Issuu

Tuplanumero 1-2/2018 Hämäläis-Osakunnan

Hälläpyörä jo vuodesta 1866

MIKSI ILVES ON HÄMEEN TUNNUS? Mitä kuuluu eläinlääkikseen? Nostalgista kotiseutumatkailua Etsijäkoirat apuna lemmikin karatessa Ehdolle edariin? 0

Hei helteisestä Hollolasta! Heinäkuun helteillä ihmiset istuvat rannoilla tai torilla nauttimassa jäätelöä. Itse istun parhaillaan vanhemmillani sisällä miettimässä, mitä kirjoittaisin tähän pääkirjoitukseen. Järki ei tunnu luistavan, koska täällä ei ole kovinkaan viileää, enkä itsekään taida olla kovinkaan cool ainakaan näissä lämpötiloissa. Yksi asia, joka kuitenkin on ja pysyy coolina, on Hälläpyörä. Sitä eivät aivan tehneet muinaiset roomalaiset, mutta lehden historia on silti pitkä. Minulle onkin kunnia-asia saada päätoimittaa Suomen vanhinta järjestölehteä ja olla osa sen perinnettä. Toivoisin, että useammat osakuntalaiset liittyisivät mukaan toimittamaan Hälläpyörää. Jos siis haluat olla mukana tekemässä historiaa, minua voi nykäistä virtuaalisesti hihasta vaikka Facebookissa tai sähköpostilla osoitteeseen talvikki.r@windowslive.com. Historiaa teemme erityisesti tätä eläinteemaista numeroa seuraavassa numerossa, jonka teemana on, yllätys yllätys, historia. Tämän lehden teemana ovat kuitenkin eläimet. Aiheesta on moneksi: saamme terveiset eläinlääkiksestä ja kuulla osakuntalaisen kertomuksen siitä, mitä on etsiväkoiratoiminta. Lisäksi toimittaja testasi, onko kokemus Hämeessä sijaitsevissa kotieläinpuistoissa vierailusta jotenkin muuttunut pikkulapsiajoista. Tärkein kysymys kuitenkin, mihin lehdessä vastataan, on tämä: Miksi juuri ilves? Eläimellisiä lukuhetkiä toivottaen, Terhi Raikas Hälläpyörän päätoimittaja v. 2018 1

Sisällys: Pääkirjoitus

Toimarin terveiset

Kuuma kesä Koivuniemessä

Ilves

Kurkistus eläinlääkikseen

Edarivaalit tulevat!

Hämiksen elämää Hämiksellä

Alumni muistelee

Eläinetsijät tekevät vaativaa vapaaehtoistyötä

Vaikuttavampaa hyväntekeväisyyttä

Nostalgista kotiseutumatkailua

Toimitus: Päätoimittaja: TERHI RAIKAS Toimittajat: VLADIMIR HEISKANEN, VALTER UOTILA, JANETTE VÄLIMÄKI, ELLA RANTANEN, TEEMU JUNTTILA Hälläpyörä on Helsingin yliopiston Hämäläis-Osakunnan lehti. Hälläpyörä ilmestyy neljä kertaa vuodessa. Kustantaja: HÄMÄLÄIS-OSAKUNTA Paino: PICASET OY Palautetta lehdestä voi antaa osoitteeseen hallapyora@gmail.com.

Painos 650 kpl 2

Toimarin terveiset (teksti: Kanerva Matveinen) Osakuntalaitos luotiin, jotta opiskelijoita voitaisiin vahtia paremmin. Tämä tapahtui vuonna 1643, eli 375 vuotta sitten. Hämäläis-Osakunta puolestaan sai alkunsa 10 vuotta myöhemmin 16.11.1653. Nykyään osakunta ei kuitenkaan toimi pitääkseen osakuntalaiset kurissa ja nuhteessa, eikä osakunnan jäsenyys ole enää pakollista kuin vielä yli 50 vuotta sitten. Vaikka moni asia 365 vuoden aikana onkin muuttunut, osakunta on yhä tänä päivänä jäsenilleen paikka tavata muita opiskelijoita eri aloilta, paikka jossa tutustua ihmisiin ja avartaa ymmärrystään ilmiöihin ja asioihin. Osakunta on paikka, jossa puhaltaa yhteen hiileen toteutettaessa virkistystä ja juhlia osakuntalaisille. Kiitos siis tapahtumien järjestämisestä virkailijat ja muut aktiivit osakuntalaiset. Keskustellessani Riemuylioppilaiden eli 50 vuotta sitten osakuntaan kirjautuneiden kanssa kävi ilmi myös jo silloin voimissaan ollut toisten auttaminen ja yhdessä luominen. Silloin 50 vuotta sitten tanssit vetivät ihmisiä runsain joukoin osakunnalle. Lisäksi osakunnan jo silloin tarjoamat asuntolamahdollisuudet houkuttivat halvan opiskelijaruoan lisäksi. (Ensi kerralla Osakuntabaarissa saatat myös löytää talon ensimmäisen emännän muotokuvan. Hän piti huolta siitä, että hämisläiset saivat syödäkseen ja pääsivät joskus lähtemään osakunnalta viereiseen rappuun nukkumaan.) Mutta oli syy mikä tahansa silloin ja nyt osakuntaan kuulumiselle, yhdessä tekeminen ja toteuttaminen ovat kantaneet läpi osakuntavuosien kirjon. Tämä kevät on osaltaan vahvistanut kokemustani osakunnan yhteisöllisyydestä, ja siitä, että mahdollisuuksia osakunnalla on monia. On Ilveshiihto, jossa hiihtäjät ja huolto puhaltavat 3

yhteen hiileen ja kannustavat toisiaan, vaikka hiihtäjiltä jää huolto välistä huollon juuttuessa autonsa kanssa lumipenkkaan työntäen sitä seuraavan tunnin sieltä ylös. Löytyy maanantaijumppia, joissa liikkeen hurma saa unohtamaan murheet ja hymyn ulottumaan korviin saakka. On niitä saunailtoja, joissa yksinäinenkin tuntee itsensä huomatuksi, kuulluksi ja joukkoon kuuluvaksi. Yhteisöllisyys mahdollistaa myös sen, että yliopiston ja yhteiskunnan luomia paineita valmistua tavoiteajassa oman alansa huippuasiantuntijana pääsee purkamaan ja käsittelemään muiden samassa ja eri tilanteessa olevien kanssa. Ja mikä tärkeintä, meininki jatkuu esimerkiksi osakunnan ulkopuolella ja lisäksi esimerkiksi HYS:n asuntokohteissa niin Puistolassa, Patolassa kuin Vallilassakin. Toisilta pyydetään apua muuttoon, hommataan grillausseuraa ja lainataan tavaroita niitä tarvitsevalle. Toisin sanoen, se mikä näkyy osakunnalla itsessään jo, toisten auttaminen ja toisten kuunteleminen ovat näkyvissä myös muuten osakuntalaisten arjessa ja elämässä. Kevät ja kesä ovat siis olleet yhteisöllisyyden aikaa, joka on jatkoa menneestä ja suunnan näyttäjää tulevaan. Kaiken osakunnan, valiokuntien, kerhojen ja muiden järjestämien tapahtumien välissä on osakunnalla ja elämässä mahdollisuus pysähtyä ja olla rauhassa. Tapahtumat itsessään hauskuudessaan, hyödyllisyydessään ja hyvin järjestettyinä ovat toivottaneet rentoutumaan ja nauttimaan siitä opiskelijaelämän toisesta puolesta, vapaa-ajasta. Osaltani haluan kiittää osakuntalaisia mielenkiintoisesta ja hauskasta alkuvuodesta. Kevään isot ja pienet tapahtumat, mielenkiintoiset keskustelut ja sekä yhdessä tekeminen ja toteuttaminen, ovat olleet osa sitä kaikkea, mikä on luonut niin lounaspöytiin, saunahetkiin kuin suuriin juhliin yhteisöllisen ilmapiirin. Ja juuri yhteisöllisyydessä piilee Hämiksen voima. Ison yhteisön 4

alle mahtuu monenmoisia ihmisiä, ja eroistaan huolimatta ihmiset puhaltavat yhteen hiileen luodakseen paremman osakunnan, joka on entistä enemmän jäsentensä näköinen. Näkyi Hämiksen yhteisöllisyys sitten osakunnanalla Kampissa, kesäpaikalla Koivuniemessä, asuntolassa Patolassa tai missä vain, niin ollaan ylpeitä siitä mahdollisuudesta kuulua yhteisöön, jossa sillä, mitä opiskelee tai tekee tulevaisuudessa työkseen ei ole väliä. Nähdään syksyllä taas osakunnalla, ja tehdään siitä yhdessä hyvä syksy! Terveisin Kanerva Hämiksen toiminnanohjaaja

