Forssan Teatteri 2016-2017

Page 1

2016-2017

• VARIKSEN VELI • SORMET HUNAJAPURKISSA • RISTO RÄPPÄÄJÄ JA NELLI NUUDELIPÄÄ • LUKKOSULAA JA LUMPEENKUKKIA • MUSTAPUKUINEN NAINEN • AXEL JA EMILIET


S

inua odotetaan

Forssan Teatterissa katsomon tyhjän tuolin takana on iso joukko innostuneita, osaavia ihmisiä. He kaikki tekevät yhdessä työtä kutsuakseen Sinut istumaan tuohon tuoliin ja nauttimaan. Nauttimaan tarinoista, jotka koskettavat, hetkestä, jossa arki huolineen ja murheineen voi unohtua. Kaikki alkaa ohjelmiston luomisesta. Mietin minkälainen ihminen istuisi katsomon tyhjään tuoliin, mitä hän haluaisi teatterissa kokea. Draamaa, komediaa, farssia, satua… Kun ideat ohjelmistoon ovat löytyneet, lähtee se teatterin johtokunnalle käsiteltäväksi. Ohjelmiston valmistuttua ryhtyy ohjaaja työhönsä. Hän miettii, miten näytelmä tuotetaan meidän teatterissa, minkälaiset näyttämökuvat luodaan, miten näytelmä sovitetaan juuri meidän näyttämölle. Hän miettii roolituksen ja valitsee näyttelijät. Kun näyttelijät aloittavat tekstin työstämisen, tekevät myös lavastaja sekä äänestä ja valoista vastaavat työtään jo miettien, miten näytelmän maailma saadaan elämään näyttämöllä. Puvustaja alkaa suunnittelemaan, miltä henkilöt tulevat näyttämään tuossa maailmassa. Näyttämöllä tapahtuu, harjoitukset ovat hyvässä vauhdissa – mutta siinä ei ole vielä kaikki. Kahvilassa mietitään, mikä on illan menu – sekin sovitetaan sopivaksi näytelmän henkeen. Työvuorot sovitaan niin kahvioon kuin lipunmyyntiin ja koko tämän ajan näytelmää on jo markkinoitu, jotta Sinä tiedät, että me odotamme Sinua ja että Sinua odottaa tyhjä tuoli katsomossamme. Tervehtien Keijo Koskimies

Forssan Teatteriyhdistys ry:n puheenjohtaja


A iti minun siivet ei kanna! Veljekset Aulis ja Orvo asuvat äitinsä kanssa yksiössä. He odottavat, että elämä alkaisi tapahtua. Naapurin nuoripari odottaa lasta. Talonmiehen rouva siivoaa ja odottaa, että hänen miehensä alkaisi puhua. Sirkku Peltolan Variksen veli kertoo välitilasta, johon elämä joskus meidät heittää. Kun olisi lähdettävä uuteen suuntaan, mutta päämäärä on hakusessa. Kaikilla on halu kohti toista ihmistä, kohti kati kirj tarkoitusta. Variksen veljessä on hiljaista huumoria, vaikka sen pohjavire on traaginen. Minua innostaa Sirkku Peltolan lakonisen vivahteikas suomen kieli, se synnyttää runsaan kuvaston. Lempityylilajini on tragikomiikka, ja sitä Variksen veli mitä suurimmassa määrin on. Innostavaa on lähteä työryhmän kanssa sille retkelle, mille näytelmän henkilöt meidät vievät. "Uskon kuitenkin edelleen, että meidän kaikkien kohdalle on varattu jotain parempaa." Niin uskon minäkin, Kati Outinen

Ohjaaja


Ohjaus: Kati Outinen

ENSI-ILTA 15.10.2016 klo 19


"Olen varma siitä, että meidän kaikkien kohdalle on varattu jotain parempaa – ja enemmän!"

