
3 minute read
Pesimärauha koskee kaikkia
Hervannan Sanomat

Advertisement
Lokkien kattopesinnät ovat lisääntyneet, Pirkanmaan lintutieteellinen yhdistys kertoo tiedotteessaan. Kattopesinnät johtuvat osaltaan siitä, että lokkien luontaiset pesimäpaikat veden äärellä on hävitetty tai paikat ovat muuttuneet liialliselle häiriölle alttiiksi. Lokit ovat lisäksi havainneet, että kattopesintä on hyvä vaihtoehto, koska lokit ja pesät ovat turvassa monilta uhilta kuten pedoilta. Ravintoakin voi löytyä esimerkiksi kaupunkialueilta pesän läheltä helpostikin.
Kaikkien lokkien ja tiirojen pesät ovat pesintäaikana suojattuja lailla. Kalalokki, naurulokki, selkälokki, kalatiira ja lapintiira ovat luonnonsuojelulain mukaan rauhoitettuja koko vuoden. Harmaalokki ja merilokki ovat rauhoittamattomia lintulajeja, mutta niitäkin koskee Pirkanmaalla pesintärauha ajanjaksolla 10.3.31.7. Harmaalokkikoloniat ovat kuitenkin rauhoitettuja koko vuoden.
Lokkien ja tiirojen pesintöjä voi yrittää estää ennen pesänrakentamista. Ennakkotorjunta on luvallista ja lainmukaista. On mahdollista käyttää erilaisia pelotteita kuten verkkoja, lintupiikkejä, haukkaleijoja ja leijuvia värikkäitä nauhoja. Käytettävissä on lisäksi karkotusgeelejä, jotka uv-säteilyn vuoksi näkyvät linnuille liekehtivinä pikareina. Katon tekeminen liukkaaksi esimerkiksi muovipressulla ehkäisee pesintöjä. On kuitenkin huolehdittava siitä, että torjuntakeinot ovat linnuille turvallisia.
Helsingin eläinsuojeluyhdistys HESY ry myös muistuttaa, että pesimärauha koskee kaikkia lintulajeja. Lintujen pesintä on lailla suojattu pesänrakennuksesta alkaen aina siihen saakka, että poikaset lähtevät pesästä. Jos mielii estää lintujen pesimisen ihmisen kannalta epäsopivassa paikassa, on toimittava ennaltaehkäisevästi.
Rakenteilla olevaa ei saa hävittää Tehokas tapa ennen pesinnän alkamista on liikkua katolla säännöllisesti eri kellonaikoina ahkerasti. Näin lokit ja tiirat toteavat paikan liian rau-
Kaupunki epäilee väärinkäytöksiä


HerSa Tampereen kaupunki epäilee useita kaupungin työntekijöitä vakavista väärinkäytöksistä ja on tehnyt asiasta tutkintapyynnön poliisille. Kaupungin sisäisten selvitysten mukaan kaupungin työntekijät ovat jakaneet Hakametsän jäähallien jäävuoroja ohi kaupungin virallisen varausprosessin. Kaupungin sisäisestä tarkastuksesta alkaneet selvitykset ovat tähän mennessä johtaneet kolmen kaupungin työntekijän työsuhteen irtisanomiseen. Tehdyn tutkintapyynnön vuoksi kaupunki ei voi kertoa kaikkia asiaan liittyviä yksityiskohtia, kaupunki myös itse jatkaa asian selvittämistä. Lisäksi useita käytäntöjä on muutettu väärinkäytösten vuoksi.
hattomaksi pesintää ajatellen. Liikkuminen ja muutkin ennaltaehkäisevät toimet on tehtävä ennen kuin pesänrakentaminen on alkanut. Rakenteilla olevaa tai valmista pesää ei saa hävittää. Talonomistajien, taloyhtiöiden ja kiinteistöyhtiöiden tulee ajoissa tarkkailla aktiivisesti esimerkiksi rakennusten päällä tai katoilla liikkuvia lokkeja ja tiiroja. Jos on vuosittain sama haittatilanne lokkien tai tiirojen vuoksi, on pyrittävä saamaan aikaan pysyvä torjunta ennaltaehäisevillä toimilla.
Ympäristöministeriö on määritellyt rauhoitetuille lintulajeille rahalliset korvausmäärät. Esimerkiksi selkälokin arvo on 757 euroa. Sama rahamäärä koskee myös muun muassa munapesyettä. Jos selkälokki lainvastaisesti tapetaan tai sen pesä hävitetään, hävittäjä joutuu muun seuraamuksen lisäksi maksamaat tuon määritellyn korvausmäärän.
Lokeista ja tiiroista saattaa koitua
Sähköpotkulaudoilla tapahtuvia
Onnettomuuksia Halutaan