Kuuma kesä Koivuniemessä (teksti ja kuvat: Aino Lehtinen, Koivuniemen heinäkuun kesäisäntä)

Heinäkuu alkoi harmaana, ja muutaman päivän Koivuniemessä tarvitsi jopa polttaa puita takassa ja käpertyä viltin sisään. Sen jälkeen helleaalto pyyhkäisi mökin yli ja asettui taloksi. Kuukausi on ollut täynnä uimista, grilliherkkuja, vesi-ilmapalloja, aurinkorasvaa ja sangriakannuja. Vieraita on virrannut tasaiseen tahtiin Oitin asemalta viikonloppuisin. Viikolla on saatu nauttia idyllisestä, rauhallisesta mökkielämästä. Viikonloppu Koivuniemessä tuo yhteen erilaisia kerhoja ja erilaisia ihmisiä. Ensimmäisenä heinäkuun lauantaina tehtiin mini-excursio Oitin tunnelmalliselle kirpputorille, maalattiin aito 6

alastonmalli Taidekerhon kanssa ja kelluttiin Pursijärvessä oluiden ja Äijäkerhon kanssa. Koivuniemi on Hämäläisten taloa pienempi, joten saunapolulla tulee törmättyä niihinkin ihmisiin, joiden kanssa ei ole vielä osunut samaan aikaan osakunnalle. Toisena viikonloppuna maisteltiin viinejä Viinikerhon kanssa ja kesäretkeiltiin. Virolaiset vieraamme Sakalasta näyttivät hämisläisille mallia koko yön yli juhlimisessa. Kesäretki kuljetti meidät Hämeenlinnasta Lepaan viinitilalle ja Aulangolle, minkä jälkeen kävelimme hiekkatietä takaisin Koivuniemeen upeassa ilta-auringonpaisteessa. Perillä päästiin kaivatulle uinnille päivän kestäneen 30 asteen helteen jälkeen, ihmisistä täysi ponttonilaituri uhkasi kääntyä ympäri ja tuvassa muun muassa sävellettiin kitaralla musiikkia aikaiseen aamuyöhön. Kolmantena viikonloppuna ystävämme muista osakunnista tulivat kanssamme juhlimaan, paistamaan lettuja ja laulamaan nuotiolla. Mimmikerho oli paikalla myös juhannusteeman merkeissä tekemässä kukkaseppeleitä ja juhannustaikoja. Tämän jälkeen jäljellä on vain yksi: Juristikerhon, HORNAn ja HoResin viikonloppu, ja sitten keskimmäinen kesäkuukausi on ohi. Aika on lentänyt kuin siivillä. Koivuniemeä ei voi kuin kehua: täysin varustettua, idyllistä kesäpaikkaa täynnä ihania ihmisiä ei usein ole tarjolla, mutta meidän osakunnalla sellainen on avoinna koko kesän ja vain lyhyen junamatkan päässä Helsingistä. Oitti on ihana kylä, jossa voi sadepäivänä vierailla hipsterkahvilassa tai käydä keskiviikkoiltana puistojumppaamassa paikallisten kanssa (kokeiltu on, toimii!). Jos kuulut niihin osakuntalaisiin, jotka eivät vielä ole uskaltautuneet tai saaneet aikaiseksi käydä Koivuniemessä – et tiedä, mitä menetät! Moni vierailulle tuleva ihmettelee, miten tällainen voi olla edes mahdollista; miten tällaiseen paikkaan voi tulla noin 7

vain. Erityisesti suosittelen lähtemään Koivuniemeen keskellä viikkoa pienellä porukalla, jolloin tuntuu aivan siltä, kuin olisi omalla mökillä kaikessa rauhassa. Ja niinhän se tavallaan onkin: Koivuniemi on meidän kaikkien hämisläisten oma mökki.

Ilves (kirjoittaja: Valter Uotila, kuva: Terhi Raikas)

Uskon, että jokaisella meistä on jonkinlainen kosketus pohjoisten metsien ylvään tupsukorvan, ilveksen, kanssa. Jos ei oteta lukuun sitä kertaa, kun kurkotin aidan yli tiiraamaan Ähtärissä temmeltäviä ilveksiä, on oma ensitapaamiseni tähän metsien kissaan tapahtunut välillisesti ollessani pieni pojannaskali. Asuin maalla, aivan metsän keskellä, joten jos luonto uskalsi tulla esille, saatoin nähdä sitä päivittäin. Tätini asui aivan naapurissani. Hänellä oli tapana aurinkoisina sunnuntaiaamupäivinä, joita oli vuodessa yhteensä ehkä kolme, mennä verannan kukkasohvalle istumaan ja katselemaan ikkunan läpi, kuinka eläimet iloitsivat ulkona. Yleensä hän näki talitiaisia ja variksia mutta eräänä kuulaana talvipäivänä metsän siimeksestä esille tallusteli ilves! Kun ihmistä ei näkynyt missään, uskalsi se lähestyä pihamaata tietämättömänä tätini uteliaasta katseesta... Ilves (lat. Lynx lynx) on Suomen ainoa luonnonvarainen kissaeläin ja Suomen suurilukuisin suurpeto. Vaikka ilvestä esiintyy Hämeessä, viihtyy se silti mieluiten Siperiassa, jossa elää n. 90 % 9

maailman ilveksistä. Luonnonvarakeskuksen mukaan ilveskanta on ollut Suomessa hienoisessa laskussa vuodesta 2014 alkaen. Viime vuonna yli vuoden ikäisiä ilveksiä oli Suomessa vajaat 2 500. Ilves on lihansyöjä, joka syö erityisesti jäniksiä ja valkohäntäpeuroja. Lapissa sille maistuvat myös porot. Haaskoja ilves ei yleensä kelpuuta. Öisin ilves saattaa liikkua jopa 20 kilometriä, ja reviirien laajuudet voivat olla yli tuhat neliökilometriä. Hämäläis-Osakunnalle ilves tulee esille erityisesti Hämeen vaakunassa sekä Hämeen maakuntaeläimenä. Alun perin Kanta-Hämeen maakunnan vaakuna oli historiallisen Hämeen läänin vaakuna. Hämeen läänin historia ulottuu vuoteen 1634, jolloin se perustettiin Ruotsin vallan alla. Ensimmäisiä säilyneitä kuvia Hämeen vaakunasta löytyy Kustaa Vaasan haudasta vuodelta 1560. Hänen haudassaan on tosin myös Satakunnan vaakuna, Suomen vaakuna ja useita muita vaakunoita. Heraldikko Kari K. Laurlan mukaan ilves vaakunassa viittaa rikkaaseen ja turkiksia tuottaneeseen Hämeen maakuntaan sekä eränkäyntiin. Heraldisten ruusujen lukumäärä on vaihdellut ajan saatossa. Hämeen vaakunan lisäksi ilves on myös Heinolan, Janakkalan, Mäntän ja Vanajan kunnanvaakunoissa. Yksi ilves eksyi myös entisen Purmon kunnan vaakunaan Pohjanmaalle. Lopulta tätini selvisi mainiosti kohtaamisesta ilveksen kanssa. Valkopartainen metsäkissa tassutteli pihan halki ja hävisi ujona metsään. Minä sen sijaan sisaruksineni menin ihmettelemään lumeen jääneitä isoja tassunjälkiä, jotka eittämättä muistuttivat kissan jälkiä mutta jotka kooltaan olivat valtavat!

