Page 5

Nro 69 Sunnuntaina syyskuun 8. pnä 2019 - 5 .

Välittömät toimenpiteet tarpeen

Liikuntaneuvonta aloitti Raaseporissa

Tukea ja työkaluja pysyvään arjen terveyteen (Raasepori) Raaseporin kaupungin uusi liikuntaneuvontapalvelu on aloittanut toimintansa. Maksuton liikuntaneuvonta tarjoaa yksilöllistä tukea ja työkaluja terveyden edistämiseen. Liikuntaneuvonnalle on järjestetty tilat Tammisaaresta osoitteessa Raaseporintie 5. -Liikuntaneuvoja auttaa aloittamaan liikkumisen turvallisesti. Lisäksi voimme keskustella yhdessä asiakkaan kanssa uni- ja ravitsemustottumuksista. Liikuntaneuvoja testaa, tukee ja ohjaa asiakasta pienin askelin pidemmällä aikavälillä. Tavoite on edistää hyvinvointia ja saavuttaa pysyvä tunne arjen terveydestä, liikunnanohjaaja Julia Salmela kertoo. Liikuntaneuvonta on tarkoitettu kaikille kuntalaisille, joilla on kohonnut sairastumisen riski, kuten esimerkiksi ylipainoa tai korkea verenpaine, sekä riski sairastua diabetekseen tai sydän- ja verisuonitauteihin. Liikuntaneuvonnasta saa myös vinkkejä liikunnan aloittamiseen ja myös sen lisäämiseen suositusten mukaiselle tasolle. Liikuntaneuvonta palvelee kaiken ikäisiä kuntalaisia lapsista ja nuorista ikäihmisiin. Neuvontaan voi varata ajan numerosta 019 289 2181

(Raasepori) Kaupunginhallitus kehottaa viranhaltijoita ryhtymään välittömiin toimenpiteisiin heikon taloudellisen tilanteen parantamiseksi. Kaupunginhallitus haluaa valmistelulta myös ehdotuksia toimintakustannusten vähentämiseksi. Taustalla on Raaseporin kaupungin puolivuotisraportti, jonka mukaan talouden alijäämä olisi kuluvana vuonna 8,1 miljoonaa euroa. Kaupunginhallitus merkitsi puolivuotisraportin tiedokseen ja ehdottaa kaupunginvaltuuston tekevän samoin. -Kaupungin kaikkea palvelutoimintaa koskeva palvelu-

Kuitukaista, kaapeli-tv ja maksukanavat

verkkoselvitys on käytännössä valmis ja se saadaan pian tiedoksi kaupunginvaltuustolle. Toivotaan, että sieltä löytyisi toimenpiteitä, kaupunginhallituksen puheenjohtaja Anders Walls (r) sanoo. Selvitys tarkastelee Raaseporin palvelutasoa ja se

Auton Päivä Bilens Dag la/lö 14.9. klo/kl. 10-14

maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin kello 8 ja 9 välillä. Liikuntaneuvontaan voi saada myös suosituksen lääkäriltä, sairaanhoitajalta tai fysioterapeutilta. Liikunta-

neuvonnassa asiakkaita palvelevat kaupungin liikunnanohjaajat Julia Salmela, Lisbet Strandberg ja Patrik Nyberg.

www.karjaanhammas.fi

PIRKKO GRÖNROOS KRISTINE MIKELSONE LEENA MINKKINEN HARRI VAALAS, suukirurgi TUULA STARCK-SCHREIBER,

suuhygienisti Kauppiaankatu 11, Karjaa

(019) 231 033

Inkoon torilla / på Ingå torg

arbyviken run n n e t G Ordnas för 64 gången

nnarbyvikenin juok e G . su 64

eli henkilöautolla tai pakettiautolla tuotavat kuormat haitallisia vieraslajeja. Kaikki kasvien osat tulee pakata huolellisesti jätesäkkeihin. Traktorilla tai kuorma-autolla tuotavat nk. suurkuormat, ja kaikki yritysten tuomat vieraslajikuormat ovat edelleen maksullista sekajätettä. Lohjan, Porvoon ja Hangon jäteasemilla ei ole määrärajoituksia, muualla vastaanotetaan kerralla alle kahden kuutiometrin sekajäte-eriä.

