Tutustu Vähänkyrön kiehtovaan menneisyyteen ja nähtävyyksiin

Page 12

VARHAINEN SIVISTYS JA KULTTUURI

V

uosilta 1664–1684 on säilynyt Kuuttilan kylässä asuneen Heikki Yrjänänpoika Pukin almanakkoihinsa kirjoittamat muistiinpanot. Häntä pidetään Suomen ensimmäisenä

kirjoitustaitoisena talonpoikana.

Vähäkyröläisen Heikki Yrjänänpoika Pukin käsialaa. Juva, Suomen kansan asiakirjat.

1700-luvun jälkipuoliskolla sai alkunsa

jaston. He lahjoittivat kaikkien lainattavaksi

Vaasan seudulla hengellinen liike nimeltään

kirjojaan niin runsaasti (n. 500 nidettä), että

Pohjanmaan Mystikot. Merikaarron mys-

se oli silloin Suomen suurin kansankirjasto.

tikkojen tiedetään olleen tavallisia luku- ja

Pääkirjaston lisäksi Vähäänkyröön perustet-

kirjoitustaitoisia talonpoikia. He kopioivat

tiin myöhemmin omat kirjastot Merikaarron

liikkeen johtohahmoilta saamiaan tekstejä

ja Tervajoen kyliin. Tervajoen kirjaston kor-

(kirjoja) toinen toistensa käyttöön, pää-

vaa nykyään kirjastoauto.

asiassa hengellistä kirjallisuutta. He myös käänsivät kirjoja ruotsista ja saksasta suo-

ERIK TULINDBERG

meksi. Tekstejä on säilytettävänä mm.

Suomen

Kansalliskirjastossa, Vähänkyrön kirjastossa

Tulindbergistä. Erik Tulindberg nuorempi

ja myös yksityisillä henkilöillä.

syntyi Vähänkyrön Saarenpäässä v. 1761.

KIRJASTO

Hänen vanhempansa olivat maanmittari

Valistuneet talonpojat ja käsityöläiset

Erik Tulindberg ja Christina Beatha (o.s.

perustivat v. 1851 Vähäänkyröön kansankir-

Carlborg). Perhe asui Erkkilän talossa.

12

säveltäjähistoria

alkaa

Erik


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.