1 minute read

Loukkalahti voitti Murcian katukympin

Kaakkois-Espanjassa ihasteltiin raaseporilaista rivakkuutta, kun Vilho Loukkalahti juoksi Murcian maratonin yhteydessä järjestetyn 10 kilometrin katujuoksun voittoon. Karjaalainen kestävyyskinttu pysäytti kellot aikaan 30.50, joka on naseva noteeraus. Viime vuonna vain viisi suomalaista rullasi katukympillä vikkelämmin.

-Suurin tarkoitus tällä kisalla oli valmistautua Barcelonan maratonille maaliskuun puolivälissä. Tämä oli ensimmäinen iso kansainvälinen juoksukilpailuni ulkomailla ja kun tuhannen osallistujan startissa soitettiin kovaa rokkia, niin siinä oli kyllä fiilistä. En ihan tiennyt, mitä muilta voi odottaa, mutta kun karkasin heti alkukiihdy-

Tunnetta, kovaa peliä ja jännitystä

BK-46 kaatui saappaat

cup-finaalissa

(Raasepori) Miesten käsipallon Suomen cupin finaalissa vuodatettiin verta, hikeä ja kyyneleitä. BK-46:lle tuli itku pitkästä ilosta, kun kolme edellistä titteliä vieneet karjaalaiset kaatuivat kotihallissaan Cocksille lukemin 28-32 (14-14).

Helmikuinen välihuipennus tarjosi kauden tasokkainta ja viihdyttävintä peliä, eikä kiivas koitos jättänyt ketään 700 hengen yleisöstä kylmäksi.

-Oli tunnetta, kovia otteita, veren roisketta ja jännitystä. Saattaa olla, että tällaista nähdään seuraavan kerran vasta SM-liigan finaaleissa, BK-laituri Sebastian Säkkinen aprikoi.

-Molemmat joukkueet kamppailivat täysillä loppuun asti ja pistivät kaiken peliin. Tuntuu upealta päihittää päävastustajamme tällaisessa isossa ottelussa Karjaalla, missä on vaikea voittaa, Cocksin sentteri Davor Basaric tunnelmoi.

Ottelu lujitti uskoa

Tappiosta huolimatta ottelu lujitti pallokerhon uskoa kukkoilijoiden lyömiseen.

Kauden aiemmat kohtaamiset olivat kääntyneet selvästi Cocksin eduksi puolustus- ja maalivahtipelin petettyä. Puolustuksessa raadettiin nyt niska vääränä ja maalivahtitaisto tasoittui, vaikka Cocks sen veikin.

-Olen joukkueestani ylpeä. Taistelimme toistemme puolesta ja autoimme kaveria. Ei se ihan riittänyt, mutta tällä ilmeellä haastamme Cocksia jatkossakin. Maalivahtipelimme oli jo aiempaa parempaa, mutta jokunen koppi enemmän olisi auttanut. Sopiva torjunta sopivaan paikkaan voi kääntää peliä, valmentaja Andreas Rönnberg totesi.

-Olemme sarjan paras kontrausjoukkue, mutta tarvitsemme Cocksia vastaan vähän enemmän stoppeja, jotta pääsemme kontrauksissa kunnolla vauhtiin. On myös selvää, ettemme voi pummata kolmea seitsemän metrin heittoa ja hyviä kuuden metrin paikkoja tähän tapaan, jos aiomme voittaa tiukat pelit, hän jatkoi.

Selkä ei suoristunut

BK:n työsarka hankaloitui huomattavasti, kun jo ensimmäisessä hyökkäyksessä selkäänsä telonut Nico Rönnberg jätti vartin vaikeroinnin jälkeen leikin kesken. Sekään ei punavalkoisia lannistanut, vaan Cocksia piinattiin monipuolisesti yhdeksän metrin kaarelta, viivalta ja laidoista.

-Nico tekee paljon ratkaisuja ja kerää puolustuksen huomion. Kun hän ei ollut kentällä, niin BK:n peli virtasi vapaammin ja jouduimme huomioimaan useampia pelaajia, Basaric tuumi.

Jac Karlsson otti konkarikikat käyttöön ja intoutui rakentamaan peliä vanhaan viekkaaseen tyyliin. Miska Henriksson ja Oliver Nordlund eivät aristelleet ja Robin Sjöman toi penkiltä parketille patentoitua peuhaamistaan.

-Jac oli aktiivisempi ja vaikka Oliverin heittotarkkuus ei kohonnut korkeaksi, niin hän kuitenkin ajoi roh-

This article is from: