1 minute read

1. Miksi historiaa opiskellaan?

Kolumbus – sankari vai hirviö?

Jonkin aikaa sitten Espanjasta löytyi yli 500 vuotta vanha asiakirja. Siinä kuvataan, kuinka kuuluisa löytöretkeilijä Kristoffer Kolumbus tuotiin Väli-Amerikasta Espanjaan vangittuna. Asiakirjasta käy ilmi, että Kolumbusta syytettiin Karibianmeren saarten alkuperäisasukkaiden julmasta kohtelusta. Väitteiden mukaan Kolumbus oli käskenyt miehistöään leikkaamaan irti ihmisten ruumiinosia, kuten korvia ja neniä. Tietojen perusteella espanjalainen tutkija teki johtopäätöksen, että Kolumbus ei ollut pelkkä tutkimusmatkailija. Hän oli myös julma valloittaja.

Advertisement

Historian tutkija tulkitsee lähteitä

Ihmisen toiminnasta menneisyydessä on jäänyt monenlaista todistusaineistoa. Historian tutkijat kutsuvat todistusaineistoa lähteeksi. Niiden avulla he selvittävät, mitä menneisyydessä on tapahtunut. Lähteiden avulla tutkija tekee menneisyydestä tulkintoja. Kirjallisia lähteitä ovat muun muassa päiväkirjat, kirjeet ja oikeudenkäyntien pöytäkirjat.

Kirjallisten lähteiden lisäksi menneisyyden ihmisten elämästä voi tehdä päätelmiä esinelöytöjen avulla. Esimerkiksi yli 10 000 vuotta vanhan kalaverkon avulla tutkijat ovat päätelleet, miten menneisyyden ihmiset ovat kalastaneet. Tuhansia vuosia vanhojen ruukkujen koristelusta puolestaan on voitu päätellä, mistä osa suomalaisten esivanhemmista tuli Suomeen.

Samasta asiasta voi olla erilaisia tulkintoja

Käsityksemme menneisyyden tapahtumista tai henkilöistä voi muuttua uuden tiedon myötä. Historiaa tutkiva voi myös käyttää vanhoja lähteitä uudella tavalla. Silloin hän saattaa päätyä erilaiseen johtopäätökseen kuin muut.

Osa tutkijoista pitää edelleen Kolumbusta Amerikkaan tehdyn löytöretken sankarina. He myös vähättelevät mahdollisia Kolumbuksen hirmutekoja. Toiset tutkijat

ovat sitä mieltä, että Kolumbus oli orjuutta kannattava hirviö.

Sinä opiskelet historiaa, jotta ymmärtäisit, mistä tietomme menneisyydestä ovat peräisin. Mitä enemmän tutustut lähteisiin ja harjoittelet niiden tulkitsemista, sitä paremmin osaat arvioida muiden tekemiä päätelmiä. Historian opiskelu auttaa sinua myös ymmärtämään sitä keskustelua, jota menneisyyden ilmiöistä käydään tänä päivänä.

Historia selittää ihmisen toimintaa

Historian opiskelussa tutustut tulkintoihin entisajan ihmisen elämästä. Menneisyyden tunteminen auttaa sinua ymmärtämään, miksi ihmiset ovat toimineet tietyllä tavalla. Tässä kirjassa tutustut esimerkiksi muinaisen Ateenan asukkaaseen, joka rakensi aikansa mahtavimman sotalaivan kaupunkinsa kunniaksi.

Kirjassa on kahdenlaisia tekstejä. Asiatekstit perustuvat historian tutkijoiden näkemyksiin siitä, millaista entisajan elämä on ollut. Eläytyvät kertomukset puolestaan pyrkivät kuvaamaan, miten ihmiset kokivat oman aikansa tapahtumat. Antiikin aikainen yhteiskunta näyttää hyvin erilaiselta, jos sitä tarkastelee Ateenan kansalaisen, naisen tai orjan näkökulmasta. Taitojen vihkon avulla voit syventää tietämystäsi ja harjoitella lähteiden tulkintaa.

This article is from: