Ääni 4 näytesivut

ja kirjallisuuden moduuliin ÄI4 (LOPS 2021). Oppikirjassa perehdytään kauno- ja tietokirjallisuuden lajeihin ja ilmaisukeinoihin, kerronnallisuuteen ja kirjallisuuden tulkintaan. Ääni ohjaa asettamaan tavoitteita ja seuraamaan omaa oppimista. Ääni antaa valmiuksia toimia moniäänisessä tekstimaailmassa: ajatella kriittisesti ja ilmaista itseään rohkeasti.

ISBN 978-951-37-7788-3 J 88.2

ÄÄNI 4 | Kirjallisuus 1

ÄÄNI 4 | Kirjallisuus 1 on innostava oppikirja lukion suomen kielen

SUOMEN KIELI JA KIRJALLISUUS

ÄI 4

Teemu Ikonen Kaisu Otsamo Päivikki Välttilä

Kirjallisuus 1

Tiedustelut Edita Publishing Oy, Helsinki opettajapalvelu@edita.fi p. 020 450 010 www.edita.fi

Ääni tukee oppimista Itsearviointi auttaa asettamaan omia tavoitteita ja seuraamaan oppimista opiskelun eri vaiheissa.

Tavoitteet ja keskeiset opiskeltavat asiat on koottu pääluvun alkuun.

Käsitteet on listattu jokaisen luvun alussa ja tummennettu tekstistä.

Lisätietoa-tekstit syventävät opiskeltavia asioita ja tuovat niihin uusia näkökulmia.

Tietolaatikot ja kuviot kokoavat keskeisiä asioita, muistilistoja ja vinkkejä.

Toimitus ja kuvatoimitus Tiia Kähärä ja Katariina Voutilainen

Graafinen suunnittelu, taitto ja kansi Sari Väkelä Kuvalähteet kirjan lopussa

Esimerkit havainnollistavat tekstien ominaisuuksia ja ilmaisukeinoja sekä tarjoavat malleja tekstien tulkintaan ja tuottamiseen.

Ohjeet opastavat vaiheittain tekstien analysointiin ja keskeisten tekstilajien kirjoittamiseen.

Tehtävät on jaettu kolmeen ryhmään:

1. painos

Muista ja ymmärrä -tehtävissä harjoitellaan opiskeltavien tietojen ymmärtämistä ja käsitteiden käyttöä.

© Teemu Ikonen, Kaisu Otsamo, Päivikki Välttilä ja Edita Publishing Oy

Sovella ja analysoi -tehtävissä hyödynnetään tietoja kirjallisuudesta puhuttujen ja kirjoitettujen tekstien analysointiin, tulkintaan ja tuottamiseen.

Tämä teos on oppikirja, joka on suojattu tekijänoikeuslailla (404/61). Tämän teoksen tai sen osan valokopiointi, skannaaminen tai muu digitaalinen kopiointi tai käyttö edellyttää oikeudenomistajan luvan. Kopiosto ry myöntää teosten osittaiseen kopiointiin lupia. Tarkistakaa, mitkä valokopiointi- ja digiluvat ovat kohdallanne voimassa. Lisätietoja luvista: www.kopiosto.fi.

Teoksen tai sen osan muuntelu on kielletty.

ISBN 978-951-37-7788-3 Otavan Kirjapaino Oy Keuruu 2021

Arvioi ja luo uutta -tehtävissä yhdistetään aiempia tietoja, tehdään laajoja vuorovaikutustaitojen harjoituksia ja tuotetaan omia tekstejä.

1

Aineistoina on monipuolisesti eri tekstilajien tekstejä.

Digiaineistot voi lukea, katsoa ja kuunnella Ääni 4 Opiskelijan digiaineistoista. Aineisto­ paketti sisältää digitaaliset ja audiovisuaa­liset tekstit painetun oppikirjan käyttäjälle.

1 2 3 4 5

SISÄLLYS

ÄI 4

ALUKSI ........................................................................................ 4 Itsearviointi...................................................................................... 6 Tavoitteet ja opiskelusuunnitelma ............................................... 8 Kokoavat tehtävät ....................................................................... 10 Lue ja tulkitse kirjallisuutta ......................................................... 12

KOHTI KIRJALLISUUDEN TULKINTAA ................. 16 1 Miten kirjallisuutta luetaan?................................................. 18 2 Kertomuksia lukemassa........................................................ 34 3 Tulkinnan taidot syvenevät .................................................. 45

RUNOUS .................................................................................. 56 4 Mitä runous on?..................................................................... 58 5 Runon rakenne ja rytmi......................................................... 64 6 Kielikuvista tulkintaan .......................................................... 72

DRAAMA .................................................................................. 80 7 Mitä on draama?.................................................................... 82 8 Draaman rakenne .................................................................. 94 9 Draaman toteutus ............................................................... 105

PROOSA ................................................................................. 110 10 Proosakirjallisuuden monet maailmat............................... 112 11 Kaunokirjallisen proosan lajeja .......................................... 121 12 Proosakerronnan ilmaisukeinoja ....................................... 135

KERTOMUKSET MUISSA TEKSTEISSÄ ................. 146 13 Tietokirjojen kertomukset.................................................. 148 14 Median kertomuksia ........................................................... 155

LUKU- JA KIRJOITUSTAIDON TEHTÄVÄT.......... 162 Lukutaidon tehtävät................................................................... 164 Kirjoitustaidon tehtävät............................................................. 174 Hakemisto ja kuvalähteet.......................................................... 177 Oppimisen havainnointi............................................................. 180

Kirjavlogi Merikukka Pylvänäinen: Sieppari ruispellossa Katsokaa kirjavlogi. Keskustelkaa lukemisesta ja tulkinnoista pareittain tai pienryhmissä. a. Keskustelkaa videon herättämistä ajatuksista.

Mitä asioita Merikukka Pylvänäinen pitää tärkeinä lukemassaan romaanissa?

Mitä hän sanoo lukemisesta ja tulkitsemisesta?

Miten hän tulkitsee romaanin päähenkilöä?

Miten hän perustelee tulkintansa? b. Keskustelkaa lukemisesta.

Missä tilanteissa luette kaunokirjallisuutta?

Millaisia kiinnostavia kirjoja olette lukeneet?

Miksi ne kiinnostivat?

Mihin kirjaan olette eläytyneet erityisen syvästi?

Millaisten kirjojen maailmaan on helppo heittäytyä?

Mikä tekee kirjallisuuden lukemisesta haastavaa?

Millaisiksi lukijoiksi ja tulkitsijoiksi haluatte kehittyä? c. Kirjatkaa keskustelustanne kolme tärkeintä ajatusta, jotka jaatte koko ryhmälle.

KOHTI KIRJALLISUUDEN TULKINTAA TAVOITTEET syventää ja monipuolistaa lukemisen tapoja ymmärtää kaunokirjallisuuden luonne ja erityispiirteet ymmärtää, miten kirjallisuuden laji vaikuttaa teoksen ilmaisu­keinoihin tavoitteeseen ja tulkintaan oppia tarkastelemaan kieltä ja tyyliä kirjallisuudessa tuntea kertomuksen tyypilliset piirteet ja perehtyä kerronnallisuuteen kirjallisuudessa syventää kirjallisuuden tulkinnan taitoja Hilma af Klint: Joutsen, nro 1, ryhmä IX/SUW, sarja SUW/UW. 1915.

OPINTOJAKSON AIKANA luetaan erilaisia fiktiivisiä tekstejä opiskellaan käsitteitä, joiden avulla voi tarkastella kertomuksia tehdään havaintoja ja päätelmiä tekstien kielestä, tyylistä, kerronnasta ja teemasta tuotetaan erilaisia tulkintoja fiktiivisistä teksteistä

OMAT TAVOITTEET Lue tavoitteet. Mieti, mitkä asiat ovat sinulle tuttuja ja mitkä vaativat harjoittelua.

Kirjoita itsellesi konkreettisia tavoitteita. Esimerkiksi: Etsin itselleni sopivia tapoja ja paikkoja lukea kirjallisuutta.

Pyrin lukemaan vähintään kaksi kirjaa opintojakson aikana. Kirjoitan ainakin yhden perustellun tulkinnan lukemastani kirjasta.

KÄSITTEET kaunokirjallisuus fiktio samastuminen laji ja genre tyyli

Kirjallisuuden avulla ihmiskunta on rakentanut kuvaa todellisuudesta ja luonut näkymiä tulevaisuuteen.

18 KOHTI KIRJALLISUUDEN TULKINTAA

1

Miten kirjallisuutta luetaan?

Kaunokirjallisuus on sanojen taidetta Kirjallisuuden käsite on viitannut alun perin kaikkeen kirjoihin painettuun.

Ajatus kaunokirjallisuudesta omana taiteenlajinaan syntyi 1800-luvun alussa. Kun tästä näkökulmasta on katsottu taaksepäin ajassa, kirjallisuuteen on liitetty sanataidetta myös ajalta ennen kirjapainotaitoa, erityisesti runouden suullinen perinne.

Nykyisin kirjallisuutta voidaan luoda, siirtää ja ottaa vastaan monilla eri välineillä: painettujen kirjojen ohella on ohjelmoituja tekstejä, esitettäväksi kirjoitettua runoutta ja suoratoistopalveluita kirjallisuuden kuuntelemiseen.

Kirjallisuuden avulla ihmiskunta on rakentanut kuvaa todellisuudestaan, pyrkinyt sanomaan siitä jotain kestävää, ja samalla luonut näkymiä tulevaisuuteen. Historioitsija Yuval Noah Hararin mukaan ihmiskunnan voittokulku maapallolla on perustunut kykyyn keksiä yhteisiä tarinoita.

Kaunokirjallisuudessa keskeistä on se, millä tavalla asiat esitetään. Tämä esittäminen on epäsuoraa useilla tavoilla: Todellisuudesta kirjoitetaan fiktion kautta. Vanhat teokset toimivat uusien mallina. Tekstissä voidaan lisäksi sanoa yhtä mutta samalla tarkoittaa toista: näin tehdään esimerkiksi metaforan, metonymian ja ironian kielikuvilla. Kirjailija ei sano välttämättä mitään omissa nimissään vaan antaa keksimiensä hahmojen puhua. Kirjallisuus on tulkintaa edellyttävää ilmaisua juuri epäsuoruutensa takia.

Kaunokirjallisia tekstejä lukemalla voi oivaltaa, millä tavoilla asioiden sanoittaminen vaikuttaa siihen, miten ihminen ymmärtää todellisuuden ja itsensä. Tähän perustuu ajatus kirjallisuudesta kriittisenä voimana. Kirjallisuus on radikaalia, kun se kyseenalaistaa tutut tavat esittää todellisuutta. Kirjallisuus on kestänyt, vaikka teknologinen kehitys on jo pitkään siirtänyt kirjaa syrjään viestintävälineenä.

Kaunokirjallisuus jaetaan yleensä kolmeen päälajiin esitystapansa mukaan: proosaan, runouteen ja draamaan. Proosa on virkkeittäin etenevää suora­ sanaista kirjallisuutta, ja romaanit ja novellit ovat kertovan proosafiktion lajeja. Runous on säkeisiin jaettua ilmaisua, jossa sanojen rytmi ja sointi ovat tärkeitä keinoja. Draamalla tarkoitetaan näytelmiä ja muita toimintaan keskittyviä tekstejä, jotka on kirjoitettu esitettäväksi teatterissa, radiossa, televisiossa tai muissa audiovisuaalisissa viestimissä. Näillä pääluokilla on omat lajinsa ja traditionsa mutta myös useita yhteisiä periaatteita.

Fiktio – todellisuuden peili Fiktiolla tarkoitetaan keksittyä, sepitettä, jossa luodaan olioita, paikkoja ja tapahtumia, joita ei ole todellisessa maailmassa. Fakta puolestaan tarkoittaa tosiasiaa tai paikkaansa pitävää väitettä todellisesta maailmasta.

Fiktio perustuu ihmisen kykyyn kuvitella, miten asiat voisivat olla toisin kuin ne ovat todellisuudessa: Mitä jos Etelä- ja Pohjois-Suomi ajautuisivat sotaan keskenään, kuten käy Mikko-Pekka Heikkisen romaanissa Terveiset Kutturasta (2012)? Mitä seuraisi, jos jokaisen ihmisen sukupuoli vaihtuisi vuosittain, niin kuin Gethen-planeetalla Ursula K. Le Guinin romaanissa Pimeyden vasen käsi (1969)?

Fiktiivinen teksti kutsuu lukijan mukaan kuvittelemaan ja tulkitsemaan kuviteltua ikään kuin se olisi totta. Kun tekstiä luetaan fiktiona, ajatus epätodellisuudesta ikään kuin siirretään sivuun, mutta sitä ei unohdeta kokonaan. Lukija heittäytyy tekstin maailmaan, johon hän ei periaatteessa usko: puhuvien kissojen valtataisteluun, kuten Erin Hunterin Soturikissoissa, tai antiikin jumalien mittelöön nykymaailmassa, kuten Rick Riordanin Percy Jackson -sarjassa.

Huispaus kautta aikojen on fiktiivinen tietokirja, jossa kerrotaan tietokirjan tyyliä ja keinoja hyödyntäen keksittyjä faktoja fiktiivisestä urheilulajista, huispauksesta.

Kirjailija on kuvitteellinen Rauniolinnu Sipis ja kirjan väitetään olevan osa velhokoulu Tylypahkan kokoelmaa. Kannessa mainitaan myös todellinen tekijä, fantasiakirjailija J. K. Rowling.

Fiktion tunnistaminen MISTÄ sitten tietää, milloin ollaan fiktion kanssa tekemisissä? Kirjailijoilla on monia keinoja tuoda esille, että luvassa on fiktiota. Niin sanotut paratekstit eli tekstiä kehystävä informaatio, kuten teoksen nimi, lajimääritys ja takakansiteksti, antavat vihjeitä siitä, miten tekstissä esitettyyn tulee suhtautua kokonaisuutena. Kirjojen nimet, kuten Olen oikea ihmissusi ja Kuinka kuolleet elävät, antavat odottaa kertomusta maailmasta, joka on toisenlainen kuin omamme. Eikä yksikään pelastunut puolestaan vihjaa tietynlaisesta juonesta.

Leevi Lehdon kokeellinen romaani Päivä (2004) koostuu STT:n yhden päivän uutismateriaalista. Lehto on järjestänyt sen uudestaan lauseiden alun mukaan aakkosjärjestykseen. Esimerkiksi hän-alkuiset lauseet yhdistyvät seuraavasti: ”Hän hävisi kauden mittaan vain kaksi kertaa ja ylitti ulkoradoilla EE-korkeuden 478. Hän itse luonnehti sitä tutkimukseksi, joka liikkuu hallintohistorian ja ulko­

politiikan historian leikkauskohteissa. Hän jäi eläkkeelle vuonna 1984. Hän jäi Ruotsin mestaruuskisoissa 186:een ja Tukholman DN-gaalassa 195:een. Hän kaipaa 160 kilometrin tuntinopeutta kulkevia junia myös Riihimäki-­ Lahti-välille sen jälkeen, kun osa liikenteestä on siirtynyt uudelle oikoradalle.”

Aakkostaminen on hajottanut yksittäiset uutiset ja yhdistänyt lauseet niin, että niistä syntyy uusia tapahtumasarjoja, kunhan lukija ponnistelee hieman. Vaikka alkuperäisissä uutislauseissa esitettiin väitteitä todellisuudesta, niiden uusi yhdistelmä luo fiktiota.

Jos lukija lähtee leikkiin mukaan, hän voi kuvitella, millainen ihminen tekstin ”hän” on: siis tämä ruotsalainen eläkeläinen, joka välittää kovasti junien nopeudesta kahden suomalaiskaupungin välillä, yltää jossain tuntemattomassa lajissa joskus tulokseen 478, mutta voi jäädä tästä miltei kolme metriä, ja jolle nämä konkreettiset tulokset ovat abstraktia tutkimusta.

19

Mary Shelleyn Frankenstein luo olennon, joka jää ihmisten keskellä yksin. Suzanne Collinsin Nälkäpelissä Katniss nousee köyhän perheen lapsesta kapinan keulakuvaksi.

L. M. Montgomeryn Vihervaaran Anna on rohkea ja räväkkä orpotyttö.Koskettavien henkilöhahmojen tarinoita kerrotaan yhä uudestaan.

Fiktio perustuu ihmisen kykyyn kuvitella, miten asiat voisivat olla toisin kuin ne ovat todellisuudessa.

20 KOHTI KIRJALLISUUDEN TULKINTAA

Kun lukija päättelee tekstin fiktioksi kokonaisuutena, suhde siihen muuttuu olennaisesti. Tekstin ei ajatella esittävän suoraan väittämiä todellisuudesta. Sen sijaan lukijan on valmistauduttava rakentamaan mielessään maailmaa, josta ei vielä tiedä, mitä siihen kuuluu. Millaiset luonnonlait vallitsevat tässä maailmassa? Millaisia olioita siellä on ja mitkä ovat niiden suhteet toisiinsa? Kun tekstissä edetään, saadaan uutta tietoa, jonka avulla lukija voi vahvistaa, muokata tai hylätä tekemiään päätelmiä ja korvata ne uusilla.

Kirjoitetun fiktion erityisvahvuuksia on kyky saada lukija kuvittelemaan, millaista on olla, ajatella ja tuntea kuin toinen henkilö. On väitetty, että fiktiota lukiessaan ihminen on alttiimpi tuntemaan empatiaa eli myötäelämään kuin toimiessaan todellisten ihmisten keskellä.

Samastuminen tarkoittaa sitä, että kokee toisen tilanteen jollain tavalla myös omakseen. Samastuminen henkilöhahmoihin perustuu ihmiselle luontaiseen empaattisuuteen ja kuvittelukykyyn. Haluamme seurata itsemme kaltaisten hahmojen tarinaa ja nähdä, miten he selviävät vaikeista tilanteista huolimatta puutteistaan ja heikkouksistaan. Siksi orpolapsi on ollut suosittu hahmo kirjallisuudessa Raamatun Mooseksesta Harry Potteriin.

Samastumme helposti henkilöihin, joita kohdellaan huonosti ja jotka kokevat vääryyttä. Toisaalta myös rikolliset ja pahantekijät ovat kiinnostaneet lukijoita aina. Luemme mielellämme puutteellisista ja pahoista ihmisistä, mutta täydellinen henkilö tuntuu saavuttamattomalta ja vieraalta. Hän on saanut jo kaiken ja elää täydellistä elämää. Miksi hän enää muuttuisi?

Eikä tarinaa synny ilman muutosta.

Uppoutuva lukija keskittyy tarinaan ajattelematta itseään ja ympäristöään.

Tämä on fiktion lukemisen ensimmäinen vaihe. Toinen on paluu pohtimaan kuvitellun suhdetta todellisuuteen: mitä juuri näin kuviteltu maailma kääntää esiin omasta ajastamme? Niin historiallista romaania kuin scifiäkin eli tieteisfiktiota on sanottu aikamme etäiseksi peiliksi. Ensimmäinen peilaa nykyaikaa menneisyyteen, toinen tulevaisuuteen.

Koska fiktiossa ei esitetä suoraan väitteitä todellisuudesta, siinä esitettyä ei voi kumota. Tämä tekee siitä hyvän retorisen aseen: sen avulla kirjoittaja voi saada asiat näyttämään miltä haluaa. Samalla ymmärrettäviä ovat kohut, joissa kirjailijan on väitetty käyttäneen tosiasioita, esimerkiksi tuntemiensa ihmisten kokemuksia, väärin hyväkseen teoksensa fiktiivisyyteen vedoten.

Lajipiirteet luovat odotuksia Kirjallisuuden lajit eli genret, kuten novelli, dekkari, scifi ja fantasia, ovat vakiintuneita tapoja rakentaa fiktiota. Niitä voi ajatella leikeiksi tai rituaaleiksi, joiden säännöt tuntiessaan lukemisesta voi nauttia enemmän.

Kun tekstiä kirjoitetaan ja luetaan lajin mukaan, se liitetään osaksi olemassa olevaa tekstien joukkoa, kirjallista traditiota. Laji on yksi intertekstuaalisuuden muodoista.

Kirjallisuudenlajeja erotellaan monien kriteerien avulla: aiheen, tarinamaailman luonteen, päähenkilön, tavoitellun lukijakunnan, vaikutuksen sekä ilmaisukeinojen.

Rikoskirjallisuudessa aiheena on rikos ja sen selvittäminen, dekkarin päähenkilö on etsivä, ja kauhukirjallisuus lupaa aivan tietynlaista lukukokemusta. Fantasiaa määrittää maailma, joka toimii toisin kuin omamme.

Lastenkirjallisuus on suunnattu lapsille tai on ainakin saanut heidän suosionsa. Kielellisiltä keinoiltaan ja rakenteeltaan tarkasti määritelty on esimerkiksi sonetti, runouden laji, jossa runomitta ja säkeistörakenne ovat vakioita.

Biologiassa eliöitä erotellaan monella tasolla: kesykoira on susien lajin alalaji, ja sudet kuuluvat sakaalien ja kojoottien kanssa koirien sukuun. Koirien suku kuuluu puolestaan koiraeläinten heimoon supikoirien ja kettujen sukujen rinnalla.

Asiat ovat mutkikkaita myös kirjallisuudessa. On olemassa selväpiirteisiä alalajeja: suuryhtiöiden, tekoälyn ja hakkereiden kamppailusta kertova kyberpunk on scifin alalaji. Toisaalta romaani on niin laaja käsite, että se muistuttaa enemmän biologian heimoa kuin lajia. Erona eläinlajeihin kirjallisuudenlajeja syntyy jatkuvasti lisää ja niitä yhdistellään vaivatta toisiinsa.

Lajit ovat kuin leikkejä tai rituaaleja, joiden säännöt tuntemalla lukemisesta voi nauttia enemmän.

Intertekstuaalisuus kaunokirjallisuudessa Laji: teos käyttää samanlaisia ilmaisukeinoja, samanlaista tyyliä tai samanlaisia henkilöhahmoja, miljöitä tai juonenkäänteitä kuin muut saman lajin teokset Alluusio: teos lainaa yksittäisiä ilmauksia tai muuten viittaa toiseen teokseen epäsuorasti Fanifiktio tai mukaelma: teos perustuu toiseen laajasti tai jatkaa sen tarinaa Arvostelu tai kommentaari: teos ottaa toisen teoksen aiheekseen Paratekstit: teos liitetään toisiin kehys- eli parateksteillä, kuten tekijän nimellä tämän tuotantoon

Hayao Miyazakin elokuvien päähenkilöt törmäävät usein hahmoihin, jotka muuttavat heidän käsityksensä siitä, mikä on todellista. Henkien kätkemän Chihiro on fantasiakirjallisuuden lukijan ihanne: hän sopeutuu kohtaamiinsa kummallisuuksiin nopeasti.

21

Kaunokirjallisuuden kieli on kuvallista epätavallisesti: se muuntelee tuttuja kielikuvia ja luo uusia.

Lajien vakiintuneet ratkaisut eli konventiot muodostavat eräänlaisen varaston, josta kirjailijat poimivat välineitä teostensa rakentamiseen. Niiden avulla he johdattelevat lukijaansa odottamaan tiettyjä asioita.

Lajiin liittyvät odotukset ovat kirjallisuudessa leikin välineitä. Jos teos alkaa ”Olipa kerran kaukaisessa maassa”, voidaan odottaa satua, joka sijoittuu toisenlaiseen maailmaan kuin omamme. Satuodotukset voidaan kuitenkin rikkoa esimerkiksi jatkamalla ”tarkemmin sanottuna vuonna 1747 pikkukylässä Pariisin eteläpuolella”. Voidaan edetä myös päinvastoin: ensin kuvataan tutulla tavalla historiallista maailmaa, esimerkiksi toisen maailmansodan aikaista Englantia, josta sitten paljastuukin kulkuväylä toisenlaiseen maailmaan, jossa taikuus vallitsee.

Leikki kielellä

Ouriboros eli häntäänsä syövä käärmä on vakiintunut symboli elämän kiertokululle.

Käärmeen kahdeksikon muoto on äärettömyyden symboli.

22 KOHTI KIRJALLISUUDEN TULKINTAA

Kaunokirjallinen ilmaisu on epäsuoraa mutta myös epätavallista. Uusien esitystapojen keksiminen ja kehittäminen on ollut olennainen osa kirjallisuutta taiteena.

Eikö keskittyminen kieleen sitten heikennä kirjallisuuden suhdetta todellisiin asioihin, vie huomiota pois tarinan maailmasta ja estä samastumista henkilöihin? Voidaan ajatella, että juuri kieltä outouttamalla voidaan palauttaa tuntu todellisuuteen. Kaunokirjallisuuden kieli voi voimistaa kokemusta, jonka kaavamaiset ilmaisut ovat latistaneet.

Kielikuvat, kuten metafora, metonymia ja ironia, ovat tavallisia kaikessa kielenkäytössä. Elämää ja sen vaiheita sanotaan matkaksi, aika on rahaa ja mieli joskus maassa, toisinaan taas seitsemännessä taivaassa. Nämä ovat metaforia: yhtä asiaa ohjataan ajattelemaan toisen kannalta samastamalla ne. Kaunokirjallisuuden kieli on kuvallista epätavallisesti: se muuntelee tuttuja kielikuvia ja luo uusia. Lisäksi kirjallisuuden kieli on kielikuvallista tiheästi.

Symboli tarkoittaa konkreettista asiaa, johon kiteytyy abstrakteja merkityksiä. Vakiintuneita symboleita ovat esimerkiksi valtikka vallan symbolina ja siivet vapauden symbolina. Symboleja ovat myös erilaiset yhteisöjen tunnuskuvat, kuten siniristilippu suomalaisilla. Kirjailijat ovat aina käyttäneet olemassa olevaa symboliikkaa hyväkseen, mutta myös luoneet omia symbolejaan. Esimerkiksi kuusipuu on runoilija Jouni Tossavaiselle symboli, jonka ympärillä hän on käsitellyt ihmisen ja luonnon suhdetta esikoisteoksestaan lähtien vuosikymmenien ajan. Symboli on näin keino tuoda pitkiä ajatuskulkuja mukaan uuteen tekstiin tiiviissä tilassa.

Ironia on puhumista siten, että vihjaa tarkoittavansa päinvastaista kuin sanoo. Ironikko eli ironian käyttäjä kutsuu kuulijansa vaivihkaa jakamaan asenteensa käsiteltyyn aiheeseen. Yksittäisiä sanoja voi käyttää ironisesti, esimerkiksi kun pettynyt ihminen sanoo ”mahtavaa”. Toisaalta pitkäkin esitys voi olla ironinen, kuten Erasmus Rotterdamilaisen Tyhmyyden ylistys (1511), jossa ylistys on käänteisesti luettavissa moitteeksi.

Parodia on matkimalla esitettyä kritiikkiä tunnistettavaa tyyliä tai kerrontatapaa kohtaan. Parodinen teksti korostaa naurettaviksi koettuja piirteitä matkitussa ja muunnellussa kohteessa. Michael Gerberin Barry Trotter -kirjat ovat parodiaa Rowlingin Harry Potter -sarjan kustannuksella.

Kielikuvia ja muita kielen keinoja Vertaus

Personifikaatio

Onomatopoeettinen ilmaus

Kahden asian samankaltaisuus esitetään vertaamalla niitä suoraan toisiinsa kuin-sanan avulla.

Henkilöinti: abstrakteihin tai elottomiin asioihin, eläimiin tai muuhun luontoon viitataan ikään kuin niillä olisi henkilöllisyys tai inhimillisiä ominaisuuksia tai kykyjä:

Kohdetta jäljittelevän sanan käyttö:

Vaelsin halki maisemain / kuin pilvi yksin kulkien. (William Wordsworth) Hän kaunis on kuin ehtoo Eedenissä, / vakaa, kaino, viaton.

(Aleksis Kivi)

Metafora Kahta eri yhteyksistä tuttua asiaa verrataan toisiinsa samastamalla ne tai korvaamalla yhden nimi toisella:

Hirmumyrsky Laura raivosi Louisianassa. varo mustasukkaisuutta, vihersilmäistä hirviötä (William Shakespeare) aika seisoo, nukkuu tuuliviiri (Eino Leino)

mumina, laahustus, pamppailu kilk kalk, dilp dilp dop

Apostrofi Puhutellaan poissaolevaa ihmistä tai jotakin elotonta asiaa: Oi, Suomi, katso, sinun päiväs’ koittaa (V. A. Koskenniemi)

elämä on matka, aika on rahaa

Synestesia

Ironia

Olen liekki, etsivä ja röyhkeä. / Olen vesi, syvä mutta uskalias.

(Edith Södergran)

Eri aistikokemukset sekoittuvat tai yhdistyvät toisiinsa:

Puhuminen siten, että vihjaa tarkoittavansa päinvastaista tai aivan muuta kuin sanoo:

Nauru on siima, joka vetää sinut pohjasta ihmisen ilmoille ja kimmeltää. (Kari Hotakainen) Laajennetussa metaforassa kahden asian samastamista toisiinsa jatketaan, jolloin niiden välille syntyy vastaavuuksien sarja: Koko maailma on näyttämö, ja miehet, naiset, kaikki siin’ esiintyvät; kukin tulee, menee; jokaisell’ eläissään on monta osaa täss’ seitsenosaisessa näytelmässä. (William Shakespeare)

kevään vihreä kutsu kantautuu korviimme kirkuvan sinisen taivaan alla tyttö astui musiikkiin sisään, kuunteli sitä koko ruumiillaan, antoi sen juosta varpaittensa lomitse (Eeva-Liisa Manner)

Oksymoron Vastakohtien yhdistelmä, tiivistetty paradoks:.

mukavaa kuin juurihoito Professori Orave oli loistoopettaja, ainoa haittapuoli oli, että hänen takaraivostaan törrotti Lordi Voldemort.

(J. K. Rowling: Harry Potter ja Feeniksin kilta) Pingviineillä oli maailman suurin armeija. Niin oli myös kilpikonnilla. (Anatole France)

hiljaisuuden pauhu polttava kylmyys

Metonymia Asiaan viitataan nimellä, joka on peräisin sille läheiseltä tai siihen jotenkin liittyvältä asialta.

Esimerkiksi teoksesta puhutaan tekijän avulla tai syystä seurauksen avulla: luen Fagerholmia = luen Fagerholmin kirjoittamaa tekstiä tai teosta suuni loksahti auki = hämmästyin

23

TEHTÄVÄT 1. Mitäpä jos... a. Muodostakaa 4–7 hengen ryhmiä. Kertokaa vuorotellen tarinoita sana kerrallaan. Huolehtikaa, että tarina etenee ja muodostaa kokonaisuuden. b. Aloittakaa tarina valitsemalla yksi seuraavista lauseista.

Jos lehmät osaisivat lentää...

Jos Suomessa olisi kuningas...

Jos Suomi voittaisi aina Euroviisuissa...

Jos sotia ei olisi...

Jos ihmiset eivät olisi kateellisia...

Jos olisin koira...

Jos en kuulisi...

2. Fiktiota vai faktaa? a. Lue tekstit 1–3 ja 6. Millä perusteella ne ovat faktaa tai fiktiota? Tee lista tekstien fiktion ja faktan piirteistä. b. Mitä väitteitä tekstit esittävät todellisesta maailmasta? Mitä faktoja tekstit sisältävät? c. Miten tekstit houkuttelevat kuvittelemaan? d. Millaisia epätodellisia paikkoja, olioita tai väitteitä teksteissä on? e. Mitä tekstien laji ja tyyli vihjaa niiden fiktiivisyydestä tai faktapohjaisuudesta? f. Ovatko tekstit kaunokirjallisuutta? Miksi? g. Miten tulkitset tekstien pääajatuksen?

c. Valitse aloituksista yksi, jota ette käyttäneet ryhmissä. Kirjoita siitä kolmen minuutin aikana minitarina. d. Lukekaa minitarinoita toisillenne.

1

Teurastamo Sanatoriona

Heikkohermoisten verenjuonti alkaa yleistyä eri puolilla mannermaata. Pariisissa sitä on harjoitettu kauan. Monet napolilaiset lääkärit ovat perustaneet ”verenjuontisaleja”. Joka aamu 8 ja 9 välillä nähdään pari sataa naista ja herraa enimmäkseen yläluokasta ohjaavan kulkunsa näihin saleihin, jotka ovat teurastamojen lähellä, saadakseen veren aivan tuoreena vielä lämpimistä eläinten ruumiista. Potilaiden lausuntojen mukaan aiheuttaa tämä hoito todella ihmeitä. Kalpeakasvoisista ja hysteerisistä rouvista ja tytöistä tulee muutamassa päivässä vereviä ja terveitä, aneemiset lapset alkavat lyhyessä ajassa kukoistaa, sairaille vanhuksille palautuvat voimat, kaikki jotka säännöllisesti käyttävät tätä uutta lääkintäkeinoa, tuntevat elinvoimansa ja työkykynsä kohenevan huomattavasti. Ei ihme, että vähän jokainen kiiruhtaa saleihin ja että suunnitellaan suurimittaista verenjuontilaitosta, jossa voidaan juoda laadun mukaan valikoitua verta. Myös moneen paikkaan kaupungille pystytetyt verenjuontikojut ovat tulleet hyvin suosituiksi.

Näin kertovat italialaislehdet, me kerromme uutisen ilman kommenttia.

Kai Linnilä ja Meri Utrio (toim.): Sata vuotta sitten 1886. Aineistoa 1800-luvun sanoma- ja aikakauslehdistä ja tietokirjallisuudesta. 1986.

28 KOHTI KIRJALLISUUDEN TULKINTAA

2 Täällä vallitsi ikuinen hämärä. Pelokkaat puut kasvoivat tiuhassa, eikä niiden oksille ollut tilaa, puut olivat aivan soukkia. Maa oli kuin märkää nahkaa. Täällä loistivat vain räikeänkeltaiset haarakkaat, ne nousivat maasta kuin pienet kädet pimeästä, ja puiden rungoissa kasvoi suuria kääpiä, jotka olivat kuin valkoista kermanväristä samettia.

Tämä oli aivan uusi maailma, jonka kuvailemiseen homssulla ei ollut sanoja eikä kuvia, täällähän ei minkään tarvinnut pitää yhtä todellisuuden kanssa. Tänne ei kukaan ollut yrittänyt tehdä tietä, kukaan ei milloinkaan ollut pysähtynyt puitten alle lepäämään. Täällä he olivat vain kuljeksineet synkissä mietteissään, tämä oli vihan metsä. Homssu rauhoittui täysin, hän oli hyvin valpas. Sanomattoman helppottuneena murheellinen homssu huomasi miten kaikki kuvat katosivat hänen mielestään. Kertomus laaksosta ja onnellisesta perheestä kalpeni ja liukui olemattomiin, Muumimammasta tuli etäinen kuva vailla tarkkoja piirteitä, eikä homssu tiennyt enää miltä tämä näytti.

Tove Jansson: Muumilaakson marraskuu. 1972.

Suom. Kaarina Helakisa.

3 afrikkalaisten vallankaappausten ansiosta ymmärrämme tragedian merkityksen kun lapsesi kuolee se on tragedia tragedia murskaa hartaimmat toiveesi tragedian tähden taimi kieltäytyy kasvamasta tragedian tähden viljavarasto kieltäytyy säilömästä viljaa idioottivarmoista ideoista tulee idiootin varmuutta tragedian kunniaksi ei ole tragedia jos ideasi ovat surkeita ei ole tragedia jos telttakangas on liian pieni ei ole tragedia jos panokset ovat pieniä ei ole tragedia jos riskit eivät ole jättimäisiä ei ole tragedia jos asia koskettaa vain muutaman ihmisen elämää ei ole tragedia jos härät karkaavat ei ole tragedia jos historiaa ei kutsuta vertaamaan ja tuomitsemaan ei ole tragedia jos ei synny lapsia ja kielikuvia ei ole tragedia jos kansakunnan tiet eivät haaraudu sillä tragediaan liittyy käsien vääntelyä

sillä tragediaan liittyy kuumien kyynelten nieleskelyä sillä tragediaan liittyy tunne perikadosta sillä tragediaan liittyy kokonaisuuden kannalta tuhoisia pieniä virheitä sillä tragediaan liittyy huomioita jotka lapsikin tajuaisi sillä tragediaan liittyy maidon lisäksi myös hiekalle valunutta verta traagista on se minkä näimme saapuvan kuin kaurista lähestyvän nuolen traagista on se mikä mitätöi suurimmat unelmamme traagista on se mikä riistää pojalta isän ennen aikojaan traagista on se mikä vaatii tarkastelua ilman että siitä on hyötyä traagista on se mikä sysää pois oikeasta suunnasta traagista on se mikä muuttaa ihmisen käsitystä hyvästä ja pahasta kyse on tragediasta kun kiroat jumalasi kyse on tragediasta kun kyseenalaistat hyvyyden olemassaolon Taban Lo Liyong. Teoksessa Koralleja ja suolakiteitä – afrikkalaisen runouden antologia. Suom. Katriina Ranne.

29

3. Mistä huumori teksteissä syntyy? a. Tutustu aukeamaan Huumori kirjallisuudessa s. 26–27. b. Valitse jokin teksteistä 4–6 ja analysoi huumorin keinoja tekstissä.

Mihin katkelman huumori perustuu?

Millaisia huumorin keinoja on tekstin kielessä, hahmoissa tai asetelmassa?

Mitä odotuksista poikkeavaa tai yllätyksellistä tekstissä on?

Miten tekstin tyyli synnyttää huumoria? Onko esimerkiksi tyylin ja aiheen välillä ristiriitaa?

5

c. Vertailkaa pareittain havaintojanne tekstistä.

Keskustelkaa sen jälkeen tekstin tavoitteesta.

Kenelle teksti on suunnattu?

Mihin tai keihin huumori kohdistuu? Mille tekstissä nauretaan?

Mikä on tekstin teesi?

4

Sketsivideo Putous: Ansa Kynttilä feat Pikku G. Youtube 3.2.2018.

Rumat ihmiset

Kyllä poika niin mielensä pahoitti, kun en suostunut lähtemään omasta kodistani vaan lähetin hänet takaisin omaansa. Mutta ei kölvästi lähtenyt ennen kuin tehtiin sopimus.

Sen mukaisesti minun luonani käy joka keskiviikko ihminen mittaamassa lääkkeet, tarkistamassa jääkaapin ja että ymmärränkö käydä vessassa, tajuanko kellonajat ja pidänkö pellit auki. Kyllä on kyttäämistä.

Hän on kunnon nainen. En kiukuttele, annan tehdä työnsä, kunta maksaa ja onpa joku kenelle valittaa. Hän on sellainen vanhan ajan hyvän työihmisen oloinen, tekee eikä kysele, nostaa painavat tavarat niin kuin ne olisivat kevyet. Sitä paitsi hän ymmärtää minua paljon paremmin kuin poikani, hänelle meni heti perille kun selitin turvallisuuksien eroja.

Nimittäin että mitä siitä tulisi, jos minä muuttaisin kaupunkiin vieraaseen taloon, jossa en tiedä mikä kulma ja mikä ovi tulee minkä nurkan takaa. Täällä omassa kodissani minä osaan kulkea silmät kiinni ylhäältä alas ja alhaalta kellariin, etäisyydet ei ole silmissä, ne on tuntoaistissa ja muistissa. Ja turha renklata valoja, näkyy sähkölaskussa ja aina saisi olla vaihtamassa.

Kyllä ei myöskään ole maalla murtosarjoja, ei eksy ihminen sökörinkiin eikä viinaporukoihin. Avun saamisessa voi mennä pidempään, mutta harvemmin sitä tarvitsee. Ei voi tietää kuinka nopeasti tottuisin helppoon elämään, hisseihin ja muitten lakaisemiin katuihin, yhtäkkiä söisin joka päivä ulkona, heilastelisin 40-luvulla syntyneiden naisten kanssa, lapsille ja lapsenlapsille tarkoitetun perinnön myisin tai panttaisin metsät.

Tämä ihminen joka käy luonani viikottain, hän on neitiihminen mutta ruma. Minä olen seuraillut lisää kuinka

30 KOHTI KIRJALLISUUDEN TULKINTAA

hän toimii, paremmin kuin kukaan. Tekee halotkin, vaikka sellaisesta ei ole sopimukseen kirjoitettu. Rumuus on hyvä asia, eihän tässä mitään Leif Wagereita itsekään olla.

Onhan myös paljon pienempi riski himota rumaa kuin kaunista naista. Lehdistä voi lukea kuinka siinä käy.

Ruman naisen elämä on lähempänä miehen elämää. Se joutuu kärsimään ja tekemään töitä toimeentulonsa eteen, eikä voi vain valita itselleen hyödyllisintä puolisoa tanssiravintolasta. Ruma ei saa asioita valmiina eikä ilmaiseksi, sen täytyy ansaita kaikki. Rumalle ihmiselle sanotaan pahasti, sille nauretaan ja siltä vaaditaan. Se pääsee töihin vain jos se on pätevä, se oppii olemaan riittävän ilkeä ilkeille. Ja etenkin ruma ihminen osaa keittää perunat oikean kypsyisiksi eikä intoile riisin taikka oliiviöljyn puolesta. Kyllä se johtuu siitä että rumalle ihmiselle ei ole mitään hyötyä vaikka olisi kuinka rimppakinttu. Ruma se silti olisi.

Eilen ruma ihminen pesi minut saunalla. Ja kun en suostu käyttämään terveyskeskuksen antamia kainalosauvoja, niin minähän en päässyt portaita ylös. Ainoa ratkaisu oli, että ruma ihminen kantoi minut. Kyllä hävetti. Kyllä oli turvallista. Viimeksi minua on kantanut äiti. Taikka isä, kahdeksankymmentä vuotta sitten.

Ps. Ruman ihmisen nimi on Raisa. Mitä useammin hän täällä käy sitä vähemmän ruma hän on. Kyllä ei ole ruma vaan kaunis Raisa. Minä joka en näe unia, näin hänestä kerralla kolme unta. Kyllä en ymmärrä tällaista tunnetta.

Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittaja. 2010.

6

Muumipeikkoa juhlapöytään Sinä päivänä, jolloin ruoanlaiton jalo taito maan päältä häviää, häviävät myös kirjallisuus, säkenöivä äly, lämminhenkinen seurustelu sekä yhteiskunnallinen rauha.

Antonin Carême

Luvassa on hyvää palvelua, herkullisia makuja ja lämmintä tunnelmaa. Lapsille meillä on lisäksi erityinen muumimenyy.

Silja Shops

Kaikki hauska on hyväksi vatsalle.

Muumimamma

Kelläpä meistä ei olisi muumipeikkoon liittyviä onnellisia lapsuusmuistoja – kaikki nuo juhlahetket, jolloin koko perhe, suku ja ystäväpiiri kokoontuivat muumin ympärille viettämään isoisän tai isoäidin syntymäpäiviä, siskon tai veljen lakkiaisia tai muuta merkkipäivää? Pysähtyminen kiireisen arjen keskellä maukkaan muumipeikon merkeissä on perheessämme tärkeä perinne, jonka minä ja vaimoni Gittan-Lollan-Lillan-Gullan-Millan-Kickan haluamme välittää edelleen omille lapsillemme. Peikon syöminen luo aivan ylittämättömän yhteenkuuluvuuden tunteen.

Seuraava resepti on aina sama, jota oma äitini käytti, ja häntä ennen isoäitini, joka puolestaan oli oppinut sen omalta äidiltään. Toivottavasti reseptistä on sinullekin iloa, aivan kuten meidän perheellemme on jo sukupolvien ajan ollut.

Näin valitset peikon Millaisesta muumipeikosta sitten syntyy hyvää ruokaa?

Näinä muumin massatuotannon aikoina on helppoa, turhankin helppoa, poimia tarhattu pakastepeikko valintamyymälän kylmäaltaasta. Tarhapeikko on kuitenkin yleensä murheellinen näky ja maultaankin vaatimattoman mitäänsanomaton. Tarhatun muuminlihan räikeänpunainen väri, joka on peräisin ruokinnassa käytettävän väkirehun lisäaineesta, ei seikään ole järin innostavaa katseltavaa.

Vankeudessa kasvatettuun muumipeikkoon on syytä turvautua vain hätätapauksessa, ja kehotammekin sen sijaan hankkimaan villipeikon, jota on saatavilla usemmissa kauppahalleissa ja hyvin varustelluissa ruokakaupoissa.

Helpoimmalla pääsee, jos hankkii valmiiksi puhdistetun muumipeikon. Siinä tapauksessa valitse yksilö, jonka on ehyt – aivan liian usein lihatiskeillä näkyy vaurioituneita kuonoja. Paras vaihtoehto on kuitenkin ostaa puhdistamaton, vastapyydetty muumi. Silloin saa kaupan päälle myös sisälmykset, joista monet ovat varsinaisia herkkupaloja. Sitä paitsi lapsista on valtavan hauskaa päästä katselemaan, kun äiti puhdistaa peikkoa!

Valmistettavan muumipeikon on hyvä olla vähintään 12 kilon painoinen ja 90 senttimetrinen pituinen – pikkupeikkojen syöminen on tietenkin täysin vastoin hyviä tapoja. Monien mielestä muumipeikko on parhaimmillaan keväällä, jolloin sen lihassa tunnetusti on kevyt ja sangen miellyttävä kuusenneulasten aromi. Vaimoni Gittan-Lollan-Lillan-Gullan-Millan-Kickanin kanssa olemme kuitenkin sitä mieltä, että hyvinsyönyt syyspeikko voittaa kevätpeikon. Ja onhan herkullinen muumipeikko myös tervetullutta vaihtelua niiden lukuisten rapujuhlien lomassa, joita aina syyskuussa järjestämme kesäparatiisissamme Käpykodossa Korppoon Lehtisaaressa.

Entä mistä parhaat peikot pyydetään? Itäiseltä Uudeltamaalta, sanoisi varmaan moni. Etenkin Liljendalin seutu tunnetaan kauniista ja suussa sulavista muumipeikoistaan.

Paikallinen korppoolaispeikko on silti eniten meidän makuumme: sen turkki on hieman tummempi ja maul­taan se on itäuusmaalaista lajitoveriaan rosoisempi. Lehtisaarelainen kalastajanaapurimme ja hyvä ystävämme August Wickström järjestää meille yleensä parasta peikkoa mitä toivoa saattaa. Toki valtaosa suomenruotsalaisesta muumipopulaatiosta tuottaa peikkoja, joista tulee mainiota ruokaa, ja huolellisesti valmistettuina ne ilahduttavat myös gastronomisesti harjaantunutta silmää.

Peter Mickwitz: Lyhytproosaa, se mikä avautuu. 2016.

Suom. Kristiina Lähde. Lyhennetty.

31

KÄSITTEET kerronnallisuus tarina kertomus kerronta kerrottavuus juoni kokemuksellisuus fokalisointi

Saman tarinan voi kertoa eri tavoilla, erilaisilla kerronnan keinoilla.

2

Kertomuksia lukemassa

Mihin kertomuksia tarvitaan?

Tarinoiden kertominen on yksi tärkeimmistä tavoista, joilla ihminen tekee todellisuutta itselleen ja toisille ymmärrettäväksi. Kertomus jäsentää aikaa muutokseksi tilasta toiseen. Kertomusten ytimessä on ihmisen kokemus identiteetistään: keitä olemme, mistä tulemme ja minne olemme menossa.

Tyypillisen kertomuksen tunnistaa neljästä piirteestä, jotka ovat tapahtumasarjan ainutkertaisuus, poikkeuksellisuus ja kokemuksellisuus sekä kerronnan tilanteisuus. Kun kerrot kokemastasi yllättävästä tilanteesta, mitä siinä tapahtui ja miksi, tuotat kertomuksen.

Kertomuksen keinoja on aina käytetty luomaan yhteyttä ihmisten kesken niin ajanvietteen, uskonnon, opetuksen kuin taiteenkin palveluksessa.

Yksittäisessä tekstissä näitä keinoja voidaan käyttää vahvasti, läpi esityksen, tai heikommin, avustavassa tehtävässä. Kerronnallisuus tarkoittaa juuri tätä: kertomuksen piirteiden suhteellista osuutta tekstissä. Samasta puhutaan myös kertomuksellisuutena, jolla voidaan joskus tarkoittaa kertomuksen keinojen käyttöä erityisesti taiteen ja viihteen ulkopuolella, esimerkiksi mediateksteissä.

Tarina, kertomus ja kerrontatilanne Jokapäiväisessä puheessa tarina ja kertomus tarkoittavat usein samaa. Kirjallisuuden analyysissa tarina tarkoittaa suppeammin tapahtumasarjaa, joka hahmotetaan tapahtuvaksi jossakin maailmassa, todellisessa tai keksityssä ympäristössä. Tapahtumasarja tarkoittaa ainutkertaisia, ajallisesti peräkkäisiä, toisiinsa kytkeytyviä tapahtumia, joiden myötä jokin muuttuu. Muutos voi olla seurausta ihmisen tai muiden hahmojen teoista, tekemättä jättämisistä tai asioista, jotka tapahtuvat toimivista hahmoista riippumatta.

34 KOHTI KIRJALLISUUDEN TULKINTAA

Tunnista kertomus Ainutkertainen tarina tapahtuu tietylle henkilölle tietyssä tilanteessa tuo esiin muutoksen tilasta toiseen muodostaa jatkumon ”Elipä kerran Berliinissä, Saksassa, Albinus-niminen mies. Hän oli rikas, arvossapidetty, onnellinen; päivänä muutamana hän hylkäsi vaimonsa nuoren rakastajattaren tähden; hän rakasti; ei saanut vastarakkautta; ja hänen elämänsä päättyi turmioon.” (Vladimir Nabokov: Naurua pimeässä.

1932.)

Yllättävä käänne muutos tilasta toiseen esitetään yllättävänä tai odotuksista poikkeavana ”Sen piti olla vain lievä yskä, mutta viikkoa myöhemmin Julie, 16, oli kuollut.” (Ilta-Sanomat 28.6.2020)

Kerrotaan syystä tarina kerrotaan vuorovaikutustilanteessa = joku kertoo tapahtumasarjasta jollekulle jossakin yhteydessä jotakin varten ”Tämän kertomuksen tapahtumat sattuivat kauan sitten, siihen aikaan jolloin isoisäsi oli lapsi. Tämä on hyvin tärkeä kertomus koska tästä käy selville, kuinka yhteys meidän maailmamme ja Narnian maan välillä sai alkunsa.” (C. S. Lewis: Taikurin sisarenpoika. 1955.)

