SAARTEN TUOKSUT

TUOKSUPUU: SAARTEN TUOKSUT

LATVATUOKSU

SYDÄNTUOKSU

JUURITUOKSU Miss Dior, Dior, 1947

pihkakeltaputki, muskatellisalvia, bergamotti, gardenia

narsissi, orvokki, kurjenmiekka, jasmiini, kielo, tarhaneilikka

jäkälä, nahka, vetiver, patsuli, pihkakistus, santelipuu, ambra Vol de Nuit, Guerlain, 1933

pihkakeltaputki, narsissi, bergamotti, appelsiininkukka, sitruuna

kurjenmiekka, narsissi, vanilja, orvokki

jäkälä, kurjenmiekka, santelipuu, mausteet, myski Mitsouko, Guerlain, 1919

bergamotti, sitrukset, jasmiini, ruusu

päärynä (aldehydi C14), tuoksuilangia, jasmiini, ruusu, syreeni

jäkälä, mausteet, vetiver, kaneli, ambra Chypre, Coty, 1917

bergamotti, appelsiininkukka, sitruuna

jasmiini, kurjenmiekka, ruusu, tarhaneilikka, tuoksuilangia, syreeni jäkälä, patsuli, olibaanihartsi, sivetti, myski, hartsistoraksi Vent Vert, Balmain, 1991

limetti, basilika, sitrukset

pihkakeltaputki, hyasintti, kielo, jasmiini, kehäkukka, ruusu, orvokki

jäkälä, vetiver, kurjenmiekka, myski, ambra, hartsistoraksi, santelipuu, setri

LATVATUOKSU

SYDÄNTUOKSU

JUURITUOKSU Eau Sauvage, Dior, 1966 Aramis, Aramis, 1966

sitruuna, bergamotti, basilika, rosmariini, kumina

jasmiini, korianteri, patsuli, tarhaneilikka, kurjenmiekka, santelipuu, ruusu

jäkälä, vetiver, myski, ambra aldehydeja, mirha, apila, koiruoho, bergamotti, timjami, gardenia

patsuli, salvia, jasmiini, kardemumma, kurjenmiekka

nahka, jäkälä, myski, santelipuu, vetiver, ambra, kookos Noir de Noir, Tom Ford, 2007

sahrami

ruusu, tryffeli, kukkia

patsuli, vanilja, agarpuu, jäkälä Grand Neroli, Atelier Cologne, 2011

neroli, sitruuna, petigrain, bergamotti

jäkälä, pihkakeltaputki, koivu Antaeus, Chanel, 1981

mirha, muskatellisalvia, korianteri, bergamotti, limetti, sitruuna

ruusu, timjami, basilika, jasmiini

castoreum, jäkälä, patsuli, pihkakistus

myski, vanilja, ambra

64 SAARTEN TUOKSUT

SAARTEN TUOKSUT 65

Saarten tuoksut

ANTIIKIN TARUN MUKAAN rakkauden ja kauneuden jumalatar Afrodite syntyi Kyproksella meren vaahdosta, ja nukkui saarella sammalpedillä. Jumalattaren syntytarinan lisäksi kyproslaiset parfyymit ja raaka-aineet on perinteisesti aina liitetty Afroditeen. Saari oli vuosisatojen ajan parfyymikaupan keskus ja kuuluisa ”tammisammalestaan” eli valkohankajäkälästä sekä muista parfyymien raaka-aineista. Siellä kaupattiin luksustuotteita, tekstiilejä ja parfyymeja kuin nykyajan muotiliikkeissä ikään. Öljysekoitteina ihoon hierottavat parfyymit olivat saarella kaikkien saatavilla ja käytössä. Kypros oli paikka, jossa eri sivilisaatioiden kauppiaat kohtasivat. Siellä ihmeellisiä tuoksuja ihastelivat niin muinaiset egyptiläiset, temppeliritarit kuin venetsialaiset kauppiaat.

Vanhan tarinan mukaan parfyymi keksittiin, kun Afrodite saapui meren vaahdon mukana rannalle. Runoilija Vergiliuksen mukaan Afroditen hiukset levittivät ambrosian jumalaista tuoksua. Ei tiedetä, mitä

Jean-León Gérômen maalaus Venuksen syntymä (1890).

66 SAARTEN TUOKSUT

Seuraavalla aukeamalla: Hollantilais-brittiläisen taidemaalari Lawrence Alma-Tademan (1836–1912) kiinnostuksen kohteita olivat muinainen Egypti, antiikin maailma, Välimeri sekä kukat. Hän vieraili Egyptissä ja Italiassa ja imi vaikutteita historiallisista paikoista. Teoksissaan hän yhdisti taitavasti historiallista tarkkuutta ja mielikuvitustaan – hän esimerkiksi suunnitteli usein maalaamiensa naisten asut. Kun Alma-Tadema maalasi kukkia, niiden piti aina olla tuoreita, ja hän tilasi niitä kaikkialta Euroopasta. Maalaukset vievät katsojan luontevasti eri aikaan ja paikkaan. Hänen kuvaamansa aiheet ja ihmiset ovat aina kauniita ja tunnelma suloisen seesteinen. Alma-Tademan maailma on kuin ranskalaisten parfymöörien Kyproksen tuoksut: teokset rakentuvat omilla sävyillä väritetylle todellisuudelle. Sir Lawrence Alma-Tademan maalaus Odotukset (1885). tämä ambrosia oli, mutta ei liene kaukaa haettua arvella, että se oli jokin chypre-tuoksu. Parfyymintekijät antoivat nimen chypre eli Kypros tuoksuperheelle, jossa oli saarella viihtyviä juurituoksuja, kuten jäkälää, pihkaa ja myskiä juurituoksuna yhdistettynä sitruksiin ja kukkatuoksuihin. Tuloksena on raikkaan vihreän metsäinen ja myskinen maailma. Pohjan chypre-tuoksuille luovat mm. valkohankajäkälä, pihkakeltaputki ja pihkakistus. Eivät järin sensuelleja nimiä, mutta keskeisiä tuoksuperheessä, jonka parfyymit on suunnattu niin miehille kuin naisille. Chypren nimen taustalla oli ajatus siitä, että suurin osa raaka-aineista tuoksuperheeseen saatiin Välimeren alueelta. Vaikka chypre-tuoksuperheen luojana pidetään parfymööri François Cotya – hän lanseerasi alan mullistaneen Chypre-nimisen tuoksunsa vuonna 1917 – kyprokseksi kutsuttu tuoksusekoite oli käytössä ja 800-luvulta alkaen, ja sen juuret olivat vahvasti muinaisissa resepteissä.

Kypros on inspiroinut moderneja parfyymintekijöitä kuten François Cotya ja Jacques Guerlainia, mutta myös muinaiset parfymöörit ovat innoittuneet Afroditen saaresta. Sieltä on nimittäin löytynyt yksi maailman vanhimmista parfyymin valmistuspaikoista. Arkeologit tekivät merkittävän löydön vuonna 2003 Pyrgosin/Mavrorakin kaivauksissa lähellä Limassolia. He löysivät parfyymien valmistuspaikan, joka oli ainakin 4000 vuotta vanha. Paikka oli kaiken lisäksi valtava, jopa neliökilometrin laajuinen. Alueelta löytyi kaksi tislauslaitetta, parfyymipulloja sekä mortteleita. Parfyymien jäämiä löydettiin myös muinaisista värttinöistä, mikä oli osoitus siitä, että myös villaa tuoksutettiin. Kyproksella tehdyt parfyymit sekoitettiin korkeatasoiseen oliiviöljyyn, jonka avulla vangittiin valkohankajäkälän, pihkakistuksen, rosmariinin, laventelin ja myrtin tuoksut.

Vuonna 2008 italialaiset arkeologit ja kasvitieteilijät suunittelivat Pyrgosin kaivausten perustella tuoksun, jota he kutsuivat nimellä Mavroraki, Afroditen parfyymi. Lisäksi löytöjen pohjalta luotiin neljä muuta parfyymia, jotka saivat nimet Afrodite, Elena (Helena), Artemis ja Hera. Parfyymeissa käytettiin laventelia, rosmariinia, korianteria, myrttiä ja bergamottia. Afroditen parfyymi esiteltiin yleisölle ensimmäisen kerran Santa Maria Novellan kaupassa Firenzessä, joka on maailman vanhimpia apteekkeja. Vaikka parfyymit olivat Pyrgosin löytöjen inspiroimia, tutkijat korostivat, että ne eivät täysin vastanneet muinaista tuoksumaailmaa, sillä esimerkiksi bergamotti ja muut sitrukset kulkeutuivat Kyprokselle vasta paljon myöhemmin. Nykyisin Kypros onkin merkittävä sitrushedelmien tuottajamaa. Lähes kaikki chypre-tuoksuperheeseen liitetyt raaka-aineet menestyvät hyvin rakkauden jumalattaren karun kauniilla saarella.

SAARTEN TUOKSUT 67

TUOKSU MERELTÄ

VUONNA 1951 valmistettiin uusi synteettinen molekyyli, rengasrakenteinen ketoni, joka sai nimen Calone. Calone eli metyylibentsodioksipinoni tuoksuu äärimmäisen karvaalta, mutta kun sitä laimentaa, se muuttuu siedettäväksi. Ensi alkuun vesimeloniketoniksi kutsuttua Calonea alettiin käyttää parfyymeissa 1990-luvulla suorastaan vallankumouksellisesti. Tämä molekyyli loi kokonaan uuden suuntauksen, jota alettiin kutsua merelliseksi, akvaattiseksi ja jopa mahtipontisesti ”oseaaniseksi”. Calone antaa parfyymeihin vaikutelman puhtaasta ja raikkaasta merellisestä tuulahduksesta, jossa on mukana suolaisuutta ja merilevää.

Calone on rakenteeltaan samanlainen kuin joissakin ruskolevissä (Phaeophyceae) esiintyvä ektokarpeeni.

Parfymööri Jacques Cavallier-Belletrud nousi maailmanmaineeseen erityisesti merellisillä tuoksuillaan, joissa pääosassa oli Calone. Cavallier-Belletrud sai inspiraationsa Ranskan Rivieralta ja Kalifornian rannikolta, ja hänen työnsä tuloksena syntyi muun muassa Issey Miyaken parfyymi L’Eau d’Issey. Sen tuoksu on abstrakti sitrusten ja merellisyyden sommitelma: kuin katsoisi rannalla kaukaisuuteen iltahämärässä, jolloin taivaan ja meren sinisyys liittyvät yhteen ja kadottavat horisontin viivan.

Claude Monet’n maalaus Rannikkotie La Corniche Monacon lähellä (1884).

70 SAARTEN TUOKSUT

SAARTEN TUOKSUT 71

Citrus sinensis (appelsiini)

SITRUKSET – KULTAINEN KIINANOMENA PERHEINEEN

TARUN MUKAAN ZEUKSEN vaimon Heran puutarhassa kasvoi myyttisiä kultaisia omenoita. Heran puutarha sijaitsi onnellisten saarella Okeanoksen eli maailmanvirran reunalla. Siellä hänen puutarhaansa hoitivat titaani Atlaksen tyttäret, kultaisen illanruskon eli lännen nymfit, jotka tunnettiin myös hesperideinä. Nämä tarun kuolemattomuutta symboloivat kultaiset omenat liitettiin usein renesanssiajan Italiassa appelsiineihin, joita siellä oli alettu kasvattaa.

