1 minute read

2. Ötzi – Alppien jäämies

Uudet lähteet muokkaavat historiaa

Historian tutkijat jakavat menneisyyden aikaan ennen kirjoitettuja lähteitä eli esihistoriaan ja sen jälkeiseen aikaan eli historiaan. Historialliselta ajalta on olemassa kirjoitettuja lähteitä. Esihistoriallisella ajalla ihminen ei osannut lukea eikä kirjoittaa. Koska kirjallisia lähteitä ei ole, kaikki tulkinnat esihistoriallisen ajan ihmisen elämästä tehdään tutkimalla esinelöytöjä. Uudet esinelöydöt ovat muuttaneet käsitystämme monesta asiasta. Vuonna 1991 Alppien vuoristosta tehtiin löytö, joka muutti käsityksemme siitä, miten ihmiset elivät Euroopassa 5000 vuotta sitten.

Advertisement

Kupari irrotetaan kivestä sulattamalla. Nestemäinen kupari kaadetaan savesta valmistettuun muottiin. Jäähtyessään kupari kovettuu, jonka jälkeen kupari voidaan takoa haluttuun muotoon. Näin Ötzi ilmeisesti teki kirveensä terän.

Jäätiköltä paljastuu ruumis

Itävaltalaiset vuorikiipeilijät löysivät Öztalin Alpeilta ruumiin, joka oli puoliksi jään sisällä. He hälyttivät paikalle poliisin, koska he luulivat löytäneensä kiipeilyonnettomuuden uhrin. Muumioitunut ruumis kuljetettiin tutkittavaksi. Tutkimuksissa selvisi, että se oli yli 5000 vuotta vanha.

Muumio nimettiin löytöpaikan mukaan Ötziksi. Ruumis oli säilynyt hyvin, koska se oli ollut jään sisällä. Euroopassa ei ole aikaisemmin löydetty yhtä vanhaa muumiota. Siksi eri alojen tutkijat ovat olleet siitä erittäin kiinnostuneita. Muumio ja sen läheltä löytyneet varusteet tarkentavat tietojamme tuon ajan ihmisten elämästä.

Ruumis toimii todistusaineistona

Ötzi eli aikana, jolloin maata ei vielä viljelty Euroopassa. Tuona aikana ihmiset elivät metsästyksellä ja kalastuksella sekä keräilemällä marjoja ja kasveja. Ötzin mahalaukusta ja suolistosta voitiin päätellä, että hän oli ennen kuolemaansa syönyt peuran lihaa ja monenlaisia kasveja.

Luustoa tutkimalla saatiin selville, että Ötzi oli kuollessaan 46-vuotias. Ympäristöstä jää aina merkkejä ihmisen kehoon. Tutkimalla hampaita saatiin selville, missä Ötzi oli viettänyt lapsuutensa. Keuhkoista löytyneiden savuhiukkasten perusteella pääteltiin, että hän oli oleillut paljon nuotion äärellä. Sormien kynsiä tutkimalla saatiin selville, että Ötzi oli sairastellut melko paljon.

Uutta tietoa kivikauden ihmisen elämästä

Ötzin varusteet toivat uutta tietoa siitä, miten kivikauden ihmiset valmistivat aseita ja vaatteita. Kivikaudeksi kutsutaan ajanjaksoa, jolloin ihminen teki työvälineensä ja aseensa kivestä. Kivikauden lopulla ihminen oppi irrottamaan kivestä kuparia. Ötzin kirveessä oli kuparinen terä. Tämän löydön perusteella voitiin päätellä, että kupariesineiden käyttö oli alkanut Euroopassa aiemmin kuin oli luultu.

Ötzin vaatteita tutkimalla saatiin selville, että kudottuja kangasasuja ei ollut Euroopassa vielä 5000 vuotta sitten. Ötzin vaatteet oli tehty ompelemalla ne nahasta ja turkiksista. Löytö sai tutkijat muuttamaan käsitystään siitä, milloin kudontataito yleistyi.

This article is from: