21
FORUM24
Torstai 14. helmikuuta 2019
Sillanpää tangotuomariksi
Seinäjoen Tangomarkkinoiden esikarsinnat alkavat lauantaina. Avauspaikkana on Kari Tapio Paalupaikka Pieksämäellä. Esikarsintoja on 11 paikkakunnalla. Oulussakin pääsee karsi-
F24
maan: 8. maaliskuuta Radisson Blu Hotelissa. Tämänvuotisten markkinoiden tuomaristossa nähdään tangokuningas Jari Sillanpää, kansanedustaja Kike Elomaa, Cat-Catista tuttu Katja Kätkä ja musiikkitoimittaja Tarja När-
hi. Puheenjohtajana on tangomarkkinoiden taiteellinen johtaja Martti Haapamäki. Yleisölle suunnatulla viihteellisellä esikarsintakiertueella ovat mukana tangokuningatar Maria Tyyster, Arto Nuotio ja tanssiorkesteri Sunset.
Kokkibändi saa TULIKASTEENSA Kokkinakin tunnettu Janne Pekkala on perustanut uuden bändin. Yhtye on nimeltään Kokki Janne & Lentävät Lautaset. Se laittaa tunnettuja kotimaisia kappaleita uuteen kuosiin rock`n`rollin ja rockabillyn merkeissä. Ensi viikon lauantaina vuo-
F24
rossa on ensimmäinen keikka Korvenkylän nuorisoseuran talossa, Korpirock Winter 2019 -tapahtumassa. Kokoonpanon muodostavat Janne Pekkala, laulu, Kai Benson Penttilä, rummut, Mikko Ville Moilanen, kitara, Mikko Taikina-aho, kitara, ja Raimo Kauppila, basso.
Kokki Janne & Lentävät Lautaset on treenannut aktiivisesti viime syksystä lähtien ja nyt on aika astua yleisön eteen.
Kuninkaallinen NOUSEE LAVALLE NEN NELO
Tänään torstaina The Voice of Finland -lavalle nousee vuoden 2006 tangokuningas Marko Lämsä. Hänen laulutaitonsa ei jää tähtivalmentajilta huomaamatta. Oululaistaustaisella Lämsällä on takanaan yli 2 000 keikkaa, joten esiintymiskokemusta löytyy vaikka muille jakaa. Tästä huolimatta siivet
F24
eivät ole vielä kunnolla auenneet. Se on se juttu, mitä täältä haen, että pääsen oikein kunnolla pöläyttämään kalliolta alas, hän perustelee osallistumistaan The Voice of Finlandiin (Nelonen ja Ruutu). Ystävänpäivän lähetyksessä muistetaan maanantain ja tiistain välisenä yönä poismennyttä tähtivalmentajaa Olli Lindholmia.
MT V3
Erkku mukana PUTOUKSESSA
Abdul Tuiskulla, Ansa Kynttilällä ja Afrobotilla suomalaiset ihastuttanut oulunsalolaislähtöinen vilkkusilmä Ernest ”Erkku” Lawson pukee Putouksen sinipaidan ylleen MTV3-kanavalla nyt neljättä kertaa. Viihdeohjelman tähdet julkistettiin tiistaina. Uuden tuotantokauden startti on lauantaina 16. maaliskuuta.
F24
Paraikaa Erkku seikkailee ympäri Suomen Putoillaan-komediakiertueella, jota hän houstaa toisen Putous-konkarin Roope Salmisen kanssa. Kaksikon show on Madetojan salissa Oulussa lauantaina 2. maaliskuuta. Salminen nähdään jälleen Putouksen juontajana.
HYVÄÄ VANHUSHOIVAA KAIKILLE, EI HARVOILLE Sunnuntaina 17.2. kello 15-17 Aleksinkulmassa. Mitkä ovat Vasemmiston avaimet vanhusten hyvään hoivaan? Tule kuulemaan ja keskustelemaan. Paikalla eduskunnan sosiaalija terveysvaliokunnan jäsen, kansanedustaja ja Vasemmiston eduskuntaryhmän puheenjohtaja Aino-Kaisa Pekonen, kansanedustajat Silvia Modig, Hanna Sarkkinen, Katja Hänninen ja europarlamentaarikko Merja Kyllönen sekä eduskuntavaaliehdokkaat Markku Eilola-Jokivirta, Heidi Haataja, Anne Huotari, Jouni Jussinniemi, Risto Kalliorinne, Ville Luotola, Carina Läntinen, Outi Pekkala ja Suvi Röntynen.
P OH JOI S-P OH JANMA A