Meille tuttu appelsiini on Citrus sinensis -lajike, joka on eräs maailman viljellyimpiä puita. Appelsiini, kuten muutkin sitrukset, on kotoisin eteläisestä Kiinasta. Appelsiinin suomalaisen nimen etymologia muistuttaakin sen kotimaasta: appel on germaanisten kielten omenaa tarkoittava sana, ja -siini puolestaan viittaa Kiinaan. Sanskritiksi appelsiini on nimeltä nāranga. Hedelmä kulkeutui 900-luvulla Intiasta arabien mukana Andalusiaan, ja espanjaksi sitä kutsutaan edelleen nimellä naranja. Espanjalaiset veivät makean appelsiinin Floridaan 1500-luvulla. Vähitellen Floridan osavaltiosta, jonka symboli appelsiininkukka on, tuli yksi maailman suurimmista appelsiinintuottajista. Aina keväisin Floridan niemimaa täyttyy appelsiininkukkien huumaavasta tuoksusta.

Erilaisia sitrushedelmiä on kymmenittäin, ja ne ovat risteytyneet keskenään lukemattomia kertoja. Siksi yksittäisen lajin alkuperää on ollut

Hesperidien asuttaman onnellisten saarten ajateltiin sijaitsevan lännessä Atlantilla. Kreikkalaiset merenkulkijat nimesivät Kanariansaaret onnellisten saariksi, makaron nesoi. Myöhemmin tästä juonnettiin nimi koko joukolle Atlantin saaria. Makaronesiaan kuuluvat Kanariansaarten lisäksi Kap Verde, Madeira ja Azorit. Frederic Leightonin maalaus Hesperidien puutarha (1892).

72 SAARTEN TUOKSUT

Kaikkien sitrusten neljä kantahedelmää ovat kotoisin Etelä-Kiinan Yunnanin maakunnasta ja sitä ympäröiviltä alueilta (punaisella ympyröity alue). Tälle samalle alueelle kirjailija James Hilton sijoitti luomansa fiktiivisen onnen tyyssijan, Shangri-Lan laakson vuonna 1933 julkaistussa teoksessaan Sininen kuu. Kartan pohjana saksalainen kartta vuodelta 1899.

SITRUKSIA PARFYYMEISSA: •Eau de Cologne Imperiale, Guerlain, 1860 •Acqua di Gio, Giorgio Armani, 1996 •Oyedo, Diptyque, 2000 •L’Eau des Hesperides, Diptyque, 2008 ennen geenitutkimuksia mahdotonta jäljittää. Nykyisten tutkimusten mukaan kaikki sitrukset ovat sukaattisitruunan (Citrus medica), mandariinin (Citrus reticulata), pomelon (Citrus maxima) ja papedan (Citrus hystrix) eli kafferilimetin jälkeläisiä. Vuonna 2018 Nature-lehdessä julkaistun artikkelin mukaan sitrusten alkukoti on Pohjois-Intian Assamin ja Kiinan Yunnanin välinen alue, josta ne vähitellen levisivät muualle, erityisesti Kaakkois-Aasiaan. Lukuisat eri lajien sitruspuut kasvavat Yunnanin maakunnassa villinä, ja alueen ruoanlaittoperinteissä käytetään sitruksia luovasti. Yunnan on todellinen sitrusten geneettinen aarreaitta.

Mandariini, pomelo, sukaattisitruuna ja papeda eriytyivät eri lajeiksi pleistoseenin eli viimeisen jääkauden aikana, joka päättyi 11500 vuotta sitten. Mandariini on todennäköisesti ollut ensimmäinen, jota alettiin viljellä vähintään 4000 vuotta sitten Kiinassa. Ensimmäinen kirjallinen maininta mandariineista on lista keisari Dayulle (2205–2197 eaa.) tarkoitetuista lahjoista. Varmuudella voi sanoa, että ainakin 2500 vuotta sitten Etelä-Kiinassa viljeltiin appelsiinia ja pomeloa. Sieltä erilaiset sitrukset vähitellen levisivät ympäri maailmaa. Eurooppaan ensimmäiset sitrukset kulkeutuivat todennäköisesti Aleksanteri Suuren valloitusretkien mukana.

Sitrukset ovat kiistatta tärkeitä hedelmiä, mutta niiden merkitys on suuri myös parfyymeissa. Hajuvesissä termillä hesperidit tarkoitetaan sitrustuoksuja kasvitieteilijä Carl von Linnen sitrushedelmille antaman nimen Hesperideae mukaan. Sitruksista saadaan aromiaineita hedelmien kuorista, kukista, oksista ja lehdistä. Kaikkien sitrusten kukat ovat tuoksuvia, ja joistakin saadaan eteeristä öljyä. Sitrusten eteeriset öljyt ovat nopeasti haihtuvia, joten sitrukset ovat lähes aina parfyymeissa latvatuoksuina.

KAIKKIEN SITRUSTEN DNA

TUTKIMUSTEN perusteella pomelo, mandariini, sukaattisitruuna ja kafferilimetti ovat kaikkien sitrusten äitejä. Sitruksien alkuperää selvitettäessä uudet geenitutkimuksen menetelmät ovat olleet ratkaisevan tärkeitä, ja nykyisin monien sitrusten koko perimä eli genomi on selvitetty.

Nature-lehden vuoden 2018 artikkelissa kuvataan, miten sitrusten maantieteellistä alkuperää tutkittiin tehokkaiden tietokoneiden ja laskentamenetelmien avulla sitrusten DNA-sekvenssejä analysoimalla. Geenien ohella myös sitrusten DNA:n emäspareissa eli nukleotideissä on variaatioita. Tällaisia variaatioita kutsutaan snipeiksi (Single Nucleotide Polymorphism, SNP) eli genomisiksi varianteiksi. Tutkimuksessa niitä löytyi yhteensä 588 583.

Siinä missä geenien variaatiot aiheuttavat eri lajien väliset erot, DNA:n SNP-variaatiot aiheuttavat yksilöiden väliset erot. DNA:n emäsparien sekvenssivariaatiot tapahtuvat, kun yhdessä emäsparissa genomisekvenssi (adeniini-tymiini tai sytosiini-guaniini) muuttuu. Jokainen SNP edustaa muutosta yhdessä emäsparissa. Esimerkiksi yksi SNP voi vaihtaa jossakin DNA-ketjun emäsparissa sytosiinin tymiiniksi. Se tarkoittaa, että sytosiini-guaniini -emäspari voi muuttua DNA-ketjussa esimerkiksi tymiini-adeniini -pariksi.

Toisin kuin geenimuunnokset, snipit eivät välttämättä sijaitse geeneissä vaan niitä sijaitsee myös ei-koodaavissa geeneissä tai geenien välissä. Esimerkiksi ihmisen genomissa on paljon snippejä. Niitä on keskimäärin melkein joka tuhannen emäsparin jälkeen, mikä tarkoittaa, että ihmisen genomissa on arviolta 4–5 miljoonaa snippiä.

Citrus hystrix (kafferilimetti) Citrus maxima (pomelo)

Citrus medica (sukaattisitruuna)

74 SAARTEN TUOKSUT

Citrus lemon

SITRUUNOITA PARFYYMEISSA: •Acqua di Parma Colonia, Acqua di Parma, 1916 •Eau d’Hadrien, Annick Goutal, 1980 •L’Eau d’Issey Pour Homme, Issey Miyake, 1994 •Aqua Allegoria Passiflora Guerlain, Guerlain, 2018

SITRUUNAT

RUOKAKAUPPOJEN SITRUUNA ELI Citrus lemon on risteytymä sukaattisitruunasta (Citrus medica) ja hapanappelsiinista (Citrus aurantium). Sukaattisitruuna kulkeutui Aleksanteri Suuren armeijan mukana Aasiasta Välimeren itäisille rannoille 300-luvulla ennen ajanlaskun alkua. Helleenisen maailman juutalaisille hedelmästä tuli tärkeä symboli, yksi lehtimajajuhlan eli sukkotin rituaaleissa käytetyistä neljästä kasvista. Siitä juontuu sen nimi sukaattisitruuna. Aristoteleen seuraaja Theofrastos kutsuu sukaattisitruunaa kirjoituksissaan ”Meedian omenaksi”. Meedian valtakunta sijaitsi nykyisen Iranin alueella noin 625–550 ennen ajanlaskun alkua.

Sukaattisitruuna muistuttaa tavallista sitruunaa, mutta sen kuorittuaan huomaa, että siinä on varsin vähän hedelmälihaa ja mehua. Sukaattisitruunasta ja sen kuoresta tehdään kuitenkin marmeladia, ja sen kuoria käytetään esimerkiksi hedelmäkakun täytteissä sekä likööreissä. Ensimmäisen kerran näitä hedelmiä kutsui sitrukseksi roomalainen historioitsija Plinius vanhempi. Kun ranskaksi tai italiaksi sanotaan cedron ja cedro ja englanniksi citron, viitataan sukaattisitruunaan. Tavallisen sitruunan latinankielinen nimi Citrus lemon, josta on johdettu myös sana limonadi, tulee

SAARTEN TUOKSUT 75

mahdollisesti malaijin muinaisesta sanasta limau. Kiinalaiset kutsuivat sitruunaa nimellä limeng, arabit limun tai limu.

Sitruunaa alettiin viljellä Euroopassa ensiksi todennäköisesti Sisiliassa. Sitruuna tuli Sisiliaan ja Andalusiaan maurien mukana 900-luvulla. Se viihtyy erityisen hyvin myös Amalfin rannikolla Italiassa ja Ranskan Rivieralla. Siellä sitä on kasvatettu erityisesti Mentonin kaupungissa 1000-luvulta lähtien. Sitruunan eteerisen öljyn suurin tuottaja on kuitenkin Sisilia.

Sitruunan raikas eteerinen öljy saadaan kylmäpuristamalla sen kuori. Sen eteerisessä öljyssä on jopa 70 prosenttia limoneeniä, jota käytetään esimerkiksi pesuaineissa. Sitruuna on yksi kevyimpiä tuoksunuotteja, ja se sopii erinomaisesti latvatuoksuksi. Toisin kuin sitruunan mehussa, sen öljyssä ja tuoksussa ei ole hapokkuutta ja happamuutta vaan sen tuoksu on pehmeän raikas. Biologi Jennifer Peace Rhind kuvaa sitruunan eteerisen öljyn tuoksua tieteellisen tarkasti: ensin haistamme d-limoneenin, joka on voimakas ja sitruksisen terävä. Sitten haistamme aldehydejä, kuten sitraalin ja estereitä, kuten geranyyliasetaatin. Silloin aromi muuttuu vahvemmaksi, makeammaksi ja vähemmän teräväksi.

Kolmas tärkeä sitruunalaji, yuzu eli Citrus junos kasvaa Kiinassa ja erityisesti Japanissa, missä se on valtavan suosittu. Yuzua viljellään erityisesti Shikokun saaren Umajin kylässä, jota kutsutaan Japanin Amalfiksi. Yuzua käytetään kastikkeissa, alkoholijuomissa ja parfyymeissa. Yuzun eteeristä öljyä on perinteisesti käytetty talvipäivänseisauksen tojijuhlassa kylpyvedessä. Yuzun tuoksu on yhdistelmä limettiä, greippiä ja sitruunaa. Parfyymeihin tarkoitetut hedelmät korjataan talteen syksyisin, kun ne ovat vielä vihreitä. Raa’an kuoren aromi on erittäin kirpeä ja kuiva, ja yuzun eteerinen öljy on ainutlaatuisen pirskahteleva, terävä ja raikas. Yuzun yksi merkittävä ominaisuus parfyymeissa on, että se pidentää muiden sitrusten tuoksuja. Yuzu on yksi merkittävä latvatuoksu Issey Miyaken klassikkotuoksussa L’Eau d’Issey Pour Homme.

Taidemaalari Claude Monet pakeni talvea Etelä-Ranskan Rivieralle, jossa myös sitruuna viihtyy. Monet’n maalaus Sitruunapuiden alla vuodelta 1884.

76 SAARTEN TUOKSUT

Citrus aurantium

HAPANAPPELSIINIA PARFYYMEISSA: •24 Faubourg, Hermès, 1995 •Fleurs d’Oranger, Serge Lutens, 2003 •APOM Pour Femme, Maison Francis Kurkdjian, 2009 •Eau des Sens, Diptyque, 2016 •L’Interdit, Givenchy, 2018

PETIGRAINIA PARFYYMEISSA: •Feuilles & Fleurs d’Oranger, Galimard, 2011 •Fleur d’Oranger Lavande Petit Grain, Yves Rocher, 2016

HAPANAPPELSIINI

HAPANAPPELSIINI ELI POMERANSSI on todellinen ihmepuu, sillä lähestulkoon kaikkia sen osia voidaan hyödyntää. Siitä saadaan monia tuoksuja ja marmeladia, mutta ei mehua, koska se on nimensä mukaisesti liian hapanta. Hapanappelsiini on pomelon ja mandariinin risteymä. Sen suurin lahja tuoksujen maailmalle ovat monenlaiset eteeriset öljyt, joita saadaan puun eri osista.

Kun hapanappelsiinipuu kukkii, sen valkoisten kukkien tuoksu on huumaava. Viisiterälehtiset kukat tuottavat makoisaa nektaria, joka on mehiläisille vastustamatonta. Hapanappelsiinin kukilla on Aasiassa tuoksuteltu kylpyvettä. Kukkiminen lisää eteerisen öljyn erittymistä. Kukat kerätään käsin, kun ne ovat juuri – mutta eivät vielä kokonaan – auenneet. Jos mukaan päätyy lakastuneita kukkia, eteerisestä öljystä tulee aromiltaan rasvaista. Kun kukat on kerätty aamuvarhain, niitä kuivatetaan vuorokauden. Hapanappelsiinin kukan tuoksu tulee linalolista, d-limoneenista ja linalyyliasetaatista.

Hapanappelsiininkukista saadaan kahta erilaista eteeristä öljyä käyttämällä kahta erilaista menetelmää, uuttamista ja höyrytislausta. Uuttamalla saadaan eteerinen öljy, jota suodatetaan absoluutiksi alkoholia käyttäen.

SAARTEN TUOKSUT 77

Absoluutilla on intensiivinen, indoliin vivahtava, lämmin, syvä ja erittäin makea sitruksen ja kukan tuoksu. Höyrytislauksella kukista saadaan parfyymeissa paljon käytettyä neroliöljyä eli nerolia. Yhdestä kilosta kukkia saadaan tislaamalla vain gramma nerolia. Tislauksen sivutuotteena saadaan kukkaisvettä, joka on erinomainen kasvovesi.

Neroliöljyn tuoksu on absoluuttiin verrattuna terävä. Paras neroli tulee monien mielestä Tunisiasta, missä hapanappelsiininkukkien satoa korjataan huhti-toukokuussa. Euroopassa kukasta saatua öljyä alettiin käyttää 1600-luvulla. Joidenkin lähteiden mukaan sen suosion leviämisestä saadaan kiittää Nerolin prinsessaa Marie Anne de La Trémoillea, joka tunnetusti parfymoi itsensä nerolilla – ja jonka mukaan öljy on myös nimetty. De La Trémoille oli kansainvälinen seikkailijanainen, joka viihtyi Ranskassa, Espanjassa ja Italiassa ja osallistui poliittisiin juonitteluihin diplomaattipiireissä. Historia tosin muistaa naisen lähinnä hänen nerolintuoksuisesta kylpyvedestään.

Myös hapanappelsiinin kuoresta saadaan eteeristä öljyä kylmäpuristamalla, mutta parfyymien maailmassa paljon merkittämpi öljy, petigrain, saadaan puun muista osista. Petigrain – joka tarkoittaa ranskaksi ”pieni jyvä” – on saanut nimensä siitä, että se saatiin alun perin pienistä, kirsikankokoisten raakojen hedelmien kuorista. Nykyään öljy höyrytislataan puun lehdistä ja vihreistä oksista.

Siinä missä nerolin tuoksu on makea, hunajainen ja siinä on häivähdys mausteita, petigrain on tuoksultaan vihreän raikas ja metsäinen. Petigrain sopii hyvin rosmariinin, laventelin, valkohankajäkälän ja muskatellisalvian kanssa – kaikki merkittäviä chypre-tuoksuperheen jäseniä. Atelier Colognen Grand Neroli yhdistää hienosti nerolin ja petigrainin pihkakeltaputken sydäntuoksuun ja myskiseen juurituoksuun. Raikkaat sitrukset jäävät iholle pitkään ja muistuttavat, kuten parfymööri Cecile Hua ilmaisi, Italian kesäistä iltapäivää.

NEROLIA PARFYYMEISSA: •Neroli, Annick Goutal, 2003 •L’Eau de Neroli, Diptyque, 2008 •Grand Neroli, Atelier Cologne, 2011 •Neroli Portofino, Tom Ford, 2011

Tämän René-Antoine Hoassen nimiin laitetun maalauksen noin vuodelta 1870 arvellaan esittävän Anne Marie de La Trémoillea.

78 SAARTEN TUOKSUT

Citrus bergamia

BERGAMOTTIA PAFRYYMEISSA: •Shalimar, Guerlain, 1921 •Eau de Guerlain, Guerlain, 1974 •Acqua di Parma Blu Mediterraneo Bergamotto di Calabria, Acqua di Parma, 2010 •Aqua Allegoria Bergamote Calabria, Guerlain, 2017

BERGAMOTTI

BERGAMOTIN ETEERINEN ÖLJY on yksi merkittävimpiä parfyymien raaka-aineita. Sillä on miellyttävä, virkistävä tuoksu, joka sopii melkein minkä tahansa tuoksuyhdistelmän kanssa. Bergamottia viljelläänkin lähinnä sen kuoren takia, josta saadaan kylmäpuristamalla parfyymeissa ja maailmankuulussa Earl Grey -teessä käytettyä öljyä. Bergamotin hedelmälihaa käytetään marmelaadeihin, mutta sen mehu on aivan liian hapanta nautittavaksi sellaisenaan. Bergamotin tarkka kasvitieteellinen alkuperä ei ole selvillä, mutta se on kotoisin trooppisesta Aasiasta. Sen nimi tulee turkin kielen sanasta begamudi, joka tarkoittaa ”lordin päärynää” – hedelmä on päärynän muotoinen.

Bergamotti kasvaa erityisen hyvin eteläisen Italian saappaankärjen Calabriassa sekä Pohjois-Afrikassa. Bergamottia on viljelty jo 1600-luvulta alkaen sadan kilometrin pituisella San Giovannin ja Gioiosa Ionican kaupunkien välisellä rannikkokaistaleella. Sitä viljellään erityisesti Reggio di Calabrian kaupungin ympäristössä, ja bergamotista onkin tullut kaupungin symboli. Tämä pieni alue, jolla satoa korjataan joulukuusta helmikuuhun, tuottaa jopa 90 prosenttia koko maailman bergamotista. Sen mikroilmasto – talven runsaat sateet ja kosteankuuma kesä – so-

SAARTEN TUOKSUT 79

pii erityisen hyvin bergamotille. Euroopan unioni on antanut Calabrian bergamotille alkuperäistuotteen suojan, koska markkinoilla on myös väärennettyä bergamottia.

Bergamotti toimii hyvin latvatuoksuna, mutta se tuo voimaa koko parfyymiin ja sopii hyvin yhdistämään erilaisia tuoksuja. Bergamottiöljyn monipuolisuuden salaisuus piilee sen sisältämissä limoneenissä, linalolissa ja linalyyliasetaatissa. Sitruksista limoneeniä on paljon sitrushedelmien kuoressa ja kirpeää linalolia esimerkiksi basilikassa, sitruunamelissassa ja korianterissa. Mutta linalyyliasetaatti antaa bergamotille sen tunnusomaisen, laventelia muistuttavan tuoksun. Merkittävä osa miesten ja naisten parfyymeistä sisältää bergamottia, ja esimerkiksi Guerlainen klassikkohajuvedessä Shalimarissa on jopa kolmasosa bergamottia.

Tuntemattoman taiteilijan muotokuva Charles Greystä (1828). Hän oli toinen Greyn jaarli ja Britannian pääministeri vuosina 1830–34. Bergamottiöljyllä maustettu Earl Grey -tee on nimetty hänen mukaansa.

80 SAARTEN TUOKSUT

Citrus aurantiifolia

LIMETTIÄ PARFYYMEISSA: •Lime Basil & Mandarin, Jo Malone, 1999 •4711 Acqua Colonia Lime & Nutmeg, 4711, 2015

LIMETTI

FLORIDAN KEYSAARILLA TUNTUU tuoksuvan astianpesuaine, kunnes tajuaa, että kyseessä ovat limettipensaat. Espanjalaiset istuttivat limetin saarille 1500-luvulla. Saarten erityinen jälkiruokaherkku on limetistä tehty, varsin täyttävä Key lime -piirakka. Limetti tasapainottaa piirakan sokerisuutta ja rasvaisuutta huomattavasti.

Alun perin limettiä on kasvatettu Indonesiassa. Limetti on kahden muun sitruksen, sukaattisitruunan ja kafferilimetin luonnollinen risteymä. Filippiineillä villinä kasvava kafferilimetti on tärkeä kasvi Kaakkois-Aasian keittiöissä. Tärkein aineososa on sitronellaali, jota on kafferilimetin lehtien eteerisestä öljystä jopa 80 prosenttia. Öljy sisältää sitraalia, linalolia ja linalyyliasetaattia. Sitraalia, jota käytetään paljon hajusteena parfyymeissa, on erityisesti sitruunaruohoissa.

KÖLNINVESI

SITRUKSISTA SAADUT eteeriset öljyt ovat tärkeitä ainesosia alkuperäisessä kölninvedessä (Eau de Cologne), jonka laati italialainen Giovanni Marina Farina vuonna 1709 Kölnissä. Veljelleen lähettämässään kirjeessä Farina kuvaili uutta hajuvettään näin: ”Olen löytänyt tuoksun, joka muistuttaa minua kevätaamusta Italiassa, narsisseista ja appelsiininkukista sateen jälkeen.”