Kurkistus eläinlääkikseen (teksti ja kuvat: Sara Jokinen) ”Viittaa, jos olet käyttänyt tänään jotain eläinlääkärin palvelua.” Pidin kädet sylissäni. Muutama käsi nousi salissa. ”Viittaa, jos olet tänään syönyt aamupalaa?” Nostin käteni varovaisesti ylös. ”Eläinlääkärit huolehtivat kaikkien elintarvikkeiden turvallisuudesta ja valvonnasta, joten kaikki te äsken viitanneet olette käyttäneet tänään eläinlääkärinpalveluja.” Olin hämilläni, sillä käsitykseni eläinlääkärin työstä ei todellakaan sisältänyt leivän, juuston tai kurkun tarkkailua. Näin alkoi ensimmäinen päiväni eläinlääketieteen opiskelijana. Olisitko sinä viitannut kuullessasi saman kysymyksen, mikä minulle ja vuosikurssilleni esitettiin meidän ekana koulupäivänä? Eläinlääkäri voi työskennellä yllättävän monissa tehtävissä, enkä itsekään ole vielä melkein kahden vuoden opiskelujen jälkeen saanut selvyyttä todellisesta laajuudesta. Monelle tulee varmasti ensimmäisenä mieleen praktikon työ, eli käytännön eläinlääketieteen harjoittaminen. Tätäkin eläinlääkärit voivat tehdä 11

monessa eri muodossa, esimerkiksi vain pelkkien pieneläinten tai hevosten parissa, tai kunnaneläinlääkärinä, jolloin asiakaskaarti kattaa kaikki koti- ja tuotantoeläimet, aina marsusta poroon saakka. Praktiikan lisäksi eläinlääkärin voi löytää Evirasta tekemästä elintarvikkeiden valvontaa, teurastamolta lihantarkastuksen ja teuraseläinten parista, laboratoriosta tekemässä tutkimusta, asiantuntijatehtävistä ministeriöstä tai opettamassa eläinlääketiedettä Helsingin yliopistossa. Tämä lista on silti vain murto-osa todellisuudesta, mikä onkin yksi tulevan ammattini hienouksista; jos nykyinen työnkuva alkaa joskus puuduttamaan, on vaihtoehtoja lähes loputtomasti. Eläinlääketieteen opinnot kestävät Helsingin yliopistossa kuusi vuotta, ja Helsinki on ainoa paikka Suomessa, missä eläinlääketiedettä voi opiskella. Tutkinto on niin sanottu putkitutkinto, eli lukujärjestykset tehdään tiedekunnan puolesta valmiiksi opiskelijoille. Toisen vuoden opinnoissa käsitellään erilaisia patogeenejä ja vuoteen sisältyy myös patologian, eli tautiopin, teoriaopinnot. Vuosi menee pitkälti luentosalien penkkejä kuluttaessa sekä laboratoriossa mm. bakteeriviljelmien parissa. Ensimmäisen ja toisen vuoden opintoihin sisältyy lisäksi normaalit kieliopinnot, sekä 12

eläinten pito, hyvinvointi ja ruokinta -kurssikokonaisuus, joka sisältää maatilaharjoittelut. Navetta- sekä sikalaharjoittelu ovat molemmat kahdentoista päivän mittaisia, ja usein opiskelija asuu tilallisten luona harjoittelun ajan. Tarkoituksena on saada kokonaiskuva lypsylehmien sekä sikojen pidosta, sillä yleensä eläinlääkäri vain käväisee tilalla työskennellessään näiden eläinten parissa. Kolmanteen vuoteen kuuluu patologian käytännön osuudet, eli obduktiot, missä selvitetään eläinten kuolinsyitä raadonavauksella. Vuoden aihepiireihin kuuluu myös lääkeoppi eli farmakologia, epidemiologia eli erilaisten tautien esiintymistä, vastustamista, tarkkailua ja niiden hallinnollisen puolen sisältävä oppiaine, sekä lihantarkastus joka sisältää kymmenen työpäivän kestoisen teurastamoharjoittelun. Neljännen ja viidennen vuodet kattava sairas eläin -kokonaisuuteen orientoidutaan jo kolmantena vuonna, jolloin käydään myös kliinisten aineiden johdantokursseja. Nelosvuosi kattaa lopun kliinisen eli käytännön eläinlääketieteen teoriaopinnot. Opintoihin kuuluu kursseja pieneläinten, hevosten sekä tuotantoeläinten sairauksista ja lisääntymisestä, kirurgian opintoja sekä anestesiologiaa. Jo kolmosvuonna alkavat päivystysvuorot Viikissä sijaitsevassa yliopistollisessa eläinsairaalassa lisääntyvät neljäntenä vuonna. Viides vuosi kuluu pääasiassa klinikkakierron parissa, joka kattaa harjoittelua pieneläin- ja hevossairaalan puolella Viikissä, sekä yliopiston tuotantoeläinpuolella Saaren tilalla Mäntsälässä. Lähes kaikki käytännön opinnot tapahtuvat siis yhtenä vuonna, joka kaikessa rankkuudessaan on usein opiskelijoiden mielestä 13

myös kaikista antoisin vuosi, kun monen vuoden teoriaopintoja päästään viimein kokeilemaan käytännössä. Hyväksytysti suoritetun vuoden jälkeen opiskelijat saavat väliaikaiset praktiikkaoikeudet ja monet opiskelijat lähtevät testaamaan kesäksi vuoden aikana opittuja taitoja esimerkiksi kunnaneläinlääkärin sijaisena. Jos mietit, mitä tällainen kesä mahtaa sisältää, suosittelen katsomaan Yle Areenasta (ainakin vielä) löytyvää Kandit-sarjaa, joka ilmestyi ensimmäisen kerran tänä keväänä! Viimeisenä vuonna opetellaan sitten se, miten suomalaisille taataan turvallisia elintarvikkeita aamupalapöytään. Ja myös hieman muutakin. Opinnot sisältävät elintarvike- ja ympäristöhygieniaa ja niihin liittyvää lainsäädäntöä ja valvontaa, sekä ympäristöterveydenhuollon harjoittelun. Kuudes vuosi huipentuu eläinlääkäriksi valmistumiseen, ja Eviran myöntämän laillistumisen myötä saadaan lupa toimia eläinlääkärin virassa Suomessa. Opintoihin kuuluu myös kandija lisensiaattityö, joka vastaa gradua. Opintojen tiukan tahdin vuoksi kandityö on vain n. 14