ESITYKSET: la 15.10. klo 19 (ensi-ilta) ke 19.10. klo 19 su 23.10. klo 14 pe 28.10. klo 19 la 29.10. klo 19

Variksen veli on mustaa komediaa, hauska ja surullinen fantasia arjen oudosta maailmasta. Se kertoo marginaalijoukosta, b-luokan kansalaisista, jotka syntyivät tähän outoon maailmaan olettaen, että heitä varten on varattuna jotain parempaa – ja enemmän.

su 30.10. klo 16 ke 2.11. klo 19 su 6.11. klo 14 pe 11.11. klo 19 la 12.11. klo 19 ke 16.11. klo 19

Nämä ihmiset ovat metsästä kotoisin, juuristaan repäistyjä kuin kitukasvuiset, vinoon kumartuvat kuuset. Yhtä vähän kuin puu he ymmärtävät pahoinvointinsa syytä.

to 17.11. klo 19

Variksen Veli on kertomus maalta kaupunkilähiöön muuttavasta perheestä, äidistä ja hänen kahdesta aikuisesta pojastaan. Näytelmä alkaa tilanteesta, jossa muuttolaatikot ovat vielä avaamatta. Tunnelma on hämmentynyt, kuin tavarakin häpeäisi oudossa tilassa. Kerrostalossa eletään kennoelämää, jossa kaikki odottavat kiihkeästi jotakin, yksi vauvaa, yksi parkettia, yksi arpajaisvoittoa, yksi työtä, yksi naista, yksi hurmiota ja jokainen hämärää täyttymystä, onnellista elämää. Mutta nurkan takana odottaa jotain muuta... (Sirkku Peltola)

su 27.11. klo 14

Käsikirjoitus: Sirkku Peltola Ohjaus: Kati Outinen Oikeudet: Sunklo

pe 18.11. klo 19 pe 25.11. klo 19 la 26.11. klo 19 ke 30.11. klo 19 to 1.12. klo 19 pe 2.12. klo 19 ti 6.12. klo 14 la 10.12. klo 19 su 11.12. klo 14 ke 14.12. klo 19 pe 16.12. klo 19 la 17.12. klo 19

Liput: Aikuiset 20 € Eläkeläiset/opiskelijat/lapset 18 € Ryhmälippu 15 € Koko esitys 1890 €

VARAA LIPPUS I HETI!


"Ylimainostettu juttu koko rakkaus, imelä ja eltaantunut. Miksei ihminen saa olla mitä on, miksi pitää liisteröidä itsensä muiden ihmisten odotuksiin. Mitä minä olen velkaa kenellekään, minä lähden helvettiin huomispäivänä jos niikseen tulee ja ikinä ette näe vilaustakaan minusta…”

A

– Kauko

TA L I I S EN .2016 1.10 19 klo


Kauko oli menestyvä näyttelijä, kunnes romahti kesken esityksen. Nyt hän on päättänyt tehdä lopullisen irtioton, keksiä tappavan sairauden ja lavastaa kuolemansa. Silloin hänen elämäänsä ilmestyy ex-naisystävä Eeva, toimittaja joka haluaa tehdä hänestä radioohjelman. Vanhan suhteen virittyessä uudelleen sotkeutuvat Kauko ja Eeva valheiden, syytösten, muistojen ja haaveiden verkkoon, josta on päivä päivältä yhä vaikeampi päästä irti. Kari Heiskasen pisteliäs komedia sivaltaa kuolemaa pakenevia, nuoria naisia jahtaavia keski-ikäisiä miehiä, mutta ei säästä naisiakaan. Se tarjoaa kaksi herkullista roolia, kipakkaa ja hauskaa sanailua, sekä koskettavaakin pohdintaa ajasta, kuolemasta ja rakkaudesta. "Kari Heiskasen komediateksti porautuu armottomasti ja mustaa huumoria pursuten yhden ihmissuhteen ryteikköön ja ottaa tiukan niskalenkin nykypäivän ihmisen kuolemanpelosta." Maria Säkö, HS

Käsikirjoitus: Kari Heiskanen Ohjaus: Kirsi Lindholm Oikeudet: NDC

ESITYKSET: la 1.10. ke 5.10. pe 7.10. la 8.10. su 9.10. ke 12.10. su 16.10. ke 26.10. to 27.10. su 30.10. pe 4.11. la 5.11. ke 9.11. su 13.11. ke 23.11. la 3.12. su 4.12. ke 7.12. pe 9.12.

klo 19 (ensi-ilta) klo 19 klo 19 klo 19 klo 14 klo 19 klo 19 klo 19 klo 19 klo 14 klo 19 klo 14 klo 19 klo 14 klo 19 klo 19 klo 14 klo 19 klo 19

Liput: Aikuiset 20 € Eläkeläiset/opiskelijat 18 € Koko esitys 525 € (30 lippua)

VARAA LIPPUS I HETI!