Alkuperäisessä kölninvedessä on bergamottia, nerolia, petigrainia, sitruunaa, laventelia ja rosmariinia. Sen kaava on salaisuus ja on säilynyt Farinan suvun hallussa näihin päiviin saakka. Napoleon tunnetusti lotrasi kölninvedellä joka päivä. Hänen kerrotaan käyttäneen sitä ainakin pullollisen päivässä – olihan taistelukentille mentävä raikkaantuoksuisena.

Alkuperäisen kölninveden jäljitelmä Eau de Cologne 4711 luotiin Kölnissä vuonna 1792, ja se on saatavilla edelleenkin. Sitä markkinoitiin esimerkiksi 1930-luvulla vahvasti naiskuluttajiin vedoten, mutta kuten Napoleonin esimerkki osoittaa, klassinen kölninvesi on aina ollut unisex-tuoksu.

Eau de Cologne 4711 -kölninveden ranskankielinen mainos L’Illustration-sanomalehdestä vuodelta 1930.

82 SAARTEN TUOKSUT

Citrus reticulata

SAARTEN TUOKSUT 83

MANDARIINIA PARFYYMEISSA: •Happy, Clinique, 1988 •Mandarine, L’Artisan Parfumeur, 2006 •Mandarine Glaciale, Atelier Cologne, 2015

MANDARIINI

MANDARIINI ON SITRUSPERHEEN seniori ja eräs merkittävimpiä viljeltyjä sitruslajeja. Sen viljely aloitettiin jo neljä tuhatta vuotta sitten eteläisessä Kiinassa, jossa edelleenkin kasvaa villejä mandariineja. Kun mandariini saapui Euroopan kautta Yhdysvaltoihin 1800-luvun puolivälissä, Yhdysvalloissa alettiin käyttää hedelmästä nimeä tangeriini.

Kypsä mandariini on ihastuttavan makea, mutta parfyymeihin sopii parhaiten raaka ja vihreä hedelmä. Mandariinin eteerisen öljyn aromi on intensiivisen ja kukkaisen makea mutta terävä. Se antaa latvatuoksuun särmää. Mandariini sopii hyvin muiden sitrusten kanssa. Mandariinin tuoksu nostattaa synkkyydestä euforiaan ja suorastaan juhlii appelsiinin, greipin ja bergamotin kanssa Cliniquen legendaarisessa ja palkitussa Happy-parfyymissa vuodelta 1988. Happy on nimensä veroinen: se on kuin kesäinen, aurinkoinen aamu palmujen reunustamalla Promenade des Anglais-rantakadulla Nizzassa.

Sitrushedelmien karoteenipigmentit lisääntyvät hedelmien kypsyessä ja muuttavat vihreiden, raakojen hedelmien värin upean keltaiseksi ja oranssiksi.

Mandariini on todennäköisesti saanut länsimaisen nimensä muinaisen Kiinan korkea-arvoisten virkamiesten eli mandariinien silkkikaapujen oranssista väristä. Han-dynastian aikana (202 eaa.– 220 jaa.) keisarin hallinnossa oli erityinen sitruksista vastaava virkamies. Mandariinin talviasua kuvaava Jean-Baptiste du Halten piirros 1700-luvulta.

84 SAARTEN TUOKSUT

Cymbopogon martinii

SITRUUNARUOHOT – JO MUINAISET INTIALAISET

Ayurvedassa palmarosa tunnetaan nimellä rohisha. Sillä on hoidettu muun muassa nivelvaivoja ja iho-ongelmia. Intiassa sitruunaruohoista uutettuja öljyjä on perinteisesti käytetty ihonhoitoon lapsista alkaen. Intialainen taidemaalari Raja Ravi Varma ikuisti maalaukseensa ”Isä saapuu” (1893) oman tyttärensä ja tyttärenpoikansa. CYMBOPOGONSUKUUN KUULUVAT SITRUUNARUOHOT ja -heinät ovat monipuolinen tropiikin kasviryhmä, johon kuuluu yli 50 lajia. Suomessa ei juurikaan tehdä eroja eri lajien välillä, ja niiden yleinen nimitys on sitruunaruoho. Ne sisältävät sitraalia eli lemonaalia, joka antaa niille ominaisen sitrusmaisen tuoksun. Samaa ainetta on myös sitruunamelissassa ja sitruunaverbenassa.

Cymbopogon citratus eli intiansitrusheinä tai malabarinsitrusheinä on sitruunaruoholaji, jonka eteeristä öljyä käytetään monipuolisesti, mutta joka tunnetaan parhaiten keittiöiden aromaattisena raaka-aineena. Cymbopogon nardus eli jäkkisitrusheinä tai sitronellaheinä on sen Sri Lankassa kasvava sukulainen, joka on pahanmakuisena syötäväksi kelpaamaton. Jäkkisitrusheinä on kuin kemikaalivarasto. Sen eteerinen öljy höyrytislataan tuoreista varsista ja lehdistä, ja öljyä käytetään raaka-aineena kosmetiikassa hyödynnetyille yhdisteille kuten sitronellaali, sitronelloli ja geranioli. Jäkkisitrusheinän eteerisen öljyn tuoksu on hurjan hyökkäävä eikä sitä kannata iholleen laittaa. Tuoksuna se soveltuu lähinnä hyönteisten karkotukseen. Sitä kannattaakin käyttää hyttyssuihkeena vaatteissa, koska tällöin sen tuoksu ei ole niin läpitunkeva, mutta silti miellyttävämpi

86 SAARTEN TUOKSUT

Turkkilaiset parfyymikauppiaat kaupittelivat sitruunaruohoa ruusuöljynä. John Varleyn nimiin merkitty maalaus Basaari noin vuodelta 1854.

PALMAROSAA PARFYYMEISSA: •La Fille de Berlin, Serge Lutens ,2013 •Aqua Mysteri, Le Couvent Maison de Parfum, 2019 •Hello Printemps, Yves Rocher, 2020 kuin synteettisissä hyttyssuihkeissa. Sitronella onkin yleisin raaka-aine luonnollisissa hyönteiskarkotteissa.

Kolmas merkittävä sitruunaruoho on palmarosa eli Cymbopogon martinii, joka kasvaa villinä Pohjois-Intiassa. Myös sitä on käytetty hyönteisten karkottajana jo tuhansien vuosien ajan. Se on samannäköinen kuin sitruunaruoho ja jäkkisitrusheinä, mutta voi kasvaa jopa kolmemetriseksi. Palmarosan oliivinvärinen eteerinen öljy saadaan höyrytislauksella, ja sitä on eniten kasvin lehtien päässä. Palmarosa sopii hyvin aromaterapiaan ja parfyymeihin, sillä se on erinomainen luonnollinen geraniolin lähde, joka on yksi tärkeimmistä parfyymeissa käytetyistä yhdisteistä.

Palmarosan sisältämän geraniolin ansiosta sen öljy tuoksuu mausteisen ruusuiselle, mistä se on saanut nimensäkin. Turkkilaiset parfyymikauppiaat nimesivät sen palmarosaksi eli ”palmuruusuksi” ja kaupittelivat sen eteeristä öljyä eurooppalaisille ruusuöljynä. Siellä missä tuote ei mennyt läpi ruusuöljynä, he käyttivät termiä ”turkkilainen pelargoni” – pelargoniassakin on paljon geraniolia. Euroopassa palmarosaa alettiin käyttää ihonhoitoaineiden ohella parfyymina, ja se sopii erityisesti parfyymien sydäntuoksuksi.

Aloysia citrodora

SAARTEN TUOKSUT 87

SITRUUNAVERBENA – INKOJEN LÄÄKEKASVI

PERUN URUMAMBAJOEN LAAKSOSSA, jota kutsutaan myös inkojen pyhäksi laaksoksi, kasvaa sitruunaverbena. Paikalliset, jotka poimivat villinä kasvavan kasvin lehdet käsin, kutsuvat sitä nimellä huamanseco. Sitruunaverbena, joka viihtyy tropiikissa yli 2700 metrin korkeudessa, kasvaa luonnonvaraisena Perun ohella muualla Etelä-Amerikassa, kuten Chilessä ja Argentiinassa. Se voi kasvaa 2–3 metriä korkeaksi, ja kun sen lehtiä murskaa, niistä leviää vahva sitruunan tuoksu. Siitä verbenan latinakielinen nimi citrodora – sitruunantuoksuinen. Arkeologiset todisteet osoittavat, että verbenaa on käytetty Etelä-Amerikassa jo satoja vuosia, ja esimerkiksi inkojen imperiumin aikana sitä käytettiin lääkkeenä muun muassa vatsavaivoihin. Sitä

Sitruunaverbenaan perustuvaa Inca Kolaa on valmistettu Perussa vuodesta 1935. Juoman ahkera markkinointi ja perulaisten kansallisylpeyteen vetoaminen teki siitä jo varhain yhden perulaisuuden symboleista. Mainos vuodelta 1960 julistaa ”Kansallinen maku!”

88 SAARTEN TUOKSUT

SITRUUNAVERBENAA PARFYYMEISSA: •Feuilles de Verveine, Yves Rocher, 2016 •4711 Acqua Colonia Melissa & Verbena, 4711, 2009 käytettiin myös nautintoaineena – inkat keittivät sen lehdistä yrttiteetä. Sitruunaverbena sopii hyvin myös virvoitusjuomien raaka-aineeksi. Eräs Perun suosituimmista virvoitusjuomista on verbenasta valmistettu vihreänkellertävä Inca Kola, josta on tullut eräänlainen kansallinen ylpeys.

Sitruunaverbena saapui Eurooppaan portugalilaisten ja espanjalaisten mukana 1700-luvulla, ja sitä on kasvatettu erityisesti sen sisältämän sitraalin takia. Sen eteeriseessä öljyssä sitraalia on jopa 35 prosenttia. Sitraali aiheuttaa kuitenkin joillekin ihoärsytystä, joten verbenan eteeristä öljyä ei voi käyttää sellaisenaan. Euroopan Unionin nykysäädösten mukaan parfyymeissa saa käyttää vain sitruunaverbenan absoluuttia.

Monet markkinoilla olevista verbenaöljyistä ovat itse asiassa yhdistelmiä, joissa on sekä sitruunaruohoa että sitruunaa, ja joskus verbenan nimellä myydään parfyymeja, joissa ei ole verbenaa lainkaan. Sitruunaverbenaa ei saa sotkea myöskään niin kutsuttuun Espanjan verbenaan (Thymus hyemalis), joka ei ole mitään sukua sitruunaverbenalle.

Inkat kutsuivat neljästä alueesta koostuvaa valtakuntaansa nimellä Tawantinsuyu (eli ”neljä osaa yhdessä”). Valtakunta perustettiin Perun ylängöillä 1200-luvulla, ja laajimmillaan se ulottui nykyiseen Chileen ja Argentiinan kaakkoisosiin asti. He palvoivat auringonjumalaa nimellä Inti (aurinko), jonka symbolina oli ihmiskasvoinen kultainen kiekko. Inti on kuvattuna Argentiinan lippuun. Inkojen viimeinen kuningas Atahualpa perulaisen Cuscon koulukunnan 1700-luvun maalauksessa.

SAARTEN TUOKSUT 89

Evernia prunastri

VALKOHANKAJÄKÄLÄ – AFRODITEN PETIKAVERI

VAIKKA VALKOHANKAJÄKÄLÄ EI ole sammal, se tunnetaan parfyymien maailmassa paremmin nimellä tammisammal, sillä se viihtyy tammen lähistöllä. Valkohankajäkälää suosivat aateliset 1600–1700-lukujen Englannissa ja Ranskassa. Siitä tehdyillä sekoituksilla tuoksutettiin muodikkaat peruukit. Eräs suosittu sekoitus oli ”Kyproksen jauhe”. Sittemmin valkohankajäkälän suosio hiipui, kunnes parfymööri François Coty kiinnostui tästä unohdetusta tuoksuaineesta 1900-luvun alussa. Hän alkoi tutkia aromiaineita, joita Kyproksella kaupattiin ristiretkien aikana, ja loi niiden pohjalta vuonna 1917 parfyymin, jonka nimesi Chypreksi. Hänen parfyyminsa, joka sisälsi muun muassa valkohankajäkälää juurituoksuna, suorastaan mullisti modernin parfyyminteon, ja antoi nimen kokonaiselle tuoksuperheelle. Monet muut valmistajat alkoivat nopeasti tehdä Chypresta inspiroituneina omia versioitaan, joissa juurituoksuna oli jäkälä, nahkainen pihkakistus eli labdanum tai pihkakeltaputki eli galbanum ja latvatuoksuna jokin sitrus, esimerkiksi bergamotti.

Valitettavasti Cotyn klassikkoa ei enää valmisteta, mutta eräs toinen chypre-klassikko on onneksi edelleen saatavilla. Jacques Guerlain oli vaikuttunut Cotyn Chypre-parfyymistä ja alkoi kehittää omaa versioitaan samanlaisesta tuoksuperheestä. Tuloksena oli vuonna 1919 lanseerattu Mitsouko, joka oli klassikko jo syntyessään. Mitsoukossa Guerlain käytti ensimmäistä kertaa hiljattain keksittyä synteettistä päärynänuottia. Se – erilaisten kukkien ohella – toimi parfyymin sydäntuoksuna, sen juurituoksuna valkohankajäkälä sekä latvatuoksuna bergamotti. Nimensä

VALKOHANKAJÄKÄLÄÄ PARFYYMEISSA: •Mitsouko, Guerlain, 1916 •Eau Sauvage, Dior, 1966 •Ô de Lancôme, Lancôme, 1969 •Chanel No 19, Chanel, 1970

90 SAARTEN TUOKSUT

Francois Cotyn parfyymi Chypre vuodelta 1917 antoi nimensä kokonaiselle tuoksuperheelle, jonka juurituoksuna oli valkohankajäkälä. Vaikka Chypren valmistus on jo lopetettu, esimerkiksi nettikaupoista löytyy vintage-pulloja, joiden lähtöhinta valmistusvuodesta riippuen voi olla useita satoja euroja. Mainos brittiläisestä lehdestä 1940-luvulta. Mitsouko sai kirjallisuudesta. Kerrotaan, että kirjailija Claude Farrère mainitsi eräässä teoksessaan Guerlainen parfyymin, ja Guerlain kuittasi kohteliaisuuden antamalle parfyymilleen nimen erään Farrèren toisen kirjan päähenkilön mukaan: Mitsouko oli kaunis japanilainen nainen, jonka nimi tarkoitti mysteeriä.

Valkohankajäkälää löytyy lauhkean vyöhykkeen lehtimetsistä Euroopasta ja Pohjois-Amerikasta. Se kasvaa yleensä ryppäinä tammien juuressa, mutta sitä tavataan myös havupuiden luota. Valkohankajäkälää kerätään Etelä- ja Keski-Euroopan metsistä ja myydään Grassen alueen parfyymivalmistajille. Kasvupaikallaan jäkälä ei erityisesti tuoksu, mutta kun se kuivatetaan, se levittää ympärilleen hunajaisen makeaa ja kostean metsän voimakasta ja läpitunkevaa tuoksua. Kuivatusta jäkälästä uutetaan absoluuttia, jota käytetään juurituoksuna kaikkein hienoimmissa parfyymeissa.

Euroopan unioni on alkanut säädellä valkohankajäkälän käyttöä parfyymeissa, koska se voi aiheuttaa joillekin allergisia reaktioita. Parfyymien valmistajien järjestö IFRA on antanut suosituksen, että valkohankajäkäläuutteen pitoisuus ei saisi ylittää parfyymissä 0,1 prosenttia. Monet valmistajat ovat muuttaneet reseptejään ja vähentäneet uutteen määrää tai korvanneet sen vastaavanlaisella aineella. Eräs korvike on Pseudevernia furfuracea, harmaahankakarve, joka kasvaa kuusten ja mäntyjen kuoressa. Tätä jäkälää jo muinaiset egyptiläiset ostivat Kreikasta. Valkohankajäkälästä on kuitenkin vaikea luopua, ja monet parfyymienvalmistajat ovat pyrkineet valmistamaan siitä uutteita, joissa ei ole allergisoivia aineita kuten atranoriinia. Erilaisia uuttamismenetelmiä on jo patentoitu, ja tulokset ovat olleet lupaavia. Myös synteettisiä vaihtoehtoja valkohankajäkälälle on kehitelty. Parfyymivalmistaja Givaudan on patentoinut Oakmoss Givco -nimisen synteettisen valkohankajäkälää muistuttavan yhdisteen, jonka käyttöä ei ole rajoitettu eli sitä voi käyttää parfyymeissa samoja määriä kuin luonnollista uutetta. Valkohankajäkälällä voi siis edelleenkin olla tulevaisuus parfyymipullon henkenä.

Ferula gummosa

SAARTEN TUOKSUT 91

PIHKAKELTAPUTKI – IRANIN VUORISTOISTA RAAMATUN SUITSUKKEEKSI

KELTAPUTKIIN (FERULA) KUULUVAN pihkakeltaputken sisältämä pihka galbanum on merkittävä parfyymien raaka-aine. Keltaputket kuuluvat sarjakukkaiskasveihin, joita kasvaa yhteensä 170 lajia Välimereltä Keski-Aasiaan ulottuvalla alueella. Pihkakeltaputki, joka muistuttaa ulkonäöltään sukulaistaan fenkolia, on kotoisin Iranista, missä se kasvaa maan pohjoisosien vuorten rinteillä. Kotimaassaan nimellä bārīja tunnettua pihkakeltaputkea on käytetty perinteisesti lääkkeenä monenlaisiin vaivoihin – aina pisamista peräpukamiin – ja hyönteisten karkottamiseen. Muinaisissa kulttuureissa galbanumia eli galbaanihartsia käytettiin suitsukkeena, ja se mainitaan myös Raamatussa olibaanihartsin rinnalla.

Pihkakeltaputkella on pisteliään pihkainen, myskimäinen ja intensiivisen vihreä, herneitä muistuttava tuoksu. Kasvin maitomaista pihkaa saadaan tekemällä viiltoja putkeen kasvin tyviosaan lähelle juuria. Kalpean keltaista eteeristä öljyä saadaan höyrytislaamalla kovettunutta pihkaa. Öljyn tuoksussa on mäntyä, ja se sisältääkin pineeniä ja limoneeniä. Se sopii erityisesti latva- ja sydäntuoksuksi ja liittoutuu mielellään valkohankajäkälän, laventelin ja monien kukkien kanssa.

PIHKAKELTAPUTKEA PARFYYMEISSA: •Vol ne Nuit, Guerlain, 1933 •Must de Cartier, 1981 •Vent Vert, Balmain, 1991 •Egoiste Platinum, Chanel, 1993

Aaronin pojat Nabad ja Abihu toimivat ilman lupaa ja sytyttivät suitsukeastian, vaikkei Jumala ollut näin määrännyt. Jumala suuttui ja lähetti tulimyskyn, joka tappoi pojat. James Tissot’n maalaus Kahden papin kuolema (osa vuosina 1896–1902 maalattua sarjaa). PYHÄ SUITSUKE

Galbaanihartsi oli tärkeä ainesosa juutalaisten pyhässä suitsukeseoksessa. Toisessa Mooseksen kirjassa kuvaillaan, kuinka Jumala opasti Moosesta varsin yksityiskohtaisesti tekemään Jerusalemin Salomon temppelin suitsukeastiaan sekoituksen, jota kutsuttiin nimellä ketoret. Raamatun maailmassa suitsuke oli vakava asia: ketoret oli kuoleman uhalla tarkoitettu vain Jumalalle. ”Kokoa hajusteita parasta lajia: viisisataa sekeliä kiteistä mirhaa, tuoksukanelia puolet tästä määrästä eli kaksisataaviisikymmentä sekeliä ja tuoksuruokoa kaksisataaviisikymmentä sekeliä, lisäksi kassian kuorta viisisataa sekeliä, kaikki pyhäkkösekelin mukaan punnittuna, sekä hin-mitallinen oliiviöljyä.

Kokoa hyväntuoksuisia aineita, mastiksipihkaa, kotilonkuorta ja galbaanihartsia, ota näitä tuoksuaineita sekä puhdasta suitsuketta samansuuruiset määrät. Tee niistä hyväntuoksuinen suitsukeseos, niin kuin ammattinsa taitaja sen tekee, suolalla jalostettu, puhdas, pyhä. Jauha osa siitä hienoksi ja pane sitä arkun eteen pyhäkkötelttaan, jossa saat kohdata minut. Pitäkää tätä suitsuketta erityisen pyhänä. Älkää koskaan valmistako muuhun käyttöön suitsuketta, jolla on sama koostumus. Pidä se yksin Herralle pyhitettynä. Jos joku tekee sellaista saadakseen itse nauttia sen tuoksusta, hänet hävitettäköön kansansa parista.” Mielenkiintoista kyllä, Raamatussa mainittu kotilonkuori eli onycha ei tuoksu poltettuna hyvältä. Tutkijoilla onkin vahva epäilys, että kyseessä on käännösvirhe ja kohdassa on tarkoitettu kistusta. Vanhan testamentin Jumala

oli herkästi loukkaantuva, mutta syntejä voitiin sovitella suitsukkeiden avulla. Neljännessä Mooseksen kirjassa kerrotaan, kuinka Jumala oli suutuspäissään langettanut vitsauksen juutalaisille. Mooses määräsi Aaronin lepyttämään Jumalaa suitsukkein – olihan Aaron juutalaisten ensimmäinen ylipappi, jonka vastuulla oli suhdetoiminnan hoitaminen Jumalaan. Mooses käskyttää veljeään Aaronia selkeäsanaisesti: ”Ota tuliastia, sytytä se alttarilta otetulla tulella, pane siihen suitsuketta ja mene kiireesti kansan luo toimittamaan sen syntien sovitus, sillä Herra on päästänyt vihansa valloilleen ja rangaistus on alkanut.” Aaron poltti suitsuketta ja toimitti sovitusmenoja, kunnes vitsaus lakkasi.

94 SAARTEN TUOKSUT

Cistus ladanifer

KISTUSTA PARFYYMEISSA: •Essence Labdanum, Donna Karan, 2008 •Labdanum de Seville, L’Occitane en Provence, 2009 •Ambre Nue, Atelier Cologne, 2012

PIHKAKISTUS – AMBRAMAINEN ARVOTUOKSU

PIHKAKISTUSPENSAITA KASVATETAAN SEN hienojen kukkien ja erittäin voimakkaasti pihkalta tuoksuvien lehtien takia. Tämä chypre-parfyymien peruspilari kasvaa kivikkoisilla Välimeren rannoilla ja Lähi-idässä. Pihkakistusta on vaikeaa poimia lohkareiden ja jyrkänteiden seasta, mutta aikoinaan sitä kerättiin vuohien ja lampaiden villoista, johon sitä tarttui, kun ne laidunsivat kistuksen kasvupaikoilla. Tätä tarinaa kistuksen keräämisestä kertoi jo kreikkalainen Herodotos kuvatessaan eteläisen Arabian tuoksukasveja.

Kistuksen pihkaa kutsutaan nimellä labdanum, ja se on yksi varhaisimmista käytetyistä tuoksuaineista. Esimerkiksi muinaiset egyptiläiset käyttivät kistusta kyphi-suitsukesekoitukseensa.

Kistuksen pihka uutetaan kasvin lehdistä ja oksista, jonka jälkeen eteerinen öljy erotetaan pihkasta höyrytislauksella. Näin saadaan talteen pihkakistuksen hienostunut ja pitkäkestoinen tuoksu, joka on erittäin syvä, moniulotteinen, nahkainen ja ambramainen. Kistusta arvostetaan parfyymiteollisuudessa, sillä sen tuoksu muistuttaa kaskelotista saatavaa kallista ambraa. Kistus on usein se aine, johon parfyymeissa viitataan ”ambrana”. Sen kemiallinen koostumus onkin melkoinen: eteerisessä öljyssä on pineeniä, kamfeeniä, limoneeniä, nerolia ja geraniolia.

SAARTEN TUOKSUT 95

MUSKATELLISALVIA – JUURITUOKSUJEN VALTIAS

MMUSKATELLISALVIA ELI MYSKISALVIA on hyvin läheistä sukua ruoanlaitossa käytetylle ryytisalvialle (Salvia officinalis). Keskiajalla sillä oli suuri maine lääkekasvina. Sitä on käytetty myös vermuttien ja liköörien maustamiseen lievän myskimäisyytensä takia, mistä johtuu sen nimikin, muskatelli. Muinaiset egyptiläiset ja keskiajan eurooppalaiset pitivät sitä pyhänä kasvina, ja sitä käytettiin puhdistautumisrituaaleissa ja maagisissa keitoksissa. Nimi salvia tarkoittaakin latinaksi parantamista.

Salvialajeja on useita satoja, ja ne kuuluvat Lamiaceae-perheeseen eli huulikukkaiskasveihin. Muskatellisalvian varret voivat kasvaa metrin korkuisiksi, ja sen kukat vaihtelevat väriltään vaaleanpunaisesta siniseen. Muskatellisalvia on kotoisin Etelä-Euroopasta, mutta sitä viljellään myös Keski-Euroopassa, Venäjällä ja Yhdysvalloissa.

Muskatellisalvian tuoksu on pitkäikäinen, voimakas ja äärimmäisen mieleenpainuva. Se istuu moniin eri tuoksuperheisiin ja tuo parfyymeihin makeaa, lämmintä ja metsäistä aromia.

Siinä on aavistus ambraa, tupakkaa ja kuivia teenlehtiä. Kun sen eteeristä öljyä sisältävän pullon avaa, tuoksu leviää huoneen joka kolkkaan. Lyhyt nuuhkaisu tuntuu nenässä pitkään, vaikka öljyä ei ole iholla tippaakaan. Laventelin tavoin muskatellisalviassa on paljon linalolia ja linalyyliasetaattia, mutta sen merkittävä ominaisuus on sen soveltuvuus nimenomaan juurituoksuksi. Öljy saadaan höyrytislaamalla sen lehtiä. Öljystä saatu absoluutti sisältää sklareolia, jota käytetään synteettisen ambran eli ambroksidin tuottamiseen. Salvia sclarea

MUSKATELLISALVIAA PARFYYMEISSA: •Paco Rabanne pour Homme, Paco Rabanne, 1973 •Les Parfums Mythiques – Xeryus, Givenchy, 2007 •Sunshine Men, Amouage, 2015 •Bois de Sauge, Yves Rocher, 2020

1200-luvulta peräisin oleva piirros esittää munkkia maistelemassa viiniä, nähtävästi salaa. Keskiajalla viini maustettiin usein muskatellisalvialla, ja joskus sillä maustettua viiniä myytiin huijaustarkoituksessa arvokkaampana muscadet-rypäleestä tehtynä viininä.

96 SAARTEN TUOKSUT

Abelmoschus moschatus

SAARTEN TUOKSUT 97

AMBRETTE – AMBRAA JA MYSKIÄ

MYSKIKAURIISTA SAATUA MYSKIÄ käytettiin 1900-luvun alkupuolelle asti runsaasti parfyymien juurituoksuna. Myskikauriin onneksi eläinperäistä myskiä ei enää käytetä, vaan se on korvattu synteettisillä yhdisteillä tai kasveista saaduilla, myskiä muistuttavilla aromeilla. Näistä merkittävimmät ovat ambrette ja muskatellisalvia. Esimerkiksi Atelier Cologne yhdisti nämä kaksi kasvia bergamottiin vuonna 2015 lanseeratussa parfyymissaan, jonka nimi on Musc Imperial.

Ambrette on iso trooppinen malvakasveihin kuuluva pensas, joka on kotoisin Intiasta, mutta jota viljellään tropiikissa ympäri maailmaa. Ambrette voi kasvaa melkein kaksi metriä korkeaksi, ja se kasvattaa vaaleanpunaiset tai keltaiset isot kukat. Parfyymintekijöitä eivät kuitenkaan kiinnosta sen näyttävät kukat, vaan ambretten siemenet. Ne ovat hyvin aromaattisia, ja esimerkiksi Egyptissä niitä on käytetty hengityksen raikastamiseen. Arabimaissa niillä on maustettu kahvia.

Kun ambreten siemenet kuivataan, murskataan ja tislataan, saadaan kiinteää vahamaista tahnaa, jota kutsutaan ambrettevoiksi. Sen annetaan vanheta useita kuukausia, jonka jälkeen tahnasta saadaan liuotinuutolla keltaisenpunaista ambretteabsoluuttia. Sen tuoksu muistuttaa myskiä, ja sen latinankielinen nimi viittaakin myskiin. Sitä kutsutaan usein myös kasvimyskiksi. Ambretteabsoluuttia saadaan siemenistä vain pieni määrä, joten se on erittäin kallista ja sitä on vain hienommissa parfyymeissa. Absoluutin sensuellissa ja rikkaassa tuoksussa on myös hienoa päärynän, luumun ja kukkien vivahdetta. Se sisältää erityisesti ambrettolidi-yhdistettä, jota usein käytetään korvaamaan eläinperäinen myski.

Ambrettea kutsutaan sanskritiksi nimellä latakasturi. Siitä tehtyjä hierontaöljyjä on käytetty ayurvedassa. Kuva vuodelta 1825.

AMBRETTEA PARFYYMEISSA: •Les Exclusifs de Chanel No 18, Chanel, 1997 •Dior Homme Intense, Dior, 2011 •Ambrette, 1907, 2014 •Musc Imperial, Atelier Cologne, 2015

98 SAARTEN TUOKSUT

Physeter macrocephalus

Sinbad Merenkulkijasta kerrotaan Tuhannen ja yhden yön tarinoissa. Sinbadin kuudes matka päättyy haaksirikkoon kallioisella rannalla. Sinbad rakentaa lautan, ja löytää luolan. Siellä virtaa joki, jossa on ambraa. Edmund Dulacin kuvitusta vuodelta 1914.

AMBRA – MERTEN SALAPERÄINEN AARRE

MAALISKUUSSA 2021 JEMENILÄISEN kalastusveneen miehistö löysi kuolleen kaskelotin Adenin lahdelta, joka sijaitsee Arabian niemimaan ja Afrikan sarven välissä. Kaskelotti tuoksui voimakkaasti, mikä sai miehet epäilemään, että valaan vatsassa oli ambraa. He olivat oikeassa. He möivät löytämänsä 127 kiloa painavan möhkäleen ambraa 1,5 miljoonalla dollarilla Arabiemiraatteihin.

Ambraa on pidetty helmien jälkeen kaikkein arvokkaimpana aineena, jota merestä voidaan löytää. Sitä onkin kutsuttu valtamerten kullaksi. Ambraa on etsitty erityisesti Intian valtameren rannoilta, Sumatralta, Jemenistä, Omanista ja Madagaskarilta. Silloin tällöin sitä tarttuu myös kalastajien verkkoon. Ambraa on pidetty lemmenlääkkeenä niin Kiinassa kuin Euroopassa. Jo 1300-luvulla Euroopassa oli suosiossa omenanmuotoinen koristeltu pallo, pomander, joka sisälsi eri tuoksuaineita. Pomander tuli ranskan sanasta pomme d’ambre, ambran omena. Erityisesti ambraa ja toisinaan myskiä sisältävää pomanderia nuuhkimalla vältettiin keskiaikaisen kaupungin vähemmän miellyttäviä hajuja. Isompia pomandereita kannettiin ketjuilla kaulassa.

Ei täysin tiedetä, miten ambra kemiallisesti muodostuu kaskelotin sisuskaluissa. Kaskelotit syövät pääsääntöisesti kalmareita ja myös jättiläiskalmareita, jotka voivat kasvaa jopa viiden metrin pituisiksi. Kaskelotti syö kalmareita jopa tonnin päivässä. Kalmareiden terävät ja ruoaksi

SAARTEN TUOKSUT 99

100 SAARTEN TUOKSUT

Arabimaissa ambraa on poltettu myös suitsukkeena. John Singer Sargentin maalaus Ambran savua vuodelta 1880.

AMBRAA PARFYYMEISSA: •L’Eau d’Issey Pour Homme Intense, Issey Miyake, 2007 •Colonia Ambra, Acqua di Parma, 2015

AMBROXANIA PARFYYMEISSA:

•Versace Pour Homme Dylan Blue, Versace, 2016 •Sauvage, Christian Dior, 2015 kelpaamattomat nokat voivat vahingoittaa kaskelottien vatsalaukkua, ja siksi kaskelotit usein oksentavat ne ulos. Toisinaan osa näistä nokista jää kaskelotin vatsaan, jolloin siellä alkaa erittyä ainetta, joka suojelee sitä teräviltä reunoilta. Tämän, vielä osin selvittämättömän kemiallisen prosessin myötä vatsalaukkuun muodostuu ambraa. Toisinaan kalmarien nokat ja niistä muodostuva ambra koituu kaskelotin kohtaloksi. Valas voi joko ulostaa ambran möhkäleinä tai sitten kalmarien sarvet rikkovat valaan sisuskalut ja valas menehtyy.