viiden sivun kirjallisuuskatsaus, mutta lisensiaattityö voi sisältää myös tutkimustyötä. Vaikka vapaavalinnaisuutta on eläinlääketieteen opinnoissa erittäin vähän, kuuluu kandivaiheeseen, eli vuosiin 1-3, vapaavalintaisia kursseja viiden opintopisteen verran. Nämä voi kerätä esim. sorkanhoitokurssilla tai öljyyntyneiden lintujen hoitokurssilla. Kuudentena vuonna vapaavalintaisia kursseja on hieman enemmän, ja niiden avulla voi kerätä lisätietoa ja -taitoa oman kiinnostuksenkohteen mukaan. Valittavana on mm. ortopediaa, sydänkurssi, hampaidenhoitoa sekä vuohia ja lampaita käsittelevä kurssi. Suomessa opiskellessa ei eläinlääketieteen opintoihin siis kuulu varsinaista erikoistumista, vaan hallussa pitäisi valmistumisen jälkeen olla niin kissan, koiran, hevosten, tuotantoeläinten kuin eksoottisempienkin lajien, kuten jyrsijöiden ja matelijoiden, hoitaminen. Unohtamatta elintarvike- ja ympäristöhygieniaa, valvontaeläinlääkärin töitä teurastamoissa tai patologin tehtäviä. Erikoistuminen on kyllä mahdollista, mutta vasta perusopintojen jälkeen joko Suomessa tai suorittamalla kansainvälisen eläinlääketieteen erikoistumisohjelman. Ja toki omat mielenkiinnonkohteet ohjaavat lisätiedon keräämistä jo opintojen aikana. Kuusi vuotta on yllättävän lyhyt aika oppia edes kaikki perusasiat eläinlääketieteestä, minkä vuoksi eläinlääketieteenopiskelijoiden tiedekuntajärjestö EKY ja sen alaiset kerhot järjestävät monenlaista opintoja tukevaa ohjelmaa. Tarjolla on mm. excursioita erilaisiin eläinkohteisiin, kuten alpakkatilalle tai Korkeasaareen, sekä iltamia, missä asiantuntijat kertovat omasta erikoisalastaan, esimerkiksi eksoottisten eläinten hoitamisesta. Potilaseläinten 15

oikeaoppiseen käsittelyyn on järjestetty myös harmittavan vähän tilaa varsinaisiin opintoihin, minkä vuoksi mm. EKY:n kissakerho Felis on järjestänyt jo useamman kissojenkäsittelyillan. IVSA:n (International Veterinary Students’ Association) Suomen jaosto taas järjestää ompelukerhoja, missä pääsee opettelemaan halutessaan jo ensimmäisenä vuonna tikkien ompelemista, tosin harjoituskappaleena ovat ensin hedelmät. Kuuteen vuoteen mahtuu valtavasti asiaa, ja tämäkin teksti on lähinnä suuntaa antava koonti eläinlääketieteen opinnoista. Jokaiseen vuoteen sisältyy myös monia muita yksittäisten aihepiirien kursseja, kuten kehitysbiologiaa, genetiikkaa ja immunologiaa, jotka täydentävät muiden kurssien sisältöä. Vaikka opittavaa on valtavasti ja kaiken tiedon sisältäminen on usein melkoinen haaste, on opinnot suunniteltu niin, että kaikilla valmistuvilla eläinlääkäreillä on täydet valmiudet lähteä harjoittamaan ammattia. Keskustelin vastikään erään eläinlääkärin kanssa juuri meneillään olevista kursseistani, ja hän tuumasi, että oikeasti oppiminen alkaa vasta valmistumisen jälkeen. Tämä ei tarkoita sitä, että kuuden vuoden opinnot olisivat olleet turhia. Koulussa opetellaan lähinnä perusopit sekä opitaan soveltamaan ja etsimään tietoa, ja näiden taitojen avulla lähdetään rakentamaan vankempaa osaamista valmistumisen jälkeen.

Edarivaalit tulevat!

Heippa hämisläiset ja te muut valveutuneet lukijat!

Taas on se syksy, jolloin Porthanian edusta täyttyy innokkaista edarivaaliehdokkaista ja joiden flaikuttaminen, opiskelijoiden häiritseminen ja banaanien jako tuntuvat turhalta politiikkalarpilta tai muuten vaan jännittävältä tavalta viettää maanantaiaamua. Vaalien idea on epäselvä ja ylioppilaskuntakin tuntuu hieman etäiseltä. Kuulostaako tutulta? Tässä tekstissä kerromme lyhyesti, mitä tarkoittaa, kun edustajistovaalit järjestetään 31.10.–2.11. ja 5. –7.11.2018 ja avaamme vaalien merkitystä Hämäläis-Osakunnan ja hämisläisten näkökulmasta.

Helsingin yliopiston ylioppilaskunta (HYY) kokoaa piiriinsä Helsingin yliopiston ainejärjestöt, osakunnat ja harrastejärjestöt, ja näille järjestöille HYY tarjoaa palveluja, tiloja ja rahallista tukea. HYYn lakisääteisiin tehtäviin kuuluu “olla jäsentensä yhdyssiteenä ja edistää heidän yhteiskunnallisia, sosiaalisia ja henkisiä sekä opiskeluun ja opiskelijan asemaan yhteiskunnassa liittyviä pyrkimyksiä.” Erityisesti HYY asettaa yliopistohallintoon opiskelijaedustajat ja lisäksi tekee vaikuttamistyötä yhteiskunnan eri alueilla.

Edustajistovaaleissa valitaan HYYn päättävä elin, 60-paikkainen edustajisto varajäsenineen. Vaaleissa jokainen ylioppilaskunnan jäsen eli jäsenmaksun maksanut Helsingin yliopiston opiskelija saa asettua ehdolle ja äänestää. Edustajisto päättää muun muassa HYYn linjoista ja budjetista eli mielenkiintoisemmin päättää, mitä HYY tekee lakisääteisten tehtäviensä lisäksi. Jäsenmaksun suuruus? Kaupunkivaikuttamista? Järjestötukien suuruus? Osakuntien tilat? Tutkintojen opintopistekatto? Edustajisto linjaa HYYn kannan tämän kaltaisiin asioihin ja edelleen vaikuttaa niiden toimeenpanemiseen valvomalla ylioppilaskunnan hallitusta. Vaaleissa valitut siis päättävät, mitä HYY tekee ja mihin se suuntaa energiansa. Lisätietoa vaaleista: https://hyy.helsinki.fi/fi/ylioppilaskunta/edustajistovaalit-2018

Ja miten tämä kaikki liittyy Hämäläis-Osakuntaan? HYY tukee useita osakuntia rahallisesti ja tilojen kautta. Hämäläis-Osakunta omistaa omat tilat, mutta moni muu osakunta on riippuvainen HYYn tiloista ja tukisummista. Lisäksi HYY tukee rahallisesti esimerkiksi Hälläpyörää ja ja osakunnan tanssikerho HOT:ia. Näiden lisäksi on ensisijaisen tärkeää, että opiskelijat kokevat osakunnat kollektiivina mielenkiintoiseksi. Tämän mielenkiinnon ylläpidon mahdollistaa se, että myös pienemmät osakunnat pystyvät toteuttamaan tiloissaan järkevää toimintaa ja tämän mahdollistaa riittävä määrä osakuntalaisia päättäjiä HYYssä, jotta myös osakuntien ääni saadaan päätöksenteossa kuuluviin.

Siispä, muista äänestää ja harkitse hämäläistä! Äänestäminen on äärimmäisen helppoa ja tapahtuu internetin välityksellä. Tarkat äänestysosoitteet ja ohjeet tiedotetaan myöhemmin. Hämiksellä järjestetään syyskuun aikana kolme vaalitapaamista, joissa voit tutustua yhteisosakuntalaiseen vaaliohjelmaan, ehdokkaana olemiseen ja muuhun edarivaaleihin liittyvään. Tapaamiset ovat torstaina 13.9, keskiviikkona 22.9. ja tiistaina 28.9. klo 18 osakunnan kolmannessa kerroksessa. Ehdokasilmoittautuminen päättyy 29.9. klo 12! Lisätietoa Hämiksestä, vaaleista ja hämiksestä vaaleissa voit kysyä allekirjoittaneilta. Nähdään Hämiksellä ja virtuaaliuurnilla

Alkusyksyn terveisin Maria Anttila (Hämiksen vaalipäällikkö, maria.anttila@helsinki.fi), Kanerva Matveinen (toiminnanohjaaja, toiminnanohjaaja@hamalais-osakunta.fi), Topias Tolonen (hämisläinen HYYssä, topias.tolonen@hyy.fi)

