__MAIN_TEXT__

Page 1

NYRKKIPAJASTA

SARJATUOTANTOON

ARSKA-KUIVURIT

60 VUOTTA


Nyrkkipajasta sarjatuotantoon: Arska-kuivurit 60 vuotta Teksti: Leeni Tiirakari ja työryhmä Janne Käkönen, Jari Käkönen ja Jenni Käkönen Toimitus: Leeni Tiirakari ja Jenni Käkönen Ulkoasu ja taitto: Jenni Käkönen Paino: Sälekarin Kirjapaino, Somero 2018


Nyrkkipajasta sarjatuotantoon: Arska-kuivurit 60 vuotta 1958 – 2018 Leeni Tiirakari ja Jenni Käkönen


Sisällysluettelo 6 8

Lukijalle Viljankuivauksen historiaa

KAIKKI ALKOI ARVOSTA 10 12 17 18 23

Ensimmäinen kuivuri Muutto Somerniemen Jakkulaan Tulipalo tuhosi unelmia Muutto Somerolle ja uusi tuotantorakennus Muutto Härkälään – kuivurimarkkinat kasvussa

JORMA KÄKÖNEN OHJAKSISSA 28 29 37 38 42

Sukupolvenvaihdos Arska-kuivurit Hankkijan myyntiin Yhteistyöhön Tukon kanssa Arskametalli Oy ja taloudellinen laskukausi Tuotteiden markkinointi siirtyi Keskolle

KOLMAS SUKUPOLVI VASTUUSEEN 52 58 60 64

Toinen sukupolvenvaihdos 20 vuoden yhteistyö Keskon kanssa päättyi Mepu Oy:n osto Arska-kuivurit 60 vuotta

PERHEYRITYKSEN LEVEÄT HARTIAT 72 73 78

Arskametalli Oy työnantajana Työntekijöiden muistelmia Käkösten perheyritys

82

Lähteet


Lukijalle Arskametalli Oy:n kuningasajatuksena on perustamisesta saakka ollut viljankuivureiden kehittely ja yhä parempien viljankuivaukseen tarvittavien laitteiden tuotanto. Siihen on rinnalle tullut itsestään selvinä osina lämmitysuunien ja viljansiirtolaitteiden suunnittelu, kehittely ja tuotanto. Arskametalli valmistaa myös teräselementeistä koottavia viljankuivaamoita eli pakettikuivaamoja, joiden elementit muodostavat koko kuivaamorakennuksen. Nykyisin Suomessa myydään noin 300 kuivuria vuosittain ja markkinat jakautuvat tasaisesti kolmen valmistajan kesken: somerolaisen Arskametallin, yläneläisen Mepun ja kuusjokelaisen Antti-Teollisuuden. Vienti naapurimaihin on myös kasvanut suotuisissa olosuhteissa. Käsillä oleva teos on kirjoitettu juhlistamaan Arska-kuivurien 60-vuotisjuhlaa vuonna 2018. Janne ja Jari Käkönen ovat kirjahankkeen käynnistäjinä avanneet historian kirjoittamista varten tehtaalla säilyneet arkistot ja avustaneet asiantuntemuksellaan yksityiskohtien kuvauksessa. Vanhimpia tietoja on saatu Turun Maakunta-arkistosta ja yritysrekistereistä. Tehtaasta on vuosien varrella kirjoitettu kymmeniä lehtiartikkeleita, joiden avulla kehitystä on voitu seurata. Suureksi avuksi ovat olleet myös Eila Käkösen kokoamat leikekansiot. Tätä teosta varten on haastateltu entisiä työntekijöitä, joista Martti Romu kertoi olleensa tehtaalla työssä päivän pidempään kuin Jorma Käkönen. Hänestä kehittyikin Jorma Käköselle tärkeä avustaja ja selustatuki neljäkymmentä vuotta kestäneen työuransa aikana. Raimo Puotsaari tuli tehtaalle vuonna 1970 ja hän kertoi tehtaan vaiheista aina vuoteen 2015, jolloin jäi eläkkeelle. Myös tehtaan eläkkeellä olevia myyntimiehiä Jouko Alankoa ja Ahti Järvelää on haastateltu kirjaa varten. Heillä on mielenkiintoisia muistoja myyntimatkoista asiakkaiden luokse ympäri Suomea. Sen sijaan Heikki Kolattu, joka tuli töihin vuonna 1981, on yhä mukana kuivureita valmistamassa. Hän kertoo, millaista elämä kuivureiden parissa on ollut aina nykyhetkeen saakka. Suuret kiitokset kaikille avustajille ja haastatelluille heidän jakamistaan muistoista. Somerolla loppiaisena 2018 Leeni Tiirakari FT, Arskametallin tarinan muistiinmerkitsijä

6


7


Viljankuivauksen historiaa Pelloilla sirpillä leikattu vilja sidottiin lyhteiksi. Lyhteistä koottiin kuhilaita, joissa vilja sai alkukuivauksensa tuulessa ja auringossa. Lyhteiden asettelu saattoi tapahtua usealla tavalla riippuen säästä ja paikallisesta perinteestä. Vilja kuivattiin lyhteinä riihissä, joita lämmitettiin savukiukailla. Vilja puitiin lattialla varstoilla hakaten tai jaloilla polkien. Jyvät puhdistettiin akanoista ja oljenpätkistä viskaamalla niitä ilmaan ulkona kuivalla ja tuulisella säällä. Työ oli raskasta ja aikaa vievää, ja usein se jatkuikin pitkälle talveen. Jyvät säilöttiin joko tynnyreihin tai laareihin aittoihin, joissa kaikin tavoin piti estää jyrsijöiden pääsy ruoan kimppuun. Viljan säilyvyys ja itävyys olivat kuitenkin erinomaiset, mikä johtui puimisessa käytetystä korkeasta lämpötilasta ja savusta, jolla oli homeita ja mikrobeja tuhoava vaikutus. Riihiä muutettiin kuivaushuoneiksi ripustamalla kattoon niin sanottuja kuivauspattereita eli vakkeja, joihin vilja valutettiin kapeista aukoista yläpuolelta. Patterit oli varustettu vinoilla säleseinillä, joiden kautta ilma pääsi kulkemaan viljan läpi. Kylmä ilma kulki uunin vierestä ja lämmettyään se kulki viljan läpi poistokanavaan ja rakennuksen katolta ulos. Kiuas tai uuni lämmitettiin yleensä päivällä ja vilja jätettiin yöksi kuivumaan. Aamulla kuivat jyvät valutettiin kuivaushuoneen lattialle avaamalla patterien pohjat ja lattialta vilja kerättiin säkkeihin.

Fredrik Heikkilän suunnittelema viljakuivausriihi. T. Arola, Maatalouskoneet 1919.

Myöhemmin kuivaushuoneet muuttuivat kuivauskaapeiksi. Tiiviiseen, lämmönkestävään kaappiin asennettiin säleseinäiset viljapatterit ja kaappi sijoitettiin kuivaushuoneen päällä olevaan aukkoon. Lämmin ilma nousi viljan läpi ja poistui hormin kautta. Kaappikuivurit yleistyivät 1930-luvulla ja niitä käytettiin aina 1950-luvulle saakka. Oli yleistä, että viljan kuivaus jatkui koko puintiajan. Jyvien kosteus tarkistettiin puraisemalla tai katkaisemalla jyvä veitsellä. 1950-luvun alkupuolella Suomeen tuotiin ensimmäiset leikkuupuimurit, mutta niillä tunnissa puidun viljan kuivaaminen kesti jopa kaksi vuorokautta. Tällöin alettiin etsiä parempaa ratkaisua viljan kuivaukseen.

8

ESA-kaappikuivuri. Suomen maatalousmuseo Sarka, Laarivuosikirja 2014.


Ensimmäiset koneelliset kuivurit, ns. säkkikuivurit, kehitettiin jo 1930-luvun loppupuolella. Kamiinalla lämmitetty ilma puhallettiin kotelolavan kautta viljasäkkien läpi. Tämän jälkeen kehitettiin ritiläkuivuri, jossa viljasäkit asetettiin ritilän päälle. Kuivureilla viljan kosteusprosentti voitiin laskea noin neljäntoista prosentin tasolle. Ongelmina olivat työläys, hitaus sekä kuivumisen epätasaisuus.

Lavasäkkikuivuri Jymy. Suomen maatalousmuseo Sarka, Laarivuosikirja 2014.

Pienemmillä tiloilla oli yleisesti käytössä verkkolavakuivureita, joita valmistettiin paljon 1950-luvun lopulla. Lavakuivuri soveltui erikoiskasvien kuivaukseen. Kuivattava tuote oli verkon päällä ja lämmin ilma kulki verkon alta. Kuivauksen ja jäähdytyksen aikana kuivattavaa tuotetta oli sekoitettava. Tyhjennys tapahtui kippaamalla ja säkittämällä.

Kennokuivuri oli korkea siilo, jossa sisällä oli yläpäässä kansi ja kannen alla varastosäiliöitä. Niihin varastoitu vilja esti kuivuriin puhalletun kuivausilman karkaamisen. Varastokennojen alla oli varsinaiset kuivauskennot eli harjakerrokset. Joka toisessa kerroksessa oli lämminilma- ja joka toisessa poistoilmaharjoja, joita pitkin kostea ilma kulki ulos. Kuivuriuunista puhallettiin lämmintä ilmaa viljakerroksiin. Kuivaussiilon pohjaosassa oli syöttölaite pohjakartion yläpuolella. Kuivurin toimiessa kosteudenpoistoimuri imi kosteutta pohjakartiosta, josta vilja valui takaisin elevaattoriin ja lähti uudelle kierrokselle kuivuriin. Jatkuvatoimisen kuivurin uunit olivat toiminnassa koko kuivauksen ajan, jonka takia erillisiä täyttö- ja jäähdytysaikoja ei tarvittu. Viljankuivaus alkoi samoin kuin perinteisissä kuivureissa. Kun ensimmäistä erää oli kuivattu tarpeeksi, alimmaisen kuivauskennon ilmaluukut suljettiin ja kuuma ilma pääsi vain ylimpiin kuivauskennoihin. Alin kenno toimi jäähdytyskennona. Vuonna 1950 tehdyn maatalouskyselyn mukaan tiloilla oli käytössä yhteensä noin 25 000 kaappikuivuria ja noin 840 koneellista kuivuria. 1950-luvun loppupuolella alkoi Suomessakin kylmä- ja lämminilmakuivureiden kehitys. Kylmäilmakuivaamossa ulkoilma puhallettiin viljakerroksen läpi potkuripuhaltimella. Kylmäilmakuivaamon ongelmaksi muodostui pitkä kuivausaika. Kylmäilmakuivuria voitiin käyttää puskurikuivurina kuivausajan säästämiseksi. Tällöin vilja siirrettiin kylmäilmakuivuriin ennen lämminilmakuivuriin menoa. Kylmäilmakuivuria ei voinut käyttää sateella, sillä silloin ilman kosteus siirtyi viljaan. Lämminilmakuivurissa elevaattori nosti viljan alhaalta ylöspäin ja vilja kulki jakajan kautta joko esipuhdistajan läpi kuivaussiiloon tai varastosiiloon. Lämminilmakuivuri oli pitkälle koneistettu ja sen tärkein osa oli lämmönlähde. Yleisimmin käytettiin öljykäyttöistä ylipaineuunia, jossa lämmennyt ilma puhallettiin viljan läpi.

9


KAIKKI ALKOI ARVOSTA 1958

ENSIMMÄINEN KUIVURI Arvo Käkönen hankki Kanta-Hämeessä sijaitsevan Tammelan Riihivalkaman kylästä vapaaehtoisella kaupalla omistukseensa 14 hehtaarin maatilan vuonna 1948. Tila edusti kokoluokaltaan tyypillistä sen ajan maatilaa. Monitoimimies Arvo ei kuitenkaan tyytynyt vain maanviljelyyn, vaan perusti myös sahan, jossa sodan jälkeisen jälleenrakentamisen aikoihin riitti toimintaa. Arvo hankki tilalleen leikkuupuimurin vuonna 1957. Puimuri pui nopeammin kuin vilja ehti säkkikuivurissa kuivumaan. Jyviä mahtui kuivuriin kerralla vain 10–20 säkkiä. Kun puimurilla oli ajettu pari tuntia, piti kuivauksen valmistumista odottaa parikin päivää. Arvo totesi, ettei Etelä-Suomessa ollut tarpeeksi suuria kuivureita saatavilla. Niinpä hän otti rohkean askeleen ja rakensi itse tilansa yhteyteen osittain puurakenteisen siilokuivurin vuonna 1958. Siihen mahtui kerrallaan jopa sata säkkiä eli 60 hehtolitraa viljaa. Kuivurin prototyyppi oli ratkaisultaan edistyksellinen: siinä oli syöttölaite sekä kahden siilon ja pohjakartion välillä toimiva elevaattori. Rakenne oli matala eikä elevaattoria tarvinnut upottaa lattiapinnan alapuolelle. Naapurit pitivät Arvon rakennelmaa hulluna, sillä se oli paljon suurempi kuin käytössä olleet kuivurit. Arvo puolestaan näki vasta valmistuneen koneensa mahdollisuudet. Kuivurissa oli kapasiteettia reilusti yli oman tarpeen, joten hän alkoi suorittaa sillä rahtikuivausta myös naapureille ja lähipitäjiin. Kuivurin yllättävästä tehosta ihastuneena yksi Riihivalkaman suurimmista viljelijöistä, Heimo Pelto-Huikko, osti sen omalle tilalleen. Näin Arska-kuivurin tuotanto oli saanut kaupallisen alkunsa. Seuraavana vuonna Arvo valmisti jo kolme kuivuria, joista yhden itselleen ja kaksi myyntiin. Siemen viljankuivurien valmistukseen oli kylvetty.

10


T:mi Kone ja Kuivuri Arvo perusti kuivurien tuotantoa varten yrityksen, jonka nimeksi tuli T:mi Kone ja Kuivuri. Valmistunut kuivurilaite sai nimekseen Siilo-Veto. Vuonna 1960 myytäviä kuivureita valmistui jo kahdeksan, jolloin kuivurin lämmitykseen saatiin öljyllä toimiva vaihtoehtoinen uuni. Suoralämmitteiset kuivuriuunit ostettiin ulkopuolelta. Niiden nimi oli Aki102. Seuraavana vuonna kuivurien valmistuskappalemäärä nousi jo viiteentoista. Vuonna 1962 Arvo kehitti rahtikuivausta varten siirrettävän kuivurin, joka oli rakennettu vanhan kuorma-auton rungon päälle. Sitä kuljetettiin traktorin perässä tilalta toiselle ja siihen mahtui kerrallaan 40hl viljaa. Vaunukuivurin ensimmäinen prototyyppi oli syntynyt.

Arvo Käkösen suunnittelema Siilo-Veto syntyi vuonna 1958.

11


1964

MUUTTO SOMERNIEMEN JAKKULAAN

Arvo Käkösen elinkeinoilmoituksen vahvistus vuodelta 1964. Turun Maakunta-arkisto.

12


Valmistusmäärän kasvaessa Riihivalkaman maatilalla olevat tuotantotilat kävivät ahtaiksi. Asiaan saatiin helpotusta vuonna 1963, kun Arvo osti Someron Säästöpankilta Ronkaisen Rottinkitehtaan. Puolivalmis tehdaskiinteistö sijaitsi Somerniemen kunnassa, Jakkulan kylässä, noin 30 kilometrin päässä kotitilasta. Kiinteistön nimi oli Ketunmäki. Rakennuksessa suoritettiin mittavia korjaustöitä noin vuoden verran ennen käyttöönottoa. Elinkeinoilmoitus jätettiin alkuvuodesta 1964. Arvon oman kertoman mukaan asettuminen juuri Somerniemelle määräytyi luonnon kauneuden mukaan - maisemat kun muistuttivat hänen synnyinseutuaan Vuokselaa. Lähes 20 vuotta Riihivalkamassa maanviljelijänä toiminut Arvo muutti koneineen Jakkulaan ja luovutti maatilan pojalleen Jormalle, joka jatkoi maanviljelyä. Jakkulan tehdas oli osittain kolmikerroksinen ja lähes 40 metriä pitkä. Arvo aloitti työskentelyn kahden erilaisen pienteollisuuden alalla: yläkerrassa noin 200 neliömetrin kokoisessa työhuoneessa tammelalainen venemestari Aatami Muhli valmisti yksin veneitä. Niiden tuotanto loppui kuitenkin pian muoviveneiden suosion lisäännyttyä. Lisäksi veneiden myynti oli lyhyen sesongin varassa. Alakerrassa Arvo itse rakensi viljankuivureita kolmen työntekijän kanssa ahtaissa tiloissa.

Kipinät sinkoilivat uuden kuivuriuunin tyyppikennoston kupeella hitsaaja Esko Vahteran tehdessä työtään. Somero-lehti 1965.