Tuore ambra ei tuoksu miellyttävältä. Mutta kun ambra kelluu merivedessä porottavan auringon alla, tapahtuu miellyttävä muutos. Hapettuessaan ambra muuttuu kovaksi ja sen kalan ja ulosteen haju vaihtuu pehmeäksi, makeaksi ja mineraaliseksi tuoksuksi. Samalla sen musta väri muuttuu harmaaksi. Ambraa alettiin kutsua harmaaksi meripihkaksi (ambergris) sen värin takia.

Eri kokoiset ambramöhkäleet voivat kellua meressä vuosikausia, kunnes ne huuhtoutuvat rannalle, mistä joku onnekas ne löytää. Ambraa muodostuu vain muutamassa prosentissa kaskeloteista, mikä sekin lisää ambran tähtitieteellistä hintaa. Kaskelottikannat maailman merissä ovat vähentyneet, ja niiden pyynti on kielletty. Euroopan maissa ambraa saa kuitenkin myydä ja käyttää, koska sen kerääminen ei edellytä kaskelottien tappamista.

Kun ambra jauhetaan puuteriksi ja uutetaan alkoholissa, lopputuloksena on balsamimainen, myskinen ja nahkamainen tuoksu, joka pitkäkestoisena on erinomainen juurituoksu parfyymeihin. Se sopii erityisen hyvin kukkaistuoksujen kanssa. Parfymööri Jean-Paul Guerlainin mukaan ambra on parfyymeille sama kuin kerma ruoanlaitossa: hienostunut sidosmateriaali.

Vuonna 1946 Leopold Ružička ja F. Lardon osoittivat, että ambrassa on ambreiiniä. Se on triterpenoidi eli terpeenialkoholi, joka on varsin iso molekyyli. Isot molekyylit eivät silkan painonsa vuoksi haihdu tuoksuna ilmaan, ja siksi ambreiinikaan ei juurikaan tuoksu. Mutta kun se hapettuu, siitä voidaan valmistaa yhdisteitä kuten ambroksidiaa ja ambrinolia, joissa on vahva tuoksu. Ambroksidin tuotenimi on nykyisin Ambroxan.

Ambroksidia pystytään valmistamaan sklareolista, jota on muskatellisalviassa. Ambroxanissa on balsamimainen, makean myskinen tuoksu. Nykyään ambra voikin tarkoittaa parfyymeissa vaikkapa pihkakistuksesta ja muskatellisalviasta tehtyä tuoksua. Mutta esimerkiksi Acqua di Parman Colonia Ambra Eau de Cologne sisältää oikeaa ambratinktuuraa. Sydäntuoksussa on setriä ja patsulia, latvatuoksuissa sitruksia ja juurituoksussa santelipuuta ja ambraa.

SAARTEN TUOKSUT 101

102 SAARTEN TUOKSUT

Moschus moschiferus

MUSKONIA PARFYYMEISSA: Annick Goutalin parfyymissä on sekä valkoista myskiä että ambrettea. •Musc Nomade, Annick Goutal, 2008 •Musc Noble, Guerlain, 2018 •Muscs Koublai Khan, Serge Lutens, 1998

MYSKI – BAROKIN TUOKSU

MYSKI ON ERÄS tunnetuin parfyymeissa käytetyistä aineista, mutta harva on aitoa myskiä kokeillut. Tämä johtuu yksinkertaisesti siitä syystä, että myskikauriista saatua tuoksua ei nykyisin haluta eläimen suojelemiseksi käyttää. Aidon myskin tilalle on tullut kasvikunnasta saatavia, myskiä jäljitteleviä tuoksuja. Myski-sanan merkitys on muuttunut tarkoittamaan ensisijaisesti lämmintä ja sensuellia juurituoksua mieluummin kuin myskikauriista saatua tuoksuainetta. Myskiset tuoksut ovat kuitenkin edelleen tärkeitä parfyymeissa. Myskiä käytetään, koska sen läpitunkeva ja pitkäaikainen tuoksu on täydellinen juurituoksuksi ja sitomaan muita tuoksuja hyvin yhteen.

Aito ja arvostetuin myski saatiin erityisesti Tiibetissä ja Nepalissa elävän urospuolisen myskikauriin (Moschus moschiferus) sukupuolirauhasen eritteestä, jota on käytetty parfyymeissa tuhansia vuosia. Myskikauriin rauhasesta saatu myski uutettiin alkoholiin, jolloin siitä saatiin tinktuuraa. Muutaman kuukauden kuluttua uute oli valmis käytettäväksi parfyymeissa. Myskikauriilla ja myskihärällä (Ovibos moschatus) ei ole mitään

SAARTEN TUOKSUT 103

tekemistä toistensa kanssa. Myskihärkä sai harhaanjohtavan nimensä voimakkaan hajunsa takia, joka ei parhaalla tahdollakaan muistuta myskiä.

Eurooppaan myski saapui 1000-luvulla ristiretkiritareiden mukana. Se oli islamilaisissa maissa suosittu tuoksuaine. Myskiin liitettiin luksus ja eksotiikka, sekä tarinat siitä, kuinka paljon oveluutta ja taitoa vaadittiin myskikauriin kiinnisaamiseksi. Himoitun myskin uskottiin lisäävän elinvoimaa ja seksuaalisuutta, ja sitä onkin pidetty afrodisiakkina kaikkialla maailmassa. Suosittu yhdistelmä oli ruusu ja myski – se oli esimerkiksi Englannin kuninkaallisten kuten Henrik VIII:n ja tämän tyttären kuningatar Elisabetin suosikkeja.

Myskiä käytettiin ylen määrin. Koko keho parfymoitiin sillä, mutta myös vaatteet, erityisesti hanskat. Myskistä tehtiin kaulakoruja, ja jopa sormuksissa saattoi olla pieniä myskiä sisältäviä laatikoita. Myskin tuoksu pysyi vaatteissa pitkään, ja siksi Englannin Itä-Intian kauppakomppania kielsi laivojensa kapteeneja käyttämästä myskiä kun lastina oli teetä. Teen aromia ei saanut sotkea myskiin. Ylenpalttinen myskin tuoksuttaminen oli lopulta yhtä raskasta ja suureellista kuin Aurinkokuningas Ludvig XIV:n barokkihovin tapakulttuuri. 1700-luvulla barokki raskaine myskeineen

800-luvulla eläneen persialaisen imaami Sahih al-Bukharin mukaan paratiisissa elävät kauniit neidot, Aatamin tyttäret eli huurit (houris), jotka ovat käsittämättömän puhtaita. Puhtaus tarttuu myös Paratiisiin päässeisiin ihmisiin: heidän hikensäkin alkaa tuoksua myskiltä. Kuvassa paratiisin huureja ratsastamassa kameleilla. Yksityiskohta 1400-luvulta peräisin olevan persialaisen teoksen Miraj Nama kuvituksesta.

104 SAARTEN TUOKSUT

saikin antaa tilaa kukkatuoksuille, kun muotiin tuli kevyt ja hilpeä rokokoo.

Koska myski on aina ollut kallista, kemistit alkoivat miettiä 1800-luvun lopulla korvaavia aineita. Ensimmäinen synteettinen myski syntyi kuitenkin vahingossa. Tolueeni on liuotin, mutta siitä tulee räjähdysainetta, kun siihen liitetään kolme nitroryhmää. Albert Bauer työskenteli vuonna 1888 tämän trinitrotolueenin eli TNT:n parissa tarkoituksenaan valmistaa vielä tehokkaampaa räjähdysainetta. Hän kuitenkin havaitsi, että hänen työstämässään aineessa oli makea myskinen tuoksu. Bauerin löytämä myskimäinen aromi perustui nimenomaan tolueenin kolmen nitroryhmän symmetriaan ja sai nimen myskitolueeni. Bauer tutki myös muita vaihtoehtoja löytönsä pohjalta, ja näitä kaikkia alettiin yleisesti kutsua nitromyskeiksi.

Nitromyskeistä tuli parfyymien myskisten nuottien raaka-aineita ja ne säilyttivät asemansa 1900-luvun puoliväliin asti. Vaikka lopputuote eli myskinen parfyymi ei räjähtänyt käyttäjän käsissä, niiden valmistaminen ei ollut täysin vaaratonta. Lisäksi jotkut nitromyskeistä olivat allergisoivia. Siksi myskin salaisuuksien tutkiminen jatkui.

Kroatilainen kemisti Leopold Ružička oli kiinnostunut eläinperäisistä myskisistä tuoksuista. Muskoni, yhdiste, joka antaa myskille sen ominaisen tuoksun, oli löydetty vuonna 1904. Kollegansa Philippe Chuitin avustamana Ružička todisti, että sivetoni ja muskoni ovat makrosyklisiä eli niillä on valtava rengasmainen rakenne. Hän sai selville, että sivetoni on sykloheptadekadoni eli iso rengasrakenteiden molekyyli, jossa on 17 hiiltä. Muskoni puolestaan on 3-metyylisyklopentadekadoni. Sen rengasrakenteessa on 15 hiiltä, ja siihen on liittynyt metyyliryhmä. Näiden yhdisteiden suuri massa teki niistä pitkäkestoisia tuoksuja, sillä raskaina molekyyleinä ne eivät haihdu iholta ilmaan nopeasti.

Muskoni ja sivetoni olivat ensimmäiset luonnontuotteet, joissa oli nähtävissä renkaita, joissa oli enemmän kuin kuusi atomia. Ennen 1920-lukua ei uskottu, että yli kahdeksan hiilen rengasrakenteiset atomit olisivat mahdollisia, sillä niiden ajateltiin olevan liian epävakaita ollakseen olemassa. Ružička pystyi jopa valmistamaan isoja rengasmaisia molekyylejä, joissa oli 9–29 hiiltä. Ennen tätä oli pystytty synteettisesti valmistamaan vain kahdeksan atomin renkaita. Ružička huomasi myös, että rengasmaisissa molekyyleissä, kuten muskonissa ja sivetonissa, joissa oli 14–18 hiiltä, oli eniten myskin tuoksua.

Parfyymien tutkimus ja nimenomaan muskonin ja sivetonin rakenteiden selvittäminen edisti huomattavasti orgaanisen kemian tutkimista ja avasi tien suurten rengasrakenteisten molekyylien tutkimukselle, sekä synteettisten vaihtoehtojen valmistukselle. Ružička sai työstään vuonna 1939 kemian Nobelin palkinnon.

VIISI SUURTA

RUŽIČKA TOIMI tutkimusjohtajana Philippe Chuitin yhdessä lankonsa Fred Firmenichin kanssa perustamassa Firmenich-nimisessä yhtiössä. Ružička ja Chuit olivat ensimmäisiä, jotka pystyivät tuottamaan muskonia teollisessa mittakaavassa.

Myskiä ja muskonia muistuttavia molekyylirakenteita löytyy luonnostakin. Jotkut, kuten eksaltoni, ovat isoja rengasrakenteisia ketoneja. Se on lähes samanlainen kuin luonnollinen muskoni, mutta siinä ei ole metyyliryhmää (CH3). Firmenech on antanut muskoni-tuotteelleen nimen Exaltone (syklopentadekadoni).

