Miljoona triljoonaa maailmaa

Muistoissani tarinoiden lähde 50-luvulla oli radio. Näen itseni, saparopäisen tytön istumassa hiiskumatta ja korva tarkkana radion ääressä. Markus-setä siellä jutteli.

Tarinoita olivat myös Georg Malmstenin lastenlaulut ja iskelmät Kuningaskobrasta Suklaasydämeen. Ne riittivät, minulla oli niin paljon muutakin tekemistä.

Piti rakentaa maja lähimetsään, poimia ahomansikat. Talvella opettelin luistelemaan järven jäällä ja laskin mäkeä naapurin lasten kanssa.

Sitten opin lukemaan. Onneksi kylän maalaiskansakoululla oli pieni lainakirjasto, josta sain käsiini satukirjoja. Silloin niitä vielä kirjoitettiin: Päivikin taru, Mestaritontun seikkailut, Tähtihelmi, Satusaaren haltijat, Pieni merenneito. Jo nimet olivat kiehtovia, ja jännitystäkin niissä oli.

Nyt samat tarinat ja miljoona triljoonaa muuta löytyy useista palveluista joko äänikirjoina tai e-kirjoina.

Täytyy tunnustaa, että minusta ei ole tullut äänikirjojen ystävää. Iltaisin ne toimivat kuin nukahtamislääke. Käsitöitä tehdessä ne ovat kyllä hyvää seuraa.

Lukutavoissani ei ole tapahtunut muutosta lapsuuden jälkeen. Hyvä kirja kaappaa mukaansa, eikä sitä malta jättää käsistään, oli se sitten puhelimen näytölle kirjoitettu tai paperille painettu.

Kun yksi lapsenlapsistani innostui lukemaan painettuja kirjoja, tunsin suurta iloa.

Ovi avautui.

Hyvää lukuviikkoa 17.– 23.4.2023!