Uusia

juttuja stand up -klubi

Stand up -klubi, jossa kokeneet ammattikoomikot testaavat uusia ideoitaan yleisön edessä. Juttujen taso on hyvin vaihteleva, mutta show on takuuvarmasti hauska ja erilainen. Illan esiintyjiä ei kerrota etukäteen, joten yllätyksiä on luvassa. Showssa on mukana 4-5 huippukoomikkoa. Iltaa isännöi Jussi Simola. Lippujen hinta 8 €.

ESITYSPÄIVÄT:

ti 6.9. klo 19 ti 4.10. klo 19 ti 8.11. klo 19


Lip K-1 ut 5 16 €

Forssan Teatterissa on tarjolla oiva mahdollisuus nähdä taikuuden ammattilainen työssään lähietäisyydeltä.

PikkuSpotin studioteatterissa tarjoutuu tilaisuus kokea harvinainen tunti korkealuokkaisen taikuuden parissa, jossa nähdään toinen toistaan ällistyttävämpiä alan viimeisimpiä uutuuksia sekä myös taikuuden klassikoita nykypäivään päivitettyinä. Timo Kulmakon ohjelma tarjoaa magiikan lomassa myös verbaalista hauskuutta ja huumoria ovelasti esitysnumeroihin kytkettyinä. Tuletpa yksin, kaksin tai pienessä yritys- tai kaveriryhmässä, niin viihdyttävä ilta on luvassa.

a

Kesto 65 minuuttia non stop. ESITYSPÄIVÄT: ti 13.9. klo 19 ti 27.9. klo 19 ti 11.10. klo 19

Lahjaksi teatteria! Isälle, äidille, mummille, ukille, kenelle tahansa syntymäpäivälahjaksi tai pukin konttiin. Lahjakortti Forssan Teatteriin on toivelahja! Lahjakortin voit ostaa haluamallesi summalle. Tätä rahamäärää vastaan lahjakortin saaja voi lunastaa teatterilippuja kaikkiin Forssan Teatterin näytelmiin. Lahjakortti on voimassa vuoden ostopäivästä. Lahjakortin voit lunastaa teatterin toimistosta tai soittamalla 040 569 6897 tai 050 303 2462.


”Elämä ei ole hassumpaa, kun saa Rauhan kanssa asustaa ja rumpuja reilusti paukuttaa, ei hassumpaa, ei hassumpaa”

ENSI-ILTA

21.1.2017 klo 19


Risto Räppääjän täti Rauha kirjoittaa alakerran Lennartille rakkauskirjeen, joka epähuomiossa päätyy Perhosen perheen 10-vuotiaalle tyttärelle Nellille. Ristolla on täysi työ uskotella, ettei hän ole kirjoittanut imelää viestiä Nuudelipääksi kutsumalleen uudelle naapurille. Kaikenlaisten tapahtumien jälkeen kaikki päättyy kuitenkin onnellisesti: Risto ja Nuudelipää ystävystyvät ja Lennart ja Rauha saavat toisensa.

ESITYKSET:

Valtavan suosion saavuttaneen Risto Räppääjän seikkailut sopivat kaikenikäisille lapsille ja miksei myös vanhemmillekin.

Käsikirjoitus: Sinikka ja Tiina Nopola Tunnussävelmä: Iiro Rantala Ohjaus: Kirsi Lindholm Oikeudet: NDC Liput: Aikuiset 15 € Lapset 12 € Ryhmälippu 10 € Koko esitys 1450 €

la 21.1.

klo 18 (ensi-ilta)

ke 25.1.

klo 18

la 28.1.

klo 18

su 29.1.

klo 14

ke 1.2.

klo 18

su 5.2.

klo 14

ke 8.2.

klo 18

su 12.2.

klo 14

pe 1 7.2.

klo 18

su 19.2.

klo 14

ke 22.2. klo 18 pe 24.2. klo 18 ke 1.3.

klo 18

pe 3.3.

klo 18

su 5.3.

klo 14

ke 8.3.

klo 18

su 19.3.

klo 14

ke 22.3.

klo 18

ke 29.3. klo 18 pe 31.3.

klo 18

ke 12.4.

klo 18

su 16.4.

klo 14 VARAA LIPPUS I HETI!


