Pääkirjoitus Riina Lagerblom Digestan päätoimittaja
Epäonnistumisen oikeutus Saan kunnian toimia vuoden 2021 Digestan päätoimittajana ja näin ensimmäisessä kirjoituksessani haluan lyhyesti kertoa yhdestä tavoitteestani, jonka olen asettanut tälle vuodelle. Haluan laskea opiskelijoiden kynnystä kirjoittaa lehteemme, sillä kyseessä on meidän artistien yhteinen lehti. Artistien kirjoitukset lisäävät yhteenkuuluvuuden tunnetta ainejärjestössämme etenkin poikkeusaikoina, sillä voimme lukea kotisohvalla lehdestämme, mitä muille artisteille kuuluu. Siksipä onkin tavoitteeni kannalta oivallista ottaa esille epäonnistumisen pelko, jota Digestaan kirjoittaminenkin saattaa herättää. Pääkirjoitusta suunnitellessani mietin yön pikkutunteina pääni puhki kirjoitukselleni aihetta. Takaraivossa jyskytti pelko asiaja kirjoitusvirheistä. Seuraavana aamuna istuuduin tietokoneeni ääreen kahvikuppini kanssa ja osallistuin etäoppitunnille. Jostain syystä minun sydän hakkaa joka kerta, kun kamera ja mikrofoni täytyy laittaa päälle ilmoittaakseen olevansa paikalla. Vaikka jännitys ei ollutkaan kovin suurta, tajusin silti hieman pelkääväni epäonnistumista näinkin yksinkertaisessa tehtävässä. Uskon, että monet opiskelijat tunnistavat saman piirteen itsessään. Teams-luennolla puhuminen aiheuttaa perhosia vatsaan, sillä se on meille uutta. Jokainen meistä pelkää tekevänsä joskus virheitä etenkin uusien asioiden parissa, ja jokainen meistä niitä luonnollisesti tekee. Tuskin kukaan selviää opinnoistaan tai työtehtävistään täysin epäonnistumatta, se on inhimillistä. Miksi sitten epäonnistumista pelätään niin paljon? Miksi se tuntuu niin hirvittävän nololta? Ensimmäiset elinvuotemme ovat täynnä kömmähdyksiä. Yritämme puhua, mutta sanat menevät sekaisin, lapaset menevät vääriin käsiin tai yrittäessämme ottaa ensiaskeliamme todennäköisesti kaadumme satoja kertoja. Onneksi kaikki tämä epäonnistuminen näyttää vanhempien silmissä vain hellyyttävältä. Alakouluun mentäessä virheet alkavat saada totisemman piirteen, kun tuotoksiimme alkaa ilmestyä punakynämerkintöjä.
Vaikka opetuksessa virheistä tulee huomauttaa, niitä ei ole syytä hävetä. Ilokseni olen huomannut, että kursseilla opiskelijat kannustavat toinen toisiaan, enkä ole tavannut vielä opintojeni aikana yhtäkään ihmistä, jota häiritsisivät muiden floppaukset. Oman kokemukseni mukaan kielten kurssit aiheuttavat opiskelijoissa epäonnistumisen pelkoa, ja puhuminen vieraalla kielellä yleisölle koetaan hyvinkin jännittävänä. Kuitenkin nimenomaan kielten kursseilla olen havainnut erityisen lämminhenkisen ilmapiirin opiskelijoiden keskuudessa. Tämä voi johtua siitä, että kieliä opiskellessa epäonnistumiset ovat aina läsnä: joku lausuu sanan väärin, toinen vastaa väärään tehtävään tai mikä pahinta, joku unohtaa laittaa tietokoneen mikrofonin päälle puhuessaan. Juuri nämä pienet kömmähdykset luovat kurssille inhimillisen ja turvallisen ilmapiirin. Päätoimittajan rooliin astuessani mietin pitkään, miten tulen selviämään vastuustani. Vaikka Digestaa kirjoittaessa on oltava huolellinen ja kieliopissa tulee olla tarkka, yritän suhtautua tehtävääni inhimillisesti ja olla itselleni armollinen. Jos Digestaan eksyy toimikaudellani kirjoitusvirhe, mikä on seuraamus? Tuskin yhtään mikään. Virhe vain opettaa olemaan huolellisempi. Kannustankin kaikkia kokeilemaan uusia asioita, vaikka kohtaisittekin epäonnistumisia. Tärkeintä on, että epäonnistumisen sattuessa siitä oppii. Jos esimerkiksi omien tuotoksiesi julkaiseminen tuntuu pelottavalta, oiva tapa päästä pelosta yli on kirjoittaa jokin juttu lehteemme. Mikäli sinulla on idea jutusta, jonka haluaisit julkaista Digestassa, ole minuun rohkeasti yhteydessä. Jokaisella artistilla on mahdollisuus vaikuttaa lehtemme sisältöön, ja sivuillamme on tilaa myös epäonnistumisille, eikä niistä rangaista! Sex and the City:n Carrieta lainaten “Maybe our mistakes are what make our fate. Without them, what would shape our lives?” Olkaamme siis itsellemme armollisia ja antakaamme itsemme tehdä virheitä, sillä ne kuuluvat elämään! Menestystä vuoteen, Riina
4