ehkäistä tehokkaammin
Hersa Sähköpotkulautaonnettomuuksien ehkäisy vaatii lisää mahdollisuuksia säätelyyn ja tankojuopumuksen promillerajan asettamista. Liikenneturvan kysely kertoo, että promillerajaa sähköpotkulautailuun kannattaa myös 87 prosenttia suomalaisista.
Liikenneturva on antanut lausunnon Liikenne- ja viestintäministeriön tekemään sähköpotkulautailun arviomuistioon. Liikenneturva kiinnittää huomiota myös liikenneonnettomuuksien kovaan yhteiskunnalliseen hintaan.
Arviomuistiossa liikenteen onnettomuuksista aiheutuneet kustannukset on laskettu uusiksi. Yhteensä tieliikenteen onnettomuuksien aiheuttamat kustannukset olisivat tällä laskentatasolla vuositasolla noin 2,7 miljardia. Siitä lähes puolet eli 45 pro- senttia koostuu pyöräilyonnettomuuksista ja kymmenesosa sähköpotkulautoihin liittyvistä onnettomuuksista. sellaista haittaa, joka voi oikeuttaa esimerkiksi pesinnän estämisen pesinnän aikana. Tällöin tulee kuitenkin hakea luonnonsuojelulain perusteella rauhoitetun lajin osalta poikkeuslupaa Varsinais-Suomen ely-keskukselta. Rauhoittamattomien lajien osalta poikkeusluvan myöntää Suomen riistakeskus. Ilman haettua ja saatua poikkeuslupaa pesintöjä ei saa hävittää.
Ministeriön esiin tuomat kustannukset yhteiskunnalle ovat erittäin vahva perustelu laajennetulle säätelylle. Suosituksista on kuitenkin jätetty pois toimilupajärjestelmän toteuttaminen vuokralautatoimintaan. Järjestelmällä kunnat voisivat pitkälti itse räätälöidä itselleen sopivimmat ratkaisumallit.
Toimilupajärjestelmä on Liikenneturvan lausunnon mukaan ainoa keino, jolla voidaan puuttua vuokralautatoiminnan perusongelmiin. Ne ovat lautojen liiallinen lukumäärä ja niiden kasautuminen tietyille alueille. Työkalut ratkaisun löytämiseksi tulee antaa ongelmien eteen joutuneille kunnille.
Ymmärrä suojelevaa emolintua
Aivan ihmisasutuksen läheisyyteen, esimerkiksi talon katolle, perustettu lintukoti saattaa aiheuttaa hygieniaja meluhaittoja ja joskus jopa aineellisia vahinkoja, Helsingin eläinsuojeluyhdistys HESY ry kertoo. Useimmiten ihmisille koituu kuitenkin harmia poikasiaan suojelevasta lintuemosta. Etenkin lokit ja varikset saattavat puolustaa jälkikasvuaan hyökkäilemällä kiukkuisesti liian lähelle tulevaa ihmistä kohti. Vaikka kohti syöksyvät linnut ani harvoin käyvät ihmiseen kiinni, läheltä viuhahtava iso lintu säikäyttää.
Jos joutuu emolinnun hyökkäilyn kohteeksi, kannattaa yksinkertaisesti poistua paikalta. Lintu pysyttelee poikastensa lähellä eikä suinkaan halua jahdata ihmisiä pitkin maita ja mantuja. Emon hyökkäyksiltä voi myös suojautua esimerkiksi sateenvarjolla.
Kyseessä on joka tapauksessa lyhytaikainen haitta, joka on ohi jahka poikaset oppivat lentämään ja pystyvät itse väistämään ihmistä. Tähän menee korkeintaan pari viikkoa, ja usein vain päiviä.
Muista myös jättää yksin kyyhöttävä linnunpoikanen rauhaan. Sen emo on todennäköisesti lähettyvillä, vaikka sitä ei juuri sillä hetkellä näkyisikään. Linnunpoikasia voi kuitenkin siirtää varovasti pienen matkaa, jos poikaset ovat suoranaisessa vaarassa, esimerkiksi keskellä ajorataa.
Kaupungin tietojen mukaan joidenkin jäävuorojen käyttäjät ovat maksaneet vuoroista suoraan työntekijöille, käteisellä ja virallisesta hinnastosta poikkeavin hinnoin. Selvityksessä on ilmennyt, että kyseessä ei ole ollut yksittäistapaus, vaan väärinkäytökset ovat olleet suunnitelmallisia ja toiminta on jatkunut pitkään. Samassa yhteydessä on tullut ilmi myös kaupungin varojen väärinkäyttöä: jäähallille on hankittu yksittäisten työntekijöiden henkilökohtaiseen käyttöön harrastusvälineitä kaupungin kustannuksella.
Toiminta on ollut täysin kaupungin toimintaohjeiden ja menettelytapojen vastaista. Väärinkäytöksiin on puututtu työoikeudellisin menettelyin ja kaupunki on irtisanonut kolmen henkilön työsuhteet väärinkäytösten vuoksi. Kaupunki suhtautuu asiaan erittäin vakavasti, eikä tämänkaltaista toimintaa voida hyväksyä missään olosuhteissa. Tässä yhteydessä Hakametsän jäähallien sisäinen valvonta on epäonnistunut. Menettelytapoja on nyt muutettu ja kaupunki on tehnyt havainnoistaan tutkintapyynnön poliisille. Poliisin lisäksi kaupungin sisäinen tarkastus jatkaa ohjeiden ja lainvastaisen toiminnan laajuuden ja keston selvittämistä. Lisäksi selvitetään ja korjataan niitä valvonnan heikkouksia, joiden vuoksi tämänkaltainen toiminta on ollut mahdollista.