Eksaltonin hapettumistuote on eksaltodi (syklopentadekanolidi), jonka kemisti Max Kerschbaum eristi väinönputken (Angelica archangelica) juuren eteerisestä öljystä vuonna 1927. Sen kauppanimi on Exaltolide. Syklopentadekanolidi on molekyylin sisäinen esteri eli laktoni. Kerschbaum eristi niinikään myskimäisen tuoksun eli ison rengasrakenteisen ambrettolidin okriin kuuluvan ambrette-kasvin siemenistä. Nykyään parfyymeissa käytetty myski onkin lukuisten aineiden seos, joista yksi on voimakkaan tuoksuinen ja synteettinen muskoni. Esimerkiksi parfyymeissa ”valkoinen myski” voi tarkoittaa muskonin, väinönputken ja ambretten siementen sekoitetta.

Erilaisten tuoksumolekyylivalmisteiden kauppa on suuri bisnes. Vuoteen 2007 mennessä maailmassa oli kuusi isoa tuoksumolekyylejä ja parfyymeja valmistavaa firmaa, kunnes Givaudan osti Questin. Nykyisin sveitsiläinen Givaudan kilpailee tuoksumolekyylien kehittämisessä ja tuottamisessa alan suurimman yrityksen Firmenichin, saksalaisen Symrisen, yhdysvaltalaisen IFF:n ja japanilaisen Takasagan kanssa. Näiltä firmoilta parfyyminvalmistajat voivat tilata molekyylejä ja yhdistää esimerkiksi synteettiset myskimolekyylit omiin eteerisiin öljyihinsä.

Vuonna 1974 Nepalissa otettiin käyttöön yhden rupian seteli, jossa komeili myskikauris ja taustalla on Abu Dablam -vuori (”Äidin kaulakoru”) Himalajalla. Legendaarisen parfyymitalon Guerlainen parfymööri JeanPaul Guerlain kertoo muistelmissaan matkastaan Nepaliin myskin perässä. Sittemmin hän luopui aidon myskin käytöstä parfyymeissaan myskikauriin suojelemiseksi.

106 SAARTEN TUOKSUT

Viverra civetta

Myskikauriin ja sivettikissan onneksi niiden tuoksuja valmistetaan nykyään synteettisesti, sillä ne ovat joutuneet kärsimään ihmisten käsissä: myskikauriita metsästettiin ja sivettikissoja vangittiin himoittujen tuoksujen takia. Kuva Simon Barben Parfyymien kirjasta vuodelta 1699. Meressä kuvan taka-alalla kelluu ambraa.

SIVETTI – GEPARDIEN JA VIETTELIJÖIDEN SUOSIKKI

SIVETTI ON LUONNOLLISESSA muodossaan yksi pahanhajuisimpia raaka-aineita, joita parfyymeissa on koskaan käytetty. Se on voimakkaimman mahdollisen kissanpissan ja ulosteen pistävä yhdistelmä. Taitavissa käsissä tämä karmea haju muuttuu rikkaaksi, makeaksi ja myskimäiseksi – jopa vastustamattomaksi.

Sivetissä oleva sivetoni on feromoni, jota saadaan afrikkalaisesta ja aasialaisesta sivettikissasta (Viverra civetta ja Viverra zibetha). Eläimet, jotka eivät ole itse asiassa kissoja vaan sivettieläimiä, ovat oudonnäköisiä pitkähäntäisiä kymmenkiloisia otuksia, jotka merkitsevät reviirinsä ja houkuttelevat parittelukumppaneita voimakastuoksuisella eritteellä hankaamalla itseään puihin.

Sivetin vahva tuoksu muuttuu miellyttävämmäksi, kun se liukenee muihin aineisiin, kuten alkoholiin. Se saa tuoksunsa indolista. Tätä aromaattista yhdistettä muodostuu myös ulosteessa, kun mikrobit hajottavat ulosteessa olevia aminohappoja, tryptofaaneja. Suurina pitoisuuksina indoli on pahanhajuista, mutta pieninä määrinä sen tuoksu on kukkainen – esimerkiksi jasmiinissa on indolia. Sattumoisin sekä sivetin että jasmiinin tuoksua pidettiin 1800-luvulla hieman paheellisena.

SAARTEN TUOKSUT 107

108 SAARTEN TUOKSUT

SIVETONIA PARFYYMEISSA: •Shocking, Schiaparelli, 1935 •Kouros, Yves Saint Laurent, 1981 •Ysatis, Givenchy, 1984 •Obsession, Calvin Klein, 1985 •Amouage Gold pour Homme, Amouage, 1998

Sivettikissan eritteen merkitys tuoksuaineena huomattiin monissa kulttuureissa jo varhain. Song-dynastian aikaisessa Kiinassa 1000-luvulla arvostettiin sivettiä myskin ohella. Mutta sivetin nimi juontuu arabian kielestä: arabit kutsuivat sitä nimellä alzabad.

Sivetti oli suosittu tuoksuaine myös Euroopassa. Kun Englannin kuningas Kaarle I typerryttävästi laittoi saippuan verolle ja siihen oli varaa entistä harvemmalla, sivetti oli eräs niistä voimakkaista tuoksuista, joilla peitettiin epämieluisat hajut. Sivetistä tulikin yleinen parfyymikauppiaan tunnusmerkki Englannissa, ja myös useiden liikkeiden nimet viittasivat siihen, esimerkiksi erään William Bayleyn vuonna 1711 perustama parfyymikauppa oli nimeltään Ye Olde Civet Cat.

Sivettiä käytetään parfyymeissa erityisesti juurituoksuna. Se sitoo muita tuoksuja ja on pitkäkestoinen, mikä on sen tarkoituskin – käyttäväthän sivettikissat sitä reviiriensä merkitsemiseen. Nykyään parfyymeissa käytetään kuitenkin synteettistä sivettiä. Eräs merkittävä tuoksumolekyyli sivetissä on sivetoni. Se on isokokoinen rengasrakenteinen molekyyli, joka muistuttaa rakenteeltaan myskin muskonia. Kuten muskonikin, sivetoni on ketoni, samoin kuin sukupuolihormonit kuten progesteroni ja testosteroni.

Sivetonia voidaan nykyään valmistaa omega-7:ää sisältävistä öljyistä, joissa on oleiinihappoa. Oleiinihappo on elollisen luonnon yleisin rasvahappo, ja sitä on esimerkiksi rypsiöljyssä, palmuöljyssä ja oliiviöljyssä. Synteettiset vaihtoehdot eläinperäisille tuoksuille säästävät monia eläimiä kärsimykseltä. Sivettikissan syömistä ja ulostamista kahvipavuista tehdään Aasiassa yhtä maailman kalleinta kahvia, kopi luwakia, mutta monet luonnonsuojelujärjestöt kehottavat boikotoimaan sitäkin.

Sivetti on kaikessa hurjuudessaan ollut merkittävä raaka-aine parfyymeissa. Yksi kuuluisimmista sivetonia sisältävistä parfyymeista on Guerlainen legendaarinen Jicky vuodelta 1889, jossa sivetonin juurituoksu yhdistyy laventeliin, rosmariiniin ja bergamottiin. Mutta jos gepardit saisivat valita lempituoksunsa, se olisi ehdottomasti Calvin Kleinin Obsession.

Miguel Ordeñana, Bronxin eläintarhan tutkija testaili erilaisia tuoksuja, joilla voitaisiin houkutella eläimiä luonnossa kuvauspaikoille tutkimuksia varten. Hän huomasi, että gepardit olivat mieltyneet Obsession-hajuveteen. Mutta mikä teki juuri siitä kiinnostavan? Parfyymin tarkkaa koostumusta ei ole kerrottu, mutta Ordeñana on vakuuttunut, että siinä on sivetonia ja vaniljaa. Ordeñanan tutkimusten mukaan vaniljan tuoksu herättää gepardien kiinnostuksen ja sivetoni muistuttaa hajujälkeä, jolla gepardi merkitsee reviirinsä.

SAARTEN TUOKSUT 109

MAJAVA – CASTOREUM, NAHKAINEN JUURITUOKSU

KUN ELÄIMET MERKITSEVÄT reviirinsä, tulos on harvemmin nenäl- CASTOREUMIA le mieluinen. Eläinten jälkeensä jättämät hajut ovat vahvoja, ja mukana on PARFYYMEISSA: usein virtsaa. Jotkut eläimet erittävät hajumerkkinsä rauhasistaan, kuten Diorama, Dior, 1948 Opium, Yves Saint esimerkiksi myskikauris, sivettikissa ja majava. Majavat jättävät hajujälkiä Laurent, 1977 oman reviirinsä rannoille ja kallioille. Niiden erite, castoreum, on saanut Antaeus, Chanel, 1981 nimensä kreikan majavaa tarkoittavasta sanasta kastor. Castoreumille on Memoir Woman, Amouage, 2010 suomeksi varsin osuva nimi, hauste. Sen tuoksu on jokseenkin miellyttävä, vaikka sekin jakaa mielipiteitä.

Castoreumia saadaan euroopanmajavan (Castor fiber) ja kanadanmajavan (Castor canadensis) sukupuolirauhasista. Niiden erite on keltaista ja voimakkaan läpitunkevaa, ja muistuttaa koivuntervan ja nahkan hajua. Kun kuivattuja rauhaspusseja kypsytetään parisen vuotta alkoholissa, niiden raaka haju muuttuu pehmeämmäksi. Jotkut kuvaavat sitä myskin, vaniljan ja vadelman sekoitukseksi. Castoreumille sen omintakeisen tuoksun antaa majavan ruokavalio, joka koostuu puiden kuorien jälsikerroksesta, oksista ja lehdistä.

Keskiajan Euroopassa majavia metsästettiin niiden turkisten takia ja castoreum oli lähinnä sivutuote. Sitä on käytetty vuosisatojen ajan tuoksuna, mutta myös lääkkeenä, sillä se sisältää muun muassa aspiriinissa olevaa salisyylihappoa. Kun eurooppalaiset muuttivat Pohjois-Amerikkaan, he alkoivat metsästää majavia valtavissa määrin, ja esimerkiksi kanadanmajava metsästettiin 1900-luvun alkuun mennessä lähes sukupuuttoon. Castoreumista tuli suosittu parfyymien raaka-aine, ja sitä alettiin käyttää 1920-luvulla myös ruokien lisäaineena. Sitä käytettiin pieninä annoksina vaniljan korvikkeena esimerkiksi jäätelössä.

Castoreumissa on yli 20 erilaista yhdistettä. Castoreumissa on fenoleja, bentsyylialkoholia ja bentsoehappoa sekä borneolia, jota on esimerkiksi katajassa, kuusessa, tuijassa ja männyssä. Tärkeä aine on erityisesti nahkaisensavuinen kresoli, jota saadaan muun muassa koivuntervasta.

Nykyään castoreumia valmistetaan synteettisesti. Esimerkiksi Castoreum Givco valmistetaan kasveista saaduista materiaaleista. Castor canadensis