
2 minute read
KULTTUURIN JA LIIKUNNAN VUOSI
from Digesta 4/2021
by Artikla ry
Tänäkin vuonna Artistit ovat saaneet nauttia kulttuurista ja liikunnasta täysin rinnoin, ja olemme päässeet kokemaan yhdessä liikunnan riemua ja onnistumisen tunteita. Tässä pieni katsaus kuluneeseen vuoteen ja siihen, mitä kaikkea kulttuurin ja liikunnan sektorilla on tapahtunut.
PÄIVÄRETKI OUNASVAARALLE
Advertisement
Tammikuun kauniit pakkaspäivät houkuttelivat Artistit päiväretkelle Ounasvaaralle. Kohteessa nautiskeltiin kuumaa kaakaota ja eväitä nuotion ympärillä, ja innokkaimmat pääsivät myös mäenlaskun makuun.
PAINT & WINE
Paint & wine -tapahtumassa opiskelijamme löysivät todellisen sisäisen Artistinsa, kun esittelimme maalaustaitojamme hyvän viinin äärellä. Monista osallistujista löytyi aivan uusia puolia ja yllättäviä taitoja, joita he eivät itsekään tienneet omaavansa.
EPIC GAME NIGHT
Epic game night oli ilta täynnä poikkitieteellistä e-urheilua, kun kokeilimme sekä aloittelijoille että vähän kokeneemmillekin pelaajille sopivia pelejä verkossa. Pääsimme samalla tutustumaan myös e-urheilusta kiinnostuneisiin Remburssi ry:n opiskelijoihin.
Kuva: Ella Heikkilä
ARTIKLA KATSOO: HARRY POTTER -MARATON


Pääsiäisen aikaan toteutettu Harry Potter -maraton keräsi ainejärjestömme HP-fanit katsomaan kaikki kahdeksan elokuvaa kahdeksan päivän aikana. Jumittavista koneista huolimatta leffaillat piristivät huomattavasti rankkaa koronakevättä.
ARTIKLA KOKKAA
Keväällä leivoimme Viivin johdolla korvapuusteja salaisella reseptillä. Pullat olivat jymymenestys ja riittoisan taikinan vuoksi niitä löytyi pakastimesta vielä pitkään leipomistapahtuman jälkeenkin.
RETKET KORUNDIIN JA ARKTIKUMIIN
Artistit ovat käyneet myös tutustumassa paikalliseen tieteeseen, taiteeseen ja kulttuuriin tekemällä keväällä retken Korundiin ja syksyllä Arktikumiin. Nämä kaksi paikkaa ihmetyttävät aina, vaikka niissä olisikin käynyt jo aiemmin.
LYY GOES KULTTUURI: VIINITASTING
Viinitastingissä Etti tutustutti meidät eri (kyykky)viinien ominaisuuksiin ja siihen, miten näitä ominaisuuksia voidaan etsiä ja arvioida. Etäyhteyksin toteutettu tapahtuma keräsi osallistujia viettämään yhteistä iltaa ympäri Suomea.

CASSUN JA ARTIKLAN KESÄ- JA SYYSVAELLUS
Kesävaellus toteutettiin tänä vuonna ensimmäistä kertaa heinäkuisessa Repoveden kansallispuistossa. Syysvaellus sen sijaan suuntautui ihan Suomen toiseen päähän, Utsjoelle Kevon luonnonpuistoon. Artistit ihastuivat molempien vaelluskohteiden luontoon ja maisemiin, eikä seurakaan olisi voinut olla parempi.
ARTIKLAN KIEKONHEITTOKILPAILUT
Perinteiset Artiklan ja tiedekunnan kiekonheittokilpailut käytiin syyskuun alussa Saarenkylän urheilukentällä. Koko Rovaniemen suurimmassa urheiluspektaakkelissa ratkottiin jälleen mestaruuksia vuoden tauon jälkeen.
ARTIKLA GOES TEATTERI: ANU P.
Kulttuurinnälkäiset Artistit saivat jälleen murua rinnan alle, kun suuntasimme yhdessä katsomaan näytelmää Rovaniemen teatteriin. Visuaalinen ja taidokas näytelmä puhutti vielä pitkään, ja oli ihanaa päästä jälleen paikan päälle nauttimaan kulttuurista pitkän tauon jälkeen.
VUOSIJUHLAVIIKON SKUMPPAJOOGA JA PARITANSSI

Vuosijuhlaviikolla virittäydyimme juhlatunnelmaan skumppajoogan ja paritanssin avulla. Joogaajat löysivät itsestään uusia puolia lasitestin perusteella ja oppivat tunnin aikana uusia, mielenkiintoisia jooga-asentoja. Tanssikurssille osallistujat pääsivät pyörähtelemään valssin ja tangon perusteiden parissa, ja ovat nyt valmiita hurmaamaan tanssiparinsa viimeisten hitaiden aikana.
TWERK -TUNTI
Twerk -tunti oli täynnä asennetta, räjähtävyyttä ja naurua, kun tunnille osallistujat pääsivät kokeilemaan lantioidensa liikkuvuutta Leilan johdolla. Tekniikka- ja koreografiaosioista koostunut tunti sai Artisteille hymyn huulille ja innosti lajin pariin.
KERHOTOIMINTA
Kerhotoiminta on selvästi kiinnostanut tänäkin vuonna, ja muutaman viime vuoden aikana Artiklaan on syntynyt uusia kerhoja kuin sieniä sateella. Tänä vuonna olemme esimerkiksi käyneet yhteislenkeillä, pelanneet pelejä vuoroin lautapelikerhon ja vuoroin e-artiklan johdolla, olemme pelanneet sählyä, pesistä, futista ja golfia sekä rauhoittuneet neulomaan Toipparilla raskaan opiskeluviikon jälkeen. Uusiakin kerhoja on syntymässä, joten pysykää kuulolla!