Jonkun kokemana tapahtumasarja esitetään jonkun näkökulmasta, hänen havaintojensa, ajatustensa, puhetapojensa, tunteidensa tai arvojensa värittämänä ”Brittirokkari näki itsensä Simpsoneissa ja järkyttyi pahanpäiväisesti – syyttää tv-sarjaa rasismista” (Ilta-Sanomat 21.4.2021) ”Poliisi huolestui: nuorten mopomiitit ovat muuttuneet” (Iltalehti 18.5.2021)

Kertomus on tarinan kertomisen lopputulos, kielen tai muun välineen avulla tuotettu esitys tarinasta. Saman tarinan voi kertoa eri tavoilla, monilla kerronnan keinoilla: Rikoksesta voidaan kertoa sen tekijän, todistajan tai sitä tutkivan suulla. Voidaan aloittaa tapahtumasarjan päätepisteestä ja vasta sitten kertoa, miten siihen tultiin. Voidaan kuitata vuoden tapahtumat yhdellä lauseella tai kirjoittaa kokonainen romaani yhden päivän tapahtumista. Tarinasta saa jokaisessa tapauksessa täyden kuvan vasta kerronnan päätyttyä.

Kertomakirjallisuus keskittyy ajassa tapahtuvaan muutokseen. Tässä se eroaa esimerkiksi lyyrisestä runoudesta, jossa merkitykselliset hetket ovat muutosta ja juonellisia taphtumasarjoja tärkeämpiä.

Tarinoita kerrotaan aina jossain tilanteessa, ajassa ja paikassa. Esimerkiksi käy oman elämän tiivistäminen eri tilanteissa: työhaastattelussa kerrontatilanne on erilainen kuin ensitreffeillä tai omaelämäkertaa kirjoittaessa. Tapahtumista voi kertoa tuoreeltaan tai pitkän ajan kuluttua ja monista eri syistä, esimerkiksi selittääkseen käytöstään, esittääkseen itsensä edullisessa valossa tai huvittaakseen kuulijaansa.

Kerrontatilanteen ymmärtäminen on tärkeää myös kertomuksen yleisölle: on eri asia, pitääkö kuulemaansa kertomusta avoimena omakohtaisena tilityksenä, juoruna vai roolihahmossa esitettynä monologina.

Tarinan kertomisen välinettä kutsutaan tekstiksi. Tällä ei viitata pelkästään kirjoitukseen vaan kaikkiin tapoihin laatia esitys yhdistelemällä merkkejä. Kirjallisuudessa käytetään usein kuvia sanojen ohella. Elokuvassa ääniraita, kuvat ja kirjoitetut tekstit yhdistyvät elokuvatekstiksi.

Kertomuksen voi kertoa käyttämällä pelkästään kuvia: tämä on tavallista lyhyissä sarjakuvissa.

Omien kokemusten ja juorujen kertominen ovat tyypillisiä suullisia kertomuksia.

35

Yllättävät käänteet ovat kertomuksen suola

J. K. Rowlingin kirjasarjan juonta kannattelee kohtalonyhteys: Harry Potterin on voitettava paha velho Voldemort. Konflikti huipentuu taisteluun ylivoimaisesta taikasauvasta.

36 KOHTI KIRJALLISUUDEN TULKINTAA

Kerrottavuus tarkoittaa syytä, joka perustelee kertomisen. Kertoja voi ilmaista monin tavoin sen, mikä tekee tapahtumasarjasta kertomisen arvoisen. Esimerkiksi käyvät kokoavat lauseet eli loppukaneetit, kuten ”arvaa, nolottiko”, ”vieläkin naurattaa” ja ”sen jälkeen olen arvostanut elämääni aivan uudella tavalla”.

Kerrottavuuden perustapaus on poikkeaminen odotetusta: asioiden tavanomaisen kulun keskeyttää jokin yllättävä tapahtuma. Sanomalehtien jutut otsikoidaan usein niin, että kerrottavuus tulee selvästi esiin: ”Sen piti olla tavallinen kuntosalitreeni, mutta se päättyi aivoveren­vuotoon”, otsikoi Helsingin Sanomat. Vahva kertomus edellyttää kanonisuuden ja murtuman eli odotukset siitä, miten asiat yleensä menevät tai miten niiden pitäisi mennä, ja toisaalta epätyypillisen, poikkeavan tapahtuman, joka rikkoo nämä odotukset.

Kerrottavuus voi olla tilanne- ja henkilösidonnaista tai sitten yleispätevää eli sellaista, joka tekee tarinasta kertomisen arvoisen missä tahansa kulttuurissa. Esimerkeiksi jälkimmäisestä käyvät pelastuminen kuolemanvaarasta ja yliluonnolliset kokemukset.

Juonellistamisella tarkoitetaan tapahtumien jäsentämistä juoneksi eli syiden ja seurausten ketjuksi alkutilanteesta loppuun. Juonesta saa parhaiten kiinni kysymällä, kenen tai keiden kannalta tarina jäsentyy kokonaisuudeksi: kuka tai ketkä ovat tarinan päähenkilöitä. Tarina saa juonen, kun siinä nähdään henkilöiden tavoitteellista toimintaa.

Juonesta tulee kiinnostava, kun päähenkilö törmää vaikeuksiin, ja asiat eivät menekään niin kuin hän haluaisi. Vastavoima on tärkeä tekijä siinä, miksi lukijat samastuvat henkilöihin ja miten kertomukset pitävät lukijan otteessaan. Vastavoimia voivat olla muut henkilöt, epäsuotuisat olosuhteet tai päähenkilön omat taipumukset. Päähenkilö voi vastaavasti saada apua tavoitteensa saavuttamisessa esimerkiksi ystävälliseltä velholta, löytämästään taikasormuksesta tai päättelykyvystään.

Kirjallisuuden historia on täynnä henkilöhahmoja, jotka kiteyttävät jonkin samastuttavan ristiriidan eli ongelman, jonka monet voivat kokea omakseen: Shakespearen näytelmässä Hamletia velvoitetaan kostamaan, mutta hän epäröi. Mary Shelleyn Frankenstein haluaa voittaa kuoleman mutta tulee kylväneeksi tuhoa.

Anton Tšehovin hahmot unelmoivat muuttuvansa ihmisinä mutta eivät tartu tilaisuuteen. Harry Potter haluaisi olla tavallinen poika mutta joutuu hyväksymään sen, että vain hän voi pelastaa maailman pahalta.

Juuri tällainen puhutteleva ristiriita selittää, miksi myyteistä, saduista ja kirjallisuuden menestysteoksista tuttuja hahmoja kierrätetään yhä uudelleen.

Fiktiossa kuva maailmasta rakentuu aina katkelma kerrallaan, ja lopultakin kuvaan jää paljon aukkoja.

Siksi vaikka kirjailija olisi jo tehnyt tarinasta juonellisen, lukijan on täydennettävä tekstiä mielessään, kuviteltava sanotun perusteella lisää. Toisaalta vaikka tekstissä ei olisi tapahtumiseen suoraan viittaavia sanoja, se voi houkutella juonellistavaan kuvitteluun. ”Myytävänä: vauvan kengät, käyttämättömät” oli Ernest Hemingwayn pienoiskertomus. Kertomuksen siitä tekee nimenomaan lukija, joka neljän sanan perusteella voi kuvitella tapahtumien sarjan, syyn, joka on johtanut yhdestä tapahtumasta toiseen, sekä henkilöhahmoja, joiden myötä tarinaan tulee inhimillinen näkökulma.

Juonen analyysi ja juonisuosikit JUONESSA kuljetaan alkutilasta konfliktin eli ta-

voitteen saavuttamisessa kohdatun ongelman kautta loppuun, jossa asiat ovat toisin.

Illuusion romahtamisjuoni kulkee jonkin käsityksen synnystä sen paljastumiseen harhaksi: henkilö onkin aivan toisenlainen kuin on esittänyt olevansa. Lankeemusjuonessa hyvään pyrkinyt henkilö sortuu pahaan, kääntymysjuonessa puolestaan langennut henkilö tekee parannuksen.

Juonen analyysin perusmallissa tapahtumat jäsennetään päähenkilön tai -henkilöiden toiminnan mukaan vastaamalla seuraaviin kysymyksiin: Kuka on tai ketkä ovat tarinan päähenkilöt?

Mikä on hänen tai heidän tavoitteensa ja miksi?

Mitkä tarinan tapahtumista ovat keskeisiä tämän tavoitteen kannalta?

Kuka tai mikä edesauttaa tavoitteen saavuttamista, kuka tai mikä puolestaan vastustaa sitä?

Miten henkilöiden pyrkimykset asettuvat toisiaan vastaan?

Mikä lopulta ratkaisee sen, miten päähenkilön tai -henkilöiden käy?

Mihin tapahtumat päättyvät ja mikä päätöksen merkitys on päähenkilön tai -henkilöiden kannalta?

Kirjallisuudessa ja elokuvissa suosittuja juonia altavastaajan taistelu arvoituksen ratkaiseminen henkinen kypsyminen illuusion romahtaminen kielletty rakkaus kosto kääntymys lankeemus muodonmuutos nousu valtaan pako pelastaminen ryysyistä rikkauksiin sankarin koetus uhrautuminen viettely yhteisöön astuminen

37

Video Runoilija Harri Hertellin haastattelu Katsokaa runoilija Harri Hertellin h ­ aastattelu. a. Keskustelkaa runoudesta videon pohjalta: Miten lavarunous luo Hertellin mukaan runokulttuuria uudelleen? Millaista on 2000-luvun runokulttuuri?

Miten runojen esittäminen lavarunotapahtumissa vaikuttaa mielestänne runojen kiinnostavuuteen?

Miksi runoutta ei Hertellin mielestä kannata rajata tiukasti tiettyyn muottiin?

Mitä Hertell puhuu runojen esittämiseen liittyvästä jännittämisestä?

Miksi runoja kannattaisi haastattelun perusteella lukea?

Luetteko runoja? Millaisia? Miten runoudesta voisi kiinnostua? b. Järjestäkää lavarunotapahtuma, jossa jokainen esittää omaa tekstiään. Tekstit voivat Hertellin ohjeen mukaan olla hyvin monenlaisia.

RUNOUS TAVOITTEET tutustua runouden lajeihin perehtyä runouden ilmaisukeinoihin harjoitella analysoimaan ja tulkitsemaan runoja tutustua runouteen ja löytää itselleen uutta luettavaa

OPINTOJAKSON AIKANA

Elina Brotherus: Measuring Wind Speed ( Jabal). 2019. Värivalokuva (yksityiskohta teoksesta).

luetaan runoutta monipuolisesti – eläytyen, hurmaantuen ja analysoiden opiskellaan runon analysointiin sopivia käsitteitä tulkitaan erilaisia runoja tuotetaan omia runoja ja runo­ esityksiä

OMAT TAVOITTEET Lue tavoitteet. Mieti, mitkä asiat ovat sinulle tuttuja ja mitkä vaativat harjoittelua.

Kirjoita itsellesi konkreettisia tavoitteita. Esimerkiksi: Etsin itselleni sopivia tapoja ja paikkoja lukea runoja. Pyrin lukemaan muutamia runoja opintojakson aikana. Kirjoitan ainakin yhden perustellun tulkinnan lukemastani runosta. Kirjoitan runon tai runoja.

KÄSITTEET runo säe säkeistö lyriikka puhuja puhetilanne asennonvaihto

Runous on vanhin tapa kertoa tarinoita.

4 Mitä runous on?

Runo on säemuotoinen teksti Runo on säemuotoon puettu teksti. Kaunokirjallisessa runoudessa korostuu kielen taiteellinen käyttö. Runon perusyksikkö on rivi eli säe. Säkeet ovat joko säännöllisen mittaisia tai epäsäännöllisiä. Ne ryhmittyvät useimmiten säkeistöiksi. Runon kirjoitetussa muodossa jo säkeiden asettelu luo merkityksiä.

Jo yhdessä säkeessä eli yhdellä rivillä voi esittää kokonaisen tilanteen ja luoda mielikuvan sen tunnelmasta, kuten Katja Seudun yksisäkeisessä runossa aurinko viiltää peltoa (Jäätyväinen 2019).

Runon avulla voi kiteyttää, pysäyttää vaikka ajan yhteen hetkeen. ­Runout­­ta kutsutaan myös lyriikaksi, ja laulujen sanoituksia sanotaan lyriikoiksi. Lyriikka on toisaalta runouden laji, joka käsittelee kaikille yhteisiä mutta herkkiä ja henkilökohtaisia asioita. Lyriikassa korostuu runon puhujan intiimi suhde lukijaan – runo tulee lähelle. Elämän isot asiat, kuten rakkaus, kuolema tai itsensä etsiminen, koskettavat kaikkia.

Todellisuus ja fiktio tiivistyvät runoissa eri tavoin kuin muissa teksteissä.

Runot voivat olla fiktiivisiä, mutta runoilijan ei tarvitse määritellä yhteyttä runon ja todellisuuden välillä. Runo voi liittyä suoraan henkilökohtaiseen kokemukseen, historialliseen tai ajankohtaiseen tapahtumaan tai omaelämäkerralliseen paljastukseen. Runo voi olla poliittinen kannanotto.

Runo tiivistää Kuulemme ja näemme päivittäin runoja ja yksittäisiä säkeitä, esimerkiksi pop- tai rap-lyriikoita. Tulkitsemme säkeiden merkityksiä ja poimimme itselle tärkeitä lohduttavia tai voimaannuttavia lauseita talteen. Laululyriikat kiteyttävät usein tunteita, joita jokainen kokee silloin tällöin. Siksi vaikkapa Yonan kappaleen Kannolla (2021) puhujan sanat jäävät mieleen ja saavat miettimään omia kokemuksia: ”Istuin kannolle ja itkin/ enkä tiennyt edes miksi./ Katsoin taivasta/ annoin padon murtua vaan/ murtua vaan.”

58 RUNOUS

Runojen merkityksistä tiheät säkeet johdattavat havaitsemaan maailmaa silmät auki ja epätavallisista näkökulmista. Joskus runon merkitykset voivat avautua vasta jälkikäteen tai ovat hankalasti tulkittavia. Ylipäätään runoja voi tulkita ja ymmärtää monella tavalla. Esimerkiksi Mirkka Rekolan lyhyt aforistinen runo (1969) ei suoraan kerro, millainen suhde runon sinällä on puhujan kanssa: Enemmän jalat maassa, sinä sanot. Haudata sinä minut haluat.

Ovatko he eroamassa? Ovatko he joskus rakastaneet? Vai ovatko he kilpailijoita? Jalat maassa on kielikuva, jolla viitataan yleensä siihen, että pitäisi olla realistinen eikä haaveilla turhia. Miksi puhujan jalat eivät ole maassa?

Mitä ilmausten jalat maassa ja hautaaminen yhdistäminen tuo mieleen?

Myös mainostajat käyttävät säkeitä tiivistääkseen sanomansa. Mainostajat kehittelevät yhden säkeen iskulauseita, joista osuvimmat jäävät elämään vuosikausiksi. Esimerkiksi Biolanin ja K-kauppojen iskulauseet Yks kakkaa, kaks kakkaa, muuta sitten ei tarvitakaan ja Ole tarkka, ota Pirkka jäävät mieleen soimaan rytmin ja loppusointujen vuoksi.

Runo kertoo Runous on vanhin tapa kertoa tarinoita. Ennen ajanlaskun alkua runot olivat osa ihmisten arkielämää. Rytmi auttoi muistamaan asioita aikana, jolloin asioita ei kirjoitettu muistiin. Työtä rytmitettiin laulamalla toistuvia runomittoja ja runokuvia.

Tuhansia vuosia sitten Kreikassa ja muualla maailmassa käynnistyi yhtäaikaisesti kehitys, jonka jäljet näkyvät edelleen. Ihmiset oppivat kirjoittamaan tapahtumien kulkuja ja viestejä kallion seinämiin, papyruksiin ja Kiinassa laadukkaille mulperipapereille. Antiikin aikana levitettiin jo käsin kirjoitettuja kopioita ja luettiin tekstejä ääneen eli resitoitiin. Ensimmäisiä tekstejä myös säestettiin lyyralla tai forminksilla, joka muistuttaa lyyraa.

Varhaisin runous perustui runomittaan, eikä runoissa vielä ollut loppusointuja, jotka yleistyivät vasta 1500-luvulta alkaen. Antiikin aikana kirjoitettiin ja esitettiin eeppistä runoutta, lyyristä runoutta ja draamallista eli näytelmärunotta.

Eeppiset runot kertovat usein sotasankarin urotöistä tai vaeltavan sankarin seikkailuista. Homeroksen kirjoittamaksi nimetyt Ilias ja Odysseia on esimerkki eeppisestä runoelmasta. Runot kertovat myyttisistä ja todellisista tapahtumista: Kirke, kyklooppi ja seireenit houkuttelevat neuvokasta kuningasta hänen matkallaan Troijan sodasta kotiin Ithakaan. Kalevala-eepok­sessa puolestaan on 50 erillistä eeppistä, kertovaa runoa, jotka Lönn­rot järjesti johdonmukaisesti eteneväksi kokonaisuudeksi.

Runot johdattavat havaitsemaan maailmaa epätavallisista näkökulmista.

Amanda Gorman tuli het­ kessä tunnetuksi kaikkialla, kun hän esitti USA:n presi­ dentin Joe Bidenin virkaan­ astujaisissa keväällä 2021 runonsa The Hill we Climb (Kukkula, jolle kiipeämme).

Runo kertoo tasa-arvoisen maailman rakentamisesta.

59

Esimerkkejä puhetilanteista Runon puhuja puhuu itselleen.

Runon puhuja puhuu sinälle.

Runon puhuja puhuu eläimelle, esineelle tai jollekin abstraktille asialle.

Runon puhuja puhuu lukijalle.

Puhuja kertoo tarinan.

Runon puhuja ja puhetilanne Runossa kuuluu puhujan ääni, jonka ajatuksia ja tunteita runo paljastaa.

Runon puhuja on eri asia kuin runon kirjoittaja tai laululyriikassa kappaleen esittävä artisti. Runon puhuja vastaa proosatekstin kertojaa.

Puhuja ilmaisee itsensä aina jossakin puhetilanteessa. Puhujan tunnetilaa, äänensävyjä ja tapaa suhtautua aiheeseen voi tulkita runon sanavalinnoista ja rytmistä. Runon puhuja voi olla esimerkiksi surullinen tai pettynyt, kostonhaluinen tai välinpitämätön. Puhuja voi käskeä tai anoa, kuvata tai kertoa tarinaa, haaveilla. Puhuja voi myös olla tarkkailija tai kertoa jonkun toisen tarinaa.

Kun puhuja muuttaa suhtautumistapaansa tai voidaan tulkita, että puhuja muuttuu kesken runon, puhutaan asennonvaihdosta.

Runon lajeja EEPPINEN RUNO kertoo tarinan. Eeppisiä runoja on esimerkiksi eepoksissa, kuten Kalevalassa ja ­Odysseiassa.

ELEGIA on suru- tai valitusruno tai elämää pohtiva melankolinen tunnelmaruno. Elegiat koostuvat kaksois­ säkeistä.

OODI on ylistysruno ja useimmiten mitaltaan säännöllinen.

HYMNI on antiikin aikainen ylistys- ja temppelilaulu, ja nykyäänkin juhlallinen runo.

60 RUNOUS

BALLADI on lyhyt, tanssin säestykseksi laulettu lemmenruno.

Balladi kertoo yleensä surullisen, onnettomasti päättyvän rakkaustarinan.

SONETTI on runo, jossa on neljä säkeistöä, neljätoista säettä ja säännöllinen loppusointukaava.

HAIKU on kolmisäkeinen runo, jossa on 17 tavua.

Tavut on jaettu säkeiksi kaavalla 5–7–5. Haiku liittyy yleensä luontoon.

TANKA muodostetaan kahdesta lauseesta.

Tankassa on viisi säettä, joissa on tavuja 5–7–5–7–7.

PROOSARUNO kirjoitetaan proosan tapaan sivun vasemmasta laidasta alkaen jakamatta tekstiä säkeisiin.

ROOLIRUNON minä kertoo tarinansa omasta näkökulmastaan ja yllyttää lukijaa tulkitsemaan runoa yhden ihmisen itseilmaisuna – vaikka tuo ihminen olisikin fiktiivinen.

Lukija samaistuu helposti puhujan ajatuksiin ja tunteisiin.

FLARF-RUNO on tehty käyttämällä raaka-aineena internetistä oudoilla hakusanoilla koottua materiaalia, josta muokataan mahdollisimman raivokas tai naurettava runo.

ESIMERKKI

Esimerkkejä puhujista ja puhetilanteista

Tähdet 1

2

3

1. Runon puhuja puhuu itselleen puutarhassa.

Yön tullen minä seison portailla kuuntelemassa, tähdet parveilevat puutarhassa ja minä seison pimeässä.

Kuule, tähti putosi helähtäen! Älä astu ruohikolle paljain jaloin: puutarhani on sirpaleita täynnä.

2. Tähdet on personoitu.

Ne parveilevat kuin ihmisjoukko.

3. Asennonvaihto: Puhuja kääntyy puhumaan runon sinälle. Näin kuva hetkestä siirtyy uuteen merkitys­yhteyteen, henkilöiden suhteeseen.

Edith Södergran: Runoja. 1916.

Suom. Uuno Kailas.

Saapasjalkakissa Hän on entinen Kuningas Oidipus, mutta meille hän olkoon pelkkä Pus. Hän tuuraa näyttämön rappujen alla ja viettää päivänsä luuraamalla, tuo monitaituri estradien, kavaljeeri Suurien Diivojen.

Jos viet hänet kapakkiin nurkan taa ja tarjoat teetä ja hunajaa, 3 hän kertoo olleensa Romeo ja häijy Jago ja Othello.

Mutta parhaat aplodit totta kai, hän Saapasjalkakissana sentään sai.

1

”Olen ollut Kuningas Oidipus - ja näin meidän kesken pelkkä Pus”, hän sanoo ja tassua ojentaa. ”Se oli aikaa hurmaavaa.

Olen näytellyt Learia taivasalla - ja nyt vahdin hiiriä rappujen alla.

Oi muistojen noki valkea!

Oi sydämeni, halkea!

Olin lavoilla Porin ja Pietarin, olin Hamlet ja Hamletin haamukin.

Mutta hurjimmat aplodit totta kai, minun Saapasjalkakissani sentään sai!”

2

4

3

1. Runon puhuja kertoo ulkopuolisesta näkökulmasta näyttelijä-kissasta.

2. Asennonvaihto: Näyttelijä-kissa kertoo samoista asioista omasta näkökulmastaan. Puhujan vaihdos on merkitty lainausmerkeillä. Usein puhujan vaihdosta ei merkitä runoissa näin selkeästi.

3. Molemmat puhujat puhuttelevat runon ja sen kerronta­ tilanteen kuulijaa.

3

4. Teoksen alaotsikko paljastaa runon olevan parodia. Runossa kuvataan pilkkarunon tapaan näyttelijädiivoja ja versioidaan T. S. Eliotin kissa­runoja, joiden pohjalta on tehty muun muassa Catsmusikaali.

Eeva-Liisa Manner: Kamala kissa ja katinperän lorut. Epäkohteliaita runoja ja parodioita. 1985.

Lyhennetty.

61

TEHTÄVÄT 1. Runo maisemasta

3. Laadi runoilijan autofiktiivinen tunnustus.

a. Mene ikkunan luo ja katso ulos. Mihin katseesi kiinnittyy? Kirjoita muistiin, mitä näet, ajattelet, kuulet. Kirjaa vähintään kolme keskeisintä asiaa, jotka huomaat. b. Kirjoita sanalista, jossa näkyvät mielestäsi tärkeimmät yksityiskohdat maisemasta. c. Muotoile sanoista runo. d. Esittäkää runoja toisillenne. e. Keskustelkaa erilaisista tavoistanne nähdä ja kokea ikkunasta näkyvä maisema.

a. Lue Fernando Pessoan runo Autopsykografia. b. Tee runosta muistiinpanot kysymysten pohjalta.

Mistä runo kertoo?

Mitä runon puhuja ajattelee runoilijoista ja runojen kirjoittamisesta?

Mitä puhuja ajattelee runouden lukemisesta?

Miksi hän pitää runoilijaa teeskentelijänä?

Tulkitse runon nimeä. Mitä voit sen perusteella päätellä runon puhujasta? c. Lukekaa Väinö Kirstinän runo sivulta 78. Vertailkaa Kirstinän ja Pessoan runojen kuvausta runoilijasta. Miten runojen puhujat kuvaavat taiteilijan työtä?

2. Luetaan viipyillen. a. Tutustukaa runoaukeaman s. 78–79 runoihin.

Lukekaa runoja eläytyen, hurmaantuen, harhaillen, viipyillen, hitaasti tai maistellen. Anna runojen hämmästyttää ja ravistella mieltä.

d. Kirjoita, äänitä tai kuvaa oma runo, jossa kerrot, mitä kirjoittaminen tai runous sinulle merkitsee, tai teet jonkin omakohtaisen tunnustuksen.

Runossa saa olla huumoria.

b. Kirjoita tai äänitä vapaamuotoinen teksti, johon kokoat ajatuksia runoista. Voit valita yhden tai muutaman runon, joihin pysähdyt. Voit myös kokeilla, miltä tuntuu harhailla runosta toiseen.

e. Esittäkää runoja toisillenne. Antakaa toisillenne aplodeja ja ylistäkää runoja.