Huam!Täsä näytelmäs ei juara viina eikä olla ilkitemul kite. Kukka ei myäskä kettä lyä - vaik syyt olis ja miäl te kis.”

...mutta miltä tämä kuulostaa vorssalaisittain? Tule ja ota siitä selvää keväällä 2017!

Ensi-ilta 18.3.2017 klo 19 Näytelmä on kertomus Skytölän veljeksistä, jotka alkavat pitää kännykän kytkynä saamaansa sekatavarakauppaa. Lyhyen olemassaolonsa aikana kaupassa käy vain kaksi asiakasta, rollaattorilla liikkuva mummo Sepe Susi ja iltapäivälehtien riepottelema julkkis Maria del Monte.


Heli Laaksosen runot ovat pullollaan lämminhenkistä huumoria ja hauskoja oivalluksia tutuista asioista. Niitä katsellaan hieman uudesta vinkkelistä niin, että arkipäiväiseen elämäämme tulee lisää ulottuvuuksia, joita eivät totutut rajat kahlitse. Tällainen on myös Laaksosen näytelmä. Näytelmän tehot perustuvat ennen muuta hauskaan sanailuun ja sympaattiseen tunnelmaan.

ESITYKSET: la 18.3. klo 19 (ensi-ilta) la 25.3. klo 19 su 26.3. klo 14 su 2.4. klo 14 ke 5.4. klo 19 pe 7.4. klo 19 la 8.4. klo 19

su 16.4. ke 19.4. pe 21.4. su 23.4. ke 26.4. pe 28.4. su 30.4.

klo 14 klo 19 klo 19 klo 14 klo 19 klo 19 klo 14

Käsikirjoitus: Heli Laaksonen Käännös: Tarja Lintula ja työryhmä Ohjaus: Mikko Rantala Oikeudet: NDC Liput: Aikuiset 20 € Eläkeläiset/opiskelijat/lapset 18 € Ryhmälippu 15 € Koko esitys 1890 €

VARAA LIPPUS I HETI!


Mustapukuinen nainen ensi-ilta 1.4.2017 klo 19

Käsikirjoitus: Stephen Mallatratt Suomennos: Marja Alopaeus Ohjaus: Kirsi Lindholm Oikeudet: NDC


Selkäpiitä karmivaa jännitystä! Kätkettyjä salaisuuksia!

Näytelmän alussa vanha Arthur Kipps pyytää näyttelijää opastamaan häntä tarinan kertomisessa. Hän haluaa kertoa nuorena kokemistaan karmivista tapahtumista. Teatterin taika tempaisee mukaansa myös aluksi esittäjäntaidoistaan epävarman Kippsin.

ESITYKSET:

Arthur Kippsin tarina alkaa kun hän nuorena asianajajana lähtee kuolleen asiakkaansa, rouva Drablowin, hautajaisiin syrjäseudulle. Kipps kohtaa hautajaisissa mustiin pukeutuneen naisen, mutta ihmettelee miksi paikalliset järkyttyvät perinpohjin kuullessaan tästä kohtaamisesta. Kukaan ei myöskään ole halukas tulemaan Kippsin kanssa kuolleen asiakkaan tiluksille. Mikä mysteeri Rouva Drablowiin ja mustapukuiseen naiseen liittyy?

ti 18.4. klo 19

Susan Hillin kauhuromaaniin The Woman in Black perustuva näytelmä on mukaansatempaavin ja yllätyksellisin kauhutarina, mikä teatterissa on koskaan nähty. Tätä maailmankuulua näytelmää on esitetty Lontoossa jo 25 vuotta, ja siellä sen on nähnyt jo yli 7 miljoonaa katsojaa.

la 1.4. klo 19 (ensi-ilta) to 6.4. klo 19 ti 11.4. klo 19 to 13.4. klo 19 to 2 0.4. klo 19 la 22.4. klo 19 su 23.4. klo 18 ti 25.4. klo 19 to 27.4. klo 19 ke 3.5. klo 19 to 4.5. klo 19 pe 5.5. klo 19 ke 10.5. klo 19 pe 12.5. klo 19 la 13.5. klo 19

Liput: Aikuiset 20 €, Eläkeläiset/opiskelijat 18 €, koko esitys 525 € (30 paikkaa)

VARAA LIPPUS I HETI!


Honi soit qui mal Y pense


“Tulin näille seuduille vajain taskuin. Lompakossani oli vain aloitteellisuuteni, tietoni ja palava työhaluni.”

1867 syksyllä Axel Wilhelm Wahren palaa Euroopasta taas kerran kotiin Forssaan. Suuret nälkävuodet koettelevat hänen uutta kotimaataan Suomea, mutta perhe-elämä kukoistaa lastenlasten muodossa. Tulevan suurliike- ja teollisuusmiehen arki on värikästä, uutta luovaa ja vaativaa. Sisar Emilie Tukholmasta on tullut vierailulle, josta arki saa lisäväriä. Axelin elämän jokaisesta viikosta voisi kirjoittaa näytelmän. Olen kirjoittanut Forssan Teatterille tarinan muutamasta syksyisestä päivästä 150 vuotta sitten ja olen kokenut ne työntäyteisyydestään huolimatta erittäin kiehtoviksi.

Käsikirjoittaja ja ohjaaja Pertti Munck

Noista ajoista alkoi Forssan tunnettavuus sekä Suomen suurruhtinaskunnassa että laajasti Wahrenin hyvin tuntemassa Euroopassa. Silloin kirjoitettiin merkittävä osa suomalaista tekstiilihistoriaa ja Wahrenin suvun vaiheita, jota vivahdutti voimakkaasti myös rouva Emilie Wahren os Klebek.

Tällä näytelmällä Forssan Teatteri juhlistaa 100–vuotiasta Suomea.

Huom! Liput varattavissa ainoastaan ennakkoon: 050 303 2462


Näköhyvinvointia Kirkassilmästä Sinulle! • Näöntutkimus • Piilolinssitutkimus • Näkökenttätutkimus • Kuivasilmäisyystutkimus

Pankki- ja vakuutuspalvelut yhdessä. op.fi/keskita

Varaa aikasi optikolle tai silmälääkärille 0207 698 950

Tuoteostoista Forssa. Kartanonkatu 4, 30100

www.kirkassilma.fi

KAIKENKOKOISTEN NAISTEN ALUSASULIIKE

-20%

tällä kupongilla

KEILAILU ON ON KUNNON KUNNON KEILAILU VIIHDETTÄ! VIIHDETTÄ!

KEILAILU ON KU FORSSAN KEILAHALLI FORSSAN KEILAHALLI WAHRENINKATU 11 WAHRENINKATU 11

www.bowling4you.fi www.bowling4you.fi

Säästöpankinkatu 2, 30100 Forssa, p. 03 422 2317 info@liivikeskus.fi

www.liivikeskus.fi

VIIHDETTÄ

PUH. (03) 422 6262 PUH. (03) 422 6262

WAHRENINKATU 11

www.bowling4you.fi www.rintaliivi.com

FORSSAN KEILAHAL

PUH. (03) 422 6262

FORSSAN KEILAHALLI WAHRENINKATU 11, PUH. (03) 422 6262


Suomi

3

400-500 g (7,98-9,98/kg) myös UUTUUS lime-Korianteri Ilman korttia 6,19 rs (12,38-15,48/kg)

1

29

99 rS

hK VIlJApORSAAn KASSlERpIhVI 450 g tai Kariniemen KAnAnpOJAn FIlEEpIhVI 260-320 g

Täältä se 695 695 teatterikin sapuskansa 99 99 99 00 2 hakee 1 2 1 K-ruokamestarin lIhAISAMMAT pORSAAn gRIllIRIbSIT