S U A K K I E V TIPSET BK-46 jalkapallon ottelutulosten veikkaus 2019. Kohteena miesten edustusjoukkueen ottelut kolmosessa! BK-46 fotbolls match tippning 2019. I tippset tippar man herrlagets matchresultat i fotbollstrean! Veikkaukset/Tippat 30.8. (2-1) pisteet 4.9. (4-3) Fma BK-46 poäng HPS BK-46 EIF 2 Grönblom Etelä-Uusimaa 36 0 -3 3-1 ColorTeam 1 -1 31 1-1 Åminne Gård 23 2-1 1 -2 Lärkkulla 0 -2 22 3-1 Team Sportia Raseborg 1 - 2 20 BedRock 2 -1 Storfinnhova Gård 19 2 -3 2-2 Roth 2 -2 19 3-0 Taxi Holmqvist 19 2 -3 2-0 Raseborgs Bygg 1 -1 18 2-2 N3M Power 18 2-1 1 -3 Bokföring P-E Nyberg 17 1 -4 5-0 BK Oldies 17 2-2 2 -4 BK TL Raasepori 17 2 -1 1-2 OLDIES KW sal 1 -0 16 2-2 Laine 15 2-2 0 -4 Fma Fagerström 0 -3 15 4-0 KW köket 15 3-1 1 -3 Itar 2 -2 14 1-2 Socis 5-2 2 -2 14 Fma Grönblom 9 1-2 2 -2 BedRock 2 -2 8 1-2

sö/su

kl./klo

15.9.

12.00

Tenala sportplan / Tenholan urheilukenttä

Lindsbybacken/ Lindsbynmäki 10

Anmälningarna/ Ilmoittautumiset: På sportplan senast kl 11.00. Urheilukentällä viimeistään klo 11.00. Klasser/ 21,1 km H/M, D/N, H/M+45, H/M+55, motionärer/kuntosarja luokat: 7,2 km H/M, D/N, motionärer/ kuntosarja 7,2 km Gång/stavgång utan tid. Kävely/sauvakävely, ei ajanottoa. Deltagaravgift/Osallistumismaksu: 21,1 km 7,2 km

15 € ( JK 13 € ) 10 € ( JK 8 € )

Priser: 3 bästa i varje tävlingsklass. Bland deltagarna i motionsklasserna lottas det ut varupriser. Palkinnot: Kilpasarjassa palkitaan 3 parasta per sarja. Kuntosarjassa arvotaan tavarapalkintoja.

Vieraslajit voi hävittää maksutta Jätehuoltoyhtiö Rosk’n Rollin jäteasemat ovat alkaneet ottaa vastaan haitallisia vieraskasvilajeja kotitalouksilta maksutta. Haitalliset vieraskasvit kuuluvat sekajätteeseen, sillä ne menevät jätteenpolttoon. Sekajäte on tavallisesti maksullista, mutta haitallisten vieraskasvien kohdalla Rosk’n Roll on päättänyt tehdä poikkeuksen. Maksutta vastaanotetaan yhtiön toimialueen kotitalouksien tuomat pienkuormat,

Tervetuloa! Välkommen!

Autonäyttelyyn osallistujien ilmoittautumiset 11.9. mennessä. Utställningdeltagarnas anmälningar senast 11.9: 0400 405 007 Järj. AL Raaseporin osasto Arr. AF Raseborgs avdelning tai/eller aabergeilif@gmail.com

karjaanpuhelin.fi

Liikunnanohjaajat valmiina edistämään kuntalaisten terveyttä. Kuvassa vasemmalta Lisbet Strandberg, Patrik Nyberg ja Julia Salmela.

koskee mm. päiväkoteja ja kouluja ja terveysasemien sijoittamista. Kantavana teemana on ollut niin ikään jo vuosia kaupungille tarpeettomien kiinteistöjen myyminen ja toimintojen keskittäminen ensisijaisesti omiin rakennuksiin.

www.tenalaif.idrott.fi

Johan Råstedt 0400 971 822, j2rastedt@hotmail.com

~since 1994~

EIF fotbolls företagstips 2019. I tipset tippar företagen herrlagets matchresultat. Reglerna hittar du på: www.ekenasif.fi/fotboll/tipset

01 01 02 02 03 03 04 04 05 05 06 06 07 07 08 08 09 09 10 10 11 11 12 12 13 13 14 14 15 15 16 16 17 17 18 18 19 19 20 20 21 21 22 22 23 23 24 24 25 25 26 26 27 27 28 28 29 29 30 30 31 31 32 32 33 33 34 34 35 35 36 36 37 37 38 38 39 39 40 40 41 41 42 42 43 43 44 44 45 45 46 46 47 47 48 48 49 49 50 50

Roth Roth Wikströms Wikströms Busstrafik Busstrafik Trävaruhuset Trävaruhuset Speys Speys MR MR Media Media Lindholms städtjänst städtjänst Lindholms Toppen Toppen Ekenäs Gårdservice Ekenäs Gårdservice 13 Rätt Rätt 13 Hushörnan Hushörnan Silux Silux Ekenäs Bilhus Bilhus Ekenäs S. Nyholm Nyholm S. Klubblokalen Klubblokalen Aureus Aureus VN Plåtslageri Plåtslageri VN Se-Ka Se-Ka Eke-Marin Eke-Marin Simgo Oy Oy Ab Ab Simgo Azets Azets Raseborgs Raseborgs Express Express A. Berglund Berglund A. Arlette Arlette Ekenäs Ekenäs Sparbank Sparbank Tork Tek Tek Tork N3M N3M Calle Calle Lindfors Lindfors Kaunis Mieli Mieli Kaunis Sven Sven Löf Löf Motell Marine Motell Marine EIF Café Café EIF Lokal Lokal Tapiola Tapiola S. Heinämaa S. Heinämaa Sontags Glas Glas & & Bygg Bygg Sontags Byggi Byggi Ab Ab Oy Oy Kopparöl Kopparöl Ekenäs Bokföring Bokföring Ekenäs Jannes kräftor kräftor Jannes Ekovilla Ekovilla Rudus Rudus Eklås Eklås Rasmet Rasmet Ekenäs Energi Energi Ekenäs Reklamcenter Reklamcenter Byggaffär Byggaffär Lindqvist Lindqvist Auratherm Auratherm Höijers Höijers RBU RBU Karis Karis Järn Järn Ekenäs VVS VVS Ekenäs

Tippat Tippat FC KTP KTP -FC EIF EIF 2 2 -- 1 1

Poäng Poäng Totalt Totalt

2 2 -- 1 1 0 0 -- 1 1 1 -- 2 2 1 2 2 -- 1 1 1 1 -- 2 2 2 -- 1 1 2 2 -- 1 1 2 1 1 -- 1 1 3 -- 0 0 3 1 -- 3 3 1 2 2 -- 1 1 1 -- 1 1 1 1 -- 1 1 1 2 2 -- 2 2 1 0 1-0 1 -- 2 2 1 1 1 -- 1 1 1 2 1-2 2 -- 0 0 2 0 0 -- 0 0 1 3 1-3 0 -- 0 0 0 1 1 -- 2 2 1 1 -- 2 2 2 -- 1 1 2 2 2 -- 2 2 1 1 -- 2 2 1 -- 1 1 1 0 0 -- 0 0 1 1 -- 2 2 1 -- 2 2 1 1 1 -- 2 2 0 0 -- 0 0 0 -- 0 0 0 0 0 -- 0 0 1 1 -- 2 2 2 -- 3 3 2 3 -- 1 1 3 0 0 -- 0 0 2 -- 2 2 2 1 -- 3 3 1 0 0 -- 0 0 1 -- 1 1 1 3 -- 1 1 3 1 1 -- 3 3 0 0 -- 0 0 0 -- 0 0 0 1 1 -- 1 1 0 0 -- 0 0 0 -- 2 2 0

43 43 41 41 41 41 40 40 39 39 38 38 35 35 35 35 35 35 34 34 34 34 34 34 34 34 34 34 33 33 32 32 32 32 32 32 32 32 31 31 30 30 30 30 30 30 29 29 29 29 29 29 28 28 28 28 28 28 27 27 26 26 26 26 25 25 25 25 24 24 24 24 23 23 22 22 22 22 22 22 20 20 20 20 20 20 19 19 18 18 18 18 16 16 15 15 13 13 9 9

år/vuotta

ÖPPET HUS / AVOIMET OVET ons/ke 11.9. kl./klo 14-19

Bryggerigatan 13 Panimonkatu, Ekenäs 10600 Tammisaari

Representanter på plats / Edustajia paikalla: FYSIOTERAPEUTTI

Ergonomiska produkter/lösningar Ergonomiatuotteita/-ratkaisuja

Pedagogiska leksaker. Opettavaiset lelut.

Mätning av stödstrumpor m.m. Tukisukkien mittaus ym.

(kl./klo 14-17) Ortoser/ Ortooseja träningscykel/harjoituspolkulaite

-

%

på alla våra i lagervarande produkter. Kaikista varastossa olevista tuotteistamme. Gäller ej behandlingar, presentkort, Ei koske hoitoja, lahjakortteja.

BRYGGERIGÅRDEN

ANSSI ÖRRI förevisar/ esittelee: Armbike

Mokoa Shoes arbetsskor/ työkenkiä

Sittdynor, bolltäcken, olika spel. Gratis PROVA PÅ Istumatyynyjä, -timmar under hela pallopeittoja, veckan. Ilmaisia erilaisia pelejä. KOKEILUTUNTEJA koko

Bland alla våra besökare. Kaikkien kävijöiden kesken.

LOTTERI ARPAJAISET Huvudvinst / Päävoitto Presentkort till massage/ Lahjakortti hierontaan. Värde / arvo

100,-

Bjuder på näringsrik shot, te och sockerfri kladdkaka gjord på svarta bönor

viikon ajan. Se / katso raseborgsfysioterapi.fi

Vi delar ut tygkassar och reflexer (100 st.) Jaamme kangaskasseja ja heijastimia (100 kpl)

Vi bjuder på kaffe & kaka Kahvi- ja kakkutarjoilu Vi håller även öppet på Bryggeriet. Välkomna in!

Profile for Etelä-Uusimaa

EU 69 / 8.9.2019  

EU 69 / 8.9.2019  

Profile for etela