Lueppa

Page 21

21

Suuralueet

Ylikiiminki

Erittäin onnistunut Alavuoton perinnepäivä! Syyskuun 8. päivä oli alavuottolaisille eräänlainen täyttymysten päivä, kun pitkäaikainen projekti vihdoin sai päätöksen. Perinteinen vesimylly vihittiin käyttöön. Samalla vietimme perinnepäivää erittäin kauniissa syyssäässä. Päivä alkoi kylätoimikunnan puheenjohtajan, Veijo Väänäsen, avauspuheella, jossa hän kertoi rakentamiseen liittyvistä tapahtumista ja kiitti ahkeraa talkooporukkaa ansiokkaasta työstä. Iloinen hän oli koko kylän puolesta erittäin runsaasta yleisömäärästä toivottaessaan väen tervetulleeksi. Juhlat jatkuivat Assar Väänäsen myllyn historialla, myllyn, jonka suurtulva vei 1956 mukanaan, siitä asti kyläläisten haaveissa ja toiveissa on ollut uuden myllyn rakentaminen. Mylly pantiin seuraavaksi pyörimään mylläri Asko Vehkaojan toimesta. Ensimmäiset rukiinjyvät jauhettiin ja erinomaista

jauhoa syntyi, niin koostumukseltaan kuin maultaan. Yleisö sai mukaansa pienen jauhopussin muistoksi (jälkikäteen on tullut kiitosta erittäin maukkaasta ruismarjapuurosta). Päivä jatkui puintinäytöksellä, jossa aito vanhanajan maamoottori pyöritti ryskyä. Esillä oli myös useita erilaisia viime vuosisadan alun toimintakuntoisia maamoottoreita ja palokunnan käsikäyttöisiä vesipumppuja. Alavuoton entisellä kansakoululla esitettiin elokuvat Alavuoton arkea I vuodelta 1983 ja maailman ensi-illassa Alavuoton arkea II. (Filmit voi tilata kylätoimikunnan sihteeriltä Asko Väänäseltä). Puheenjohtaja luovutti Alavuoton kyläsuunnitelman 2012 Yhteisötoiminnan päällikölle. Onnistuneet juhlat antoivat uskoa tulevaan, joten 2013 syksyllä tavataan! terv. Alavuoton kylätoimikunta

Kansainvälinen Toimintakeskus Villa Victor Tapahtumat Syksy 2012

Oja

katu

jaa ma

katu

katu

tu

nka

enk

nin

Ase

Torik atu

tu

nee

tu

koka

huo

Kirk

puri

Ka

ska

Oulu10

kka

katu

llitu

Pa

Iso

Ha

tu

Maksuttomia. Tarkempaa tietoa löydät sivuiltamme.

Oikoka

• Ranskan kielen kerho • Arabian kielen kerho • Englannin kielen kurssit – Aloittelijoiden ryhmä – Keskusteluryhmä • Infotilaisuudet • Itämaisten pelien ilta • MatikkaPysäkki • Läksyapukerho • Suomen kielen kurssit – ABC ryhmä ja 0 taso – Paranna suomen kielen taitoasi – Yki-testi ryhmä – Suomen kieli ja taito • Taidenäyttelyt – Lokakuu: Puutarhani – Vassili Reskalenko – Marraskuu: Muotokuvia ja vähän muutakin – S. Rantalankila – Joulukuu: Sielun maisemia – Riikka Kontio

Pohjois-Suomen tulkkipalvelut

Avoinna: Ma–to 8.00–20.00, pe 8.00–18.00 la 12.00–18.00 su suljettu Osoite: Kirkkokatu 54, Heinäpää

http://oulu.ouka.fi/villavictor Tapahtumakalenteri: http://villavictor.ouka.fi/fi/node

Myönnettyjen oleskelulupien perusteet Suomessa 1.1.–31.1.2011

Ulkomaan kansalaiset Oulussa 04.2012 Oulussa ulkomaan kansalaisten osuus asukasluvusta on 2,5 %. Oulusta löytyy 114 kansalaisuutta. Venäjä 404

Perheside 32%

Irak 375 Somalia 292

Opiskelu 31%

Kiina 241 Vietnam 219

Työnteko 30%

Ruotsi 174 Thaima 139

Lähde: Maahanmuuttovirasto

LUEPPA - Uuden Oulun aluelehti 1/2012

Paluumuutto- ja suomalainen syntyperä 4%

Sudan 132

Muut perusteet (mm. adoptio, au pair, ihmiskaupan uhrin) 3%

Muut 1252

Muut EU-maat 649

Lähde: Maistraatti


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.
Lueppa by Oulun kaupunki - Issuu