Vuonna 1964 välitettiin Somerniemeltä jo 36 kuivuria eri puolelle maata ja tilauksia oli vuodeksi eteenpäin. Tuotanto oli kokonaan yrittäjän varassa, sillä yritystukia ei ollut siihen aikaan saatavissa. Arvo suunnitteli rakentavansa kuivurin sekä maalaamon tehtaan läheisyyteen lisätontille, jonka hän osti Somerniemen kunnalta. Myös käpykaristamo oli suunnitelmissa, sillä Somerniemellä oli paljon siemenainesta. Arvo valmisti myös muutamia kaappikelloja sekä suunnitteli kokeilumielessä saunankiukaita. Kuivureita markkinoi tuolloin tukkumyyntikeskus ”Tuote ja Tarve”. Arvo piti tärkeänä myös yrityksen näkyvyyttä, joten Kone ja Kuivuri osallistui Salon ja Riihimäen maatalousmessuille ja esitteli tuotteitaan Someron yrittäjäväen kevätnäyttelyssä.

Venemestari Aatami Muhli viimeistelemässä mahonkipuista moottorivenettä. Somero-lehti 1965.

13


Arvo järjesti tehtaalla hitsauskursseja antaakseen nuorille miehille ammattikoulutusta. Erityisammattitaitoa ja -koneita vaativat osatyöt teetettiin Forssassa ja Salossa. Arvo toivoi Somerniemelle pienteollisuustaloa, jossa yrittäjät voisivat käyttää yhteistä työvoimaa ja koneita. Arvo otti kiivaasti kantaa myös työllisyyteen ja työllistämiseen. Hän oli huolissaan nuorten siirtymisestä isompiin kaupunkeihin sekä palkkatyöläisten puuttumisesta. ”Vaikka yritys ei olisikaan suuri, kunhan niitä olisi monia, voitaisiin Somerniemi pitää elinvoimaisena ja asukasmäärältään nykyisen suuruisena.” ”Moninkertaisesti paremmin kuin ensimmäisenä vuonna voin katsoa tulevaisuuteen ja yrittää eteenpäin. Ei mitään synny ilman alkuvaikeuksia, jotka ensin on voitettava. Yrittäjän täytyy olla valmis epävarmuuteen ja sinnikkääseen taisteluun alkuhankaluuksia vastaan. Tyydytystä hän saa onnistuttuaan korjata yrityksensä kantaman sadon, joka on saavutettu peräänantamattomuudella ja optimismilla.” Kiinnostus lähiseudulla kasvoi vuosi vuodelta, kun Arvo sai tukevan jalansijan kuntalaisten maanviljelijöiden keskuudessa ja alkuvaikeudet alkoivat olla takanapäin. Samaan aikaan leikkuupuimureiden teho ja koko alkoivat kasvaa niin, että puitua viljaa saatiin nopeammin kuin sitä pystyttiin vanhoilla konsteilla kuivaamaan. Kotiseudun asukkaat eivät kuitenkaan olleet kiinnostuneita Arvon valmistamista kuivureista. Niitä myytiin lähistölle vain muutamia, eikä ostajista yksikään ollut syntyperäinen somerniemeläinen. Vuonna 1967 Arvo kutsui poikansa Jorma Käkösen mukaan yrityksen toimintaan ja Riihivalkaman maatilasta luovuttiin. Jormasta tuli monitoimimies joka suunnitteli, toimi työnjohtajana, markkinoi ja hoiti konttorityöt. Arvon suunnittelema kuivuri patentoitiin vuonna 1965. Kuivausjärjestelmässä kuivattavan viljan valuessa alaspäin seuraavaan elementtiin se joutui vastakkaisesta suunnasta tulevan kuivausilman vaikutuksen alaiseksi. Elementtien lukumäärästä riippuen kuivattava vilja joutui jaksottaisen, eri puolilta suuntautuvan kuivauksen kohteeksi. Kuivureissa olivat kaikki kennostot alaosastaan avoimia, joten kostea ja roskainen kuivattava vilja ei päässyt holvaantumaan. Pöly ei päässyt kasaantumaan eivätkä suuretkaan paineilmamäärät voineet kuljettaa kuivattavaa viljaa mukanaan. Syöttökennosto sijoitettiin kuivurin jalustaosaan. Vilja siirtyi kennostosta syöttökaukaloihin, joista ristitelasyöttäjät työnsivät sen edelleen alasuppiloon. Syöttönopeutta voitiin säätää portaattomasti. Kuivurissa oli Arska-esipuhdistin, joka poisti viljasta akanat ja muut epäpuhtaudet edistäen kuivurin toimintaa. Öljyuunissa oli pelti- ja valurautainen polttokamina makuuasennossa. Lämmin ilma kulki tuubikennostoa myöten ensin ylös, palasi sitten alas ja poistui kohottuaan vielä kerran ylös. Näitä uuneja valmistettiin 2100-, 2300- ja 2400-tyyppejä.

14


Siilo-Vetoa rakentamassa oppipoika, Arvon veljenpoika Kari Käkönen Hyvinkäältä, metallimies Risto Rantanen Jakkulasta, hitsaaja Esko Vahtera Forssasta ja tehtailija Arvo Käkönen itse. Kuvasta puuttuu kesälomaa viettänyt oppipoika Kari Eerikäinen Somerniemeltä. Somero-lehti 1965.

15


16


1968

TULIPALO TUHOSI UNELMIA Yritys koki kovan kolauksen, kun tulipalo tuhosi tehdasrakennuksen maan tasalle 25. kesäkuuta 1968. Tehdas- ja asuinrakennus Jakkulassa syttyi tiistai-aamuna klo 7:25 tuleen palaen tunnin sisällä maan tasalle. Somerniemen palokunta saapui paikalle kello 8 aamulla. Paloauton moottori ehti vetää letkut täyteen vettä, mutta seuraavaksi moottori paukahti hajalle. Someron palokunnan saapuessa apuun tehdasrakennus oli jo ilmiliekeissä. Palon sytyttänyt kipinä oli todennäköisesti lentänyt konehallin katon ja toisen kerroksen lattian täytteisiin, kun rakennuksessa suoritettiin lämpöputkien hitsausta. Arvo oli lisännyt vartiointia epäillessään tulenvaaran mahdollisuutta, mutta tuli pääsi siitäkin huolimatta valloilleen. Toisessa päässä rakennusta oli seitsemän asuinhuonetta, jossa Arvo asui vaimonsa Eimin kanssa. Talossa asui myös heidän poikansa Jorma ja hänen vaimonsa Eila sekä lapset Jari ja Minna. Kaikki pääsivät ajoissa turvaan ja heidät sijoitettiin väliaikaisesti viereiseen seurataloon. Irtaimisto saatiin suurimmaksi osaksi pelastetuksi, mutta keskeneräisiä kuivureita ja autonrenkaita paloi. Osa rakennuksesta oli sementistä, joten romahtaneen katon alle jääneistä raskaista koneista säilyi osa. Vahinkojen määräksi arvioitiin 100 000 markkaa. Vakuutukset eivät vastanneet vahinkoja. Loppuvuoden tuotanto saatiin silti tehtyä rakennuksen raunioilla ja toiminta jatkui jonkin aikaa myös Jakkulan vanhassa meijerissä. Neljätoista vuotta tapahtuneen jälkeen Arvo muisteli palon jälkeisiä tunteita lehtihaastattelussa: ”Siinä luuli jo että maantie on edessä, mutta peräänantamattomuus ja sisu voittivat.” Arvo osti Salkolan koulun Somerniemen kunnalta heinäkuussa 1968. Asia käsiteltiin kunnanvaltuustossa kiireellisenä, sillä valtuutetut tiesivät Käköstä ja hänen perhettään kohdanneesta onnettomuudesta. Uusi tehdas ei kuitenkaan noussut Salkolaan, vaikka perhe asuikin siellä vuoden verran.

Viereinen sivu: Tulen tuhot. Somero-lehti 1968.

Vain betoninen alakerta ja savupiippu jäivät jäljelle. Tulipalon jälki näytti lohduttomalta savuavien raunioiden äärellä. - Somero-lehti 28.6.1968 17


1969

MUUTTO SOMEROLLE JA UUSI TUOTANTORAKENNUS Arvo osti uuden tehdaskiinteistön Someron Harjun kylästä syksyllä 1969. Kyseessä oli Harjun kartanon entinen navetta, jonne rakennettu Maaseudun Villateollisuuden halli oli jäänyt konkurssin jälkeen tyhjilleen. Kiinteistössä oli 600 neliömetriä tilaa ja parasta oli, että sen kiviseinät kestivät kipinöitä. Sen sijaan ikkunoissa oli vain muovit, ja lämmitystä varten ensimmäinen hitsaustyö oli patteriverkoston kokoaminen. Aluksi työtä tehtiin talvihaalareissa, mutta vähitellen tuotantotilat saatiin toimiviksi.

Tuotteen nimeksi Arska Seuraavana vuonna 1970 Siilo-Veto -tuotteen nimeksi vaihdettiin Arska. ”Piti saada nimi, joka ärsyttää ja jää mieleen. Arskalle aluksi vähän naureskeltiin, mutta loppujen lopuksi nimi on täyttänyt tehtävänsä oikein hyvin”, Jorma kertoi vuosia myöhemmin nimen valinnasta. Kolme vuotta myöhemmin myös yrityksen nimi muuttui. T:mi Kone ja Kuivurista tuli Arska-Tehtaat A. Käkönen Ky. Ensimmäinen Arska-kuivurien logo.

18


Harri Mattila ja Arvo Käkönen. 1976.

Timo Ahtaanluoma ja Reijo Sinisalo valmistamassa elementtiä. 1976.

19


Tuotevalikoima kasvoi ja kehittyi 70-luvulla Elementtikuivaamot tulivat tuotantoon vuonna 1971 ja seuraavana vuonna alettiin valmistaa elementtirakenteisia pakettikuivaamoja. Kuivurin ympärillä oli varastosiilot, jotka samalla muodostivat kuivaamon ulkoseinät. Valikoimassa oli neljä erilaista pohjaratkaisua, joiden tilavuudet vaihtelivat 1140 ja 5270 hehtolitran välillä. 70-luvun alussa Arska-Tehtaat valmisti kolmea erilaista kuivurimallia: perusmalli Teräs-Arskaa (25–130 hl), keskisuurille tiloille tarkoitettua nopeaa Arska-Siiloa (80–145 hl) sekä suuritehoista Kartano-Arskaa (100–325 hl). Ylipaineisia, öljyllä toimivia kuivuriuunimalleja oli tuotannossa kolme: 3000S, 5000S sekä 6000S. Uunit oli varustettu putkilämmönvaihtimilla sekä painepuoleisella keskipakopuhaltimella. Vakiovarusteisiin kuului mm. Bentoneöljypoltin, ylä- ja alarajakatkaisijat sekä puoliautomaattinen sähkökeskus. Elevaattorit olivat teholuokiltaan 25 ja 40 tonnia tunnissa. Niissä oli itsekantava rakenne, kuppihihnan kiristys yläpäässä sekä kaksipuolinen syöttö. Ala- ja yläpyörästöt olivat itsepuhdistuvia ripapyörästöjä, jotka pitivät elevaattorissa käynnin aikana maksimitehoa yllä. Arska-esipuhdistimet puhdistivat viljaa nousuilmaperiaatteella pitäen elevaattorin ja putkiston lähes täysin pölyvapaina. Malleja oli kaksi: A150, joka asennettiin elevaattorin yläpäähän korkeussuuntaa säästäen sekä A200, joka asennettiin kuivurin ja elevaattorin väliin. Uutena tuotteena oli Arskapohjaimuri, joka esti kosteuden ja pölyn pääsyn elevaattoriin ja lisäsi samalla kuivaustehoa. Jalustan suppiloon suunniteltiin suojapelti, joka ohjasi viljavirtaa ja esti jyvien joutumisen pohjaimuriin. 20


21


Kuivurit kävivät kaupaksi ja tuotanto kasvoi. Käköset alkoivat puhua tuotantotilojen laajentamisesta. Somerniemen kunnantoimistossa kaavailtiinkin vuonna 1973, että Käkösen liike saadaan takaisin Somerniemelle, ja siellä alettiin suunnitella sopivan teollisuushallin rakentamista. Hanke kuitenkin kaatui, kun valtuusto ei suostunut rakennuksen kustantamiseen. Niin Käkönen jäi Somerolle ja tehdasta laajennettiin Harjussa vuonna 1974 rakentamalla 350 neliömetriä lisää tilaa. Tilat olivat kuitenkin kuivurituotantoa ajatellen ahtaat ja epätarkoituksenmukaiset. Niinpä kesällä 1978 ryhdyttiin rakentamaan reilun kilometrin päähän Härkälän kylään Saarentaantien pellolle uutta tuhannen neliön tehdasrakennusta, joka valmistui vuotta myöhemmin. Harjun vanhaan navettaan jäi kokoonpanohalli ja lopputilaa käytettiin varastona. Myöhemmin tilat vuokrattiin.

Uudet tuotantotilat nousemassa Härkälään. Somero-lehti 1978.

22


1979

MUUTTO HÄRKÄLÄÄN KUIVURIMARKKINAT KASVUSSA Arska-Tehtaat muutti uusiin tiloihin helmikuussa 1979. Kesäkuussa uudessa tehdashallissa pääsi tuli valloilleen sähkögeneraattorin viasta. Kattoa ja väliseinää jouduttiin purkamaan, mutta palo saatiin nopeasti sammutettua. Tilaa tarvittiin jälleen lisää tilausmäärien kasvaessa. Niinpä alettiin rakentaa 750 neliömetrin laajennusosaa, joka valmistui vuoden lopussa. Tilaa oli laajennuksen jälkeen 1750 neliömetriä. Samaan aikaan rakennettiin myös varastolaajennusta, joka valmistui vasta seuraavana vuonna.

1. ja 2. laajennus: takaosa ja varasto 1979

Varastoa alettiin rakentaa syksyllä. Forssan Lehti 1979.

23


Someron kunta takasi uusia halleja varten suuren lainan. Kunnalle yrityksen tukeminen oli työllisyyspolitiikkaa, johon Arvo Käkönen oli tyytyväinen. ”Someron kunta on ollut alusta alkaen myötämielinen ja yrittäjäystävällinen. Monissa pitäjissä on oltu paljon karsaampia uusia yrittäjiä kohtaan.” Tehtaassa oli tuolloin 14 työntekijää ja laajentamisen ansiosta voitiin palkata neljä uutta työntekijää. Tehdas sai hyvän jalansijan kotikunnassaan ja 1970-luvun loppupuolella asennetuista kuivureista 80 prosenttia oli peräisin oman pitäjän tehtaasta. Someron kaikista kuivureista noin puolet oli Arska-Tehtaiden asentamia. Etelä-Suomen kuivurikanta oli rakennettu 1970-luvulla, joten markkinat siirtyivät muualle Suomeen. Arska-Tehtaat toimitti kuivureita ympäri Suomen aina Ahvenanmaalta Oulun korkeudelle. Päämarkkinat olivat Keski-Suomessa, Etelä-Pohjanmaalla ja Itä-Suomessa.

Työn touhussa uusissa tiloissa. Forssan Lehti 1979.

24


25


Kuivuritehtaat vähenivät vauhdilla Vuosien mittaan kuivurien koko oli kasvanut. Vuonna 1958 suurimmat kuivurit olivat 30 hehtolitran kokoisia, 1970-luvun lopulla keskimääräinen kuivurikoko oli 150–200 hehtolitraa, mutta kysyntä alkoi kallistua yhä suurempiin kuivureihin. Pakettikuivurien suosio lisääntyi noin 10 prosentin vuositahtia ja niiden osuus yrityksen tuotannosta oli 40 prosenttia. Arska-Tehtaat valmisti myös muita viljankäsittelylaitteita, kuten kuljettimia. Kuivurimarkkinoilla Arska-Tehtaat menestyi hyvin. Enemmänkin olisi saatu kaupaksi, mutta tuotantotilat eivät vielä riittäneet suurempiin sarjoihin. Kuivureita valmisti 1970-luvun alussa peräti 30 yritystä. Vuosikymmenen lopulla valmistajia oli yhdeksän ja seuraavan vuosikymmenen alussa valmistajien määrä oli pudonnut viiteen. Vaikka Arska-Tehtaiden kuivurimyynti oli jatkuvasti nousussa, kuivurien kokonaismyynti Suomessa vähentyi. Arska-Tehtaiden kuivurien menestyksen salaisuus oli, että koko tuote valmistettiin itse ja se oli oman kehittelyn tulos. Ero muihin kuivureihin oli mm. ilman kulussa kennostossa. Parhaana markkinointikeinona Käköset näkivät tuotteiden hinnan. Tämän vuoksi Arska-Tehtaat myi kuivurinsa suoraan viljelijöille, ilman välikäsiä. Uudeksi tuotteeksi suunniteltiin kotimaisella energialla toimivaa kuivuriuunia, jonka polttoaineena voitiin käyttää puuta, olkea tai haketta. Lisäksi alettiin suunnitella öljyllä toimiviin uuneihin lisälaitteeksi etupesää. Etupesässä voitiin muodostaa lähinnä hakkeesta häkäkaasua varsinaisessa kuivuriuunissa poltettavaksi. Valtaosa kuivurikaupoista tehtiin loppusyksyllä ja noin kolmannes kaupoista sovittiin lainaehdoilla. Kuivurit toimitettiin tilausjärjestyksessä suoraan asiakkaan rakentamispaikalle. Jokaiselle ostajalle toimitettiin asennus- ja käyttöohjekirja. Lisäksi viljelijöille järjestettiin päivän mittainen perehdyttämiskoulutus ”isäntäkurssi” kuivurin rakentamiseen, asentamiseen ja käyttöön liittyen. Tehdas tarjosi myös käyttöopastusta asiakkaan tilalla, jolloin käyttäjä pääsi heti perille viljan tehokkaimmasta kuivauksesta. Arskan asiakaspalvelu ja tuotteet olivat saaneet hyvän maineen, joten ne mainostivat itse itseään. Jos jossain tarvittiin nopeasti uusi uuni, se nostettiin kuorma-auton lavalle ja vietiin asiakkaalle vaikka yön selkään.

26

Jorma suunnitteli kotimaisella bioenergialla toimivaa kuivuriuunivaihtoehtoa.


Arvolla ei ollut enää tarkoitusta laajentaa yrityksen toimintaa, sillä hänen mielestään yrityksen kasvattaminen kasvatti myös riskejä. Hänen mielestään yrittäjien verotus oli liian ankaraa. ”Yritystä sakotetaan jos se tuottaa tulosta, mutta pidetään melkein rikollisena, jos päätyy konkurssiin. Mutta kun käytetään järjellistä harkintaa ja mennään rehvastelematta tasaisesti eteenpäin, niin eiköhän siitä jotenkin selvitä”, Arvo kommentoi. Laajennushankkeet jäivät seuraavan sukupolven tehtäväksi, sillä Arvo joutui pahaan kolariin vuonna 1980. ”Lääkäritkin pitivät jo vainajana”, Arvo muisteli haaveria pari vuotta tapahtuneen jälkeen. Hän kantoi kolarin muistoja mukanaan lopun ikäänsä. Aika kului yhä kuivuriasioita miettiessä, mutta työmaalle Arvo ei enää kyennyt. Arvo jäi eläkkeelle seuraavana vuonna.

Arvo 70-vuotishaastattelussaan. Somero-lehti 1982.

”Huumoriluonne on tärkeää. Kun kaikessa on leikkiä mukana, niin selviää paremmin.” - Arvo Käkönen 27


JORMA KÄKÖNEN OHJAKSISSA 1981

SUKUPOLVENVAIHDOS Jorma Käkönen osti kolarin jälkeen tuotantorakennukset koneineen ja varastoineen isältään Arvolta vuonna 1981 ja jatkoi kuivurinvalmistusta. Tuolloin tehdas pystyi jo tuottamaan sata kuivuria vuodessa. Käsillä oli 1980-luvun alussa tilanne, jolloin 1960-luvulla rakennettuja kuivurikoneistoja jouduttiin maatiloilla uusimaan ja laajentamaan. Valtaosa kuivuriuuneista oli edelleen öljyllä toimivia, sillä Suomen olosuhteissa öljyllä tuotettu lämpö oli yhä taloudellisin ratkaisu. Samaan aikaan kokeiltiin jo kiinteiden polttoaineiden kuivuriuuneja ”pahan päivän varalle”.

Jormalla oli suuria suunnitelmia yrityksen suhteen. Forssan Lehti 1979.

Jorma kierteli ympäri Suomea ja kävi tapaamassa ostajia. Hän oli todennut, että suora yhteys käyttäjiin auttoi ratkaisevasti tuotteiden kehittelyssä. Vikojen korjausehdotukset pääsivät nopeasti perille tekijöille tehtaalle ja parannuksia alettiin kokeilla tuotannossa välittömästi. Parhaat tuotekehittelyideat tulivatkin suoraan viljelijöiltä - esimerkiksi kuivuriuunien osalta käyttäjät antoivat arvokasta tietoa nuohouksen parantamiseksi.

Jorma suunnitteli tuotteelle uuden logon 80-luvun alussa.

28


ARSKA-KUIVURIT HANKKIJAN MYYNTIIN Arska-Tehtaat oli hoitanut toimintansa kaksikymmentäkaksi ensimmäistä vuotta markkinointinsa itse, mutta vuonna 1981 Jorma teki markkinointisopimuksen Hankkija Maatalous Oy:n kanssa. Arska-Tehtaat keskittyivät jatkossa kuivurien suunnitteluun ja tuotantoon. Tuotannon erikoistuminen ohjasi tehtaan voimavaroja tehokkaammin tuotteiden laadun ja tekniikan ylläpitämiseen. Vuonna 1982 palkkalistalla oli 16 työntekijää. Kuivurit syntyivät 30 miehen voimin, sillä avuksi ostettiin noin 15 miehen työpanos alihankkijoilta. Heistä suurin osa oli ollut jossain vaiheessa tehtaalla työssä ja heidän osaamiseensa luotettiin. Alihankkijoilta ostettiin lähinnä kokoonpanotyötä ja muita yksinkertaisia työvaiheita. Osat valmistettiin 90 prosenttisesti valmiiksi Arska-Tehtailla ja toimitettiin kokoonpanoa varten alihankkijoille. Järjestely säästi tilaa ja työvoiman tarvetta.

Kuivurit toimitettiin tilausjärjestyksessä. Kalervo Koivisto, Hankkijan Saroilta 1985.

Myyntineuvottelija Markku Rämö (keskellä) esittelemässä kuivurin kenno-osaa Pekka Urpilaiselle ja Tuomas Syväniemelle.

29


Tuotevalikoimaa uudistettiin Hankkijan kanssa Kuivurimalleja oli kolme. Pieneen tilaan sopivasta Teho-Arskasta oli saatavana 90, 115 ja 135 hehtolitran peruskoot. Hankkijan kanssa valikoimaan kehitettiin myös SL- ja SLE-kuivurit, joista lämpöeristettävä SL (130–230 hl) oli mitoitettu yhdeksi osaksi Arskan valmista pakettikuivaamoa, sijoitettavaksi yhden varastosiilon paikalle. Vapaasti tukijalkojensa varassa seisova SLE (145–245 hl) sopi varastosiilojen keskelle asennettavana sekä uusiin että vanhoihin kuivaamoihin. Arska-pakettikuivaamoja oli kahdeksan perusmallia (1000–4150 hl). Uunimalleja oli kolme: 3000S, 4000S sekä 6000S. Kaikissa käytettiin kotimaista Oilon-öljypoltinta. Kuivuriuunien pystysuorat lämmönvaihtimet olivat litteitä ja melko lyhyitä, jotta ilmanvastus sekä lämpölaajeneminen saatiin poistettua lähes kokonaan. Pienet ulkomitat, hyvä hyötysuhde sekä vähäinen huollontarve saivat kiitosta käyttäjiltä. Saatavana oli myös lämpöeristetty, teräsrakenteinen Arska-uunihuone. Elevaattorit edustivat suorituskykyistä tekniikkaa. Kupit oli syvävedetty ilman hitsaussaumoja ja hihna oli lähes venymätön. Vartijalaite toimi keskipakoisperiaatteella. Teholuokkia oli kaksi, 50 ja 75 tonnia tunnissa. Automatiikka käynnisti laitteiston isommasta pienempään moottoriin portaittain, jolloin sähköverkosto ei ylikuormittunut ja laitteisto toimi automaattisesti alusta alkaen. Vaihtoehtona oli myös käsikäytön mahdollisuus. Viljan kuivumista valvoi hygrostaatti ja jäähdytystä aikakello. Sähkökatkon varalle oli varajärjestelmä, joka suojasi niin laitteistoa kuin viljaakin. 30


Puskuri lämminilmakuivurin kupeeseen Hankkijan apulaisjohtaja Reino Seppälän kannustuksesta Arska-Tehtailla alettiin suunnittella uudenlaista puskurikuivuria sekä lavakuivuria Ar-Te -tuotemerkillä. Ar-Te-lavakuivuri oli ylipaineuunilla lämmitettävä ratkaisu, jolla kuivattiin enimmäkseen herneitä ja piensiemeniä. Lavakuivuria oli mahdollista täydentää elevaattorilla, esipuhdistimella ja varastosiiloilla. Lava tyhjennettiin kippaamalla. Malleja oli neljä, vetoisuudeltaan 30, 35, 40 ja 50 hl. Puskurikuivuri lisäsi varsinaisen kuivaamon vastaanottokykyä, sillä puskuriin varastoitaessa vilja säilyi ja tuulettui odottaessaan lämminilmakuivuriin pääsyä. Laitteisto koottiin Arskan elementeistä ja tanskalaisvalmisteisista Metonkeskipakopuhaltimista. Aluksi kuivureissa oli pyöreäharjaiset ilmanjakokanavat laarin pohjalla. Ne eivät kuitenkaan olleet käyttäjien mieleen, koska tyhjennysvaiheessa laariin oli mentävä harjan kanssa. Haitan poistamiseksi kehitettiin uudenlaiset teräväprofiiliset A-harjaiset sivukanavat, joiden ansiosta jyvät eivät jääneet kanavan päälle, vaan kuivuri tyhjentyi kokonaan. Viljan kierrätysmahdollisuus lisäsi Ar-Te-kuivurin monikäyttöisyyttä. Pääkanavan pohjalla oleva kuljetin vei viljan elevaattoriin ja lämminilmakuivuriin. Viljaa voitiin siirtää myös laarista toiseen. Kukin tunneli on varustettu sulkuluukulla, mikä mahdollisti laarikohtaisen tuuletuksen ja kierrätyksen.

Ar-Te -lavakuivuri.

31


Valmistuksessa oli myös toisenlainen Arska-puskurikuivuri, joka sijoitettiin Arskapakettikuivaamoon. Sillä korvattiin yksi kuivaamorakennuksen varastosiilo ja se sijoitettiin kaatosuppilon tai elevaattorin viereen. Yksi siilosto toimi siis kylmäilmakuivurina. Jalusta oli rakennettu niin, että tyhjennys tapahtui humauttamalla. Tuuletuskennot olivat solarakenteisia. Mallistoon kuului kolme eri kokoa, 150, 180 ja 210hl. Vuonna 1986 alettiin suunnittelemaan alleajettavia pakettikuivaamoita. Tämä tarkoitti sitä, että kuivaamo voitiin suunnitella joko tasamaalle tai rinteeseen. Rinteeseen rakennetun alleajettavan kuivurin siilonsulkimet oli valmiiksi suunnattu alla olevaa ajoneuvoa kohti. Tasamaalle rakennetut kuivaamot tyhjennettiin elevaattorilla. Arska-Tehtaat toimitti myös kuivaamoihin sopivia kattopaketteja, jotka valmistettiin teräselementeistä. Yläkerta oli suunniteltu avaraksi, jotta putkistoa olisi helppo siirrellä. Kuivaamoissa oli laajat muuntelumahdollisuudet riippuen rakennuspaikasta ja viljan varastointitarpeesta. Samaan rakennukseen voitiin järjestää myös lajittelulaitos.

3. laajennus: kylmävarasto 1984

32

4. laajennus: rautavarasto 1987

Ylö-merkkinen potkuripuhallin sijoitettiin kuivurin ulkoseinään melun vaimentamiseksi.

Itsepurkautuvat siilonpohjat.

Kysynnän kasvaessa tiloja laajennettiin 80-luvulla kahteen otteeseen. Näiden jälkeen tehtaan pinta-ala oli 3000 neliötä.


Vienti ulkomaille alkoi Arska-Tehtaan tuotekehitys perustui määrätietoiseen, jatkuvaan kehitystyöhön kuivurien toimintavarmuuden parantamiseksi vaativissa käyttöolosuhteissa. Näkyvänä esimerkkinä tästä oli viennin aloittaminen Norjaan vuonna 1987. Samana vuonna mallistoon tuli myös paljon tuoteuutuuksia. Uudet Teräs-Arska-kuivurit sijoittuivat tilavuudeltaan kuivurimalliston alapäähän. Malleja oli kolme, 75, 90 ja 110 hehtolitraa. Uusilla malleilla pyrittiin tyydyttämään pienehköjä viljamääriä käsittelevien tilojen tarpeet. Asiakkaiksi soveltuvia olivat myös tilat, joilla koneiston uusiminen vanhoihin kuivureihin oli ajankohtaista sekä yhteiskuivureista luopuville. Teräs-Arska -kuivurien myyminen oli helppoa, sillä uudet kuivaamot ja niiden varusteet oli tehty yhteensopiviksi entisten mallien kanssa. Teräs-Arska toimi isomman Arska-kuivurin periaatteella, mutta tarvitsi vähemmän pohjapintaalaa. Pohjakoko oli leveydeltään ja pituudeltaan vain 147cm. Uunimallisto täydentyi myös. Valikoimaan tuli pieni 2500S-malli, jota käytettiin lämmönlähteenä uusissa Teräs-Arskoissa. Uudesta 6500S-mallista tuli tehokkain Arska-uuni, jota käytettiin yli 280 hehtolitran kuivurien lämmönlähteenä. Elevaattoreita oli saatavana kolmessa teholuokassa: 35, 50 ja 80 tonnia tunnissa. Tehokkainta elevaattoria varten suunniteltiin myös kolmas esipuhdistinmalli A250. Kahdeksan perusmallin pakettikuivaamon rinnalle suunniteltiin myös kaksi pienempää kuivaamoa: esimerkiksi karjatiloille sopiva Mini-Arska (400 hl) sekä Arska-MMS (800 hl), joka oli suunniteltu maamiesseurojen ja muiden erilaisten yhteisöjen kuivaamoksi. Kuivurina näissä käytettiin Teräs-Arskaa. Lisäksi valikoimaan tuli pyöreät viljasiilot, joiden halkaisija oli 480cm. Saatavana oli neljä peruskokoa, tilavuuksiltaan 680–1150 hehtolitraa. Uudet siilot olivat edullisia ja nopeita pystyttää. Normaalisti pyöreä siilo sijoitettiin kuivurin läheisyyteen, jolloin se voitiin täyttää elevaattorista juoksutusputkella. 33


Ylhäällä: Tehdashalli Härkälässä. Somero-lehti 1980. Alhaalla: Reijo Sinisalo valmistamassa kuljetinta. Somero-lehti 1980. Oikealla: Martti Romu hitsaamassa lämmönvaihdinta. 1986.

34


35


Hankkija-yhteistyö päättyi Yhteistyötä Hankkijan kanssa jatkettiin vuoteen 1988 saakka, jolloin Hankkija ja SOK-maatalous yhdistyivät. Arska-Tehtaille tarjottiin huonoa jatkosopimusta, jota Jorma Käkönen ei hyväksynyt. Hankkija piti edustuksessaan Antti-kuivurin ja Arska-Tehtaat alkoi jälleen markkinoida tuotteitaan suoraan maanviljelijöille. Suoramarkkinointia tukemaan Jorma perusti markkinointiyhtiö Arskametalli Oy:n. Lisäksi sovittiin markkinointiyhteistyöstä Suomen Maatilakoneet Oy:n kanssa. Kuivurien osalta tuotevalikoimaan jätettiin Teräs- ja Teho-Arskat ja niiden rinnalle tuotiin suurempi Farmi-Arska-mallisto, joiden tilavuus vaihteli 145 hehtolitrasta 320 hehtolitraan.

Jalas-kuivuri, aikansa sensaatio Tehtaalla aloitettiin uuden kuivurin suunnittelutyöt alkuvuodesta 1989. Se valmistui juuri ajoissa ehtiäkseen kesällä maatalousnäyttelyyn Hyvinkäälle. Kiinnostus kuivuria kohtaan oli valtava ja se keräsi paljon kyselyjä. Sitä ei ehditty mainostaa lainkaan, joten se tuli yllätyksenä alan ammattilaisillekin. Syyttä ei Arskan uusi Jalas-kuivuri saanut lempinimeä ”viljelijän unelma”. Jalaskuivurin erikoisuus oli se, että siinä oli kaikki valmiina viljelijää varten. Ostajalle kuivuri lähti lavetin päällä, joten se oli tarpeen mukaan siirreltävissä tai sijoitettavissa niin vanhaan latoon kuin pellon reunallekin. Sisätila oli kuitenkin talviaikoina paras säilytyspaikka kuivurille. Kuivurissa oli rungon päällä teräksinen kaatosuppilo, joten pystytyspaikalle ei tarvinnut enää valaa betonista kaatokuilua.

Kuivurin sijoituksesta rakennukseen tehtiin kuusi valmista ratkaisua.

36

Pääosiltaan laitteisto oli sama kuin muissakin Arska-kuivureissa, mutta rakenteen madaltamiseksi Jalas-Arskaan oli lisätty pohjakuljetin. Kuivuria oli saatavana neljää perusmallia, jotka olivat 75–145 hehtolitran vetoisia.


1989

YHTEISTYÖHÖN TUKON KANSSA Vuonna 1989 sopimus SMK:n kanssa päättyi ja markkinointi siirtyi Tuko-Maatalous Oy:lle. Arskatuotemerkistä tuli Sato-Arska yhteistyön myötä. Kuivurit nimettiin uudestaan K-, T-, P- ja S-malleiksi. Elevaattorien teholuokat olivat 40, 65 ja 90 tn / h. Suuren kysynnän vuoksi ArskaTehtailla ryhdyttiin valmistamaan myös viljansiirtoruuveja vuodesta 1992. Ruuvit olivat tuotannossa muutaman vuoden. Kokovaihtoehtoja oli kaksi, Ø125 ja Ø160mm. Asennusvalmis siirtoruuvi oli helppo koota, sillä osat liitettiin toisiinsa tiiviillä sideliitoksella.

”Sato” oli Tukon oma merkki.

37


1992

ARSKAMETALLI OY JA TALOUDELLINEN LASKUKAUSI Kuivurien tuotanto siirrettiin Arska-Tehtailta Arskametalli Oy:lle vuonna 1992, kun Hankkija osti Tuko-Maatalouden. Siitä tuli Yrittäjien Maatalous, joka myi Arska-kuivureita vuoden verran. Tämän jälkeen jatkettiin suoramarkkinointia. Aika oli vaikeaa. Suomen talous ja yhteiskunta kokivat vakavan kriisin, kun kansantalous ajautui syvään lamaan vuonna 1992. Lama alkoi vaikuttaa kaikilla Suomen talouden aloilla. Maanviljelijöiden investointihalukkuuteen vaikuttivat myös huhut Euroopan unioniin liittymisen vaikutuksista. Jotkut epäilivät, että Suomesta loppuu maanviljely kokonaan. Vuosina 1993–1994 Arskametallin liikevaihto sukelsi dramaattisesti. Vuonna 1993 valmistettiin ainoastaan 28 kuivuria. Kolmen kuukauden ajan henkilökunta joutui tekemään lyhennettyä työviikkoa ja yhdeksi kuukaudeksi jouduttiin lomauttamaan koko henkilökunta. Varastot ajettiin alas kahtena peräkkäisenä vuonna. Laman aikana rehusiilot tekivät yhä kauppansa, joten niitä alettiin valmistaa myös Arskalla. Kriisi aiheutti useita pitkäaikaisia muutoksia. Merkittävin näistä oli koko vuosikymmenen kestänyt suurtyöttömyys, jonka myötä myös aiemmin Suomessa lähes tuntematon pitkäaikaistyöttömyys kehittyi mittavaksi ongelmaksi. Maataloudessa taantuma alkoi helpottaa vasta EU-jäsenyyden myötä vuonna 1995, kun sen mukana tulivat maatalouden investointituet ja kustannuksista tehtävät alv-vähennykset. Somerolla lopetettiin laman aikana monia työpaikkoja ja ammattiväkeä muutti suurempiin kaupunkeihin. Laman taituttua Arskametallilla olikin pulaa ammattimiehistä.

38


Reijo Sinisalo ja Jorma Käkönen asentamassa Arska-kylttiä kuivurin kylkeen Kouvolan Maaseutu-93 -näyttelyssä. Timo Toivonen nostamassa.

39


Suomi EU:hun – vauhtia kuivurikauppaan messuilta ja investointituesta Maatilat alkoivat jälleen investoida kuivureihin viljelijöiden huomattua, että elämä jatkuu Euroopan unioniin liittymisen jälkeenkin. A- ja B-alueille myönnetty investointituki potkaisi vauhtia kuivurihankintoihin. Lomautukset Arskametallilla olivat ohi ja täystyöllisyys siivitti toimintaa. Tehtaalle palkattiin myös kolme uutta työntekijää. Kun tilakoot alkoivat EU:n myötä kasvaa, Arskametallilta kysyttiin eniten 200–250 hehtolitran kuivureita. Kysyntää oli jopa 400 hehtolitran yksiköistä.

Arskametallilla metallimiehenä pitkään työskennellyt, kasvinviljelyyn keskittynyt Tarmo Heikkonen ei ollut iloinen Euroopan unioniin liittymisestä, sillä viljan hinta romahti. Lisäksi byrokratia ahdisti – Tarmo olisi tehnyt mitä vain mieluummin kuin istunut kynä kädessä tai tietokoneen ääressä täyttämässä hakemuksia. Mikäli kylvöjä ei ehtinyt tekemään suunnitelmien mukaan, edessä olisi uusi kierros paperitöitä. Tarmo oli varovainen investoinneissa, mutta suunnitteli uuden kuivurin rakentamista vanhaan rakennukseen. Viljelypinta-alaa hän oli joutunut kasvattamaan 25 hehtaarista 150 hehtaariin. Tarmo kiitteli Jormaa työnantajana, sillä tämä antoi vapaata aina tarvittaessa ja ymmärsi maanviljelijän tuskan.

40

Tarmo Heikkonen työskenteli Arskametallilla metallimiehenä ja piti samalla omaa maatilaa. Salli Lehtinen, Somero-lehti 1996.


Arskametalli osallistui kaikille merkittäville alan messuille ja oli mukana useimmissa kesäisissä maatalousnäyttelyissä. Häme-95 maaseutunäyttely pystytettiin Lopelle Räyskälän lentokentälle kesällä 1995. Mukana oli myös Arskametallin tuotantoa, jota tehtaan silloinen aluemyyntipäällikkö Matti Kaunistola esitteli. ”Kauppaa hierotaan jonkun verran, mutta ei entiseen malliin. Investoinnit ovat rauhoittuneet huomattavasti vakavaraisista vuosista”, Kaunistola kommentoi lehtihaastattelussa. Matti Kaunistola Arska-elevaattorin vieressä. Kai Merilä, Somero-lehti 1995.

Norjan messuilla kesäkuussa 1997.

41


1995

TUOTTEIDEN MARKKINOINTI SIIRTYI KESKOLLE

Sopimuksen syntyvaiheissa alusta asti mukana ollut, Somerolla asunut K-maatalousyhtiöt Oy:n toimitusjohtaja Jouni Oksanen (oikealla) oli tyytyväinen myös siksi, että somerolaisia tuotteita alettiin nyt markkinoida maailmalle entistä keskitetymmin. Teuvo Nurmi, Somero-lehti 1995.

Lokakuussa 1995 Kesko ryhtyi markkinoimaan Arskan viljankuivureita ja muita tuotteita. Jorman mukaan sopimus turvasi tehtaan työllisyyden ja hän uskoi myös uusien työpaikkojen syntyyn. Keskon kanssa K-mallin kuivureista sekä pienistä 2500S-mallin kuivuriuuneista luovuttiin. Elevaattoreita modifioitiin hieman, jolloin teholuokat olivat 43, 68 ja 92 tonnia tunnissa. Siilovalikoima kasvoi, kun tuotantoon tuli Ø5,6 metrin pyöreät viljasiilot. Lisäksi suunniteltiin piensiemenerotin, joka poisti viljasta kierrätyksen aikana rikkoutuneet jyvät, rikkaruohojen siemenet ja muita epäpuhtauksia, joita esipuhdistin ei erottanut. Virossa oli maatalous kasvussa Neuvostoliiton kaaduttua. Arska-kuivurien myynti Viroon alkoi vuonna 1997, kun K-maatalous vei Arskan koneita näytille Tarton maatalousnäyttelyyn. Uutta ja nuorta voimaa sekä energiaa saatiin yrityksen pyörittämiseen vuonna 1997, kun Jorman pojat Jari ja Janne tulivat mukaan toimintaan. Jari oli aiemmin toiminut yrityksessä konttoristina vuosina 1984–1991. 42


Tehdas Kirkkojärven rannalla. Kuvattu 3.9.1999.

43


Kahdesta pienestä kuivurista iso Farmi-Arska Kuivurien kokoluokat olivat kasvaneet rajusti muutamassa vuodessa maatilojen kasvavien peltopinta-alojen ja valtion myötämän investointituen myötä. Vuosituhannen vaihteessa Arskan myydyin kuivurikoko oli 275 hehtolitraa. Vuonna 1999 Arskametalli toi markkinoille suuren Farmi-Arska –kuivurin (280–610 hl), joka rakennettiin kahden kuivurin kuivausosasta. Menetelmässä oli kaksin kappalein vain kuivaskennot ja uunit, kaikki muu hoitui yhteisellä varustelulla. Sähkökeskuksia, elevaattoreita, pohjaimureita ja esipuhdistimia oli vain yksi. Komponentit olivat samoja kuin pienemmissä malleissa, jolloin kaikki osat olivat yhteensopivia, sarjatuotantoon sopivia ja hinnaltaan edullisia. Farmi-Arska sopeutui joustavasti myös erilaisiin kuivaustilanteisiin, kun pienet erät voitiin kuivata kuivurin toisella puolikkaalla. Tätä varten vilja ohjattiin kaksitiejakajalla pelkästään toiseen kuivauskennoon. Nelitelainen syöttölaite kahdenkertaisena tarkoitti tasaista syöttöä. Viljan kierrätys kahdesta koneistosta yhteen elevaattorin oli mahdollista perinteisellä valutuksella, jos korkeutta varattiin kaksi metriä. Kokonaiskorkeudesta tinkivän oli mahdollista varustaa kuivuri pohjakuljettimella. Kuuden tuuman ruuvi siirsi viljaa jopa 80 tonnia tunnissa. 44

Arskametallin pihalla ja tehdashallissa oli vilkasta avoimien ovien päivänä joulukuussa 1999. Aimo Pietikäinen, Maatilan Pirkka 2000.


Arska-kuivurit markkinoitiin Keskon myyntiorganisaation välityksellä, mutta Arskametallin oma myyntipäällikkö Ahti Järvelä osallistui käytännössä lähes aina kauppojen sorvaamiseen. Kuivurikauppa vaati erityisosaamista ja yksityiskohtien tuntemusta. Vuosituhannen vaihteessa kuivurialalla oli enää vain kolme suomalaisvalmistajaa, Arskametallin lisäksi Antti-Teollisuus Kuusjoella ja Mepu Yläneellä. Arskametalli oli toiminut jo yli 40 vuotta. Tuote tunnettiin, eikä sen markkinoinnissa ollut ongelmia. Kuivureita valmistui noin 150 kappaletta vuodessa.

Ahti Järvelä oli tullut Arskalle myyntitöihin jo vuonna 1988.

Varastomies Pertti Nieminen ja yleismies Timo Toivonen.

45


Tuotantotiloille mittava laajennus Tehtaalle oli hankittu uudenaikaisia metallintyöstökoneita, jotka korvasivat viiden miehen työpanoksen. Lisäksi yrityksellä oli viisi somerolaista alihankkijaa. Silti tilaa tarvittiin lisää. Tehtaan takaosaan valmistui uusi 400 neliön laajennusosa pääsiäisenä. Uuteen halliin sijoitettiin pitkien palkkien ja kattoristikoiden käsittely sekä kennojen kokoonpano. Hallissa oli jämerä siltanosturi, joka kulki hallin pituussuunnassa aina ulos saakka. Tällä järjestelmällä painavakin tavara saatiin liikkumaan helposti kokoonpanohallissa juuri haluttuun kohtaan. Tuotekehityksen tarpeisiin tehdas oli rakentanut samalla uuden testauskentän tehdashallin sivuun. Syksyllä 2001 kentällä oli testattavana jatkuvatoiminen, alipaineuunilla toimiva kuivuri ohjauskeskuksineen, elevaattorit sekä syöttöallas kippauskaukaloineen.

5. laajennus: kennojen kokoonpano 2001

Ohikulkijan valppaus pelasti tehtaan tuholta Juuri valmistuneeseen laajennukseen ryhdyttiin rakentamaan vielä lisäosaa, josta oli tarkoitus tulla näyttelyhalli. Joulukuussa tila oli viimeistelyä vaille valmiina – iltapäivällä hitsattiin vielä ovenkarmit ennen ovien asentamista. Hitsauksesta pääsi kuitenkin lentämään kipinä aluskatolle. Onneksi uhkaavan palonalun huomasi alkuillasta valpas ohikulkija Matti Alhoranta, joka ilmoitti heti hätäkeskukseen.

46

Palomiehet joutuivat purkamaan kattoa parikymmentä neliömetriä varmistaakseen, ettei palo edennyt. Lassi Tuominen, Somero-lehti 2001.


Seppo Veijalainen hitsaamassa kuivauskennoja uudessa laajennusosassa. Markku Ă…berg, Forssan Lehti 2001.

47


Jatkuvatoimisesta uusi lippulaiva Viron markkinoille Virossa tilojen peltopinta-ala oli usein 400 hehtaarista jopa tuhanteen hehtaariin. Suomessakin kehitys kulki samaan suuntaan ja sadan hehtaarin peltoala alkoi olla pieni. Vuonna 2001 suunniteltiin jatkuvatoimintoinen kuivuri HyberArska, joita oli tuotannossa 150 hehtolitrasta 600 hehtolitraan. Jatkuvatoimisella kuivurilla päästiin jo 200 hehtolitran tilavuudella samaan tehoon kuin 400 hehtolitran eräkuivurilla. Hyber-Arska oli helppoa muuttaa eräkuivurista jatkuvatoimiseksi ilman työkaluja. Lisäksi kaikki tehtaalta vuoden 1987 jälkeen toimitetut kuivurit voitiin muuttaa jatkuvatoimisiksi. Jatkuvatoiminen kuivuri nopeutti perinteistä kuivausta jopa kolme tuntia kuivauserää kohti perinteiseen eräkuivuriin verrattuna. Taajuusmuuttajan avulla viljan syöttö saatiin säädetyksi niin verkkaiseksi, että vilja tuli ulos kuivurista valmiiksi jäähdytettynä. Viljelijän piti vain huolehtia, että viljaa, polttoainetta ja tyhjiä siiloja oli riittävästi. Esivarastoinnissa voitiin käyttää apuna Arskan jo 1990-luvulla kehittämää kylmäilmatoimista puskurikuivuria. 48

Jatkuvatoiminen kuivuri testauspaikalla. Aimo Pietikäinen, Maatilan Pirkka 2002.


Peltoalojen suurentuessa tarvittiin myös suurempia viljavarastoja. Arskan pyöreiden viljasiilojen valikoima täydentyi 6,4 sekä 7,2 metrin halkaisijoihin vuonna 2001. Näin saatiin valmistettua jo 3600 hehtolitran varastosiiloja. Seuraavana vuonna suunniteltu Arskan alipaineuuni oli muunnos normaalista uunista, jolloin se oli helposti muutettavissa tavalliseksi ylipaineiseksi uuniksi. Alipainejärjestelmä muutti viljankuivaamon vähemmän pölyiseksi ja sillä oli oli mahdollista käyttää normaalia korkeampia kuivauslämpötiloja. Maksimilämpöteho uudella uunilla oli 494 kW.

Aimo Pietikäinen, Maatilan Pirkka 2002.

Etupesä toteutui vihdoin, Jalas-Arska nousi pyörille Vuonna 2006 jo vajaa kolmannes tuotannosta vietiin Baltiaan. Jorma arvioi, että siellä elettiin samanlaista aikaa kuin Suomessa oli eletty 50-luvulla: kunnollisista viljankuivaajista oli huutava pula. Baltian maiden liityttyä EU:n jäseniksi vuonna 2004 siellä ryhdyttiin investoimaan maatalouteen voimakkaasti ja rahoitusta saatiin erilaisista tukiohjelmista. Arskametallille palkattiin Teet Laanemets auttamaan K-maatalouden myyjiä Baltian maissa. Öljyuunin jatkeeksi tulevaa etupesää suunniteltiin 80-luvun alussa. Lisälaitteella olisi mahdollista muuttaa öljylämmitteiset kuivurit käyttämään polttoaineena kauraa, haketta tai pellettejä. Alkuperäisessä ideassa oli tarkoituksena saada polttoaine kaasuuntumaan ja lisähappea antamalla kaasut sytytettyä ja poltettua varsinaisessa kattilassa. Keväällä 2006 esitellyssä versiossa palamisprosessin eri vaiheet sijoittuivat stokerin palopäähän, joten laite sai nimekseen Etu-uuni. Kuivauksessa kuivuriuunin savuhormiin asennettu kaasupuhallin kierrätti etupesästä tulevat kuumat kaasut uunin kautta, mikä toimi kokonaisuudessaan lämmönvaihtimena. Samana vuonna kehitettiin ensimmäinen Arska-Superwagon -vaunukuivuri. T-kuivurimallien tilalle tuli M-malli, jota vaunukuivurissa käytettiin. Kuivurissa oli sama ideologia kuin jo vuonna 1989 markkinoille tulleessa Jalas-kuivurissa: siinä oli kaikki valmiina. Kuivurissa oli Jalaksen tapaan pohjakuljetin rakenteen pitämiseksi matalana. Jalaksesta poiketen Superwagonissa oli rungon päällä myös kuivuriuuni. Superwagonin perusmalleja oli tuotannossa yhdeksän ja niiden tilavuudet vaihtelivat 160 hehtolitrasta 430 hehtolitraan. Vaunukuivuri oli mahdollista muuttaa myöhemmin kiinteäksi kuivuriksi. 49


Vuonna 2006 Arska esitteli myös uuden elevaattorin, jonka tehoksi ilmoitettiin 168 tonnia tunnissa. 350 millimetriä leveässä hihnassa oli kaksi riviä elevaattorikuppeja, kymmenen kappaletta metrillä. Vilja liikkui niin vauhdikkaasti, että rekan perävaunu täyttyi muutamassa kymmenessä minuutissa. Samana vuonna valmistettiin myös paljon teräksisiä pellettisiiloja.

