Forum24 15.6.2010

Page 17

17

IHMISET & ILMIÖT

Tiistai 15. kesäkuuta 2010

Kerjäläisiä nyt vähemmän

MAIJA PYLVÄS

Rihkamakaupustelijoita on enemmän OULU Maija Pylväs maija.pylvas@forum24.fi

Jos kerjäläisillä tarkoitetaan rahaa anelevia Romanian romanialaisia, heitä ei tänä kesänä ole paljoa Oulun seudulla näkynyt. – Sen sijaan rihkamaa kauppaavia ulkomaalaisia on nyt ollut enemmän, ylikomisario Arto Autio Oulun poliisin valvonta- ja hälytysyksiköstä kertoo. Syynä kerjäläisten vähyyteen tänä vuonna on Aution mukaan tehokas valvonta. – Ehkä he eivät tänä kesänä ole tulleet tänne niin suurin joukoin, sillä viime vuonna puutuimme tehokkaasti kaikenlaiseen häirintään. – Kirjoitimme sakkoja ja häiritsevästä kaupankäynnistä pistimme säilöön. Ylikomisario kuitenkin huomauttaa, että perinteinen kerjääminen ei ole kiellettyä. – Toki meillä on omat epäilyksemme, että taustalla olisi organisoitua toimintaa.

Häirintään puututaan Aution mukaan kerjäläisasia on hyvin monisäikeinen asia. – Jos joku kohteliaasti kerjää, niin kerjätköön. Jos kuitenkin tullaan tielle ja estetään vapaa kulkeminen, se on häirintää ja siihen puututaan. Tästä Autio antaa esimerkin. Reilu kuukausi sitten joukko ulkomaalaisia rihkamakauppiaita ilmestyi

Katusoittajan, kerjäläisen ja rihkamakaupustelijan ero ei aina ole selvä. Kuvassa näkyvä katumuusikko soitti viime viikolla Oulun Kauppurienkadulla.

Jos joku kohteliaasti kerjää, niin kerjätköön. Arto Autio

Oulun keskustan, Haukiputaan ja Kempeleen Zeppeliinin parkkipaikan alueelle. Kauppiaiden käytös oli tungettelevaa, joten poliisi puuttui siihen. Erityisen haastavaa on kuitenkin nähdä, missä menee häirinnän raja. – Yleensä odotetaan, että joku tekee ilmoituksen. Ei poliisi lähde kaupungille arvuuttelemaan, onko joku

häiritsevää vai ei. Autio myös muistuttaa, että häirintää kohdattaessa apua voi pyytää hätänumerosta 112.

Kaupustelijat oleilevat siellä, missä kauppa käy. – Keskustoissa, markettien parkkipaikoilla, ostos-

keskusten alueella.., Autio luettelee. Suurin osa kauppiaista on Romanian romanialaisia, mutta myös muitakin kansallisuuksia on. Kerjäläisen, katusoittajan ja kaupustelijan ero ei aina kuitenkaan ole selvä. – Jos kyseessä on tavanomainen soittaja ja kyse on musiikista, se ei ole häirintää. Mutta jos ollaan soitti-

men kanssa rahakuppi käsissä, eikä osata oikeasti soittaa, niin sen voisi ajatella olevan häirintää. Tänä kesänä ilmoituksia häiriköistä on tehty alle kymmenen, joista suurinosa koskee kaupustelijoita. – Sitä ei tiedä, mitä kesä tuo tullessaan. Meidän tehtävä on kuitenkin varmistaa, ettei häirintää aiheudu, Autio sanoo.

Marja-Liisa Sutela, Oulu 1. Oulussa en ole romanikerjäläisiä nähnyt, mutta he ovat häpeätahra Euroopalle. EU:n pitäisi hoitaa tämä asia. 2. Ei kerjäämistä voida tehdä laittomaksi. Se pitäisi hoitaa muulla tavalla. 3. Jos he eivät ole Romanian romanialaisia, saatan antaakin rahaa. Hyville katusoittajille annan. 4. Ei tänä eikä viime kesänä, mutta kesällä 2008 kyllä.

Pekka Busk, Oulu 1. Minua eivät ole häirinneet, ei feissarit eikä romanialaiset. 2. Ei. 3. En. 4. Ei tänä kesänä, mutta jonkin verran edellisinä kesinä on.

Tapio Löytynoja, Oulu 1. Ei ainakaan vielä. 2. Ei, koska joillakin ei ole muuta mahdollisuutta. 3. Vähän riippuu omasta rahatilanteesta. 4. Ei ole häirinnyt, enkä ole nähnyt kaupustelijoita.

Ero ei ole aina selvä

MAIJA PYLVÄS

Mitä mieltä? 1. Onko kerjääminen ongelma Oulussa? 2. Pitäisikö kerjääminen kieltää? 3. Annatko rahaa kerjäläisille? 4. Ovatko rihkamakauppiaat häirinneet sinua?

Anni Heikkinen, Oulu 1. Ei. 2. Ei kokonaan. Ei minun mielestä siitä ole isoa haittaa tavallisille ihmisille. 3. En. 4. Olen nähnyt kaupustelijoita, mutta eivät he ole häirinneet.

Henna Uusipaikka, Oulu 1. En ole hirveästi nähnyt täällä kerjäläisiä. 2. Ei se kerjääminen minusta hyvä tapa ole, mutta pitääkö sitä mennä kokonaan kieltämään. 3. Hyville katusoittajille saatan antaa, kerjäläisille en. 4. Ei pahemmin. Jotain on saatettu kaupata, mutta ei ole tultu tyrkyttämään.


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.
Forum24 15.6.2010 by Forum24 - Issuu