4. Tarkastelkaa runon puhujan roolia. a. Lukekaa Arthur Rimbaudin runo (aineisto 2).

1

b. Millainen rooli runon monologin puhujalla on?

Millaisessa tilanteessa runon puhuja on? Miten hän suhtautuu tilanteeseen?

Autopsykografia

c. Kirjoita rooliruno, joissa runon puhuja elää erilaisessa tilanteessa, ajassa tai maailmassa kuin sinä itse. Valitse rooliksi esimerkiksi sankari, jätetty, itseään ihaileva, itseinhoinen tai maailmanvaltias.

Runoilija on teeskentelijä.

Hän esittää niin hyvin osansa että teeskentelee senkin tuskan jonka hän tuntee todella.

Ja ne jotka häntä lukevat vaistoavat tuskan hänen säkeissään, ei niitä kahta runoilijan tuntemaa vaan sen joka puuttuu heiltä itseltään.

Ja siten, järjen leikkikaluna mennä huristelee raiteillaan se pieni mekaaninen juna jota sydämeksi kutsutaan.

Fernando Pessoa. Teoksessa En minä aina ole sama. 1932. Suom. Pentti Saaritsa.

d. Lukekaa runoja pienissä ryhmissä. Tunnistakaa rooleja toistenne runoista.

2 Riittää! tämä on rangaistus. – Mars matkaan!

Keuhkoja polttaa, ohimoita jomottaa! yö vierii silmissäni, tässä auringonvalossa! sydän… jäsenet…

Mihin matka vie? taisteluun? Olen heikko! toiset etenevät. Työkalut, aseet… aika…!

Ampukaa! Ampukaa minua! Tähän! tai antaudun – Raukat! – Tapan itseni! Heittäydyn hevosen jalkoihin!

Ah! – Vielä minä tähän totun.

Se olisi ranskalaista elämää, kunnian polku!

Arthur Rimbaud: Kausi helvetissä. 1873.

Suom. Einari Aaltonen.

62 RUNOUS

6. Vertailkaa runojen puhetilanteita.

5. Analysoikaa runojen puhujia. a. Valitse runoaukeaman s. 78–79 runoista yksi, jossa on kiinnostava puhuja tai puhetilanne. b. Tee havaintoja runon puhujasta kysymysten avulla.

Miten puhuja näkyy runossa?

Mitä puhujasta saadaan tietää? Millainen hän on? Mitä hän ajattelee tai tuntee?

Millainen on runon puhetilanne?

Kenelle puhuja puhuu: itselleen, runon sinälle, lukijalle, jollekin esineelle tai asialle?

Tapahtuuko runossa asennonvaihtoa, esimerkiksi muutosta puhetilanteessa tai puhujan asenteessa tai tunnetilassa? c. Vertailkaa pareittain tai pienissä ryhmissä havaintojenne pohjalta runojen puhujia.

ihan ensiksi aivan ihan

a. Lukekaa runot 3 ja 4 ääneen. b. Poimikaa runoista havaintoja puhujasta. Millainen hän on? Mitä hän sanoo? Kenelle hän puhuu? Millainen hänen äänensä on? c. Poimikaa runoista havaintoja runon sinästä, jolle sanat on osoitettu. d. Vertailkaa runojen puhetilanteita. Mitä on tapahtunut? Missä puhuja on? Missä runon sinä on? Mitä kenties tapahtuu seuraavaksi? e. Kirjottakaa noin 1 000 merkin mittainen vertailu runojen puhetilanteista.

Ohje vertailuun Vertailussa pitää etsiä yhtäläisyyksiä ja eroja. Vertailun voi rakentaa kahdella tapaa: voit tarkastella runoja rinnakkain tai voit tarkastella ensin toista runoa ja sitten toista.

3

minä luin sen tarinan ja nyt vipoviimeisen kerran sinun maneeritkin matkien jotain siitä mitä minä näin ja tunsin vaikken sinua kai tuntenutkaan löydettiin me sentään sama lause darling jos ei muuta tämä ei ole runoa tämä ei ole proosaa tämä on selitys lähtöselvitys

näkökulma ja kirje lähtemätön palasista tehty sinun ikiomasi

4 Kuule, nyt kun olet kuollut eikä sinulla ole mitään muuta tekemistä, voisitko korjata astiat pois? Minulla on muuta tekemistä kuten miettiä, miksi eläisin ilman sinua, ja että oliko se, mitä meillä oli, elämää. Sanoisitko, että meillä oli vaikeaa keskenämme? Olinko minä niin typerä kuin luulen olleeni?

Ei huolta, nyt kun olet kuollut, näen asiat eri tavalla. Piirsin mieleeni palaset ja laitoin ne takaisin seinälle. En tietenkään koskaan sanonut, että ______ sinua. Olen _______sinua kuolemastasi asti, ja jo vähän ennen. Etkä sinäkään mitään sanonut.

Minä ajattelin, että et uskalla, koska olen niin typerä. Mutta ehkä et _________ minua, ja siksi olit hiljaa. Nyt kun olet kuollut, ei silläkään ole merkitystä. Mitä jos mentäisiin illalla saunaan? Päivä on ollut kolea ja varmaan sinunkin huulesi sinertyvät. Kyllä minä tiedän että minun ei pitäisi ajatella sinun huuliasi. Nyt kun minun pitäisi keksiä, miksi elää ilman sinua. Miten hyvin minä näen sinun silmilläsi.

En ole vielä keksinyt mitään. Oletko sinä?

Ehdota jotain. En viitsi lämmittää saunaa. Älä pahastu, olet kuollut. Tule takaisin.

Matti Kangaskoski: Tältä sinusta nyt tuntuu. 2012.

Maria N. Arno Kotro: Musta morsian. 2005.

63

KÄSITTEET kielikuva vertaus metafora personifikaatio synestesia oksymoron symboli

Kielikuvissa sanoja käytetään tavanomaisesta poikkeavalla tavalla.

6

Kielikuvista tulkintaan

Runon kuvat tiivistävät olennaisen Runoilija käyttää kielen keinoja taiteellisesti, rakentaa runoa kuvilla, jotka tiivistävät ajatuksen tai tunnelman. Runo voi olla eri tavoin kuvallista. ­Kielikuvissa sanoja käytetään niiden kirjaimellisesta merkityksestä poikkeavalla tavalla. Kielikuvat siis vaativat tulkintaa, jotta niiden kuvaannollinen merkitys avautuu.

Joskus runo muodostaa konkreettisen kuvan, jota ei tarvitse tulkita kielikuvina. Runoilija on siis kirjannut tarkkoja havaintoja muistiin. Voi tietenkin kysyä, miksi kirjoittaja on valinnut juuri nämä havainnot. Saarikosken runoa voi tulkita kuvana tilanteesta, jossa puhuja istuu ikkunan ääressä ja tekee havaintoja ikkunasta avautuvasta miljööstä ja selaa lehteä: pojat pelasivat jääpalloa lippu oli navakassa tuulessa suora kuin ikkuna pakettiauto peruutti tallista nainen raotti verhoa ja katsoi onko ulkona kylmä kaukana pellolla oli ohuelti lunta lehdessä kuva kahdesta ministeristä menossa kokoukseen.

Pentti Saarikoski: Kuin ikkuna. 1962.

Kolmas runon kuvallisuuden muoto on tekstin asettuminen typografialtaan visuaaliseksi kuvaksi. Kuvarunot ovat runoja, joiden säkeiden asettelu muodostaa jonkin visuaalisen kuvan.

72 RUNOUS

Kielikuvat vaativat tulkintaa Runojen kielikuvat perustuvat usein yllätyksellisiin yhdistelmiin, jotka synnyttävät runoon monimerkityksisyyttä. Kielikuvien avulla muutetaan käsitystä maailmasta, herätetään näkemään asiat toisesta näkökulmasta.

Vertaus on kielikuva, jossa kuin-sanan avulla näytetään asian samankaltaisuus johonkin toisen asiaan. Esimerkiksi Mikko Rimmisen säkeessä aurinko nuoli kinosta kuin nääntyvä koira kevään eteneminen näytetään nopeana ja läähättävänä. Säkeessä on myös personifikaatio aurinko nuoli.

Personifikaatiossa eloton tai aineeton asia saa elollisia ominaisuuksia, kuten aurinko elollisen olion suun ja kyvyn nuolla, tai luonto ja eläimet voivat saada ihmismäisiä piirteitä. Metaforassa kaksi asiaa yhdistyy yllättävästi ja saumattomasti ilman vertausta korostavaa kuin-sanaa, kuten Kirsi Kunnaksen runon säkeessä hiljaisuus kevyt lintu.

Synestesiassa aistikokemukset sekoittuvat. Ääni voi saada värin tai näkö ja kuulo sekoittua, kuten Mirkka Rekolan runon kielikuvassa kirkuvan sininen taivas. Oksymoronissa yhdistyy kaksi näennäisesti vastakkaista asiaa, kuten äänetön huuto.

Symbolit ovat yleisesti tunnettuja kuvia jonkin abstraktin asian havainnollistamiseksi. Monissa kulttuureissa esimerkiksi ruusu symboloi rakkautta, kyyhkynen rauhaa, valkoinen viattomuutta. Runoudessa paljon käytettyjä symboleja on myös talo ihmismielen symbolina ja joutsen ihanteiden ja unelmien symbolina. Yksittäisessä runossa jotkin sanat voivat toimia motiiveina.

Motiivi liittyy runon teemaan ja voi toistua runossa tai näkyä sen nimessä.

Tutustu tarkemmin kielikuviin Kielikuvia ja muita kielen keinoja s. 23

OHJE

Näin analysoit ja tulkitset runoa 1. Lue runo huolella

2. Selvitä runon perustiedot

Lue runo useampaan kertaan.

Anna sille aikaa.

Kuka runon on kirjoittanut? Missä se on julkaistu?

Kokeile lukea runo ääneen. Se voi auttaa runon rytmin ja mitan hahmottamista.

Mitä aiheita runo käsittelee? Miten aihe näkyy sanastossa?

Kirjaa mielikuvia, joita runo synnyttää.

4. Tutki puhujaa ja puhetilannetta Mitä päätelmiä voi tehdä runon puhujasta? Millainen on puhujan tunne, asenne ja äänensävy?

Puhuuko puhuja yksin itselleen vai jollekin toiselle? Kertooko hän tarinan? Kuvaileeko hän asioita?

Kenelle runon puhuja puhuu?

Millainen hän on? Miten häntä puhutellaan?

Onko runossa asennonvaihtoja?

Vaihtuuko puhujan mieli tai suhtautuminen asioihin?

Muuttuuko runon tunnelma jossakin kohdassa? Mistä se johtuu?

Minkälaisia vihjeitä runon nimestä voi saada tulkintaan?

Milloin runo on ilmestynyt? Miten ilmestymisajankohta mahdollisesti näkyy runossa?

5. Tutki runon kuvia ja kieltä Millaisia kielikuvia runossa on?

Mitä kielikuvat kertovat runon aiheesta? Mitä ne kertovat puhujasta?

Onko runossa konkreettisia kuvia?

Muodostuuko typografiasta visuaalista kuvaa?

Millainen sävy runossa on? Mistä se syntyy?

Millaisia virkerakenteita runossa on?

Onko kysymyksiä tai huudahduksia?

3. Tutki rakennetta ja rytmiä Millainen on runon rakenne: mitä voit sanoa säkeiden ja säkeistöjen pituudesta?

Millainen runon rytmi on? Onko runossa toistoa? Onko alku-, loppu- tai puolisointuja?

Onko runossa onomatopoeettisia ilmauksia tai muuta äänteillä leikittelyä?

6. Tee kokonaistulkinta Tarkastele erityisesti runon kohosteisia kohtia, esimerkiksi vahvoja kielikuvia, sanastossa toistuvaa aihepiiriä, toistuvia kohtia tai asennonvaihtoja.

Millaisia vastakkainasetteluita tai intertekstuaalisia viittauksia runossa on?

Millaisia teemoja runossa on?

Miten runon sanat yhdistyvät? Miten ne luovat tunnelmaa?

73

Keskustelkaa pienissä ryhmissä näkemistänne teatteriesityksistä ja vertailkaa niitä. a. Minkälaisia näytelmiä olette nähneet? b. Miten näytelmä oli toteutettu? Minkälaisiin visuaa­lisiin asioihin kiinnititte huomiota? c. Millainen kokemus näytelmän katsominen oli? d. Minkälaisiin asioihin kiinnitit huomiota teatterissa, entä itse näytelmässä? e. Minkälaiset asiat herättivät sinussa tunteita ja reaktioita? f. Kootkaa lista asioista, jotka tekevät teatteriesityksen katsomisesta erilaisen kokemuksen kuin esimerkiksi elokuvan katsominen.

DRAAMA TAVOITTEET tutustua draaman lajeihin ja ilmaisukeinoihin

OMAT TAVOITTEET

tutustua draaman historiaan ja oppia havaitsemaan sen vaikutuksia nyky­ päivänä

Lue tavoitteet. Mieti, mitkä asiat ovat sinulle tuttuja ja mitkä vaativat harjoittelua.

oppia käsitteitä, joiden avulla voi analysoida ja tulkita draamaa

Kirjoita itsellesi konkreettisia tavoitteita. Esimerkiksi: Luen tekstit useamman kerran. Opettelen tärkeimmät käsitteet ja niihin sopivat havainnollistavat esimerkit. Sovellan oppimaani keskustellessani elokuvista, tv-sarjoista ja näytelmistä.

harjoitella draamatekstien kirjoittamista oppia havaitsemaan draamallisia tilanteita eri tekstilajeissa ja elämässä

OPINTOJAKSON AIKANA luetaan monipuolisesti erilaisia draamatekstejä harjoitellaan tunnistamaan draamallisia piirteitä teksteistä kirjoitetaan analyyseja ja tulkintoja erilaisista draamateksteistä

KÄSITTEET draama näytelmä repliikki parenteesi dramaturgia jännite konflikti hamartia samastuminen

82 DRAAMA

7 Mitä on draama?

Draamaa ovat näytelmät, elokuvat ja tv-sarjat Draama tarkoittaa kirjallisuuden lajia, joka on ensisijaisesti tarkoitettu esitettäväksi. Suomen kielessä draama korvataankin usein sanalla näytelmäkirjallisuus. Draama on siis kirjallisuuden laji, vaikka arkipuheessa sanaa draama käytetään esimerkiksi ihmissuhteiden kiemuraisista ja sotkuisista tilanteista.

Myös suoratoistopalvelu suosittelee draamasarjoja, lehti otsikoi dramaattisista muutoksista ja oppilaitokset tarjoavat suoritettavaksi draamakursseja ja draamakasvatusta.

Draamaan kuuluvat näytelmät, elokuvat, televisiosarjat ja osa tietokonepeleistä. Se, että draama on tarkoitettu esitettäväksi, asettaa draaman kerronnalle erilaisia rajoituksia. Näytelmää esitetään yleensä tietyssä paikassa ja rajattuna ajanjaksona, ja se kokoaa samaan tilaan katsojat, esiintyjät ja esityksen. Tämä saattaa kuulostaa itsestään selvältä. Esitystapa ja -paikka vaikuttavat kuitenkin siihen, miten tarinaa kerrotaan draamassa ja minkälaiset kerrontatavat siihen ovat vakiintuneet. Draamaa määrittääkin omanlainen ilmaisutapa, jota ohjaavat tietyt kerronnalliset ratkaisut.

Karkeasti draaman voi jakaa kahtia: Perinteisen aristoteelisen draaman tavoitteena on kertoa näytelmän muodossa samaistuttavia ja juonellisia tarinoita. Modernissa draamassa puolestaan ainoa sääntö on, että sääntöjä ei ole. Modernissa draamassa sellaiset käsitteet kuin henkilöhahmo, kohtaus ja dialogi voivat kumoutua tai saada uusia merkityksiä. Modernissa teatterissa puhutaan myös usein mieluummin esityksistä kuin näytelmistä.

Miten draamaa luetaan?

Draamateksteistä näytelmiä julkaistaan myös kirjoitetussa muodossa. Kuuluisien elokuvien käsikirjoituksia julkaistaan myös joskus kirjoina, ja niitä voi löytää myös esimerkiksi internetistä. Draaman tunnistettavimpia piirteitä on sen rakentuminen dialogin eli vuoropuhelun varaan. Henkilön yhtä puheenvuoroa kutsutaan repliikiksi. Vain yhden henkilöhahmon pidempää yksinpuhelua kutsutaan monologiksi. Puhe voi olla myös moniäänistä. Silloin puhujaa on vaikea osoittaa tai nimetä. Kysymyksessä voi olla esimerkiksi yhteisön ääni.

Näytelmäteksteissä on myös näyttämöohjeita eli parenteeseja, jotka kuvaavat esimerkiksi lavastusta, henkilöiden toimintaa tai puhetapaa. Elokuvakäsikirjoituksiin taas kirjoitetaan kuvia ja ääntä. Aina parenteeseja ei kuitenkaan ole. Se ei kuitenkaan tarkoita ohjeistuksen puuttumista. Tekstin muut osa-alueet, kuten sanavalinnat, rakenne ja rytmi, pyrkivät ohjaamaan toteutusta siltä osin kuin on tarpeellista. Nykynäytelmäkirjailija luottaakin siihen, että teksti ja rivien välit välittävät epäsuorasti kuvaa teoksen henkilöistä, miljööstä ja teemasta.

Näytelmän tai muun draama­esityksen katsoja näkee yhden tulkinnan teoksesta. Tällöin esimerkiksi lavastus, puvustus ja näyttelijäntyö auttavat kohdistamaan huomion oikeisiin asioihin ja tulkitsemaan teosta. Draamatekstiä lukiessa lukija joutuu itse tekemään aktiivisesti päätelmiä, tulkitsemaan henkilöiden tavoitteita ja havaitsemaan sen, mitä ei sanota. Draamateksti voi vaatia useamman lukukerran avautuakseen kaikkine vivahteineen.

Lukijan kannalta lukuprosessin tekee monimutkaisemmaksi se, ettei draamassa henkilöiden ajatuksia, aikomuksia ja menneisyyttä tuoda samalla tavalla esille kuin proosassa. Henkilö voi myös sanoa jotain muuta kuin mitä hän tarkoittaa. Tällöin tekstin yläteksti eli suoraan sanotut repliikit ja alateksti eli rivien välistä tulkittavat merkitykset puhuvat eri kieltä.

Draamatekstin lukija joutuu tulkitsemaan henkilöiden tavoitteita ja havaitsemaan sen, mitä ei sanota.

Kuka katsoo ja ketä? Diego Velázquezin maalaus Hovinaiset on kuuluisa arvoituksellisuudestaan. Kokonaiskuva aukeaa seuraamalla henkilöiden katseensuuntia, maalauk­sen taustaa ja heijastusta peilistä. Maalaus jäljitteleekin draaman tapaa kertoa asioita epäsuorasti.

Draamallinen tilanne Draamassa kertominen tapahtuu näyttämällä tilanteita.

Näihin tilanteisiin tiivistyy erilaisia jännitteitä, jotka vaativat purkautumista.

Draamassa ei yleensä selitetä, minkälaisia henkilöt ovat, mitä he ajattelevat toisistaan tai mitä heidän menneisyydessään on mahdollisesti tapahtunut. Sen sijaan henkilöt toimivat, kohtaavat ja menevät kohti erilaisia tavoitteita. Draama jäljittelee tilanteita, joita olemme tottuneet näkemään junissa, kaduilla ja kahviloissa tai kuulemaan naapurin seinän läpi. Draamassa kohtaamme tuntemattomia ihmisiä ja ainoastaan seuraamalla heitä meille avautuu tilanne, jossa he ovat, mihin he pyrkivät ja mitä sitten tapahtuu.

83

William Shakespearen Hamletin (1603) ”ollako vai eikö olla, siinä pulma” on yksi kuuluisimpia ja siteeratuimpia repliikkejä.

Jenni Toivoniemen elokuvan Seurapeli (2020) selfieitä ottavien aikuisten voi nähdä etsivän vastausta samaan kysymykseen.

Dramaturgia tarkoittaa teoksen kulkua eli sitä, miten asiat etenevät ja miten ne esitetään. Teoksella on siis jokin muoto ja asiat halutaan esittää siinä tietyssä järjestyksessä. Pyrkimyksenä on herättää katsojassa tunteita ja ajatuksia. Tunteiden herääminen, kokeminen ja muuttuminen on tärkeää, koska niin katsoja saadaan kiinnostumaan teoksesta, seuraamaan se loppuun ja pohtimaan teoksen sanomaa. Katsojan tunteet voivat olla aivan eri kuin tarinan henkilöiden.

Dramaturgia on tärkeää myös muissa tekstilajeissa. Esimerkiksi ennen musiikin suoratoistopalvelujen yleistymistä musiikkialbumien kappaleet järjestettiin siten, että kuunneltaessa ne muodostivat kiinnostavan kokonaisuuden. Nykyään tämä näkyy esimerkiksi siinä, miten dj:t suunnittelevat soittolistansa.

Teoksen työstämisvaiheessa teoksen dramaturgin tehtävänä on toimia esikatsojana ja huolehtia siitä, että teos on toivotunlainen kokonaisuus ja että katsojan ajatukset ja kokemat tunteet ovat samansuuntaisia kuin käsikirjoituksessa on tarkoitettu. Dramaturgi pyrkiikin yhdistämään näytelmäkirjailijan tai elokuvan käsikirjoittajan, ohjaajan ja tuottajan tavoitteet.

Samastuminen ja hamartia Draaman ja myös kirjallisuudentutkimuksen yksi merkkiteoksista on Aristoteleen Runousoppi (330–320 eaa.). Se on yksi ensimmäisistä teoksista, joissa käsitellään kirjallisuutta tieteenä. Runousoppi keskittyy erityisesti draaman käsittelyyn ja draaman lajeista murhenäytelmään eli tragediaan. Komediaa käsittelevän osan uskotaan kadonneen. Aristoteleen ajatukset vaikuttavat vahvasti yhä erityisesti perinteiseen näytelmäkirjallisuuteen ja Hollywoodin elokuvakerrontaan.

Yksi aristoteelisen draaman tavoitteista on saavuttaa katsojan mielenkiinto ja saada katsoja samastumaan eli myötäelämään tarinan henkilöiden mukana. Teatteriesitys tai elokuva kestää tyypillisimmillään pari ­tuntia, joten 84 DRAAMA

katsojan mielenkiinto tulee saavuttaa nopeasti. Samastuminen on tehokas keino huomion saavuttamiseen. Parhaimmillaan seitsemänvuotias katsoja pomppaa elokuvateatterin istuimesta ja huutaa: ”Juokse, Leijonakuningas, juokse!” Esityksen ja todellisen maailman raja on hälventynyt, ja katsoja uskoo kannustuksen auttavan leijonan turvaan vastustajan kynsistä.

Aristoteelisessa draamassa tarina alkaa päähenkilön tekemällä inhimillisellä erehdyksellä eli hamartialla. Hyvä ja jalo henkilö tekee vahingossa virheen, joka johtaa onnettomuuteen ja kärsimykseen. Tarina käynnistyy tästä virheestä ja näyttää sen seuraamukset. Aristoteles käyttää teoksessaan esimerkkinä Sofokleen näytelmää Kuningas Oidipus, jossa Oidipus tietämättään murhaa isänsä ja menee naimisiin äitinsä kanssa. Shakespearen näytelmässä Romeo ja Julia taas nuoret rakastuvat ja ajavat näin suvut veriseen taisteluun.

Hamartiaan voidaan lukea myös jotkin henkilön piirteet ja ominaisuudet: henkilö voi olla pelokas, epävarma, sokea itselleen tai viettien orja. Esimerkiksi Roope Ankka ei pääse tavastaan kerätä ja rakastaa rahaa. Hamartia myös selittää, miksi samastumme julkisuuden henkilöihin. Matti Nykänen oli yksi Suomen rakastetuimmista ja seuratuimmista henkilöistä juuri inhimillisyytensä ja heikkouksiensa takia.

Hamartiaa käytetään usein tarinan alussa, jotta katsoja saadaan samastumaan päähenkilöön ja imaistua tehokkaasti mukaan tarinaan. Näin katsoja ei vaivu omiin ajatuksiinsa, haukottele, vaihda kanavaa, poistu paikalta tai sulje kirjaa. Henkilö voi kuitenkin epäonnistua pitkin tarinaa tai hänet voidaan esittää inhimillisenä ja heikkona myöhemminkin. Myös silloin tavoitteena on saada katsoja samastumaan henkilöön.

Suuri ja pelätty vihollinen saatetaan ensimmäisen kerran esittää koomisessa tilanteessa. Näin vihollisesta ja päähenkilön vastustajasta syntyy syvempi ja moniulotteisempi kuva. Monet päähenkilön vastustajat ja moraaliltaan epäilyttävät henkilöt - jopa hirviöt ja murhaajat - ovatkin jääneet elämään ja saavuttaneet ymmärrystä ja suosiota juuri inhimillisten heikkouksiensa ja virheiden takia. Kykenemme samastumaan pahaan, vaikka elämme ja toimimme itse eri tavalla. Tarinan henkilön ei tarvitse olla sankarillinen, kaunis ja jalo. Näyttämöllä ja valkokankaalla voidaankin nykyään kertoa esimerkiksi naisista, jotka piereskelevät, valehtelevat ja havittelevat omaa etuaan. Aikaisemmin nämä ominaisuudet ovat kuuluneet tarinoissa vain pahoille tai koomisille naishahmoille.

