää kts. esim. Klinge, M. (1991): Romanus sum: Kirjoituksia Euroopasta. Helsinki: Otava.

ENNEN OLI KAIKKI PAREMMIN? TEKSTI: ANNA JARSKE-FRANSAS • KUVITUS: ELLA RANTANEN

alvella oli lunta ja järvet sekä meri olivat jäässä. Elämä oli huolettomampaa ja yksinkertaisempaa, eikä nuoriso ollut pilalle mennyttä älypuhelimessa elävää niska- ja selkävaivaista massaa. Kodinkoneetkin tehtiin kestävimmiksi, eikä niitä tarvinnut ostaa välttämättä kuin yksi eliniän aikana. O tempora, o mores – oi aikoja, oi tapoja! Ennen kaikki oli todella paremmin, vai oliko sittenkään? YLEn haastatteleman Esko Valtaojan mukaan ”pöljempää sanontaa on tuskin tullut vastaan”. Valtaoja epäilee mahtaako kukaan käyttää sanontaa tosissaan, mutta Eskon epäilyistä huolimatta tällaisia ihmisiä lienee maailmassa lukuisia. Tämä selviää jo pelkästään Hans Roslingin suosittuja TED Talk-videoita katsomalla, muun muassa niin, että simpanssit ovat paremmin perillä maailman todellisesta tilasta, kuin ruotsalaiset. Apinat eivät lue uutisia, joten ne ovat vastanneet kysymyksiin esimerkiksi lapsikuolleisuuden vähentymisestä sattumanvaraisesti, ja ruotsalaiset siis sattumaa huonommin. Rosling oli ruotsalainen lääkäri, joka elämänsä loppupuolella keskittyi kertomaan ihmiskunnan suunnasta kohti paljon parempaa maailmaa, tilastojen valossa. Rosling perusti yhdessä poikansa Ola Roslingin ja hänen puoli-

sonsa Anna Rosling Rönnlundin kanssa Gapminder-säätiön, joka taistelee ihmisten tietämättömyyttä vastaan muun muassa julkaisemalla avointa, visualisoitua tilastodataa. Kolmikko on kirjoittanut aiheesta myös suositun kirjan, joka on suomeksi julkaistu nimellä Faktojen maailma. Harhaluulo siitä, että monet asiat olivat ennen paremmin, on varsin yleinen ja hyvin inhimillinen ilmiö. Roslingin mukaan evoluution historiassa ihmisille hyödyllinen kognitiivinen vinouma, joka on auttanut yleistämään asioita ja nopeuttanut johtopäätöksiä toimii nyt meitä vastaan, vääristämällä kuvaa, joka meillä on maailmasta. Olemme kasvaneet tietyn tyyppisellä asuinalueella, aina jonkinlaisessa omassa kuplassa tietyn tyyppisten ihmisten ympäröimänä. Olemme käyneet koulua, jossa usein ei ole opetettu viimeisintä tietoa maailman todellisesta tilasta. Vaikka olisikin, tiedot, joita olemme maailmastamme imeneet lapsuuden koulutiellä ovat vuosien saatossa vanhentuneet. Erityisen iso rooli harhan luomisessa on Roslingin mukaan medialla. Media uutisoi aiheita, jotka ovat shokeeraavia, jotka myyvät. Uutiset kertovat jokaisesta pienestä ja isosta ka-

tastrofista, joita maailmamme kohtaa. Päivittäin uutisia seuraamalla saa mieleensä hyvin negatiivisen kuvan ympäristöstä, jossa elämme. Mitkä asiat sitten ovat paremmin? Hyvin monet. Absoluuttinen köyhyys maailmassa on vähentynyt. Sukupuolten tasa-arvo, seksuaalivähemmistöjen oikeudet, vammaisten oikeudet, eläinten oikeudet ja niin edelleen, ovat menneet maailmassa parempaan suuntaan. Tietenkään emme edelleenkään elä täydellisessä maailmassa, mutta suunta on oikea. Entä mikä on nykypäivänä valmistettavien kodinkoneiden laita? Ennen oli kaikki paremmin-aiheeseen saattaa usein liittyä toteamus siitä, miten ennen laitteet kestivät eliniän ja nyt ne on varmasti ohjelmoitu hajoamaan heti kun takuu päättyy. Vuonna 2017 Kuluttaja-lehti uutisoi saksalaistutkimuksesta, jonka mukaan kodinkoneet todella ovat heikompia nykypäivänä. Laitteilta vaadittuun käyttöikään halutaan kuitenkin puuttua EU-lainsäädännön kautta 2020-luvulla, joten ehkä tämäkään väittämä ei pian enää pidä paikkaansa.

Aina tie paranee, kun kirkonkylä lähenee.” HÄMÄLÄINEN SANANLASKU