Hämiksen elämää Hämiksellä

Kolmas kerros, maanantai Aamu alkoi rauhallisesti, kärpäsiä tai muita ötököitä ei katon rajassa näkynyt. Talonmies puolestaan kävi kurkkaamassa, että kaikki ikkunankahvat ovat paikoillaan. Nyt saapuikin sitten ensimmäinen lounastaja. Ja nyt pöytä onkin jo täynnä. Pari tuntia taisi mennä, ja ne ovat yhä siinä. Puhuvat lounaspöydän olevan gravitaatiokuoppa. Mitäköhän tarkoittavat sillä? Tarjottimia on yhä pöydällä, vaikka niiden omistajat menivät maanantaijumppaan. Miksi viedä tarjotin kerrosta alemmaksi, jos niitä portaita voi juosta edestakaisin viisi minuuttia jumpan alustakin. Toimisto tyhjenee ja kolmonen alkaa myös vähitellen hiljentyä. Kotiin lähdön aika, valot sammutetaan. Neljäs kerros, tiistai Ehkä täällä olisi parempi onni metsästyksen suhteen ja saisi syötävääkin. Mutta mitäs tuo on? Taas joku pelaa snookerpöydällä biljardia. Hienoa, nyt vain 8-pallo tuonne nurkkaan ja se on siinä. EIII! Väärään kulmaan meni ja häviö tuli. Kumpikohan voittaa seuraavan pelin? Nyt alkoi kuoroharjoitus, pakko jäädä kuuntelemaan. Sopraanot soivat yhteen ja bassot luovat kaikelle kantavan pohjan. Pääsisipä tätä kirkkoon kuuntelemaan jouluna. 21

Minne ne laulajat nyt katosivat? Takaisin palatessa suupielissä on muruja, taisi olla harjoitusten tauko ja teeillan tarjoiluista nauttiminen kyseessä. Ja sitten jatketaan musiikkia. Laulajien lähdettyä tanssijoita tulee saliin. Pyöritys ja huuma alkaa. Viimeinenkin tanssija lähtee ja musiikki vaimenee. Kolmas ja neljäs kerros, keskiviikko Toimiston väki on taas puuhissaan heti lounasajasta alkaen. Sormet vaan naputtaa ja paperit kahisevat. Mitäköhän ne suunnittelevat? Lounasaika on lopuillaan, ja osa kirjastoon menijöistä on päässyt sinne lähtemään, osa ei. Tanssitunnit alkavat. Kiirehdittävä laittamaan verkot avattuihin ikkunoihin, jos sieltä vaikka saisi jotain napattuakin. Näyttääpä tuo tanssi hauskalta. Eivät nämä nelosen verkot kyllä tulosta tuota. Ei kun tarkastamaan kolmosen verkot. Lautapelikerho pelaa giljotiinia ja menossa? Tanssisali tyhjenee vähitellen ja sauna lämpenee. Muutkin ahkeroitsijat pääsevät lepäämään ja rentoutumaan. Viimeinen lähtijä ei sammuta valoja. 22

Viides kerros, torstai Nyt rauhassa korkeimmassa katon kohdassa. Täältä näkee kaiken. Pyyhkeitä pestään, ja paljon. Rauhallista. Parvekkeen näkymät korvaavat menetetyt saaliit, ihana viilentävä tuuli hellii. Sauna on päällä ja löyly raikaa. Hallitus puolestaan kokoustaa, ja nyt joku menee suuna päänä portaita alas. Joku varmaan kaipasi apua. Katonrajasta on siirryttävä alemmaksi, saunan lämpö on hämähäkillekin liikaa, lattian rajassa on juuri sopivaa. Löylyt jatkuvat ja jatkuvat, eivätkä jututkaan lopu. Kolmas kerros, perjantai Osakunnalla kuhisee, eikä vain hyvän lounaan takia. Mitä tänään tapahtuu? Ne puhuvat plaseerauksesta. Eikä! Fuksisitsit! Taas uusia osakuntalaisia sitsaamassa. Alempana varmaan koristellaan ja järjestellään ripeästi paikat kuntoon, sillä kolmas kerros on melkein tyhjillään. Nyt kolmanteen kerrokseen alkaa kerääntyä ihmisiä. Osakuntabaarissa kajahtaa Hämäläisten laulu, on aika juhlaan. Mutta mikä tuo alkupala on? Hämähäkkikö, ei minua saa syödä. Huh, se olikin vain guacamolea ja leipää hämähäkin muotoon laitettuna. Seuraavaksi sitten varmaan jotain muuta jännittävää ohjelmaa ja ruokaa. Juhlat vain jatkuvat ja jatkuvat, eivätkä valot sammu vaan muuttuvat vain kirkkaammiksi.

Kolme vuotta myöhemmin Kolmas kerros, maanantai Aamu alkoi rauhallisesti, kärpäsiä tai muita ötököitä ei katon rajassa näkynyt taaskaan. Talonmies kurkkasi ovelta ja jatkoi matkaansa. Nyt saapuikin sitten ensimmäinen lounastaja. Ja nyt pöytä onkin jo täynnä. Pari tuntia taisi mennä ja ne ovat yhä siinä. Gravitaatiokuopan olemassaolo on siis todistettu. Mutta mikäs siinä kuopassa ollessa kerta juttu lentää ja nauru tyrskyy. Niin kuin aina ennenkin.

Kirjoittaja: osakuntaotus

Alumni muistelee

Virvatulia jäljittämässä

Helsingin yliopistolla on useita biologian tutkimuksen kenttäasemia, Hämeessä sijaitsee Lammin biologinen asema. Asemalla järjestetään lyhyitä ja pitkiä kursseja, pisin on ekologian kenttäkurssi. Luentojen ja laboratoriotöiden lisäksi opiskelijat sukeltavat ulos luontoon tutkimaan lehtojen kasveja, järvien ötököitä tai soiden ekologiaa. Vanhoihin metsiin eli aarnimetsiin tutustuttaessa voidaan joutua myös virvatulien äärelle.

Päivän teemana oli tutustua vanhojen metsien sammaliin. Biologisen aseman keittiöstä varattiin mukaan kahvitermospulloja, mehutonka ja voileipiä. Autot lähtivät Evon metsäopiston suuntaan. Etummaisen auton navigaattori neuvoi reittiä yhä kapeneville sorateille. Lopulta erään tienmutkan kohdalla autot pysäköitiin tienreunan levennyksille. Edessä olevan pitkän kävelymatkan katsottiin edellyttävän kahvitaukoa eväineen. Tauon jälkeen matka jatkui jonossa, vaihtelevien kuusimetsien kautta. Välillä taival oli lehtomaisempaa lehtokuusamien ja taikinamarjojen seassa, välillä kosteikkoa pitkospuineen. Polun muuttuessa yhä epämääräisemmäksi ja lopulta kadotessa tiesimme lähestyvämme aarnimetsän ydintä. Löysimme useita vanhoja metsiä indikoivia ja harvinaisia sammallajeja. 25