Monet viholliset ja moraaliltaan epäilyttävät henkilöt – jopa hirviöt ja murhaajat – ovat saaneet ymmärrystä ja suosiota juuri inhimillisten heikkouksiensa ja virheidensä takia.

Lena Dunhamin luoma tv-sarja Girls (2012) kuvaa realistisesti nuorten naisten elämää New Yorkissa. Sarjan henkilöt etsivät itseään, elävät kroonisessa rahapulassa ja ajautuvat noloihin suhteisiin ja huonoon seksiin. Sarjan naiskuva herätti ihastusta, ja Girls onkin toiminut esikuvana monelle tv-sarjalle ja elokuvalle.

85

4. Analysoi näytelmän rakennetta.

Lue TŠehovin näytelmästä Lokki katkelma A. a. Minkälaisia henkilöitä Konstantin ja Nina ovat?

Millaisia tavoitteita heillä on? Mitä he haluavat?

Miten he pyrkivät kohti tavoitteitaan kohtauksessa?

A

b. Minkälainen tunnelma on kohtauksen alussa?

Entä lopussa? Miten tunnelma muuttuu kohtauksen aikana? c. Määritelkää kohtauksen konflikti. Merkitkää käännekohta kohtaukseen.

A

d. Mistä kohtaus kertoo? e. Mitkä asiat jäävät kohtauksessa auki? f. Ennusta, mitä henkilöille tulee tapahtumaan. g. Mitä mielikuvia näytelmän nimi Lokki synnyttää?

B

Lukekaa kohtaus B (s. 102–103). Kohtausten välillä on kulunut aikaa.

a. Miten henkilöiden tavoitteille on käynyt? b. Missä tunnetilassa henkilöt ovat? c. Miten he etenevät kohti tavoitteitaan kohtauksessa?

SORIN Kuule, sanopas, mikä mies kirjailija oikeastaan on. Hänestä ei pääse selville. On aina vaiti.

SORIN (Nauraa.) Silmät näyttävät itkettyneiltä… Voi voi! Se ei ole hyvä!

TREPLEV Viisas, vaatimaton mies, hiukan – kuinka sanoisin – melankolinen. Hyvin kunnollinen. Hän ei ole vielä kohtakaan neljääkymmentä, mutta on jo kuuluisuus ja ansaitsee hyvin… Mitä hänen kirjoitteluunsa tulee, niin... Mitä nyt sanoisin? Sievää, lahjakasta, mutta… Tolstoin tai Zolan jälkeen ei tee mieli lukea Trigorinia.

NINA No niin… Näettehän, miten olen hengästynyt. Puolen tunnin kuluttua minun on lähdettävä, täytyy pitää kiirettä. En voi, en voi, luojan tähden, älkää koettako pidättää. Isä ei tiedä, että minä olen täällä.

SORIN Minä, tiedätkö, olen aina pitänyt kynäniekoista. Toivoin aikoinani kiihkeästi kahta asiaa: päästä naimisiin ja tulla kirjailijaksi, mutta en onnistunut kummassakaan. Niin. Hm. Mielellään sitä olisi pienikin kirjailija ja vaikka mitä…

TREPLEV (Kuulostelee.) Minä kuulen askelia… (Syleilee enoaan.) Minä en voi elää ilman sitä tyttöä. Hänen askeltensa kaikukin on ihana…

Olen mielettömän onnellinen. (Menee nopeasti Nina ZaretŠnajaa vastaan, joka tulee näyttämölle.) Lumottareni, unelmani…

NINA (Levottomana) En sentään myöhästynyt. Enhän toki myöhästynyt…

TREPLEV (Suutelee hänen käsiään.) Ette, ette, ette…

NINA Olen ollut koko päivän levoton – mikä kauhea jännitys! Pelkäsin, että isä ei laske minua… Mutta hän lähti äsken jonnekin äitipuolen kanssa. Punainen taivas, kuu alkaa jo nousta, ja minä hoputin hevosta, hoputin, hoputin. (Nauraa.) Mutta nyt olen iloinen. (Puristaa lujasti Sorinin kättä.)

100 DRAAMA

TREPLEV On tosiaankin jo aika aloittaa. Pitää mennä kutsumaan ihmiset tänne.

SORIN Minä kyllä kutsun ja vaikka mitä. Heti paikalla. (Menee oikealle. Laulaa:) ”Nach Frankreich zogen einst zwei Grenadier…”

(Kääntyy.) Kerran minä rupesin tällä tavalla laulamaan, ja silloin eräs apulaisprokuraattori sanoi minulle: ”Kuulkaa, teidän ylhäisyydellänne on voimakas ääni…” Sitten hän mietti hetken ja lisäsi: ”Mutta – vastenmielinen.” (Nauraa ja poistuu.)

TREPLEV Me olemme kahden.

NINA Tuolla taitaa olla joku…

TREPLEV Ei ole ketään.

Suudelma.

NINA Mikä puu tuo on?

TREPLEV Jalava.

d. Paljastuuko henkilöistä jotain uutta? e. Missä kohdassa tunnelma muuttuu kohtauksessa? f. Pohdi kohtauksen muodostamaa kokonaisuutta. Missä toiminta on laskevaa ja missä nousevaa?

NINA Miten se on niin tumma?

TREPLEV Näin myöhään illalla kaikki näyttää tummalta. Älkää lähtekö niin pian pois, minä rukoilen teitä.

NINA Täytyy.

TREPLEV Entä jos minä tulen teidän luoksenne, Nina? Seison koko yön puutarhassanne ja katson teidän ikkunaanne.

NINA Ei ei, vartija näkisi teidät. Tresor ei ole vielä tottunut teihin ja haukkuu.

TREPOV Minä rakastan teitä…

NINA Hst… TREPLEV (Kuulee askelia.) Kuka siellä? Tekö, Jakov?

JAKOV (Lavan takana.) Minä, minä täällä vain.

TREPLEV Asettukaa kukin paikallenne. On jo aika. Kuu nousee.

JAKOV Hyvä on.

Taustatietoa Näytelmä Lokki sijoittuu Venäjän maaseudulle. Näytelmä muodostuu kahdesta päivästä, joiden välillä on noin vuosi.

Näytelmän keskeisimpiä henkilöitä ovat näytelmäkirjailijan urasta haaveileva Konstantin Gavrilovitš Treplev, joka on rakastunut Nina Mihailovnaan, Konstantinin näyttelijä-­ äiti Irina Nikolajevna Arkadina, jolla on suhde kuuluisaan kirjailijaan Boris Aleksejevits Trigoriin, sekä näyttelijän ammatista haaveileva Nina Mihailovna. Katkelmissa esiintyy myös Sorin, joka on virasta eronnut luutnantti ja tilanhoitaja, sekä hänen vaimonsa Polina A ­ ndrejevna.

TREPLEV Onko spriitä? Onko rikkiä? Kun punaiset silmät tulevat esiin, pitää näyttämöllä olla rikin hajua. (Ninalle) Menkää, siellä on kaikki valmiina. Oletteko jännittynyt?

NINA Olen, kovasti. Teidän äitinne – menee vielä, häntä minä en pelkää, mutta täällä on Trigorin… Minua pelottaa ja hävettää näytellä, kun hän on katsomossa… Tunnettu kirjailija…

Onko hän nuori?

TREPLEV On. NINA Miten ihania kertomuksia hän kirjoittaa!

TREPLEV (Kylmästi) En tiedä, en ole lukenut.

NINA Teidän näytelmänne on vaikea esittää. Siinä ei ole eläviä henkilöitä.

TREPLEV Eläviä henkilöitä? Ei saa esittää elämää sellaisena kuin se on eikä myöskään sellaisena kuin sen tulisi olla, vaan sellaisena, millaisena sen näkee haaveissaan.

NINA Teidän näytelmässänne on vähän toimintaa, se on pelkkää lausuntaa. Ja näytelmässä pitää minun mielestäni ehdottomasti olla rakkautta…

Molemmat menevät lavan taakse.

Polina Andrejevna ja Dorn tulevat näyttämölle.

101

5. Tee elokuva tai näytelmä. a. Lukekaa pienissä ryhmissä Kafkan novelli Ohijuoksijat (aineisto 3) ja Tranströmerin runo Kohtauksen jälkeen (aineisto 4). Valitkaa jompikumpi niistä tai jokin muu oppikirjan aineisto näytelmän tai elokuvan pohjaksi. Esimerkkejä aineistoista: Taban Lo Liyong: Afrikkalaisten vallankaappausten ansiosta ymmärrämme tragedian merkityksen s. 29 Inno Sourcy: Sateet s. 43–44 Runoaukeaman runot s. 78–79 Mike Pohjola: Sinä vuonna 1918 s. 144 b. Minkälaisia konflikteja tai jännitteitä tekstissä on?

Kohtauksen jälkeen

4

Sairas poika.

Lukittuna näkyyn

kieli kankeana kuin sarvi.

Hän istuu selin tauluun, jossa viljapelto.

Side leuan ympärillä tuo mieleen balsamoinnin.

Hänen silmälasinsa ovat paksut kuin sukeltajan. Ja kaikki vailla vastausta

ja rajua kuin puhelimen soidessa pimeässä.

c. Kuka on tekstin päähenkilö? Jos päähenkilöä ei ole, valitse näkökulmahenkilö.

Mutta taulu hänen takanaan. Rauhoittava maise-

d. Mitä henkilö haluaa? Miten hän pyrkii tavoitteeseensa? Mitä esteitä tavoitteen tiellä on?

ma, vaikka vilja on

kultainen myrsky.

e. Muokatkaa teksti kolmen kohtauksen draamakäsikirjoitukseksi.

Neidonkielensininen taivas ja ajelehtivat pilvet.

f. Suunnitelkaa elokuvan tai näytelmän toteutus.

Harjoitelkaa kohtauksia.

Purjehtii muutama valkoinen paita: korjuumiehet

g. Kuvatkaa käsikirjoituksen pohjalta elokuva tai esittäkää näytelmä.

Alla keltaisessa kuohussa – heistä ei lankea varjoa.

Kaukana pellolla seisoo mies, joka näyttää katso-

3

Ohijuoksijat

Kun kävelemme yöllä huviksemme kujaa pitkin, ja joku mies, jo kaukaa näkyvä – sillä kuja kohoaa edessämme ja on täysikuu – juoksee meitä vastaan, me emme pidätä häntä, vaikka hän on heikko ja ryysyinen, vaikka joku juoksee hänen perässään ja huutaa, vaan annamme hänen jatkaa juoksuaan.

Sillä on yö, emmekä voi mitään sille, että kuja edessämme kohoaa täydenkuun valossa, ja sitä paitsi nuo kaksi ovat ehkä järjestäneet tämän takaa-ajon omaksi hyvikseen, ehkä molemmat ajavat takaa jotakuta kolmatta, ehkä ensimmäistä ajetaan takaa ilman syytä, ehkä toinen aikoo murhata, ja meistä tulisi osasyyllisiä murhaan, ehkä nuo kaksi eivät tiedä toisistaan mitään, ja kumpikin juoksee vain omalla vastuullaan vuoteeseensa, ehkä he ovat unissakävelijöitä, ehkä ensimmäisellä on aseita.

Ja vihdoin, emmekö me saa olla väsyksissä, emmekö ole juoneet aika paljon viiniä? Olemme iloisia siitä, että emme näe enää toistakaan.

Franz Kafka. Teoksessa Keisarin viesti. 1969. Suom. Aarno ­Peromies.

104 DRAAMA

van tänne.

Leveälierinen hattu peittää hänen kasvonsa.

Hän näyttää katsovan tässä huoneessa olevaa tummaa hahmoa, ehkä

auttaakseen.

Huomaamatta taulu on alkanut avartua ja avautuu itseensä vajonneen sairaan

takana. Säkenöi ja takoo. Jokainen tähkä on syttynyt kuin herättämään hänet!

Toinen – viljan keskellä antaa merkin.

Hän on tullut lähemmäksi.

Kukaan ei sitä näe.

Tomas Tranströmer. Teoksessa Salaisuuksia matkan varrelta. 1958. Suom. Caj Westerberg.

9 Draaman toteutus KÄSITTEET

Käsikirjoitus herää eloon lavalla ja kameran edessä Draaman tavat ja keinot kertoa näkyvät jo kirjoitetuissa käsikirjoituksissa ja näytelmäteksteissä. Tekstit tähtäävät kuitenkin toteutukseen. Toteutus tuo mukanaan erilaisia tarinaa tukevia ja eteenpäin vieviä keinoja kertoa tarinaa. Näistä keinoista vastaa eri alojen ammattilaiset, kuten näyttelijät, kuvaajat, puvustajat, lavastajat, maskeeraajat, äänisuunnittelijat ja leikkaajat. Heitä johtaa ohjaaja, jonka tulkinnan ja vision mukaan käytettävät keinot valitaan.

Ohjaus voi olla uskollinen alkuperäistekstille tai käyttää sitä vain materiaalina. Mitä kauemmaksi alkuperäisestä tekstistä mennään, sitä enemmän puhutaan ohjaajan taiteesta ja tulkinnasta. Elokuvaa kutsutaankin usein ohjaajan taiteeksi, ja elokuvia myydään ohjaajan – ei suinkaan käsikirjoittajan – nimellä ja persoonalla. Teos voi olla myös työryhmän yhdessä tekemä.

Se voi koostua eri kirjoittajien teksteistä tai asiantuntijoiden haastatteluista.

Tällöin pyrkimys on tuoda esille yhteisön tai kollektiivin yhteinen ääni ja häivyttää yksilöiden välisiä eroja tai laajentaa tekijyyden käsitettä.

Näyttelijäntyö Iso osa draamatekstien henkilöiden uskottavuutta ja samastuttavuutta on se, miten heidät esitetään ja minkälaisen konkreettisen muodon he saavat.

Näyttelijä asettuu tulkitsemansa henkilön rooliin ja lainaa omat piirteensä ja ilmaisurepertuaarinsa hahmolle. Usein katsojat mieltävät ulkonäön hahmon yhdeksi tärkeimmäksi ominaisuudeksi, vaikka se on vain yksi tulkinta tekstin henkilöstä. Henkilö voikin saada lopullisen muotonsa myös vasta piirtämisen ja animoinnin kautta.

ohjaus näyttelijäntyö näyttämökuva puvustus lavastus äänet ja musiikki kuvaus ja leikkaus osallistaminen

Mitä kauemmaksi alkuperäisestä tekstistä mennään, sitä enemmän puhutaan ohjaajan taiteesta ja tulkinnasta.

105

Teoksessa yhtä henkilöä voi esittää useampi kuin yksi näyttelijä. Tämä on tyypillistä elämäkertatarinoille. Teatterissa henkilön kompleksisuutta eli moniulotteisuutta voidaan rakentaa myös käyttämällä useampaa näyttelijää.

Näin voidaan kuvata henkilön eri puolien keskinäistä kamppailua.

Näyttelijäntyö voi pyrkiä mahdollisimman samastuttavan hahmon luomiseen eli illuusioon siitä, että esitettävä henkilö ja näyttelijä ovat sama henkilö. Tavoite voi olla päinvastainenkin. Eli samastuminen ei ole itseisarvo, vaan näyttelijä ilmentää äänin ja liikkein jotain muuta kuin henkilön ideaa.

Esimerkiksi Antoni Artaud halusi luoda näyttelijöiden liikekielen, joka toimisi symbolina erilaisille asioille. Näin asioita välitettäisiin liikkeiden ja tanssin avulla.

Puvustus, lavastus ja valot

Kansallisteatterin Sapiensin (2019) näyttämökuvat visua­ lisoivat ihmiskunnan historiaa ja sen vaiheita.

106 DRAAMA

Draamassa miljöö luodaan lavastuksen, valojen ja puvustuksen avulla. Näyttämökuvaksi kutsutaan lavasteiden ja valojen yhdistelmästä syntyvää tilaa.

Tila on saatettu toteuttaa näyttämölle, mutta se voi olla myös julkisessa rakennuksessa tai vaikkapa uima-altaassa. Tilavalinnalla ja sen muokkaamisella eli lavastuksella ja rekvisiitalla pyritään luomaan teoksen tarinaan sopiva miljöö ja tunnelma. Elokuvien kuvauspaikkojen etsiminen on keskeinen osa teoksen miljöön luomista. Joskus parhaaseen lopputulokseen päästään kuitenkin studio-olosuhteissa. Tietokoneanimaatiolla taas saadaan luotua rajattomasti erilaisia paikkoja, tiloja ja maisemia.

Puvustus pyrkii viestimään henkilöiden luonteesta: millaisia he ovat, mihin sosiaaliseen luokkaan he kuuluvat ja mitä muutoksia heissä tapahtuu.

Seikkailuun lähteneet sankarit ovat yleensä ryvettyneitä ja haavoilla kolmannessa näytöksessä. Puvustus ja lavastus tukevat siis tarinaa, mutta niillä on myös oma kaarensa.

Äänet ja musiikki Esitys sisältää ääniä ja musiikkia. Äänet voivat olla teoksen sisäisiä eli henkilöiden kuultavissa. Vaihtoehtoisesti äänet voivat olla suunnattuja vain katsojille. Silloin niiden tarkoitus on tukea teoksen dramaturgiaa eli tuottaa katsojille tunteita. Musiikkia käytetään usein tähän tarkoitukseen. Musiikilla voidaan myös merkitä henkilöitä eli henkilöille luodaan oma tunnusmusiikki. Musiikin kuullessaan katsoja liittää musiikin henkilöön, ajattelee tätä ja alkaa odottaa tämän ilmestymistä. Klassinen esimerkki on Fritz Langin elokuvassa Kaupunki etsii murhaajaa (1931), jossa enteilevä musiikki kertoo murhaajan lähestyvän.

Kullannuput-televisiosarjan (2020) esikuvana lavastuksessa ja puvustuksessa ovat olleet televisiosarjat Sinkkuelämää ja Absolutely Fabulous.

Kuvaus ja leikkaus Elokuvissa tarina etenee kuvien avulla. Kuvauksessa käytetyt keinot ovat yhteydessä haluttuun tavoitteeseen. Kuvaus voidaan toteuttaa esimerkiksi käsivaralla, jos halutaan jäljitellä oikeaa liikettä tai kuvata henkilön perspektiivistä asioita. Kuvauksesta laaditaan usein kuvakäsikirjoitus, joka muistuttaa sarjakuvaa. Sen näyttää teoksen visuaalisen kulun.

Leikkaus yhdistää kuvatun materiaalin halutuksi kokonaisuudeksi. Leikkaus voi olla sulavaa ja mahdollisimman huomaamatonta.

Elokuvissa tarina etenee kuvien avulla.

Yleisön osallistaminen Yleisön rooli esityksessä voi vaihdella passiivisesta vastaanottajasta ja samaistujasta aktiiviseen toimijaan. Teatteriesitys voi esimerkiksi muodostua vuorokauden mittaisesta bussikiertueesta, jossa siirrytään erilaisiin karuihin teollisuusrakennuksiin katsomaan fragmentteja eli otoksia näytelmästä.

Katsoja voi myös saapua teatteriin seuraamaan esitystä, jossa näyttelijä avaa lavalla ruskean paperiin käärityn paketin, josta paljastuu näytelmän käsikirjoitus. Näyttelijä on sitoutunut esittämään Nassim Soleimanpourin näytelmän Valkoinen kani, punainen kani juuri niin kuin se on tekstiin kirjoitettu, vaikka ei ole sitä aikaisemmin lukenut tai nähnyt. Katsoja siis seuraa esitystä, mutta myös sitä, miten näyttelijä tehtävästä suoriutuu ja miten yleisö osallistuu näytelmän tekemiseen. Katsoja voidaan myös pyytää lavalle avustajaksi, esittämään jotain roolia teoksessa tai ilmaisemaan oma mielipiteensä.

107

TEHTÄVÄT 1. Miksi televisiosarjoja katsotaan? a. Lukekaa pienessä ryhmässä August Strindbergin esipuheen alku (aineisto 1). Tiivistäkää esipuhe yhdeksi toteamuslauseeksi. b. Muuttakaa tekstin väite koskemaan nykyihmistä ja televisiosarjoja tai kirjan ja elokuvan suhdetta. c. Kirjoittakaa kommentti, jossa kerrotte, miksi nykyihminen katsoo televisiosarjoja.

2. Analysoikaa teatterikatsomon muotoa. a. Keskustelkaa pienryhmässä katsomoista: Mitä näytelmiä olette nähneet teatterissa?

Miten yleisö ja esiintyjät oli erotettu toisistaan?

Miten katsomo oli aseteltu tai rakennettu suhteessa lavaan ja esitykseen?

Minkä muotoinen katsomo oli?

Rikottiinko teatterin ”neljä seinää” jollain keinolla? b. Etsikää tietoa erilaisista teatterien ja elokuvien katsomoista: esimerkiksi roomalaisen, renessanssin ja Elisabethin ajan teattereista. Voitte myös tutustua tunnettuihin teattereihin, kuten Dionysoksen, Epidauroksen ja Syrakusan teattereihin tai Shakespearen Globe-teatteriin. c. Valitkaa yksi teattereista ja koostakaa siitä informatiivinen esitys.

3. Analysoi lyhytelokuvan toteutusta.

Katso Teemu Nikin lyhytelokuva Perintö. a. Millaiseen tilaan elokuva sijoittuu? Mitä lavastus kertoo tapahtumapaikasta?

4. Vertaile lyhytelokuvan käsikirjoitusta ja ­toteutusta.

a. Lue lyhytelokuvan Perintö käsikirjoitus (s. 109). b. Miten käsikirjoituksessa kerrotaan elokuvan toteutuksesta: puvustuksesta, lavastuksesta, leikkauksesta ja äänimaailmasta? c. Miten elokuvan toteutus vastaa käsikirjoitusta? d. Miten elokuvan juoni eroaa käsikirjoituksessa ja elokuvassa? e. Kirjoita teksti, jossa vertailet elokuvaa ja sen käsikirjoitusta. Pohdi tekstissä, miten tulkinta teoksesta on erilainen, jos lukee vain käsikirjoituksen tai katsoo vain lyhytelokuvan.

5. Analysoi tv-sarjan jaksoa. a. Valitse itseäsi kiinnostava televisiosarjan jakso.

Tutustu draaman lukuohjeeseen s. 87. Katso jakso ja tee siitä muistiinpanot. b. Tee muistiinpanoja siitä, miten tv-sarjan jakson toteutuksella tuetaan sen kerrontaa: Miten kuvauspaikalla, lavastuksella ja rekvisiitalla luodaan kuvaa miljööstä?

Mitä puvustus ja näyttelijän työ kertovat henkilöistä?

Miten äänet ja musiikki tukevat jakson kerrontaa ja luovat tunnelmaa?

Millaisista kuvista jakso rakentuu? Miten ne on leikattu yhteen? Miten jakso etenee visuaalisesti? c. Kirjoita teksti (noin 4 000 merkkiä), jossa analysoit tv-sarjan jakson kerrontaa.

b. Mitä puvustus viestittää henkilöistä? c. Millainen valaistus ja värimaailma elokuvassa on?

Millaisen tunnelman ne luovat elokuvaan? d. Millainen äänimaailma elokuvassa on? Miten puhetta, musiikkia ja muita ääniä hyödynnetään elokuvassa? Mitä merkityksiä ne luovat elokuvaan? e. Miten elokuva on leikattu? Miten kuvakulmien valinnat ja muutokset vaikuttavat elokuvan näkökulmaan ja käänteisiin?

1

Esipuhe

Teatteri, niin kuin taide ylipäänsä, on kauan tuntunut minusta olevan eräänlainen Biblia pauperum, Raamattu kuvina niille, jotka eivät osaa lukea kirjoitettua tai painettua, ja näytelmäkirjailija maallikkosaarnaaja, joka kaupittelee aikansa ajatuksia populaarissa muodossa, niin populaarissa että keskiluokka, joka pääasiallisesti teatterin kansoittaa, voi ilman paljon päänvaivaa käsittää, mistä on kysymys.

August Strindberg: Neiti Julie. 1888. Suom. Helena Anhava 1988.

2 108 DRAAMA

Lyhytelokuva Teemu Nikki: Perintö. 2007.

3

PERINTÖ – lyhytelokuva

Koko tarina kuvataan yhdellä kuvalla ilman leikkauksia.

KÄSIKIRJOITUS Arvokkaan näköinen ja vanha kattohuoneisto. Keski-ikäinen mies, Rauni, seisoo avonaisen ikkunan vieressä. Raunilla on tummat housut, kauluspaita ja slipoveri. Ikkunasta näkyy kerrostalojen kattoja.

Raunilla on lautasella pala täytekakkua ja hän haukkaa siitä viimeisen palan. Rauni kaapii lusikalla lautasen puhtaaksi ja kääntyy sitten katsomaan ikkunasta ulos. Hän huomaa jotain kiinnostavaa ulkona. Hän viittoo kuvan ulkopuolelle ja huutaa: ””Isii!”

Vanha herra kävelee vaikeasti kepin kanssa paikalle.

Herralla on tumma puku päällään, syntymäpäivähattu päässään ja vapaassa kädessä on lautanen missä on iso pala täytekakkua.

Herra laittaa kakkulautasen varovasti ikkunan vieressä olevalle pöydälle ja sen jälkeen hän kurkistaa ikkunasta ulos. Rauni tönäisee miehen ikkunasta ulos. Mies putoaa huutaen alas. Rauni rauhallisesti ottaa vanhan herran kakkulautasen itselleen ja haukkaa siitä palan.