6. laajennus: näyttelytila 2006

Tehtaille valmistettiin uusi 300 neliön näyttelytila, jossa kuivuria ja sen toimintaperiaatteita voitiin esitellä asiakkaille sisätiloissa säässä kuin säässä. 50

Jorma esittelemässä kuivuria uudessa näyttelytilassa. Jaakko Leinonen, Forssan Lehti 2006.


Arska-kuivureita puoli vuosisataa Suomessa toimi vuonna 2008 edelleen vain kolme kuivuritehdasta ja koko Euroopassakin vain kymmenkunta. Perheyrityksen täyttäessä 50 vuotta se työllisti omalla tehtaalla 32 henkilöä ja lisäksi kokoonpanotöissä oli 15 henkeä, jotka toimivat alihankkijoiden palveluksessa. Työsuhteet olivat olleet pitkiä. Vuosien mittaan oli tehdasta laajennettu jatkuvasti niin, että tuotantotilaa oli jo 4000 neliötä Härkälässä, jossa toiminta alkoi vuonna 1979. Lähes kaksi vuosikymmentä jatkunut maatalouden rankka rakennemuutos oli johtanut tilakokojen huimaan kasvuun ja sen myötä myös maatilojen konetehojen ratkaisevaan nousuun. Arska-kuivurien huippukaudella 1980-luvulla valmistui jopa 230 kuivuria vuodessa. Kappalemäärä oli pudonnut huippuajoista puoleen, mutta samalla valmistettujen kuivurien yhteenlaskettu kuivausteho oli kaksinkertaistunut. Tuotannosta 75 prosenttia päätyi kotimaan markkinoille, loppu oli vientiä Baltian maihin ja Norjaan.

50-vuotisjuhlalogo.

Alipaineuunia uudistettiin vuonna 2008. Uudistetun uunin maksimilämpöteho oli 556–819 kW. Uunin rakenne oli putkimainen, jolloin lämpöliikettä pystyttiin ohjaamaan ja hallitsemaan perinteistä ylipaineuunia paremmin. Myös kuivausilman lämpötilan ja ilmavirtauksen määrän säätö oli helppoa.

7. laajennus: putkityömaat 2008

51


KOLMAS SUKUPOLVI VASTUUSEEN 2010

TOINEN SUKUPOLVENVAIHDOS Jorma Käkösen ei tarvinnut etsiä työnsä jatkajia kaukaa, sillä hänen poikansa olivat kasvaneet jo kiinni yritykseen. Jari Käkönen toimi yrityksessä toimistopäällikkönä ja Janne Käkönen tuotantopäällikkönä. Koska Jorma oli toisen polven yrittäjä, hänelle oli tärkeää, että kolmaskin sukupolvi oli ilmoittanut halunsa jatkaa yrityksen palveluksessa. Pojat Jari ja Janne hallitsivat jo tarpeellisen tietomäärän, jota viljan kuivauksessa ja varastoinnissa tarvittavissa laitteissa tarvittiin. Jorma uskoi, että jatkuvuus oli taattu. Jorma siirsi yhtiön osakkeet pojilleen vuoden 2009 lopussa ja siirtyi itse hallituksen puheenjohtajaksi. Hän toivotti Jannelle ja Jarille onnea ja menestystä. Jannesta tuli toimitusjohtaja ja keskittyi operatiiviseen toimintaan. Jari jatkoi työtään toimistopäällikkönä. Neljättä sukupolvea edustava Jarin poika Sami Käkönen oli jo hitsaajana tehtaalla. Jorman jäädessä eläkkeelle tammikuussa 2010 tehtaan asiat olivat erinomaisessa kunnossa. Yritys oli velaton ja tuotannosta oli jo kolme neljäsosaa myyty seuraavalle satokaudelle. Uusilla nuorilla yrittäjillä oli mistä ponnistaa ja tavoitteet selkeänä mielessä. Jorma jäi eläkkeelle tammikuussa 2010. Jaakko Leinonen, Forssan Lehti 2006.

”Perheyrityksessä työ ei pääty oven kiinnilaittamiseen, vaan se on mukana kaiken aikaa.” - Jari Käkönen 52


Jari ja Janne Käkönen siirtyivät yrityksen johtoon. Seinällä on heidän isoisänsä, yrityksen perustajan Arvo Käkösen muotokuva. Manu Kärki, Somero-lehti 2012.

53


Vienti Venäjälle alkoi, Viroon avattiin myyntikonttori Vuonna 2010 Arska-tuotemerkki rekisteröitiin ja vienti Venäjälle alkoi. Samalla kuivurien tuotenimiksi päivitettiin Plantaasi, Special, Magnum ja Farmi. Venäjän markkinoiden myyntimieheksi palkattiin Arskametalliin Hannes Lauri. Kotimaan myynnistä vastasivat Jouko Alanko ja Markku Koivisto. Alangon jäädessä eläkkeelle vuonna 2012 Koiviston pariksi palkattiin Pauli Sundman sekä suunnittelusta vastaamaan Markku Kankare. Kesko lopetti kuivurien myynnin Baltiassa vuonna 2011. Arskametalli päätti avata Tallinnaan oman myyntikonttorin, josta käsin tehtaan edustaja Teet Laanemets suoramarkkinoi ja myi tuotteita Baltian maiden asiakkaille.

Suurempi vaunukuivurimalli valikoimaan Arskametallilla kehitettiin viisi vuotta aiemmin suunnitellusta Superwagon-vaunukuivurista suurempi malli, Multiwagon. Siinä käytettiin lämmönlähteenä vaunun viereen sijoitettavaa alipaineuunia kustannusten pitämiseksi pieninä. Perusmalleja oli kuusi ja tilavuudet vaihtelivat 532 hehtolitrasta 930 hehtolitraan. Koneistona käytettiin Farmi-Magnum -mallia. 54


K-maatalous -ketjun vuoden tavarantoimittaja K-maatalous valitsi Arskametalli Oy:n vuoden 2012 tavarantoimittajaksi KoneForum -näyttelyn yhteydessä Tampereella. Palkintoraadin mukaan nuoren yritysjohdon ansiona oli voimakas ja määrätietoinen panostaminen liiketoiminnan kehittämiseen. Tämä näkyi niin tuotannossa, toimitiloissa, tuotekehityksessä kuin henkilöstössäkin.

Kuvassa keskellä Arskametallin toimitusjohtaja Janne Käkönen, myyntiedustaja Jouko Alanko, suunnittelija Markku Kankare ja myyntiedustajat Markku Koivisto sekä Pauli Sundman. Maatilan Pirkka 2012.

Harjun kiinteistö myytiin Somero-Seuralle

Seppo Pessinen, Forssan Lehti 2012.

Somero-Seura oli etsinyt 1980-luvulta lähtien itselleen tilaa, jonne sijoittaa toimintojaan saman katon alle. Jorma Käkönen myi Härkäläntien vanhan navetan, ”Vanhan tehtaan” yhdistykselle. Navetasta oli tarkoitus kunnostaa Somero-Seuran omistamille esineille, arkistolle ja koulumuseolle uudet toimitilat leader-tuen avulla. 55


Työntekijät pelastivat työpaikkansa Tehdashallin lämpökeskuksen seinä syttyi tuleen aamupäivällä pääsiäisen pyhien jälkeen vuonna 2013. Työnjohtaja Antti Kauppinen huomasi hallin lämpökanavista leviävän runsaasti savua. Hän oli ensimmäisenä palopaikalla ja tyhjensi jauhesammuttimen palavaan seinään, jolloin näkyvissä olleet liekit sammuivat. Heti sen jälkeen työntekijät Jani Lindroos, Esa Rämö ja Mika Lehto alkoivat repiä seinää auki ja suihkuttaa lisää vaahtoa. Someron palokunta saapui hieman myöhemmin varmistamaan loppusammutuksen. Käkösten veljesten aloitteesta Pohjola Vakuutus Oy ojensi palkintoina arvokellot alkusammuttajille. Turusta saapunut riskipäällikkö Jussi Taponen ja yhteyspäällikkö Timo Suontausta Pohjolan Forssan konttorista totesivat, että merkkikellojen luovuttaminen on vakuutusyhtiölle paljon mukavampaa verrattuna siihen, että tulipalo olisi aiheuttanut miljoonakorvaukset.

Vakuutusyhtiö palkitsi neuvokkaat arvokelloilla. Lassi Puhtimäki, Forssan Lehti 2013.

8. laajennus: vaunukuivurien kokoonpano / viljasiilojen profilointi 2013

56


Biolämmön kysyntään vastattiin EcoHeaterilla Vaikka yli 85 prosenttia kuivureista toimi edelleen öljyllä, bioenergia oli 2010-luvulla tullut yhä tärkeämmäksi energiamuodoksi myös viljan käsittelyyn tarkoitetuissa koneistoissa. Jo kymmenen vuoden ajan Arskametalli oli tarjonnut öljyuunin lisälämmöksi yhdistettävää, bioenergialla toimivaa Etu-uunia, joka oli edelleen oiva hankinta saneerauskohteisiin. Uusille kuivureille kehiteltiin kustannustehokas EcoHeateruuni vuonna 2013, jossa tulipesä ja lämmönvaihdin oli yhdistetty yhdeksi kokonaisuudeksi. Uuni hyödynsi alipainetekniikkaa kiinteille biopolttoaineille. EcoHeaterin polttoaineeksi kävi hake, pelletti, olki tai turve brikettimuodossa. Tulipesä oli tilava eikä uunin rakenne vaatinut korkeaa uunihuonetta. Samana vuonna Arskametalli alkoi jälleenmyydä tanskalaisvalmisteisia JEMA-kolakuljettimia. Ne rakennettiin vakio-osista, joita yhdistämällä voitiin koota kuljetin kaikkiin kuljetustarpeisiin.

Tasaista kasvua Vuonna 2013 tilallisia oli Suomessa 45 000, mutta ennusteen mukaan vuonna 2020 enää 30 000. Silti Arskametallissa uskottiin tasaiseen pieneen kasvuun. Käkösten mukaan tuoterepertuaari oli tarpeeksi laaja ja muunneltavissa. Ulkomaanviennin lisääntyessä Jalas-Arska -kuivurin nimestä tuli Compact. Samana vuonna palkattiin jälleen lisää toimihenkilöstöä. Jarin nuorempi tytär Jenni tuli johdon assistentiksi ja vastaamaan markkinointimateriaalista. Jo vuonna 1996 taloon tulleen, vuodesta 2006 työnjohtajana toimineen Antti Kauppisen pariksi palkattiin Pasi Nieminen, joka oli toiminut Arskametallilla jo vuosina 1990–1998 hitsaajana. Aikaisempina työnjohtajina olivat toimineet Jorma ja Janne Käkösen lisäksi Jouni Väre sekä Matti Toivonen. ”On ollut helppo siirtyä johtamaan yritystä, jolla on isoisäni ja isäni ansiosta ollut jo ennestään vahva kassa ja leveät hartiat. Hyvä yritys vaatii parhaat työntekijät. Työntekijämme ovat rautaisia ammattilaisia, jotka joustavat tarpeen mukaan. On hienoa seurata, kun kaikki puhaltavat yhteen hiileen. Tämä ei ole mitään taikurihommaa vaan raakaa työntekoa: tunne tuote ja sen ominaisuudet. Tuotekehitys on yhteispeliä asiakkaiden kanssa.” - Janne Käkönen 57


Sertifiointi laadun takeena Arskametalli oli aina pyrkinyt olemaan viljelijöiden luottamuksen arvoinen. Asiakkaiden luottamusta lisäävä toimenpide oli yhteiseurooppalaisen 1090-standardin mukaisen CE-merkinnän hankkiminen Arska-tuotteille. Hitsattaviin kantaviin rakenteisiin CE-merkintä tuli pakolliseksi 1.7.2014 ja Arskametallissa havahduttiin asiaan jo hyvissä ajoin vuoden 2013 puolella. Merkintää varten laadittiin yrityksen henkilökohtainen FPC-manuaali eli toimintakäsikirja. Arskametallille myönnettiin CE-merkintä 3.6.2014 rakenteellisille hitsatuille teräskokoonpanoille ja tuotejärjestelmille sekä sisäiselle laadunvalvonnalle. Varmistamalla CE-merkinnän ajoissa liiketoiminta saattoi jatkua sujuvasti.

Ensimmäinen kaasulla toimiva kuivuri Liettuaan Suomessa kaasua ei vielä juurikaan käytetty kuivurien energianlähteenä sen huonon saatavuuden ja korkean hinnan takia. Baltiassa tilanne oli toinen ja vuonna 2014 Arskametalli toimitti ensimmäisen kaasulla toimivan kuivurinsa Liettuaan. Hyötysuhde kaasulla oli 100%, eli huomattavasti parempi kuin öljyllä.

2014

20 VUODEN YHTEISTYÖ KESKON KANSSA PÄÄTTYI Syksyllä 2014 K-maatalous päätti ryhtyä edustamaan myös toista kuivurimerkkiä, yläneläistä Mepua Arskan rinnalla. Arskametallin toimitusjohtaja Janne Käkönen ei tätä kuitenkaan hyväksynyt, joten myynti- ja markkinointisopimus Rautakesko Oy:n kanssa päättyi lokakuussa. Arskametalli Oy aloitti suoramarkkinoinnin.

58


Reilu hehtaari lisämaata Kesäkuussa vuonna 2015 Arska-Tehtaat Ky osti Someron kaupungilta 1,1 hehtaarin kokoisen maa-alueen, joka sijaitsi Härkälänkujan ja Arskametallin nykyisten toimitilojen välissä. Maakaupalla Arskametalli varautui toimitilojensa laajentamiseen. Tapio Tuomela, Forssan Lehti 2015.

Uusi Tandem-kaksoiskuivuri esiteltiin KoneAgriassa Arskametalli esitteli Tampereen KoneAgriassa syksyllä 2015 uuden kaksoiskuivurin, Tandemin. Kuivurissa oli kaksi kuivauskoneistoa rungon päällä, yksi jäähdytyspuhallin ja yksi lämmönlähde, joka saattoi olla yli- tai alipaineella toimiva öljyuuni tai EcoHeater. Molemmilla kuivureilla oli oma elevaattori kierrätystä ja tyhjennystä varten. Täyttöä varten koneistoon kuului myös kolmas elevaattori. Kuivurimalleja oli kolme, joiden tilavuudet olivat 414, 474 sekä 610 hehtolitraa. Koneistona käytettiin kahta Specialmallia. Samoilla messuilla esiteltiin myös SW-vaunukuivuri ilman pohjakuljetinta. Kyseessä oli markkinoiden ensimmäinen laatuaan. Rakenne oli korkeampi, mutta uudella mallilla päästiin eroon kuluvista osista sekä ylimääräisestä moottorista. Elevaattorilla saatiin aikaan täysi tyhjennysteho, kun kuljetinta ei ollut enää välissä. Lisäksi jyvien mahdollinen rikkoutuminen väheni.

59


2016

MEPU OY:N OSTO Yläneellä kuivureita valmistava, vuonna 1952 perustettu Mepu Oy ilmoitti alkukeväästä 2016 hakevansa uutta omistuspohjaa. Sen tuotevalikoimassa olivat kuivurit, pakettisiilot, pyöreät siilot ja ruuvikuljettimet. Lisäksi Mepu tuotti hallilämmittimiä sekä maatalouden kylmäkontteja. Mepun oli ostanut vuonna 2010 kanadalainen pörssiyhtiö Ag Growth International, AGI, saadakseen jalansijaa kasvavilta Venäjän ja Ukrainan markkinoilta. Venäjän valloitus ei kuitenkaan sujunut odotetusti ja Ukrainan kriisin jälkeen markkinatilanne vaikeutui edelleen. Mepulle kertyi tappiota puolisen miljoonaa euroa vuosittain. Arskametallin toimitusjohtaja Janne Käkönen aloitti neuvottelut kilpailevan kuivuriyrityksen liiketoiminnan ja omaisuuserien ostamisesta. Ratkaisu vaati rohkeutta, sillä Mepu oli kaksi kertaa suurempi kuin Arskametalli. Yläneellä oli 60 työntekijää, kun Somerolla vain 26. Arskametallin liikevaihto oli edellisenä vuonna neljä miljoonaa ja Mepun yhdeksän miljoonaa euroa. Idea Mepun ostamisesta oli aluksi sen verran hurja, että Janne halusi sille vahvistusta isältään. Jorma oli aluksi kauhistunut, mutta muutaman tunnin sulattelun jälkeen soitti Jannelle takaisin ja sanoi, ettei se ollut oikeastaan hullumpi ajatus. Jorma oli itse harkinnut Mepun ostamista jo vuonna 1996, eli kaksikymmentä vuotta aiemmin. Kauppa toteutettiin 17. kesäkuuta 2016. Samalla ilmoitettiin, että Mepu-tuotteiden tuotanto jatkuu perinteiden mukaisesti Yläneellä. Kauppa siirsi Arskametallin Suomen suurimmaksi kuivurinvalmistajaksi, ohi Antti-Teollisuuden. Sopimuksen mukaan Mepu jatkoi työntekoa omalla organisaatiollaan. Yritykset saivat kilpailla keskenään omilla myyntiorganisaatioillaan, mutta tavaranhankinnassa toteutunut yrityskauppa tuotti merkittäviä synergiaetuja. Kotimaassa Mepun jälleenmyyjänä toimi K-Maatalous -ketju. Mepun tuotannosta jopa 57 prosenttia meni vientiin ulkomaille. Jannesta tuli Mepun toimitusjohtaja ja Jarista osakas.

