Havaintosiirtymä Rakennusten ulkoväriä suunniteltaessa törmätään ongelmaan, että valmis, pinnoitettu talo ei näytä samalta kuin se värilastu, minkä perusteella värivalinta tehtiin. Valmis rakennus ei myöskään näytä 50 metrin päästä samanlaiselta kuin rakennuksen pinta puolen metrin päästä. Kyseistä havaintosiirtymää on tekniikan tohtori Karin Fridell Anter tutkinut väitöskirjassaan vuonna 2000. Kyseinen tutkimus on ilmestynyt popularisoituna suomeksi kirjassa ”Mikä talolle väriksi” (2004). Ilmiötä selittävät osittain valintatilanteen ympäristö tekijät. Mallipalalla saattaa olla valkea tausta. Sitä katsotaan loisteputkivalossa ylhäältä alaspäin. Lopputulosta katsotaan vaakasuoraan, luonnonvalossa ja luontotaustaa vasten. Yksi ilmiön selitysmalleista on, että aivojen näkökeskus pyrkii selkeyttämään erilaisia rajapintoja ja ”tulkitsemaan näkemäänsä”. Rakennuksen havaitun värin ja rakennuksen pintavärin erolla on mitattu olevan selkeitä lainalaisuuksia.
Rakennusmateriaalien pintakarkeuksien vaikutus värihavaintoon KÄYTÄNNÖN NEUVOJA
• Tutki havaintosiirtymää mittaamalla mielestäsi
onnistuneiden kohteiden havaittu väri ja todellinen pintaväri.
ESIMERKKEJÄ Kuvan esimerkissä on värin Y724 mallipala. Sen mukaan on tehnyt Weberin värikartan vastaava väri. Värin tarkka NCS koodi on NCS 2511-Y60R. Tämä vastaa hyvin sileää maalattua pintaa sekä esimerkkinä maalattu SilcoMaalin pinta. (Kuva 1) Mikäli kyseessä on hiertopinta 1 mm raekoolla mineraalituotteesta, hiertäessä nousevat laastin sideaineet
• Teetä aina riittävän suuri koepala, jota
tarkastellaan rakennuksen nurkalla. Näin näet miten rakennus erottuu ympäristöstään. • Eristerappausjärjestelmissä Silco-tuotteiden
valonheijastusarvon Y tulee olla yli 20 %. Arvot löytyvät Weber väriviuhkassa.
LISÄTIETOA TÄSTÄ AIHEESTA LÖYTYY KIRJASTA:
Karin Fridell Anter: Mikä talolle väriksi/Kustannus Oy Hakkuri.
-N
näyttää vaaleammalta kuin sen alkuperäinen pintaväri.
• Rakennus
esille, jolloin väri Y724 vastaa NCS 2010 Y60R -väriä jolloin väri näyttää vaaleammalta. (Kuva 2) Mineraalinen roiskepinta, jota ei ole hierretty merkitsee että varjojen määrä kasvaa huomattavasti. Niinpä väri Y724 vastaakin tässä pinnassa väriä NCS 4010-Y60R. SilcoPinnoitteella hierrettäessä pinta näyttää sileää pintaa tummemmalta kun taas ruiskulla tehtäessä pinta näyttää tummemmalta kuin hierrettäessä. (Kuvat 4 ja 5) Piirtopinnoitteessa pintaan syntyy viimeisteltäessä uria. Urien määrä riippuu hiertäjän työtyylistä. Lopputulos on aina kuitenkin tummempi kuin maalipinta. Hyvä arvio voisi olla, että Y724 piirtopinnoitettuna vastaa väriä NCS 3010 Y60R. (Kuva 6)
1. weber.vetonit SilcoMaali, maalattu
2. weber.vetonit 430 Hiertopinnoite, hierretty, raekoko 1 mm
3. weber.vetonit 430 Hiertopinnoite, ruisku, raekoko 1 mm
4. weber.vetonit SilcoPinnoite, hierretty, raekoko 2 mm
5. weber.vetonit SilcoPinnoite, ruisku, raekoko 2 mm
6. weber.vetonit SilcoPinnoite, piirto, raekoko 2 mm
--Y Y
näyttää värikylläisemmältä kuin sen alkuperäinen pintaväri.
• Rakennus
• Keltaisella
Mineraalipinnoissa pintatekstuuri vaikuttaa merkittävästi havaittuun väriin. Tekstuurin karkeutuessa koholla olevien hiukkasten ja kohoumien varjot kasvavat. Tämä taas muuttaa havaittua väriä siten, että NCS-koodin vivahdearvon mustuus kasvaa.
tummempi ja vähemmän värikylläinen väri, kuin se miltä haluat talon näyttävän.
• Valitse pintaväriksi aina
alueella havainto siirtyy vihreän
suuntaan. • Vihreällä
alueella havainto siirtyy sinivihreän suuntaan.
275 285
55
• Punaisella
--R R
-G -G
alueella havainto siirtyy sinisen
suuntaan. • Sinisellä
alueella havainto siirtyy turkoosin suuntaan.
274
• Neutraalit
--B B
harmaat näyttävät vivahtavan sinisiltä.
273
272
NCS S 4050 -Y80R
NCS S 2070 -R
Kun talon pintaväri on NCS S 4050-Y80R havaitset sen värinä NCS S 2070-R.
8
NCS S 2040 -Y20R
C
NCS S 1060 -Y10R
Kun talon pintaväri on NCS S 2040-Y20R havaitset sen värinä NCS S 1060-Y10R.
90
80
9