Rauni kävelee huoneen toiselle puolelle ja kamera kääntyy hänen mukanaan. Näemme seinäjulisteen missä lukee: ”Hyvää syntymäpäivää vaari!”

Näemme kahvipöydän ympärillä seisovan juhlaseu­rueen katsomassa Raunia suu auki.

Seurueeseen kuuluu kaksi miestä, kolme naista, 10-vuotias poika ja sylivauva. Kaikki aikuiset ovat keski-ikäisiä.

Yksi miehistä on pukeutunut sotilasunivormuun. Toisella miehistä on tumma puku. Naisilla on juhlalliset leningit päällään. Yksi naisista pitää vauvaa sylissään. Kymmenvuotias poika on pukeutunut Raunin tavoin. Samanlainen slipoveri on hänellä päällään. Pojan vieressä istuu nainen joka pitää käsiään silmiensä edessä. Poika ahmii viimeistä palaa täytekakusta itselleen. Kenelläkään ei ole enää täytekakkua.

Rauni istuu tyytyväisenä pojan viereen. Muu juhlaseurue on edelleen ihan hiljaa.

Univormuun pukeutunut mies alkaa taputtamaan käsiään. Hänen vieressä oleva nainen lyö häntä avokämmenellä kasvoihin. Sotilas hiljenee. Nainen tulee Raunin viereen ja nappaa tältä kakunpalan itselleen. Rauni hyökkää naisen kimppuun. Rauni ja nainen painivat ikkunan luokse.

Kamera seuraa heitä. Rauni työntää naisen ulos ikkunasta.

Rauni kääntyy katsomaan takaisin kahvipöytään. Hän juoksee takaisin kakunpalalle ja kamera panoroi hänen mukanaan. Näemme joukkotappelun kakunpalan vieressä.

Rauni hyökkää tappelun sekaan ja koko konkkaronkka valuu kohti ikkunaa. Kuva jää kahvipöytään ja tappelun äänet vain kuuluvat. Pöydässä poika edelleen ahmii omaa kakunpalaansa ja hänen vieressään on nainen kädet silmillään. Vauva on laitettu pöydän ääreen sitteriin. Kuvan ulkopuolelta kuuluu huutamista, ähinää ja iskujen ääniä. Pöydässä istuva nainen kurkistaa hiukan kätensä alta, mutta nopeasti laittaa uudestaan kädet silmilleen.

Rauni saapuu paikalle yksin. Hän on hikinen ja vaatteet ovat repeytyneet. Rauni istuu pöytään ja ottaa kakustaan palasen. Hän jää katsomaan sitterissä olevaa vauvaa. Rauni miettii hetken, huokaisee syvään ja nousee pöydästä. Rauni ottaa vauvan syliinsä ja kävelee tämän kanssa ulos kuvasta.

Rauni palaa ilman vauvaa. Hän istahtaa hymyillen pöytään ja taputtaa pois katsonutta naista reidelle. Nainen ottaa kädet pois silmiltään ja hymyilee Raunille.

Rauni on ottamassa isoa palaa kakkua, kun poika yllättäen huutaa: ”Isii!” Pojan kakkulautanen on tyhjä. Raunin hymy hyytyy ja hän antaa kakkunsa pojalle syötäväksi.

Poika alkaa ahmimaan kakkua ja Rauni jää kakutta istumaan pöytään.

LOPPU Teemu Nikki. 2007.

109

Keskustelkaa proosan lukemisesta. a. Mitä proosateoksia, esimerkiksi romaa­ neja, novelleja tai esseitä, olette luke­ neet viime aikoina? b. Luetteko mieluummin kaunokirjalli­ suutta vai tietokirjoja? c. Mitä kirjallisuus ja lukeminen merkitse­ vät teille? d. Miltä kokonaisten romaanien lukemi­ nen tuntuu? Mahtuuko arkeenne pitkien tekstien lukemista? e. Miksi teidän mielestänne kannattaisi lukea proosateoksia, kuten romaaneja?

PROOSA

TAVOITTEET tutustua proosan lajeihin ja ilmaisu­ keinoihin harjaantua tarkastelemaan proosa­ tekstin kerrontaa oppia analysoimaan ja tulkitsemaan monenlaisia proosatekstejä syventää kirjallisuuden lukutaitoa harjoitella elämyksellistä ja kokemuk­ sellista lukemista ja kirjoittamista

OPINTOJAKSON AIKANA harjoitellaan lukemaan syventyen ja elämyksellisesti opiskellaan proosan analysointia ja tulkintaa sopivien käsitteiden avulla luetaan monipuolisesti proosatekstejä ja keskustellaan niistä tuotetaan tulkintoja kirjallisuudesta monipuolisesti: kirjoitetaan, puhutaan, keskustellaan ja videoidaan

OMAT TAVOITTEET Lue tavoitteet. Mieti, mitkä asiat ovat sinulle tuttuja ja mitkä vaativat harjoittelua.

Kirjoita itsellesi konkreettisia tavoitteita. Esimerkiksi: Pyrin lukemaan mahdollisimman monta kokonaista teosta jakson aikana. Luen ainakin yhden teoksen tarkkaan ja analysoin sitä sopivien käsitteiden avulla.

Kirjoitan ainakin yhden tulkinnan lukemastani tekstistä. Pohdin jonkin fiktiivisen tekstin teemoja.

KÄSITTEET proosa autofiktio fiktiivisyys kerronnallisuus

10 Proosakirjallisuuden monet maailmat Sanataidetta arkiproosan keskeltä Proosaa sanotaan suorasanaiseksi kielenkäytöksi. Tarkoitus on tällöin erottaa se mitallisesta ja säkeisiin jaetusta runoudesta. Kirjoitettuna proosa rakentuu toisiinsa kytketyistä lauseista ja virkkeistä. Proosaa ovat mitä erilaisimmat teksti- ja kirjallisuudenlajit: romaanit, novellit, esseet, elämäkerrat, uutiset, tutkimukset.

Proosa voidaan jakaa kaunokirjallisuuteen, tietokirjallisuuteen ja muuhun proosaan. Kirjallisuuden ulkopuolella proosaa ovat asioiden hoitoon käytetyt tekstit työelämässä, viralliset dokumentit ja journalistiset tekstit. Tietokirjallisuuden tavoin nämä tekstit pyrkivät välittämään asiasisällön yksiselitteisesti ja paikkansapitävästi.

Kaunokirjallisen proosan taustana ovat puhumalla kertomisen lajit: opettavaiset tarinat, omien kokemusten kertaaminen lähipiirille, kuulopuheiden eli juorujen välittäminen sekä puheet, joilla yritetään vaikuttaa suuren yleisön mielipiteeseen.

Kaunokirjallisuus oli pääosin runomuotoista ennen renessanssia, jolloin proosa alkoi yleistyä esimerkiksi romaanien, satiirien ja esseiden esitystapana. Modernissa Euroopassa kaunokirjallisen proosan keinot ovat kehittyneet sen jälkeen vuorovaikutuksessa muiden proosan lajien kanssa, esimerkiksi jäljittelemällä matkakirjan, kirjeen, elämäkerran ja historiankirjoituksen kerrontatapoja. Kaunokirjallisen proosan kehityksessä tärkeää onkin aina ollut se, miten fiktiivinen tarina yhdistetään nykyaikaisiin, arjesta tuttuihin tekstilajeihin, jotta se koskettaisi lukijaansa. Kirjeromaanit olivat suosittuja silloin, kuin kirjeet olivat tärkeä viestintäväline. Nykyään tarinoita kerrotaan jäljittelemällä esimerkiksi sähköpostin ja sosiaalisen median viestinnän ilmaisutapoja.

112 PROOSA

Kaksi akselia: fiktiivisyys ja kerronnallisuus Proosan kirjoa voidaan kuvata siltä kannalta, miten käsitellyt asiat sijoittuvat jatkumolle täysin keksityistä tositapahtumiin. Fiktiivisyyden kannalta yhdessä päässä ovat tekstit sepitetyistä maailmoista, joissa tunnetut luonnonlait ja logiikan lait eivät päde. Toisessa ovat tieteelliset tekstit, joissa käsitellään todellista maailmaa ja pyritään todistamaan väitteet paikkansapitäviksi.

Täysin sepitetyn ja faktan väliin mahtuu monenlaisia yhdistelmiä: Esimerkiksi historiallisissa romaaneissa ja autofiktiossa todennettuja asioita täydennetään keksityillä. Autofiktiossa kirjailija kirjoittaa omasta elämästään sitä fiktiivisillä osuuksilla vapaasti täydentäen.

Proosan kerronnallisuus on toinen jatkumo, joka auttaa hahmottamaan tekstin kokonaisuutta. Yhdessä päässä ovat vahvasti kertovat tekstit ja toisessa kokonaan muita esitystapoja käyttävät tekstit. Vahvasti kerronnallisesta tekstistä käy ilmi ensinnäkin kerrontatilanne. Kerrotut tapahtumat ovat ainutkertaisia ja yllätyksellisiä, ne esitetään jonkun kokemina ja ne muodostavat juonellisen kokonaisuuden.

Niin fiktiiviset tekstit kuin faktatekstitkin voivat olla enemmän tai vähemmän kertovia. Esimerkiksi historiankirjoitus voi olla vahvasti kertovaa, käsitellä tapahtumasarjaa ja juonellistaa sitä henkilöiden tavoitteelliseksi toiminnaksi samalla tavalla kuin sepitetyistä tapahtumista kertova draama.

Toisaalta fiktiivisistä henkilöistä kertova romaani voi sisältää laajoja kuvailevia ja pohdiskelevia jaksoja, jotka vähentävät sen kerronnallisuutta. Näin on esimerkiksi esseeromaaniksi kutsutussa lajissa. Aforismeissa ja mietelmissä tiivistetään havaintoja ihmisten toiminnasta sen sijaan, että kerrottaisiin yksilön tarina.

Aina ei ole selvää, mikä tekstissä on kuviteltua ja mikä todella tapahtunutta. Esimerkiksi kuolemanrajakokemukset ja voimakkaat uskonnolliset kokemukset kuulostavat fiktiolta niistä, joilla tällaista kokemusta ei ole. Toisaalta uutisissa yhteiskunnallisia ja luonnonilmiöitä kerronnallistetaan usein niin, että samalla tingitään tosiasioista. Esimerkiksi ilmaukset helle piinaa ja some raivostui eivät pidä paikkaansa kirjaimellisesti, sillä todellisuudessa säätila ja sosiaalinen media eivät ole jotakin tavoittelevia tai tuntevia henkilöitä.

Fiktiivisiä ja kerronnallisia piirteitä on näin mitä erilaisimmissa teksteissä. Olennaista on, mitä tarkoitusta ne palvelevat. Kaunokirjallisuudessa tätä tarkoitusta ei voi ennalta tietää. Teoksen kokonaisuus ratkaisee, ja viimeinen rivi voi muuttaa kaiken. Tämä tekee kaunokirjallisuuden lukemisesta jännittävää ja palkitsevaa yllättävillä tavoilla.

Kaunokirjallisuudessa teoksen kokonaisuus ratkaisee. Tämä te­ kee sen lukemisesta jännittävää ja palkit­ sevaa yllättävillä tavoilla.

Antti Holman autofiktiivisessä romaanissa Kaikki ­elämästä(ni) (2019) minäkertoja yrittää kir­ joittaa romaania. Samalla hän kertoo kasvutarinaansa, jonka vaiheet noudattelevat kirjailija ja näyttelijä Antti Holman todellisia elämänvaiheita.

113

4. Millaista on autofiktio? a. Lue Helsingin Sanomien artikkeli autofiktiosta (aineisto 5) sekä katkelmat eri tavoin omaa elä­ mää hyödyntävistä kaunokirjallisista teksteistä 2–4. b. Pohdi lukiessasi seuraavia kysymyksiä ja tee teksteistä muistiinpanot.

Mitkä ovat autofiktion tunnusmerkkejä?

Mikä on autofiktion suhde totuuteen?

Mitä hyötyjä ja haittoja autofiktiosta on?

Miksi autofiktiota kirjoitetaan?

Miksi ihmiset haluavat tai eivät halua lukea autofiktiota? c. Valitse yksi aineistoista 2–4. Ota selvää sen kir­ joittaneen kirjailijan elämästä. Poimi valitsemas­ tasi aineistosta kohtia, jotka viittaavat kirjailijan todelliseen elämään. Millä perusteella tekstiä voisi kutsua autofiktioksi? d. Keskustelkaa yhdessä siitä, onko lukukokemuk­ senne erilainen tai suhtaudutteko kirjaan eri tavoin, jos tiedätte sen pohjautuvan tositapah­ tumiin tai kertovan melko tosipohjaisesti kirjaili­ jan elämästä.

5. Kirjoita pohtiva teksti autofiktiosta. a. Lue tekstit 2–5 ja tee niistä muistiinpanot tehtä­ vän 4b ohjeen mukaan. b. Kirjoita pohtiva teksti, jossa käsittelet autofik­ tiota tai muuta faktaa ja fiktiota yhdistelevää kir­ jallisuutta. Voit pohtia seuraavia kysymyksiä:

2

TUNNEN voimakasta halua seisauttaa ohikulkijat ja sanoa, että katsokaapas, tässä istuskelee ihminen, jonka kirja on juuri tullut painosta, eikä se ole mikä tahansa kirja, vaan minun kirjani, siis maailmanhistorian tärkein teos.

Kotona avaan paketin, hivelen kirjojen pintaa ja nuuskin niiden sivuja. Luen takakannen tekstin. Toivon, että se olisi oikeanlainen. Sen laatiminen ei ollut helppoa. Torjuin kaikenlaiset ehdotukset, joita kustannustoimittajani tarjosi, mutta en sen paremmin kyennyt itsekään hahmottelemaan tekstiä. En osannut kuvailla kirjani kieltä, enkä tiennyt oliko kyseessä komedia vai tragedia. Mielestäni kirja kertoo kurinalaisesta maasta, joka kärsii häpeän taakasta.

Se kertoo perheestä, joka asuu tuon maan sisällä ja valvoo jäseniään, etteivät he erottuisi joukosta, että he olisivat tavallisia, siis ihan vain normaaleita. Ja se kertoo myös naisesta, joka on tuon maan ja kodin kasvatti. Nainen on joutunut tuuliajolle, hän harhailee maailman merillä ja koettaa päästä eroon synkkyydestä, joka seuraa häntä. Lopulta hän alkaa kirjoittaa tuota kyseistä kirjaa voittaakseen v­ alon

116 PROOSA

Miten oman elämän kokemukset muuttuvat parhaiten fiktioksi? Milloin omaa elämää kan­ nattaisi muuntaa fiktioksi?

Mitä ongelmia oman elämän fiktioksi muutta­ miseen voi liittyä?

Onko kirjailijan omiin kokemuksiin perustuva teksti luotettavampaa tai vaikuttavampaa kuin täysin fiktiivinen teksti?

Täytyykö lukijan tietää, mikä kaunokirjallisessa tekstissä on totta ja mikä kuviteltua?

Mikä tekee tosipohjaisesta tekstistä kaunokir­ jallisuutta?

6. Kaunokirjalliset piirteet tietokirjassa. a. Lue katkelma teoksesta Ohikuljetut (aineisto 6). b. Tarkastele, mitä kaunokirjallisen tekstin piirteitä tietokirjan katkelmassa on. Tee muistiinpanot.

Poimi havaintoja ja tee päätelmiä katkelman juonen kaaresta.

Kuvaile katkelman aikatasoja ja niiden kuvausta.

Tee havaintoja siitä, miten kertoja kuvailee Razvanin ajatuksia ja tunteita.

Poimi katkelman kielestä lapsen kokemusta kuvailevia piirteitä: sanastoa, kielikuvia ja vir­ kerakenteita. c. Kirjoita noin 2 000 merkin mittainen lukutaidon vastaus: Miten tietokirjan katkelmassa ohjataan lukijaa eläytymään katkelman päähenkilön tilan­ teeseen? Katso ohje sivulta 164.

puolelleen. Olen kai halunnut sanoa, ettei tavallisuutta eikä normaaliutta ole olemassakaan, että ne ovat vain jotakin sellaista, jonka kulloinkin vahvimmat määrittelevät, kuin väreileviä kangastuksia, joiden tavoitteleminen saattaa tuhota ihmisen. Olen kirjoittanut kaiken minämuodossa ja siksi uskoisin, että kirjasta välittyvä vaikutelma on henkilökohtainen. En ole nimennyt päähenkilöä, se olisi tuntunut keksityltä.

Ajattelin, että olisi kuitenkin parempi olla selittämättä kaikkea tätä etukäteen. Mitä luettavaa ihmisille olisi sitten enää jäänyt? Sitä paitsi mikä tahansa määrittely tuntuisi kutistavan kirjani pienemmäksi kuin se oli. Vähän samalla tavalla kuin olin itse joskus tuntenut pieneneväni, kun minua oli määritelty. Sinä kun olet tuollainen kiltti tyttö, tai Kyllä sinä olet sitten hankala. Ja niinpä minä ja kustannustoimittajani päädyimme yhteisymmärrykseen siitä, että takakanteen tulisi väin pätkä kirjastani. Se riittäköön, mietin.

Saara Turunen: Sivuhenkilö. 2018.

3 JOS EN KIRJOITA Jumppu-tädistä, mistä kirjoitan? Ihmisellä on kuulemma yksi kertomisen arvoinen tarina, jota hän toistaa toistamasta päästyään eri muodoissa, kunnes kuolee.

Luin sitaatin taannoin internetistä ja olen unohtanut, keneltä se on peräisin. Muistaakseni kuvassa oli kirjailijamies, joka kosketti kasvojaan toisella kädellään. Sitaatti ainakin kuulostaa siltä, että se olisi tullut sellaisen kirjailijamiehen suusta. Ehkä voisin kirjoittaa kirjailijamiehestä, kuten muutkin kirjailijamiehet lopulta päätyvät tekemään, kun heillä ei ole enää muuta kerrottavaa. Päähenkilöni voisi lähteä henkensä pitimiksi luentokiertueelle, jonka mainoksessa hän koskettaisi jo molemmilla käsillään kasvojaan. Kiertueen nimi olisi ”Yksi tarina”. Yleisössä istuisi kulttuurinnälkäisiä naisia, joille mies kertoisi kor­vausta vastaan, että voimme esimerkiksi kirjoittaa useita kertomuksia, joissa seikkailevat erilaiset henkilöt, joiden tarinat poikkeavat omistamme, mutta kaikesta on aina johdettavissa se yksi perusasetelma, se ydin, josta emme koskaan pääse eroon. Kirjailija sanoisi, että vaikka hän kuinka kirjoittaisi muinaisesta egyptiläisestä lääkäristä, hänen oma tarinansa sieltä kuitenkin kajastaa muinaisuuden läpi, hänen postmoderni kohtalonsa kirjailijamiehenä.

Kirjailijamies kertoisi yleisölleen kyynel silmässä, että hänen tarinansa on se, kuinka hän kiipesi isänsä kanssa vuorelle hetki ennen isän ennenaikaista kuolemaa.

Tarinan näkökulma voisi sitten vaihtua kulttuurinnälkäiseen naiseen, joka miettii kotimatkalla omaa tarinaansa. Onko tarina se, kun hän lapsena putosi saaviin ja ukki tuli ja pelasti? Mitä kuvastavat saavi ja ukki hänen elämässään nyt? Nainen koettaisi miettiä kauheimpia kokemuksiaan, koska hän olisi tottunut siihen, että vaikuttavimmat tarinat ovat usein kauheuksia pullollaan. Hän ei kuitenkaan muistaisi kuin sen joulun Teneriffalla, kun oksensi sisä­filettä niin, että ruokatorvi vaurioitui. Siitä ei saisi trilleria eikä egyptiläisen tarinaa. Sitten hän ajattelisi äitinsä kuolemaa, joka olisi ollut hyvin tavallinen kuolema: ihminen saa syövän ja lopulta hiipuu pois, eikä kukaan kiipeä vuorelle. Nainen kieltäytyisi ottamasta äitinsä kuolemaa peruskertomuksekseen ja päättäisi olla ajattelematta omaa tarinaansa lainkaan. Hän kaivaisi repustaan kirjailijamiehen kirjoittaman kirjan, jossa päähenkilö, kirjailijanainen, kuvailee värikkäin sanankääntein muiden naisten rintoja uimahallissa. Kulttuurinnälkäinen nainen miettisi hetken, onko kirjailija­miehen ainoa tarina sittenkään kertomus isästä, vuoresta ja kuolemasta, vai kenties jotain aivan muuta. Hän jättäisi kirjan bussin penkille, samoin kuin minä nyt jätän ajatuksen kirjailijamiehestä kirjoittamisesta.

Minulla nimittäin on jo yksi tarina. Sen nimi on ”Joulupukki teki minusta homon”. Kyseessä ei ole mikään hyväksikäyttötodistus, jossa joulupukki ahdistelee lasta, joka lopulta riistäytyy homouden pimeyteen. Olen kiitollinen, ettei se ole, vaikka totta puhuen olen välillä ajatellut, miten

paljon vaikuttavampi tarinani olisi, jos siinä olisi enemmän julmaa pahuutta. Tietenkään en toivo pedofiliakokemuksia itselleni enkä kenellekään muulle, mutta nykyisin vain on kirjailijuuden kannalta sitä käytännöllisempää, mitä hirveämpi oma henkilöhistoria on. Kauhukertomukset houkuttelevat ennen muuta silloin, kun ne ovat melkein liian hirveitä ollakseen totta, mutta tosia silti ovat.

Kirjailijan on nykyisin edullista olla yhtä oman kirjallisuutensa kanssa ja siksi tarinoita ei kannata vain keksiä.

Enää ei ole edullista kirjoittaa egyptiläisistä, ellei itse ole egyptiläinen. Käsityksen taustalla on hyvä ajatus siitä, että ihmiset saisivat itse kertoa omat tarinansa, etteivät sadat ja tuhannet valkoihoiset, etuoikeutetut, keskiluokkaiset kirjailijamiehet enää kertoisi kaikkien tarinoita - niin sanotusti antaisi ääntä niille, joiden ääni ei kuulu - sillä kuka alistettu ja painettu ihminen lopulta haluaisi tulla edustetuksi itseriittoisen taiteilijasedän kuvittelemana. Niinpä kaikkien on hyvä kirjoittaa omasta viiteryhmästään omalle viiteryhmälleen. Jos poikkeaa tästä kuviosta, kuten kirjailijamiehet yhä koko ajan, joutuu vastaamaan teoistaan aamutelevisiossa ja keskustelupalstoilla internetissä.

Lapualla sain luettua loppuun nuoren ranskalaisen Édouard Louisin esikoisromaanin, jossa hän kuvailee kauheata lapsuuttaan ranskalaisessa pikkukylässä. Esikoisromaaninsa jälkeen hän on kirjoittanut teoksen raiskatuksi tulemisestaan, ja hänen uusin teoksensa käsittelee hänen isänsä kuolemaa. Tusina ihmisiä suositteli hänen esikoistaan minulle, vaikka olen toistanut toistamasta päästyäni, etten enää halua lukea hakatuista homoista - en kestä sitä, en jaksa, tulen liian surulliseksi. Suositukset ovat todennäköisesti omaa syytäni, sillä olen itsekin kirjoittanut hakatuista homoista, koska luulin vuosikausien ajan, että homomiehen tehtävä on kirjoittaa homovihasta, niin kuin heteromiehen tehtävä on kirjoittaa naisten rinnoista ja siitä, miten ne asettuvat puseron alle ensitapaamisella.

Kysyin Otolta, joka on aivan ihastunut Édouard Louisiin, onkohan nuoren ranskalaisen seuraavan kirjan aihe paha jännetuppitulehdus, joka vaivaa sellaisia kirjailijoita, jotka hakkaavat vuosittain esiin uuden uhripornoromaanin. Otto vastasi hyvin vihaisena, että uhriporno on pornoa vain, jos se ei ole totta. Jos kyseisistä aiheista esimerkiksi olisi kirjoitanut varakas täti-ihminen tavoitellakseen uusia yleisöjä, kyseessä olisi porno. Ei ihminen voi valita uhrin asemaa, hän sanoi. Ei yksikään ihminen halua olla uhri.

Sanoin olevani samaa mieltä, mutta oikeastaan en ole. Jos on turvattua varakasta elämää elävä ihminen, kuten minä, voi ajautua harmaassa arjessaan toivomaan, että olisi kokenut jotakin merkittävällä tavalla järkyttävää, jotta voisi olla varteenotettavampi taiteilija.

Antti Holma: Kaikki elämästä(ni). 2020.

117

Historiallinen romaani

Scifi Nimensä mukaisesti scifissä eli tieteisfiktiossa lähtö­ kohtana on tieteellinen näkökulma maailmaan. Kuvitel­ lussa maailmassa nähdään tieteen sovellusten vaikutus: jokin uusi tieteellinen ja teknologinen keksintö muuttaa toiminnan mahdollisuuksia ja inhimillistä yhteisöllisyyttä.

Tällaisia ovat aikakone H. G. Wellsillä ja erilaiset jatko- ja keinoelämän muodot Philip K. Dickillä.

