EU 83 / 26.10.2014 su

Page 13

Nro 83 Sunnuntaina lokakuun 26. pnä 2014 - 13 .

BK liukastui luolassa jos haluaa ajatella vain uhkakuvia, niin ei niitä näe, hän lausuu. EIF sai sarjanousustaan onnittelukirjeen Euroopan parlamentista asti, kun futisjätkä Olli Rehn lähetti terveisensä. -En tiedä millaisen arvon se täällä kotikonnuilla saa. Kaupunginjohtajalta ei ole onnitteluja tullut, Haglund sanoo.

Olosuhteet kuntoon Keskuskentän kunnostaminen on nostattanut tunteita ja varsinkin tekonurmihanke askarruttaa. IF Raseborgin yleisurheilijat ja Tammisaaren koululaiset toimisivat sijaiskärsijöinä. -Kyllä minunkin mielestäni pitäisi olla enemmän keskustelua seurojen ja koulujen välillä. Selvähän se on, ettei tekonurmi yleisurheilijoita palvele. Meidän ykkösvaihtoehto on uusi luonnonnurmi, mutta otamme vastaan sen mitä sieltä tulee, Haglund virkkoo. -Itse olen pohtinut sitä, että jos kerran uutta tehdään, niin miksi se tehdään vanhan päälle? Eikö tekonurmea voisi sijoittaa markkinakentälle, Mattfolk utelee. Investointiohjelmaan on merkitty 650.000 euroa maksava tekonurmi keskuskentälle, mutta se ehdotus menee vielä monen mankelin läpi ja voi muovautua miksi hyvänsä. Haglundin ja Mattfolkin mukaan jotain pitää tehdä, on se sitten luonnon- tai tekonurmi. -Täällä on 40 vuotta eletty samoissa olosuhteissa ja jos niitä nyt vihdoin kehitetään, niin tehdään se sitten saman tien kunnolla. Että voidaan olla seuraavat 40 vuotta iloisia, Mattfolk heittää. EIF on keskuskentällä kaupungin vuokralaisena eikä aina kovin tyytyväisenä sellaisena. -Terveystarkastus tuskin menisi läpi. Kyllä kaupungin tulisi pitää tilansa paremmassa kunnossa, Haglund toteaa. Ykköstä varten kentän olosuhteita tulisi remontoida muutenkin uuteen uskoon, vaikka kahden vuoden poikkeuslupa pahimman kiireen karistaa. Esimerkiksi valonheittimiä tuskin ensi kaudeksi tulee. Katsomomääräyksiin (vähintään 1.000 istumapaikkaa, joista 500 katettua) sen sijaan reagoidaan ja suunnitellaan pääkatsomolle katettua jatketta toiselle puolelle, ”Vainion lehtereille” asti. Mieli tekee myös aidoittaa kenttä samankorkuisilla lankuilla, jotka nyt Seminarieskolanin päädyssä ovat ja luoda vielä tiiviimpää tunnelmaa. Tämä tehtäisiin pitkälti talkootöillä. -Keskuskentästä saisi Suomen mittakaavassa hyvin halvalla tehtyä loistavan futispyhätön. 800 katsojaa tuntuu siellä jo paljolta, mutta sinne mahtuu vielä enemmän. Todella toivon, että ensi kaudella saamme nauttia kotipeleissä täysistä katsomoista ja hienosta tunnelmasta, Mattfolk veisaa. -ts-

BK-46:n miehet yrittivät kaikin konstein pärjätä keskiviikon käsipalloliigan ottelussa, mutta kaveri oli lopulta vain todettava paremmaksi. HC West voitti Kauniaisten luolassa pelatun kamppailun lukemin 31-27 (15-12). BK kokeili puolustuksessa kaikenlaista 3-2-1-muodosta lopun kahden miehen punktaukseen, mutta ei saanut Westiä täysin tärpättiin. Karjaalaiskasvatti Sami Silfver puraisi kymmenen maalin verran ja Sten Toomla ja Miro Koljonen viidesti. -West käyttää hyökkäyksessä paljon ajoja ja ristiin­ ajoja ja 3-2-1-puolustus onnistui sitä vastaan avausjaksolla ihan hyvin. Se ei ollut niin korkea puolustus kuin Siuntiossa, mutta suht korkea kuitenkin. Toisella jaksolla West löysi siihen lääkkeet, kun haastoivat ”ykkösen” ohi

ja menivät väleistä sisään. He saivat helppoja maaleja ja sen takia piti puolustusta muuttaa. Lopussa kavensimme seitsemän maalin eron vielä tuohon neljään. Pystyimme antamaan kunnon vastuksen, mutta se ei vielä riittänyt. West oli tuon verran parempi, kertoi valmentaja Peter Kihlstedt. BK on vaihdellut puolustusmuotoaan vilkkaasti ja tulee sitä jatkossakin tekemään. -Se on vanhanaikaista käsipalloa, jos luottaa vain yhteen muotoon. Vastustajasta ja tilanteesta riippuen siihen pitää reagoida. Meillä on hyvä 6-0-puolustuskin ja seuraavassa ottelussa Dynamoa vastaan lähdemme varmasti sillä liikkeelle, Kihlstedt totesi. BK:lta Oscar Udd teki kuusi, Mario Karuse viisi ja Gonzalo Cervera neljä. -Emme saaneet hyökkäyk-

siin sellaista vauhtia päälle mitä pitäisi. Viggon (Westerlund) panos siitä jää puuttumaan, koska hän on se, joka sitä tempoa parhaiten iskee. Mariolla ja Gonzalolla se ei aina onnistu, Kihlstedt sanoi. Westerlundin polven takaristiside on sökönä ja hän on sivussa vielä pitkään. Se on kova kolaus sekä BK:n tempopelille että takamiesosastolle. -Viggo on meille tärkeä kahden suunnan pelaaja, Kihlstedt huokaisi. Hänen puuttuessaan olisi saatava enemmän irti Cerverasta, joka ei ole vielä puhjennut hyökkäyspäässä kukkaan. -Kommunikaatiopulmia siinä edelleen on. Peliälyä hänellä kyllä riittää ja ihan oikeita ajatuksia. Tässä on paljon töitä edessä, että saamme pelin uomilleen ilman Viggoa, Kihlstedt sanoi.

Westerlundin lisäksi lasaretin puolella on myös vasuri Christoffer Rönnberg, joka on olkapääleikkauksen jäljiltä loppukauden veks. Tuloksia: Atlas – Cocks 27-31 (12-15), ÅIFK – SIF 29-25 (13-11). Cocks ja Dicken jatkavat kärjessä puhtaalla pelillä, BK on viidentenä kolmella voitolla ja kolmella tappiolla. Liigassa koittaa kahden viikon maajoukkuepaussi, kun Suomi avaa pellit EM 2016-karsintojen päävaiheessa. Leijonan luolaan heitetty maajoukkue kohtaa keskiviikkona Saksan vieraissa ja lauantaina Espanjan Vantaan Energia Areenalla.

HIK:lle voitto

sa Akilleksen 27-20 (15-11). Viime kauden jälkeen vapaaehtoisesti liigapaikasta luopunut ja paikallisin voimin divariin lähtenyt porvoolaissakki roikkui mukana vielä toisen puoliskon alkuun, muttei sitten mahtanut mitään HIK:n humpalle. Isänniltä verkkoa pöllyttivät ahnaimmin Sandblomin pojat Mathias (7) ja Linus (5) sekä Johan Holmström (5). HIK on voittanut neljästä pelistä kolme ja klaarannut kaikki kolme kotipeliään. Sillä saldolla se on sarjassa kolmantena, tasapistein toisena olevan Granin kanssa. Kaksi pinnaa enemmän netonnut Akilles johtaa, mutta se on pelannut kaksi ottelua enemmän.

HC HIK jatkoi käsipallon 1-divarissa hyviä otteitaan. Hikken voitti tiistaina Hangos-

Tiistaina HIK kohtaa kotonaan Cocks Akatemian kello 19.30. -ts-

von Schantz KBY 22.37, 2) Oliver Suvanto KBY 21.97, 3) Tuomas Haapasalo KLB 17.81. Tytöt, 60 m: 1) Alina Nikula KK 9,6, 2) Ida Korhonen 9,8, 3) Saga Sarparanta KBY 10,1. Pituus: 1) Maarit Lammi KLB 332, 2) Ida Korhonen KLB 311, 3) Saga Sarparanta KBY 289. Kuula: 1) Frida Strandström KBY 6.38, 2) Ida Korhonen KLB 5.88, 3) Elina Tuovinen F 5.02.

Turbokeihäs: 1) Ida Korhonen KLB 13.17, 2) Frida Strandström KBY 10.90, 3) Alina Nikula KK 10.73. 5-6. luokat 900 m, pojat: 1) Wille Laitamäki KBY 3.24, 2) Niko Nieminen KK 3.45, 3) Kevin Ersek KK 3.52. Tytöt: 1) Sandra Björklöf KBY 3.38, 2) Sinja Knaapinen KBY 3.42, 3) Alina Nikula KK 3.50. Sukkulaviesti: 1) KBY, 2) KK, 3) KLB, 4) F.

