Europörssi 6/2015

Page 42

UUTISET

Erkko Näppi Oy valitsi Maskin Mekanon Yli 50 vuotta alalla toiminut Eurajoelta kotoisin oleva Erkko Näppi Oy uudistaa kalustoaan ja jatkaa eteenpäin hyvillä tulevaisuuden näkymillä. Yrityksen viimeisin hankinta, sähkökäyttöinen Maskin Mekano Ls 1203 -kolmitasoseulontalaitos tuo selkeää kilpailukykyä toimintaan energiataloudellaan ja edullisilla ylläpitokustannuksillaan.

E

rkko Näppi aloitti taipaleensa alalla vuonna 1962 ajamalla ja myymällä soraa yhdellä 2-akselisella autolla. Soramurskaus tuli mukaan kuvioihin 1972 ja siitä kymmenen vuoden kuluttua yritys siirtyi nykyiseen toimipaikkaansa Eurajoen ja Rauman rajalle, jossa toiminta on kasvanut nykyiseen 400 000 tonnin vuosituotantoon sisältäen kaikenlaisia kalliomurskeita ja sepeleitä. – Meillä on 12 henkilön ammattitaitoinen henkilökunta ja tavaraa toimitetaan pääsääntöisesti Satakunnan alueelle viidellä kasettiyhdistelmällä, joista neljä on uusia 76 tonnin yhdistelmiä. Murskaamolla ta-

varaa liikuttaa lisäksi neljä Volvon pyöräkuormaajaa, kertoo yrityksen toimitusjohtaja Teijo Näppi. – Tuotantomäärien ja vakiotoimitusten ollessa melko suuria tuli eteen uuden seulan hankinta. Pitkän harkinnan jälkeen päädyimme Maskin Mekano Ls 1203 -kolmitasoseulontalaitokseen, jonka sähkökäyttöisenä vakuutettiin olevan käyttö- ja huoltokustannuksiltaan perinteistä dieselkäyttöistä laitosta huomattavasti edullisempi ja lisäksi toimintavarma. – Onneksi myyjänä toimineen Wear Profs Oy:n pojat saivat minut vakuuttuneeksi, sillä jo nyt viikon kokemuksen perusteella näyttää,

KATSO AINA ENNEN KUIN ALOITAT!

että energiankulutus on noin 90 % alhaisempi verrattuna vanhaan seulaan ja seulontatuottokin on ollut 15% parempi, jatkaa Teijo Näppi. Koneen siirto- ja seulontakuntoon laittaminenkin on hyvin yksinkertainen toimenpide, kuljettimet taittelee 10 minuutissa. – Tietenkin tärkeää osaa seulontalaitoksessa näyttelee yksinkertainen huolto ja nopea kulutusosien vaihto. Näissäkin asioissa tullaan säästämään vuositasolla useiden työpäivien verran aikaa, lopettelee Teijo haastattelun ja lähtee täyttämään asiakkaan peräkärryä pihasepelillä. n

Erkko Näppi Oy:n Teijo Näppi (vas.) kiittelee sähkötoimisen Maskin Mekano Ls 1203 -kolmitasoseulontalaitoksen energiataloutta. – Jo viikon kokemuksen perusteella näyttää, että energiankulutus on noin 90 % alhaisempi verrattuna vanhaan seulaan ja seulontatuottokin on ollut 15% parempi. Kuvassa myös koneen myyneet Wear Profs Oy:n Jorma Manninen ja Jukka Lehtonen.

INFO Erkko Näppi Oy Teijo Näppi, puh. 0500 830 361 www.erkkonappi.fi Wear Profs Oy puh. 040 724 8008, puh. 040 728 4008 www.kulutusosat.com

Soran ja MurSkeen

SEULONTAA Kuljetusliike J.Valkama Pirkanmaa/ympäristö 0400 231 606

Käytettyjä laitteita

laidasta laitaan

Jurvalankuja 46 54530 Luumäki

42

www.europorssi.com 6/2015

95 55 y.fi 0 52 kkto 0 05 fo@ in

Autojen - Koneiden - Laitteiden

Välitysmyynti okaupalla Nettihuut alisointi Kankaanpäänre pinen im T:mi Matti R www.kankaanpaanrealisointi.fi

044 3402 860 | matti.rimpinen@kankaanpaanrealisointi.fi

CAT, KOMATSU, VOLVO, EUCLID, CASE käytetyt OSAT www.malmiconsulting.com Riku 040 558 8242 Janne 040 328 9027


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.