K-ruokamestarin ISännänpIhVIT porsaan kasslerista n. 250 g/kpl

VIhREä pARSA 500 g (3,99/kg) Unkari

NIppU

kg

JUMbO hERKKUSIEnI hollanti

kg

(7,41-12,82/kg)

kg

SpRITE zERO tai FAnTA lEMOn 0,5 l (1,60/l) sis. pantin 0,20

plo

ASSA pE-SU 20.-22.5.2016, toisin mainita

Yksittäin 3,99 rs (8,87-15,35/kg

Wursti ExTRApAlVIlEIKKElEET 300-400 g (7,48-9,97)

pkT

kg

lÄ erYl tYS! P u

Museokortti • museot.fi

libero HoUSUVAIpAT

+ 20 ensimmäiselle Fisher price kirja ja lelu kAUpAN pÄÄllE

7

Kaverin kanssa pääset mukavasti alkuun. Ä -ikäistä yhden er+55 Tällä kupongilla kaksi Tuore hinnalla ryhmäliikuntatunnille. 3 rs RUOdOTOn Tutustu Liikuntalukkariimme osoitteessa lOhIFIlEE www.vkfysio.fi, valitse tunti ja kutsu kaveri vakuumi, norja raj. 2 pkt/tal kg mukaan.

10€

1295

-26%

Tervetuloa uudet jaevanhat rÄ liikkujat, nyt on hyvä ikä aloittaa jotain uutta! Tuore KOKOnAInEn nIERIä

lo

nan i n u k i i l Jaettu

Ilman korttia 4,09 pkt (10,23-13,63/kg)

Ruotsi kasvatettu

Kartanonkatu 11, 30100 Forssa Palvelemme ark. 7-21, la 8-20, su 11-18 www.k-supermarket.fi/forssa Kartanonkatu 11, 30100 Forssa

pkT raj. 2 pkt/tal

LÖYDÄ LIIKUNNAN ILO!€ S

1€

kpl

KURKKU

-35%

SuP er

650 ml (1,54/l) raj. 2 kpl/tal

Kariniemen KAnAnpOJAn OhUEn OhUET FIlEEpIhVIT

S lÄtY ! Yl

Viennetta JääTElöKAKKU

Pe klo 15-2

S! tY

herkut kotikatsomoon

SuPerYl1lÄ

Voimassa 31.12.2016 asti

n!

ertaine k n i s 95 k a on k

11

kg


KORUT ARKEEN JA JUHLAAN KÄSITYÖNÄ OMASTA PAJASTA

WWW.HANNUNKELLO.COM Ryhmille ennakkovaraajan etuna:

-10 % -15 %

10–20 hlön seurueet

Tervetuloa nautintojen näyttämölle Teatterielämyksen kruunaa herkullinen illallinen.

Kauppakatu 2, Forssa • www.martina.fi Avoinna teatterikaudella ma–ti 11–21, ke 11–21, to 11–21, pe ja la 11–23, su 12–20.30

21–30 hlön seurueet

-20 %

yli 30 hlön seurueet Etu on voimassa, kun varaus tehdään vähintään 5 päivää ennen näytöstä. Edun saa mikäli koko seurueen tilaukset maksetaan samalla laskulla. Etu ei koske alkoholituotteita.


Jokioisten Leivän Tehtaanmyymälä ja kahvila

Leivänkuja 1 (Leenankuja 1), Jokioinen p. 03 424 1029. Avoinna ma-pe 6-17, la 8-14

Aamiainen arkisin klo 6-9 Lounas klo 11.00-12.30

Forssan myymälä-kahvila Sibeliuksenkatu 1, Forssa p. 050 384 9728. Avoinna ma-pe 7-17, la 8-14 Keitto-ja salaattilounas arkisin 10:00-14:00

Jokioisten Leipä – maun verran parempi.

www.jokioistenleipa.fi

Jokioisten

juusto- ja viinijuhlat

27.8. Jokioisten juusto- ja viinijuhla Kartanonpuisto, Jokioinen www.kartanonmeijeri.fi

Viihdeuimala Vesihelmi

Rentoudu, kuntoile, herkuttele... AVOINNA

ma, ke, pe 6-21 ti, to 10-21 la 10-18 su 12-18 Eteläinen Puistokatu 2, 30420 Forssa Puh. (03) 41 41 5640

EDULLISET HINNAT

Aikuiset 9e Lapset (4-14v.) 6e Perhelippu 20e

(2 aik. + 1 lapsi, seur. 5e/ lapsi)


I

nfo LIPPUMYYMÄLÄ Teatterin toimisto palvelee asiakkaita Torikatu 8. keskiviikkoisin ja torstaisin kello 14-17, lauantaisin 10-13. Lippuja voi varata soittamalla 040 569 6897 tai 050 303 2462 www.forssanteatteri.fi

KÄYNTIOSOITE

LIPPUJEN VAHVISTAMINEN JA LUNASTAMINEN Yksittäisten lippujen lunastaminen 30 minuuttia ennen esityksen alkua. Ryhmävarauksien vahvistaminen ja lunastaminen vähintään kolme viikkoa ennen. Postitse lähetettävistä lipuista peritään 10 €:n toimitusmaksu.

Torikatu 8, 30100 Forssa. PikkuSpotti, käynti teatteritalon takapuolelta.

Teatteri ei lunasta takaisin jo lunastettuja lippuja.

YRITYS- JA RYHMÄMYYNTI

Lippujen hinnat ovat mainittu näytelmien yhteyksissä.

040 569 6897 tai 050 3032462. teatteri@forssanteatteri.fi

MAKSUVÄLINEET Lippukassalla käy maksuvälineinä käteisen lisäksi Visa Electron sekä pankki- ja luottokortit (Lukuunottamatta American express), teatterin lahjakortit, Smartum-, Virikesetelit, Ticket mind&body -kortit ja -setelit ja Tyky-online.

LIPPUJEN HINNAT

LAHJAKORTTI Lahjakortin summan voi määritellä itse. Tiedustele lahjakorttia toimistostamme tai soita 040 569 6897 tai 050 3032462.

PYSÄKÖINTI Teatterin edessä on tori, jota voi käyttää paikoitukseen torin ollessa suljettu.

RYHMÄLIPUT

FORCE MAJURE

Teatterin ryhmälipun alaraja on 30 henkilöä. Ryhmänvetäjä ja kuljettaja veloituksetta ryhmän mukana. Ryhmälippujen hinnat mainittu näytelmien yhteyksissä.

Näytäntö peruutetaan vain ylivoimaisen esteen sattuessa. Tällöin asiakkaalle palautetaan vain lipun hinta lunastettua pääsylippua vastaan.


I

nfo NAULAKKOMAKSU

PUKUVUOKRAUS

Naulakkomaksu on vapaaehtoinen. Tuotto käytetään teatterin toiminnan edistämiseen.

040 569 6897, teatteri@forssanteatteri.fi

RAVINTOLAPALVELUT Teatterin ravintola palvelee tuntia ennen esitystä ja väliajalla. Väliaikatarjoilun varaukset 040 4141 515, teatteri@forssanteatteri.fi

Teatterin pääkatsomossa on invalidihissi. Yhteen näytökseen voidaan järjestää noin 8 rullatuolipaikkaa ennakkovarauksella. Huom. PikkuSpotti ei sovellu liikuntaesteisille.

ESITETILAUKSET JA OSOITTEENMUUTOKSET

Tilaa uutiskirjeemme teatterin sivuilta www.forssanteatteri.fi

ESTEETTÖMYYS

teatteri@forssanteatteri.fi

ILMAN IDEAA EI SYNNY MITÄÄN Meillä MAK Mediassa on ihmisiä, joille ideoiminen on luontaista. Mainostoimistossamme ideoiminen on jatkuvaa. Ideoimme kuvia, ulkoasuja, esitteitä, kotisivuja, logoja, lehtiä, ilmoituksia, liikkuvaa kuvaa, ääniä, kokonaisia markkinointikampanjoita ja brändejä.

www.makmedia.fi


N

autinnollisia teatterihetkiä Tilaa väliaikatarjoulu ennakkoon. Tilaukset arkisin kello 12-16. Lauantain ja sunnuntain varaukset ja tiedustelut perjantaina kello 18 mennessä. teatteri@forssanteatteri.fi tai 040 4141 515 www.forssanteatteri.fi

s, onotu j ä t l ä V tilaa lu atarjoi k i a i l ä v koon. ennak

www.forssanteatteri.fi


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.