Toisena vaihtoehtona on näyttää tieteellisesti ajatte­ levan ihmisen yritykset ymmärtää aiemmin tuntematonta ilmiötä. Tällaiseen asetelmaan perustuvat Stanisław Lemin Solaris (1961) ja Ursula Le Guinin Pimeyden vasen käsi (1969). Jälkimmäisen kerronta jäljittelee tutkimus­ raporttia: Gethen-planeetalle lähetetty Genly Ai yrittää ymmärtää itselleen vierasta kulttuuria, jonka ytimessä on se, että asukkaiden sukupuoli vaihtuu säännöllisesti.

Raporttiensa oheen hän liittää kansatieteellisiä doku­ mentteja getheniläisistä uskomuksista.

Ilmastonmuutos on sysännyt scifiä lähitulevaisuuden kuvitteluun todellisuudessa havaittujen muutosten poh­ jalta. Esimerkiksi Annika Lutherin Kodittomien kaupungissa (2011) kuvitellaan Helsinki vuonna 2050 merenpin­ nan noustua dramaattisesti.

1800-luvun alussa syntyneessä historialli­ sessa romaanissa kerrotaan todellisen maailman menneisyydestä historiallisesti.

Historiallisuus tarkoittaa tarinan tapah­ tumien kytkemistä laajoihin muutoksiin yhteiskunnassa ja kerronnassa eri lähteiden punnitsemista. Toisaalta historiallisuus voi olla kuvatun menneisyyden ja kirjailijan oman ajan yhteyttä: menneisyys on nykyajan etäinen peili.

Historiallisessa romaanissa vuorotellaan yleisen ja yksittäisen sekä todennetun ja kuvitellun välillä. Leo Tolstoin Sodassa ja rauhassa (1865–69) kuvataan ensin Na­ poleonin eli todellisen historiallisen henki­ lön toimintaa, joka vaikuttaa tapahtumien suuriin linjoihin. Sitten siirrytään yksittäisen ihmisen, fiktiivisen hahmon kokemuksiin tapahtumien pyörteessä. Katja Ketun Kätilö (2011) sijoittaa rakkaustarinan Lapin sodan ympäristöön. Tarina rakentuu henkilöi­ den päiväkirjamerkinnöistä ja sotatoimiin liittyvistä viesteistä, jotka toimittajahahmo on järjestänyt. Teoksen nimiösivulla koros­ tetaan, että kysymyksessä ei ole tutkimus vaan romaani.

Dystopia ja utopia Utopialla tarkoitetaan kuvitelmaa ihanteellisesti toimivasta yhteisöstä. Tällai­ nen kuvittelu yhdistää kaunokirjallisuutta filosofisiin ja poliittisiin teksteihin.

Kirjallisuuden utopiat ovat usein maantieteellisesti syrjässä, vaikeasti löydet­ tävissä, ja niissä nähdään erilaisten mahdottomuuksien toteutuvan. Utopiaan tutustutaan vierailijan välityksellä: hän kertoo onnelassa kokemastaan ja hä­ nen mukanaan lukijaa kutsutaan vertailemaan kuvattua omaan maailmaansa.

Dystopiassa kielteinen tulevaisuuskuva esitetään toteutuneena. Näin on Margaret Atwoodin romaanissa Orjattaresi (1985), jossa fundamentalistikris­ tittyjen diktatuurissa naiset ovat menettäneet perusoikeutensa. Ekologisissa dystopioissa voidaan näyttää, mihin tuhoisiin seurauksiin johtaa hyvinvointia lisännyt kehitys elämän jatkumisen kannalta. Poliittisissa dystopioissa tuo­ daan puolestaan esille, miten toisinajattelua kitketään yhtenäisyyden nimissä.

Scifin, fantasian ja dystopian piirteitä yhdistellään nykykirjallisuudessa laa­ jasti. Tästä syystä on alettu puhua spekulatiivisesta fiktiosta kattokäsitteenä toisenlaisten maailmojen ja tulevaisuuksien kuvittelulle.

124 PROOSA

Rikoskirjallisuus Klassinen dekkari on juonta painottava romaanin laji: siinä selvitetään, kuka teki rikoksen. Juoni rakentuu arvoituksen mukaan: on lähtötilanne, jossa arvoitus esitetään, sitten seu­ raavat ratkaisuyritykset ja lopussa paljastetaan ratkaisu. Lajin henkilökaartiin kuuluvat uhri, rikollinen, etsivä sekä epäillyt.

Tapahtumat sijoitetaan usein tavalla tai toisella rajattuun ym­ päristöön, kuten maaseutukartanoon, saareen tai junaan.

Agatha Christien 1920-luvulta eteenpäin kirjoittamat dek­ karit ovat klassisia siinä, että niissä on voimassa eräänlainen reilun pelin sääntö. Rikos on ensinnäkin selvitettävissä. Etsivän työ tuo lukijalle auttavia ja toisaalta harhaanjohtavia johtolan­ koja, ja lukija voi kokea punnitsevansa niitä yhdessä etsivän kanssa. Syyllinen löytyy epäiltyjen joukosta. Muutamat Chris­ tienkin teokset koettelevat reilun pelin sääntöjä: syylliseksi paljastuu yhtäällä etsivän apuri ja toisaalla kaikki epäillyt.

Rikoskirjallisuuteen on tullut uusia lajeja maailman muut­ tuessa. Perinteisen dekkarin rinnalle on syntynyt vuoroin rikollisen elämästä ja poliisin profilointiselvityksistä kertova poliisiromaani. Se ottaa huomioon teknologisen kehityksen vaikutukset rikostutkintaan ja laajemmin ihmisten välisiin suhteisiin.

Kokemuksellisuutta painottavia lajeja

Fantasia Fantasiassa korostuu itsenäinen kuvitteellinen maailma, joka nou­ dattaa erilaisia periaatteita kuin tuntemamme maailma: henkilöillä voi esimerkiksi olla taikavoimia. Maailmaa ei esitetä kenenkään kuvitelmana vaan todellisuutena.

Fantasiamaailma voi olla erillinen, rinnakkainen tai päällekkäinen suhteessa meidän maailmaamme. J. R. R. Tolkienin Keskimaa on esimerkki itsenäisesti olemassa olevasta maailmasta, jonka suhde meidän tuntemaamme maailmaan jätetään lukijan tulkittavaksi.

C. S. Lewisin Velhossa ja leijonassa (1950) lähtökohtana on meidän tuntemamme historiallinen todellisuus, Englanti toisen maailmansodan aikaan. Päähenkilöt löytävät reitin tästä omasta maailmastaan uuteen maailmaan, jossa taikuus on arkipäivää ja aika kulkee toisin kuin omassamme.

Kolmas mahdollisuus on, että lähtökohtana olevaan maailmaan tunkeutuu sille vieraita, yliluonnollisia olioita ja ilmiöitä, jotka pakot­ tavat päähenkilön muuttamaan käsitystään todellisuudesta. Juuri näin alkaa Harry Potter ja viisasten kivi (1997). Nämä fantasiakirjal­ lisuuden klassikot vievät ritari- ja seikkailuromaaneista tutut juonet uusiin ympäristöihin.

Kokemuksellisuutta painottavia romaanin lajeja ovat muun muassa psykologinen romaani ja fiktiivinen omaelämäkerta.

1900-luvun alun modernistisessa proosassa annetaan paljon tilaa henkilöhahmojen yksityis­ elämän kuvaukselle. Suosittuja kerrontatekniikoita olivat sisäinen monologi eli henkilön ajattelun kirjoittaminen sisäiseksi puheeksi sekä tajunnanvirta.

Lyyriseksi esseeksi kutsutussa lajissa yleisiä aiheita pohditaan yksityiselämän kokemusten kautta.

Maggie Nelson käsittelee Argonauteissa (2005) identiteetin muutoksen teemaa omakohtaises­ ti, aiheinaan oma raskautensa ja rakkaussuhteensa muunsukupuoli­ sen taiteilijan kanssa.

125

Tarinamaailmat

”Tämähän on vallan suun­ naton vaatekaappi”, Lucy ajattelee Lewisin Velhossa ja leijonassa tietämättä, että se johtaa kokonaiseen toiseen maailmaan. Kuva Andrew Adamsonin elokuvasovituk­ sesta (2005).

138 PROOSA

Romaanit ja novellit rakentavat tekstissään maailman, jossa tarina tapahtuu.

Tarinamaailman tapahtumapaikkaa ja -aikaa kutsutaan miljööksi. Se voi vastata realistisesti todellisuutta tai olla suurelta osin kuvitteellinen maailma, kuten on usein fantasiassa ja scifissä. Miljöötä voidaan kuvailla suoraan tai se voi rakentua tekstiin vähitellen henkilöiden toiminnan ja dialogin kautta.

Se, että proosassa rakennetaan tarinan maailmaa vähitellen eikä yhtenä yleiskuvana, edellyttää lukijalta täydentävää kuvittelua ja antaa samalla kirjailijalle mahdollisuuden yllätyksiin. Luettaessa päätellään, missä on tarinan ’tässä ja nyt’, tarinamaailman keskus, ja mikä lähtökohtaisesti on totta ja mahdollista tuossa maailmassa. Tämä keskus voi sitten siirtyä, mikä onkin kaunokirjallisen fiktion tärkeä keino.

C. S. Lewisin Taikurin sisarenpojassa (1955) lähtökohtana on Lontoo siihen aikaan, kun ”Sherlock Holmes vielä asui Baker Streetin varrella”. Saamiensa taikasormusten avulla poika nimeltä Digory ja hänen ystävänsä Polly siirtyvät äkillisesti toiseen maailmaan. Käy ilmi, että maailmoja onkin monta: meidän maailmamme lisäksi on kuolevia maailmoja, kuten pahan kuningatar Jadisin tuhoama, ja toisia, jotka ovat vasta syntymässä, kuten leijona Aslanin luoma Narnia. Pollyn ja Digoryn näkökulma omaan maailmaansa muuttuu, kun he oivaltavat, että heidän mukanaan paha kuningatar voi siirtyä maailmasta toiseen.

Philip K. Dickin romaanissa On aika sijoiltaan (1959) päähenkilö Ragle Gumm elää 1950-lukulaisessa pikkukaupungissa, kunnes hän päättelee, että näin ei välttämättä olekaan todellisuudessa. Karattuaan tarkkailijoiltaan kaupungin ulkopuolelle hän saa selville, että 50-luku olikin hänen ympärilleen rakennettu kulissi tai simulaatio, ja muu maailma elää vuotta 1997. Päähenkilö haluaa pois tästäkin maailmasta, kun taas hänen ystävänsä haluaa palata 50-luvulle, vaikka tietää sen epätodeksi.

Romeon ja Julian tarina päättyy, ja se päättyy aina onnettomasti, vaikkemme sitä haluaisikaan. Tätä kirjallisuuden lopullisuutta vastaan kulkevat ne teokset, jotka lainaavat tarinamaailmansa toisista teoksista. Tunnettua tarinaa voidaan pidentää ajallisesti jatko-osilla, sitä voidaan laajentaa kertomalla henkilöiden taustatarinoita yksityiskohtaisemmin, tuomalla uusia hahmoja mukaan tai kertomalla tuttu juoni uudesta näkökulmasta, esimerkiksi alkuperäisen tarinan sivuhenkilön kannalta.

Fanifiktio on internetissä julkaistua epäkaupallista kirjallisuutta, joka perustuu suosittuihin kirjoihin, elokuviin ja tv-sarjoihin. Fanifiktiossa tuttua tarinamaailmaa ei niinkään laajenneta vaan sitä muunnetaan esimerkiksi kirjoittamalla alkuperäisen tarinan sukupuoliroolit uudelleen tai yhdistämällä yhden kirjasarjan tarinamaailma toiseen. Sivustolla fanfiction.net suosittua hupia on kytkeä Harry Potter -sarjan ja Stephenie Meyerin Twilight-saagan maailmat ja hahmot yhteen.

OHJE

Miten lukea kaunokirjallista proosaa?

1. Lue eläytyen Varaa rauhallinen lukutilanne, jossa voit keskittyä tekstiin.

Lue teksti läpi huolellisesti.

Yritä eläytyä henkilöiden tilantee­ seen: Mistä he tulevat? Missä he ovat nyt? Mitä he haluavat?

Kirjaa mieleen nousevat kysymyk­ set. Esimerkiksi: Mitä on tapahtu­ nut? Miksi henkilö toimii näin? Mitä hän ajattelee? Mihin tapahtumat johtavat?

4. Analysoi kieltä ja tyyliä Millainen esitystapa hallitsee kerron­ taa? Mikä osa on kerronnalla, mikä dialogilla, kuvauksella tai pohdin­ nalla?

Millaisia sanavalintoja ja kielikuvia tekstissä käytetään?

Millaisia lauseita ja virkkeitä tekstissä käytetään? Millaista tunnelmaa tai rytmiä ne tuovat tekstiin?

Mitä käytetty kieli kertoo kertojasta, henkilöistä tai tarinamaailmasta?

2. Tiivistä tarina Mikä oli tarinan alkutilanne?

Mitkä olivat tärkeimmät tapah­ tumat? Miten henkilöt reagoi­ vat niihin?

Mikä oli tarinan lopputilanne?

Mikä muuttui, kenen kannalta?

Jos teksti ei kerro tarinaa, kiteytä tekstin aihe.

5. Tarkastele intertekstuaalisuutta Tunnistatko tekstistä sen lajille tyypillisiä piirteitä?

Viitataanko tekstissä toisiin teksteihin? Ota selvää näistä toisista teksteistä: mitä aiheita ja teemoja ne käsittelevät?

Pohdi, miten tulkinta tekstistä laajenee, jos ottaa huomioon intertekstuaaliset viittaukset.

3. Analysoi kerrontaa Kertooko tarinan joku henkilö vai onko kerronta persoona­ tonta?

Missä tilanteessa ja miksi ker­ toja kertoo tarinaa? Mihin hän pyrkii sillä? Osallistuuko kertoja itse tapahtumiin?

Kenen tai keiden näkökulmasta tapahtumat esitetään? Miten?

Miten kerronta etenee ajassa?

Kerrotaanko tapahtumat kro­ nologisesti? Onko takaumia tai ennakointeja?

6. Tulkitse tekstiä Pohdi, mitä teksti merkitsee kokonaisuutena.

Miksi tarina on kerrottu juuri tällä tavalla?

Mikä on tekstin teema?

Mitä teksti ohjaa ajattelemaan ihmisistä ja maailmasta? Mitä siinä sanotaan niistä?

Millainen tyyli tekstiin muodostuu?

Onko tyyli esimerkiksi niukan toteava, rempseän puhekielinen tai ilkikurisen humoristinen?

139

TEHTÄVÄT 1. Tarkastelkaa henkilöhahmoja. a. Lukekaa tekstikatkelmat 1–3. b. Tarkastelkaa henkilökuvausta. Mitä saatte tietää tekstissä esiintyvistä henkilöistä?

Millainen hän on luonteeltaan ja ulkoiselta olemukseltaan?

Minkälaisessa miljöössä hän elää?

Mitä hän tekee?

Miten hän suhtautuu itseensä tai miten ker­ toja suhtautuu häneen? c. Vertailkaa mielikuvianne ryhmissä.

2. Muuta henkilökuvauksen näkökulmaa. a. Valitse yksi tekstikatkelmista 1–3. b. Muuta kerrontatapaa. Kirjoita kuvaus uudelleen esimerkiksi henkilön sisäisenä kokemuksena, ulkoa päin kuvattuna tai jonkin toisen henkilön ajatusten kautta kuvattuna.

1 Silmät avautuvat. Kieli kulkee pitkin ylähuulta siirtyen vasemmalta oikealle. Nielaisua seuraa puraisu ja sitten pienehkö, hymyä muistuttava irvistys.

Kaula venyy, kun hän nielaisee uudelleen, ja pää liikahtaa vasemmalle. Taivutettu oikea käsi kulkee takaraivon yli päälaelle. Hän suoristaa kätensä, se nousee kehon oikealle puolelle suorana kuin masto. Hän venyttelee, koukistaa kätensä, painaa pään alas, työntää kyynärpäät kohti toisiaan niin että ne melkein koskettavat. Sormet purkautuvat nyrkistä nopeasti, räjähtämällä. Kyynärpäiden välimatka pysyy viiden sentin pituisena. Kieli kulkee vasemmasta poskesta oikealle, niin että oikeaan poskeen tulee pieni pullistuma: kielen pää työntää ihoa kaarelle kasvoista ulospäin. Karvas nielaisu, ja hän puree leukansa yhteen. Hän venyttää käsiään niin että ne nousevat toisiinsa kiinni kuin köydet ja nielaisee uudelleen. Pää nousee. Taivutettu oikea käsi hipaisee hiuksia, silittää niitä. Käsi suoristuu. Vastapäivään kiertävä liike, kun hän työntää kyynärpäätä kohti kattoa. Kieli käy hampaat läpi ja liukuu sitten takaisin suuhun. Etusormi kulkeutuu nyrkin suojaan. Peukalon liikkuessa kohti olkapäätä.

Harry Salmenniemi: Toiminta. Teoksessa Uraanilamppu ja muita novelleja. 2017.

142 PROOSA

2 Kaikki mitä kerron on totta. Minä olen Diiva, kolmetoista vuotta, kohta neljätoista. Minun nimeni on lempinimi. Meidän talossa asuu tyttö, jonka sisko Kari kadotti puhekykynsä. Hänen oli opeteltava puhumaan uudestaan. SannaMaria, Karin sisko, on suukkojahalauslintu. En tiedä onko Karikin suukkojahalauslintu.

Kari kuuluu isoihin tyttöihin enkä tunne häntä, vaikka tunnenkin monia isoja tyttöjä, kuten Gabriellan ja Franses ”Frannie” Fagerströmin. Mutta minä en ole mikään suukkojahalauslintu, joten minusta tuli Diiva. Sen tiedän. Ajattelukykyni on niin kehittynyt että se hipoo neroutta. Ajattelukyky on syöksähtänyt yli äyräi­den toiminnan tavoitteellisuuden kustannuksella.

Siitä minulla on esittää paperit ennen pitkää. En tarkoita hullunpapereita, vaan yleensä papereita, vakio­ lomaketta. Olin myös yksi Koululaisten maailman­ paneelin neroista. Se oli televisio-ohjelma, jossa joukko lahjakkaita koululaisia, kaikki poikia paitsi minä, istui pöydässä maapallon ympärillä. Me pyöräytimme pallon käyntiin jokaisen jakson alkajaisiksi, ja kun se oli aikansa pyörinyt, joku meistä työnsi sormensa ikään kuin umpimähkään siihen kohtaan, joka sattui olemaan hänen nenänsä edessä. Ohjelman loppuajan me sitten käsittelimme juuri sitä maantieteellistä paikkaa.

Tietenkin kaikki oli järjestettyä, me tiesimme etukäteen, mistä ohjelmassa puhuttaisiin ja valmistauduimme huolellisesti.

Lisäksi olen kaunis. Mallin mittainen, luciatyyppiä.

Franses piirtää minusta kuvan. Diivan pää pistää esiin pilvien lomasta, kieli työntyy ulos suusta, se on pitkä, punainen ja ihana. Silmät ovat valtavat ja vihreät, niin kuin ne oikeasti ovat. Diiva on oikea hamuilija, kärttää kieli pitkällä vaikka mitä. Kuvan nimi on Mallin mittainen ja aina nälässä. Franses ei ole kummoinenkaan kuvittaja, mutta hän keksii piirroksilleen aika hyviä nimiä. Sillä pitäähän se paikkansa. Minä rakastan ruokaa. Ja yhtä paljon kuin ruokaa minä rakastan monia muitakin asioita. Matematiikkaa, miehiä ja naisia.

Ja vallankumousta, ”sitä joka alkaa pian”.

Monika Fagerholm: Diiva. 1998. Suom. Arja Tuomari.

3. Vertaile kerrontatapoja.

3 Nainen kiiruhtaa talosta yllään säähän nähden liian tukeva takki. On vuosi 1941. Taas yksi sota on alkanut. Hän on jättänyt kirjeen Leonardille ja toisen Vanessalle. Hän kävelee määrätietoisesti kohti jokea, on varma aikeestaan, mutta jopa nyt hänen ajatuksensa lähes harhautuvat, kun hän näkee kumpuilevan maan, kirkon ja pienen valkoisena hohtava, hieman rikinkeltaiselta vivahtavan lammaskatraan laiduntavan tummenevan taivaan alla. Hän seisahtuu, katselee lampaita ja taivasta, jatkaa sitten kulkuaan. Äänet mumisevat hänen takanaan, pommikoneet surraavat taivaalla, vaikka hän ei näe yhtäkään kun hän etsii niitä katsellaan. Hän kulkee yhden maatyöläisen ohi (onko hänen nimensä John?), romuluisen pienipäisen miehen, joka yllään perunanvärinen liivi puhdistaa koripajujen välissä kulkevaa ojaa. Mies katsahtaa häneen, nyökkää ja painaa jälleen kasvonsa veteen. Kun hän ohittaa miehen matkallaan joelle, hän ajattelee kuinka menestyksellistä, kuinka onnekasta on saada puhdistaa koripajujen ojaa. Hän itse on epäonnistunut.

Hän ei itse asiassa ole mikään kirjailija, hän on vain lahjakas eksentrikko. Öisen sateen jättämissä lätäköissä kajastaa taivaan laikkuja. Hänen kenkänsä painuvat kosteaan maahan. Hän on epäonnistunut, ja nyt äänet ovat palanneet, mumisevat epäselvästi heti hänen näkökenttänsä ulkopuolella, hänen takanaan, tässä, ei, kun hän kääntyy ne ovat siirtyneet jonnekin muualle. Äänet ovat palanneet ja päänsärky lähestyy yhtä varmasti kuin sade, päänsärky joka murskaa sen mitä hän on ja astuu hänen tilalleen. Päänsärky lähestyy, ja vaikuttaa siltä (loihtiiko hän ne itse vai ei?) että pommikoneet ovat jälleen ilmaantuneet taivaalle. Hän tulee rantavallille, kiipeää sen yli ja alas joelle.

Michael Cunningham: Tunnit. 1998. Suom. Marja Alopaeus. 2000.

Copyright © by Michael Cunningham. Reprinted by permission of Brandt & Hochman Literary Agents, Inc. All rights reserved.

a. Lue tekstinäytteet 4–7 ja tutki kerrontaa. Tee teksteistä muistiinpanot.

Onko kerronta persoonallista vai persoona­ tonta?

Jos kertoja on persoonallinen, mitä hänestä saadaan tietää?

Miten kertoja tulee ilmi tekstissä? Kuinka havaittavissa kertoja on? Merkitse tekstiin kohtia, joista kertojan voi havaita.

Osallistuuko kertoja itse kerrottuihin tapahtu­ miin? Mikä on hänen roolinsa tarinassa?

Onko kertoja luotettava? Miksi? Etsi tekstistä kohtia, jotka paljastavat kertojan asenteita, moraalia, tietämättömyyttä tai vääriä tietoja. b. Valitse katkelmista kaksi. Kirjoita noin 2 000 merkin mittainen teksti, jossa vertailet tekstien kertojia.

4 Se syntyi kevätruuhkassa vartin yli yksi, ikkunattomassa huoneessa oli kirkas neonvalo. Kolmivuotiaana se lopetti yökastelun ja työnsi kätensä kiehuvaan veteen. Sen täti toi sille Tukholmasta kauko-ohjattavan avaruusaluksen, samanlaisen joita sai ostoskeskusten valintatalosta. Viisivuotiaana se katsoi ikkunasta ulos ja näki asvalttia ja öljyisen rapalätäkön.

Sen äiti osti sille valkoisen taskuhiiren. Kaksi kuukautta myöhemmin se tiputti sen hiiren kiehuvaan veteen ja hiiri kuoli. Se onki sen kattilanpohjasta ruokalusikalla ja huuhteli kaurapuuron mukana vessanpöntöstä alas. Seitsemänvuotiaana se kieltäytyi menemästä kouluun ensimmäisen koulupäivän jälkeen. Se makasi sängyssä pää tyynyn alla ja tekeytyi kuuroksi. Sitten tuli talvi ja se laittoi sukset jalkaan ja hiihti rautatiesillan yli. Se katseli surumie­ lisenä valkoisia kerrostaloja, jotka olivat rykelmänä pellonreunassa. Kahdeksanvuotiaana se käänsi sujuvasti suklaata ja muita tyhjänpäiväisyyksiä keskustan supermarketista eikä jäänyt kiinni.

Rosa Liksom. Teoksessa Yhden yön pysäkki. 1985.

143

Video Sarjakuvataitelija ja pilapiirtäjä Ville Rannan haastattelu Keskustelkaa sarjakuvien lukemisesta ja tekemisestä. a. Keskustelkaa pareittain tai pienryhmissä sarjakuvista.

Mitä sarjakuvia olette lukeneet?

Keitä sarjakuvataiteilijoita tiedätte?

Millaiset sarjakuvat ovat mielestänne kiinnostavia?

Millaisia ovat lukemienne sarjakuvien kertomukset?

Millaisia ajatuksia sarjakuvien kuvakerronnasta teille tulee mieleen?

Mikä merkitys sarjakuvan visuaalisilla keinoilla on lukukokemuksessa? b. Katsokaa sarjakuvataiteilija Ville Rannan haastattelu.

Mitä Ville Ranta kertoo sarjakuvan tekemisestä?

Mitä hän kertoo taiteilijuudesta?

Mikä on videon perusteella sarjakuvataiteen asema yhteiskunnassa?

Miten Ranta erottaa sarjakuvan taiteena ja pilapiirrokset?

Miten pilapiirroksilla voi vaikuttaa yhteiskunnalliseen keskusteluun?