Vaikeimmaksi ja viimeiseksi kohteeksi oli jätetty mystiseltä kuulostavan aarnisammalen löytäminen. Nimestä tulee mieleen historian aarnikotka eli griippi, myyttinen olento, jolla oli kotkan pää, siivet, linnunkynnelliset etujalat ja leijonan takapää; toisaalta kansanperinteen aarnivalkeat, öisin asumattomilla seuduilla suon pinnassa näkyvät valoilmiöt. Niitä kutsuttiin myös virvatuliksi, ja niiden uskottiin varsinkin juhannusyönä osoittavan aarteen kätköpaikkaa. Tieteen selitys niille oli suosta vapautuvan metaanin liekehtiminen, mutta selitys oli hyvin ontuva sellainen. Yllättävää kyllä, aarnisammal liittyy nimeltään aarnimetsien lisäksi tähän hämäryyden valoilmiöön: aarnisammalessa alkeisvarsikon linssimäiset solut heijastavat vihertävää valoa hämärässä kasvupaikassaan, ulkomailla pikkuluolassa, meillä usein kaatuneen kuusen juurionkaloissa. Koska laji oli lähes uhanalainen eli silmälläpidettävä, olimme saaneet paikasta salaisen koordinaatin. Kuusimetsän notkelmassa gps-laitteemme alkoivat piipahdella olet perillä -viestejä. Pikaisen palaverin jälkeen päätimme hajaantua notkoon tutkimaan lähistön kaatuneiden puiden juurakoita, kaatuneiden runkojen tyviä ja mahdollisia kuoppia ja kivenkoloja. Halvimmat gps-laitteemme väittivät tarkkuutensa olevan +-6 metriä, vähän paremmat +-3 metriä, ja kalleimmilla olisi teoriassa saanut määritettyä sijainteja jo 0,1 metrin tarkkuudella. Kuitenkin kaikki piippaukset tapahtuivat paikoissa, joissa ei voinut olla mitään hämäriä koloja sammalineen. Niinpä kyykimme eri puolilla notkoa 50 metrin säteellä aarnisammalta etsien. Tusinan virheellisen löydön jälkeen ja lähes tunnin kuluttua tapahtui edistystä! Oletetun alueen 26

reunalla oli kaatuneen puun juurakko, mutta sen tyvellä oli nopeasti katsoen vain soraa. Alas kurkistaen löytyi kuitenkin pieni, hämärä onkalo. Eikä kait muuta? Vaan kuitenkin, syvälle kurkistaen näkyi lopulta silmäkulmaan aavistus vihertävää vilkettä. Voiko se olla aarnisammal? Vihertävä väri tuli lähes mikroskooppisen pienistä hitusista. Pari kurssilaista tuli vilkaisemaan löytöä ja jäi epäuskoiseksi. Ei kait se sammal voi noin mitättömän pientä olla? Lopulta asiantuntija pitkään tutkittuaan vahvisti aarnisammalen löydetyksi. Missäköhän se aarre sitten lienee? Ehkä metsäntonttu oli kuljettanut sen meiltä turvaan metelöintimme jo noin kolmen kilometrin päästä kuultuaan. Ehkä emme paljasta vaatimattoman löytäjän henkilöllisyyttä. Kuten emme hänenkään, joka koko loppumatkan yritti, tuloksetta, tapailla oikeaa nuottia lauluun ”Monta tielles lennähtää, virvatulta viehkeää…”. Autolle mennessämme ajattelimme ”Ken voisi janon sammuttaa, silloin kun se leimahtaa” ihan turhaan, olimmehan etukäteen juoneet kaikki kahvit ja mehut. Piti kärvistellä janoisina Lammin biologiselle asemalle iltaruokailuun juotavaa saadakseen. Teksti ja kuva: Antti Hovi

Kirjoittaja on Helsingin yliopistosta filosofian maisteriksi vuonna 1996 valmistunut lahtelainen biologi, jonka pääaineena oli systemaattis-ekologinen kasvitiede.

Eläinetsijäkoirat tekevät vaativaa vapaaehtoistyötä (teksti: Laura Uotila & Elina Kestilä-Kekkonen)

Monelle koiranomistajalle eläinetsintätoiminta on vielä vierasta. Vasta kun oma koira karkaa, eikä sitä kuulukaan heti takaisin, alkaa apujen etsiminen ja puhelin pirahtaa eläinetsijäkoirien neuvonnassa. Vainu Eläinetsijäkoirat on uusi yhdistys, mutta siinä on mukana harrastajia, jotka ovat tehneet eläinetsintää jo vuosikausia. Koiran karkaaminen on koiranomistajalle useimmiten yllätys. Koira saattaa säikähtää jotain ja juosta paniikissa karkuun, riista saattaa viedä sen mennessään tai tuntemattomaksi jäävästä syystä koira lähtee vain seikkailemaan omille teilleen. Varsinkin jos koira karkaa säikähtäneenä, iskee yleensä myös omistajalle vähintään yhtä suuri paniikki. Näissä tilanteissa kokeneiden vapaaehtoisten neuvot ja omistajan rauhoittuminen ovat hyvin tärkeitä. Eläinetsijäkoiran toiminta ja koulutus perustuu hajutunnisteella jäljestämiseen. Koira opetetaan etsimään annetun lähtöhajun mukainen jälki ja sen jälkeen etsimään jäljen tehnyt eläin. Koira ei saa reagoida jäljellä vastaantuleviin muihin koiriin tai eläimiin. Jäljet kulkevat usein kaupungeissa, joten häiriöhajuja ja vastaantulijoita riittää yleensä runsaasti. Lähtöhajuna voidaan käyttää esimerkiksi eläimen pantaa, lelua, karvoja tai raapimislautaa. Eläinetsijäkoirat eroavat ihmisiä etsivistä pelastuskoirista ja myös ihmisten erottelua tekevistä hajutunnistuskoirista siinä, 28

että ne opetetaan ilmaisemaan kadonnut riittävän välimatkan päästä. Tämä tehdään siksi, ettei etsijäkoira vahingossa aja karkuria liikkeelle tai saa sitä muuten säikähtämään. Eläinetsijäkoira ilmaisee siis alueen, jolla karkuri sillä hetkellä on. Kun alue on selvillä, jatketaan karkurin kiinniottamista toimenpiteillä, jotka etsijäkoiran ohjaaja suunnittelee yhdessä kadonneen eläimen omistajan kanssa alue, karkurin lajin ja sen yksilölliset ominaisuudet huomioiden. Houkuttelu- ja kiinniottokeinoina voidaan käyttää esimerkiksi grillausta, ruualla vedettäviä hajujälkiä, kaverikoiraa tai loukutusta. Tärkeää on myös huolehtia katoamisilmoitusten jakamisesta laajalti sekä katoamisalueella ja havaintopaikoilla että verkkosivuilla ja sosiaalisessa mediassa.

Eläinetsijäkoiran koulutus on pitkä prosessi Vainu Eläinetsijäkoirat perustettiin vuonna 2017. Yhdistyksen toiminta perustuu vapaaehtoisuuteen, ja sen tarkoituksena on kouluttaa ja testata eläinetsintäkoiria, neuvoa karkuteille lähteneiden eläinten omistajia sekä tehdä ennaltaehkäisevää tiedotustyötä karkaamisten vähentämiseksi. Vainulla on päivystyspuhelin, josta annetaan neuvoja karkurieläinten omistajille. Viime vuonna yhdistyksellä oli keskimäärin 24 neuvontatapausta kuukaudessa. Päivystyspuhelimessa vastaava vapaaehtoinen käy ensimmäisenä omistajan kanssa katoamistilanteen läpi ja räätälöi ensimmäiset neuvot tapaukseen sopiviksi. Usein karkuri saadaan takaisin omistajan toimintaa ohjeistamalla ja välttämällä karkurin ajamista entistä kauemmaksi. 29

Viime vuonna Vainu etsintärekisteriin päätyi sata karannutta koiraa, joista 90 % löydettiin. Pieni osa ehti menehtyä ennen kiinnisaamista, mutta suuri enemmistö saatiin kotiin kunnossa ja turvallisesti. Vainussa harjoittelee lähes sata eri koulutusvaiheessa olevaa koirakkoa. Edetäkseen koulutuksessa on koirakon käytävä läpi pääsykokeita ja kurssitestejä. Valmiiksi eläinetsijäkoiraksi kouluttaminen viekin vähintään kolmen vuotta. Myös jo valmistuneet koirat testataan vähintään puolentoista vuoden välein taidontarkastustestein, jotka suoritetaan aina tuplasokkoina. Tämä tarkoittaa sitä, ettei koiran ohjaaja eikä sitä seuraava testin valvoja kumpikaan tiedä maalikoiran tekemää jälkeä.

Ensiapuohjeita koiran karatessa: • •

•

• • • • •

•

Soita Vainu Eläinetsijäkoirat ry:n neuvontanumeroon: 041 805 9423 Tee katoamispaikalta ja kaikista muista ilmansuunnista hajujälkiä turvallista reittiä pitkin kotiin tai valitsemallesi ruokintapaikalle, mikäli koti ei ole lähellä tai katoamispaikan ja kodin välissä on esimerkiksi iso tie. Hajujälkiä tehdään laahaamalla maata pitkin sukkahousua, jossa on tonnikalaa tai muuta märkää herkkuruokaa. Kunkin jäljen tulisi olla noin kilometrin pituinen. Usein karkuri osaa suunnistaa tuttuja jälkiä pitkin kotiin tai ruokintapaikalle. Ilmoita koirasta mahdollisimman laajasti. Laita ilmoitukseen valokuva tai kuvaus koiran ulkonäöstä ja omat yhteystietosi. Huom! Älä laita koiran nimeä tai tarkkoja tietoja karkaamispaikasta tai näköhavainnoista, jotta vältät koiran jahtaamisen ja huutelun ulkopuolisten toimesta. Ilmoita oman ja naapurikunnan löytöeläintaloon (http://karkurit.fi/loytoelaintarhat) ja kunnan eläinlääkärille. Laita ilmoitus www.karkurit.fi-sivustolle sekä Facebookissa Karkurit-ryhmään sekä mahdollisiin kaupunginosaryhmiin ja alueellisiin karkuriryhmiin. Kiinnitä ilmoituksia lyhtypylväisiin ja kauppojen ilmoitustauluille. Jaa katoamisilmoituksia postilaatikoihin lähialueella, erityisesti harvaanasutulla alueella. Ota talteen koiran hajua siltä varalta, että etsijäkoiran apua tarvitaan. Hajuksi käy esimerkiksi koiran kaulapanta, makuualusta, lelut tai hoitovälineet. Säilö hajut puhtaaseen lasipurkkiin tai muovipussiin. Jos näet karkurin, yritä rauhoittaa alue ja toimi mahdollisimman rauhallisesti. Houkuttele koira luoksesi äänellä, leikkimällä tai herkkuruoalla. Älä huuda tai juokse koiran perään, vaan pyri saamaan eläin tulemaan itse luoksesi.

Lisätiedot: Vainu Eläinetsijäkoirat ry, www.elainetsijakoirat.fi https://www.facebook.com/elainetsijakoirat/ neuvontapuhelin: 041 805 9423

Osakuntalaisemme kokemuksia etsiväkoiratoiminnasta: Aloitin eläinetsintätoiminnan harrastamisen etsittyäni mukavaa harrastusta alle vuoden ikäisen novascotiannoutajani Rukan kanssa. Erityisesti hajutyöskentely kiinnosti ja myös mahdollisuus tulevaisuudessa auttaa kadonneiden lemmikkien omistajia. Olemme treenanneet nyt kaksi ja puoli vuotta, ja Ruka on pian menossa ensimmäiselle etsintöihin valmistavalle kurssille. Viime syksystä lähtien olen ollut aktiivisesti mukana myös Vanun koordinaattoritoiminnassa ja olen pitänyt neuvontapuhelinta pariin otteeseen. Karkurien omistajien auttaminen on erittäin opettavaista ja antoisaa. Parasta on, kun saa karkurin omistajalta iloa ja helpotusta pursuilevan viestin tai puhelun, joka kertoo karkurin löytyneen! Yhdistyksemme toiminnassa voi halutessaan olla monella tapaa mukana, kannatusjäsenenä, harrastaa koiran kanssa tai hakea etsintäkoordinaattorikoulutukseen.

Sonja Vanhala

Vaikuttavampaa hyväntekeväisyyttä (Vladimir Heiskanen)

Aalto-yliopistossa tietotekniikkaa opiskeleva Mikko Hemmi tekee opintojen ohessa työtä kiinteistöalalla. Vapaa-ajallaan hän on Effective Altruism Finland ry:n hallituksen puheenjohtaja. Tämä järjestö edustaa liikettä nimeltä efektiivinen altruismi (EA), joka olisi selkosuomeksi todennäköisimmin vaikuttava hyväntekeväisyys. Olen itse kuullut aiheesta muutamaankin otteeseen viime vuosien aikana. Moni asia on jäänyt kuitenkin epäselväksi, joten 33

pidimme Hemmin kanssa session, jossa minullekin selvisi efektiivisen altruismin perusteet. Efektiivinen altruismi (EA) on liike, joka perustuu ajatukselle, että erilaisten hyväntekeväisyyksien kustannusvaikuttavuutta on mahdollista mitata ja verrata keskenään. Tällöin voidaan selvittää, minkälaiset hyväntekeväisyyskohteet todellisuudessa parantavat maailmaa parhaiten. Liikkeen taustalla merkittävimpänä henkilönä voitaneen nähdä moraalifilosofi Peter Singer, joka edustaa ajatuksissaan etiikan suuntausta nimeltä utilitarianismi. Siinä korostetaan tekojen hyvyyden riippuvan siitä, kuinka paljon se tuottaa hyötyä tai onnellisuutta kaikille.

Tunnettuja EA-järjestöjä Liikkeen sisällä suurin toimija on GiveWell-järjestö, joka tuottaa laskelmia siitä, mitkä hankkeet tuottavat eniten laatuvakioituja elinvuosia. Tällä hetkellä listan kärjessä on Against Malaria Foundationin (AMF) hanke lahjoittaa köyhiin maihin malariaverkkoja. Ne maksavat noin 3,5 €/kappale ja tuottavat siihen nähden paljon hyötyä. Arviolta malariaverkkojen ostamisella 100 € rahaa tuottaa yhden vuoden verran toimintakykyistä ihmiselämää. Malarian lisäksi GiveWell priorisoi muun muassa köyhien maiden matosairauksien hoitoa ja suoraa tulonsiirtoa Kenian ja Ugandan köyhälistölle. Tämä suosituslista elää sen mukana, mitä uusin tutkimustieto paljastaa eri hyväntekeisyyskohteista. 34

Hyväntekeväisyysjärjestöjä arvioivan GiveWell-järjestön nettisivu on rakenteeltaan selkeä.

GiveWellin ohella paljon näkyvyyttä on niittänyt myös uraohjausta toteuttava järjestö nimeltä 80 000 Hours. Se pyrkii ohjaamaan ihmisiä työuralle, joka toisi maailmaan mahdollisimman paljon hyvää ja olisi samalla tekijälleen mielekästä. Järjestön nettioppaassa annetaan myös ohjeita työnhakuun ja työympäristössä pärjäämiseen sosiaalisesti.

“You have 80,000 hours in your career. Make the right career choices, and you can help solve the world’s most pressing problems, as well as have a more rewarding, interesting life.” 35

Eläinten auttamiseen on järjestö nimeltä Animal Charity Evaluators. Se tutkii eläimiin keskittyviä järjestöjä ja pyrkii auttamaan niitä mittaamaan tekemisiään ja parantamaan tuloksia. Tällä hetkellä se suosittelee rahan lahjoittamista eläinoikeusjärjestöön Animal Equality, tuotantoeläimiä tukevaan järjestöön The Humane League sekä The Good Food Institute -järjestöön, joka tukee hyvien kasviperäisten lihaa korvaavien ruokien kehitystä - lisäksi mukana on tietysti eläimiä vahingoittamaton laboratorioliha (clean meat). Ilmastopuolella Cool Earth on arvioitu kustannusvaikuttavimmaksi järjestöksi. Sen toiminta perustuu ensisijaisesti sademetsien suojeluun.

EA-liikkeen filosofisempi puoli Efektiivisen altruismin liike järjestää myös konferensseja, joissa on tähän asti käsitelty maailman parantamista hivenen yllättävämmistäkin näkökulmista. Yksi filosofinen aihe on villieläinten kärsimys. Mikäli ajatellaan, että eläimet ovat tärkeitä, voidaan pohdintaa jatkaa edelleen siihen, että mikseivät myös villieläimet olisi tärkeitä. Niiden elämä voi olla raakaa, sillä ne altistuvat taudeille ja saattavat joutua jopa elävältä syödyiksi. Tämä on kaikessa kiinnostavuudessaan hankala aihe, mutta jotkut ottavat sen hyvinkin vakavasti ja miettivät, voisiko siihen vaikuttaa. 36

Toinen hieman vähemmän arkinen aihe on ihmiskunnan eksistentiaaliset riskit: miten pelastaa ihmiskunta asteroidin tai tekoälyn aiheuttamalta joukkotuholta? Liikkeessä vaikuttavan filosofi Nick Bostromin pohdinnat ihmiskunnan tulevaisuudesta liikkuvat jo niin korkealentoisella tasolla, että niissä puhutaan aurinkokuntien välisestä matkailusta ja ihmisaivojen tietokone-emuloinnista.

EA-liike ja perinteinen hyväntekeväisyys Efektiivinen altruismi -liikkeen suhde tunnettuihin hyväntekeväisyysjärjestöihin kuten Amnestyyn ja Punaiseen Ristiin on konfliktoiva. Vaikka todennäköisesti nämä tunnetuimmat hyväntekeväisyysjärjestöt tekevät paljon tärkeää työtä, liikkeen sisällä niitä ei ole riittävien vaikuttavuustilastojen puutteessa päädytty suosittelemaan. Näiltä hyväntekeväisyysjärjestöiltä kysytään usein, paljonko niiltä kuluu rahaa hallintokuluihin. Hemmi toteaa sen olevan kuitenkin kehno kysymys: ”Hallintokulut eivät ole todennäköisesti yhtä merkittävä seikka kuin se, mikä on hyväntekeväisyyden vaikuttavuus. Isoin hyödyn menetys liittyy siihen, että käytetään hyväntekeväisyysrahat johonkin kohteeseen, joka ei tuota läheskään niin paljoa hyötyä kuin olisi mahdollista saavuttaa kohdistamalla rahat paremmin.”

EA-liikkeen tulevaisuudennäkymiä Efektiivinen altruismi ei ole vielä toistaiseksi koko kansan tuntema termi. Facebookin Effective Altruism -keskusteluryhmässä on vain 15 000 jäsentä, mikä on huomattavasti vähemmän kuin vaikkapa kokonaan kotimaisella Sipsikaljavegaanit-ryhmällä (54 000 jäsentä). Liikkeen vakuuttavuus tulee todennäköisesti kasvamaan ajan myötä, kun liike kehittää itseään ja mukaan liittyy lisää julkisuuden henkilöitä. Tällä hetkellä suurjulkkiksia on liikkeessä vähänlaisesti, mutta poikkeuksiakin on, kuten esimerkiksi hyväntekeväisyysjärjestön Good Ventures perustanut Dustin Moskovitz, monimiljardööri ja yksi Facebookin perustajista. Hemmi täydentää: “Kymmenen vuotta sitten kukaan ei välittänyt tekoälystäkään, mutta nykyisin aihe on jatkuvasti esillä.”

Haastateltavan Mikko Hemmin loppusanat “Minusta ei tarvitse odottaa, että jokainen kansalainen alkaisi lahjoittaa suuria määriä rahaa hyväntekeväisyyteen tai vaihtaisi uransa maailmanparantamisen vuoksi. Kuitenkin toivon sitä, että kun rahaa annetaan hyväntekeväisyyteen, ihmiset miettisivät sen hyväntekeväisyyskohteen vaikuttavuutta - käytetäänkö raha hyvin.”

Nostalgista kotiseutumatkailua (teksti ja kuvat: Terhi Raikas)

Korkeasaaren eläintarhaan syntyi kesän alussa erittäin harvinaisia kuhertajagaselleja. Ähtärin eläinpuisto on puolestaan ollut otsikoissa sinne tämän vuoden alussa saapuneen pandapariskunnan ansiosta. Suomessa on kuitenkin lukuisia paikkoja, joissa voi nähdä vähän vähemmän harvinaisia karvaisia kavereita. Vaikka lehmä tai poni eivät välttämättä ylitäkään uutiskynnystä, on suloista katsella vierestä, kuinka kotieläinpihalla vierailevien lapsikävijöiden silmissä paistaa vilpitön riemu vaikkapa pupun tai kissanpennun näkemisestä. Monet kaupunkilaislapset saavat nykyisin ensimmäisen kosketuksensa luontoon vieraillessaan kotieläinpihoilla päiväkoti- tai koululuokan tai perheenjäsenen kanssa. Saman koin myös itse, ja nyt aikuisena päätin lähteä selvittämään, ovatko hämäläiset Orimattilan kotieläinpuisto, Heinolan lintutarha sekä Lahdessa 39

sijaitseva Yli-Marolan kotieläinpiha vielä melkein 15 vuoden jälkeen ennallaan. Ja olivathan ne. Totesin muutoksia tapahtuneen lähinnä itsessäni. Vaikken enää 25-vuotiaana kiljahdakaan riemusta nähdessäni kaniinin, näin kierroksellani eläimiä, joista en ollut koskaan kuullutkaan ja opin täten uutta. Yli-Marola on Suomen ainoa paikka, jossa voi päästä ihastelemaan Linderödin maatiaissikoja (kuvassa). Orimattilassa pääsee puolestaan kuuntelemaan riikinkukkokyyhkyjen pulputtavaa ääntelyä. Olen kuitenkin sitä mieltä, että aikuisenkaan ei kannattaisi mitata kaikkea hyötynäkökulmasta, vaan ihan tyytyä ihastelemaan tyytyväisinä emakon kyljessä köllötteleviä Linderödin pikkupossuja, jotka kohta tosin ollaan vieroittamassa emostaan. Orimattilassa olisin hypännyt vossikan kyytiin kiertoajelulle, kuten aina pienenä puistossa käydessäni, mutta vossikka-ajelut oli sateisen sään vuoksi peruttu. Nostalgia välittyi kuitenkin koko puiston tunnelmasta ja yksityiskohdista, vaikka vuosituhannenvaihteessa kirkkaankeltaisena hohtanut karuselli olikin vähän menettänyt väriään. Orimattilassa haastattelemani puistomestari totesikin minulle, kuinka tänä kesänä on puistossa vieraillut 40

useita nuoriapareja katsomassa, miten puisto on muuttunut siitä, kun he siellä lapsena viimeksi vierailivat. Lisäksi puistossa käy nykyään esimerkiksi lapsenlapsia isovanhempien kanssa, jotka ovat siellä parikymmentä vuotta sitten käyneet lastensa kanssa. Jokaisessa kolmesta vierailukohteestani on tarjolla myös muuta kuin ihasteltavia eläimiä: Heinolassa lintutarhalta voi lähettää terveisiä Pöllö-kioskilta ostettavilla postikorteilla, Orimattilaan voi lähteä koko perheen voimin paistamaan makkaraa ja Yli-Marolassa on mahdollisuus tukea 4H-pienyrittäjiä ostamalla putiikissa myytäviä käsitöitä. Tuotot ohjataan hyvään tarkoitukseen. Hyvä tarkoitus on myös Heinolan lintutarhan varsinaisella toiminnalla, sillä vuosittain sinne saapuu hoitoon 200-250 lintua, joista 30-40 % voidaan vapauttaa takaisin luontoon. Elävien lintujen lisäksi Heinolassa voi nähdä myös linnunmunia ja täytettyjä eläimiä, 41

mm. tämän lehden kansikuvassa olevan täytetyn ilveksen (kuva: Helena Raikas). Vaikka Orimattilan ja Yli-Marolan asukkaat eivät takaisin luontoon pääsekään, pääsevät vierailijat askeleen lähemmäksi luontoa. Askel voi olla pieni ihmiskunnalle, mutta suuri kaupunkilaiselle. Tai strutsille.

Nähdään ensi numerossa!