Yleisurheilua koululaisittain Pohjan pitäjän koulut mittelivät tässä taannoin yleisurheilumestaruuksista. Menestystä niitettiin sillä lailla, että Pojo Kyrkoby skola oli ykkönen (28 kultaa, 17 hopeaa, 15 pronssia), Klinkbackan koulu kakkonen (9+16+5), Kirkonkylän koulu kolmas (7+10+15) ja Fiskarin koulu neljäs (2+3+12). Myös Karjaan Katarinaskolanissa laitettiin yleisurheillen. Pohjan pitäjän koulujen yu-kisat (KBY = Pojo kyrkoby skola, KK = Pohjan kirkonkylän koulu, KLB = Klinkbackan koulu, F = Fiskarin koulu): 1. luokka, pojat, 60 m: 1) Wilhelm Nordman KBY 11,1, 2) Karl-Hugo Leikop KK 11,7, 3) Mikko Paloheimo KLB 12,5. Pituus: 1) Alfons Rosendal KBY 247, 2) Oliver Alatalo F 247, 3) Benjamin Björklöf KBY 233. Pallonheitto: 1) Karl-Hugo Leikop KK 20.26, 2) Alfons Rosendal KBY 19.92, 3) Wilhelm Nordman KBY 17.09. Tytöt, 60 m: 1) Linnéa Vuorio KBY 12,1, 2) Erin Björklöf KBY 12,2, 3) Sanni Savonen KK 12,3. Pituus: 1) Erin Björklöf KBY 239, 2) Sanni Savonen KK 215, 3) Irina Lindholm KBY 208. Pallonheitto: 1) Erin Björklöf KBY 11.62, 2) Elina Lindholm KLB 11.27, 3) Sanni Savonen KK 9.52. 2. luokka, pojat, 60 m: 1) Caspian Söderlund KBY 10,6, 2) Erkki Ylitalo KBY 11,2, 3) Joona Kyrönlahti KK 11,4. Pituus: 1) Jimi Johansson KBY 291, 2) Joona Kyrönlahti KK 290, 3) Atte Tahvonen KK 289. Pallo: 1) Joona Kyrönlahti KK 27.38, 2) Otto Nordberg F 26.07, 3) Jimi Johansson KBY 22.34. Tytöt, 60 m: 1) Antonia Berlin KBY 11,5, 2) Inkaliina

Kinnunen KK 11,7, 3) Liza Ersek KK 12,1. Pituus: 1) Iina Suorsa KLB 273, 2) Rosanna Björklöf KBY 261, 3) Inkaliina Kinnunen KK 259. Pallo: 1) Liza Ersek KK 16.39, 2) Rosanna Björklöf KBY 15.60, 3) Inkaliina Kinnunen KK 11.51. 1-2. luokat 300 m, pojat: 1) Caspian Söderlund KBY 1.06, 2) Jimi Johansson KBY 1.09, 3) Daniel Katkovsky F 1.09,05. Tytöt: 1) Erin Björklöf KBY 1.15, 2) Sanni Savonen KK 1.18, 3) Linnéa Vuorio KBY 1.18,5. 3. luokka, pojat, 60 m: 1) Jooa Knaapinen KBY 10,2, 2) Aku Huttunen KLB 10,7, 3) Christoffer von Schantz KBY 11,0. Pituus: 1) Simon Björklöf KBY 317, 2) Kaarle Malmgren KLB 310, 3) Jooa Knaapinen KBY 295. Kuula: 1) Simon Björklöf KBY 5.23, 2) Aku Huttunen KLB 5.04, 3) Samuel Björklöf KK 4.92. Tytöt, 60 m: 1) Anastasia Aitio KBY 11,3, 2) Minea Suomela KLB 11,8, 3) Veera Karlsson F 12,1. Pituus: 1) Stella Soramäki KBY 305, 2) Minea Suomela KLB 278, 3) Helle Henttu F 244. Kuula: 1) Minea Suomela KLB 4.30, 2) Anastasia Aitio KBY 4.21, 3) Elli Karlsson F 3.92. 4. luokka, pojat 60 m: 1) Isak Vuorio KBY 10,2, 2) Juho Oksanen KLB 10,3, 3) Pyry Konttinen F 10,5. Pituus: 1) Miika Kyander KLB 315, 2) Juho Oksanen KLB 314, 3) Jens Johansson KBY 290. Kuula: 1) Juho Oksanen KLB 5.67, 2) Miika Kyander KLB 5.36, 3) Matias Kari F 5.20. Tytöt, 60 m: 1) Sini Garner F 10,4, 2) Elin Blomfelt KBY 10,7, 3) Laura Välitalo KK 10,9. Pituus: 1) Elin Blomfelt