Mikä on lukijan ja yleisön rooli pilapiirrosten vastaanotossa?

KERTOMUKSET MUISSA TEKSTEISSÄ TAVOITTEET tutustua tietokirjallisuuden lajeihin ja ilmaisukeinoihin oppia tunnistamaan ja analysoimaan kerronnallisuutta asia- ja mediateksteissä tunnistaa fakta- ja fiktio­tekstien yhteisiä piirteitä ymmärtää, miksi kerronnallisuutta hyödynnetään asia- ja media­teksteissä kehittää taitojaan lukea tietokirjallisuutta ja journalistisia tekstejä

OPINTOJAKSON AIKANA luetaan erilaisia kerronnallisia asia- ja mediatekstejä opiskellaan käsitteitä, joiden avulla voi analysoida tietokirjoja ja media­ tekstejä Markus Pyörälä. Journalisti 12/2018.

harjoitellaan tulkitsemaan kerronnallisuutta asiateksteissä tutkitaan sosiaalisen median tarinoita tuotetaan omaelämäkerrallisia tekstejä kirjoitetaan, videoidaan ja äänitetään monenlaisia asia- ja mediatekstejä

OMAT TAVOITTEET Lue tavoitteet. Mieti, mitkä asiat ovat sinulle tuttuja ja missä haluat erityisesti kehittyä.

Kirjoita itsellesi konkreettisia tavoitteita. Esimerkiksi: Seuraan mediatekstejä. Harjoittelen tekemään havaintoja erilaisten tekstien kerronnallisuudesta.

Kirjoitan ainakin yhden kriittisen kommentin tai tekstin.

KÄSITTEET tietokirjallisuus selkokirjallisuus elämäkerralliset tekstit mallitarina tiedon kerronnallistaminen

13 Tietokirjojen kertomukset Kerronnallisuus asia- ja mediateksteissä

Tietoteksteissä voi olla kaunokirjallisia piirteitä ja fiktiivisiä jaksoja.

148 KERTOMUKSET MUISSA TEKSTEISSÄ

Tarinoita kerrotaan kaunokirjallisuuden lisäksi monissa muissa tekstilajeissa, taiteissa ja mediatuotteissa. Kaikissa näissä olennaista on ymmärtää, mitä päämäärää kerronnalliset keinot palvelevat. Politiikan teksteissä kerronnan keinoja käytetään suostuttelemaan lukija jonkin poliittisen näkemyksen tai ehdotuksen puolelle. Tarina on vaikuttava keino, koska se jää mieleen ja herättää kuulijoissa tunteita. Tietokirjallisuudessa ja journalismissa yksilön tarina kerrotaan usein siksi, että se edustaa ja konkretisoi jotakin yleisempää ilmiötä. ”Kirjoitan historiaa ja teen sen aina kyynelsilmin”, kirjoitti Euroopan siirtomaiden väkivaltaista historiaa tutkinut Guillaume Thomas Raynal 1700luvun lopulla. Aina ei ole selvää, mikä on tutkimukseen perustuvaa neutraalia tietoa ja mikä taas kirjoittajan suosittelema eli arvojen ja asenteiden värittämä näkökulma maailmaan. Kertomuksen keinot voivat joskus peittää tekstin tärkeimmän päämäärän näkyvistä. Sen vuoksi on hyvä tunnistaa kertomuksen käytön tapoja ja syitä erilaisissa teksteissä.

Tietokirjallisuus ja kaunokirjallisuus Tietotekstejä hallitsee pyrkimys totuuteen. Akateemiselle yleisölle suunnatussa tiedekirjallisuudessa tuodaan avoimesti esiin, miten tutkimus on tehty, ja väitteet perustellaan esimerkiksi tutkimustuloksilla ja viittaamalla useisiin lähteisiin. Tietokirjallisuus on laajemmalle yleisölle suunnattua, tutkimukseen perustuvaa kirjallisuutta, jossa pääpaino on tiedon julkistamisessa tieteellisen argumentoinnin sijaan.

Kaunokirjallisuudessa hallitsee epäsuora, tulkintaa vaativa ilmaisu. Kirjailija voi synnyttää kielellä ennennäkemättömiä asioita. Tietokirjallisuudessa kieltä käytetään ennen muuta viittaamaan kirjoittajan ja lukijan yhteiseen todellisuuteen, ja ihanteena on yksiselitteinen ilmaisu.

Vaikka tietotekstit pyrkivät kokonaisuutena totuuteen, niissä voi silti olla kaunokirjallisia piirteitä ja fiktiivisiä jaksoja. Näin on erityisesti tieteellistä tutkimusta popularisoivassa eli yleistajuistavassa tietokirjallisuudessa, joka tavoittelee laajaa lukijakuntaa. Kielikuvia ja erilaisia kerronnan keinoja käytetään elävöittämään tekstiä, tekemään siitä mieleenpainuva ja tukemaan väittämiä siitä, mikä on totta.

Tietokirjallisuuden lukija olettaa tietotekstin sisältävän faktoja ja kertovan todenmukaisesti maailmasta. Hänen on otettava teoksessa esitetty todesta ja samalla pohdittava, mitkä tekijät tukevat kirjoittajan väitteitä. Tieteessä tiedeyhteisö seuloo kestävän tiedon jatkotutkimusten pohjaksi. Kaupallisessa tietokirjallisuudessakin on kirjoittajan ja kustantajan etu, että kirjassa esitetyt väitteet tarkistetaan ennalta.

Lukijan oma valppaus on kuitenkin aina tärkeää. Näin on etenkin niissä tietokirjallisuuden lajeissa, jotka ohjaavat toimintaa: vanhan kartan avulla ei välttämättä pääse perille, sienioppaaseen pujahtanut virhe myrkyllisyysluokituksessa voi saattaa huolettoman lukijan vaaraan.

Tietotekstit eroavat toisistaan paljon siinä, miten kestävää niiden antama tieto on.

Tuntematta tekstin syntyaikaa menneiden vuosisatojen tietokirjallisuus voi vaikuttaa nykyään silkalta fiktiolta.

149

True crime eli todellisten rikostapausten käsittely on laji, jonka suosio on noussut viime vuosina kirjallisuudessa ja televisiossa. Esimerkiksi Arman ja Suomen rikosmysteerit on dokumenttisarja, jossa kerrotaan tositarinoita suomalaisista rikoksista. Nelosen esittelytekstin mukaan jokaisesta jaksosta rakentuu ”tarina, joka herättää katsojassa vahvoja tunteita, epäuskoa ja selkäpiitä karmivaa jännitystä”.

152 KERTOMUKSET MUISSA TEKSTEISSÄ

Elämäkerrassaan Late – Suomen pelätyimmän rikollisen tarina (2020) Lauri Johansson kertoo kustantajan mukaan ”matkastaan järjestäytyneen rikollisuuden pimeimpään ytimeen ja pitkästä paluustaan takaisin järjestäytyneeseen yhteiskuntaan”. Matka ”pimeydestä valoon” kiteyttää kääntymysjuonen: ihminen ensin lankeaa ja sitten saa oivalluksen paremmasta, johon alkaa pyrkiä. Se on tavallinen juonirakenne teksteissä, joissa kerrotaan uskoontulemisesta ja muista suurista elämänmuutoksista.

Muita mallitarinoita eli elämän juonellistamisen suosittuja muotteja ovat esimerkiksi ”ryysyistä rikkauksiin”, jossa menestytään vaatimattomasta lähtökohdasta huolimatta, ja ”vaikeuksien kautta voittoon”, jossa elämän haasteet esitetään taisteluksi kohti onnellista loppua.

Kaunokirjallisuuden kirjoittaja on vapaa käsittelemään luomiensa henkilöiden yksityisiä ajatuksia ja tunteita. Tietokirjallisuudessa tekstin uskottavuus vähenee, jos on epäselvää, mikä on kuviteltua ja mikä todistettua, mikä kerrotusta tulee kirjoittajalta, mikä haastatellulta ja mikä muista lähteistä.

Jos kirjoittaja kertoo toisen ihmisen tunteista ja ajatuksista, hänen oletetaan tuovan esille, miten hän tietää niistä.

Viime vuosina myös tietokirjallisuudessa on alettu painottaa yksilön kokemusta tiedon lähteenä. Tämä on ongelmallista siksi, että yksittäisen ihmisen kokemus ei ole tieteellisesti luotettava todiste laajasta ilmiöstä. Vaikka kokemuksen korostumiseen on syytä suhtautua epäillen, kokemustieto on joissain tapauksissa ratkaisevan tärkeää. Nadia Muradin Viimeinen tyttö. Olin Isisin vankina (2017) antaa jo nimessään perusteet julkaisulleen: äärimmäisen väkivaltaisen järjestön toiminnasta saadaan tietoa ja nimenomaan sen uhrin kannalta. Joistain tapahtumista ei ole kokijoiden kertomusten lisäksi muita todisteita. Rikosten silminnäkijäkertomukset voivat olla ainoa keino tapahtumien rekonstruointiin, kuten oli juutalaisten kansanmurhan tapauksessa toisessa maailmansodassa.

TEHTÄVÄT 1. Kirjoita totta ja tarua.

3. Tarkastele historiallista asiatekstiä.

a. Kirjoita omasta elämästäsi kaksi lyhyttä tekstiä, joissa kerrot faktoja.

a. Lue katkelma Guillaume Thomas Raynalin toimittamasta siirtomaavaltahistoriasta vuodelta 1770 (aineisto 4).

b. Kirjoita sen jälkeen yksi teksti, jossa asiat ovat keksittyjä.

b. Tutki, millainen maailmankuva ja käsitys tiedosta tekstissä ilmenee. Tee havainnoista muistiin­ panot.

c. Lukekaa tekstit pienissä ryhmissä ääneen. Muut yrittävät päätellä, mikä teksteistä on keksitty.

c. Kuvaile tekstin tyyliä. Millaisia kerronnallisia keinoja kirjoittaja käyttää? Poimi niistä esimerkkejä.

d. Keskustelkaa siitä, mitkä tekstin piirteet tekevät tekstistä todentuntuisen.

2. Elämäkerrasta bränditarina

d. Tulkitse, mitä tekstissä sanotaan ihmisten pahuudesta ja epäoikeudenmukaisuudesta.

Keskustelkaa ryhmissä moraalin merkityksestä.

a. Lukekaa teksti Juuso-karhusta (aineisto 3).

Mitä elämäkerran piirteitä löydätte tekstistä?

Mikä on tekstin kohderyhmä? Mistä sen voi päätellä?

Miten tarina on rajattu?

Mikä merkitys Juusolla on Kuusamolle?

e. Kirjoita pohtiva teksti pahuudesta ja julmuudesta ennen ja nyt.

4. Vertaile tietokirjakatkelmaa ja dokumenttitraileria.

b. Etsikää tietoa bränditarinoista.

Mitä bränditarina tarkoittaa?

Millainen on hyvä bränditarina?

Mitä tavoitteita tarinalla on?

Miten Juuson tarinasta saisi bränditarinan? c. Suunnitelkaa ja toteuttakaa kotipaikkakunnallenne bränditarina, jolla pyritte tekemään alueestanne kiinnostavan ja kuuluisan. Hyödyntäkää alueeseen liittyviä tarinoita, sanontoja, tuotteita, paikkoja ja henkilöitä.

1

2

Dokumenttielokuvan traileri I Am Greta. Youtube. 21.9.2020.

OLEN lopen kyllästynyt meidän tarinaamme.

Mutta tässä sitä vain istutaan kertomassa taas uudestaan.

Svante puhuu. Minä puhun. Keskustelemme kohte­ liaasti, koska lapsetkin ovat läsnä.

Greta tutkii vastaanottohuoneen pöydällä olevaa kuutiota ja pedagogisesti muotoiltuja kolmioita.

Beata kiemurtelee ja pyörittelee silmiään.

Hän tahtoo kotiin tanssimaan. Hän on yhtä kyllästynyt psykopoliin kuin minäkin.

Kun olemme valmiita ja lapset ovat lähteneet edeltä, lääkäri huokaisee ja pudistaa päätään. ”Voi hyvänen aika”, hän sanoo. ”Te tosiaan tarvitsette apua.”

Hymyilemme kaikki kolme. Kaikki tahtovat hyvää.

Kaikki tekevät parhaansa, usein vähän enemmänkin.

Kuten useimmat muut ihmiset: jokainen tahtoo tehdä hyvää omasta näkökulmastaan.

Koko perhe kävelee yhdessä kotiin Fleminggatania ­pitkin.

a. Lue katkelma Greta Thunbergista kertovasta tietokirjasta Sydämen asioita (aineisto 2). Katso Greta Thunbergista kertovan dokumentin traileri (aineisto 1). b. Vertaile tapoja, joilla Greta Thunbergista luodaan tarinaa kahdessa eri tekstissä.

Millainen on trailerin Greta? Kenen näkökulma trailerissa esitetään? Millaisia kuvia ja kuvakulmia käytetään, jotta Gretasta saadaan haluttu kuva?

Mihin tekstikatkelman kuvaus keskittyy?

Miksi? Kenen näkökulma tekstissä esitetään? c. Kirjoita noin 2 000 merkin tietoteksti, jossa kerrot Gretasta kolmannesta näkökulmasta.

On kesä. Linnut sirkuttavat puissa ja poutapilvet kirjovat taivasta kuin ylösalaisin käännetty saaristo.

Lentokone on vetänyt viivan yli horisontin.

Sitä ei enää tarvita.

Svante on luvannut viedä Gretan rakennustarvikeliikkeeseen ostamaan hukkapalan levyä, jonka voi maalata valkoiseksi. Greta tekee siitä kyltin ja kirjoittaa tekstiksi ”Koululakko ilmaston puolesta”, sen hän on päättänyt jo aikoja sitten. Vaikka Svante ja minä tajuamme, miten valtavia riskejä hän on ottamassa, ja vaikka toivoisimme hänen unohtavan koko ajatuksen koululakosta, me tuemme häntä. Sopivan varovasti. Sillä vaikka koulun alku lähestyy, hän ei näytä olevan valmis luopumaan ajatuksesta. Mieluummin päinvastoin. Ja näemme, että hän voi hyvin tehdessään suunnitelmiaan – paremmin kuin on voinut vuosikausiin. Oikeastaan paremmin kuin koskaan.

Beata ja Malena Ernman ja Greta ja Svante Thunberg: Sydämen asioita. Perhe ja planeetta kriisissä. 2019. Suom. Raija Rintamäki.

153

Kerronnallisia keinoja journalismissa Kertojaratkaisut toimittaja rakentaa ­itsestään jutun kertojan toimittaja tuo itsensä esille osallisena tapahtumiin jutun kohdehenkilö on kirjoitettu kertojaksi Kerrontatavat yksityiskohtainen kuvailu kaunokirjalliseen tyyliin tapahtumien kertominen juonellisina tarinoina, joissa on käänteitä, konflikteja, vastustajia ja loppuratkaisu tunnettujen juonimallien hyödyntäminen (s. 37) draamallisten kohtausten ja yhteenvetojen vuorottelu kronologian rikkominen Näkökulmat tapahtumat esitetään jonkun henkilön kokemina hyödynnetään suoria ­lainauksia kokijoilta kuvataan havaintoja, ­tunteita ja ajatuksia

156 KERTOMUKSET MUISSA TEKSTEISSÄ

Kerronnallinen journalismi Kerronnallinen journalismi tarkoittaa kerronnallisten keinojen käyttämistä journalismin eri lajeissa. Kysymys on kahdesta asiasta: Teksteissä ja erityisesti niiden otsikoissa korostetaan kerrottavuutta eli perustetta sille, miksi asia on kertomisen arvoinen. Toisaalta itse jutut rakennetaan kerronnallisiksi kokonaisuuksiksi niin, että lukija jatkaisi lukemista loppuun asti.

Journalismissa keskeisiä kerronnallisia keinoja ovat kertojaratkaisut, sanottavan painottaminen kohtauksien ja yhteenvetojen vuorottelulla, juonimallien hyödyntäminen ja tapahtumien esittäminen eri näkökulmista, yksilöiden kokemina.

Kaunokirjallisessa fiktiossa tekijää ei voi suoraan samastaa teoksen kertojaan, ja henkilökertoja voi olla täysin keksitty hahmo. Journalismissa lähtökohta on tietokirjallisuuden tapaan se, että jos kerronta on persoonallista, kertojan minä viittaa jutun kirjoittajaan.

1960-luvun amerikkalainen kaunokirjallinen journalismi syntyi kokemuksesta, että ajatus yleispätevästä journalistisesta tyylistä oli valheellinen.

Suuntauksen edustajat ottivatkin vapauksia suhteessa perinteiseen journalistin identiteettiin ja arvoihin. He hakeutuivat vaarallisiin tilanteisiin ja toisaalta loivat teksteihinsä autofiktiivisiä roolihahmoja tapahtumien kokijoiksi ja kertojiksi.

Henkilö- ja kokemuskeskeisen viestinnän lisääntyminen internetissä ja sosiaalisessa mediassa on vaikuttanut nykyjournalismin kerrontatapoihin.

Esimerkiksi käy monologijutuksi kutsuttu teksti, jossa tarinan kertoo jutun kohde itse. Ingressi tiivistää sen alla olevan ”Veran tarinan” juonen Kodin kuvalehdessä: ”En luovuta tänään enkä koskaan, Vera Kovaleva päätti jo lapsena. Eikä hän luovuttanut, vaikka vastassa olivat kiusaajat, yhteiskunnan ennakkoluulot ja vakava sairaus.” Aloituksen jälkeen alkaa Veran kerronta: ”Muistan päivän, jolloin valmistuin juristiksi. Oli toukokuu, olin 25-vuotias”. Jutun on kuitenkin kirjoittanut toimittaja Anna Sillanpää; teksti on vain hyväksytetty kohdehenkilöllä. Näin kirjoittaja ja kertoja voivat olla eri henkilö journalismissakin.

Kolumni on tekstilaji, jossa kirjoittaja esittää mielipiteensä jostain ajankohtaisesta aiheesta, yleensä kuluneen viikon aikana julkisuudessa käsitellystä. Mielipide voidaan ilmaista monin tavoin, ja kolumneissa käytetäänkin usein kaunokirjallisuuden keinoja, jopa fiktiivistä kertojaa. Esimerkiksi Jyrki Lehtola laatii toisinaan kolumneihinsa henkilökertojan. Iltalehden kolumnissaan ”Tavallisen vihreän tarina” hän kirjoittaa: ”Minä olen ihan tavallinen vihreä. (- -) Ullakolla pölyttyvää pyörää kutsun rakkaimmaksi esineekseni, ekopasifistina lobbaan vain parhaita sähköllä toimivia hävittäjiä (kannattaa ostaa!) ja luonnosta olen kuullut pelkkää hyvää Villeltä, joka ajoi sen ohi viime viikolla.”

Kertojaksi on rakennettu vihreä poliitikko, ja kirjoittajan mielipide on tulkittava tämän puhujan esittämän pohjalta. Ristiriidoista kertojan esityksessä voidaan päätellä, että kirjoittajan tarkoitus on ironinen: ”tavallinen vihreä” haluaisi tuoda esille itsensä ekologisesti esimerkillisenä toimijana ja luonnon ystävänä, mutta totuus on toinen. Kolumnisteille tyypillistä onkin etsiä säröjä julkisuudessa annetusta kuvasta.

Etiikka, fakta ja fiktio JOURNALISTIEN ja tietokirjailijoiden ammattietiikkaan kuuluu, että esitettyjen väitteiden on pidettävä paikkansa, tieto on hankittava kestävällä tavalla, ja sen merkitys asetettava oikeisiin mittasuhteisiin.

Kerronnallisten keinojen käyttö on eettisesti ongelmallista, jos muoto ajaa sisällön edelle. Silloin voi käydä niin, että halu laatia tositapahtumista koskettava juonikertomus jättää tähän muottiin sopimattomat tosiasiat huomiotta.

Toisaalta lukijalle yksilön kokemuksista kertova teksti voi olla niin järkyttävä, että hän pitää sitä vakuuttavampana kuvana asioista kuin laajaan aineistoon perustuvia tilastoja.

Valeuutisessa kirjoittaja esittää todeksi asiaa, jonka hän tietää olevan epätotta. Valeuutisissa käytetään usein kertomuksen muotoa hyväksi, koska se herättää reaktioita tehokkaasti. Tunnereaktiot saavat ihmiset levittämään juttua, ja näin valhe alkaa vahvistaa itseään laatijansa tavoitteita palvelevalla tavalla. Väärin painotetut ja valheelliset väitteet muuttavat maailmaa haitalliseen suuntaan, jos niitä luetaan ja jaetaan kritiikittä.

2010-luvun alussa Suomessa keskusteltiin paljon ”Enkeli-Elisasta”, 15-vuotiaana itsemurhan tehneestä tytöstä. Elisan tarinan kirjoittanut Minttu Vettenterä esitti sen ensin todeksi. Toimittajien kiistettyä tämän hän vaihtoi kantaansa ja esitti, että tarina oli sepitettä, joka pohjautui tositapahtumiin. Kirjailijaliiton puheenjohtaja Tuula-Liina Varis piti puolustusta eettisesti kyseenalaisena: Vettenterä oli johtanut lukijoita harhaan.

Tieteen ja journalismin ihanteet hyvistä käytännöistä lähteiden käytössä eivät päde kaunokirjallisuuteen suoraan. Kaunokirjallisuus on aina perustunut fiktion vapaudelle ja intertekstuaalisuudelle, jossa uusia teoksia on luotu aiempia vapaasti lainaten ja muuntaen.

Paine lähteiden merkitsemiseen ja lainaamisesta sopimiseen on lisääntynyt viime vuosina myös kaunokirjallisessa fiktiossa. Internetin nopean ja halvan levittämisen kulttuuri on sysännyt niin viihteen suuryhtiöt kuin kirjailijajärjestötkin valvomaan omaisuutensa uusiokäyttöä entistä tiukemmin.

Esimerkkitarinat asiateksteissä MEDIATEKSTEISSÄ ja tietokirjallisuudessa esimerkkita­ pausten käsittely on suosittua, koska ne tuovat tekstiin konkreettisuutta ja samastuttavuutta. Esimerkit voivat olla ajatuksen havainnollistuksia, suositeltuja malleja tai todistusaineistoa yleistyksen pohjaksi.

Raamatun vertauksissa konkreettinen tarina havainnollistaa uskonnollisia ja moraalisia oppeja. Saarnoissa esimerkkihenkilöiden avulla pohditaan eettisiä ongelmia.

Usein henkilön identiteetti jää pimentoon tai hänet esitellään pelkällä etunimellä: ”Beth, 29, oli aina kaivannut elämäänsä jotain enemmän”.

Esimerkit voivat tällaisissa tapauksissa olla keksittyjä.

Henkilöinnillä pyritään luomaan samastuttavuutta tekstiin, ei esittämään varsinaista todistusaineistoa. Vastaavasti mainoksissa haastatellut tyytyväiset ostajat havainnollistavat tuotteen väitettyjä etuja.

Keskustan ex-kansanedustaja Seppo Kääriäinen kirjoittaa teoksessaan Aidan toiselta puolelta (2019): ”Puheilleni vaalituvalla Iisalmessa tuli seitsemän viikkoa ennen eduskuntavaalipäivää iäkkäämpi savolaismies, joka pyysi meikäläistä vähän sivummalle ja sanoi silmiin katsoen hiljaisella äänellä niin, että hänen sanojaan ei kukaan ulkopuolinen kuule: ’Kuulehan, olen tukenut tätä porukkaa ja sinua äänestänyt. Nyt minusta tuntuu, että tästä puolueesta on tullut jotenkin outo. Puolue on enemmän tuonne oikealle, ei meille tavallisille. Meidät on u­ nohdettu.

Miten tämä on mahdollista? Miten meidän käy?’ Hänen puheensa nousi sydämestä. Mielipide noin kerrottuna liikutti, eikä siihen kannattanut yrittääkään mitään selitellä. Se ei ollut aggressiivista möyhäämistä vaan hiljainen varoitus- ja hätähuuto.”

Kuvattu tilanne itsessään vakuuttaa sen sisällön totuudesta: se on yksityinen palaute politiikasta jo luopuneelle miehelle. Tilanteessa ilmaistuja tunteita on siten helppo pitää aitoina. Esimerkkitarinan tavoitteena on kuitenkin myös välittää viesti: kertoa, että keskusta on vaarassa menettää perinteisten kannattajiensa tuen.

Perinteisen journalismin uutisarvo perustui siihen, että käsitelty tapaus on totta ja yleisesti merkittävä riippumatta siihen liitettävistä arvoista. Näin uutiset olivat kaukana vertauskuvallisista kertomuksista, jotka opettivat aivan tietynlaisia arvoja.

Juonellistetut henkilötarinat ovat hämärtäneet uutis­ arvoisten juttujen ja opettavaisten tekstien eroa. Ei ole selvää, onko henkilön tarina todistusaineistoa laajemmasta ilmiöstä, suositeltu malli vai idean havainnollistus.

Siksi lukijan kannattaa pysähtyä ja kysyä: Mikä esimerkin tehtävä on tekstissä? Millä perusteella esimerkki edustaisi laajempaa ilmiötä eikä olisi vain yksittäistapaus?

Mihin kirjoittaja pyrkii esittämällä esimerkkinsä juuri tällä tavalla? Miten minun oletetaan reagoivan lukemaani?

Mitä oletettu reaktioni palvelee?

157