TK 2014 | 1

Page 5

SOVELLETAAN TEKNOLOGIAA OPPIMISEEN JA OPITAAN UUDELLA TAVALLA

Teknologia tuntuu nykyään pursuavan ovista ja ikkunoista. Autot parkkeeraavat itsensä, kello herättää optimaalisen univaiheen aikaan ja tarvittavan varaosan voi tulostaa omalla 3D-tulostimella. Oppimisen tueksi tarvittava teknologia meillä jo on. Nyt on opittava soveltamaan teknologiaa uudella tavalla oppimisen eri tilanteissa – ketteryys on itsestämme kiinni.

LÄSNÄ KUULOKKEET KORVILLA Oppiminen yksin tietokoneen kanssa ei motivoi meitä kaikkia. Verkko-oppimisen ei tarvitse olla yksinäistä puurtamista, sillä kuvapuhelut ja reaaliaikaiset kanavat mahdollistavat yhteyden oppivaan yhteisöön, asiantuntijoihin ja opettajaan. Etäläsnäolo on mahdollista teknologian avulla - jopa kännykällä. Mobiililaitteet nousevat voimakkaasti osaksi yhteisöllistä oppimista.

LIIKKUVALLA KUVALLA SYVYYTTÄ OMAAN OPPIMISEEN Jääkiekkojoukkue oppii pelistään katsomalla tallennetta. Mäkihyppääjän ponnistusvaihetta tutkitaan kuva kuvalta. Tallenteita voidaan tuottaa kännyköiden ja erilaisten kameroiden avulla. Tallenteiden jakamiseen ja analysointiin löytyy valtaisa kirjo erilaisia sovelluksia. Tätä taustaa vasten tuntuu ihmeelliseltä, että videot eivät ole saaneet suurempaa roolia oppimisessa. Tarvittava laite löytyy lähes jokaisen opiskelijan omasta taskusta.

DIGITAALISTA AINEISTOA MAAILMA TÄYNNÄ Digitaalisten aineistojen määrä on valtaisa. Erilaiset maailmanlaajuiset tietovarannot, dokumenttiohjelmat, 3D-mallinnukset, e-kirjat ja sähköiset oppaat ovat käytettävissä osana oppimista. Löydämmekö oikeat aineistot vai hukkaammeko väheneviä resurssejamme tuottaaksemme itse digitaalista materiaalia?

SIMULAATIOLLA LISÄÄ TOISTOJA Simulaatioympäristö sanana herättää mielikuvan kalliista investoinnista. Mielikuva pitää osittain paikkansa, mutta simulaatioympäristöt voivat nykyteknologialla olla myös huomattavasti keveämpiä ja edullisempia. Opettaja voi rakentaa simulaatiotilanteen esimerkiksi parkkipaikalle ja ohjata ryhmätilannetta korvanappien ja kameroiden kautta mahdollistaen reaaliaikaisen seuraamisen muille opiskelijoille. Simulointi voisi tapahtua myös astumalla 3D-ympäristöön – Second Life -virtuaalimaailman kaltaiseen simulointiympäristöön.

OSAAMIS- JA RAHAPULA ESTEENÄ? Kun koulussa vielä hiihdettiin, koulu ei ostanut kaikille suksia ja monoja, ei voidellut suksia eikä opettaja ollut luokan paras hiihtäjä. Jos omia suksia ei ollut, silti ei tippunut joukosta pois. Voisiko teknologiasta ajatella samoin: hiihdetään niillä välineillä, joita opiskelijoilla on käytössä? Jospa otetaan diginatiivit mukaan oppimisen suunniteluun ja teknologioiden valintaan. Olisiko meillä tällöin läsnä luokallinen asiantuntijuutta ja oppimiskykyä – teknologian soveltamistakin voitaisiin oppia yhdessä! Satu Aksovaara Lehtori JAMK, ammatillinen opettajakorkeakoulu

5


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.