Oikealla: Mepun tuotantotilat Yläneellä. Kuva vuodelta 2005.

60


61


Arskametallista Someron Vuoden yritys Someron Yrittäjät ry valitsi Arskametallin Someron Vuoden Yritykseksi 2016. Valinta julkistettiin Varsinais-Suomen yrittäjägaalassa Turussa lokakuussa. Juhlassa ojennettiin myös timanttiristejä, joka oli tunnustus 60, 50, 40 ja 30 vuoden yrittäjyydestä.

Leena Käkönen, Jari Käkönen, timanttiristillä palkittu somerolainen Arja Vaselius, Janne Käkönen ja Karoliina Käkönen yrittäjägaalassa. Someron Yrittäjät, Pia Maavirta 2016.

Vientiverkosto laajeni Arskametalli Oy ja Dotnuva Baltic UAB solmivat Liettuan ja Latvian kattavan jälleenmyyntisopimuksen keväällä 2017. Dotnuva Baltic oli yksi Baltian suurimmista maatalouskoneiden myyjistä. Yrityksellä oli noin 300 työntekijää ja sen liikevaihto oli noin 90 miljoonaa euroa.

Janne Käkönen ja Dotnuva Balticin toimitusjohtaja Darius Jaloveckas.

62


Arskametalli pienensi hiilijalanjälkeään Arskametalli Oy:n tuotantotilojen katolle hankittiin kesäkuussa 2017 aurinkopaneelit, jotka tulisivat jatkossa tuottamaan n. 14–17% vuosittaisesta sähköstä. Tuottamalla osan tehtaan sähköstä uusiutuvalla aurinkoenergialla Arskametalli haluaa vaikuttaa omalta osaltaan ilmastonmuutoksen hidastamiseen. Janne Käkönen kertoi aurinkoenergiaan investoimisessa kiinnostaneen omavaraisuuden lisääminen ja ekologisuus.

Elämää Mepun oston jälkeen Puolitoista vuotta kauppojen jälkeen aiemmin selvästi tappiollinen Mepu oli käännetty voiton puolelle. Kahden yrityksen toimitusjohtajalle Janne Käköselle se tiesi autossa istumista ja jakautumista kahteen eri paikkaan, sillä hän vietti puolet työpäivistä Yläneellä ja puolet Somerolla. Janne uskoi positiivisen esimerkin voimaan johtaessaan lähes sataa alaista. ”Negatiivinen työilmapiiri ei johda mihinkään hyvään. Uskon, että hymy tarttuu ja positiivisuus vaikuttaa myös työn tulokseen.” Yritysten markkina-alueet olivat erilaiset: Arskametallin liikevaihdosta lähes 90% tuli kotimaan markkinoilta, kun taas Mepu eli enemmän viennin varassa. Yli puolet Mepun tuotteista meni ulkomaille. Suomessa myytiin vuosittain noin 300 kuivuria ja markkinat olivat jakautuneet melko tasan Arskametallin, Mepun sekä Antti-Teollisuuden kesken. Jannen toiveissa oli kehittää kustannuksiltaan kevyempiä tuotteita silti laadusta tinkimättä, esimerkiksi vaihtamalla teräksen rakenneteräkseen. Hän kuitenkin pelkäsi psykologisia laatuperusteita, sillä maanviljelijät eivät pitäneet kevyttä rakennetta kestävänä, vaikka totuus olikin toinen.

63


2018

ARSKA-KUIVURIT 60 VUOTTA Vuoden 2018 alussa Arskametallilla työskenteli noin 10 toimihenkilöä ja noin 20 henkeä tuotannon puolella. Tilat Saarentaantiellä olivat yhteensä noin 5000 neliömetrin kokoiset, kolme kaarihallia mukaan lukien. Liikevaihto edellisenä vuonna oli ollut noin neljä miljoonaa euroa, josta viennin osuus oli n. 25 %.

Arskametallin tehdasalue. Jarno Vähämäki 2017.

64


Tuotemerkin logo uudistettiin Jorma Käkönen suunnitteli edellisen Arska-logon 80-luvun alussa siirtyessään yrityksen johtoon. Vanhassa logossa vasemmalla näkyvä moottori edusti kuivuriuunia ja viljantähkä itse kuivuria. Logon uudistuksen toteutti Jorman lapsenlapsi, Arskametallin markkinointivastaava Jenni Käkönen. Uusi logo otettiin käyttöön lokakuussa 2017. Vanha logo oli ollut lähes 40 vuoden ajan suomalaisille viljelijöille tuttu, joten liian radikaalia muutosta ei päivitykseen haluttu. Uudesta logosta tehtiin pelkistetympi ja helppolukuisempi.

Vanhin Arska palvellut jo 50 syksyä Tiettävästi vanhin yhä käytössä oleva Arska-kuivuri sijaitsee Jouko ja Kirsi Siikosen tilalla Tammelan Riihivalkamassa. Kyseessä on Kirsin kotitila ja hänen isoisänsä Heimo Pelto-Huikko osti Arvo Käköseltä tämän ensimmäisen kuivurin vuonna 1958. Myöhemmin Heimo osti Arvolta toisen kuivurin, joka kuivasi ensimmäisen kerran syksyn 1967 sadon. Tuolloin viljeltävää peltoalaa oli 70 hehtaaria. Kuivurin tilavuus on 120 hehtolitraa ja sen elevaattorin teho on 35 tonnia tunnissa. Tuolla samaisella kuivurilla kuivataan nykyään syksyisin enimmäkseen siemenviljaa. Vanhaa kuivuria on vuosien varrella uudistettu. 1970-luvun alkupuolella kuivurin heilurityyppinen syöttölaite vaihdettiin telasyöttöiseksi. 1980-luvulla kuivuriin asennettiin pysäytysautomatiikka, joka toimi hygrostaatin avulla: se mittasi poistoilman kosteutta ja sen perusteella lopetti kuivauksen ja aloitti jäähdytyksen. Vuonna 1986 kuivuriuuni vaihdettiin Aki102-uunista Arskan 4000S-malliin. Samoihin aikoihin vaihdettiin myös elevaattorin yläpää. Nykyään Siikosilla on peltoalaa 125 hehtaaria vuokrapellot mukaan lukien. Sianlihantuotannosta luovuttiin pari vuotta sitten ja edellisvuonna vanhaan sikalarakennukseen perustettiin sirkkafarmi. 65


Tuotevalikoima vuonna 2018 Kuivurikoneistot • Plantaasi, tilavuudet 13,5 – 24,5m3 • Special, tilavuudet 16,9 – 34,3m3 • Magnum, tilavuudet 16 – 43m3 • Farmi (2 x P tai M), tilavuudet 27,8 – 93m3 • Compact-kuivurit (S tai M), tilavuudet 16,9 – 43m3 • Tandem-kaksoiskuivurit (2 x S), tilavuudet 41,4 – 61m3 • SW-vaunukuivurit (M), tilavuudet 16 – 43m3 • MW-vaunukuivurit (F-M), tilavuudet 53,2 – 93m3 Lämmönlähteet • Ylipaineuunit 3000S, 4000S, 6000S ja 6500S, max. lämpötehot 178 – 412 kW • Alipaineuunit 5500S, 7000S ja 8000S, max. lämpötehot 556 – 819 kW • Etu-uuni (biouuni), max. lämpöteho 254 – 494 kW • EcoHeater (biouuni), max. lämpöteho 400 – 600 kW • Kanavapolttimet kaasulle, max. lämpöteho 30 000 kW Elevaattorit • Tehot 68, 92 ja 118 tonnia tunnissa Pakettikuivaamot • Kuusi perusmallia 2 tai 2,5 metrin elementeillä, tilavuudet 138,8 – 825,6m3 Pyöreät viljasiilot • Halkaisijat 4,8m, 5,6m, 6,4m ja 7,2m, tilavuudet 68 – 360m3 Muut tuotteet • Esipuhdistimet, sykloni, piensiemenerotin, viljalajittelija, tanskalaiset JEMA-kuljettimet, putkistot ja muut tarvikkeet ja lisävarusteet

66


67


Näyttelyitä ja koulutuksia

Asiakkaita tutustumassa biouuneihin vuoden 2014 avoimissa ovissa.

68


OKRA Oripäässä 2016.

Maamess-näyttely Virossa 2014.

Ką pasėsi-näyttely Liettuassa 2017.

KoneAgria Tampereella 2017.

69


Asentajakoulutus uusitussa näyttelytilassa 2015.

Perinteiset isäntäkurssit 2016 Someron Osuuspankin kokoustiloissa. Janne Käkönen kertomassa sähkölaitteista.

70


Työntekijöiden virkistyspäivä Kyrössä asiakaskohteessa 2016.

71


PERHEYRITYKSEN LEVEÄT HARTIAT ARSKAMETALLI OY TYÖNANTAJANA Arskametallilla on ollut tapana palkita omia työntekijöitään esimerkiksi syksyisellä sadonkorjuulounaalla. Pikkujouluja on vietetty savusaunoissa, ravintoloissa, risteilylaivoilla ja huvikeskuksissa. Joskus on käyty konserteissa, kuten Blues Brothers -konsertissa Turussa vuonna 1998 tai Popedan 40-vuotiskonsertissa Hartwall Arenalla 2017. Tapoihin kuuluivat myös vierailut yhteistyökumppaneiden yrityksiin ja erilaisiin alan näyttelyihin. Vuosina 1988–1990 Arska-Tehtaat järjesti kesäisin Someron urheilukentällä Arska-Games –yleisurheilutapahtuman. Työnantajat olivat huolehtineet työssä jaksamisesta järjestämällä henkilökunnalle uinti- ja kuntosalivuoroja sekä keilausta, salibandya, sulkapalloa ja lentopalloa.

Arska-Games –yleisurheilukisat vuonna 1988. Kuvassa Timo Peltola, Esa Vahlsten, Heikki Kolattu, Harri Paikkari, Eino Kiviniittu, Jari Käkönen ja Martti Romu.

72

Pikkujoulut 2015 mönkijäsafarilla. Alakuvassa Jani Lindroos, Jouni Takala, Antti Kauppinen, Jesse Olander ja Jani Kylämäki.


TYÖNTEKIJÖIDEN MUISTELMIA Martti Romu, hitsaaja ja metallimies vuosina 1968 – 2006 Martti Romu tuli taloon siinä vaiheessa, kun Käkösen edellinen halli Jakkulassa oli palanut ja uusi tehdas aloitettiin Harjun vanhassa navetassa. Sieltä oli edellinen liike poistunut, mutta heidän jäljiltään rakennuksessa ei ollut lämmitystä, ei edes ikkunalaseja. Ensi töikseen Romu asensi muoveja ikkunoihin tuulensuojaksi ja hitsasi patterit keskuslämmitystä varten. Työtä tehtiin lämpöisesti puettuna, kunnes ikkunat saatiin paikoilleen ja talon öljylämmitys saatiin toimimaan. Aluksi Romu hitsasi öljysäiliöitä Hankkijalle. Kun asiakas osti traktorin, hän sai öljysäiliön kaupan päälle. Myös pieniä kuivureita alettiin rakentaa, mutta aluksi niitä valmistui vain viisi tai kuusi kappaletta vuodessa. Kun elementtikuivureita alettiin rakentaa, navettaa oli ensin laajennettava. Seuraavaksi tehtiinkin jo Härkälään uudet tuotantotilat ja elementtien hitsaus jäi vielä joksikin aikaa navetan tiloihin. Hitsareita oli kymmenkunta, mutta menekin lisääntyessä heitä palkattiin lisää. Kuivurien sarjatuotanto alkoi 1970-luvulla. Osia valmistettiin eri työpisteissä ja niistä koottiin valmis tuote, joka sai lopullisen muotonsa vasta, kun se vietiin asiakkaalle. Jos kuivuri meni epäkuntoon, tehtaalta lähetettiin korjaaja paikalle. Syksyisin Käköset itse sekä Romu ajelivat pitkin Suomea vaihtouunit tai puhaltimet kuorma-auton lavalla viljelijöiden koneita huoltamassa. Romu kertoi toimineensa aluksi tehtailija Arvo Käkösen kanssa uunipuolella. Yhdessä he pohtivat öljypolttimien ja uunien rakenteen parannuksia 1970-luvulla. Kun Käköset kulkivat ympäri maata kuivureita kauppaamassa, heillä oli aina tullessaan uusia viljelijöiltä saatuja parannusehdotuksia. Uunien hitsaus oli vaativinta työtä. Kiireaikaan työpäivät venyivät pitkiksi, jopa 12-tuntisiksi. Lisäksi Romu oli tehtaalla viikonloppuisin teroittamassa työkoneiden teriä, jotta maanantaina oltaisiin taas valmiita aloittamaan kunnon välinein. 1980-luvun puolivälissä myyntimenestys oli valtava ja vauhti tehtaalla oli niin kova, että Romu valmisti yhden vuoden aikana 296 uuninsisustaa muiden töidensä ohella. Työ oli käsityötä, mutta ammattitaidolla ja päiviä venyttäen se oli mahdollista. Raimo Puotsaari oli mukana uuneja kokoamassa. Tehtaalla oli useita sähköasentajia, jotka huolehtivat koneiden sähkötöistä. Heitä olivat mm. herrat Kaase, Mäenpää ja Lilja. Martti Romun lempiharrastus oli pistooliammunta, jossa hän kilpaili vuosikausia menestyksellisesti voittaen kaapillisen pokaaleja ja mitaleja. Eläkepäivien iloksi hän hankki paitsi oman työverstaan myös harmonikan, jolla valssit ja tangot ja muut kappaleet sulostuttavat lähirannassa olevan mökin laiturilta myös muita Hirsjärven rannan asukkaita.

73


Raimo Puotsaari, kuivurinosien valmistaja vuosina 1970 – 2015 Raimo Puotsaari työskenteli Arskametallin palveluksessa yli 40 vuotta. Hän leikkasi ja valmisti koneiden osia, hitsasi ja kokosi uuneja ja puhaltimia aluksi käsityönä, mutta viimeisinä vuosina leikkuukoneiden ja muiden työstökoneiden avulla. Työ muuttui uusien koneiden avulla kevyemmäksi, siistimmäksi ja turvallisemmaksi. Ylipäänsä työmaalla Härkälän tehtaalla oli aina hyvät työolot, eikä onneksi koskaan tapahtunut mitään suurempia turmia, mitä nyt joskus sormesta kynsi irtosi työn tuoksinassa. Työaika saattoi venyä kiireisempinä aikoina varsinkin, kun työtä tehtiin urakalla. Silloin ei paljon vapaa-aikaa jäänyt. Kiireisimmät ajat olivat 1980-luvulla, kun kuivureita valmistettiin pitkinä sarjoina ja enemmänkin olisi myyty, jos tehtaalla olisi vain ollut mahdollisuus valmistaa enemmän. Vuosituhannen vaihteessa koneiden koko ja teho alkoivat kasvaa, mutta niitä valmistettiin kappalemääränä vähemmän. Se ei kuitenkaan työn määrää juurikaan vähentänyt. Syksyisin myös kuivureiden valmistajille kertyi runsaasti matkatyötä, kun kuivureiden uuneja piti käydä säätämässä tai korjaamassa maatiloilla aina Oulua myöten. Kun kuivaustarpeet olivat suurimmillaan, kuivureita ja uuneja myös meni eniten epäkuntoon. Silloin lähetettiin tehtaalta jokainen korjaamiseen kykenevä matkaan korjaussarjojen kera. Pitkässä matkassa ollessa jouduttiin yöpymäänkin taloissa, kun muuta majoituspaikkaa ei ollut lähimailla. Siinä tulivat monet isäntäperheet tutuiksi. Raimo Puotsaari kertoi, että Arskametallin työtilanne oli aina valoisa, paitsi 1990-luvun alun laman aikana. Silloin hänkin teki lyhennettyä työviikkoa, mutta Jorma Käköseltä ei silloinkaan usko loppunut ja tehdas sinnitteli yli vaikeiden aikojen. Puotsaaren mukaan Käkönen oli reilu työnantaja, joka antoi alaistensa suunnitella työnsä, eikä puuttunut pikkuasioihin. Hänen alaisuudessaan oli helppo työskennellä tietäen, että työpanoksen laadulla oli merkitystä koko firman tulevaisuudelle. Nuorten Käkösten Arskametallissa pyrittiin aina ottamaan työntekijöiden hyvinvointi huomioon. Työyhteisö huolehtii jäsenistään ja kannustaa vapaa-ajalla liikkumaan ja harrastamaan. Eläkkeelle siirtynyt Raimo Puotsaari kertoo ajan kuluvan makoisasti kaikenlaisissa korjauspuuhissa. Varsinkin koneiden korjaaminen on mielekästä askaretta, mutta maalla aika kuluu mukavasti muutenkin oman talon hoidossa.

74


Heikki Kolattu, särmäyskoneen hoitaja, metallimies vuodesta 1981 Heikki Kolattu tuli Arska-Tehtaille töihin vuonna 1981. Silloin Arvo Käkönen vielä kävi tehtaalla katsomassa, kuinka asiat sujuvat, vaikka oli jo jäämässä eläkkeelle. Kolattu muistelee, että vanha Käkönen oli hauska karjalaismies, jolla oli aivan omat nimityksensä eri asioille. Kerran hän käski alaistaan etsimään puhelinnumeroa nimellä Hankilaht. No eihän sitä löytynyt, sillä Hankkijaa Arvo oli tarkoittanut. Jorma Käkönen oli Kolatun mukaan reilu työnantaja. Hän ei ollut yhtä lupsakka kuin isänsä eikä tehnyt tuttavuutta vieraiden kanssa, mutta hän katsoi aina työntekijöidensä etua ja piti heidän puoltaan. Vastaavasti metallimiehet kääntyivät aina hänen puoleensa tietäen saavansa kaiken mahdollisen avun viivytyksettä ja luotettavasti. Uudessa tehdashallissa elettiin korkeasuhdanteen aikaa 1980-luvulla. Etenkin kesällä 1988, jolloin oli Soulin olympialaiset, työtä tehtiin lähes kellon ympäri. Mieluummin silloin olisi oltu kotona televisiota katsomassa, mutta tilauksia oli enemmän kuin ehdittiin tehdä. Kisoja kuunneltiin konehallissa radiosta, joka huusi selostuksia yli työkoneiden melun. 1980-luku oli kulta-aikaa myynnillisesti ja töitä riitti. Hankkija oli tuolloin vahva myyntiorganisaatio ja maatalouden ostovoima hyvä. Työ oli urakkaluontoista. Lihavia vuosia seurasivat kuitenkin laihat vuodet. 1990-luvun lama oli vaikeaa aikana. Ensin tehtiin kolmipäiväistä viikkoa. Talvi 1992-93 oli kaikkein huonoin. Seuraavana vuonna alkoi jo näyttää paremmalta, mutta vielä 1994 kysyntä oli heikkoa ja alkuvuonna 1995 tilanne jälleen heikentyi. Vasta tämän jälkeen alkoi uusi nousu. Työtä tehtiin samalla porukalla, vaikka tarvetta olisi ollut uusillekin miehille. Laman aikana moni oli perustanut oman firman ja nyt heistä tuli Arskametallin alihankkijoita. Kolattu muistelee, että vuonna 1981 tuli tehtaalle työnjohtajaksi Jouni Väre, joka oli mies paikallaan. Hänkin perusti 1990-luvun puolivälissä oman yrityksen. Lamavuosina Heikki Kolattu hoiteli kotitilaa ja siellä kasvavaa jälkipolvea, mutta oli valmis töihin heti, kun tehtaalla alkoi jälleen olla töitä. Tuotantosuunta alkoi uuden vuosituhannen vaihduttua muuttua. Vanhoista ”kaurakirkoista” eli seinien sisään suunnitelluista elementtikuivaamoista siirryttiin valmistamaan vaunukuivureita ja muutenkin muunneltavia ja eri tavoin yhdisteltäviä ja yhä suurempia kuivureita. Vaikka Kolatun aikana tehtailla oli kaksi tulipalon alkua, hän pitää työmaataan erittäin turvallisena. Vuosien myötä on työturvallisuuteen kiinnitetty entistä enemmän huomiota. Sähkötrukit ja hitsauskaasuja imevät imurit pitävät ilman raikkaana. Automaation avulla on monia hankalia työvaiheita siirretty koneiden hoidettavaksi ja jokaiselle on omat turvavarusteet. Onnettomuuksia ei juuri pääse syntymään. Kesäisin ei Arskametallia suljettu kokonaan, vaan lomia porrastettiin siten, että tehtaalla oli aina henkilökuntaa. Kolattu harrastaa lomillaan kotimaassa pyöräilyä ja hiihtoa. Ulkomaille hän matkustaa seuraamaan formulakisoja myös kaukaisiin kohteisiin. Samalla tulee tutkituksi myös paikalliset nähtävyydet. 75


Ahti Järvelä, myyntipäällikkö vuosina 1988 – 2008 Iittalalainen Ahti Järvelä oli aikaisemmin ollut Antti-Teollisuuden palveluksessa myymässä kuivureita Pirkanmaalla, mutta kun SOK ja Hankkija yhdistyivät ja jakoivat myyntialueet uudelleen, Järvelä käveli Arska-Tehtaille kysymään töitä. Jorma Käkönen istui työpöytänsä takana ja sanoi, että ”Noh, katsotaan”. Samoihin aikoihin Hankkija tarjosi huonoa jatkosopimusta ja Jorma päätti markkinoida kuivureitaan itse. Niin aukesi Ahdille työmaa Arskojen parissa. Iittalasta Somerolle piti ajaa yleensä vain kerran viikossa, mutta muut työpäivät kuluivat kenttää kiertäessä. Vuodessa kertyi 100 000 ajokilometriä, ja kaukaisimmat asiakkaat olivat Pohjois-Pohjanmaalla ja PohjoisKarjalassa. Tien päällä tietenkin sattui monenlaisia täpäriä tilanteita, mutta onneksi kaikesta selvittiin. Kalliiden koneiden kauppa oli pitkällistä puuhaa. Asiakkaan luona käytiin vähintään pari kertaa ennen kaupan syntymistä. Joskus kaupan hieromiseen saattoi kulua parikin vuotta. Ensimmäisen vierailun jälkeen piti tehdä tarjous, jota sitten viilattiin ja tarkennettiin useampaan kertaan. Kuivurin myynnissä piti jokaisella tilalla katsoa sopivin vaihtoehto ja suunnitella koneen paikka, mitata käytettävissä olevat tilat ja pohtia isännän kanssa, miten vanhaa kuivuria uudistetaan tai miten uusi kuivuri sijoitetaan, miten suuri tarvitaan ja mitä lisälaitteita siihen haluttiin. Samoilla käynneillä piti käsitellä myös laina-asioita ja EU-tukia sekä maksuaikatauluja ja muita käytännön asioita. Taloista ja isännistä Järvelällä on hyvät muistot. Toki isännillä oli eroja eri puolella maata ja yksilöidenkin väliset erot saattoivat joskus herättää hämmennystä. Kun eteläsuomalainen tehokas kauppamies luuli kaupan jo olevan selvä savolaisen isännän kanssa, todellisuudessa mikään ei vielä ollut lähelläkään valmista. Myyntimieheltä se vaati pitkää pinnaa. Kilpailu oli kovaa vielä ennen 1990-luvun lamaa, sillä kuivurinvalmistajia oli kymmeniä ja heidän tuotteitaan ei ollut helppo verrata keskenään. Arskakuivureiden hyvät ominaisuudet ja käyttökokemukset kuitenkin helpottivat kaupantekoa, sillä isännät tiesivät, mitä olivat ostamassa ja koneista oli helppo räätälöidä jokaiselle oman tarpeen mukaan toimiva kuivuri. Kauppa kävi vilkkaana aina lamaan saakka, ja sitten olikin viljelijöiltä usko mennä kokonaan. Mutta uudella vuosituhannella päästiin taas hyvään vauhtiin kuivureiden kehittelyssä ja myynnissä. Järvelän mukaan kuivureiden myyminen oli monin tavoin palkitsevaa ja mielenkiintoista työtä. Jorma Käkönen oli rehti ja reilu työnantaja, joka antoi myyntipäällikölle vapaat kädet tehdä kauppaa ja sopia yksityiskohdista. Työssä tutustui monenlaisiin ihmisiin, joista tuli myös hyviä ystäviä. Eläkepäivät sujuvat Iittalassa musiikkiharrastuksen parissa. Kotona soi haitari ja lisäksi Järvelä laulaa parissakin mieskuorossa.

76


Jouko Alanko, myyntimies vuosina 2004 – 2012 Jouko Alanko on pitkän linjan kuivurimies, sillä hän aloitti jo vuonna 1966 suunnittelijana Jaakko-kuivureiden parissa. Arskametallille Jorma Käkönen palkkasi hänet myyntiedustajaksi vuonna 2004. Alangon työsarkana oli koko Suomi. Hän myi kuivureita Torniosta Vaalimaalle ja Sipoosta Pohjanmaalle. Siinä oppi tuntemaan eri maakuntien tavat toimia ja tehdä kauppaa. Pohjanmaallakin eräs isäntä kysyi, miksi hänen pitää panna nimi paperiin, kun hän jo kerran löi kättä kaupan päälle. Alanko tiesi sanoa, että kyllä hän uskoo sanan pitävän, kun kerran on sovittu, mutta ostajan oikeuksien turvaamiseksi se nimi kuitenkin tarvitaan. Savolaisten isäntien kanssa piti osata leukailla ja laihialaisten kanssa tingata. Yleensä Arska-kuivurin myyminen oli helppoa työtä, sillä tuote oli hyvä ja siihen luotettiin. Vain kerran Jorma Käkönen soitti ja sanoi, että eräälle tilalle on vaarallista mennä ja kysyi vielä jälkeenpäinkin, että vieläkö sitä ollaan hengissä. Eikä siinäkään tilanteessa ollut hengenvaaraa, kun väärinkäsitys voitiin oikaista ja isännästä tuli Arskan ylin ystävä. Alanko kiersi Suomea ja istui puhelimessa sopimassa kaupoista, koneiden yksityiskohdista, toimituksen sisällöistä ja aikatauluista sekä maksuehdoista tai koneiden huolloista. Entisille asiakkaille voitiin myydä lisälaitteita ja uusia kuivureita, kun vanhasta oli hyvät kokemukset. Eräällä isännällä oli ollut kuivuri, jolla oli ajettu 13 000 tuntia ja 15 vuotta vanha kone pelasi edelleen loistavasti. Poika halusi ostaa viereen nimenomaan uuden Arskan ja uskoi sen toimivan yhtä kauan. Työmatkoilla tulivat Suomen tilat tutuiksi. Yleisenä havaintona oli tilakoon nopea kasvu, etenkin Etelä-Suomessa, jossa oli jo tuhannenkin peltohehtaarin tiloja. Tilojen viljankuivaamolle asettamat vaatimukset olivat kasvaneet samalla, kun kuivurivalmistajien määrä vähentyi. Jäljellä kun olivat enää vain Antti-Teollisuus, Arska ja Mepu. Jouko Alanko totesi, että Arskametalli oli ”äärettömän hyvä työnantaja”. Hänen mukaansa Jorma Käkönen oli joustava, toverillinen ja luotettava, helposti lähestyttävä ja lojaali esimies. Nuorten johtajien kanssa oli yhteistyö sujunut yhtä hyvin. Vuodet Arskametallilla olivat antoisia ja niistä jäi hyvät muistot.

77


KÄKÖSTEN PERHEYRITYS Arvo Arnold Käkönen

Perustaja, toimitusjohtaja 1958 – 1981 Arvo Käkösen tie lähti liikkeelle rajantakaisesta Karjalasta, Valkjärven pitäjästä, jonne hän syntyi 27.5.1912. Siellä hän vietti nuoruutensa viiden sisaruksensa kanssa. Hän meni naimisiin Eimin (s. 1912, os. Parjanen) kanssa 2.7.1933 ja he muuttivat naapurikuntaan Vuokselaan. Siellä he saivat kolme lasta, Aunen (nyk. Peltola, s. 1934), Rakelin (nyk. Romu, s. 1936) ja Jorman (s. 1944, k. 2016). Sota-aikana Arvo toimi sotapoliisina ja muonavarastonhoitajana alikersantin tittelillä. Rajan taakse jäi juuri vuonna 1939 rakennettu talo, joka tuhoutui talvisodassa. Talo rakennettiin välirauhan aikana uudelleen, mutta myös uudistalo jäi vieraiden haltuun. Jatkosodassa vuonna 1944 hän haavoittui vakavasti ja sai sotatoimista muistoksi 20 prosentin invaliditeetin. Sotien jälkeen Arvo tuli vaimonsa ja lapsiensa kanssa siirtolaisena Pihlajavedelle ja löysi töitä valtion polttoainetoimistosta, jonka palveluksessa hän toimitti rehua Keski-Suomen ja Pohjanmaan metsätyömaiden hevosille. Parin vuoden jälkeen Arvo lopetti nämä työt ja osti Tampereen huopatehtaan. Pian hän kuitenkin myi sen ja edessä oli maanviljelijän ammattiin siirtyminen. Tammelan Riihivalkaman maatilalle hän rakensi itselleen myös talon, jo kolmannen yhdeksän vuoden sisällä. Riihivalkamassa hän rakensi ensimmäisen Arska-kuivurinsa, jonka nimeksi tuli tuolloin Siilo-Veto. Vuonna 1964 Arvo muutti Eimin kanssa Somerniemen Jakkulaan ja siirsi yrityksensä sinne. Jakkulan tehtaan palon jälkeen Arvo osti läheisen Salkolan koulun, jossa asui vuoden verran ennen uusien toimitilojen löytymistä Someron Härkälästä. Arvo ja Eimi muuttivat tehdasrakennuksen takaosassa sijaitsevaan pieneen asuintilaan. Sieltä tie kulki Someron keskustan ja Somerniemen Jakkulan kautta Tammelan keskustaan, jonne he asettuivat lopullisesti vuonna 1981. Arvo luotsasi kuivuritehdasta vuoteen 1980 asti, jolloin hän joutui pahaan kolariin. Eläkkeelle hän jäi virallisesti seuraavana vuonna. Työ oli ollut hänelle aina myös harrastus, sillä jopa vuorokauden mittaiset työpäivät eivät jättäneet muulle tekemiselle tilaa. Eläkkeellä Arvo ehti paneutua lukemiseen ja etenkin tietokirjat kuluivat hänen käsissään. Arvo Käkönen menehtyi 79-vuotiaana 21.4.1992 aivoverenvuotoon perheen kesäasunnolla Jakkulassa. Hänen puolisonsa Eimi Käkönen menehtyi kolme vuotta myöhemmin. 78


Arvo Jorma Käkönen

Monitoimimies 1967 – 1981, toimitusjohtaja 1981 – 2010 Jorma Käkönen syntyi Karjalan Vuokselassa 28.2.1944, mutta oli niin nuori sieltä lähtiessä, ettei omakohtaisia muistoja Karjalasta ollut. Hän vietti nuoruutensa Tammelan Riihivalkamassa, jossa hänen isänsä Arvo aloitti kuivurinvalmistuksen. Kun Arvo muutti yrityksensä kanssa Somerniemelle vuonna 1964, hän luovutti maatilansa Jormalle. Samana vuonna Jorma tapasi vaimonsa Eilan (s. 1944, os. Ruokonen). Eila oli syntynyt Somerolla, mutta asui tuolloin Forssassa. Naimisiin he menivät 14.6.1964. He perustivat perheen ja heille siunaantuikin neljä lasta, 11 lastenlasta ja yksi lapsenlapsenlapsi. Lapsenlapsilleen Jorma oli karjalaisittain ”Äijä”. Jorma jatkoi maanviljelyä vielä neljä vuotta ennen siirtymistään isänsä yritykseen. Jormasta tuli monitoimimies joka suunnitteli, toimi työnjohtajana, markkinoi ja hoiti konttorityöt. Jorma, Eila ja heidän lapsensa Jari (s. 1966) ja Minna (nyk. Kauppinen, s. 1968) muuttivat tuolloin Somerniemelle Jorman vanhempien luokse. Perhe muutti tuhoisan tulipalon jälkeen Salon, Salkolan, Perniön ja Someron kautta Forssaan. Kun kaksoset Janne (s. 1978) ja Anne (nyk. Güzel, s. 1978) ilmoittivat tulostaan, perhe muutti pysyvästi Somerolle. Kaksosten mentyä kouluun Eila ryhtyi yrittäjäksi lastenvaateliike VeliSiskoon tyttärensä Minnan kanssa. Eila kertoi oppineensa yrittäjyyden kantapään kautta, aviomiehen tukemana. Eila kuului pitkään Someron Yrittäjänaisten johtokuntaan ja toimi puheenjohtajana vuosina 1992–1993. Kun lama iski, Eila uskoi myönteisen ajattelun voimaan: ”Se jo helpottaa, kun ei kulje otsa kurtussa, vaan uskoo huomiseen. Vaikka yrittäjälle tulee rahallisesti huonoja päiviä, niin pitää ajatella, että huomenna voi olla paremmin. Sen paremman huomisen eteen tulee tehdä myös töitä.” Yrittäjäperheen aika kului työnteossa. Yhteisenä harrastuksena koko perheellä oli urheilu ja liikuntakipinä siirtyi myös lapsiin. Vapaa-aikana perhe matkusti kotimaassa asuntovaunulla. Ulkomaille matkustettiin myös, mm. Kreikkaan, Espanjaan ja Yhdysvaltoihin. Espanjasta Jorma ja Eila ostivatkin oman asunnon vuonna 2000. Jorma jäi eläkkeelle tammikuussa vuonna 2010. Hän jäi vielä yhtiön hallituksen puheenjohtajaksi ja neuvotteli nuoren johdon kanssa päivänpolttavista kysymyksistä. Vähitellen hän kuitenkin vetäytyi talvenviettoon Espanjan lämpöön ja vietti mielellään kesäpäivänsä kotonaan Somerolla ja mökillä Jakkulassa. Alkuvuodesta 2016 Jormalla todettiin vakava ruokatorven syöpä. Hän menehtyi 72-vuotiaana kotonaan Somerolla vaimonsa ja lastensa ympäröimänä 14.8.2016.

79


Jari Jorma Käkönen

Konttoristi 1984 – 1991, toimistopäällikkö vuodesta 1997 Jari Käkönen syntyi Tammelan Riihivalkamassa 14.1.1966. Perhe muutti useasti Jarin ollessa lapsi. Alakoulun ensimmäiset neljä vuotta hän kävi Forssassa, jonka jälkeen perhe asettui Somerolle. Vaimo Leena (s. 1966, os. Salonen) tarttui matkaan Forssan kauppaopistosta vuonna 1982, josta molemmat valmistuivat merkanteiksi. Pari meni naimisiin Jarin päästyä armeijasta 14.6.1987. Lapsia heille syntyi kolme: Saija (nyk. Pennanen, s. 1987), Sami (s. 1990) ja Jenni (s. 1994). Vuonna 2015 syntyi parin ensimmäinen lapsenlapsi, Saijan poika Eeka. Vuonna 1991 hän päätti kokeilla siipiään sukufirman ulkopuolella ja alkoi pitää urheiluvälineliike SomerSportia. ”Lama-aikana, muutaman loskaisen talven osuessa kohdalle, oli hieman vaikeaa myydä toppatakkeja, suksia ja luistimia. Se oli kova kokemus”, Jari muisteli myöhemmin aikojaan pienyrittäjänä. Neljä vuotta myöhemmin hän perusti jääkiekkofanituotekaupan HockeyShopin Forssaan ja piti sitä kaksi vuotta ennen paluutaan Arskametallille toimistopäälliköksi. Urheiluinnostus juonsi juurensa jo lapsuudesta, jolloin harrastuksiin kuuluivat jääkiekko ja koripallo. Vaikka työ toimistopäällikkönä ei kovin urheilullista ollutkaan, Jari toi Arskametallin sponsoritoiminnan myötä myös kilpakentille. Vuonna 2000 perustettu jokkisjoukkue Arska-Team ajoi SM-joukkueliigassa 11 vuotta saavuttaen kuusi suomenmestaruutta, kolme hopeaa sekä kahdesti 4. sijan. Näillä saavutuksilla tiimi oli yksi Suomen menestyneimpiä jokamiesluokan historiassa. Vanhan Arska-Teamin pohjalta muodostunut joukkue jatkoi pitkälti Kotkan Maanrakennus-Teamissa. Vuonna 2014 porukka yhdistyi vielä kolmeksi vuodeksi nimenään Murska-Arska Team. Koripalloseura Arska-Basket perustettiin vuonna 2009 Somerolle, josta juniorijoukkueita pääsi SM-sarjaan asti. Vapaa-aikana Jari on harrastanut tiiviisti penkkiurheilua. Kun lapset olivat pieniä, perhe matkusti ympäri Suomea asuntoautolla. Lähellä sydäntä oli myös Somerniemeltä vuonna 2010 hankittu mökki sekä perheen koirat. Arskametallilla on työskentellyt Jarin kaksi lasta. Sami aloitti hitsaajana vuonna 2008 ja Jenni tuli johdon assistentiksi vuonna 2013.

80


Janne Tapio Käkönen

Monitoimimies 1997 – 2001, työnjohtaja 2001 – 2006, tuotanto- ja suunnittelupäällikkö 2006 – 2010, toimitusjohtaja vuodesta 2010 Janne Käkönen syntyi Somerolla 17.3.1978. Hän opiskeli Salon ammattikoulussa sähkö- ja automaatioasentajaksi. Hän tapasi vaimonsa Karoliinan (s. 1978, os. Mäkinen) jo yläasteella. Pari meni naimisiin 17.6.2006 ja rakensivat talon Somerniemen Jakkulaan. Monet ihmettelivät päätöstä muuttaa maalle, mutta Janne halusi kotonaan olla rauhassa työasioilta ja viettää aikaa perheensä kanssa. Mäen rinteessä sijaitsevan kodin ikkunoista avautui myös näkymä, johon liittyi myös Arskametallin historia – tien varressa oli sijainnut ensimmäinen teollisuushalli, jonne Jannen isoisä Arvo oli tuonut yrityksen Tammelasta vuonna 1963. Rakennus paloi vuonna 1968 ja tuotanto siirrettiin Somerolle. Perheeseen syntyi kolme lasta, Lotta (s. 2007), Lilli (s. 2009) sekä Lenni (s. 2013). Karoliina ryhtyi yrittäjäksi Someron Fysioterapiaan vuonna 2016. Päivät olivat kiireisiä ja aikatauluja piti sovitella tarkkaan, kun lapset olivat pieniä ja molemmat vanhemmat yrittäjiä. Janne on harrastanut koripalloa Arska-Basketin miesten joukkueessa ja toiminut aktiivisesti Someron Yrittäjien hallituksessa. Vapaa-aikana perhe on matkustanut ulkomailla ja viettänyt aikaa mökillä Nousiaisissa. Työn jatkaminen perheyrityksessä on ollut Jannelle aina selvä päämäärä. Isät ja pojat ovat paiskineet Arskalla töitä yhdessä. Isät ovat huolehtineet läheisistään ja pojat ovat kunnioittaneet sitä perintöä. ”Vaaditaan uskallusta tehdä, kehittää ja kyseenalaistaa totuttuja toimintatapoja. Pitää tietää, miten tuote eli kuivuri tehdään. Miten se on halvempi, parempi ja nopeampi tehdä.”

81


Lähteet SANOMA- JA AIKAKAUSLEHDET Pienteollisuutta Somerniemelle. Somero-lehti 26.1.1965 Somero ja Somerniemi edustettuina messuilla. Somero-lehti 30.7.1965 Somerniemeläisen kuivurinrakentajan tuotteilla on yhä lisääntyvä menekki. Somero-lehti 2.8.1966 Kone ja Kuivurin tehdasrakennus maan tasalle Jakkulankylässä. Somero-lehti 28.6.1968 Arska-Tehtaitten lisärakennus harjaan. Somero-lehti 29.9.1978 Vettä ja tulta tehtaissa. Somero-lehti 15.6.1979 Viljankuivureita valmistava yritys laajentaa Somerolla. Antti Koivuniemi, Forssan Lehti 28.10.1979 Arska-Tehtaat asentaa neljänneksi eniten kuivureita. Somero-lehti 10.10.1980 Arvo Käkönen 70 vuotta: Kuivureita sisulla ja peräänantamattomuudella. Somero-lehti 28.5.1982 Kuivureita kolmen vuosikymmenen kokemuksella. Kalervo Koivisto, Hankkijan Saroilta 9/1985 Kotimaisten koneiden markkinointia lisättävä. Etelä-Saimaa 29.2.1988 Maatalouskonekauppa tähyää vientimarkkoja. Ylä-Vuoksi 3.3.1988 Somerolta lähti markkinoille uusi viljelijäystävällinen kuivuri. Somero-lehti 29.9.1989 Eila ja Jorma Käkönen 50 vuotta: Näin ne nuoruuden päivät hupenevat. Merja Ryhtä, Somero-lehti 1.3.1994 Maaseutu esittäytyi koko komeudessaan. Kai Merilä, Somero-lehti 1.8.1995 Arska-tuotteiden markkinointi siirtyy kokonaan Keskolle. Teuvo Nurmi, Somero-lehti 13.10.1995 Maajussi ja metallimies. Salli Lehtinen, Somero-lehti 26.4.1996 Arska tekee ne 100 kuivuria. Pertti Jalonen, Koneviesti 20.11.1998 Kuivurikauppa edellisvuoden tasolla. Juhani Rahkonen, Koneviesti 19.11.1999 Arskametallin perinteitä jatketaan nykyaikaisin menetelmin. Helena Anttila-Lindeman, Somero-lehti 14.12.1999 Kahdesta pienestä kuivurista Arskan iso tandem. Juhani Rahkonen, Maatilan Pirkka 1/2000 Tilojen pinta-alojen kasvu on suurentanut kuivaamojakin. Heikki Heiskanen, Forssan lehti 27.7.2001 Jatkuvatoimintoinen kuivuri on Askan lippulaiva. Salli Lehtinen, Somero-lehti 16.11.2001 Valpas ohikulkija pelasti tehtaan tuholta. Merja Ryhtä, Somero-lehti 7.12.2001 Arska-eräkuivuriin jatkuvatoimisen piirteitä. Pertti Jalonen, Koneviesti 11.1.2002 Farmari täynnä maaseudun elämää. Helena Anttila-Lindeman, Somero-lehti 6.8.2002 Arskalta jatkuvatoiminen kuivuri: Tehoa lisää kolmannes. Veikko Tertsunen, Maatilan Pirkka 5/2002 Arskametallissa käynnistymässä sukupolvenvaihdos. Jaakko Leinonen, Forssan Lehti 20.1.2006 Etupesä kuivuriuuniin, puskurikuivaamo vastaanoton tehostamiseen. Pertti Jalonen, Koneviesti 31.3.2006 Arskametalli satsaa tuotekehitykseen. Jussi Knuuttila, Maatilan Pirkka 3/2006 Etu-uuni mahdollistaa viljankuivauksen bioenergialla. Pertti Jalonen, Koneviesti 13.10.2006 Maltillisella kasvulla markkinajohtajaksi. Mikko Nurmisto, Salon Seudun Sanomat 23.11.2006 Ensimmäiset Arskat Arvon käsistä lähes 50 vuotta sitten. Maatilan Pirkka 1/2007 Kuivurikauppa käy vilkkaana. Juhani Reku, Maaseudun Tulevaisuus 12.9.2007 Kuivurikauppa kuumenemassa. Salon Seudun Sanomat, Elina Lahti 2.10.2007 Arskametalli luottaa omaan tuotekehitykseen. Salli Lehtinen, Somero-lehti 5.12.2008 Arska-kuivureita 50 vuotta. Matti Värri, Koneviesti 5.12.2008 Arskametalli pohtii laajennusta Somerolla. Jaakko Leinonen, Forssan Lehti 12.11.2010 Arskan etu-uuni tuli takaisin. Pertti Jalonen, Koneviesti 8.12.2011 Somero-Seura halajaa toimitiloikseen Harjun kartanon vanhaa navettarakennusta. Merja Ryhtä, Somero-lehti 3.2.2012 Somero-Seuralle tila Härkälästä. Erkki Kuronen, Forssan Lehti 7.2.2012

82


Somero-Seuran omat toimitilat lähellä toteutumista. Merja Ryhtä, Somero-lehti 10.2.2012 Arskametalli ja Antti-Teollisuus valmistavat suurimman osan maamme kuivureista. Manu Kärki, Somero-lehti 30.3.2012 Arskametalli K-maatalous -ketjun vuoden 2012 tavarantoimittaja. Maatilan Pirkka 4/2012 Arska kuivaa automaattisesti. Jussi Knuuttila, Maatilan Pirkka 4/2012 Viljan korkea hinta vauhdittaa kuivurikauppaa. Saara Nikkari, Maaseudun Tulevaisuus 5.9.2012. Arskametalli kehittää tulevaisuuden viljankuivureita. Vesa-Matti Toivonen, Someron Yrittäjät ry 2012. Kuivurivalmistajien katseet idässä ja bioenergiassa. Liisa Käiväräinen, Salon Seudun Sanomat 13.3.2013 Teollisuushallissa syttyi tulipalo Somerolla. Forssan Lehti 4.4.2013 Arskametallin lämpökeskuksen seinää kärähti. Somero-lehti 5.4.2013 Kuivurivalmistajien tilauskirjat alkavat täyttyä. Veikko Niittymaa, Maaseudun Tulevaisuus 15.4.2013 Hyvälle tuotteelle uskaltaa antaa kunnon takuun. Alalehti Business Magazine Finland 26.4.2013 Ripeille alkusammuttajille kellot ranteeseen Somerolla. Erkki Kuronen, Forssan Lehti 28.4.2013 Työntekijöiden ripeys esti tehtaan palon. Sauli Kaipainen, Somero-lehti 3.5.2013 Kasvuun työllä ja joustavuudella. Anna-Silja Suutarinen, Varsinais-Suomen Yrittäjät, 5/2014 Arskametallille reilu hehtaari lisämaata Somerolla. Forssan Lehti 17.3.2015 Arskametalli ostaa kaupungilta hehtaarin maata. Sauli Kaipainen, Somero-lehti 20.3.2015 Viljelijän luottokumppani – sukupolvesta toiseen. SolidHouse Magazine 4/2015 Persoonallisuus, palvelu ja paikallisuus valttia. Leena-Kaisa Laakso, Somero-lehti 13.11.2015 Jari Käkönen 50 vuotta: Urheiluhullu toimistorotta. Armas Töykkälä, Somero-lehti 12.1.2016 Kuivuriyhtiö Mepulle haetaan uutta isäntää. Veikko Niittymaa, Maaseudun Tulevaisuus 16.3.2016 Arskametalli aikoo ostaa Mepun. Veikko Niittymaa, Maaseudun Tulevaisuus 22.4.2016 Arskametalli ostamassa Mepun kuivuriliiketoimintaa. Sari Merilä, Somero-lehti 22.4.2016 Arskametalli ostaa Mepun. Jorma Kaarto, Auranmaan Viikkolehti 22.4.2016 Arskametalli neuvottelee Mepun ostamisesta. Pekka Säilä, Koneviesti 4.5.2016 Arskametalli ostaa Mepun liiketoiminnan. Sari Merilä, Somero-lehti 23.6.2016 Arskametalli on vuoden yrittäjä. Sauli Kaipainen, Somero-lehti 1.11.2016 Arska ja EcoHeater-biouuni: Kustannustehokkuutta kaksoiskuivurilla. Jussi Knaapi, Koneviesti 18.12.2016 Kaiken takana on positiivinen johtaja. Joveini Manninen, Varsinais-Suomen Yrittäjät, 12/2016 Aurinkoenergia myötämäessä. Jaakko Leinonen, Forssan Lehti 30.10.2017 Arskametalli luottaa kuivureihin. Päivi Malin-Perho, Salon Seudun Sanomat 31.12.2017 HAASTATTELUT Käkönen Eila, Peltola Aune, Käkönen Jari, Käkönen Janne, Romu Martti, Puotsaari Raimo, Kolattu Heikki, Järvelä Ahti, Alanko Jouko, Nieminen Pasi, Kauppinen Antti, Pelto-Huikko Matti, Siikonen Jouko PAINETUT LÄHTEET Arskametalli Oy:n mainos- ja esitemateriaali, T. Arola: Maatalouskoneet 1919, Maatalousmuseo Sarkan Laari-vuosikirja 2014 KUVALLISET LÄHTEET Arskametalli Oy:n kuva-arkisto, Eila Käkösen henkilökohtaiset kokoelmat

83


NYRKKIPAJASTA SARJATUOTANTOON: ARSKA-KUIVURIT 60 VUOTTA 1958 – 2018 Leeni Tiirakari ja Jenni Käkönen

Kasvavien yritysten taustalla on toimiva idea, vahvaa uskoa ja näkemystä tulevaisuudesta sekä hieman onnea. Näin syntyi myös viljankuivurituotantoon keskittynyt suomalainen perheyritys, Arskametalli Oy. Arvo Käkönen rakensi Tammelan Riihivalkamassa sijaitsevan tilansa yhteyteen osittain puurakenteisen siilokuivurin vuonna 1958. Siihen mahtui kerrallaan jopa sata säkkiä, kun sen aikaisiin säkkikuivureihin niitä mahtui vain 10 – 20. Kuivuri oli ratkaisultaan todella edistyksellinen: siinä oli syöttölaite ja kuivaussiilon rakenteeseen yhdistetty elevaattori. Rakenne oli matala eikä elevaattoria tarvinnut upottaa lattiapinnan alapuolelle. Prototyypissä oli kuivauskapasiteettia yli oman tarpeen, joten sillä alettiin suorittamaan rahtikuivausta naapureille ja lähipitäjiin. Kuivurin yllättävästä tehosta ihastuneena yksi Riihivalkaman suurimmista viljelijöistä osti sen omalle tilalleen. Siemen viljankuivurien valmistukseen oli kylvetty.

Profile for Arskametalli

Nyrkkipajasta sarjatuotantoon: Arska-kuivurit 60 vuotta  

Kasvavien yritysten taustalla on toimiva idea, vahvaa uskoa ja näkemystä tulevaisuudesta sekä hieman onnea. Näin syntyi myös viljankuivuritu...

Nyrkkipajasta sarjatuotantoon: Arska-kuivurit 60 vuotta  

Kasvavien yritysten taustalla on toimiva idea, vahvaa uskoa ja näkemystä tulevaisuudesta sekä hieman onnea. Näin syntyi myös viljankuivuritu...

Advertisement