Amos Rex taidemuseo
Eduskuntatalon portailla.
Kaikki hyvä loppuu aikanaan, ja ennen puoltapäivää olimme taas matkatavarat kainalossa kipittämässä kohti Helsingin rautatieasemaa. Ennen Oulun junaan hyppäämistä pysähdyimme kuitenkin vielä Pasilassa, ostoskeskus Triplassa. Nuoriso sai vaellella mielensä mukaan kaupoissa, ja tarjolla oli myös mahdollisuus käydä samassa rakennuksessa sijaitsevassa musiikkimuseo Famessa. Yksi nuori tarttui tähän tilaisuuteen, muut keskittyivät ostoksiin. Lopuksi kävimme syömässä Luckiefun`ssin buffetissa. Tätä seurasi siirtyminen junalle. Koko konkkaronkka selviytyi onnellisesti ja hyvissä ajoin oikeaan vaunuun. Oulussa olimme kymmenen aikaan illalla.
Reissu oli kokonaisuudessaan erittäin onnistunut niin aikataulujen kuin aktiviteettienkin osalta. Hienointa oli kuitenkin huomata, miten nuoret keskenään loivat todella positiivisen ja yhteisöllisen matkatunnelman, joka välittyi kaikessa tekemisessä. He tutustuivat toisiinsa eri tavalla kuin lastenkodin arjessa, ja uusia kaverisuhteita syntyi. Reissu toimi myös hyvin silmiä avaavana kokemuksena niille, joilla mahdollisesti oli lastenkotielämästä hyvin negatiivinen kuva. Toisena iltana ennen nukkumaanmenoa eräs nuori pohti ihmeissään: ”Miten on mahdollista, että täällä on niin paljon hyviä tyyppejä. Olen aina kuvitellut, että lastenkodissa kaikki olisi ilkeitä, ja että olisi jotenkin tympeää. Heiniksessä kaikki on kuitenkin tosi mukavia.” Johannes Lomma kuvat: Heinäsalmikoti
Ääneen!-hanke toi runonlausunnan Heinäsalmikotiin ”Runous taipuu jänniin, absurdeihin ja ennalta-arvaamattomiin maisemiin”, sanoo Ääneen!-hankkeen projektikoordinaattori Tarja Sahlstedt.
S
uomen Lausujain Liiton kehittämä Ääneen!-hanke on alun perin Helsinkiläisille lapsille suunnattu apurahaprojekti, jonka tarkoituksena on edistää nuorten itsevarmuutta, ilmaisutaitoa ja äänenkäyttöä sekä samalla tehdä runonlausuntaa taiteenlajina tunnetuksi myös lasten ja nuorten keskuudessa. Vuonna 2023 hanke laajeni valtakunnalliseksi, ja Ääneen!-työpajoja järjestettiin useissa kouluissa ympäri Suomen sekä yhdessä lastenkodissa. ”Kaikki meidän toimintamme on pyritty tekemään nuorten lähtökohdista ja heitä kuunnellen. Ei niin, että `hei me tultiin nyt kertomaan, miten asiat on`. Heinäsalmikoti oli ainoa lastenkoti, muuten pajat on vedetty kouluissa. Runous ja lausunta kun jäävät koulujen opetussuunnitelmassa melko vähälle”, Sahlstedt kertoo. Hän sanoo työpajoista saadun palautteen olleen todella hyvää.
Heinäsalmikodissa Ääneen!-työpaja järjestettiin 17.–19.10. Työpajan vetäjänä toimi kokenut näyttelijä, taidepedagogi ja äänenkäytönopettaja Eero Ojala. Työpajan sisältö koostui runoanalyyseistä sekä äänenmuodostuksen ja äänenkäytön harjoitteista. Lisäksi nuoret tekivät erilaisia ajatuskarttoja ja keskustelivat muun muassa siitä, miten heistä kukin lukee runoja omalla tavallaan, ja mitä se heille merkitsee. ”Olin todella otettu siitä, miten hienosti Heinäsalmikodin nuoret lähtivät mukaan tekemään. Harjoituksissa oli havaittavissa selkeitä itsensä ylittämisen hetkiä. Yllätyin, kuinka taitavasti he osasivat artikuloida ajatuksiaan ja tunteitaan. Tosi fiksuja tyyppejä. En usko, että itseltäni olisi siinä iässä moinen onnistunut.”, Ojala kehuu. Hän sanoo pitäneensä oman ohjaustyylinsä tietoisesti kevyenä, sillä työpajoissa voidaan mennä nopeasti tunnetasolla aika syviin vesiin.
20