KBY 309, 2) Laura Välitalo KK 305, 3) Emma Nordberg F 280. Kuula: 1) Emma Nordberg F 5.29, 2) Oona Huhtala KLB 4.76, 3) Elin Blomfelt KBY 4.08. 3-4. luokat 600 m, pojat: 1) Jooa Knaapinen KBY 2.18, 2) Jens Johansson KBY 2.24, 3) Hiski Sundholm KK 2.25. Tytöt: 1) Laura Välitalo KK 2.31, 2) Sini Garner F 2.32, 3) Elin Blomfelt KBY 2.36. 5. luokka, pojat 60 m: 1) Tuure Malmgren KLB 9,9, 2) Elias Knaapinen KK 10,1, 3) Robin Soramäki KBY 10,4. Pituus: 1) Tuure Malmgren KLB 325, 2) Elias Piippo KLB 324, 3) Elias Knaapinen KK 316. Kuula: 1) Filip Vuorio KBY 7.95, 2) Fredrik Vahtera KLB 5.85, 3) Elias Piippo KLB 5.83. Turbokeihäs: 1) Amos Ruotsalo KLB 19.74, 2) Filip Vuorio KBY 14.08, 3) Matias Kari F 13.19. Tytöt, 60 m: 1) Sandra Björklöf KBY 9,7, 2) Samantha Björklöf KBY 10,0, 3) Vilja Minkkinen F 10,6. Pituus: 1) Sandra Björklöf KBY 385, 2) Samantha Björklöf KBY 315, 3) Seela Koivusipilä F 310. Kuula: 1) Sandra Björklöf KBY 6.34, 2) Samantha Björklöf KBY 5.46, 3) Jenni Björkholm KLB 5.01. Turbokeihäs: 1) Saga Portman KBY 12.68, 2) Jenni Björkholm KLB 11.66, 3) Sandra Björklöf KBY 11.12. 6. luokka, pojat, 60 m: 1) Kevin Ersek KK 9,1, 2) Casper von Schantz KBY 9,3, 3) Ville Virta KK 9,6. Pituus: 1) Ville Virta KK 379, 2) Joonas Harju KK 368, 3) Casper von Schantz KBY ja Wille Laitamäki KBY 363. Kuula: 1) Oliver Suvanto KBY 9.48, 2) Ville Virta KK 8.52, 3) Tuomas Haapasalo KLB 7.48. Turbokeihäs: 1) Casper

Jatkuu sivulla 14.

25 =c 65 =c

RENKAANVAIHDOT ilman ajanvarausta HJULBYTE utan tidsbokning KAUSISÄILYTYS - renkaanvaihto, pesu ja tasapainotus sisältyvät hintaan SÄSONGSFÖRVARING - hjulbyte, tvätt och balansering ingår i priset

TESTIVOITTAJARENKAAT EDULLISESTI MEILTÄ TESTVINNARDÄCK FÖRMÅNLIGT FRÅN OSS

esim./t.ex.: Ultra Grip Ice Arctic 205/55-16

599 =c www.auto-centerhorsback.fi Kuljettajantie 8 Chaufförsvägen, Horsbäck, Tammisaari/Ekenäs. Puh./Tel. (019) 2414 900 tai/el. 041 446 6900. Ark./Vard. 8.00-17.00.

Kodin kaapistot ja liukuovet mittatilaustyönä - sahauspalvelu - yksilölliset huonekalut - lamput - sisustustavarat - vaatteet - korjausompelua

Belinda

TV-tuoli TV-stol

kulutuspinnat aitoa nahkaa, muut pinnat keinonahkaa slitytorna i äkta läder, övriga ytorna i konstläder, norm. 491 €

NYT NU

Star

Recliner

74 x 102 x 90 cm keinonahkaa konstläder

270€

249€

Iltatähti

Jenkkisänky Jenkkisäng

120 x 200 cm, 7 cm petauspatja/bäddmadrass sänky/sängen 496 € pääty/huvudgavel 111 €

www.karjaanvarastomyynti.fi

Yhteensä s Tillsamman

595€

Keskuskatu 142, KARJAA Centralgatan 142, KARIS Puh. (019) 233 955 Tel. Avoinna ma-pe 9-17 må-fre la 10-14 lö Öppet

Hemmets skåp och skjutdörrar enligt måttbeställning - sågtjänster - individuella möbler - lampor - inredningsprylar - kläder - syreparationer


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.